Suomalainen juniorivalmennus tarvitsee ryhtiliikettä

[mtontola]

Tuo on totta, että sillä on paljon merkitystä, millaista se omatoiminen treeni on. Jos se on liian yksipuolista, ei sillä varmasti saavuteta täyttä hyötyä. Ja toinen tärkeä havainto oli se, että usein omatoiminen treeni ei ole pienpelejä, jolloin se tärkein osa-alue, pelikäsitys ja taitojen soveltaminen pelitilanteessa, ei kehity.

Uskoisin, että suomalaisilla valmentajilla olisi paljon opittavaa pienpelien ohjaamisesta. Tällä tähdättäisiin juuri pelikäsityksen opettamiseen. Itsekin tiedostan, että tätä juuri pitäisi minunkin valmentajana oppia paljon lisää.

Ja kyllä tämä tasoajattelu pitäisi hioa loppuun asti paikkakuntakohtaisesti niin, että kukin juniori saa jatkuvasti laadukasta valmennusta tasoaan vastaavassa ryhmässä. Kyllä kuluneen kauden aikana tuli huomattua, että ne joukkueen huiput kärsivät siitä, että joukkueen sisällä tasoerot ovat huomattavan suuret. Varmasti oppimista olisi kuluneen vuoden aikana tapahtunut heillä paljon paljon enemmän oman tasoisessa ryhmässä.
Kyllä seurojen pitäisi alkaa tekemään mittavaa yhteistyötä, sillä junioreiden asiallahan tässä ollaan ja ensisijaisesti koko Suomen jalkapallokulttuurin asialla. Vasta toissijaisesti oman seuran meriittejä kartuttamassa.

Katto ei saa tulla vastaan harjoittelussa koskaan. Tämä on seuran ja valmentajien tehtävä huolehtia siitä, että tietyllä hetkellä muita edellä menevät kaverit eivät joudu mukautumaan muuhun ryhmään. Nyt käytännössä näin tapahtuu koko ajan. Tähän pitäisi keskittää huomattavasti voimavaroja.

Hyvä kun toit esiin pienpelivalmentamisen. Vinkki kaiken tasoisten jalkapalloilijoiden vanhemmille: kysykää miten meidän ryhmän valmennuksessa käytetään hyväksi Suomessa runsaasti tapetilla olleita Horst Weinin valmennusmetodeja. Jos vastaus on ettei tiedetä kuka Wein on tai ei olla käyty koulutuksissa: vaihtakaa ryhmää. Jos vastaus on, että on koettu etteivät ne ole hyviä: vaihtakaa ryhmää. Jos sanotaan, että tiedetään mistä on kyse, mutta silti valmentaminen käytännössä on mallia ”drilli ja sen jälkeen peliä 8v8”: vaihtakaa ryhmää. On jokaisen harrastajan oikeus nauttia nykyaikaisesta (ja niin kuin joku jo totesi) ydinkeskeisestä valmennuksesta!

[drone]

[Ja kun täällä on tuota musiikkikoulutusta ja Suzukimenetelmää haluttu myös futikseen, niin sehän on ihan KaikkiPelaa-systeemin linjoilla:

Ymmärtääkseni "KaikkiPelaa"-systeemissä toimitaan niin, että jokainen saa peliaikaa saman verran tasosta riippumatta. Ja samassa joukkueessa pelaavat
yhtä lailla "pikku maradonat" kuin "puujalatkin". Asiaa paremmin tuntevat voivat oikaista, täydentää ja korjata virheitä.

Suzukimenetelmä taas on alun perin viulisteille suunnattu menetelmä, joten se tulisi varmastikin soveltaa jalkapalloon lajin vaatimien reunaehtojen mukaan.
Menetelmään kuuluisivat "sessiot" koulutetun ohjaajan (valmentajan) johdolla ja sitten vanhempien ohjauksessa tapahtuva oma harjoittelu.
Kaikki harjoittelisivat omien kykyjensä puitteissa ja omien tavoitteidensa ohjaamina. Heitä kannustettaisiin ja palkittaisiin sen mukaan.

Mutta yhteisissä harjoituksissa kauaskatseinen valmentaja muodostaisi "piilotasoryhmiä". Eli parhaat pelaisivat keskenään ja heikoimmat keskenään. Silloin jokainen saa pelata, mutta tasoistensa kanssa. Myös harjoitteet räätälöitäisiin henkilökohtaisesti, kukin kehitystasonsa mukaan.

[Kaihlamo]

Nykyään vaan taitaa olla vallalla käsitys, että juuri ne pienpelit ovat se ainut avain onneen Suomessa. Itsekin tiedän valmentajia, jotka ovat suoraan kopioineet Horst Weinin opit ja eivät tee mitään asioita Horstin kirjojen ulkopuolelta. Ikävä kyllä Suomessa ollaan vielä siinä tilanteessa, että pelaajien kanssa on pakko myös hieroa palloa todella paljon (harhautuksia, käännöksiä, kuljettamista, pallon kanssa leikkimistä -> = mahdollisimman paljon kosketuksia). Eli pitää osata tasapainottaa sen pallon hieromisen ja pienpelien välillä, eikä tehdä vain toista. Asia on täysin eri jossain Barcelonassa tai Amsterdamissa, jossa pelaajat osaavat jo kaikki perusjutut siinä vaiheessa kun pelaajia seuroihin valitaan. Tai pikemminkin niitä pelaajia ei valita, jotka ei esim. eri harhautuksia tai käännöksiä osaa jo valmiiksi. Suomessa käytännössä valmentajien pitää nämä opettaa pelaajille ja vähäisen omaehtoisen harjoittelun takia myös treeneissä pitää näitä käydä läpi huomattavasti enemmän kuin ns. lutuurimaissa. Ja pelikäsitystreenit oman kokemuksen mukaan on aika yhdentekeviä jos tekniikka on niin heikkoa, että epäonnistumisia tulee tämän takia jatkuvalla syötöllä. Toki yksinkertaisia juttuja pelikäsityksen osalta voi käydä läpi, mutta aika usein valmentajat menevät liian nopeasti asioissa eteenpäin. On siinä valmentajallakin arpomista miettiä ajatteliko pelaaja tilanteessa oikein vai johtuiko suoritus huonosta tekniikasta (ja tämä pätee molempiin suuntiin).

[rukkanen]

Ja varsinkaan peleissa ohjastaa ja ohjata pelaajia joka tilanteessa

Minusta jo pelkästään tämä on surullista. Ikäluokasta riippumatta. Mutta allekirjoitan toki suurimman osan muustakin kritiikistäsi. Pienpelejä puolustaisin myös osana tekniikan kehittymistä sillä, että pienpelejä voi kuitenkin varsin hyvin muokata pelaavan ryhmän tason mukaan. Suurentamalla/pienentämällä aluetta, lisäämällä/poistamalla rajoittavia sääntöjä yms... Mutta tietenkin psykologiset kehitysvaiheet huomioiden, kyllä jonnekin 8–9 vuoden ikään kaikista tärkeintä olisi tehdä pallosta se pelaajan paras kaveri.

