Suomalainen juniorivalmennus tarvitsee ryhtiliikettä

[Pussikalja]

https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/17978/778.pdf?sequence=1

Tämmöseen vanhaan graduun törmäsin jostain käsittämättömästä syystä...

Sivulta 14 sivulle 17 teoriaosuudessa on ajatuksia taktiikan ja taidon opetuksesta pallopeleissä koulumaailmassa. Tuo idea on juuri sellainen, jossa opetetaan kokonaisuutta ja yksityiskohdat siinä sivussa. Se on itseasiassa juuri päin vastoin, kun futista nyt koulutetaan ja seuroissa useinmiten toimitaan ja selittää miksi ollaan tietyissä asioissa niin tolkuttomasti jäljessä...Jos jollain aikaa ja mielenkiintoa on, niin suosittelen...

[Ricardo Leite]

Melkoisen rohkea liike graduilijoilta alkaa kutsua sekä pelikäsitystä, että taktiikkaa yhteisnimityksellä taktiikka, koska "ero käsitteiden välillä on epäselvä, ja niitä käytetään myös synonyymeinä."

Vaikeita. Kokonaisuus ei muodosta yksityiskohtia, vaan yksityiskohdat muodostavat kokonaisuuden. Kuitenkin yksityiskohtien merkitystä ei voi ymmärtää hahmottamatta jossain määrin kokonaisuutta. Ja kokonaisuutta taas on melko vaikea hahmottaa hahmottamatta yksityiskohtia .

Opettamisen tulee ilman muuta lähteä yksityiskohdista, jotka sitten nidotaan ymmärrettävästi osaksi yhtä kokonaisuutta.

[Pussikalja]

Ymmärsin itse ton idean pelinkautta opettelusta suunnilleen näin. Otetaan esimerkiksi palloton liike pelattavaksi.

Ensin pelataan. Etsitään pelistä tilanteita jossa on niin hyviä esimerkkejä kuin liikkeen puutteesta johtuvia ongelmia. Tilanteet käydään läpi, niin että jokainen käsittää mistä on kyse.

Sitten voidaan tehdä erikoisharjoituksia, jossa kyseistä oivallusta iskostetaan selkärankaan. Sitten kun taas pelataan, niin pelin sujuvuus motivoi lapsia ja yksi yksityiskohta pelistä on ymmärretty osaksi kokonaisuutta. Jatkossa asia aina pelatessa kehittyy...

Siinä on RL ihan perinjuurin erilainen lähestyminen lajiin, kuin perus jalkapallovalmennuksessa. Futiksessa pelataan. Futiksessa tehdään erikoisharjoitteita. Opetellaan kymmeniä erilaisia yksityiskohtia, joita ei peliin osata yhdistää. Hyvin usein niiden yhteys toisiinsa ei ole selvä edes valmentajalle, saati niille valmennettaville ja ne jäävät ikuisesti epäselviksi. Pallopelit eivät tosiaan ole kovinkaan monimutkainen tai mystinen asia. Niitä ei vain osata opettaa...

Jos ei ole ajattelurajoitteinen jalkapalloilija, kyseisen treenin ydin ja ajatus jalostuu ja harjaantuu jatkossa aina kun pelaa jotakin pallopeliä, kun yhden kerran pallopelin tärkeän osasen on oppinut ymmärtämään..Itse asiassa jalkapalloilija voi oppia ymmärtämään tuollaisen oleellisen peliasian vaikka liikuntatunnilta sählätessä, jos liikunnanopettaja on lajivalmentajaa enemmän "pelimies" ja edellämainitulla tavalla tai muuten opettavaisesti liikuntatunnin haluaa läpi käydä.

[ohimo]

Ymmärsin itse ton idean pelinkautta opettelusta suunnilleen näin. Otetaan esimerkiksi palloton liike pelattavaksi.

Ensin pelataan. Etsitään pelistä tilanteita jossa on niin hyviä esimerkkejä kuin liikkeen puutteesta johtuvia ongelmia. Tilanteet käydään läpi, niin että jokainen käsittää mistä on kyse.

