Suomalainen juniorivalmennus tarvitsee ryhtiliikettä

[eiks oo kauheet]

Tuohon kentän havannointiin oon itsekin kiinnittänyt huomion, miettinyt minkä ikäisiltä sitä oikeasti voi vaatia. Viikonlopun yhdessä pelissä lukemattomat kaks ykköset valuivat hukkaan kun kaveria ei nähty toisella laidalla. Yritettiin väkisin sen ainoan pakin läpi. Kyllä valitettavan paljon runnotaan katse alhaalla.

[drone]

~3h/treenikerta (laskien myös valmistelut ja matka-ajat) 3-4x viikossa plus pelit päälle. Jos on muuta elämää niin ei tuo helppoa ole. Siitä vain kokeilemaan sensijaan että huutelee foorumilla tai laskee klikkauksia facebookissa. Ymmärrän hyvin jos kaikki eivät halua tehdä sitä, varsinkin kun korvaukset ovat yleisesti ottaen naurettavan pieniä.

Sitä suuremmalla syyllä. Kun ja jos joku on valmis uhraamaan noin paljon elämästään valmentamiseen, kyllä silloin näyttäisi olevan kysymys muustakin kuin pelkästä vastuuntunnosta.
Kun aikaa joutuu joka tapauksessa käyttämään paljon, silloin on paljon mahdollisuuksia myös kehittymiselle.

Toisaalta, tuosta mitä kuvasit, tulee myös mieleen: Eikö valmennusvastuita jaeta? Vai hoitaako todellakin yksi valmentaja kaiken alusta loppuun?
Tarkoitan: jos olisi esim. pelivalmentaja ja harjoitusvalmentaja erikseen? Lisäksi, harjoitusten ohjausvastuuta kannattaisi mielestäni jakaa sillä tavoin, että vanhemmat
pelaajat ohjaisivat nuorempia. Ajattelen vain, että vastuu käy kyllä aika raskaaksi, mikäli yksi valmentaja hoitaa kaiken.

[joks11]

Sitä suuremmalla syyllä. Kun ja jos joku on valmis uhraamaan noin paljon elämästään valmentamiseen, kyllä silloin näyttäisi olevan kysymys muustakin kuin pelkästä vastuuntunnosta.
Kun aikaa joutuu joka tapauksessa käyttämään paljon, silloin on paljon mahdollisuuksia myös kehittymiselle.

Toisaalta, tuosta mitä kuvasit, tulee myös mieleen: Eikö valmennusvastuita jaeta? Vai hoitaako todellakin yksi valmentaja kaiken alusta loppuun?
Tarkoitan: jos olisi esim. pelivalmentaja ja harjoitusvalmentaja erikseen? Lisäksi, harjoitusten ohjausvastuuta kannattaisi mielestäni jakaa sillä tavoin, että vanhemmat
pelaajat ohjaisivat nuorempia. Ajattelen vain, että vastuu käy kyllä aika raskaaksi, mikäli yksi valmentaja hoitaa kaiken.

Tätä se kuitenkin nyky-Suomessa aika pitkälti on. RL onkin jo kertonut hyviä syitä.

[drone]

Tätä se kuitenkin nyky-Suomessa aika pitkälti on. RL onkin jo kertonut hyviä syitä.

RL kirjoitti: "Kun ne ammattivalmentajatkin nähdään monien forumistien mielestäkin saatanasta seuraavana."

Tässä olisi ainakin hyvä alku lähteä muuttamaan asenteita. Eli jospa se ammattivalmentaja ei kuitenkaan olisi mikään "demoni".
Olen sen verran lapsellinen idealisti, että uskon olevan hyödyksi, mikäli asioista keskustellaan ja kissa pidetään pöydällä.

[Tommy Tykki]

Olen monasti miettinyt mitä tarkoittaa, vai tarkoittaako yhtään mitään, se kun seurat sanovat jotenkin näin:

... meillä toiminta tapahtuu pelaajien ehdoilla.... tai ... meillä pelaajat saavat kehittyä omaa vauhtia....

Kuitenkin seurat/valmentajat asettavat ehdot joukkueen valituille pelaajille. Hm...?

[Lenko]

Olen monasti miettinyt mitä tarkoittaa, vai tarkoittaako yhtään mitään, se kun seurat sanovat jotenkin näin:

... meillä toiminta tapahtuu pelaajien ehdoilla.... tai ... meillä pelaajat saavat kehittyä omaa vauhtia....

Kuitenkin seurat/valmentajat asettavat ehdot joukkueen valituille pelaajille. Hm...?

Ei tuossa ole mitään ristiriitaa. Joukkueeseen valittaville pelaajille asetetaan ehdot eli toiminta tapahtuu pelaajien ehdoilla. Joukkueesta pudonneet taas saavat kehittyä jossain muualla ihan keskenään, omaa vauhtiaan. Jep, näin se menee.