[mtontola]

Nykyään vaan taitaa olla vallalla käsitys, että juuri ne pienpelit ovat se ainut avain onneen Suomessa.

Elävä esimerkki kuvottavasta toiminnasta eiliseltä.

Olen samaa mieltä siitä, että totta kai pallon pitää pysyä mukana ja olen täysin samaa mieltä siitä, että pitää antaa luonnon tehdä tehtävänsä eikä pakottaa syöttämään aina palloa pois jalasta. Mutta en kyllä näe miten tämä on mitenkään ristiriidassa ydinkeskeisen pienpeliopettamisen kanssa. En myöskään miten tuo 03-ikäluokan peli olisi tämän kanssa ristiriidassa. Vastustajalla oli huonoa valmennusta mitä Suomessa näkee koko ajan. Mutta sen sijaan, että harkoissa käytettäisiin puolet ajasta siihen, että pelataan mahd. isolla ”oikeaa” futista 7v7, 8v8, tai 9v9, niin pelattaisiinkin puolet ajasta 3v3 ja valmentaja ei keskittyisi kertomaan mitä pitäisi tehdä, vaan opastamaan kyselemällä. Mutta eipäs se onnistukaan, jos ryhmät ovat ylisuuria ja valmentajat vanhoja jyriä.

[Kaihlamo]

Minusta jo pelkästään tämä on surullista. Ikäluokasta riippumatta. Mutta allekirjoitan toki suurimman osan muustakin kritiikistäsi. Pienpelejä puolustaisin myös osana tekniikan kehittymistä sillä, että pienpelejä voi kuitenkin varsin hyvin muokata pelaavan ryhmän tason mukaan. Suurentamalla/pienentämällä aluetta, lisäämällä/poistamalla rajoittavia sääntöjä yms... Mutta tietenkin psykologiset kehitysvaiheet huomioiden, kyllä jonnekin 8–9 vuoden ikään kaikista tärkeintä olisi tehdä pallosta se pelaajan paras kaveri.

Toki itsekin käytän paljon pienpelejä ja todella paljon Horstin mallin mukaisia juttuja. Mutta pointti on siinä, että tätä ei saa tehdä sen pallon hieromisen kustannuksella. Eli juuri viime viikonloppuna - 3 päivää Horstin koulutuksessa olleena - tästä oli puhetta. Horstilta kysyttäessä hänen harjoitusten rakenne olisi aina seuraava: aloitetaan aina harjoitukset pelillä, josta sitten siirryttään harjoittelemaan pelistä otettua ongelmaa tai vaikeutta. Ja tästä siirryttäisiin takaisin peliin. Ja tätä rakennetta toistetaan harjoitusten keston mukaisesti koko harjoitukset. Itse ja aika moni muukin oli sitä mieltä, että käytännössä Suomessa pitää ottaa sitä pallonhieromista myös. Eli tämä ei tarkoita sitä, että näin pitää joka treenissä olla, vaan lähinnä haen sitä että ei Suomessa voida toimia samalla tavalla kuin jossain Espanyolin "akatemiassa", jossa se pallon hieronta on ihan toissijaista sen takia, että a)pelaajat osaavat jo ne jutut, b) pelaajat harjoittelevat enemmän omalla ajalla, c) pelaajat harjoittelevat ohjatusti lähes joka päivä. Jos meillä on 2x60 minuuttia aikaa viikossa harjoitella niin kyllä mä käytän siitä vähintään 30 minuuttia pelkkään pallonkäsittelyyn niin, että pelaajat saa mahdollisimman paljon sinä aikana kosketuksia. Tämä siis ei tarkoita sitä, että se olisi joku kiveenhakattu ainoa malli. Mutta mulle se on toimiva ja pelaajien kehitystä kun katsoo näyttäisi niillekin toimivan.

[Kaihlamo]

Olen samaa mieltä siitä, että totta kai pallon pitää pysyä mukana ja olen täysin samaa mieltä siitä, että pitää antaa luonnon tehdä tehtävänsä eikä pakottaa syöttämään aina palloa pois jalasta. Mutta en kyllä näe miten tämä on mitenkään ristiriidassa ydinkeskeisen pienpeliopettamisen kanssa. En myöskään miten tuo 03-ikäluokan peli olisi tämän kanssa ristiriidassa. Vastustajalla oli huonoa valmennusta mitä Suomessa näkee koko ajan. Mutta sen sijaan, että harkoissa käytettäisiin puolet ajasta siihen, että pelataan mahd. isolla ”oikeaa” futista 7v7, 8v8, tai 9v9, niin pelattaisiinkin puolet ajasta 3v3 ja valmentaja ei keskittyisi kertomaan mitä pitäisi tehdä, vaan opastamaan kyselemällä. Mutta eipäs se onnistukaan, jos ryhmät ovat ylisuuria ja valmentajat vanhoja jyriä.

Esimerkki ei liittynyt ydinkeskeiseen pienpeliopettamiseen muulla tavalla kuin sen puolesta että tässä tapauksessa oli hypätty aika pitkin harppauksin ja liian nopeasti jo tämänkin aihepiirin puolesta. Muuten esimerkki liittyi lähinnä yleiseen keskusteluun tämän topikin aiheesta.

No mulla ainakin on oletusarvona se, että ei yksikään oikea valmentaja lapsia pistä pelaamaan yllä mainituin tavoin "oikeaa" jalkapalloa. Toki tätä tapahtuu, mutta en itse tälläisiä ihmisiä valmentajiksi kutsuisi.

Eilen muuten kuulin yhden hyvän vertauksen asiaan liittyen. Kuinka moni vanhempi veisi lapsensa piano- tai viulutunneille opettajalle, joka ei itse osaa soittaa kyseistä instrumenttiä ja vielä maksaisi siitä pitkän pennin? Jalkapallossa tämä on arkipäivää, sillä erotuksella että jalkapallossa ei edes päteville valmentajille makseta juurikaan mitään.

[mtontola]

Itse ja aika moni muukin oli sitä mieltä, että käytännössä Suomessa pitää ottaa sitä pallonhieromista myös. Eli tämä ei tarkoita sitä, että näin pitää joka treenissä olla, vaan lähinnä haen sitä että ei Suomessa voida toimia samalla tavalla kuin jossain Espanyolin "akatemiassa", jossa se pallon hieronta on ihan toissijaista sen takia, että a)pelaajat osaavat jo ne jutut, b) pelaajat harjoittelevat enemmän omalla ajalla, c) pelaajat harjoittelevat ohjatusti lähes joka päivä.