Sitten voidaan tehdä erikoisharjoituksia, jossa kyseistä oivallusta iskostetaan selkärankaan. Sitten kun taas pelataan, niin pelin sujuvuus motivoi lapsia ja yksi yksityiskohta pelistä on ymmärretty osaksi kokonaisuutta. Jatkossa asia aina pelatessa kehittyy...

Siinä on RL ihan perinjuurin erilainen lähestyminen lajiin, kuin perus jalkapallovalmennuksessa. Futiksessa pelataan. Futiksessa tehdään erikoisharjoitteita. Opetellaan kymmeniä erilaisia yksityiskohtia, joita ei peliin osata yhdistää. Hyvin usein niiden yhteys toisiinsa ei ole selvä edes valmentajalle, saati niille valmennettaville ja ne jäävät ikuisesti epäselviksi. Pallopelit eivät tosiaan ole kovinkaan monimutkainen tai mystinen asia. Niitä ei vain osata opettaa...

Jos ei ole ajattelurajoitteinen jalkapalloilija, kyseisen treenin ydin ja ajatus jalostuu ja harjaantuu jatkossa aina kun pelaa jotakin pallopeliä, kun yhden kerran pallopelin tärkeän osasen on oppinut ymmärtämään..Itse asiassa jalkapalloilija voi oppia ymmärtämään tuollaisen oleellisen peliasian vaikka liikuntatunnilta sählätessä, jos liikunnanopettaja on lajivalmentajaa enemmän "pelimies" ja edellämainitulla tavalla tai muuten opettavaisesti liikuntatunnin haluaa läpi käydä.

Olen samaa mieltä, mutta kuten moni muu asia on em. helppo kiteyttää noin, mutta haastavaa toteuttaa. Vaatii valmentajalta tarkkaa silmää, lajituntemusta ja pelitajua korjata peliä oikein ja oikeilla hetkilla. itse olen viimeiset kymmenen vuotta asiaa harjoitellut, eikä se vieläkään helppoa ole.

Tässä pätee Kiinalainen sanonta, jota jenkeissä hoettiin: Tell me and I'll forget; show me and I may remember; involve me and I'll understand.

Eli, pelin kautta itse oivallettu oppi jää päähän, kun valmentajien puheet unohtuvat saman tien.

[Ricardo Leite]

edit: En olekaan varma ymmärsinkö oikein.

[Lenko]

Horst Wein.

[Johnny99]

TGFU
ydinkeskeinen oppiminen
konstruktivistinen oppimiskäsitys

[Lenko]

Oli edellistä vastausta kirjoittaessa jonkin verran kiire.

Tuo gradun idea välittyy valmennusguru Horst Weinin filosofiasta. Valmennus perustuu hitaasti pelaajamäärältään kasvavien teemallisten pienpelien pelaamiseen ja pelaamisen väleissä tehtäviin korjaaviin harjoituksiin. Toinen erittäin merkittävä ero suomalaiseen valmennukseen on tavassa jakaa tietoa. Valmentaja ei kerro vastauksia lapsille vaan laittaa heidät kysymyksillä miettimään ongelmaa ja oivaltamaan itse. Tavoitteena on saada lapset ajattelemaan pelatessa ja sitä kautta lisätä peliälyä ja tehostaa oppimisprosessia. Filosofia kuulosti olevan myös Suomessa vierailleiden espanjalaisvalmentajien metodin perusta.

Uskon, että tuollaista valmennustapaa noudattaen saadaan paitsi parempia jalkapalloilijoita myös lapsille viihdyttävämpiä harjoituksia.

[Ricardo Leite]

Samoja teesejä ne Palloliitossakin jo painottavat. Eri asia on kuka osaa tai haluaa metodeja noudattaa.

[drone]

Samoja teesejä ne Palloliitossakin jo painottavat. Eri asia on kuka osaa tai haluaa metodeja noudattaa.

Minullakin on käsitys, että Palloliitolla on hyviä strategioita ja myös konkreettisia toimia niiden täytäntöönpanemiseksi.
Tarvittaessa annetaan (ymmärtääkseni) ohjausta vaikka kädestä pitäen.