[tuuma]

Sitä suuremmalla syyllä. Kun ja jos joku on valmis uhraamaan noin paljon elämästään valmentamiseen, kyllä silloin näyttäisi olevan kysymys muustakin kuin pelkästä vastuuntunnosta.
Kun aikaa joutuu joka tapauksessa käyttämään paljon, silloin on paljon mahdollisuuksia myös kehittymiselle.

Toisaalta, tuosta mitä kuvasit, tulee myös mieleen: Eikö valmennusvastuita jaeta? Vai hoitaako todellakin yksi valmentaja kaiken alusta loppuun?
Tarkoitan: jos olisi esim. pelivalmentaja ja harjoitusvalmentaja erikseen? Lisäksi, harjoitusten ohjausvastuuta kannattaisi mielestäni jakaa sillä tavoin, että vanhemmat
pelaajat ohjaisivat nuorempia. Ajattelen vain, että vastuu käy kyllä aika raskaaksi, mikäli yksi valmentaja hoitaa kaiken.

Suomessa juniorivalmennus on omistusfiksoitunutta. Todellinen valmentajatiimityöskentely on pikkumaisuuden tasolla. Valmennusta ei haluta jakaa koska halutaan "patentoida" urheilijat itselle. Lähdettäisiin edes siitä että edes lajiharjoitteluun ja oheisharjoitteluun olisi omat kyseisiin osa-alueisiin erikoistuneet valmentajat. Nyt on SM-tasollakin paljon joukkueita joissa vastuuvalmentajan pitää/haluaa huseerata kaiken harjoittelun. Ja mikä on todennäköisyys että kukaan valmentaja osaa kaiken. Vastuuvalmentaja voi silti koordinoida ja ohjata tiiminsä työskentelyä, mutta Suomessa ei tätä oikein osata/haluta osata.

[referee3000]

Suomessa juniorivalmennus on omistusfiksoitunutta. Todellinen valmentajatiimityöskentely on pikkumaisuuden tasolla. Valmennusta ei haluta jakaa koska halutaan "patentoida" urheilijat itselle. Lähdettäisiin edes siitä että edes lajiharjoitteluun ja oheisharjoitteluun olisi omat kyseisiin osa-alueisiin erikoistuneet valmentajat. Nyt on SM-tasollakin paljon joukkueita joissa vastuuvalmentajan pitää/haluaa huseerata kaiken harjoittelun. Ja mikä on todennäköisyys että kukaan valmentaja osaa kaiken. Vastuuvalmentaja voi silti koordinoida ja ohjata tiiminsä työskentelyä, mutta Suomessa ei tätä oikein osata/haluta osata.

Sinänsä hieno ajatus, että vastuuvalmentaja olisi enemmän koordinoivassa asemassa ja jakaisi vastuuta muille valmentajille, mutta realistista se ei ole näillä nykyisillä valmentajamäärillä. Väittäisin kuitenkin, että suurimmassa osassa juniorijoukkueita on kolme valmentajaa tai vähemmän ja silloin on käytännössä mahdotonta toteuttaa tuollaista.

[Ricardo Leite]

Suomessa juniorivalmennus on omistusfiksoitunutta. Todellinen valmentajatiimityöskentely on pikkumaisuuden tasolla. Valmennusta ei haluta jakaa koska halutaan "patentoida" urheilijat itselle. Lähdettäisiin edes siitä että edes lajiharjoitteluun ja oheisharjoitteluun olisi omat kyseisiin osa-alueisiin erikoistuneet valmentajat. Nyt on SM-tasollakin paljon joukkueita joissa vastuuvalmentajan pitää/haluaa huseerata kaiken harjoittelun. Ja mikä on todennäköisyys että kukaan valmentaja osaa kaiken. Vastuuvalmentaja voi silti koordinoida ja ohjata tiiminsä työskentelyä, mutta Suomessa ei tätä oikein osata/haluta osata.

No olisihan se tosiaan vitun hienoa, mutta osaan joukkueista on, kuten referee3000 ja kymmenen muuta ovat tässäkin ketjussa maininneet, suuren työn takana löytää edes joku kantamaan vastuuta. Saati löytää pätevä sellainen. Puhumattakaan kolmesta sellaisesta. Muuten ihan kiva päivä Utopiassa .

[Tommy Tykki]

Ei tuossa ole mitään ristiriitaa. Joukkueeseen valittaville pelaajille asetetaan ehdot eli toiminta tapahtuu pelaajien ehdoilla. Joukkueesta pudonneet taas saavat kehittyä jossain muualla ihan keskenään, omaa vauhtiaan. Jep, näin se menee.

Tottahan tokia asian voi nähdä noin ja ehkä se juuri tuota tarkoittaa.
Jos hyväksyn seuran ehdot niin toiminta tapahtuu minun ehdoillani. Ehkä.
Toisaalta, minkä takia tuollaista tekstiä ylipäätään käytetään kun kerrotaan toiminnasta?

