Millainen suhde sinulla on junnuseuraasi?

[koera]

Tuntuu siltä, että Suomessa vahvan tunnesiteen muotoutuminen joukkueeseen jossa juniorina on pelannut, on harvinaisempaa kuin monessa muussa maassa. Syitä ja mielipiteitä tähän lienee vaikka kuinka.

Tälläinen tuli vastaan tuoreessa Kyykän topikissa ja pisti todella miettimään. Kuinka moni on yhä tekemisissä junnuseuransa kanssa? Kuinka monelle kerrottiin edes jotain seuran historiasta? Kuka sai kuulla legendaarisista pelaajista, niistä jotka etenivät urallaan aina pääsarjaan tai jopa ulkomaille ja maajoukkueeseen asti? Kuinka monen vanhemilla oli jonkinlainen suhde seuraan ennen aloittamista?

Itse edustin paria seuraa, joista toinen oli lyhyen historiansa aikana jo muutamat nimenmuutokset kokenut, vailla kunnollista edustusta. Toinen olikin sitten todella perinteinen helsinkiläinen seura, mutta kaikista perinteistä huolimatta hyvin vähän vanhempien tai valmentajien kautta tuli perimätietoa tai legendaa. Seuran identiteetti alkoi hahmottumaan kunnolla vasta peliuran jälkeen.

[Atmosphere]

Itse olen pienessä seurassa valmentamassa, samassa seurassa mistä lähdin hieman isompaan seuraan aikanani.
Silloin tässä seurassa ei osattu tehdä oikein mitään kunnolla, eikä vieläkään. Koitan kuitenkin saada asioita eteenpäin niin paljon kun pystyn ja auttaa omalla panoksellani seuraa menemään eteenpäin.

Itse sain huonoa valmennusta täälä ja olen sitä vääryttä nyt korjaamassa. Se on yksi tapa antaa panoksensa.
Toinen tapa on taas se että palkitsee seuran hyvin hoidetusta duunista auttamalla sitä jatkossa.
Kaikilla omat motiivinsa kunhan on motiviit. Muistetaan mistä lähdettiin,, eikös?

[Vastapallo]

Edustin junnuna kolmea eri seuraa Hämeenlinnassa, joista varmaankin siihen ensimmäiseen, eli Hämeenlinnan Palloilijoihin syntyi vahvin side. HäPan jälkeen pelasinkin sitten Pallo-Kärpissä ja paikallisessa muovijoukkueessa eli AC Täysosumassa. ACT:n toiminnan hiipumisen jälkeen taisin höntsätä vielä kauden tai pari Kärpissä, kunnes ura meni hyllylle statuksella toistaiseksi. Etenkin ensimmäisen edustamani seuran legendat tulivat kyllä tutuiksi ja itseasiassa yksi joukkuetovereistani liittyi ainakin jollain tavalla tuohon joukkoon pelaamalla FC Hämeenlinnassa myöhemmin Veikkausliigaa. Korjatkaa Hämeenlinnalaiset, jos olen väärässä, mutta käsittääkseni tästä minun kolmikostani (HäPa, Pallo-Kärpät, AC Täysosuma) ei enää yksikään seura ole hengissä, vaan kaikki ovat HJS:n alla. HJS puolestaan perustettiin niihin aikoihin, kun minun urani alkoi olemaan paketissa, eli siihen viritelmään siteitä ei ole nimeksikään.

Synnyinkaupunkini Hakassahan minä olisin junnuvuosina halunnut pelata, mutta nuorempana välimatka oli suurin ongelma ja teini-iässä, jolloin olisi ehkä ollut mahdollista sukkuloida HML:n ja Valkeakosken välillä, ei sitten enää oikein taso riittänyt. Perustat Haka-siteille luotiin kuitenkin jo paljon ennen kuin Haka-legenda Reijo Vuorinen soitteli meille kotiin ja houkutteli minut HäPan treeneihin.

[Yourworstnightmare]

Ilveksessä I-A -juniorit eli koko repertuaari. Edelleen seuran toiminnassa tiukasti mukana.

[Ricardo Leite]

Klassinen suomalainen tarina. Junnuseura on tapettu.

