FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
21.02.2024 klo 20:36:03 *
Tervetuloa, Vieras. Haluatko rekisteröityä?
Aktivointiviesti saamatta? Unohtuiko salasana?

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan
Uutiset: Facebook & Twitter
 
Yhteys ylläpitoon: ff2 ät futisforum2 piste org

Sivuja: 1 ... 10 [11]
 
Kirjoittaja Aihe: Futismatkailun yleistopic  (Luettu 191885 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
_TuMe

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Bundesliga


Vastaus #250 : 15.10.2021 klo 21:46:29

Nauroin ääneen, hyvä Thouni!
Nuori Werther

Poissa Poissa


Vastaus #251 : 16.10.2021 klo 07:11:37

Ääni Thounille kun keräävät ehdokkaita Suuren Journalistipalkinnon sarjaan "Vuoden journalistinen teko".
Kankea puolustaja

Poissa Poissa


Vastaus #252 : 17.10.2021 klo 20:36:21

Jumalauta. Thounin tarinoita kun lukee niin tietää että mies on elänyt. Olen kateellinen.
Hunaja

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Barbara Pravi, Elli Haloo & Dorothea Wierer <3


Vastaus #253 : 17.10.2021 klo 21:50:50

:D Ylos

Saakeli mikä hinku tässä tulee jo päästä reissun päälle näitä juttuja lukiessa Ylos
Thouni

Paikalla Paikalla

Suosikkijoukkue: HJK, Artsakh, M'well, Zapresic boys.


Vastaus #254 : 07.03.2022 klo 22:19:10

Täällä kun nyt tulee lähes päivittäin kysymyksiä Andorran futismatkailusta, ja että mistä saa peleihin liput ja miltä joukkueelta löytyy parhaat ultrat niin pistetään nyt pientä rapoa viikonlopun kiimaiselta futisreissulta Andorraan.

Tarkka otteluohjelma Andorran kahdelle korkeimmalle sarjatasolle varmistuu yleensä 2-3 viikkoa ennen ajankohtaa, mutta pelikenttien suhteen eletään monesti jännittäviä hetkiä ihan loppuun asti. Esimerkiksi Soccerway ja Livetulokset voivat kertoa pelistadioniksi ihan mitä vaan, ja jos tuuri käy niin ollaan oikein jännän äärellä ja kumpikaan ei edes yritä arvata ottelupäivänäkään missä peli pelataan. Onneksi Futbology-appi ja niinkin eksoottinen sivusto kuin Andorran palloliiton sivut yleensä ovat oikeassa. Ja eipä tuolla hirveästi mitään väliä ole, että missä päin valtiota peli pelataan kun jokainen kahdella terveellä jalalla varustettu henkilö pystyy kävelemään Andorran käytännössä päästä päähän tunnissa. Itse vietin pari syntistä ja huuruista iltaa Barcelonassa mihin kuului niin Hammarbyn baari, Newells Old Boysin naamatatuointeja esitellyt kokki, Janne Ranisen nuoruuden kaverit kuin myös villi liverpoolilainen nuorten naisten joukko joten totesin että tuskin tällä kylällä on mitään tarjottavaa lauantai-iltana joten istuin 3 tuntia bussissa jotta pääsisin Andorraan. Andorran hotellilla oli hyvä suihku, mutta tuon jälkeen positiiviset asiat jäivät vähiin. Tuntui että jokainen vastaantulija käytti Napapijrin rotsia, ja vielä useampi jotain feikkiversiota tuosta. Kävin pihvillä mestassa mihin jonotettiin ulos asti joten pakkohan tuon on olla hyvä rafla. Pihvi oli todella kuiva ja mauton, joten tässä vaiheessa mikään muu ei voi iltaa pelastaa kuin Andorran ykkösdivarin peli.

Sadetta uhmaten lähdin kävelemään kohti illan jalkapallonäytöksen pyhättöä. Ei niinkään hirveän kaukana ovat legendaariset areenat kuten Camp Nou, San Siro, Velodrome, Santiago Bernabeu ja muut vastaavat. Tähän listaan kuuluu eittämättä myös Venue Centre d'Entrenament de la FAF 2 jossa pelattaisiin koko Andorran pysäyttävä lauantai-illan klassikko toiselta sarjatasolta eli Athletic America vastaan Penya Encarnada. Matkallani kentälle ohitin ensin kansallis-stadionin jonka persoonallisia valonheittimiä jäin hetkeksi ihailemaan, tämän jälkeen ohitin Andorran kakkos-stadionin eli Estadi Comunalen missä oli menossa jotkut paikalliset jonnefestarit. Tusinatekno pauhasi, strobovalot valaisivat Andorran kukkuloita ja pullojen kilinä täytti kadut kun maan jokainen 18-vuotias väsäsi katujen varsilla fantasiideri-sekoitussuhteella rommikolaa. Samaisella stadionilla esimerkiksi West Ham pelasi europelin muutama vuosi sitten. Itse jatkoin matkaani joen vartta pitkin kohti tuntematonta, yrittäen erottaa heiluvista strobovaloista kaukaisuudessa siintävät valonheitinten vaimeat säihkeet.

Venue Centre d'Entrenament de la FAF 2 sekä samalla myös Venue Centre d'Entrenament de la FAF 1 löytyivät lopulta noin puolen tunnin kävelyn jälkeen aivan sivistyksen päästä joen varrelta. Takuuvarma suunnistustyylini joen vartta pitkin oli todellakin tuonut minut oikeaan paikkaan, mutta sateen yltyessä päästin pari kirosanaa ilmoille kun tajusin olevani jumissa pitkällä siltamaisella tiellä josta ei pääsisi kentän reunalle katsomoon eikä juuri mihinkään muuallekaan. Pystyin jo käytännössä koskettamaan toisen maalin verkkoa kun totesin että joko kävelen vartin toiseen suuntaan jotta pääsisin sateen suojaan katsomoon nojaamaan käsiini kahdeksi tunniksi, tai kävelisin vartin toiseen suuntaan huoltoasemalle ja katsoisin pelin olutta nauttien sateessa.