[drone]

Suomessa juniorivalmennus on omistusfiksoitunutta.

Mielenkiintoisesti (ja varmasti osuvasti) sanottu. Eli omistaminen ja omien etujen tavoittelu on tärkeämpää kuin menestyminen.
Toisaalta, jalkapalloilun kilpaurheilullisessa luonteessa piilee myös ratkaisun siemen. Jos joku seura (puhutaan nyt paikallisesta tasosta maakunnissa)
kokee "herätyksen" ja alkaa toimia vähemmän "omistusfiksoituneesti", mutta samalla kunnianhimoisemmin ja tavoitteellisemmin, alkaa jossakin vaiheessa vääjäämättä
tulla myös menestystä sekä pelikentillä että suosiossa. Juniorien vanhemmat vievät lapsukaisiaan sellaisiin seuroihin, joilla on hyvä maine.
Tämän jälkeen astuu kehiin luonnonvalinta. Hyvin toimivat seurat jäävät henkiin.

[mtontola]

Mielenkiintoisesti (ja varmasti osuvasti) sanottu. Eli omistaminen ja omien etujen tavoittelu on tärkeämpää kuin menestyminen.
Toisaalta, jalkapalloilun kilpaurheilullisessa luonteessa piilee myös ratkaisun siemen. Jos joku seura (puhutaan nyt paikallisesta tasosta maakunnissa)
kokee "herätyksen" ja alkaa toimia vähemmän "omistusfiksoituneesti", mutta samalla kunnianhimoisemmin ja tavoitteellisemmin, alkaa jossakin vaiheessa vääjäämättä
tulla myös menestystä sekä pelikentillä että suosiossa. Juniorien vanhemmat vievät lapsukaisiaan sellaisiin seuroihin, joilla on hyvä maine.
Tämän jälkeen astuu kehiin luonnonvalinta. Hyvin toimivat seurat jäävät henkiin.

Periaatteessa samaa mieltä kunnianhimoisella toiminnalla saavutettavista eduista pitkässä juoksussa, mutta sosiaalidarwinismi on huono lähestymistapa suomalaisen jalkapallon ongelmiin. Tällä hetkellä sopeutumiskykyisimmät nimittäin kyllä koko ajan selviytyvät, mutta se heidän selviytymisensä tämän viidakon pimeimmissä katveissa ja keinot millä he onnistuvat on se mikä hidastaa kokonaisvaltaista kehitystä. Eri tahoilla ja tasoilla on siis löydetty keinot selviytyä tilanteessa mikä Suomessa vallitsee, mikä verrattuna eurooppalaiseen tasoon on kokonaisuutena samalla arvoltaan lähellä nollatasoa. Tarvittaisiin vahvat keskusjohtoiset tahot, joiden tehtävänä olisi ainoastaan puolueettomasti kitkeä erilaisia tekijöitä joiden takia markkinat eivät toimi ja kilpailu ei ole vapaata, avoimuutta ei ole ja yhteistyö puuttuu melkeinpä täysin. Vapaata kilpailua kohti pitäisi edetä, mutta ainoa tapa päästä tähän vapaaseen kilpailuun olisi taata, että markkinat todella toimii. Varmistaen esim., että jos tehdään jotain hyvää, niin siitä myös seuraa jotain hyvää, eikä tämä valu toisten taskuun. Jos kannustetaan avoimeen kilpailuun räikeästi vääristyneillä markkinoilla, tilanne on huonompi kuin joustamattomalla sääntelyllä liittyen siihen mitä pitää ja saa tehdä. Tällä hetkellä jos joku terveen toiminnan kautta saavuttaa kuvatulla tavalla kilpailuedun, ei mene kovinkaan kauan kuin ne pimeiden katveiden monsterit erilaisia reittejä onnistuvat nollaamaan tilanteen samanlaiseksi kuin se oli aikaisemmin. Suvereeni puuttuu. Ketään ei kiinnosta. Yhden tahon pyrkimys yhteistyöhön muiden kanssa on pian hakattu maan rakoon muiden toimesta. Jäljelle ei jää kuin epäusko ja luottamuspula. Tämä siis positiivisesti asiaa katsoen. Monet tyytyvät siihen kun voivat naureskella kuinka muillakin menee huonosti. Se valitettavasti monille ihan oikeasti riittää. Ei ole uskallusta edes yrittää irti siitä nollatasosta. Syy ei ole tähän yksin kenenkään, yhä vahvemmin tarvittaisiin voimakkaita tahoja jotka uusisivat koko suomalaisen tavan toimia ja puhaltaisivat uutta eloa kentälle. Vielä ei olla siis avoimen kilpailun vaiheessa, vaan ensin pitäisi selvittää miten taataan, että ne markkinat toimii.

Abstrakti teesi, mutta olkoon.

[drone]

Eri tahoilla ja tasoilla on siis löydetty keinot selviytyä tilanteessa mikä Suomessa vallitsee, mikä verrattuna eurooppalaiseen tasoon on kokonaisuutena samalla arvoltaan lähellä nollatasoa.