[mtontola]

Itse kuulun siihen ryhmään, jolle on aikaisemman melko vahvankin lapsuudesta asti kasvaneen seurauskollisuuden tilalle kehittynyt henkinen tyhjiö. Tie joka tähän vei oli etenkin seuran junioripuolella yleisesti vallalla oleva sekoilu, uho, vedätys ja tietynlainen tarve kaiken kyykyttämiseen.

Onko tällä yksittäistapauksella merkitystä? Ei juurikaan. Mutta kun valitettavasti tämänkaltaisia kierteitä näyttää syntyvän vähän joka Suomen kolkkaan ja kaikille eri tasoille. Näyttää siltä, että näinhän se perinteisesti menee. Pelottavaa tämä on suomalaisen jalkapallon kannalta sen takia, että mitään rationaalista syytä ei ole sitoutua yhteenkään suomalaiseen jalkapalloseuraan. Kun tunneside katkeaa, niin jää aika vähän jäljelle. On ihan turha valittaa, että kun porukka ei sitoudu seuraan. Te teette sen osittain itse kun saatte karkotettua usein myös ne jotka olisivat olleet hommassa mukana vaikka olisi pelattu millä tahansa tasolla.

Parhaiten seurauskollisuustyhjiön minusta näkee osasta pääkaupunkiseudulla juniori- ja nappulaporukoissa liikkuvien ”ammattilaisvalmentajien” olemuksesta. Aina mitään vallitsevaa eetosta sitoutua edes koko valmennushommaan ei oikein tunnu olevan, eikä myöskään seuroilla juuri tahtoa/kykyä väkeä sitouttaa niin että se tunne siitä että tehdään jotain merkittävää syntyisi. Tulee omituinen, minä laskutan tästä kuin aerobic-tunnin vetäjä fiilis. Totta kai pitää hyville ulkopuolisille valmentajille myös maksaa, mutta ei sen pitäisi heijastua minään no kun mä teen työtäni asenteena. Valmentamisen pitää aina olla kutsumus, että valmennettava siitä pystyy kaiken mahdollisen tarjolla olevan imemään. Pitää todella haluta valmentaa jokaista pelaajaa, tehdä sitä pelaajan kehityksen vuoksi. Miksi näin ei tapahdu on mielestäni melko pitkälti seurojen syytä. Juuri se hyvien valmentajien sitouttaminen tuntuisi jotenkin äärimmäisen tärkeältä, että sitä eteenpäin menoa voisi tapahtua. Nykyään on muotia julkaista vuosittain valmentajalistoja. Ukkoja ei tosiasiassa ole kovinkaan paljoa joiden tekemiseen voidaan luottaa. Kun katsoo suurinta osaa seuroista juuri tämän valmentajaruletin tienoilta, niin ei mene kovin pitkään huomatakseen, että varsinainen systemaattisuus puuttuu. Tämä ei tarkoita, että seuran pitäisi kietoutua yksittäisten persoonien kahleisiin.

Seurauskollisuus on sitä, että saattaa vapaaehtoisesti uhrata jotain seuran eteen. Tai kannattajan tasolla, että edes ostaa sen helvetin kausikortin. Suomen olosuhteissa seurauskollisuus kaikilla tasoilla pitäisi olla ehkä yksi merkittävin tekijä jatkuvuuden kannalta, se hutera oljenkorsi jolle hyvän psykologisen silmän omaava toimija saattaisi onnistua jotain myös rakentamaan. Jos aletaan leikkimään ammattilaisia, niin sitten pitäisi olla varmuus siitä, että rahkeet riittävät valitulla tiellä. Maailmalla voi luottaa siihen, että toiminta tuottaa tulosta jolloin saadaan myös kannattajia. Ei tarvitse välittää samalla tavalla yksittäisistä mielipiteistä. Jos Suomessa siirrytään malliin, että ei välitetä siitä mitä toiset ajattelevat, niin sitten samalla pitäisi puntaroida onko tähän varaa. Silloin luotetaan siihen, että ihmiset luottavat toiminnan tasoon. Mutta entäs kun rahkeet ja taso eivät riitä? Tapahtuu niin, että ammattilaisuuspuheet kääntyvät siihen, että spedejengi puuhastelee ja leikkivät ammattilaista. Tyhjät lupaukset syövät uskottavuutta. Pohja putoaa ja lopullinen syöksykierre on valmis kun se perinteinen toimintaympäristö onnistuttiin samalla pilaamaan ja kellään ei ole enää kivaa. Esim. valehtelulla saavutettava hyöty on usein oletettua pienempi, koska luottamuspula saattaa aiheuttaa pitkässä juoksussa odottamattomia vaikeuksia. Tämä siis tähän seurauskollisuuteen liittyen. Ammattilaisseura olisi se paras tie eteenpäin. Tätä ei kuitenkaan voi leikkiä. Pitää miettiä tosiaan onko tähän rahkeita ja jos ei, niin sitten ei voi omaksua niitä ammattilaisten manööverejä ampumatta itseään samalla jalkaan.

