Pari leimaa on tullut passiin sitten viime kerran. Toinen perinteistäkin perinteikkäämpi futismaa eli Albioniksikin kai jossain kutsuttu, monien suomalaisten keski-ikääntyvien futisfanien märkien päiväunien kohde, Englanti. Ja siellä tarkemmin Chelsean Stamford Bridge, missä jatkoin Nigeriasta (Kanu, Karembeu & co.) tälle syksyä alkanutta tähtibongausta. El Gordo eli Läski-Ronaldo meni kyllä tämänkertaisen Leaders in Football -tapahtuman ykkösnimeksi mun fanituskirjoissa. Ronaldo oli Euroopan vuosina jonkun verran oppinut englantia, mutta Brasilian tulevia MM-kisoja promotoivan puheensa hän lollotteli turvallisesti forrokansan omalla kielellä.
Se olikin ensimmäinen sessio, johon otin osaa. Olin ehkä valinnut nämä luennot hieman väärin, sillä parempia puhujia olisi ollut ilman muuta Leaders in Performance -osiossa. Kaikki nämä FIFA-pamput ja eri maiden pöllöliittojen haahuilijat eivät ole hirmu kiinnostavia omasta näkövinkkelistäni. Mutta varmasti heidänkin seasta löytyy ihmisiä, joilla olisi juuri minulle paljon annettavaa. Ne vain pitäisi löytää jotenkin kaikkien turhantärkeiden ihmishidasteiden joukosta. Parhaiten se tietenkin käy kaljoittelemalla seminaarin välittömässä lähistössä sijaitsevissa kuppiloissa. Kaljoitteluhan on verkostoitumista sen jaloimmassa muodossa.
Näin paljon vanhoja tuttuja, joiden kautta tutustuin taas uusiin hyviin tyyppeihin. Piiri pieni kasvaa vaan. Ensimmäisellä kerralla sitä olikin vähän seinäroiskeena, mutta nyt alkaa tuttuja kasvoja näkyä joka kulmassa.
Englannissa kun ollaan, niin tapahtuma on pullollaan paikallisten seurojen edustajia. Harmittavasti juuri heidän kanssaan meidän Afrikan tähdillä ei ole vielä juurikaan menekkiä. Kaikkihan tietää varmaan sumusaarten tiukat työlainsäädännöt Euroopan Unionin rajojen ulkopuolelta tulleille. Siksipä keskityin jahtaamaan muiden maiden seurojen edustajia ja onnistuinkin tässä mielestäni oikein hyvin. Verkkoja on punottu taas moneen uuteen seuraan Aasiasta, Euroopan kautta Keski-Amerikkaan asti.
Lokakuussa reissun jälkeen olinkin vähän muissa puuhissa ja muiden pisneksieni parissa ja futis sai jäädä vähemmälle.
Marraskuu toi tullessaan hieman vähemmän sateisen ja harmaan matkakohteen tällä rakkaalla pallollamme. Malediivit! Taisin jo aikaisemmin kirjoittaa sisälläni asuneesta pienestä parasiitista, ameebasta, jota ilman olisi Malediivit jäänyt kokematta. Ameeba (jonka nimi oli Vili), joka tutustutti minut Jukka-lääkäriin (joka tappoi Vilin), joka tutustutti minut Mattiin (joka asuu Malediiveilla), on täten pakostakin nimettävä parhaaksi verkostoitujaeläimeksi maapallolla! Vilin muistoa kunnioittaen ja ikuisesti kiittäen.
Matti työskentelee urheilu- ja nuorisoaiheisissa kehitysyhteistyöprojekteissa Malediivien saarivaltiosta. 99.9% maan pinta-alasta on mukavan lämpöistä vettä, jossa on mahtavaa sukeltaa ja snorklailla. Ne pienet maapläntit asuttavat n. 300 000 paikallista sekä 70 000, pääosin bangladeshilaista, siirtotyöläistä. Ja sanomattakin on selvää, että futis on ihan ykköslaji! Mitä nyt bankut koettavat vähän krikettikeppiä heilutella, kun eivät raada niska limassa turistiresorteissa ja rakennuksilla.