Tähän pitäisi kyllä pureutua avoimemman keskustelun keinoin. Ei millään pahalla "abstrakteja teesejä" kohtaan.
Tähän mennessä velloneesta keskustelusta päättelen, että tarkoitat jonkinlaista "hyvä veli"-verkostoa, "salaliittoa".
Olenko oikeassa?

Jos näin on, sen jälkeen pitäisi niitä verkostoja ryhtyä purkamaan. Avoimempaa meininkiä?
Uusia, puhtaammin paperein operoivia toimijoita alalle? Onko esim. yhdistyslainsäädännössä tähän jotakin porsaanreikää?
Vai ovatko nämä "ruojat" onnistuneet kiertämään laitkin?

[Pussikalja]

Jos olen oikein ymmärtänyt tällä foorumilla on kaksi ryhmittymää. Toinen on oikea jalkapalloväki, joka on keksinyt ratkaisun ongelmiin ja jolta ei puutu sen toteutuksesta kuin se yksi pieni mutta, raha. Ammattivalmentajat ja Barcan resurssit, niin hyvin menee. Huolissaan ollaan kauheasti siitä, että maailmantaso karkaa.

Toinen puoli jota itse edustanen, on ihmiset jotka ovat kyllästyneet pelkän jalkapallon toistuviin epäonnistumisiin tason nostossa ja rahan puutteesta johtuviin kustannusten ja perheiden uhrausten nousuun. Resurssit ovat tekemisen sijaan etusijalla.

Oikeaa jalkapalloväkeä voin lohduttaa parilla toteamuksella. Ei se eurooppa futiksessa minnekään karkaa, koska jalkapallo ei periydy, vaan jokainen yksilö joutuu itsensä nollasta omille rajoille treenaamaan. Koskaan ei siis ole liian myöhäistä alkaa toimimaan fiksusti. Raha kysymykseen ratkaisua ei ole, mutta siksi siihen ei kannata jumiutua. Pitää nostaa pelinomaisesti pää ja katsoa ympärilleen, mitä meillä jo on.

Meillä on hyviä valmentajia halvalla ja vapaaehtoispohjalla paljon, mutta he ovat jakautuneet eri lajien pariin. ( nyt pitäisi osata kuvitella lajiyhteistyötä ja osata nähdä pallopelien yhtäläisyydet, eikä marginaalisia eroja).
Meillä on urheilumyönteinen yhteiskunta ja jo olemassa olevat hyvät liikuntapaikat vajaakäytöllä olemassa.
Meillä on lukuisia esimerkkejä onnistuneista futareista ja jopa yksi ihan maailman huippu, jotka jotenkin ovat huipulle raivaantuneet ( pitäisi osata katsoa paikallisten onnistuneiden tekemisiä barcan sijasta, koska barcan ympäristöä meillä ei ole. Pelkällä futiksella ei suomessa edes urheilijaksi kasveta).

Valittamisen sijaan voisi keskittyä mahdollisuuksiin. Heitetään nyt avuksi muutama lause, josta mielikuvituksella voi keksiä ehkä mahdollisuuden jalkapalloakin kehittää. Kehitys tapahtuu kuitenkin siellä perusteiden opetuksen ja harrastuneisuuden kehittämisessä, muutaman yksilön rajun alakouluijän kilpailun sijaan.

Pitkät vanhempien työpäivät, pula koululaisten päiväkerhopaikoista, vapaaehtoistyö palloiluseuroissa, vajaakäyttöiset liikuntasalit ja hiekkakentät, urheilumyönteinen yhteiskunta, lasten tarve liikkua jne... Voiskohan noista irrallisista lauseista rahapulaitkun sijaan jonkun idean joku avarakatseinen rakennella?

Ainiin, ei voi. Yleisesti tekemisen, koulutuksen ja lajin tasoa ei kannata nostaa, koska hyöty ei kohdistu vain omalle seuralle...Unohtakaa...

[pekkham]

plaa...plaa...

Oman hännän nostoa lukuunottamatta alkuosassa jopa hiukan asiaa, johon sama.

Pitkät vanhempien työpäivät, pula koululaisten päiväkerhopaikoista, vapaaehtoistyö palloiluseuroissa, vajaakäyttöiset liikuntasalit ja hiekkakentät, urheilumyönteinen yhteiskunta, lasten tarve liikkua jne... Voiskohan noista irrallisista lauseista rahapulaitkun sijaan jonkun idean joku avarakatseinen rakennella?

VMP. En tiedä, mistä 70-luvulta ovat kokemuksesi peräisin, mutta kyllähän tällä hetkellä vapaaehtoistyö palloiluseuroissa on kortilla. Jos keskisuurissa seuroissa onnistutaan höynäyttämään edes yksi valmentaja per ikäluokka, voi olla tyytyväinen. Vajaakäyttöisistä liikuntasaleista en ole kuullut pihaustakaan. Jos sinulla on niistä tietoa, niin anna vinkkiä, tarvittaessa liikutellaan joukkueita pitkiäkin matkoja, jos vapaita liikuntatiloja löytyy.