Eikös tämä huomio sitten yhä enemmän kannusta tekemään yhä pidemmälle ja pidemmälle ulottuvia tasoryhmäerotteluja ainakin sitten 8-vuotiasta eteenpäin? Mitä järkeä sellaisten kavereiden joiden ei tarvitse sitä palloa enää joukkueharjoituksia hieroa olla katselemassa kun kaveri vieressä opettelee syöttämään tai pomputtelemaan? Näiden kohdalla kun kallis aika pitäisi käyttää siihen ettei jäätäisi niistä Espanyolin tyypeistä kilometrien päähän taakse jo harrastuksen alkumetreillä. Oma argumenttini siis on, että jos nyt sattuu niitä omalla ajalla paljon treenaavia poikia olemaan, joilla lähtökohtaisesti on samat valmiudet kuin jossain muualla, niin sitten heille myös pitäisi pystyä tarjoamaan valmennusta heidän lähtökohdistaan. Tässä tämä keskinkertaistamisen kysymys on mun mielestä juuri käsillä. Toki, jos tärkeää on pelkästään yleinen tasonnosto, niin sitten mennään näillä.

[drone]

Taitaa olla paikallaan taas tehdä pientä yhteenvetoa...

Eli ollaan ilmeisesti aika yksimielisiä siitä, että jopa seuraväen keskuudessa tuntuu olevan tietynlaisia motivaatio-ongelmia uusien toimintamallien omaksumisessa ja niiden sisäänajamisessa. Siitä huolimatta meillä kaikilla on varmasti ainakin jonkinlainen tunne siitä, että "futis on iloinen asia".

Siksi lienee paikallaan kerrata kysymys: mitä kivaa jalkapallolla on meille annettavaa? Miksi tämän asian edestä kannattaa ponnistella?
Keskustelussa on vilahtanut ainakin seuraavia pointteja:

Sosiaalinen merkitys:
   nuorison hyvinvointi ja terveys (tämä sopii muihinkin lajeihin)
   sosiaalisuus ja joukkuehenki vähentävät väärille teille ajautumista
   itsetunnon rakentuminen terveelle pohjalle
   osaamisen kokemus ja positiivisen ajattelun vahvistaminen "Hei, olen tässä hyvä! Haluan tulla vielä paremmaksi."
   Myös ne jotka eivät tee jalkapallosta elämäntapaa, hyötyvät harrastamisesta
   jalkapallon levinneisyys maailmalla -> arvokisoihin pääsemisen merkitys Suomi-brändin kannalta
   kansallistunne ja ”talvisodan henki”, kansakunnan henkinen yhtenäisyys
   jalkapallokulttuurin merkitys - jalkapallo kulttuurina ja elämäntapana, esim. musiikin rinnalla
   perusteluargumentti: jalkapallo on Suomen harrastetuin joukkuelaji
?   panostaminen tukee sitoutumista -> lisää harrastajia -> lisää yleisöä/kiinnostusta -> positiivinen ”oravanpyörä”
   jalkapallo on kuntourheiluna(kin) ylivoimaisen hauskaa, siinä voi käyttää monipuolisesti erilaisia lahjakkuuden lajeja

Taloudellinen merkitys:
   harrastus on edullinen ja helppo aloittaa
   vaadittavien satsausten suuruusluokkien suhteellinen koko muihin satsauksiin on verraten pieni
   jalkapalloilijoiden siirroissa liikkuva raha suuri
   jalkapalloseurojen potentiaali talouselämässä suuri (mikäli toiminta terveellä pohjalla)
   sitoutumisesta ja jalkapallokulttuurista seuraava yleisömäärän lisäys ja koituva taloudellinen hyöty
   menestymisen ja arvokisoihin pääseminen on tärkeä edellytys taloudellisten hyötyjen konkretisoitumiselle
   entistä laajempi harrastuspohja <-> suuremmat yleisömäärät otteluissa -> taloudelliset hyödyt

Listaa voi toki jatkaa. Mutta näitä pointteja voisi mielestäni käyttää lähtökohtana melkeinpä kaikilla rintamilla, joilla asiaa ajetaan.
Olipa kyse sitten harjoituspaikkojen vaatimisesta, jalkapallokulttuurin juurruttamisesta seuratoimintaan tai lehtikirjoituksista.

Entä sitten ne iskulauseet? Varmaan samalla kun mietitään iskulauseita, olisi samalla mietittävä kohderyhmiä.
Keitä tulisi mieleen? Seurat, Palloliitto, Veikkausliiga, poliittiset päättäjät?

Perusajatus on joka tapauksessa tämä: "Vaadimme ryhtiä jalkapallojuniorien valmennukseen!" (Emme pyydä, vaan vaadimme.)
Millaista ryhtiä? Tekonurmikenttiä. Stadioneja. Halleja. Tavoitteellisuutta. Ammattimaisia valmentajia. Henkistä valmennusta. Koulutuksen lisäämistä. Ammattijalkapalloilijan uraputken luomista Suomeen. "Kultapossukerhojen" hajottamista ja uusia terveempiä toimintamalleja niiden tilalle.
Janoamme menestystä. "SUOMI ARVOKISOIHIN!" Ulkomaiset tusinapelaajat korvattava omilla nuorilla.

Tätäkin listaa voi jatkaa niin pitkälle kuin sielu sietää...

[Kaihlamo]

Eikös tämä huomio sitten yhä enemmän kannusta tekemään yhä pidemmälle ja pidemmälle ulottuvia tasoryhmäerotteluja ainakin sitten 8-vuotiasta eteenpäin? Mitä järkeä sellaisten kavereiden joiden ei tarvitse sitä palloa enää joukkueharjoituksia hieroa olla katselemassa kun kaveri vieressä opettelee syöttämään tai pomputtelemaan? Näiden kohdalla kun kallis aika pitäisi käyttää siihen ettei jäätäisi niistä Espanyolin tyypeistä kilometrien päähän taakse jo harrastuksen alkumetreillä. Oma argumenttini siis on, että jos nyt sattuu niitä omalla ajalla paljon treenaavia poikia olemaan, joilla lähtökohtaisesti on samat valmiudet kuin jossain muualla, niin sitten heille myös pitäisi pystyä tarjoamaan valmennusta heidän lähtökohdistaan. Tässä tämä keskinkertaistamisen kysymys on mun mielestä juuri käsillä. Toki, jos tärkeää on pelkästään yleinen tasonnosto, niin sitten mennään näillä.