Huoltosemalta nappasin tarvittavat määrät urheilujuomaa mukaani, ja tuon kävelyn aikana onnistuin missaamaan ottelun avausmaalin joka tehtiin aivan ensiminuuteilla. Peli oli kuitenkin tuon jälkeenkin parasta Andorran ykkösdivarin futista mitä olen vuosikausiin nähnyt. Vierailijat olivat sarjakärjessä aivan omassa luokassaan, mutta kotijoukkue pisti hanttiin oikein miehekkäästi. Ensimmäisen jakson lopulla tulikin oiva paikka tasoittaa pilkulta. Harmillisesti rankkari suuntautui hyvästä yrityksestä huolimatta parisen metriä yli maalin, ja kotijoukkueen maalin luona tätä kirosivat kovaan ääneen kotijoukkueen maalivahti, vaihtopelaajat sekä suomalainen futisfani Helsingistä. Toisella jaksolla Atletic America sai pientä lohdutusta kun aivan maalin edestä niitattiin kliinisesti yläriman kautta 1-2 kavennus mutta vierasjoukkueena pelannut Penya Encarnada jatkaa voittokulkuaan ja pelaa ensi kaudella taatusti pääsarjaa.

Vaikka sunnuntaiaamuna sade lakkasi jo aamukymmenen maissa niin koko päivä oli kuin andorralaisen seurajalkapallon ystävän märkä päiväuni. Nimittäin kansallis-stadionilla seisoivat rugbymaalit ja Comunal Stadionilla siivottiin jonkun janarin lavaa ja tämän fanien piilopulloja pois, joten pääsarjan päivän kaikki neljä ottelua pelattaisiin vierekkäisillä treenikentillä eli Venue Centre d'Entrenament de la FAF 1 sekä 2. Alkuperäinen suunnitelmani oli herätä aikaisin hotellin aamupalalle ja katsoa päivän kaksi ekaa ottelua, mutta lopulta totesin että olen syönyt ennenkin haaleita munia ja pekonia ja näin tuon ykköskentän jo lauantai-illan klassikossa joten nukutaan pitkään ja suunnataan katsomaan vain sarjakärjen Inter Club d'Escaldesin ja Engordanyn välinen taisto. Vähän sama kuin matkaisi Englantiin katsomaan Manchester City vastaan Leeds. Tämä ei voi jättää kylmäksi. Eilisestä viisastuneena otin tällä kertaa eri reitin kentille, ja totesin että onhan sillä toisellakin puolella huoltoasema ja sieltä pääsee suoraan katsomoon. Tämä siis muistiin kaikille jotka ovat lähdössä katsomaan futista Andorraan varakentille.

Vaikka peli pelattiin 13:30 usvaisena sunnuntaina niin peli oli ensimmäisellä jaksolla jopa olosuhteisiin verrattuna todella unista. Kotijoukkueeksi merkattu sarjakärki piti palloa kuin se Manchester City mutta ei saanut oikeastaan ainuttakaan maalipaikkaa aikaiseksi. Kortteja sen sijaan nousi kovaan tahtiin, ja jos EU:n rajaton netti olisi toiminut Andorrassa niin puoliajalla olisin laittanut koko rahalla punaista Unibetilla. Vierasjoukkueen Engordanyn keskikentällä rouhi tuollainen Patrick Vieira tyylinen isokokoinen ja kankea kundi, joka oli aivan pihalla ekat 20 minuuttia mutta tämän jälkeen oli todella dominoiva. Katselin jälkikäteen että mikäs mies niin näköjään Sacha Petshi jonka edellinen seura oli sellainen kuin Rovaniemen Palloseura.

 Toisella puoliajalla sitten ketsuppipullo aukesi kuin meikäläisen peräsuoli serbialaisen tulisen paprikan jälkeen, ja vaikka kortteja nousi edelleen kovaan tahtiin niin maaleja tuli myös. Engordany siirtyi alussa shokkijohtoon, mutta topparina pelannut romanialainen Raul Feher puski peränjälkeen kaksi maalia ja kun sarjakärki johtoon pääsi niin ei siitä luopunut. Lopputulos oli 4-1 ja saatiinhan lopussa myös se punainen kortti. Ulosajon jälkeen katsomon puolella ollut vierasjoukkueen edustaja päätti heittää juodun limutölkin tekonurmelle, ja tuomari joutui hölkkäämään tätä noukkimaan. Kuvottavaa miten huliganismi on pilaamassa myös Andorran kauniin seurajalkapallon. Tästäkin huolimatta voinette arvata, että suosittelen kaikille jalkapalloturismia Andorraan.
« Viimeksi muokattu: 07.03.2022 klo 22:29:21 kirjoittanut Thouni »
Tiksa

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: KuPS, Huuhkajat


Vastaus #255 : 08.03.2022 klo 03:49:51

Tästäkin huolimatta voinette arvata, että suosittelen kaikille jalkapalloturismia Andorraan.

Ah, tuo ihana Pyreneiden helmi. Pekka#9 päiväunilla juoksuradalla koko pelin ajan, Ilkka Kanerva yrittämässä olla huomaamattomasti ja huomaamatta koko ajan jatkuvaa FC STOKEn vittuilua, Heliskosken loistelias taktiikka jossa lopussa kai saatiin kulma ...
äägee

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: GrIFK, CFC ja IFKM


Vastaus #256 : 14.04.2022 klo 12:08:41

Jäänyt tämä topic vähemmälle huomiolle. Thounin elämänmakuisille rapoille. Ylos

Jos jotakuta kiinnostaa, niin oma reissuraponi Murciasta löytyy Real Murcian topicista.
Thouni

Paikalla Paikalla

Suosikkijoukkue: HJK, Artsakh, M'well, Zapresic boys.


