Tän forumin uudelleen järjestelyn jälkeen on vähän kansainvälisellä puolella roikkuminen vähentynyt. Tää luokittelemattomuus oli aika pitkälle se syy miksen ikinä ykkösellä pahemmin jaksanut roikkua tai kirjoitella... Noh ei se pelkästään huono asia ole, oon pitkästä aikaa saanut töissäkin jotain aikaan
Mutta sitten asiaan. Tuli tuossa uuden vuoden kunniaksi mietittyä aika paljon kulunutta kautta ja näin näkisin itse pelaajien suoritukset. Kevään jälkeen sitten voikin miettiä kuka on pitänyt tasonsa, kuka parantanut ja kenellä se taso ei vain riitä.
Arvostelut kouluasteikolla 4-10
Cañizres 7,5
Vanha pappa näytti, että on vieläkin parhaillaan aivan maailman huippuja. Alkukauteen mahtui kuitenkin muutama epämunaus, jotka kostautuivat pistemenetyksinä.
Butelle 7
Ei pahemmin pelannut, mutta ne mitä pelasi, pelasi hyvin. Ei mitään isoja virheitä, pientä epävarmuutta paikoittain, mutta sen voi laittaa vielä kokemattomuuden piikkiin.
Mora ?
Kolmosveskari ei ole kentällä kertaakaan käynyt.
Ayala 7
Ayala pelasi loistavat kisat, mutta ikivä kyllä ei ole ollut samassa vireessä Valencian paidassa. Ei Ayala varsinaisesti ole pettänyt, mutta yksinkertaisesti Ayala on itse nostanut rimansa niin korkealle, että parempaankin olisi eväät. Muutamaan otteeseen on tälläkaudella tullut sellainen tunne, että "kyllä huippukuntoinen Ayala olisi tuonkin tilanteen paremmin hoitanut". Oiskohan loppukesän sopimussekoilut haitanneet keskittymistä. Viimeisissä peleissä menetti paikkansa avauksessa.
Albiol 8
Ei ole loistanut aivan viime vuotiseen malliin, mutta silti ollut mies paikallaan niin puolustuksessa kuin keskikentälläkin. On vain ajan kysymys milloin tämä luikero nähdään aikuisten maajoukkueessa.
Navarro 7,5
Lähti kauteen joukkueen nelostopparina, mutta viime peleissä pelannut avauksessa ja hyvin onkin pelannut. Ainakin tulokset ovat sen suuntaisia.
Del Horno ?
Toivottavasti joskus pääsee kentällekin asti.
Curro Torres 6
Hieman hapuilevaa ja epävarmaa. Parantanut kuitenki pikku hiljaa ja toivattavasti käyrä jatkuu nousujohteisesti myös keväällä.
Miguel 7,5
Toinen Valencian avauksen ulkomaalaisvahvistuksista pelasi myös loistavat kisat. Ei ihan parhaillaan, mutta ansaitusti Kiken luottomies ja aina avauksessa kunnossa ollessaan. Kunhan yhteispeli saadaan Joaquinin kanssa toimimaan, on Valencialla ehkä liigan vaarallisin oikea laita.
Cerra 6,5
Loukkaantumissuman takia rinkiin nostettiin myös tämä Cantenero, joka joutui vähän turhan nopeasti tosi toimiin. Paha noita tappioita on Cerrankaan piikkiin pistää, mutta vähän odottamattomasti ja nopeasti taisi askel ykkösjoukkueeseen tulla. Ihan hyvän olonen kaveri, eikä nyt varsinaisesti katastrofista voida puhua, jos Cerralle tulee lisää minuutteja, mutta toivon mukaan ne ei ole pelkästään pakon sanelemia.
Moretti 8,5
Del Hornon oltua loukkaantuneena aika pitkälle koko kauden, sai Moretti vastuuta ja vastasi huutoon. Kenties Valencian puolustuspään varmin suorittaja tällä kaudella ja virheet onkin laskettavissa yhden käden sormilla. Varsinkin puolustuspäässä todella varma ja muutamissa peleissä myös väläytelly ylöspäinkin pelattaessa. Tosin, jotta arvosana tästä enää nousisi, pitäisi nimenomaan ylöspäin pelaamista petrata.