Tämä toki ideaali maailmassa totta ja meillä esim. ensi kaudella (pelaajat silloin 8 v.) alkaa tasoryhmät pyörimään laajemmin. Tällä kaudella se on rajoittunut pelien osalta pariin harjoitusotteluun ja treenien osalta siihen, että on pyritty jonkunlaista jakoa tekemään osassa tekniikkatreenejä ja yleensä aina pienpeleissä. Mutta ongelma yleensä on se, että yksittäisissä joukkueissa on nappulaliigaiässä vielä niin suuret tasoerot ja vähäinen ohjaajien määrä jo rajoittaa toimintaa aika paljon. Toki näille edistyneimmille voi myös tekniikkaharjoittelussa antaa vaikeampia haasteita siinä samassa kun muut opettelevat vielä "pomputtelemaan". Harva 8-vuotias kuitenkaan teknisesti on niin valmis, että ei siitä pallonhieromisesta hyötyisi. Siinä samaa mieltä että yksilöt pitää ottaa aina huomioon ja osaava valmentaja näin myös tekee. Lähinnä arkipäiväisesti ajateltuna Suomen olosuhteissa, kuinka usein on sellainen tilanne nappulavalmentajalla, että kaikki pelaajat ovat niin lahjakkaita ja teknisesti osaavia pelaajia että voidaan keskittyä pelikäsityksen kehittämiseen ja jättää pallonhierominen pois? Aika harvoin jos koskaan. Jossain Nappulaklubissa, Käpassa tai Tunl:n kaupparissakaan ei tälläistä tilannetta ole saati yksittäisessä pikku seurassa tai kaupunginosajoukkueessa.

[mtontola]

Lähinnä arkipäiväisesti ajateltuna Suomen olosuhteissa, kuinka usein on sellainen tilanne nappulavalmentajalla, että kaikki pelaajat ovat niin lahjakkaita ja teknisesti osaavia pelaajia että voidaan keskittyä pelikäsityksen kehittämiseen ja jättää pallonhierominen pois? Aika harvoin jos koskaan. Jossain Nappulaklubissa, Käpassa tai Tunl:n kaupparissakaan ei tälläistä tilannetta ole saati yksittäisessä pikku seurassa tai kaupunginosajoukkueessa.

Niinpä, nimenomaan! Jos ja kun nämäkään eivät siihen pysty, niin sitten pitää kerätä vielä laajemmalta alueelta yhteen ne lahjakkuudet ja tarjota heille paras mahdollinen valmennus joko Palloliiton toimesta tai seurayhteistyönä siihen asti kun tilanne muuttuu. Muuten lahjakkaimmat yksilöt kärsivät, myös ne jotka muuten olisivat kansainvälistä tasoa. Lähtökohtaisesti pitäisi ottaa selville mitä maailmalla parhaissa seuroissa tehdään nappula- ja juniorivalmennuksessa ja sitten pystyä tarjoamaan vastaavaa valmennusta Suomessa – tästä yhtään tinkimättä. Tähän liittyy oleellisesti, että katsotaan mikä on pelaajien todellinen taso ja tehdään tarvittavat toimenpiteet realistisesti – ja edelleen, niistä yhtään tinkimättä. Tämä siis, jos tarkoituksena on todella tehdä yhdestäkään tällä hetkellä jo syntyneestä suomalaisesta jalkapalloilijasta Suomessa huippupelaajaa, niin että voitaisiin sanoa että tässä onnistuminen on ennen kaikkea hyvän valmennuksen lopputulos. Jos lähtökohta ei ole tämä, niin sitten voidaan miettiä muita vaihtoehtoja. Mikään ei tietenkään pakota siihen, että meillä on valmennusta joka mahdollistaa huippujalkapalloilijaksi tulemisen.

[drone]

Eli kiteytettynä: juniorit pitäisi saada jotenkin lisäämään vapaaehtoisesti sitä "mielenvikaista", omalla ajalla tapahtuvaa "pallonhierontaa".
Kellään ei taida olla viisasten kiveä ongelmaan nimeltä "motivointi". Junioria tuskin paljon rohkaisee valmentajan vetoomus "nuorison hyvinvoinnin ja
terveyden" puolesta.

Tuolla on jotain ohjeita, joita varmaan voisi soveltaa valmennuksessakin, kun yritetään takoa pelaajan päähän omaehtoisen harjoittelun tärkeyttä:
http://esimies.info/Motivointi-ja-palkitseminen.php

Kaikilta osin (mm. rahallinen kannustin) tuskin sopii suoraan juniorivalmennukseen, mutta ehkä sieltä jotain voi poimia...

Entä tämä?

Pelaaja:
suunnittele tekemisiäsi
innostu unelmoimalla
ajattele positiivisesti
palkitse itsesi hyvistä suorituksista
hyödynnä oppimaasi työssäsi
arvosta itseäsi

Valmentaja:
vakuuta osaamisellasi
ole vaativa mutta rento ja reilu
osoita oma kiinnostuksesi aiheeseen
liitä asiat toisiinsa ja kokonaisuuteen
havainnollista ja valtuuta
tue ja arvosta pelaajia

Lähde: Teppo Hujala. Opiskelumotivaatio. Juonto-hanke, 2001.

Kansainvälisiä:
http://www.gssiweb.com/Article_Detail.aspx?articleid=93
http://www.footballpatches.co.uk/discipline_for_football_coaches.html
http://www.footy4kids.co.uk/winning_or_losing.htm
http://www.footy4kids.co.uk/motivation-and-soccer-performance.htm#
http://www.football-tutorials.com/coaching-youth-football-motivation/475/

[Kaihlamo]

Ainahan puhutaan sisäisen motivaation tärkeydestä ja ulkoisten motivaatiotekijöiden haitallisuudesta lasten kannustimena. Itse ajattelen niin asiaa, että ulkoisella motivoinnilla voidaan avittaa sisäisen motivaation esiintuloa.Harva 6-10-vuotias kuitenkaan osaa itse ajatella asiaa niin, että nyt kun harjoittelen hullun tavalla niin joskus 10 vuoden päästä voin olla maajoukkueessa tai jotain vastaavaa. Eli mä lähden siitä, että ulkoisella motivoinnilla varmasti pystytään synnyttämään lapselle rakkaus palloa ja sen kanssa leikkimistä kohtaan, jolloin ei enää välttämättä ulkoisia motivaattoreita tarvita samassa määrin. Itse ainakin vanhempana käytän omaan poikaan myös ulkoista motivointia, kun sitä sisäistä ei vielä harjoittelua kohtaan ole syntynyt.

[Tukeem Abdullah Jafer]

Muutamia irrallisia kommentteja.

Minulle on jalkapallokatsojana välittynyt sellainen kuva, että esimerkiksi Kroatia on maa, josta tulee väkilukuun suhteutettuna huomattavan paljon huomattavan hyviä jalkapallloilijoita. Ei ole sattumaa, että väkiluvultaan puolet Suomen kokoinen maa keikkuu ranking-tilastojen kärjessä ja on jatkuvasti mukana lajin arvokisoissa. Samaan aikaan minulle on välittynyt kuva, että taloudelliset resurssit ovat siellä kohtalaisen rajalliset (jo väkiluvustakin johtuen). Maassa varmasti jalkapallolla on erilainen asema kuin Suomessa, joten yleinen asenne lienee siellä myönteisempi. Mutta eikö meidän silti kannattaisi lähteä hakemaan ruohonjuuritason jalkapallo-oppia maasta, jossa asioita tehdään varmasti hyvin ja jonka kaltaiseksi meilläkin ehkä olisi joskus tulevaisuudessa mahdollisuus tällä alalla tulla?