Vastaus #257 : 07.09.2022 klo 11:04:39

Vihdoin parin vuoden yrityksen ja koronakurimuksen jälkeen pääsin käymään Georgiassa, ja siinä samalla tuli piipahdettua Azerbaijanissa koska halvalla pääsi.
Kaukasiahan on mitä mainioin matkakohde, mutta yleisin kirous on se että lentoajat Euroopasta ovat yleensä kunnon haistattelua ja oma lentonikin saapui Tbilisiin mukavasti 04:30 perjantaiaamuna. Olin buukannut hotlan kautta kyydin hotellille, ja vastassa piti olla kuski pitelemässä nimikylttiäni. Jotain Mikheiliä oli odottamassa parikin kuskia, mutta omaa nimeäni en bongannut missään. Soitin hotellille ja kyselin, että missäs tämä kuskini on. 30 sekuntia puhelun jälkeen vieressäni seisseen vanhemman herrasmiehen puhelin soi, ja tämä nosti laiskasti mahansa eteen lapun jossa komeili oma nimeni. Kiitoksia vaivannäöstäsi. Mitäpä turhia sitä kylttiä on sen suuremmin esitellä.

Tbilisissä oli vastassa avuton respaäijä, tuhansia kulkukoiria ja paahtava yli 30 asteen helle. Mikäs sen parempaa siis kuin muutaman tunnin unien jälkeen lähteä etsimään kyytiä Goriin. Perjantaina pelattiin pienimuotoinen Tbilisin paikalliskamppailu kun parikymmentä vuotta vanha Saburtalo Tbilisi kohtasi ylivoimaisesti maan maineikkaimman seuran eli vuoden 1981 Cup voittajien cupin mestarin Dinamo Tbilisin. Saburtalon suurin saavutus sen 23 vuotisen historian aikana on 6 vuotta sitten tullut maan mestaruus. Tbilisistä löytyy parikin paikalliseen futikseen aivan liian ylisuurta stadionia ja oletin että paikallismatsi pelattaisiin jollain näistä kentistä. No eipä tietenkään vaan kaikkea logiikkaa uhmaten ottelu pelattiin Gorissa, joka on tuttu KuPSin europeleistä ja Stalinin patsaista. Suuntasin siis metrolla Diduben asemalle ja yritin marshrutkojen joukosta etsiä kyytiä Goriin. Kahden minuutin päästä istuin ahtaaseen henkilöautoon kahden teinitytön, noin 70-vuotiaan herrasmiehen ja erittäin iäkkään kuskin kanssa ja hikinen matka kohti Goria alkoi.

Gorissa vastassa oli Tbilisin tapaan kulkukoiria ja kovaa hellettä, ja tosiaan pari Stalinin patsasta sekä tämän synnyinkotia esittävä puukasa. Jahka noita oli tollottanut tarpeeksi kauan niin matsia edeltävät tunnit kuluivat jouhevasti nauttien kylmästä oluesta ja erinomaisesta ruuasta. Gorin stadion löytyy ihan keskustan vierestä, ja mitään sisäänpääsymaksua ei peliin ollut. Viereiseltä kadulta löytyi pari kioskia josta sai hakea virvokkeita ja viedä ne vapaasti katsomoon. Vieressä on myös kaaottinen risteys, jossa on hyvä yrittää bongailla kolareita. Vartin istuskelun aikana näin yhden yhteentörmäyksen. Itse stadionkin on muutamia kolhuja vuosien mittaan ottanut, ja vaikka europelejäkin tuolla melkein joka kesä pelataan niin kovin suurta pintaremonttia ei ole vuosikausiin tehty. Auringonkukansiemeniä kuluu Georgiassakin hurjaa tahtia, mutta toisessa sivukatsomossa oli sellainen vuori siemenen kuoria että pohjimmaiset saattavat olla ihan itse Stalinin ulos sylkemiä. Mainittakoon että pelin aikana oli vielä kova helle, ja katsomossa pyöri kulkukoiria. Hirveästi ketään muita ei katsomossa ollutkaan. Lukuunottamatta kahta Dinamon kannattajaa jotka kovassa humalassa ilmeisesti striimasivat peliä kavereilleen, kunnes saivat muuten laiskoilta järkkäreiltä kovat puhuttelut ja tämän jälkeen kundit taisivat päättää poistua baariin. Hirveästi eivät missanneet sillä tämä ottelu ei noussut suurimpien klassikkoderbyjen listalle. Dinamolle 1-2 voitto. Paluumatka olisi kannattanut varmaan taksilla suorittaa sillä googletin että Tbilisiin menisi juna joten päätin tuota kokeilla. Juna tuli lopulta 40 minuuttia myöhässä ja tuona aikana sain noin 47 hyttysen puremaa. Juna oli aivan täpöten täynnä, ja heti ensitöikseni konnari heitti oluttölkkini roskiin. Lopulta kun löysin junan ainoan vapaan paikan niin lakia uhmaten päätin sihauttaa toisen olueni auki, ja asettaa sen hetkeksi piiloon jalkojeni väliin. Kymmenisen sekuntia myöhemmin bisset valuivat pitkin junan lattiaa ja häpeissäni katselin loppumatkan ajan ikkunasta ulos pimeyteen. Kiitos Gori.