Marchena 7
Maajoukkueessakin esiintynyt toppari, joka myös toimii rikkurina keskikentän pohjalla. Ei paljoa kerennyt pelaamaan, ennenkuin vakava loukkaantuminen vei pihalle. Toivottavasti loukkaantumisen jälkeen ei vireen etsimiseen mene turhan pitkään. Puolustukseen ja keskikentälle kaivattaisiin leveyttä ja kyllä espanjan maajoukkuemies sitä toisi.
David Albelda 9
Albeldan arvon huomaa yleensä vasta siinä vaiheessa, kun häntä ei kentällä nähdä. Niin kävi nytkin kun voitoton putki aikalailla alkoi Albeldan loukkaannuttua ja loppui, kun hän palasi kentälle. Kapteeni on joukkueen sydän.
Pallardo 7
Nostettiin juniorijoukkueesta suoraan joukkueen suurinpia saappaita täyttämään ja varsin hyvin siinä pärjäsikin, tosin maailmassa ei taida olla oikein ketään joka nuo saappaat pystyisi täyttämään niin kentällä kuin pukukopissakin. Kapteenia ei niin vain korvata. Kuitenkin varsin lupaavaa taistelua nuorukaiselta ja tästä miehestä voikin tulevaisuudessa olla paljon iloa rotaatiossa ja niissä ei ihan tärkeimmissä peleissä.
Baraja 7
Pitkän loukkaantumisen jälkeen eivät otteet ole vielä olleet sitä parasta mihin Barja pystyy, mutta kuitenkin toi kaivattua ryhtiä keskikentälle myös puolikuntoisena. Toivottavasti parin ottelun jälkeen nähdään jälleen parin vuoden takainen Baraja, joka yksinkertaisesti määräsi kentällä.
Hugo Viana 6,5
Tämä suurlupaus ei tunnu sitten millään pääsevän vauhtiin ja taso heittelee aivan tolkuttomasti. Välillä esittelee aivan maagisia oivalluksia ja loistavia avaavia syöttöjä ja taasen välillä häviää kuvasta täysin sekä helpotkin syötöt karkaavat ihan mihin sattuu. Voisi monipuolisuutensa puolesta pelata niin laidassa kuin keskelläkin, mutta Vianan on paha loistaa, kun Silva on noussut omista junnuista loistamanaan juuri siellä missä Vianan tulisi pelata. Loistava pelisilmä Hugolla eittämättä on ja mielestäni kuitenkin Hugosta on potentiaalisesti enemmän iloa vielä joukkueelle, kuin Regueirosta tai Jorge Lopezista, joten mieluummin lähtisin myymään noita kahta ennen Hugoa. Hugoa voisi sitten peluuttaa ainakin cup matseissa ja vaihdosta, jos se pelivire ja -ilo sieltä löytyisi. Ikää ei kuitenkaan vielä niin paljoa ole, että aivan menetetystä lupauksesta voisi puhua. Kevääksi lainaan? taas?...
Edu 7
Taitava ja suhteellisen suurikokoinen brassi on kuitenkin vähän turhan pehmeä. Viime kausi meni mieheltä ihan pipareiksi ja siksi voitaisiinkin sanoa, että pelasi varsinkin alkukaudesta yllättävänkin hyvin, mutta kaipaa rinnalleen kovan rikkovan pelaajan tyyliin Albelda tai Albiol. Vieläkin parempaan brasilian maajoukkueessakin esiintynyt mies pystyisi ja toivottavasti tämä toinen vakava loukkaantuminen ei aivan täysin pilannut varsin kypsään ikään ehtineen pelurin loppu-uraa.
Joaquin 6,5
Oma suosikkini ei aivan täysin ole vielä Valencian paidassa vakuuttanut. Ehkä hän ei ole tottunut siihen, että kaikkea ei tarvitse tehdä yksin. Tuntuu, että Joaquin on pelannut hieman varman päälle ja turhan puolustavasti ja onkin väläytellyt parastaan, kun peli on jo ratkennut jommalle kummalle. Maalitili vielä avaamatta, mutta todella lähellä se on ollut. Muutamaankin otteeseen ovat komeat vaparit kolahtaneet maalipuihin. Usko on kuitenkin kova, että Joaquin vielä joukkueen systeemit oppii ja nousee arvoon arvaamattomaan.