[Messi]

Varsinaiseen junnuseuraani ei enää siteitä ole. Se kun lopetti futistoiminnan tuossa 15 vuotta sitten. Tilalle tulleeseen seuraan minulla on ollut jos jonkunmoisia suhteita.

1. Pelaajana pelailin siellä n. kummenenä eri vuotena.

2. Edustusjoukkueen valmentajana toimin n. 3/4 vuotta kunnes sain potkut. Potkut tuli lähinnä sen vuoksi, että seura halusi menestystä ja itse halusin kehittää alueemme nuoria pelaajia. Menestystä ei tullut, joten lopputulos oli selviö. Pelaajat kyllä vielä tänäkin päivänä muistuttavat, kuinka valmennuksessani kehitystä tapahtui.

3. Muutaman välivuoden jälkeen palasin seuraan junnuvalmentajana. Lähinnä hommaan motivoi oma poika, jolle halusin tarjota mahdollisimman laadukasta valmennusta (tällä seudulla laadukkaista valmentajista ihan todella on pulaa). 3 vuotta vedin poikia, kunnes tilanne muuttui sellaiseksi, että jääkiekko alkoi syömään toiminnalta pohjaa. Ei siis ollut enää pelaajia. Pelaajia ei saatu nostettua vuotta vanhempiinkaan, eikä vuotta nuoremmista olisi löytynyt riittävästi korvaajia. Lopputuloksena itse ja muutamat pelaajat siirryttiin paikallisvastustajan leipiin, jossa viime kausi meni pelillisesti harrastemeiningeissä. Harjoittelu pyrittiin pitämään kilpaurheilua palvelevana.

4. Toimin "junnuseurassani" myös yhden vuoden puheenjohtajana, mutta sillä saralla sukset meni vähän ristiin lähinnä ym. seikkojen johdosta. Ja toisekseen seurassa ei ollut riittävästi pelaajia, jotka olisivat keskittyneet toivomallani tavalla jalkapalloon intohimoisesti. Tämä pelaajien vähyys nyt muutenkin aiheuttaa alueellamme jatkuvia toiminnan ongelmia, joita en tässä viitsi alkaa ruotimaan.

Summa summarum. Tunneside on olemassa, mutta napanuora on katkaistu. 

 

[hyvä kutina]

JJK:ssa pelasin pari vuotta kunnes en enää kunnes en kelvannut 11 vuotiaana edustusjoukkueeseen :keskari:
   Sitten loin uraa harrastejoukkueen maalitykkinä

Nykyään seuran toiminnassa katsojana, erään korttelijoukkueen valmentajan apulaisena olen toiminut myös jonkin verran.

[Tuoppi]

Lasken omaksi kasvattajaseurakseni TP-Seinäjoen, vaikka ensimmäiset vuodet pelasinkin jalkapalloa Sepsi-78:ssa. TP-Seinäjokeen on edelleen todella vahva tunneside, ja kyllähän se pistää kieltämättä vituttamaan, että kyseinen seura luopui muutama vuosi sitten edustusjoukkueen sarjapaikasta kakkosessa, ja antoi paikan SJK:lle. TP:n toiminnassa en ole enää mukana, tosin en edes asu Seinäjoella enää.