Seuraavaan päivään lähdettiin optimistisena ja uutta matsia odottaen. Pakollisten turistikierrosten jälkeen oli aika alkaa tutkimaan, että missä helvetissä tämän päivän ottelu pelattaisiin. Taas olisi ohjelmassa yhden Tbilisin seuran eli tällä kertaa Lokomotivin ottelu jossa vastaan asettuisi viime aikoina Georgian ykkösseuran tittelin ottanut Dinamo Batumi. Lokomotivillä on jonkinlainen treenikompleksi Saguramon kylässä Tbilisin ulkopuolella. Yritin Boltin kartasta etsiä kenttää, mutta ei löytynyt mitään tuloksia. Sen sijaan Saguramosta löytyi jostain syystä suomalainen koulu joka oli ytimekkäästi nimetty Sisuksi. Auta armias niitä pissaliisoja jotka täyttävät paperit että pääsisivät Georgiaan vaihto-oppilaaksi aivan Floridan tuntumaan, mutta päätyvätkin elämään idyllistä elämää Sisun oppilaitokseen Saguramon kylään. Spring Breaaak!! Lopulta näppäilin Boltin appiin kohteeksi jonkun viinitilan minkä pitäisi sijaita kentän vieressä. Hiekkateitä pitkin kun ajelimme Saguramossa niin epätoivo meinasi iskeä, kun jätkä ajaa aivan keskelle peltoa. Yritin pyytää että pysäyttäisi kylän "keskustaan" missä näytti olevan yksi ruokakauppa mutta ei käynyt. Lopulta hyppäsin pihalle sen viinitilan edessä joka näytti hylätyltä. Ilmassa oli helteen tuntua, mutta kulkukoirien sijaan ensimmäiset eläimet mitkä tulivat vastaan olivat lehmiä. Kaukaisuudessa näkyivät futiskentän valotolpat, mutta paikka oli kirjaimellisesti täysin keskellä peltoa joten lähdin kävelemään keskustan suuntaan kun ottelun alkuun oli vielä tunti aikaa. Keskustasta löytyi kahdeksan autokorjaamoa, leipomo, kaksi pientä ruokakauppaa sekä roskiksia joita lehmät sekä koirat sulassa sovussa tuhosivat ja etsivät syötävää. Koirat olivat oikein vieraanvaraisia, mutta lehmät alkoivat tuijottaa ja esitellä sarviaan sen verran uhmakkaasti että päätin turistikierrokseni lyhyeen.

Kuivien peltojen keskeltä tosiaan löytyi Lokomotivin jonkinlainen treenikenttä minkä ympärillä oli yksi pieni katsomo. Tähänkin otteluun oli ilmainen sisäänpääsy, mutta positiivinen yllätys oli se että paikalla oli myös yksi koju mistä sai limua ja poppareita,  sekä kaljaa ihan hanasta asti ja myös paikan päällä väsättyjä hodareita joiden välissä oli käsivarteni paksuinen makkara. Palveluiden puolesta Lokomotivi pisti siis parastaan ja niin pisti myös kentällä. Viime kauden mestari Batumi oli sarjakärki, ja Lokomotivi puolestaan sarjajumbo ja ennen tätä peliä oli kerännyt 23 ottelusta huimat 3 pistettä. Odotettavissa oli siis vieraiden murskavoitto, mutta Lokomotivi esittikin taatusti kauden parastaan ja oli jopa hallitsevampi osapuoli. Lopulta toisella jaksolla kaikki reilut sata katsojaa pääsivät villisti tuulettamaan kun Lokomotivi sai rankkarin ja meni 1-0 johtoon. Tuo ei kuitenkaan aivan riittänyt sensaatiomaiseen voittoon sillä Batumi tuli aivan ottelun lopussa tasoihin. Joka tapauksessa todella kova tulos kotijoukkueelle. Matsin aikana tutustuin sveitsiläiseen groundhoppaajaan joka oli raahannut vaimonsa katsomaan myös tasokasta ottelutapahtumaa ja lehmiä, ja pääsin heidän kanssaan jakamaan taksin Tbilisiin.

Pitkän viikonlopun jälkeen helteinen Tbilisi vaihtui 5 tunnin junamatkan jälkeen Batumiin jossa oli hellettä ja kulkukoiria. Onneksi helteeseen löytyi apu, kun vietti suurimman osan ajasta lillumalla Mustassameressä minkä vesi oli yhtä virkistävää kuin porealtaassa makoilu. Delfiinien bongaaminen rannan lähistöllä oli kuitenkin ihan mukava muisto. Kaupunkia on sanottu köyhän miehen Dubaiksi ja Las Vegasiksi ja onhan tuo pilvenpiirtäjineen ja rannan huvipuistoineen aikamoinen mesta. Ja yhtäläisyyksiä noihin kaupunkeihin löytynee myös siten, että jalankulkijoita varten Batumin keskustaa ei ole ainakaan rakennettu. Sen sijaan jalkapallofaneja varten on rakenettu ihan ytimeen Georgian modernein stadion. Tbilisin stadionit ovat vielä maajoukkueen käytössä, mutta luulisi että moderni ja huomattavasti sopivamman kokoinen Batumi Arena olisi parempi kenttä maajoukkueelle ainakin pienempiin peleihin. Varsinkin kun Batumissa tuntuu olevan aikamoinen futisbuumi uuden stadionin ja Dinamon menestyksen myötä.

Jahka olin polttanut ihoani Batumin rannoilla muutaman päivän ajan oli vihdoin aika korkata stadion Dinamo Batumi-Telavi ottelun myötä. Tällä kertaa sisäänpääsystä piti myös maksaa. Netistä ostettuna liput pääkatsomoon maksoivat 3€, ja stadionin edessä oli myös pieni fanituotekoju mistä tarttui matkaan 6€ maksanut huivi. 20 000 katsojaa vetävä stadion on simppeli mutta täydellisen toimiva. Jälleen kerran malliesimerkki siitä millainen stadionin pitää olla, jos uutta aletaan rakentamaan. Ei mitään ihmeellisyyksiä vaan tiivis perus-stadion, jossa katsomot ovat sopivan jyrkkiä ja lähellä kenttää, katsomoiden takana on runaasti tilaa liikkua ja stadion on sen verran tiivis ja yhtenäinen että pienelläkin yleisömäärällä melu pysyy hyvin sisällä ja akustiikka on loistava.