Vicente 8
Vähän vaihteleva kausi, jota on toistaiseksi leimannut epätasaisuus. Liekö loukkaantumisten peruja, mutta välillä Vicenten otteita on vaivannut ylivarovaisuus ja kenties pelko uudelleen loukkaantumisesta. Valencian onneksi myös sitä vanhaa määrätietoisesti, arvaamattomasti etenevää kyyrymäistä jouksua on myös nähty ja varsinkin viime peleissä on yhteispeli Villan kanssa toiminut mallikkaasti.
Gavilan 7
Pojalla ei ole pahemmin ollut aikaa häikäistä ennen vakavaa loukkaantumista. Niissä muutamissa otteluissa missä poika pääs pelaamaan enemmän kuin vähän lopusta, nähtiin myös paljon lupausta ja pitää vain toivoa, että tämä loukkaantuminen ei katkaise kehityskäyrää.
Regueiro 5
Noh, Ehkä ringin turhin mies. Niille tonteille, joilla Regueiroa voi peluutta, löytyy parempi pelaaja ja pari parempaa junnua. Vielä kun työmoraali ei ole häikäisevä niin tämä on niitä harvoja pelaajia, joita olen ikinä oikeasti halunnut joukkueesta pihalle. Peliaikaa ei ole luvassa, joten jos järki pelaa, niin hankkiutuu muualle sitä etsimään. Ikävä ei taida monelle CHE-fanille tulla.
David Silva 8,5
Mieleestäni Silva on pelannut parhaiten ollessaan laidalla, jossa hän on välillä suorastaan häikäissyt. Piilokärkenä pelatessaan kuitenkin välillä hieman kadonnut näkymättömiin, mutta tässä kaverissa on kuitenkin ainesta. Peliaikaa on tullut loukkaantumisten takia ehkä vähän liikaakin, mutta tässä on mahdollisesti Valencian seuraava supertähti.
Jorge López - ?
Taisi käydä kentällä yhdessa UCL ottelussa, mutta taitaa olla vähän turhan tiukassa J. Lon minuutin nykyisessa Valenciassa. Joaquín osto ja Silvan paluu olivat aikalailla viimeiset niitit tämän ihan ok rotaatiomiehen Valencia uralle. Miehen omaksi parhaaksi olisi etsiä sitä peliaikaa muualta.
Angulo 8
Angulo on välillä loistanut ja tehnyt tärkeitä maaleja. Hoitaa puolustusvelvoitteensa moitteettomasti ja pelaa joukkueelle suurella sydämmellä. Angulo ei kuitenkaan ole varsinaisesti laitapelaaja ja siksi Joaquin hankittiin. Angulo on kuitenkin kullan arvoinen joukkueelle juuri monipuolisuutensa ja taistelutahtonsa takia. Pelaa juuri sitä paikkaa mitä tarvitsee eikä ikinä petä, vaikka sitten puolustajana.
David Villa 9
Joukkueen suurin tähti. Tekee töitä, rakentaa peliä ja tekee maaleja. Yksi maailman parhaista tällä hetkellä ja Valencialle korvaamaton. Aina vaarallinen ja voi luoda maalipaikan joko itselleen tai joukkuetoverille ihan tyhjästä.
Morientes 9
Noh, mitä tästä miehestä voi sanoa. Peliaikaan nähden maaleja on syntynyt huikeasti. Maaleista ei ihan taiturimaisina suorituksena voida puhua, mutta taitaa Morientes vaan yksinkertaisesti osata käyttää päätään sen verta, että on oikeassa paikassa oikeaan paikkaan ja se tekee viimeistelystä vähän turhankin helpon näköistä. Ehdottomasti ollut onnistunut hankinta. Enempää ei varmaan Momolta kukaan osannut odottaa, eikä juuri enempää voi vaatia.
Tavano ?