Urheilumyönteinen yhteiskunta... missä pelaa? Lasten tarve liikkua voi olla - ja itse ainakin toivon, että myös on - aidosti olemassa. Tarve on kuitenkin eri asia kuin tahto, kuten varmaan (suomalaisen) nyky-yhteiskunnan lasten liikkumisesta tiedätkin.

Vaikka luulenkin tietäväni, mitä yllä lainatulla tajunnanvirrallasi ajat takaa, niin avaapa sitä kuitenkin hiukan enemmän. Kyynikkona (realistina?) luulen pystyväni heittämään hienolle ajatukselle valitettavan kylmät vasta-argumentit.

[Ricardo Leite]

Ei nyt jumalauta .

[Pussikalja]

No herättipä tunteita. Vapaaehtoistyö on suorassa suhteessa arvostukseen. Pikkuseuroja ja ei rahastavia toimijoita pidetään amatööreinä. Rahastava on ammattilainen, vaikka ei mitään aikaan saisikaan. Kun ei ole ymmärrystä, niin innokkaat ja pyrkyrit lajissa mellastavat.

Valmennusta ja niitä tosiammattilaisia kaivataan ja  niiden palkkaus ei yhden lajin resursseilla onnistu. On pakko tehdä yhteistyötä. Idea on ihan sama kuin pikkuliikkeiden synergioissa ja tilausten sekä logistiikan yhdistämisen eduissa. Koska materiaali, eli urheilevat lapset ovat yleensä lajeissa samat, on aivan turha ylläpitää päällekkäisyyksiä. Jos halutaan kunnon kouluttaja palloilulajien kehon tasapainolle eli voimistelija/painija, niin se voidaan hommata myös yhdessä ja kouluttaa useita valmentajia yhdessä. Samoin taktiikan ja pelinymmärryksen gurun teesit toimivat kaikissa lajeissa. Lajiyhteistyö paikkakunnittain on realistisempi toteuttaa, kuin suomen 50 lahjakkaimman junnun löytö ja raijaus yhteen keskukseen 9 vanhana.

Ja tämä olosuhdeasia on aika hauska. Kuviteltiin, että hallit tuovat ikuisen kesän suomeen. No, tulos on ryhmä herkkiä poikia, jotka eivät halua sateessa kesälläkään treenata ja olemassaolevien hiekkakenttien rakentaminen asunnoiksi, kun niitä ei enää kukaan käytä. Halli jaettuna 4 lohkoon ja 40 penskaa pikkutilassa räpeltämässä ei ole edistystä, kun siinä menetettiin korttelitoiminta ja paikallisuus lajilta. Fiksuinta mitä 4-5 kertaa viikossa treenaava futisjengi voisi nyt tehdä, olisi viedä 1 treeni viikossa jonnekin parkkipaikalle/puistoon ja herätellä pikkupojille taju, että treenata voi myös muualla kuin ideaaliolosuhteissa "jalkapallojäähallissa". Lentopallolta oli nerokas liike viedä kentät rannoille ja säbä sekä koris ovat tajunneen katutapahtumien merkityksen. Futisväki odottaa uusia hienoja kisavärien adduja, sekä sateetonta kesää...

[SirLoser]

Eihän siinä sitten muuta kun tuumasta toimeen ja pojat pingi pongi -seuraan opettelemaan kierteitä ja pallon lentoratoja.

Tästä yhteystiedot: http://www.sptl.fi/kv/uusi/index.asp?sivu=seurat.asp

[fingerström]

Eihän siinä sitten muuta kun tuumasta toimeen ja pojat pingi pongi -seuraan opettelemaan kierteitä ja pallon lentoratoja.

Tästä yhteystiedot: http://www.sptl.fi/kv/uusi/index.asp?sivu=seurat.asp

Älyllisesti ketjun ala-arvoisimman viestin tähänastinen kiertopalkinto ole hyvä.

[ZZlatan]

Hellyyttävää tämä joidenkin pitkän linjan futisihmisten vastustus ammattivalmentajia, toiminnan maksullisuutta ja uusia toimintamalleja kohtaan.

Osa porukasta elää jossakin nurmenvihreässä unelmamaailmassa, jossa vapaaehtoinen isävalmentaja uhraa kaiken vapaa-aikansa koko yhteisön lasten hyväksi, kouluttaa itsensä futiksen syvimpiinkin saloihin ja hankkii täydellisen pedagogisen pätevyyden. Kaikki ilmaiseksi tietysti.

Pelaajat tietysti pysyvät yhdessä pienessä kyläjoukkueessa mikronappuloista aikuisiksi asti. Pelaavat puoltatusinaa eri lajia, ja hakkaavat kaikki isojen kirkkojen porukat. Kaikissa lajeissa.