Dinamolta löytyi ihan mukavan kokoinen kannattajapääty missä oli huomattava määrä lapsia ja naisia. Muutenkin stadionilla oli todella paljon nuorisoa. En tiedä oliko heillä ilmainen sisäänpääsy vai mikä homma, mutta suurin osa keskittyi johonkin aivan muuhun kuin ottelun seuraamiseen ja päätykatsomon takana meininki oli kuin Kampin kauppakeskuksessa kun 12-16 vuotiaat nuoret hengailivat ja spedeilivät ja vetivät röökiä. Voi olla että alaikäiset saivat ilmaiset liput peliin, ja vaatimuksena oli se että jokainen 12 vuotta täyttänyt poika joutui polttamaan röökiä taukoamatta. Siltä se ainakin näytti. Huvittuneisuutta aiheutti myös kannattajakatsomon toinen capo. Toinen heistä hoiti hommansa varsin mallikkaasti, mutta toinen kundi ei näyttänyt omaavan minkäänlaista rytmitajua tai ymmärrystä organisoidusta kannustuksesta vaan teki lähes kaiken päinvastoin kuin kollegansa, ja suurimman osan ajasta levittelikin turhautuneena käsiään tai huuteli yksittäisille henkilöille minkä takia ette tottele minua. Kentän puolella organisointi sen sijaan pelasi, ja Batumi murskasi vieraansa siihen tyyliin kuin kuuluukin. Palloa liikutettiin kovaa vauhtia eteenpäin, ja mitään peruuttelua tai pimputtelua ei nähty. Lopputulos 4-0 ja tähän päälle vielä pari tolppaa ja kaksi paitsiona hylättyä maalia.

Seuraavan aamuna Buta Airways kuljetti Bakuun, missä ensitöikseni hajoitin hotellihuoneen vessanpöntön ja paskavedet valuivat pitkin vessan lattiaa. Tästä oli hyvä lähteä tutkimaan maata ja kaupunkia jota kohtaan oli aikamoiset ennakkoluulot. Helle seurasi myös Bakuun asti, mutta kulkukoirat jäivät näköjään Georgiaan. 4 tunnin kiertoajelu pitkin maaseutua ja mutatulivuoria 35 asteen helteessä oli suht hikistä puuhaa. Lauantai-illan huipennuksena Bakcell Arenalla pelattiin Klubin jalkoihin viime kaudella jääneen Neftchi Bakun kotiottelu Sumqaytia vastaan. Menomatka stadionille piti suorittaa kahdessa osassa, kun ensimmäinen taksi levisi keskelle motaria. Toista taksia ei onneksi kovin kauaa tien varrella joutunut odottelemaan. Uusi kuski veteli kessua, ja alkoi heti avautumaan vihaisena azeriksi jostain asiasta. Käsitin että paiskasin oven liian kovaa kiinni, mutta tämä toinen taksi siitä huolimatta selvisi perille asti. Stadikan pihalle saavuttaessa paiskasin oven mahdollisimman lujaa kiinni, ja kävelin lippukioskille ostamaan 2,5 euron matsilipun. Stadion sijaitsee kaukana keskustasta keskellä asuinaluetta. Tuolta seudulta löytyi kuitenkin yksi helmi eli Kafe Samuray minkä terassilla paikalliset asiantuntijat viettivät leppoisaa lauantai-iltaa, ja tuolta saikin reissun halvimman tuopin. Hintaa oli 1 manat, eli noin 59 senttiä. Alueen kaupoista ei alkoholia löytynyt, lukuunottamatta yhtä pientä markettia.

Bakcell Arena on kymmenen vuotta vanha pyhättö, ja muuten ihan toimiva ja hyvä stadion mutta katsomotilojen takaa ei mikään kaikkein viihtyisin. Muistuttaa hiukan Bolt Arenan itäkatsomon taustatiloja eli vastassa on lähinnä vain pelkkää kolkkoa betonia, mutta täällä ei ollut myöskään mitään myyntipisteitä. Stadionin edustalta sentään löytyi fanikauppa. Ja kun mitään myyntipisteitä ei ollut, niin porteista pystyi kävelemään lähialueen kioskeihin ostamaan pikkupurtavaa ja juotavaa. Neftchin kannattajatoiminta näytti olevan kopio HJK:n kannattajaskenestä 15 vuotta sitten eli toisessa päädyssä oli isompi Forza Neftchi ryhmä ja toisessa päädyssä oli bandisten perusteella jonkinlainen "mobi" joka koostui kymmenestä hengestä. Yllätys oli suuri, että myös vierasjoukkueen kannattajia oli paikalla noin 30. Ei kestänyt kauaa että joku paikallinen kekkasi, että taidan olla ulkomailta joten änki viereeni istumaan ja aloitti tauottoman kyselytunnin. Puoli tuntia jaksoin vastailla kundin kysymyksiin, kunnes valehtelin meneväni vessaan ja vaihdoin paikkaa yläkatsomon pimeimpään nurkkaan. Tuolta oli hyvä seurata ottelua josta ei mitään klassikkoa tullut. Neftci hoiteli ottelun vaivattomasti 3-0 ja mielenkiintoisinta oli huomata että Armeniassa on näköjään var käytössä ja voin vain kuvitella millaisen putkitelkkarin kautta tilanteita tarkastetaan jossain Cafe Samurayn keittiössä.

Sellainen reissu tällä kertaa. Ensi kesänä voisi käydä vaikka Kazakstanissa katsomassa josko sieltä löytyisi hellettä ja kulkukoiria.
Purple Dynamite

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: RSC Anderlecht


Vastaus #258 : 10.02.2023 klo 10:47:33

Laitetaan lyhyttä raporttia tänne yleistopicciin, kun kerran tuli käytyä vähän eksoottisemmassa matkakohteessa ja sain kuin sainkin vähän paikallisfutistakin sotkettua tuohon kokonaisuuteen.