Ketkä on me? Jos Kroatiasta kaipaa oppia, niin ei muuta kuin matkalaukkuja pakkaamaan. Onhan siellä jo moni suomalainen valmentaja ja lajin parissa toimiva henkilö käynyt oppia imemässä sekä omatoimisesti että organisaatiovetoisesti.

Hyvänä esimerkkinä toimikoot viime keväänä järjestetty "Isännän Ääni"-seminaarikiertue. Murto-osa seuroista oli mukana kuuntelemassa näissä tilaisuuksissa, jossa kuitenkin vietiin viestiä Palloliiton uuden vision mukaisesta strategiasta lähes ensimmäistä kertaa.

Itse olin paikalla kuuntelemassa samaa visiointia jo neljättä kertaa. Ymmärrän hyvin, jos joku jätti sillä kertaa väliin. Noin muuten olen samaa mieltä kanssasi. Koulutus ja yhteen kokoontuminen ovat erittäin tärkeitä asioita lajin eteenpäin viemisessä.

Vinkki kaiken tasoisten jalkapalloilijoiden vanhemmille: kysykää miten meidän ryhmän valmennuksessa käytetään hyväksi Suomessa runsaasti tapetilla olleita Horst Weinin valmennusmetodeja. Jos vastaus on ettei tiedetä kuka Wein on tai ei olla käyty koulutuksissa: vaihtakaa ryhmää. Jos vastaus on, että on koettu etteivät ne ole hyviä: vaihtakaa ryhmää. Jos sanotaan, että tiedetään mistä on kyse, mutta silti valmentaminen käytännössä on mallia ”drilli ja sen jälkeen peliä 8v8”: vaihtakaa ryhmää. On jokaisen harrastajan oikeus nauttia nykyaikaisesta (ja niin kuin joku jo totesi) ydinkeskeisestä valmennuksesta!

Horst Weinin koulutuksessa käyminenkö tekee valmentajan? Toki Weinin metodit ovat sellaisia, joita valmentajien tulisikin käyttää, mutta samaa linjaa noudattavia malleja tarjotaan ja on jo kauan tarjottu monien muidenkin toimesta. Varmasti Weinin koulutukset tarjoavat monille valmentajille paljon, mutta olen ollut läsnä paremmissakin koulutustapahtumissa.

[mtontola]

Horst Weinin koulutuksessa käyminenkö tekee valmentajan? Toki Weinin metodit ovat sellaisia, joita valmentajien tulisikin käyttää, mutta samaa linjaa noudattavia malleja tarjotaan ja on jo kauan tarjottu monien muidenkin toimesta. Varmasti Weinin koulutukset tarjoavat monille valmentajille paljon, mutta olen ollut läsnä paremmissakin koulutustapahtumissa.

No, kyse oli nyt lähinnä tuosta melko syvälle suomalaisessa valmennuksessa ulottuvasta ristiriidasta vanhan koulukunnan valmennus ja modernimpi lähestymistapa. Propagandana Weinin tapa tuoda tämä esille on melko selvä ja täten varmasti käyttökelpoinen tapa tehdä asia ymmärrettäväksi. Tarkoitus ei ole sanoa etteikö Suomessa olisi hyviä juniorivalmentajia joilla on tietotaitoa paljon pidemmälle. Varmaankaan mikään yksittäinen koulutustapahtuma ei tee valmentajaa. Siksipä meillä sitä parasta valmentajamateriaalia tarvittaisiin juuri niihin nuorempiin ikäluokkiin.

[drone]

Ketkä on me? Jos Kroatiasta kaipaa oppia, niin ei muuta kuin matkalaukkuja pakkaamaan. Onhan siellä jo moni suomalainen valmentaja ja lajin parissa toimiva henkilö käynyt oppia imemässä sekä omatoimisesti että organisaatiovetoisesti.

Hyvä pointti. :-) Tarkoitin "meillä" kaikkia suomalaisia, jotka jollakin tavalla ovat kiinteästi tekemisissä juniorijalkapalloilijoiden valmennuksen kanssa. Keskustelussa on jo välähdellyt muutamia seikkoja, jotka tekevät kroatialaisista niin hyviä jalkapalloilijoita. Mm. se, että sen ajan, minkä suomalaisnuoret kuluttavat koulun penkillä, kroatialaisnuoret harrastavat "pallonhierontaa". Sitten mietimme tässä päätämme puhki, miten ihmeessä saisimme suomalaisnuoret motivoitumaan samaan...
Työttömiä tohtoreita meillä on jo aivan riittävästi. Huipputason jalkapalloilijoita sen sijaan aivan liian vähän.

Mutta joka tapauksessa, olen yhä sitä mieltä, että Kroatiassa tehdään asioita oikein jalkapallon alalla ja suomalaisten pitäisi lyöttäytyä entistä enemmän yhteistyöhön heidän kanssaan. Juniorijoukkueita vaan pelaamaan sikäläisiä junioreja vastaan. Jos tulee rumasti turpiin, se voisi myös toimia oivallisena "motivaattorina". Tai niin ainakin luulisi...

[Kaihlamo]

Mutta joka tapauksessa, olen yhä sitä mieltä, että Kroatiassa tehdään asioita oikein jalkapallon alalla ja suomalaisten pitäisi lyöttäytyä entistä enemmän yhteistyöhön heidän kanssaan. Juniorijoukkueita vaan pelaamaan sikäläisiä junioreja vastaan. Jos tulee rumasti turpiin, se voisi myös toimia oivallisena "motivaattorina". Tai niin ainakin luulisi...

Edelleenkin miksi niitä vähiä pelimerkkejä pitäisi tuhlata siihen, että käydään ulkomailla toteamassa ettei taso riitä???

Laitetaan ne rahat sitten mieluummin olosuhteiden parantamiseen, valmentajien kouluttamiseen ja hyvien valmentajien palkkaamiseen. Yksi iso tekijä olisi päätoimisten valmentajien määrän dramaattinen lisääminen. Silloin kun valmentaja pystyy keskittymään valmentamiseen, eikä vain oman työn ja valmentamisen kanssa tasapainotteluun, varmasti myös pelaajat saavat huomattavasti laadukkaampaa valmennusta. Suomessa on varmaan taitoluistelun ja uinnin puolella enemmän päätoimisia valmentajia yhteensä kuin jalkapallossa (ei perustu mihinkään faktaan vaan enemmänkin mutuun, eli jos olen täysin hakoteillä niin korjatkaa).