Ongelmaksi jää siis tahto tai pikemminkin sen puuttuminen. Minun on vaikea ymmärtää, että jos joku lähtee valmentamaan junnujoukkuetta,
miksi hän ei haluaisi tehdä sitä kunnolla ja kehittyä siinä paremmaksi. Tietysti voi aina vedota työkiireisiin ja muihin (kun kyseessä on kuitenkin harrastus),
mutta eikö silloin kannattaisi jo alun alkaenkin valita jokin vähemmän vaativa harrastus. (Vaikka - anteeksi kaikki pitsinnyplääjät - ompeluseura. Tai - anteeksi kaikki laulajat - kirkkokuoro.)
Kyllä futisjoukkueen valmentaminen vaatii sitoutumista. Ei sitä voi tehdä puolivaloilla, vaan täytyy olla mukana koko sydämellään.

[Lenko]

Taitaa olla maailman laajuisesti aika yleinen uskomus tällä hetkellä.

Minä uskon, että hommassa on järkeä niin paljon, että metodin voi ottaa juniorivalmennuksen pohjaksi. Ihan pelkästään oivaltamisen ja kyselyn varassa en silti usko kaiken toimivan. Minusta vastauksia saa antaa lapsille valmiiksi. Sillä tavalla kasataan oikeita rakennuspalikoita oman pelaamisen ja oivaltamisen tueksi. Ei pyörää tarvitse keksiä joka maanantai uudestaan. Pelatessa on kuitenkin pääosin kyse opitun tiedon soveltamisesta, ei uuden tiedon kehittämisestä. Kun pelaajalla on riittävä tieto, voi alkaa kysymään pelattaessa, mikä meni väärin tai mikä meni oikein?

Vastaan tulee helposti valmentajan ammattitaito. Minä ainakin olen niin tupula, etten osaa korjata ja kysyä oikeita asioita oikeaan aikaan.

Lisäksi esimerkiksi tekniikkaa on vain pakko harjoitella mekaanisesti, jotta sen hyödyntäminen on pelitilanteessa mahdollista. Tehdäänkö tekniikkaharjoittelu sitten omalla ajalla vai joukkueharjoituksissa, onkin sitten ihan toinen kysymys.

[Ricardo Leite]

edit: dronelle: No niinpä. Mutta surullinen totuus on, että valtaosa juniorivalmentajista on mukana ainoastaan jälkikasvunsa johdosta ja valmentaa, koska ketään muuta ei valmentajaksi löydy. Moni uhrautuu sinäänsä ihan arvostettavasti tekemään talkootyötä sen pakollisen viikkorutiinin verran vain olosuhteiden pakosta.

Kun nykymaailmassa on hyvin vaikea nähdä talkootoiminnan ja yhteiskuntavastuun lisääntyvän, niin mistä lääkkeet? Kun ne ammattivalmentajatkin nähdään monien forumistien mielestäkin saatanasta seuraavana.

[Mersault]

Minullakin on käsitys, että Palloliitolla on hyviä strategioita ja myös konkreettisia toimia niiden täytäntöönpanemiseksi.
Tarvittaessa annetaan (ymmärtääkseni) ohjausta vaikka kädestä pitäen.

Ongelmaksi jää siis tahto tai pikemminkin sen puuttuminen. Minun on vaikea ymmärtää, että jos joku lähtee valmentamaan junnujoukkuetta,
miksi hän ei haluaisi tehdä sitä kunnolla ja kehittyä siinä paremmaksi. Tietysti voi aina vedota työkiireisiin ja muihin (kun kyseessä on kuitenkin harrastus),
mutta eikö silloin kannattaisi jo alun alkaenkin valita jokin vähemmän vaativa harrastus. (Vaikka - anteeksi kaikki pitsinnyplääjät - ompeluseura. Tai - anteeksi kaikki laulajat - kirkkokuoro.)
Kyllä futisjoukkueen valmentaminen vaatii sitoutumista. Ei sitä voi tehdä puolivaloilla, vaan täytyy olla mukana koko sydämellään.