Hei haloo!

Edellisellä sivulla oleva tekemäni esimerkki on vain yksi pieni (mutta sitäkin räikeämpi) lajitekniikan opetusvirhe, joita uudet aloittavat valmentajat toistavat yksi toisensa jälkeen. Ja nämä pitää siis kertoa kymmenluvulla.

C-junnuissa koutsi sitten huomaa (jos huomaa), että olisi tämä paremminkin voitu hoitaa. Mutta kun ei tiedetty.

Jokaisessa suomalaisessa seurassa pitää olla vähintään 3-4 jalkapallon ammattilaista, jotka vastaavat ikäluokkien toiminnan sisällöstä. Siitä mitä harjoitellaan, miten harjoitellaan, kuinka paljon harjoitellaan ja ennen kaikkea, että kaikki tapahtuu positiivisessa ilmapiirissä.

Muuten seura ei saa toimia. Piste.

Näin minä tekisin, jos olisin Arhis.

[defcon1]

Hei haloo ittelles.

Jos nyt lähdetään siitä olettamasta, että näillä ammattivalmentajia joka paikkaan kaipaavilla on asiassa jokin muukin motivaatio kuin saada itselle rahaa, niin kertokaas nyt joku systeemi millä ja mistä niitä ammattivalmentajia saadaan korvaamaan ne kaikki paskat talkootyöläiset joilla homma tähän asti ja nyt on hoidettu ja hoidetaan ( ja herraparatkoon jos joku vielä sattuu olemaan jonkun nappulan isääiti, yhä paskemmax menee).

Lähetäänkö kouluttamaan pitkäaikais- ja nuorisotyöttömiä..?

[ZZlatan]

Hei haloo ittelles.

Jos nyt lähdetään siitä olettamasta, että näillä ammattivalmentajia joka paikkaan kaipaavilla on asiassa jokin muukin motivaatio kuin saada itselle rahaa, niin kertokaas nyt joku systeemi millä ja mistä niitä ammattivalmentajia saadaan korvaamaan ne kaikki paskat talkootyöläiset joilla homma tähän asti ja nyt on hoidettu ja hoidetaan ( ja herraparatkoon jos joku vielä sattuu olemaan jonkun nappulan isääiti, yhä paskemmax menee).

Lähetäänkö kouluttamaan pitkäaikais- ja nuorisotyöttömiä..?

Haloo!

Yhtä ammattivalmentajaa kohden seurassa pitää olla 10-15 isävalmentajaa, jotta homma pyörisi. Kukaan ei rasitu liikaa, into säilyy ja jokaiselle 3 v 3 -pelille löytyy oma ohjaajansa.

Ja kouluttamalla niitä valmentajia tulee. Kun ammattia myös arvostetaan, koulutukseen myös hakeutuu potentiaalista porukkaa.

Arvostus on tässäkin varmasti palkkaa tärkeämpi asia.

E: Tuo tekemäsi vastakkainasettelu on se kaikista pahin kanto, joka pitää kaikin keinoin välttää. Muuten mistään ei tule mitään.

EE. Suurimassa osassa eurooppalaisia ammattilaisseuroja on tuo esittämäni malli käytössä. Kaikki seurat eivät todellakaan ole jättiläisiä, vaan ammattilaisia on useimmin se 2-6. Ja hommassa on juoni sekä jatkuvuutta.

[tuuma]

Hellyyttävää tämä joidenkin pitkän linjan futisihmisten vastustus ammattivalmentajia, toiminnan maksullisuutta ja uusia toimintamalleja kohtaan.

Tätä samansuuntaista muutosvastarintaisuutta on muissakin lajeissa. Yleisurheilu taitaa olla yksi pinttyneimmistä ja taso on nähtävissä. Siellähän syvästi paheksutaan valmentajia jotka vaativat edes kulukorvauksia.

Tämä ei ole joko/tai-asettelu, molempia tarvitaan. On perusteltua, että henkilö joka on ammattitutkinnollisesti pätevöitynyt (liikunnanohjaaja, ammattivalmentaja ym.) että tuolloin maksetaan myös tehdystä työstä edes jonkinlainen korvaus. Vai onko seuratoiminta muusta yhteiskunnasta erillinen saareke, kouluttaudut ammattiin mutta palkkaa et saa pyytää? Ammattihenkilöitä tarvitaan seuroihin, ei tekemään kaiken ja kaikkea, vaan myös koordinoimaan ja kouluttamaan sitä talkoovalmentajaporukkaa, ja sitä kautta toiminta kokonaisuudessaan kehittyy.

[koera]

Pussikaljan ajattelussa punaisena lankana tuntuu olevan että jos yksittäisiä elementtejä pystytään valmentamaan paremmin (paini, voimistelu, muut palloilut), myös kokonaisuus hyötyy. Raatohan esitteli taannoin samansuuntaisia ajatuksia jossa oli eroteltu ydinlajit (esim. palloilulajeista käsipallo), joilta muut lajit ja näiden valmennus voisivat oppia.