[drone]

Edelleenkin miksi niitä vähiä pelimerkkejä pitäisi tuhlata siihen, että käydään ulkomailla toteamassa ettei taso riitä???

Laitetaan ne rahat sitten mieluummin olosuhteiden parantamiseen, valmentajien kouluttamiseen ja hyvien valmentajien palkkaamiseen. Yksi iso tekijä olisi päätoimisten valmentajien määrän dramaattinen lisääminen. Silloin kun valmentaja pystyy keskittymään valmentamiseen, eikä vain oman työn ja valmentamisen kanssa tasapainotteluun, varmasti myös pelaajat saavat huomattavasti laadukkaampaa valmennusta. Suomessa on varmaan taitoluistelun ja uinnin puolella enemmän päätoimisia valmentajia yhteensä kuin jalkapallossa (ei perustu mihinkään faktaan vaan enemmänkin mutuun, eli jos olen täysin hakoteillä niin korjatkaa).

No, uskoin tuossa jo antaneeni yhden syyn, miksi kannattaisi pelata hyviä ulkomaisia juniorijoukkueita vastaan ja tarvittaessa vaikka "käydä toteamassa, ettei taso riitä". Se voisi olla tällä kertaa vaikkapa se MO-TI-VOIN-TI. Näin suomalaista kulttuuriperintöä tuntien luulisin, että mikään muu ei kasvata tehokkaammin sitä sisäistä pakkoa kuin kunnon ketutus. Tietysti ketutus voisi olla vielä ankarampaa, jos otettaisiin kuonoon vaikkapa ruotsalaisilta tai virolaisilta. (Jos edes tappio ei sisuunnuta, niin sitten täytyy totta kai nostaa kädet pystyyn.) Mutta olisi noista "exkursioista" muutakin hyötyä. Ihan kulttuuriin kasvamisen kannalta. Ja voisihan siellä vaikka juniorien kesken syntyä yli rajojen ulottuvia ystävyyssuhteita...

Kaikesta muusta mainitsemastasi olenkin sitten täysin samaa mieltä kanssasi.

[mtontola]

kerätä esim. pääkaupunkiseudun kaikista lahjakkaimmat kaverit (esim. 20 per ikäluokka) yhteen harjoittelemaan ja pelaamaan jo nuorista lähtien tietyin aika välein, vaikka E-junnuista eteenpäin.

Nyt käy niin, että kun jonkinmuotoinen talentti menee 8-vuotiaana HJKn Nappulaklubiin, niin sielläkin se muu ryhmä sitten määrittelee toiminnan tason, joka kyllä varmasti on hyvä, mutta edelleen jos ideana on todella kehittää huippua eteenpäin, niin sitten tästäkin pitäisi saada huomattavasti lisää harjoitteluun ja valmennukseen liittyviä haasteita, jotka eivät ymmärtääkseni onnistu jos seulaa ei vielä entisestään kiristetä sen suhteen, että mikä on se määrä pelaajia jotka menevät kohti huippua (yhteen Nappulaklubin ikäluokkaan mahtuu suunnilleen 2-5 pelaajaa jotka kannattaisi sitten vielä laittaa seuraaviin kuvioihin kehittymään sillä hetkellä).

Tarkemmin mietittynä, niin eihän tällaisia esim. kerran viikossa järjestettäviä seurarajat ylittäviä parin tunnin treenejä olisi alkuunkaan vaikea järjestää esim. näin talvella jossain hallissa viikonlopun aamuvuorolla, koska ikäluokittain kyse olisi vain sellaisesta 6-12 poikaa. Tilaa ei tarvitsisi edes mahdottomasti, 1-2 hyvää koutsia ja pienpelit pyörimään. Ei siihen mitään Palloliittoa edes tarvita. Pitäisi vaan homman epävirallisena, kaikki tahot mukana jalat maassa, toiminta hyvässä yhteisymmärryksessä systemaattisesti ja ilman turhaa hehkutusta. Sunnuntai-aamun ohjattuja ja rajat ylittäviä tasokkaita tapahtumia pystyyn siis! Samalla pitäisi toki päästä eroon siitä, että tarkoitus on yksinomaan osoittaa, että meidän pojat on parempia kuin teidän. Ei näin, vaan idea että saadaan aikaan tasainen ryhmä. Tanokella toki tämän suuntaista ajattelua on ollut Pääkaupunkiseudulla, mutta ongelma on, että lahjakkaimmat eivät ole välttämättä mukana. Homma pitäisi siis organisoida isompien kilpaseurojen kautta.

[defcon1]

Kommentteja:

IF Brommapojkarna, toimintalinjaus löytyy täältä niin ei tartte jauhaa pa*kaa keskustelukielloista.

Ymmärtääkseni "KaikkiPelaa"-systeemissä toimitaan niin, että jokainen saa peliaikaa saman verran tasosta riippumatta. Ja samassa joukkueessa pelaavat yhtä lailla "pikku maradonat" kuin "puujalatkin".

Jasso. Onko sun koko jalkapallotuntemus tällä samalla tasolla?

Eikös tämä huomio sitten yhä enemmän kannusta tekemään yhä pidemmälle ja pidemmälle ulottuvia tasoryhmäerotteluja ainakin sitten 8-vuotiasta eteenpäin? [...]
Tässä tämä keskinkertaistamisen kysymys on mun mielestä juuri käsillä. Toki, jos tärkeää on pelkästään yleinen tasonnosto, niin sitten mennään näillä.

Siis sun perusoletuksena on, että joukkueen treeneissä jokainen pelaaja treenaa samalla tavalla tasosta riippumatta, ja joukkueen paras treenaa joukkueen heikointa vastaan? Minun näkemissäni treeneissä, IRL,  tasoryhmiä toteutetaan monella tavalla: eri tasoiset treenaavat eri juttuja tai eri ryhmissä tai eri määriä (taitokoulut yms. edistyneimmille) - ja tätä on korostettu kaikilla valmennuskursseillakin, eli voitaneen kutsua SPL-hyväksytyksi linjaksi.

Viimeiselle lauseellesi - olen ajatellut että yleinen tason nosto on tie myös huippujen tason nousuun, mutta voit olla oikeassa että huiput tarvitsevat vielä jotain lisää, ainakin jos sitä huippuhuippujen kehitystä halutaan nopeuttaa. SPL ajaa tällä hetkellä aika samaa linjaa kuin sinäkin (kerätään huippulahjakkuudet samoihin seuroihin, erityisvalmennukseen jne.). Minä en tuohon usko: ringit ovat liian pieniä, menetetään liikaa mahdollisia myöhemmin kehittyviä, ollaan liian aluepainotteisia jne. Jotain muuta pitää keksiä, ja potentiaalisten huippujen rinkiä päinvastoin kasvattaa - piirikohtaisia "akatemioita", haastepiirijoukkueita...