Kyllähän suurin ongelma puhuttaessa Palloliiton koulutuksesta on kursseilla käyneiden asenne. Täälläkin näkee kirjoituksia joissa höpistään, että kävinpä tuon kurssin, mutta on tuota palloa tullu potkittua jo niin kauan, että kyllä minä nuo hommat tiiän, joten eipä tuosta juurikaan mitään uutta oppinut. Huvittavinta kuitenkin on, että vähän tuon jälkeen sama kaveri tulee höpisemään, että muualla hommat tehdään näin ja näin, mutta Suomessa ei, mutta jos kurssin käyneet vaivautuisivat lukemaan kursseilla jaettavaa kurssimateriaalia, eipä nuo Palloliiton ohjeet juurikaan espanjalaisista eroa. Viitaten tuohon Lenkon kommenttiin tavotteesta saada lapset ajattelemaan, niin eräässä nimeltämainitsemattomassa Palloliiton pelikäsitysoppaassa todetaan: "Mikäli peli ei ole sujuvaa, vaan katkonaista ja seisovaa, on tarkoituksenmukaista kysyä pelaajilta "-miksi näin tapahtuu?" Halvemmaksi tulisi jos lukisi kurssimateriaalit kun roudaa espanjalaisen gurun kertomaan saman asian puutteellisella Englannin kielen taidolla.

[drone]

Kyllähän suurin ongelma puhuttaessa Palloliiton koulutuksesta on kursseilla käyneiden asenne.

Mielenkiintoista. Kertokaahan koulutuksen käyneet, pitääkö Palloliiton koulutus sisälläään asennekasvatusta, motivointia ja henkilökohtaisten oppimis- ja kehittämistavoitteiden asettamista. Toteamusta, että kukaan ei voi koskaan tulla "liian hyväksi" futisvalmentajaksi.

(Luulisi, että jos kurssille asti vaivautuu, asenne olisi jo lähtökohtaisesti plussan puolella.)

Tuosta, mitä joku sanoi, että isä (tai äiti?) -valmentajat valmentavat jälkikasvuaan ikään kuin "pakosta".
Luullakseni nämä eivät kuitenkaan ole niitä samoja, jotka ovat kiivaimmin oman kunnianhimonsa sokaisemina vaatimassa
lapsiltaan kirosanoilla ryyditettynä suorituksia kentän laidalla? Olenko väärässä vai oikeassa? Oli miten oli,
intohimot eivät luultavasti nyt jossakin paikassa kohtaa.

[Ricardo Leite]

Mielenkiintoista. Kertokaahan koulutuksen käyneet, pitääkö Palloliiton koulutus sisälläään asennekasvatusta, motivointia ja henkilökohtaisten oppimis- ja kehittämistavoitteiden asettamista. Toteamusta, että kukaan ei voi koskaan tulla "liian hyväksi" futisvalmentajaksi.

Paras motivaattori ja asennekasvattaja on kouluttajien innostava ja asiantunteva ote, josta ainakin itse sain nauttia. Siitä kiitos heille. Itsetarkoitukselliset asennekasvatus- tai motivaatioluennot toimisivat todennäköisesti päinvastoin kuin olisi tarkoitus, jos niillä tarkoitetaan jotain yritysmaailmasta tuttua huuhaapaskaa.

Tuosta, mitä joku sanoi, että isä (tai äiti?) -valmentajat valmentavat jälkikasvuaan ikään kuin "pakosta".
Luullakseni nämä eivät kuitenkaan ole niitä samoja, jotka ovat kiivaimmin oman kunnianhimonsa sokaisemina vaatimassa
lapsiltaan kirosanoilla ryyditettynä suorituksia kentän laidalla? Olenko väärässä vai oikeassa? Oli miten oli,
intohimot eivät luultavasti nyt jossakin paikassa kohtaa.

Olet oikeassa. Kyllä ne valmentajiksi hakeutuvat pääasiassa ovat sitä jalkapallon sosiaalisuuden ja kasvatuksellisen merkityksen ymmärtävää väkeä. Juuri vastuuntunnosta ne postilleen valikoituvatkin. Uskoakseni. Voin toki olla ihan vitusti väärässäkin.