Aikalailla kääntämätön kortti Valenciassa. Itse en tämän miehen kohtelua millään pysty käsittämään tai hyväksymään. Valencialla kuitenkin tarkoitus hakea metsästystä ainakin kolmesta kilpailusta (Copa Del Rey, Liiga, UCL) niin, että ei olisi ollenkaan paha asia olla 3 aitoa hyökkääjää. Jäi ikävästi paitsioon Kike&Carboni sodan takia. Sääliksi käy peluria ja harmittaa suuresti, koska odotin tältä pelaajalta paljon. Sen mitä viime kauden otteita nähnyt niin loistavasti pelasi ja olinkin suhteellisen innoissani kaverin ostosta. Hukkaan sitten heitetty aikalailla nekin rahat ja tehty hallaa loistavan pelurin uralle... järjetöntä.
Aaron ?
Yksi Valencian canteran kohutuimmista helmista kävi ykkösjoukkueessa UCL-pelissä loukkaantumassa.
Kike eli Quique Sanches Flores 6
Olen ehkä julma, mutta vähän tuntus siltä, että se millä Kike sai tuloksia aikaan pikkujoukkueessa, ei välttämättä ole oikea tapa valmentaa mestaruuskandidaattia. Vaihdot tulee lähes poikkeuksetta suoritettua todellä myöhään, ellei sitten ole loukkaantumisia. Varsinaisesti taktisia variaatioita ei ole nähty oikeastaan koko kautena. Pitkä miinus tulee myös Tavanon kohtelusta, oli sitten sukset ristissä urheilujohtajan kanssa tai ei, niin ei pelaajia tai joukkueen parasta vetää mukaan omiin riitoihin. Lapsellista touhua.
Amedeo Carboni 7
Vähän vaikea arvostella urheilutoimenjohtajaa kun en ole ihan varma mitä miehen toimenkuvaan kuuluu
. Pitäisi toki antaa kymppi kun suosikkini eli Joaquin hankittiin joukkueeseen, mutta kyllä tuo riitely Kiken kanssa ja koko surullinen Tavano-episodi, johon siis nämä molemmat veijarit ovat syypäitä, ottaa päähän ihan vatusti.
Joukkueelle kokonaisuudessaan annetaan 7.
Kausi alkoi hyvin ja mestaruuskamppailussa oltiin tiukasti mukana. Taso romahti aika pahasti ja "helppoja" otteluita hävittiin turhan monta ja sarjataulukossakin pudottiiin kauas kärjestä ja takaisin keskikastiin. Onneksi pari viimistä ottelua sujui kuitenkin hyvissä merkeissä ja tauolle päästiin positiivisin mielien pienessä voittoputkessa. Kauden minimitavoite eli UCL paikka on jälleen hyvin kiikarissa. Arvosteluasteikkoa tulkitessa on kuitenkin muistettava, että UCLlästä ulos jäämällä täytyy kaudesta puhua katastrofina. Eli viides-kuudes sija ei kauden lopussa riitä edes tähän arvosanaan, ei sitten millään.
Siirtohuhuissa Valenciaan on yhdistetty perinteitä kunnioittaen aikamoinen liuta enemmän tai vähemmän nimekkäitä pelureita. Eräs mielenkiintoisemmista oli CSKA:n brassivahvistus Daniel Carvalho. En sitten tiedä millaiseen rooliin tuollaista kymppipaikan pelaajaa sitten haluttaisiin, kun se ei oikein nykymuottiin sopisi.
Timo Hildebrand olisi loistokaappaus, mutta Cañizaresin jatkosopimus laittoi noi huhut hieman outoon valoon. Mahdollisesti Timo ykköseksi Cañi jäähdytteleväksi kakkoseksi ja Butelle sitten lainaan. Butellen varmaan pitäisi kasvattaa samanlainen blondipehko kuin Cañilla ja Timolla, jos mielisi pelata enemmän. Näyttäs olevan vaatimus Valencian ykkösveskarille.
Timo
Cañi
Timo
Cañi
Vähemmästäki menee sekasin
Ehkä tässä ois paikallaan joku salaliittoteoria, että Cañin uusi sopimus on vain harhaa ja tarkoitus on peluuttaa Timoa Canina kenenkään huomaamatta.
Tammikuun siirtoikkunassa tuskin mitään ihmeitä nähdään, eikä uusia pelaajia juurikaan tarvita, sikälimikäli kun nykyiset vaan pysyisi ehjinä...