Salihuuhkajat Poriin
Suomen futsalmaajoukkue eli ”Salihuuhkajat” pelaa tiistaina 25. marraskuuta Porissa. Suomi kohtaa Andorran kello 18.30 alkavassa maaottelussa Porin urheilutalolla.
Porin maaottelu on Suomen futsalmaajoukkueen kauden ensimmäinen. Keskiviikkona 26. marraskuuta maat kohtaavat Tampereella.
Porin urheiluhistorian ensimmäinen futsalmaaottelu pelattiin 30. marraskuuta 2006. Suomi voitti Moldovan lukemin 3-2.
Maaottelun järjestelyistä vastaa Porin Palloilijat.
- On kunnia-asia, että Palloliitto myönsi maaottelun meille. Toivottavasti porilaiset kansoittavat katsomot, sillä kovat kansainväliset ottelut ovat täällä harvinaisia. Kaikkien futsalin ystävien ja harrastajien kannattaa ehdottomasti tulla paikalle, PoPan liigajoukkueen päävalmentaja Teemu Eskola toteaa.
Suomi on kohdannut Andorran kolmesti aikaisemmin. Kuluvan vuoden tammikuussa Andorra la Vallessa pelatuista maaotteluista Suomi voitti ensimmäisen 5-1 ja hävisi toisen 1-6.
Vuonna 2000 maat kohtasivat EM-karsinnassa. Kotikentällään pelannut Andorra voitti 4-0.
Suomen futsalmaajoukkueen kuluvan kauden leiritykset alkavat 10. marraskuuta Eerikkilässä.
Tammikuussa 2009 Suomi kohtaa Kyproksen kaksoismaaottelussa vieraskentällä. Tammikuun lopussa Suomi kohtaa Romanian Salossa ja Helsingissä pelattavissa maaotteluissa.
Suomi valmistautuu harjoitusmaaotteluilla helmikuussa pelattavaan EM-karsintaan. Israelissa pelattavassa karsintaturnauksessa Suomi kohtaa isäntämaan lisäksi Turkin ja Montenegron. Lohkon voittaja jatkaa maaliskuussa karsintoja Portugalissa.
www.porinpalloilijat.fi----
Tampereelle tavoitellaan tuhatta katsojaa, Poriin ei taida mahtua kuin 500. Mutta joka tapauksessa hulinaa ja kannustusta kaivataan. Molemmille paikkakunnille.