[drone]

Paras motivaattori ja asennekasvattaja on kouluttajien innostava ja asiantunteva ote, josta ainakin itse sain nauttia. Siitä kiitos heille.

Eli Palloliiton koulutuksissa tehdään nähtävästi asioita varsin oikein. Muunlaisia mielipiteitä?

Kyllä ne valmentajiksi hakeutuvat pääasiassa ovat sitä jalkapallon sosiaalisuuden ja kasvatuksellisen merkityksen ymmärtävää väkeä. Juuri vastuuntunnosta ne postilleen valikoituvatkin. Uskoakseni. Voin toki olla ihan vitusti väärässäkin.

Kyllä tuo ainakin minusta kuulostaa uskottavalta. Samalla herää ajatus, että tämä lahjakas, vastuuntuntoinen, "jalkapallon sosiaalisuuden ja kasvatuksellisen merkityksen ymmärtävä väki" on niin epäitsekästä, ettei se osaa sanoa "ei" muiltakaan tahoilta tuleville haasteille, jotka osaltaan vievät aikaa itsensä kehittämiseltä jalkapallovalmentajana. Kehittyminen taasen vaatii priorisointia, kunnianhimoa ja tietynlaista itsekkyyttä. (Ehkä vähän pakkomielteisyyttäkin.)

[Lenko]

Minäkin pidin palloliiton koulutuksista (E, D ja C). Sain sieltä uutta tietoa ja opettaja oli mielestäni erittäin asiantunteva, kannustava, innostava ja keskustelukykyinen. Pidin kurssien sisältöä varsin sopivana kohderyhmälle. D- ja E- tasot keskittyvät lasten ohjaamiseen ja perustaitoihin, eivät pelikäsityksen kehittämiseen. Opetus, malliharjoitukset ja suositeltu harjoituksen rakenne perustuivat pitkälti "perinteiseen" harjoitustapahtuman kulkuun. (lämmittely, perustaito, soveltava harjoitus, pienpeli). Horst Weinin tai espanjalaisten pelaamiseen, kyselyyn ja oivaltamiseen perustuva valmennusmetodi ei ollut opetussisältönä esillä.

C-tason koulutuksessa asia oli sivulauseessa esillä ja pidän kurssilta saamaani Pelikäsitys -opasta toistaiseksi parhaana Palloliitton oppaana, mutta sekään ei muuta sitä tosiseikkaa, että kurssitus perustui pitkälti perinteiseen valmennusmetodiin. Joku maininta jossain oppaassa ei koko opetussisältöä muuta, vaikka toisenlainen valmennusfilosofia siellä vilahtaisikin.

Mikäli todella tahdottaisiin tuoda Weinin tai espanjalaisten ajatusmalli kentille, tulisi koko opetusmateriaali uusia, pelikäsitys nostaa keskiöön, ja opetusfilosofiaa ja pienpeleihin perustuvaa metodia kouluttaa kaikkialla, koko ajan, jo E- ja D-kursseilta lähtien.

Taas. En siis pidä Palloliiton koulutuksia huonoina. Opin uutta. Ymmärsin asioita. Innostuin. Silti ne lähestyvät valmennusta eri tavalla kuin Wein. En tiedä, onko viimeisen vuoden aikana tullut näkemyksiin muutoksia. En edes tiedä, pitäisikö valmentajien koulutusta muuttaa tai onko Wein purematta nieltävissä. Toteanpa vain, että lähestymistavassa on eroja.

[Pussikalja]

Lenkon kanssa samoilla linjoilla palloliiton kursseista. Hyviä, mutta perustuvat siihen perinteiseen "kun harjoitellaan yksityiskohdat, niin taikuudella jossain vaiheessa kokonaisuus alkaa sujua" perinteeseen. Kuitenkin meidän menestyneet pelaajat ovat kulkeneet tälläisen peli edellä ammattiin, koska useinmiten reitti on ollut pikkuseura, monilajipohja, yleisliikunnallinen elintapa pihapelineen,, siirto motivoituneena nuorena hakemaan kovempia pelejä  isoon seuraan edustukseen ja sitten maailmalle. Eli ensin on pelattu paljon, opittu ymmärtämään peli ja koko ajan nousujohteisesti samalla kehitetty lajitaitoja.