Viime loka-marraskuun vaihteessa pääsin viimein toteuttamaan jo pitkään suunnittelemani Uzbekistanin reissun. Keski-Aasia, ja sen vielä jokseenkin valloittamattomat nurkat, ovat aina kiehtoneet allekirjoittanutta ja Uzbekistan on näistä staneista se ns. ”helpoin” ja monelle loogisin aloituspiste tuon maailmankolkan tutkimiseen.

Lento Helsingistä Tashkentiin Istanbulin kautta kesti kaiken kaikkiaan noin 8 tuntia. Perillä olin kukonlaulun aikaan kuuden maissa aamulla ja muutaman tunnin yöunilla olisi selvittävä iltayhdeksältä lähtevään yöjunaan kohti Khivaa. Tashkent ei kaupunkina säväyttänyt juuri lainkaan. Maanjäristys oli joskus 60-luvulla tuhonnut kaupungin kokonaan ja timuriidien aikaisen arkkitehtuurin sijaan kaupunki oli uudelleenrakennettu neukkuromantiikan perinteitä kunnioittaen. Aamupäivä menikin siis erilaisten mosaiikkien, muraalien, valtion virastorakennuksien ja upeiden metroasemien bongailuun. Muuta tekemistä tuolla ei juurikaan ollut. Illalla hyppäsin Khivan yöjunaan ja makuupaikka oli napattu tietenkin kolmannesta luokasta, eli legendaarisesta plastkartnyista. Heti junan lähdettyä alkoikin hirmuinen meininki, kun paikalliset babushkat kaivoivat leivät, teet ja muut suolaiset leivonnaiset esiin ja vaunu täyttyi lukuisten pienten piknik-hetkien äänistä ja tuoksuista. Suomalainen turistikin pääsi ostamaan muutaman perunaleivoksen vaunuja kiertäneeltä myyjältä. Etukäteen voisi kuvitella, että monen kymmenen uzbekin mekastaessa avovaunussa voisi olla vaikea saada unenpäästä kiinni, mutta mitä vielä: 9 tunnin katkeamattomat yöunet plakkariin ja kohti Khivaa.

Khivassa tuli vietettyä vain yksi yö, mutta tuo riitti vallan mainiosti pienen kaupungin näkemiseen. Khivan vanhakaupunki on silkkitien aikainen, muuritettu (n. 2 x 2 km kokoinen alue) idyllinen kompleksi madrassoineen, moskeijoineen ja hienoine minareetteineen. Turistejakin alkoi näkyä jonkin verran Tashkentin ja autenttisen junakokemuksen jälkeen. Kesällä kaupunkiin (saati koko Uzbekistaniin) ei ole menemistä turistimassojen ja paahtavan kuumuuden takia. Loka-marraskuun vaihe oli puolestaan erinomaista aikaa vierailla maassa. Lämpötilat huitelivat 14 ja 20 asteen välillä ja pahimmat turistimassat loistivat poissaolollaan.

Seuraavana aamuna alkoikin 8 tunnin junamatka kohti Uzbekistanin kenties toisiksi kuuluisinta kaupunkia, eli Bukharaa. Täällä tulikin hieman ”levähdettyä” parin erittäin intensiivisen matkapäivän jälkeen ja vietettyä kokonaiset kolme yötä. Bukharan kuuluisin maamerkki on Kaylanin minareetti, jota tulikin joka ilta ihasteltua tunnelmavalaistuksessa pitkät tovit. Bukhara olikin ehkä kolmesta vierailemastani silkkitien kaupungista (Khiva, Bukhara, Samarkand) se kaikista mieluisin. Keskusta oli autoton ja kaupungille ominaiset kapeat kadut oikein kutsuivat vierailijaa eksymään, sekä seurailemaan paikallisten arjen touhuja ja basaarien vilskettä. Välillä pitikin muistutella itselleen, että nyt tosiaan ollaan Keski-aasiassa, eikä Lähi-idässä.

Mutta sitten itse asiaan, kun kerran futisfoorumilla ollaan. Olin jo ennen reissua tietenkin seurannut tarkkaan Uzbekistanin liigan pelipäiväjulkistuksia ja suunnitellut reissun niin että viimeinen viikonloppu tulisi vietettyä Tashkentissa. Tashkentin suosiminen matsisuunnittelussa juontaa siihen, että noin 1/3 sarjan joukkueista tulee pääkaupungista, eli olihan yhden matsin ainakin osuttava tuolle viikonlopulle? No mitä vielä, minulle tuntemattomasta syystä tuo kyseinen pelikierros sitten siirrettiin, kuin vittuillakseni minulle, keskelle viikkoa. Toivo oli jo menetetty, kunnes ensimmäistä iltaa Bukharassa viettäessäni kuulin kadulta kannatushuutoja. Juoksin ulos ja Coca-Colan mainoksilla varustettu doubledekkeri kuljetti laulavia jalkapallofaneja ympäriinsä. Tästä alkoikin aikamoinen selvittely, kun aloin tiedustelemaan ympärillä olevilta paikallisilta mikä oli homman nimi. Näkisinkö sittenkin futista? No, ensimmäinen sanoi, ettei tiedä mistä on kyse. Toinen sanoi, että peli on huomenna ja kolmas sanoi, että peli päättyi juuri ja me voitimme. Palasin erittäin hämmentyneenä hostelliini ja valjastin majapaikkani isännän selvittelemään asiaa hieman lisää. Muutaman puhelun jälkeen selvisi, että seuraavana päivänä kaupungissa pelattaisiin Uzbekistanin Cupin finaali. Football was back on the menu.