Tietyssä iässä talviharjoitteluna paini, voimistelu ja tuon tyyppiset jutut voivat olla oiva lisä. Kuitenkin Summasen termejä käyttäen futis olisi aivan ehdottomasti oma ydinlajinsa. Tätä ei toivottavasti tarvitse erikseen perustella. Syy siihen että suomalainen ammattilaisfutari tekee hätiköityjä päätöksiä kentällä eikä liiku sinne minne töllöstä katseleva päivystävä forumisti toivoisi, ei ole siinä että pelaajalta puuttuisi joku abstrakti pelisilmä (jota muita palloilulajeja harrastamalla voisi kehittää) vaan siinä että kaveri on oppinut melkein kaiken hiukan eurooppalaisia kollegoitaan myöhemmin.

Kaikki vähän kovemmalla tasolla futista pelanneet tietävät, että tempon noustessa yksinkertaisetkin asiat vaikeutuvat. Paljon liikkumalla tilaa ja aikaa voi toisinaan ostaa, mutta viimeistään hyökkäyskolmanneksella voi olla varma että kaveri hengittää aina niskaan. On puhuttu että suomalaiset eivät jää tekniikassa jälkeen (pitänee usein kutinsa). Fyysisissä ominaisuuksissa jäädään, mutta näitähän on suht helppo kehittää vielä vanhemmalla iälläkin (pitää jälleen kutinsa). Silloinhan jäljelle jää vain pelikäsitys ja taktinen puoli? Noista on tosissaan monelle ulkomaille siirtyneille pelaajille annettu palautetta.

Väitän kuitenkin että nykysukupolven suurimmat puutteet eivät liity pelikäsitykseen, fyysisyyteen, eivätkä tekniikkaan, vaan taitoon. Mutkat suoriksi vetäen taito on sitä että pystyy käyttämään sitä tekniikkaa, pelikäsitystä ja fyysisiä vahvuuksia oikeassa pelissä. Moderni jalkapallokoulutus perustuu kovin vastakkaiseen ajatteluun kuin mitä Pussikalja on edellä maalaillut. Perusajatus on harjoitella mahdollisimman moni asia mahdollisimman suoraan oikeassa kontekstissa (= jalkapallopeli), jolloin ylimääräinen soveltamisvaihe jää pois. Jos eri ominaisuuksia ja taitoja on kehitetty vaihtelevissa olosuhteissa vaihtelevin tavoittein, niiden yhdistäminen kokonaisuudeksi vaatii ylimääräistä aikaa ja energiaa.

Esimerkiksi jos opeteltava asia on cruyffin käännös, drillipohjaisesti juttu on aika nopeasti näytetty ja harjoiteltu. Pienpelissä kikan käytön palkitseminen tuo uusia ulottuvuuksia: sitä voi käyttää sekä ohitukseen, syöttöön, että poispäin puolustajasta siirtymiseen. Suunnalla, rytmillä ja molempijalkaisuudella on totisesti merkitystä. Kontekstissa tämän oppii, ymmärtää ja muistaa paljon paremmin kuin parhaankaan valmentajan selittämänä. Kun asia on harjoiteltu pelinomaisessa tilanteessa ja tempossa, sen käyttö on intuitiivista oikeassa matsissa.

Suuressa kuvassa siis ominaisuuksien yhdistäminen saumattomaksi kokonaisuudeksi vaatii jatkuvaa, valtavaa määrää toistoja pelinomaisissa tilanteissa. Jopa fyysisten avujen käyttö helpottuu, kun fysiikan kehittyessä pääsee jatkuvasti kokeilemaan miten siitä voi eri tilanteissa hyötyä. Kun sitten tosipelissä näkee kaaripallon toisessa ja vilkaisulla topparin toisessa silmäkulmassa, ottaa intuitiivisesti sellaisen asennon jossa toppari mätkähtää mukavasti kylkeen samalla kun näköyhteys putoavaan palloon säilyy.    

[ZZlatan]

Pussikaljan ajattelussa punaisena lankana tuntuu olevan että jos yksittäisiä elementtejä pystytään valmentamaan paremmin (paini, voimistelu, muut palloilut), myös kokonaisuus hyötyy. Raatohan esitteli taannoin samansuuntaisia ajatuksia jossa oli eroteltu ydinlajit (esim. palloilulajeista käsipallo), joilta muut lajit ja näiden valmennus voisivat oppia.