Tällä hetkellä meillä näyttäisi valmennus olevan vähän sellaista tiimalasimallista. Ihan pikkujunnuna lajia harrastetaan ohjatusti paljon ja muutenkin lapset harrastavat monipuolisesti, jossain vaiheessa liian aikaisin oma treeni ja omaehtoinen pelaaminen jää ohjatun treenin vuoksi sivuun ja liikuntamäärä romahtaa. Sitten taas 16-20 treenimäärät alkaa olla kun päästään 2 kertaa päivässä ohjattuun toimintaan urheilulukioiden yms. kautta ja määrät on sitä mitä pitääkin. Sen tärkeän 9-15 ikävuoden vähäisen liikunnan ja yksipuolisen treenin hukka-aikaa on vain aikuisena vaikea paikata.

Toi pelinymmärryksen kautta valmennus on mielestäni hieman herkkyyskausiajattelun kanssa ristiriidassa. Koska niiden yhteensovitus on työlästä, on helpompi vetää yksityiskohtia herkkyyskausittain isoja määriä ja toivoa niiden tulevaisuudessa itsensä maksavan takaisin. Se mitä SH-akatemia touhusta olen kuullut, on vähän ristiriitaista. Toisaalta pureudutaan perinteisesti sykemittareilla, askelfrekvensseillä ja loikkatesteillä yksityiskohtiin, mutta toisaalta pyritään luomaan mittareita pelisuoritusten ja pelikäsityksen mittamiseen. Jotenkin sellainen insinöörimäinen lähestyminen jalkapalloon tollaisesta paistaa lävitse ja hienoilla mittareilla ja pelin osiin pilkkomisella taitaa se loppujen lopuksi pelin yksinkertainen sisin ja fokus taas kadota tieteen alttarille. Saas nähdä...

[Ricardo Leite]

Lenkon kanssa samoilla linjoilla palloliiton kursseista. Hyviä, mutta perustuvat siihen perinteiseen "kun harjoitellaan yksityiskohdat, niin taikuudella jossain vaiheessa kokonaisuus alkaa sujua" perinteeseen.

Ihan ensimmäisenä: ei pidä paikkaansa. Jos tällaisen kuvan on saanut, niin kurssittautumisesta on joko kauan aikaa, kouluttajat ovat olleet surullisen huonoja tai sitten kurssitettavalta on jäänyt jotain oleellista ymmärtämättä.

edit: Tiimalasivertaus on muuten melko hieno. Luvallanne otan käyttöön .

[jiibzter]

Ongelmaksi jää siis tahto tai pikemminkin sen puuttuminen. Minun on vaikea ymmärtää, että jos joku lähtee valmentamaan junnujoukkuetta,
miksi hän ei haluaisi tehdä sitä kunnolla ja kehittyä siinä paremmaksi. Tietysti voi aina vedota työkiireisiin ja muihin (kun kyseessä on kuitenkin harrastus),
mutta eikö silloin kannattaisi jo alun alkaenkin valita jokin vähemmän vaativa harrastus. (Vaikka - anteeksi kaikki pitsinnyplääjät - ompeluseura. Tai - anteeksi kaikki laulajat - kirkkokuoro.)
Kyllä futisjoukkueen valmentaminen vaatii sitoutumista. Ei sitä voi tehdä puolivaloilla, vaan täytyy olla mukana koko sydämellään.

~3h/treenikerta (laskien myös valmistelut ja matka-ajat) 3-4x viikossa plus pelit päälle. Jos on muuta elämää niin ei tuo helppoa ole. Siitä vain kokeilemaan sensijaan että huutelee foorumilla tai laskee klikkauksia facebookissa. Ymmärrän hyvin jos kaikki eivät halua tehdä sitä, varsinkin kun korvaukset ovat yleisesti ottaen naurettavan pieniä.