No pelin hävisimme 3-0, mutta jätkille sanoin pelin jälkeen, että mun silmissä me oltiin voittajia ja jokainen meidän pelaaja voi olla ylpeä siitä, että uskaltaa harhauttaa ja pyrkii aina vastustajasta ohi kuljettamalla. Eli taas tullaan siihen, että kumpi on tärkeämpää se, että pelaajat kehittyy oikealla tavalla vai se, että valmentaja voi paistatella voittajana ja huudella "läpyt ja hymysuut kaikille".[...]

Editoin tuota törkeästi, sorry: pääpointtina siis syöttöpelin "liian aikainen" opettaminen ja valmentajan "pelinjohto" kentän laidalta. [Olet muuten kautta aikojen ensimmäinen, joka syyttää syöttöpelijoukkuetta tulospelaamisesta, yleensä a) tämän syytöksen kohteena ovat pitkä+perään-joukkueet ja b) pienemmillä syöttöpeli on riskipeliä tekniikan puutteiden takia ]
Tuohon pelinjohtoon en puutu - vaikka voipi olla ettei ne muksut edes kuule sinne kentälle mitään.
Samaa mieltä olen siitä, että erityisesti henkilökohtaista tekua pitää kehittää pienillä, ja pienillä pelissä "menen itse" saa aina olla se eka optio.
Mutta on aika kuvottavaa lukea, että syöttöpelaamisen opettaminen olisi kuvottavaa, tai että sen opettaminen tekisi valmentajasta huonon. Pelinluvun opettaminen ei koskaan ole liian aikaista.

[drone]

Jasso. Onko sun koko jalkapallotuntemus tällä samalla tasolla?

*Naurua* No, minähän myönsin jo jossain vaiheessa, että olen pelkkä innokas penkkiurheilija, joka
yrittää puhaltaa henkeä juniorivalmennuksen ympärillä käytävään keskusteluun. Joo, kyllä minun
asiantuntemukseni on tyystin muilla aloilla kuin jalkapallossa. Ei sitä käy kieltäminen.
Siksi haluankin heittää palloa täällä heille, jotka todella tekevät oikeasti töitä juniorivalmennuksen parissa,
sekä tietysti mahdollisuuksien mukaan oppia jotain juniorivalmennuksen arjesta ja salaisuuksista, sekä
muutenkin laajentaa käsitystäni ihmisenä elämisestä.

[mtontola]

SPL ajaa tällä hetkellä aika samaa linjaa kuin sinäkin (kerätään huippulahjakkuudet samoihin seuroihin, erityisvalmennukseen jne.). Minä en tuohon usko: ringit ovat liian pieniä, menetetään liikaa mahdollisia myöhemmin kehittyviä, ollaan liian aluepainotteisia jne. Jotain muuta pitää keksiä, ja potentiaalisten huippujen rinkiä päinvastoin kasvattaa - piirikohtaisia "akatemioita", haastepiirijoukkueita...

Edelleen, toimenpiteet yleiselle tasonnostolle ja mahdollisten huippujen eteenpäin viemiselle eivät mitenkään sulje toisiaan pois yhtälöstä. Mitä vähemmän poikia otetaan tähän ylärekisteriin, niin kokonaisuutena sitä halvempi tämä operaatio on ja sitä enemmän jää voimavaroja yleiselle tasonnostolle. Homma vesittyy heti kun ovet ovat auki vähän kaikille joita toiminta edes jossain määrin kiinnostaa. Nyt puhutaan siis ammattijalkapalloon tähtäävästä toiminnasta. Meillä ei taso yleisesti yksinkertaisesti vielä riitä, että kannattaisi hirveän isoja porukoita kasailla. Mutta, jos päädytään siihen, että huippujen eteenpäin viemistä ei tähän tapaan tarvita, vaan yleinen tasonnosto riittää ja erotetaan vaikka 1/3, niin tästä kärsii kyllä ymmärrykseni mukaan myös lopulta yleinen tasonnosto, koska ei ole sitten sitä kv. mittarit täyttävää kilpatasoa mihin pyrkiä ja mitä tavoitella, vaan kaikki ovat lopulta keskinkertaista kuraa mitä meillä perinteisesti ollaan totuttu olemaan. Melko nopealla aikataululla pitäisi saada turvattua edes osan huippujen kehityksestä, jos tavoitellaan 2020 visioita. Nyt ei olla vielä mitenkään aikataulussa kun katselee vaikka noita U17 Suomi-Ranska pelien analyysejä ja erityisesti eroja pelaajien valmiuksissa. 94-ikäluokka on Suomessa ollut more or less sellaisessa toiminnassa mitä meillä nyt tällä hetkellä harjoitetaan. Ja ratkaisu yleiseen ongelmaan ei tasan tarkkaan ole se, että lappiin ja pohjois-karjalaan pitäisi lähettää enemmän pelaajatarkkailijoita.

Nämä ovat siis vain tällaisia pragmaattisia huomioita. Oma mielipiteeni on, että kun katselee minkä tahansa ikäisten nappuloiden tai junioreiden pelejä ja erityisesti harjoituksia niin missään ei pystytä etenemään sillä tasolla mitä kv. kilpailussa mukana pysyminen edellyttää. Tästä seuraava johtopäätös on yksinkertaisesti, että sitten pitää edes joitain ryhmiä tähän maahan saada, jossa tämä toteutuisi. Mitään muuta vaihtoehtoa ei ole kuin kerääminen vielä suuremmasta massasta niin kauan kuin yleinen tasonnosto on toteutunut niin ettei tätä käytännön syistä tarvitse enää tehdä. Muuten saadaan odotella jalkapallon nousua tässä maassa vielä todella pitkään.

[mtontola]

Muuten, ylivoimaisesti helpoin tapa päästä tilanteeseen, että laajan alueen kaikki lahjakkaimmat pelaajat todella haluaisivat pyrkiä tietyn seuran edustusjoukkueeseen olisi toimia niin kuin ammattilaisseurat toimivat: kaikkien pelaajien kuukausimaksut 0 euroa. Tämän jälkeen ei hirveästi tarvitsisi pelaajia kalastella. Mitäköhän yhden kokonaisen ikäluokan edustusjoukkueen vuosibudjetti on? Ensin saattaisi tuntua, että tässä tulee tappioita, mutta jos vertaa johonkin aikuisten kuvioihin, niin kyse on melko pienistä summista ja sijoitus olisi todella tulevaisuuteen. Meinaan vaan, että joku sponsori voisi saada todella hyvää näkyvyyttä kun tuettaisiin vain juniorijalkapalloa ja samalla annettaisiin edellytyksiä huippufutikselle.