TP:n peleissä olen kovimmat tunnekuohuni katsojana kokenut, ja vaikka SJK:llekin periaatteessa sympatiani annan ja menestystä toivon, niin mikään ei tule koskaan korvaamaan sitä, että TP:llä ei enää ole edustusjoukkuetta jonka peleissä käydä. Nyt näyttää jopa siltä, että SJK imee TP:ltä myös junnujoukkueet itseensä vähitellen. A-junnut ja Akatemia meni jo.

Monella muulla varmasti Suomessa samanlainen tilanne, kun oman junnuseuran edarit on kuopattu ja yhdistetty paikallisvastustajan kanssa.

[fingerström]

Varsinaiseen junnuseuraani ei enää siteitä ole. Se kun lopetti futistoiminnan tuossa 15 vuotta sitten. Tilalle tulleeseen seuraan minulla on ollut jos jonkunmoisia suhteita.

1. Pelaajana pelailin siellä n. kummenenä eri vuotena.

2. Edustusjoukkueen valmentajana toimin n. 3/4 vuotta kunnes sain potkut. Potkut tuli lähinnä sen vuoksi, että seura halusi menestystä ja itse halusin kehittää alueemme nuoria pelaajia. Menestystä ei tullut, joten lopputulos oli selviö. Pelaajat kyllä vielä tänäkin päivänä muistuttavat, kuinka valmennuksessani kehitystä tapahtui.

3. Muutaman välivuoden jälkeen palasin seuraan junnuvalmentajana. Lähinnä hommaan motivoi oma poika, jolle halusin tarjota mahdollisimman laadukasta valmennusta (tällä seudulla laadukkaista valmentajista ihan todella on pulaa). 3 vuotta vedin poikia, kunnes tilanne muuttui sellaiseksi, että jääkiekko alkoi syömään toiminnalta pohjaa. Ei siis ollut enää pelaajia. Pelaajia ei saatu nostettua vuotta vanhempiinkaan, eikä vuotta nuoremmista olisi löytynyt riittävästi korvaajia. Lopputuloksena itse ja muutamat pelaajat siirryttiin paikallisvastustajan leipiin, jossa viime kausi meni pelillisesti harrastemeiningeissä. Harjoittelu pyrittiin pitämään kilpaurheilua palvelevana.

4. Toimin "junnuseurassani" myös yhden vuoden puheenjohtajana, mutta sillä saralla sukset meni vähän ristiin lähinnä ym. seikkojen johdosta. Ja toisekseen seurassa ei ollut riittävästi pelaajia, jotka olisivat keskittyneet toivomallani tavalla jalkapalloon intohimoisesti. Tämä pelaajien vähyys nyt muutenkin aiheuttaa alueellamme jatkuvia toiminnan ongelmia, joita en tässä viitsi alkaa ruotimaan.

Summa summarum. Tunneside on olemassa, mutta napanuora on katkaistu. 

 

Tuu meille, niin huomaat, että kaikki ei ookaan paskaa, joskohta ei isoakaan eikä hoojiikoomaista sotilasleiriä, vaan kasvavaa, kivaa ja joukkueurheilua, missä ei yritetä väkisin saada joukkuetreeneillä aikaan sitä kymmentä tuhatta tuntia tehokasta huipulle kehittymiseen vaadittavaa treenimäärää, vaan kelataan, että lapset saavat itsekin  ratkaista ongelmia niin, että heitä jeesataan.

[Addick]

Pelasin juniorina kahdessa seurassa, Tervareissa ja OLS:ssa.

OLS:an suhtaudun nykypäivänä neutraalisti, mutta Tervarit on edelleen osa minua.

Armeijaan mennessä loppui toiminta seurassa, vaikka muutamat harjoitukset kävin pro bono-periaatteella viikonloppulomilla vetämässä. Sitä ennen Tervareissa nimenomaan pari kautta valmennushommia, vuosi seuran hallituksessa ja nykyisen asuinpaikkani takia enää hyviä toiveita ja kannustajan rooli seuraa kohtaan.