Seuraavana aamuna painelinkin majapaikan isännän ohjeistamana suoraan stadionille ostamaan lippua illan peliin, sillä piletit kuulemma liikkuivat hyvää vauhtia. Stadion löytyi muutaman kilometrin päästä guesthousestani. Buxoro Arena vetää noin 20 tuhatta silmäparia ja on tyyliltään neukkuromantiikkaa uhkuva monikäyttöareena, eli peliä tulisin väijymään juoksuratojen takaa. Erityismaininta mahtaville näsinneulamaisille valonheittimille. Kiertelin ja kaartelin stadionia ympäri löytämättä lipunmyyntipistettä, saatikka ainuttakaan elonmerkkiä tai viitettä siitä, että täällä pelattaisiin tänään kansallisen cupin finaali. Muutamaa porttia ja ovea kävin riuhtomassa ja yhdestä pääsinkin sisälle, ja hetken kuluttua löysinkin itseni lähes stadionin nurmelta, jossa ruohonleikkaajat ja otteludelegaatit katselivat toimintaani kummissaan. Sainkin eräältä paikallisen pöllöliiton nimikyltillä varustetulta mieheltä ohjeet lipunmyyntipisteen sijainnista stadionin pohjoispäädyssä. Pisteellä olikin täysi kuhina, kun sinne saavuin ja jono lippuluukulle oli varmaan sata metriä pitkä. Stadionhenkilökuntaan kuuluva herrasmies bongasi meikäläisen haahuilemasta jonon vieressä ja pyysi antamaan rahat lippua varten, änkesi jonon ohi lippuluukulle ja toi tiketin kiitollisen suomalaisen turistin kouraan. Tämän jälkeen pääsin kokemaan oman tähtihetkeni, kun paikalliset jannut tulivat ottamaan selfieitä kanssani ja taisin jakaa toistakymmentä kättelyäkin siinä. Ei varmaan joka päivä tule paikallisessa futismatsissa länkkäri vastaan. Tiketti kourassa lähdin tyytyväisenä takaisin vanhaan kaupunkiin, jossa pitäisi muutama tunti tappaa aikaa ennen illan koitosta. Ai niin, lippu maksoi 35 000 somia, eli euroissa tuo tekee tämän hetken valuuttakurssilla hieman alle 3 euroa.

Illalla stadionille saavuin hyvissä ajoin, eli noin kaksi tuntia ennen aloituspotkua. Tämä osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä paikallinen jonotuskulttuuri on jokseenkin kaoottista. Tai siis, termi ”jonotus”, ei kuulu paikallisten sanastoon ja tämän olin kyllä huomannut jo esim. museoihin ja juniin jonottaessani. Toinen sana, joka ei kuulu paikallisten sanakirjaan, ja tämä hieman yllätti allekirjoittaneen, on auktoriteettien kunnioittaminen. Poliisit olivat sulkeneet katuja ympäri stadionia ilmeisesti väkijoukon hallittua sisään ottamista varten. Tämähän ei miellyttänyt lippuja käsissään heiluttaneita paikallisia, jotka ryntäsivät väkisin läpi ensimmäisestä tiesulusta stadionin portteja kohti. Porteilla sisäänkäynti sujui suht vaivattomasti, mutta stadionin sisällä lähti taas käsistä. Katsomonosa, johon minullakin oli lippu, oli jo ahdettu täyteen porukkaa, eikä poliisi enää päästänyt sinne ketään. Jälleen kerran lippuja heilutettiin ilmassa ja vaadittiin päästä lipun osoittamille paikoille. Seurasi noin puolen tunnin vellova ”mosh pit”, kun paikalliset varta vasten halusivat tuohon jo täyteen ahdettuun katsomoon, ja saivatkin loppujen lopulta puhkottua poliisien epätoivoisen linjan ja rynnivät sisään. Itse seurasin tätä tyytyväisenä viereisestä katsomosta, johon minut oli ohjattu. Saipahan ainakin viihdykettä ennen itse matsin alkamista.

Vastakkain ottelussa olivat Nasaf Qarshi ja Navbahor Namangan. Seurat olivat tuolloin sarjassa sijoilla 1. ja 2., joten tasaväkinen peli olisi tiedossa. Qarshi sijaitsee vain noin kahden tunnin ajomatkan päässä Bukharasta, joten suurin osa stadionille ahtautuneista kannattajista tunnusti Nasafin värejä. Navbahor puolestaan sijaitsee kauempana Ferganan laaksossa, josta paikan päälle tiensä oli löytänyt oikein mukavat 2-3 tuhatta ”vierasfania”. illan kokonaisyleisömäärä oli hitusen vajaat 14 tuhatta. Molemmilta seuroilta löytyi omat kannattajaryhmät, jotka pitivät oikein hyvää tunnelmaa yllä. Lähinnä toki simppeleillä seuran nimi klap-klap, sekä Islantityylisillä viikinkitaputuksilla, johon molemmat kannattajapäädyt tietenkin osallistuivat. Muutama savukin oli onnistuttu katsomoon salakuljettamaan. Oheistarjoiluja ei stadionilla juurikaan ollut. Yksi kärry myi elmukelmuun pakattuja sämpylöitä, sekä tietenkin auringonkukansiemeniä, joita kulutettiinkin stadionilla aivan uskomattomia määriä. Sain viereeni vielä kaiken lisäksi oikein mukavan herrasmiehen, joka ei tosin puheripuliltaan meinannut antaa meikäläiselle hetkeäkään aikaa keskittyä itse peliin. Yhteistä kieltä meillä ei tietenkään ollut, mutta piti kuulemma paljon Suomesta ja Suomen kaikkien aikojen urheilijoista Kaisa Mäkäräisestä ja Ole Einar Björndalenista.