e. jossain ratsastuksessa ja taitoluistelussa harrastuksen kustannusten kattamisen vanhemmilla ymmärtää, koska varsinainen taloudellinen tuotto harrastajan harjaannuttamisesta huipulle on marginaalinen. Jalkapallo, jossa todellisista huippupelaajista maksetaan kunnon siirtokorvauksia, tilanne on täysin eri. Jos laskee todennäköisyyksiä miten päästä tilanteeseen, että juuri meidän seurasta tulee joskus huippupelaaja, pitää juuri meidän olla niin houkuttelevia, että lahjakas ja innostunut harrastaja 50 kilometrin säteeltä ei edes harkitse muita vaihtoehtoja, jos vain mahtuisi meidän edustusryhmään. Suurin kilpailuvaltti tässä olisi juuri pienenä säilyvän edustusryhmän kuukausimaksujen poistuminen kokonaan, koska tilanne on muualla täysin päinvastainen. Ei epäilystäkään. Pitkässä (tai jopa kohtuullisen lyhyessä) ajassa sijoitetut rahat tulisivat takuuvarmasti takaisin kun toiminta on ammattimaisesti organisoitua. Kaikki parhaat tulisivat aina kyseiseen ryhmään kunnes muut tahot pystyvät reagoimaan. Samalla Suomi-futis menee junnupuolen kehityksen myötä takuuvarmasti eteenpäin. Kelailkaapa, voiko mihinkään muuhun tulokseen edes päätyä kuin että nappuloiden ja junnujen edustusryhmässä ei kannata toiminnan kustannuksia kattaa vanhempien taskusta? Onko mitään tapaa kehittää huippupelaajia kuin junnupuolen toiminnan parantaminen edustusryhmissä X 10 siitä missä nyt mennään?

[Kaihlamo]

Mutta on aika kuvottavaa lukea, että syöttöpelaamisen opettaminen olisi kuvottavaa, tai että sen opettaminen tekisi valmentajasta huonon. Pelinluvun opettaminen ei koskaan ole liian aikaista.

Täysin erimieltä sun kanssa. Tunnetko montakin 7-vuotiasta, joka haluaa itse syöttää pallon? Jos valmentaja opettaa pelaajilleen syötön suunnan, syöttöhetken ja oikeastaan kaiken suorittamiseen liittyvän, niin mitä lapsi itse oppii? Ei ne pelaajat ole mikään videopeli, jota valmentaja siellä kentän laidalla ohjaa. Mä uskon vakaasti siihen, että annetaan niiden pelaajien itse oivaltaa siellä kentällä se syöttäminen siinä vaiheessa omaa kehitystä kun se pelaaja itse tajuaa hyötyvänsä itsekin siitä syötöstä enemmän kuin kuljettamisesta. Silloin pelaaja itse oppii toimimaan oikeaan aikaan ja tekemään oikeanlaisen ratkaisun ilman, että kaikki tapahtuu valmentajan käskystä. Siihen saakka annetaan lapsien olla lapsia ja käyttäytyä heidän egoistisen luonteen mukaisesti. Jos 7-vuotiaiden joukkueella on oikea tapa pelata peliä niin, että joka kerta annetaan pitkä syöttö maalin edessä roikkuville pelaajille tai kentän poikittaissuunnassa syöttö laidasta laitaan sen sijaan että yritettäisiin harhauttaa niin meikäläinen on sitten ilmeisesti väärän lajin parissa. Mutta näin ei asiat taida kuitenkaan defconinkaan mielestä olla? Eli kaikella on aikansa ja paikkansa ja syöttämisen vaatiminen ja opettaminen mun papereissa tulee näille pelaajille vasta aikaisintaan G-junnuissa. Siihen saakka saavat opetella aina menemään itse vastustajasta ohi, sen syöttämisen oppii kyllä myöhemminkin ja paljon luontaisemmin silloin. 1vs1:ssä tarvittavaa röyhkeyttä ja taitoa kun on todella paljon vaikeampi 10-vuotiaalle opettaa...

Tuohon pelinjohtoon en puutu - vaikka voipi olla ettei ne muksut edes kuule sinne kentälle mitään.

No aika hyvin kirjaimellisesti ohjeiden mukaan toimivat. 7-vuotiaat vielä kuitenkin toteuttavat valmentajan ohjeita kirjaimellisesti - valmentajan niin halutessa. Tämä tosin aiheuttaa sen, että pelaajat eivät opi käyttämään omia aivojaan.

Tämän takia tälläisella liian aikaisella syöttöpelaamisen opettamisella ei ole mitään tekemistä pelaajien pelinluvun kanssa tai sen opettamisen kanssa. Vaan kysymys on täysin päinvastaisesta asiasta. Tällöin valmentaja tekee ratkaisut ja pelaaja oppii toimivaan käskyjen mukaan. Itse ainakin näen pelinlukemisen ja -käsittämisen sisäsyntyisenä juttuna, jossa valmentaja ohjaamalla saa lapsen oman sisäisen potentiaalin esille. Opi ja oivalla. Ei opi ja toteuta valmentajan käskyjä.

[defcon1]

Tää on kertausta, mutta: pistä liikkeelle 1v1-treeni. Muuta se sitten 2v1-treeniksi. Jos pelaajilla on jo joku lähtötaitotaso, ne oivaltaa tosi nopeasti että syötöllä saadaan etu, yksin menemällä tilanne ei muutu siitä edellisestä 1v1-treenistä. Ja silloin syöttöpelin opetus = pelinluvun opetusta, minun pelikirjassani.
[Sivuheitto: Mun tuntemista pelaajista suurin osa on pettyneitä, jos ne ohittaa kolme ja menettää neljännelle - vasta maali olisi riittänyt. Ja väitän, että valmentajapalaute on kuitenkin aina tuollaisissa tilanteissa ollut kehu siitä uskalluksesta ohittaa eikä haukku siitä että lopulta menetti.]

Syöttöpelistä puhuttaessa minä puhun lyhytsyöttöpelistä, jossa tehdään syöttämällä ylivoimaetu. Nuo pitkät pallot kärjille, painopisteen vaihdot syötöllä toiseen laitaan tai ristipallolla jne.  kuuluu minustakin aika paljon vanhemmille pelaajille (Eikä tyttöjoukkuetta valmentaessa E-C-ikäisten potkuvoimakaan olisi riittänyt).

Ihan täydelliseen itseoppimiseen en usko: tämän taustalla on funktionaalinen ajatus, että kehitys nopeutuu jos annetaan vinkkejä siitä mikä on hyväksi havaittu. Eikä tämä tarkoita, että mentäisiin antamaan joka asiaan valmis ratkaisu.
Tuosta valmentajan ohjaamisesta pelin aikana ollaan ilmeisesti suht samaa mieltä: on syytä miettiä mitä, miten ja kenelle sanoo - omasta kokemuksesta vaan on sanottava, että voi olla todella vaikeaa oppia olemaan hiljaa kun peli käy