[Ricardo Leite]

~3h/treenikerta (laskien myös valmistelut ja matka-ajat) 3-4x viikossa plus pelit päälle. Jos on muuta elämää niin ei tuo helppoa ole. Siitä vain kokeilemaan sensijaan että huutelee foorumilla tai laskee klikkauksia facebookissa. Ymmärrän hyvin jos kaikki eivät halua tehdä sitä, varsinkin kun korvaukset ovat yleisesti ottaen naurettavan pieniä.

Tuohon kun vielä lisää sen kyynisen faktan, että innokkuus, älykkyys, osaaminen ja ylimääräinen aika osuvat aniharvoin samassa paketissa, niin en pidä ollenkaan erikoisena, että Suomessa ei ole riittävästi hyviä jalkapallovalmentajia. Ei niitä olisi ns. kulttuurimaissakaan, jos ammattitaidosta ei ammattilaiselle kuuluvaa korvausta maksettaisi.

[Pussikalja]

Ihan ensimmäisenä: ei pidä paikkaansa. Jos tällaisen kuvan on saanut, niin kurssittautumisesta on joko kauan aikaa, kouluttajat ovat olleet surullisen huonoja tai sitten kurssitettavalta on jäänyt jotain oleellista ymmärtämättä.

Uskoisin RL:n olevan oikeassa jos pelaajat eivät olisi niin usein "yhdenpaikan miehiä". Jos ongelmat pelaamisessa eivät olisi kentän huomioimisessa, pallottomassa liikkeessä, äänellä ohjaamisessa, varmistamisessa, ensimmäisessä kosketuksessa, ylivoiman luomisessa niin hyökätessä kuin puolustaessa ja yleensäkin pallon hallinnassa.

Väittäisin kuitenkin näiden edellämainittujen ominaisuuksien olevan melko ominaisia suomalaispelaajille. Kuinka se on mahdollista, jos valmennuskoulutus ja valmennus on suomessa pelilähtöistä ja pelin taktiikan ympärille rakennettua jalkapallopuolella? Kaikki ovat taitoja, jotka liittyvät joukkuepelaamiseen ja siihen, että käsittää pelaamisen myös joukkuekaverin ja koko joukkueen kannalta, ei vain oman paikkansa taholta.

Hyviä suomalaiset ovat taas perustekniikaltaan, asenteeltaan, kurinalaisuudeltaan, puolustusnöyryydeltään jne. Eli osataan tehdä niinkuin käsketään ja taitoakin löytyy, jos vain jotenkin tilaa ja aikaa saadaan luoduksi. Se tilan ja ajan luominen eli luovuus vaan uupuu. Periaatteessa osataan pelata, mutta kun se ei vaan onnistu, kun vastustaja sen estää.

Huomion arvoista on, että jokainen näistä ensin mainituista taidoista on yhteistä kaikissa pallopeleissä, jossa on maali kentän päissä ja että esim. koripallossa suomalaiset kykenevät kompensoimaan joukkueen rajallista kokoa, olemalla hyviä juuri näissä taktisissa joukkuetaidoissa.

Siis jos lähestyminen pallopelien opettamiseen olisi pelinymmärtämisen lähtökohdista, voisi olla mahdollista pikkujunioreissa yhdistää lisenssejä, resursseja ja siten osaamista yli lajirajojen. Ikävä ajatus jalkapallosta ammattia suunnitteleville valmentajille, mutta realistisesti halvalla olemassaolevilla resursseilla toteutettavissa ja itse asiassa hyvin samankaltainen ratkaisu kuin suurseurojen lapsitehtaissa, jotka lähes poikkeuksetta ovat pallopelien yleisseuroja.

[Ricardo Leite]

Pelaajille asti tuo pelilähtöinen opettaminen tosiaan ei varmasti kovin hyvin mene. Siinä lienet oikeassa. Se ei kuitenkaan ensisijaisesti ole nähdäkseni Palloliiton koulutuksista, vaan koulutettavista valmentajista. Kuten aiemmin mainitsin, niin juniorivalmennuksen pariin päätyy aivan liian harvoin henkilöitä, joissa sekä lajiymmärrys, älykkyys, innostuneisuus ja tarvittava aika yhdistyy. Se taas johtuu siitä, ettei jalkapallovalmentaminen ole kovin houkutteleva vaihtoehto vapaa-ajankäytölle. Nykytilanteessa valmentaminen vaatii tiettyä hourupäisyyttä ja lapsenomaista lajirakkautta, mikä harvemmin taas yhdistyy aiemmin mainittujen ominaisuuksien kanssa samassa henkilössä. Onneksi näitäkin kuitenkin on - sanomattakin selvää, ettei tarpeeksi.