Peilillisesti olin positiivisesti yllättynyt ottelun tasosta. Sarjojen välisestä vertailusta en pidä juuri lainkaan, mutta muutama näppärämpi pelaaja voisi Veikkausliigassakin pärjätä oikein hyvin. Pelaajien taitotasoa pääsinkin analysoimaan oikein koko kolmen euron edestä, sillä 90 minuutin jälkeen peli oli tasatilanteessa 1-1 ja edessä olisi jatkoaika. Jatkoajan kymmenennellä minuutilla Nasafin väkivahva brassikärki Mateus Lima Cruz puski voittomaalin, ja juhlat Bukharassa olivat valmiit alkamaan. Täältä voi muuten käydä väijymässä ottelun highlightit ja aistia hieman pelin tunnelmaa: https://www.youtube.com/watch?v=rKR_D5yrlDQ&ab_channel=championatasia

Futikset oli reissun osalta taputeltu, joten pidän loppuraportin lyhyenä. Bukharan jälkeen suuntasin pariksi päiväksi pois turistireitiltä Nurataun vuoristoon. Tuolla ei tosiaan tarvinnut hirveästi varoa, että muut turistit astuisivat varpaille, sillä olin ainoa vieras koko kylän ainoassa majapaikassa. Majapaikan perhe ottikin minut omakseen muutamaksi päiväksi, ja ruokailut ja muut suoritimme tietenkin yhdessä. Päivät kuluivat vuorilla vaellellessa ja kylänmiesten askareita seuraillessa. Verkkoa tuolla ei ollut ja wifikin löytyi vain majapaikan isännän kännykästä jakamana. Tämä oli ehdottomasti reissun parasta antia.

Vuoriston jälkeen vietin vielä pari päivää Uzbekistanin henkisessä pääkaupungissa Samarkandissa. Kaupunkina Samarkand ei vetänyt vertoja Bukharalle ja Khivalle, sillä kaupunkisuunnittelussa jalankulkijoille oli näytetty lähinnä persettä. Viisikaistaiset brömistelytiet dominoivat kaupunkikuvaa ja jalankulkijan oli tehtävä ristin merkki ennen kuin lähti suojateitä ylittämään. Tämän lisäksi kyseessä on kuitenkin noin puolen miljoonan asukkaan kaupunki, eli puhutaan jo pinta-alaltaan isohkosta kaupungista. Turistikohteet oli näin ollen ripoteltu tasaisesti ympäri kaupunkia ja niiden väliä kuljettiinkin sitten takseilla. Registan oli toki upea, erityisesti iltavalaistuksessa. Pelkästään tuon kompleksi takia Samarkandiin kannattaakin lähteä, mutta päivä tai maksimissaan kaksi riittää vallan hyvin.

Samarkandista tieni vei vielä yhdeksi yöksi Tashkentiin, josta hyppäsin seuraavana aamuna koneeseen ja suuntasin nokan kohti koto-Suomea. Kaiken kaikkiaan reissu oli erinomainen ja peli ns. avattu tuon maailmankolkan osalta. Jos kolme asiaa pitäisi nostaa esiin, mitä päällimmäiseksi mieleen jäi, niin ensimmäisen on paikallisten kielitaidottomuus. Enpä ole tainnut ennen olla paikassa, jossa ”yes” ja ”no”, ovat paikallisille aivan täyttä hepreaa. Toisena nousee esiin paikallisten ystävällisyys. Vaikka edellä mainittua yhteistä kieltä ei löytynyt, olivat paikalliset tavattoman uteliaita kuulemaan mitä länkkäri teki heidän maassaan. Ajatuksia vaihdettiin viittomakielellä, venäjän ja uzbekin sekoituksella, sekä erinäisillä kännykän käännössovelluksilla. Junassa minulle tarjottiin leipää ja teetä paikallisten mammojen toimesta ja kerran liftatessani paikallinen herrasmies ei suostunut ottaa rahaa vastaan heitettyäni minut haluamaani paikkaan (sen jälkeen, kun olimme hakeneet hänen lapsensa päiväkodista). Viimeisimpänä nostona on pakko ottaa puheeksi raha. Jos budjettireissu on mielessä, niin suunnatkaa hyvät ihmiset Uzbekistaniin. Muutama esimerkki: lounaista tuli pulitettua paikallisissa paikoissa muutama euro, kaupunkien välisistä jaetuista takseista 3–5 euroa ja aamiaisen sisällyttäneestä laadukkaasta majoituksesta alle 15 euroa yö. Mitä vielä odotatte? O'zbekistonga boramiz!
Thouni

Paikalla Paikalla

Suosikkijoukkue: HJK, Artsakh, M'well, Zapresic boys.


Vastaus #259 : 12.02.2023 klo 16:07:14

Ylos Syksyn Kazakstan-Suomi pelin yhteydessä olisi tarkoitus käydä joko Uzbekistanissa tai Kirgisiassa myös katsomassa matsia.
jötkäle

Poissa Poissa


Vastaus #260 : 11.05.2023 klo 09:58:41

Ylos Syksyn Kazakstan-Suomi pelin yhteydessä olisi tarkoitus käydä joko Uzbekistanissa tai Kirgisiassa myös katsomassa matsia.

Mikäli Thounin tie vie Kirgisiaan, pyytäisin erillisraporttia siitä onko paikallisten spadduttelu vähentynyt katukuvassa kuinka huomattavasti forumistienkin uutteran veronmaksun seurauksena?
Rudolfsheim

Poissa Poissa


Vastaus #261 : 21.12.2023 klo 15:06:27

Suositelkaas sovellusta / nettisivua, mistä näkee parhaiten jollain tietyllä ajankohalla pelattavat matsit kartalla.
Thouni

Paikalla Paikalla

Suosikkijoukkue: HJK, Artsakh, M'well, Zapresic boys.


Vastaus #262 : 21.12.2023 klo 17:33:11

Suositelkaas sovellusta / nettisivua, mistä näkee parhaiten jollain tietyllä ajankohalla pelattavat matsit kartalla.
Futbology.
Pienimmissä maissa ja alasarjoissa pelipaikka saattaa joskus olla tuolla väärin, mutta yleensä on varsin luotettava.
Rudolfsheim

Poissa Poissa


Vastaus #263 : 22.12.2023 klo 01:24:21

Futbology.

Kiitos Ylos

 
Sivuja: 1 ... 10 [11]
 
Siirry:  

Powered by SMF 1.1.21 | SMF © 2011, Simple Machines | Mainosvalinnat | Tietoa