Nykypäivänä töitä tehdään Ropsille ja isolla sydämellä täälläkin, vaikka päivääkään en organisaatiossa olekaan pelannut.

[Savon keisari]

Olen edustanut omaa seuraani koko ikäni, kuten myös isäni ja isoisäni.
Vaikka toiminta on välillä ollut lähes kuollutta, ei kohta satavuotias seura ole mihinkään kadonnut vaan nousee aina feeniks-linnun lailla. Ei minua pahemmin muut kiinnosta, toki tulee yleisemmällä tasolla futista yleisesti seurattua ja tiettyjä sympattua.

[Ilmari Autere]

Edustin junnuna kolmea eri seuraa Hämeenlinnassa, joista varmaankin siihen ensimmäiseen, eli Hämeenlinnan Palloilijoihin syntyi vahvin side. HäPan jälkeen pelasinkin sitten Pallo-Kärpissä ja paikallisessa muovijoukkueessa eli AC Täysosumassa. ACT:n toiminnan hiipumisen jälkeen taisin höntsätä vielä kauden tai pari Kärpissä, kunnes ura meni hyllylle statuksella toistaiseksi. Etenkin ensimmäisen edustamani seuran legendat tulivat kyllä tutuiksi ja itseasiassa yksi joukkuetovereistani liittyi ainakin jollain tavalla tuohon joukkoon pelaamalla FC Hämeenlinnassa myöhemmin Veikkausliigaa. Korjatkaa Hämeenlinnalaiset, jos olen väärässä, mutta käsittääkseni tästä minun kolmikostani (HäPa, Pallo-Kärpät, AC Täysosuma) ei enää yksikään seura ole hengissä, vaan kaikki ovat HJS:n alla. HJS puolestaan perustettiin niihin aikoihin, kun minun urani alkoi olemaan paketissa, eli siihen viritelmään siteitä ei ole nimeksikään.

Jeps, yksi junnuseura. Viimeksi alle kuukausi sitten kysyin, missä vaiheessa suunnitelmat HJS:n nimen vaihtamisesta FC Hämeenlinnaksi menevät. Ei osannut vastata. Itselläni on junnu-uraa futiskouluista Pallo-Kärppien ja HäPa:n riveistä ja lyhyt sekä kunniaton ura HPK:ssa. Olin paska, mutta eipä ole noita jengejäkään enää.

[Messi]

Tuu meille, niin huomaat, että kaikki ei ookaan paskaa, joskohta ei isoakaan eikä hoojiikoomaista sotilasleiriä, vaan kasvavaa, kivaa ja joukkueurheilua, missä ei yritetä väkisin saada joukkuetreeneillä aikaan sitä kymmentä tuhatta tuntia tehokasta huipulle kehittymiseen vaadittavaa treenimäärää, vaan kelataan, että lapset saavat itsekin  ratkaista ongelmia niin, että heitä jeesataan.

Kiitos tarjouksesta, mutta taidanpa puuhastella vielä muutaman vuoden täälläpäin maailmaa.

[Kaihlamo]

25 vuotta jo samassa seurassa

Ensiksi 23 vuotta pelaajana ja nyt viimeiset 2 vuotta aktiivisena seuratoimijana - kahden eri joukkueen vastuuvalmentajana, taitokoulun rehtorina sekä seuran jaoston ja johtokunnan jäsenenä.

[el mono]

Ensimmäinen seura tapettiin fuusioilla, johon sittemmin siirryin. Tämä fuusioseura on tosin edelleen toiminnassa.

[Zulo]

Junnuseuraani Ilvekseen melko neutraali suhtautuminen, vaikka pelasin kelta-vihreissä H-C/B junnuihin asti.