Matti tuntee pääkaupungissa Malessa kaikki ja kaikki tuntee Matin. Ministerit ja muut päättäjät heilauttaa mopedilla ohi ajaessaan rennosti kättä ja huikkaavat terveiset. Kaikki valtion asiat päätetään pienen saaren kahviloissa ja konttoreissa toisilleen tuttujen ihmisten toimesta ja sen luulisi vievän asioita nopeasti eteenpäin. Valitettavasti totuus on joskus toisenlainen ja byrokratia, oman edun tavoittelu sekä rennon letkeä elämäntapa ei ole kaikkein tehokkain yhdistelmä. Neljässä vuodessa Matti on kuitenkin oppinut luovimaan saarivaltion maanpäällisissä karikoissa jo aika epelisti. Ja jos hommat ei aina menekään ihan täydellä höyryllä eteenpäin, niin ainahan on meri, aallot ja ranta.
Oma kutsuni Malediiveille tuli ihan urheilu- ja nuorisoministeriltä asti. Tietenkin Matin ansiokkaalla myötävaikutuksella. Kauaskantoisena ajatuksena ministerillä (ja Matilla) on saada energiajuomasokerimössöllä pullamaiseen muotoon hyvää vauhtia paisumassa oleva nuoriso liikkeelle ja spelaamaan spelejä ohjatusti ja suunnitellusti puistoihin ja kentille. Pääkaupunki Male on vain 6 neliökilometriä laaja, mutta sillä sijaitsee 6 täysimittaista futiskenttää. Voitte laskea, että se on aika iso osa kokonaispinta-alasta! Niillä olisi hyvä harrastaa, mutta ohjattu nuorisotoiminta lajissa kuin lajissa puuttuu lähes täysin ja joskus järjetön byrokratia estää oma-aloitteisen ruohonjuuritason toiminnan.
Matkan tarkoitus oli tavata viikon aikana tavata mahdollisimman paljon eri ihmisiä eri aloilta, joiden avulla suuremmat visiot voisivat lähteä pienin askelin toteutumaan. Tapasin ministerin ja muiden politrukkien lisäksi yrittäjiä ja liikemiehiä, koulutusalan ihmisiä ja tietenkin eri instituuttien ja virastojen miehiä. Kaffittelin (koska kaljoitella ei saa!) Malediivien maajoukkueen päävalmentajan, Martti Kuuselaa kovasti arvostavan Istvan Urbaniyn, kanssa sekä treffailin muita futiksen ja muiden lajien paikallisia ja ulkomaisia valmentajia.
Tsekkasin yhtenä aurinkoisena ja lämpimänä (kuinkas muuten?) iltapäivänä National Stadiumilla Malediivien U23:n pelin. Joukkueen todellisesta ikärakenteesta paljastui maan urheilun tila. Osa pelaajista oli 17-19 -vuotiaita, sillä pelaajia ei ollut tarpeeksi. Nuoremmat maajoukkueet olivat yhtä repaleiset. Päävalmentaja kertoi ottelun jälkeen lähikuppilassa myös paikallisen Pöllöliiton miesten politikoinnista ja totaalisesta välinpitämättömyydestä itse lajin ja maan jalkapallon tilan kehitystä kohtaan. Hän oli koettanut viimeiset kolme viikkoa saada sovittua tapaamista liiton miesten kanssa, että voisi lyödä lukkoon alkuvuoden harjoitusleirit ja -pelit, mutta tämä ei ollut onnistunut. Ja hänellä on sentään oma toimisto Palloliiton talossa! Kaverit vain odottelevat FIFA:n rahoja ja sitten patsastelevat ulkomaan matkoilla maailman eri stadioneilla ja katkarapuaitioissa. Ei ole ihme, ettei nuorisoprojektit ota tulta. Ei siis liene yllätys, jos sanon, että Pöllöliitto ja sen tyypit olivat ainoita ihmisiä, joita EN tavannut viikon aikana. En, vaikka olin paikalla kuulemassa, kun ministeri omakätösesti soitti liiton pääsihteerille ja komensi hänet minua tapaamaan.