[ZZlatan]

Myös se on aloittelevien junnukoutsien ongelma, että valkut toistavat omalta pelaaja/junnu-uraltaan tuttuja treenejä. Siinä on kyselevä/innostava/pelilähtöinen ote kaukana, kun opetellaan 80-luvulta tuttua kuolettamista.

Miksi muuten Suomessa ihmetellään, että ekaa kosketusta ei osata ottaa tyhjään tilaan/pelin kannalta järkevään suuntaan?

Ensimmäiset viisi-kuusi junnuvuotta treenataan syöttämistä nokikkain. Pysäytetään pallo aina jalkojen väliin, pakitetaan pari askelta, otetaan vauhtia ja potkaistaan. Ja valkku kehuu hienosta, oikeasta suorituksesta.

Pelissä näin ei koskaan (ainakaan kuuluisi) toimita, mutta silti niin harjoitellaan kaikki herkkyysikävuodet ja aivoihin piirtyy väärä toimintamalli. Sitten D-junnuissa ihmetellään, kun pojat eivät osaa pelata höynää! Vain "seisovat" pallon kanssa.

Ja tässä vain yksi kärjistys...

[Pussikalja]

Hyvä esimerkki Zlatanilta. Ja RL, jos ihan oikeasti mietit, kuinka pitkälle palloliiton koulutuksissa etenet 20 päivässä, niin huomaat realismin koulutuksista. Ei riitä kuin kevyeen pintaraapaisuun nuo päivät. Peli/fanitustaustalla niistä saa paljon irti, mutta tyhjästä mukaan hyppääville niistä ei liene juurikaan apuja. Ja tosiaan, kyllä ne kouluttajat käsittävät mistä futiksessa on kyse.

 Kurssiohjelma ja materiaali ei vaan ole samalle asteelle kerenneet. Ne on aika puhtaasti 70-luvun lopun hokemien "ensin taito ja sitten muut asiat" hokeman ja toisen suositun " jalkapallo on 90 %:sti juoksulaji" hokemien perusteella laadittuja. Näissä molemmissa hokemissa on paljon totta ja niiden toteutus on ihan ymmärrettävää yksilölajien maassa. Meille futis on teknisen suorituksen yksityiskohtien analysointia ja tuhansia toistoja, sekä juoksua ja sen tekniikan harjoittelua. Kivoja pieniksi selkeiksi yksityiskohdiksi pilkottavia yksittäisiä suoritteita. Mutta se sinänsä yksinkertainen mutta laaja alue eli pelaaminen, on niin hankala pilkkoa ja analysoida, että se voidaan jättää selkeän ohjeistuksen ja opetuksen ulkopuolelle ja jättää lapsien alitajunnan käsiteltäväksi. Siinä on jotain outoa salaista mystiikkaa...

Esimerkkinä voidaan ottaa valmennus havainnoinnista. Opetetaan reagoimaan ärsykkeisiin eri värien, sovittujen viittailuiden yms. perusteella. Yksinkertainen ohje lapsille, että pitää välillä vilkaista toiselle puolelle kenttää, vaikka pallo onkin toisella sivurajalla on harvinaisuus. Ihan selkeästi sen lapsille kertomalla suurin osa sen varmasti tajuaa, kun kertoo, että hankala vaihtaa puolta jos ei tiedä missä omat siellä on silloin kun pallon itselle saa. Se tilanne perinteisesti meillä opetetaan tyypillisellä treenillä, jossa kun punanen tötsä nousee ylös palloa jalkapohjilla kuljetettaessa, täytyy pallon päälle istua. Sen treenin sisältö jäänee useimmalle futarille ikuiseksi arvoitukseksi...Treenataan havainnointia ja reaktiota, mutta juoni miksi, jää kertomatta.