Tietyssä iässä talviharjoitteluna paini, voimistelu ja tuon tyyppiset jutut voivat olla oiva lisä. Kuitenkin Summasen termejä käyttäen futis olisi aivan ehdottomasti oma ydinlajinsa. Tätä ei toivottavasti tarvitse erikseen perustella. Syy siihen että suomalainen ammattilaisfutari tekee hätiköityjä päätöksiä kentällä eikä liiku sinne minne töllöstä katseleva päivystävä forumisti toivoisi, ei ole siinä että pelaajalta puuttuisi joku abstrakti pelisilmä (jota muita palloilulajeja harrastamalla voisi kehittää) vaan siinä että kaveri on oppinut melkein kaiken hiukan eurooppalaisia kollegoitaan myöhemmin.

Kaikki vähän kovemmalla tasolla futista pelanneet tietävät, että tempon noustessa yksinkertaisetkin asiat vaikeutuvat. Paljon liikkumalla tilaa ja aikaa voi toisinaan ostaa, mutta viimeistään hyökkäyskolmanneksella voi olla varma että kaveri hengittää aina niskaan. On puhuttu että suomalaiset eivät jää tekniikassa jälkeen (pitänee usein kutinsa). Fyysisissä ominaisuuksissa jäädään, mutta näitähän on suht helppo kehittää vielä vanhemmalla iälläkin (pitää jälleen kutinsa). Silloinhan jäljelle jää vain pelikäsitys ja taktinen puoli? Noista on tosissaan monelle ulkomaille siirtyneille pelaajille annettu palautetta.

Väitän kuitenkin että nykysukupolven suurimmat puutteet eivät liity pelikäsitykseen, fyysisyyteen, eivätkä tekniikkaan, vaan taitoon. Mutkat suoriksi vetäen taito on sitä että pystyy käyttämään sitä tekniikkaa, pelikäsitystä ja fyysisiä vahvuuksia oikeassa pelissä. Moderni jalkapallokoulutus perustuu kovin vastakkaiseen ajatteluun kuin mitä Pussikalja on edellä maalaillut. Perusajatus on harjoitella mahdollisimman moni asia mahdollisimman suoraan oikeassa kontekstissa (= jalkapallopeli), jolloin ylimääräinen soveltamisvaihe jää pois. Jos eri ominaisuuksia ja taitoja on kehitetty vaihtelevissa olosuhteissa vaihtelevin tavoittein, niiden yhdistäminen kokonaisuudeksi vaatii ylimääräistä aikaa ja energiaa.

Esimerkiksi jos opeteltava asia on cruyffin käännös, drillipohjaisesti juttu on aika nopeasti näytetty ja harjoiteltu. Pienpelissä kikan käytön palkitseminen tuo uusia ulottuvuuksia: sitä voi käyttää sekä ohitukseen, syöttöön, että poispäin puolustajasta siirtymiseen. Suunnalla, rytmillä ja molempijalkaisuudella on totisesti merkitystä. Kontekstissa tämän oppii, ymmärtää ja muistaa paljon paremmin kuin parhaankaan valmentajan selittämänä. Kun asia on harjoiteltu pelinomaisessa tilanteessa ja tempossa, sen käyttö on intuitiivista oikeassa matsissa.

Suuressa kuvassa siis ominaisuuksien yhdistäminen saumattomaksi kokonaisuudeksi vaatii jatkuvaa, valtavaa määrää toistoja pelinomaisissa tilanteissa. Jopa fyysisten avujen käyttö helpottuu, kun fysiikan kehittyessä pääsee jatkuvasti kokeilemaan miten siitä voi eri tilanteissa hyötyä. Kun sitten tosipelissä näkee kaaripallon toisessa ja vilkaisulla topparin toisessa silmäkulmassa, ottaa intuitiivisesti sellaisen asennon jossa toppari mätkähtää mukavasti kylkeen samalla kun näköyhteys putoavaan palloon säilyy.    

No niin. Tämä on senkaltaista oppia, jota olen konkreettisesti saanut seurani junioripäälliköltä hapuilevana junnuvalmentana.

En ole isäkoutsi, mutten myöskään kirottu ammattivalmentaja. Joskin pahuudessani heti seuraava. Kulukorvauksia nostan kyllä, ja pientä apua opiskelijaelämään siitä saan.

Ja asiaan.

Mitä valmentajana haluan ammattilaiselta? Selvän linjauksen, mitä tehdä ja kuinka paljon. Mistä antaa pelaajille palautetta, mitkä ovat laatutekijät. Mitä milläkin harjoituksella haetaan ja kehitetään.

Näitä olen saanut, ja hyvin yksinkertaiseksi toiminta on käynyt. Treenit on selkeästi suunniteltu, ja kaikella on tarkoitus ja tavoite. Yleisin oppimisympäristö on tietysti peli.

MUTTA mitä enemmän itse oppii, sitä vähemmän tajuaa osaavansa.

3 vuotta on nyt takana, enkä valmennuksesta tai ainakaan sen koordinoinnista kyllä aio hankkia ammattia. Työnä olisi loppujen lopuksi hyvin epäkiitollinen. Aina kiinni 24/7, eikä silti koskaan ehdi/osaa tehdä tarpeeksi. Harrastuksena futis on paljon mukavampaa.