Malediivit, kaikesta huolimatta, on Etelä-Aasian jalkapallossa ihan kelpo tekijä. Etelä-Aasiaan lasketaan sen lisäksi Intia, Pakistan, Nepal, Bangladesh, Sri Lanka, Afganistan, Nepal ja Bhutan. Kaikissa näissä (paitsi Bhutanissa) on moninkertaisesti ihmisiä Malediiveihin verrattuna, mutta silti piskuinen saariryhmä pistää näitä usein dunkkuun. Kaduilla ja rantahietikoilla pallo kyllä pyörii oikein mallikkaasti ja pikkupojat eivät parempaa tiedäkään, kuin futiksen peluu. Mikäli systeemi olisi kunnossa, niin pelaajat kuten
http://en.wikipedia.org/wiki/Ali_Ashfaq olisivat vähintäänkin Aasian tasolla kovan luokan pelimiehiä ja muitakin seuraisi. Seurajoukkueet ottavat ihan tasaväkisesti mittaa muista Aasian maiden seurajoukkueista. Maaliskuussa alkava
http://en.wikipedia.org/wiki/AFC_Cup_2013 on Aasian "Eurooppa-Liiga", jossa tänä vuonna pelaa kaksi malediivilaista joukkuetta; mestari New Radiant ja cupin kakkosena mukaan päässyt Maziya
New Radiant on rakentamassa rosenborg-hjkmaista ifkjöötteboria Malediiveille, sillä seurassa tuntuu puhaltavan varsin virkistävät ja uusille ajatuksille avoimet pasaatituulet. Seuran presidentti Mr. Waheed on samalla maan nuorin parlamentaarikko. Vain 28-vuotias kaveri, joka toimi urheilujournalistina ja maajoukkueen managerina ennen poliittista entreetään. Tapasin hänet lounaalla ja hän sanoi suoraan, että nyt tarvitaan hyvä ulkomaalainen valmentaja, joka pystyy kehittämään nuoria ja olemaan apuna luomassa nuorisosysteemiä. New Radiant haluaakin olla luomassa ensimmäisenä ammattilaisseurana omaa nuorisoakatemiaa ja näillä näkymin itsekin pääsen mukaan läheltä seuraamaan tämän projektin pystytystä. Katsotaan lähiaikoina, että kukas se päävalmentaja mahtaisi olla...
Kaiken kaikkiaan peräti mielenkiintoinen projekti, jossa olen saanut olla mukana. Sanomattakin kai selvää, että noin turistin silmin Malediivit on pelkkää paratiisia saarelta toiselle, silmänkantamattomiin. Vietin perjantain snorklaten yhden Malen lähellä sijaitsevan viiden tähden resortin vieraana. Pinnan alla odottaa maakrapuvierasta okulaarien läpi henkeäsalpaavat maisemat. En voi edes sanoin kuvailla kuinka kaunista se on! Henkeä salpasivat myös parimetriset riuttahait, jotka muinahaina uiskentelivat pahaa aavistamatonta snorklailijaa vastaan. Ja vaikka olin moneen kertaan lukenut, että ne eivät ihmislihasta perusta, kun parempaankin on meressä tarjolla, niin jotenkin se seikka pääsi aina unohtumaan hain hampaita metrin päästä katsellessa.
Rantahietikolla lahnana makaaminen ei ole oma käsitykseni paratiisilomasta, mutta snorklaaminen Malediiveillä menee turistikokemuksieni ihan kärkeen. Lisäksi olen ollut onnekas useimmilla reissuillani, että olen saanut kurkistaa aina myös tavallisten ihmisten elämään ja näin saanut laajemman käsityksen kyseisestä yhteiskunnasta ja yhteisöstä. Niin myös tällä kertaa. Siitä on kiittäminen Mattia ja lääkäri-Jukkaa. Niin, ja Viliä