[Jyrsijä]

Samassa seurassa edelleen mukana ja kohtalaisen aktiivisesti seuraan oheistoimintaa jne. FC Kontu till i die

[referee3000]

Kolme vuotta tahkosin Ilveksen kaupunginosajoukkueessa, mutta sille suunnalle ei ole enää minkäänlaisia siteitä. C-junnuissa siirryin "vapaana agenttina" TKT:n riveihin ja sillä tiellä olen vieläkin. C-junnuista A-junnuihin pelasin TKT:ssa, mutta nyt on jäänyt pelaaminen loukkaantumisten takia, vaikka intoa kyllä riittäisi. Viime kausi oli ensimmäinen aikuisten sarjoissa ja silloin toimin seuran kakkosjoukkueen huoltajana ja tiedottajana. Samalla toimin juniorivalmentajana. TKT:n tapahtumissa tulee käytyä ja, kun väki on tullut tutuksi, niin en näe mitään järkevää syytä lähteä vaihtamaan itselleni mieleistä seuraa. Ensi vuosi on jo kahdeksas tässä seurassa ja vuosia on vielä tulossa paljon lisää.

[Jomppuli]

Oma kasvattiseurani oli PAVE Iisalmesta. Vaihtoehtoja oli nuorella iisalmelaisella 80-90 lukujen vaihteessa kaksi. Omassa -85 ikäluokassani en halunnut PK:hon koski olin kuullut kaupungilla huonoja kieliä Peekoon -85 ikäluokan koutsista. Aika kova suustaanhan se olikin. Tokipa se ei jälkeenpäin haitannut kun kyykytettiin usein paikkakunnan isompaa.

Nykyään, jos vielä Iisalmessa asuisin niin neppailisin varmaankin PAVE:n kanssa vitosta. Aina joukkueen toivon pärjäävän vaikka budjetti on niin pieni ja Suomen sarjajärjestelmä, sekä maksut niin perseestä nykyään, että tuskin edes Kolmosen kiimaa on luvassa (välttämättä enää ikinä). Todennäköisesti olisin jollain tavalla myös junnutoiminnassa mukana. Katsellaan tulevaisuudessa.

[Joey]

OT:

Nykyään, jos vielä Iisalmessa asuisin niin neppailisin varmaankin PAVE:n kanssa vitosta.

PAVEhan pelaa ensi kaudella Nelosessa

Silloin kun PAVE pelasi Kolmosessa, niin oli kyllä hieno teko seuralta, kun kuvasivat otteluita videolle ja tekivät niistä koosteet sivuillensa. Tuollaista meininkiä toivoisi selvästi enemmän alasarjoihin. Tuo taisi olla joskus 2007, kun joukkueessa pelasi useampi pelaaja Kuopiosta.

[koera]

Aletaan varmaan olla aika lähellä lopullista vastausmäärää ainakin äänestyksen osalta. Hyvin kapealla otoksella aktiivisesti futista seuraavista (joita oletan lähes kaikkien forumistien olevan) vajaa kolmannes on yhä toiminnassa mukana, mutta aika positiivisesti melkein kahdella kolmanneksella on jäänyt positiivinen maku suuhun. Toisaalta forkalla vaikuttaa melkein ehdottoman positiivinen henki kaikkea suomalaista futistekemistä kohtaan, joten paha vetää yleistyksiä. Se Marjamaan gradu olisi kiinnostavaa luettavaa, kun aihetta liippaa.

[Lortto]

Oma junnuseura lähti alta 15 vuotiaana fuusion yhteydessä. Aluksi fuusio tuntui hyvältä, mutta parin vuoden jälkeen en tuntenut oloani seurassa kovinkaan kotoisaksi. B-junnut ja pari A-junnuvuotta tuli tuolla potkiskeltua ja sitten lähdin lätkimään. Nykyisin fuusioseurassa en ole valmennustoiminnassa mukana, vaikka joitain treenejä olenkin parin-kolmen vuoden aikana käynytkin siellä vetämässä. Valmennuksessa olen mukana kuitenkin aktiivisesti naapurikunnan pikkuseurassa.

[Koralli]

Kyllähän tuonne edelleen hyvät tunnesiteet löytyy, vaikka paikalta onkin tullut muutettua pois. Silloin tällöin treenejä ja matseja tulee käytyä katsomassa ja joskus tullut vielä käytyä mukana harjoituksissakin. 1,5 vuotta sitten tuli junnuporukkaa couchattua muutama kuukausi valmentajan loukkaantumisen vuoksi ja mukavaa kyllä oli.