Nytpä on käyty Indonesiassakin ihmettelemässä. En tosin päässyt matsiin ja kaikilta, joilta yritin kysellä paikallisesta futiksesta, sain osakseni vain ihmettelyä. Politikointi, korruptio ja kähmintä ovat Indonesiassa jalkapallon synonyymejä. On ennenkuulumatonta Indonesiassa, että jotain suurta johtajaa edes epäillään saati syytetään korruptiosta. Tuolla kuitenkin kävi niin, että sikäläisen palloliiton puheenjohtajalle luettiin oikein syytteet, hänet tuomittiin ja vangittiin kaiken maailman suhmuroinnista. Mutta onneksi maan jalkapallo voi asettaa itsensä kaiken tuollaisen yläpuolelle ja kyseinen herrasmies saa jatkaa palloliiton puheenjohtajan tointaan kaltereiden takana.
Hyvä, että urheilujohtajamisella on jatkuvuutta! Se on tärkeää. Siitäpä mieleeni juolahti vähän puida tätä oman maamme urheilujohtamisen tilaa. Kun on viime aikoina saanut lukea lähes yhtä eriskummallisia tarinoita sieltä missä niitä honkia vielä humisee.
En ollut viime vuoden loppupuoleen mennessä tavannut yhtään oikeaa ammattilaista seurajohtajana suomalaisessa jalkapallossa. Se ei toki tarkoita, etteikö niitä olisi ehkä joskus ollut, mutta epäilen kyllä sitäkin. Paljon on näitä "palloseuran vetäminen on samanlaista hommaa kuin firmankin johtaminen" -tapauksia. Sitten on ollut muutama näitä omilla bisneksillään rikastuneita mesenaatteja, jotka ovat nimittäneet lapsuudenkavereitaan leikkimään rahoillaan siksi ajaksi, kunnes pelimerkit on valutettu yliarvostettujen ja ikäloppujen pelaajien taskuun. Onneksi löytyy myös sympaattisia ja parhaansa yrittäviä henkilöitä, jotka tiedostavat omat puutteensa. Heidän rakkaus yhteisöään, lajia ja seuraa kohtaan täyttää ammattimaisen osaamisen puutteen. Niin, ja sittenhän on vielä eräs seurajohtaja, jonka rakkaus itseään kohtaan täyttää ja sumentaa hänen koko ajatusmaailmansa. Olen muuten kuullut, että hänen uusin tavoitteensa on olla pöllöliiton seuraava puheenjohtaja. Näin pöllöliiton "Kaikki Pelaa" -kirjasen viimeisten lukujen peto ilmestyy ja armageddon koettaa. Ehkäpä tarvitaan totaalinen tuho, että voidaan rakentaa uutta? Joku pieni perverssi minussa oikeasti haluaisi hänen tavoitteensa toteutuvan
No, jätetään peto sikseen ja pohditaan hetki seurajohtamista. Ensimmäisessä esimerkissä (seurajohtaminen = firmajohtaminen) päästetään joku paikallisesta yritysmaailmasta poispotkittu ex-tj seuran peräsimeen sen takia, että seuran sekalainen johtokunta on katsonut henkilöllä olevan alueellisesti hyvät suhteet kerjätä riittävästi sponsorimarkkoja vanhoilta opiskelu/työkavereiltaan, jotta saadaan taas yksi kausi potkittua. Tämä on poikkeuksetta tärkein ja usein lähes ainoa kriteeri seurajohtajaa haettaessa. Lisäksi hakijan oma nuoruuden urheilutausta katsotaan riittäväksi edellytykseksi urheilumaailman haasteiden hallitsemiseksi ja sen päälle vielä luetaan hyväksi tuo paikallisen yritysmaailman saunailloissa pätevöityminen.
Tässä kohtaan mennään jo pieleen. Nostetaan lähtökohtaisesti kaikista tärkeimmäksi ryhmäksi ja toiminnan keskipisteeksi sponsorit ja heiltä saadut tulot. Monessa seurassa ei ymmärretä sitä olleenkaan, että kaiken toiminnan keskipisteenä pitäisi olla sponsoreiden sijaan seuran kannattajat ja heidän kautta se yhteisö, mihin seura on asemoitunut. Pitkäjänteisessä seurakehitystyössä sponsorit ja muut ihan uudenlaiset tulomallit syntyvät, kun seura tuntee oman yhteisönsä ja faninsa ja pystyy tarjoamaan näille urheilun avulla ylivertaisen tuotteen, jota kukaan ei voi pistää paremmaksi. Yhden vuoden sykleissä elävä johtokunta toivoo vain, että uusi seurajohtaja hakee riittävästi rahaa, että päästään ilman johtokunnan tippipussilla käyntiä kaudesta kunnialla. Ainoastaan juniorityön ohessa mainitaan sanat pitkäjänteisyys, tulevaisuus ja kehittyminen.
Moni tällainen seurajohtaja on julkisestikin sanonut, että jättää urheilulliset päätökset valmennusjohdolle, koska haluaa keskittyä rahanker(j)äämiseen. Yleensä kuitenkin seurajohtaja pääsee sohaisemaan siihen kaikista tärkeimpään urheilulliseen päätökseen eli valmentajan valintaan. Valitsijoiden osaamattomuus näkyy hyvin siinä, että valittavina on ainoastaan tuttuja nimiä. Ulkomaalaisen tai nuoren tuntemattomuuden palkkaaminen koetaan suurena riskinä, koska seurajohdon osaaminen ei riitä arvioimaan tuntemattoman kandidaatin kykyjä.
Tämä nostaa seuroissa valmentajan asemaan, jossa hänellä ei ole ketään haastajaa urheilullisissa asioissa. Nykyään monella on jo ns. urheilutoimenjohtaja, mutta ainakin minulle heidän roolinsa on jäänyt hyvin useassa tapauksessa hämärän peittoon. Ohuen ohuessa organisaatiossa valmentajan vastuulle jää näin myös koko urheilullinen menestys. Moni valmentaja tietyllä tavalla toivookin pääsevänsä olemaan kukkona tunkiolla ja paistattelemaan ainoana lajiprofeettana seurassa ilman kyseenalaistamista. Hiveleehän se heidän monesti tärkeilevää egoaan, mutta se on samalla myös urheilullisen kehittymisen loppu. Futismenestyksen ollessa riittämätön, osoittavalla sormella on vain yksi suunta. Valmentajaa on helppo syyttää, kun tulosta ei ole tullut. Mutta kuka valitsikaan valmentajan? Ja tässä tulee kohtaa menee toinen tärkeä asia metsään eli jatkuvuus (Toisin kuin Indonesiassa!). Seuraavan valmentajan nimi on monesti jo valittu siitä ennen kuin edelliselle on annettu kenkää. Taas tuttu nimi uunista ulos ja uusi valmennusfilosofia sisään. On fanien, siis niiden kaikista tärkeimpien ihmisten, aliarvioimista ja suoranaista sumuttamista, että seura ei pysty vahvistamaan seuraidentiteettiään pelitapansa kautta. "Pitkäikäinen" valmennusjohto olisi merkki jatkuvuudesta ja ammattimaisesta seurajohdosta.
Toinen esiin nostamani keissi Suomessa on nämä äveriäät mesenaatit. He luovat rahoillaan yhteisön. Monesti lähtökohtaisesti itselleen. Ei ympäristön asukkaille, nuorille harrastajille tai seuran kannattajille. Jatkuvuutta kestää tasan niin kauan kuin heidän lompakkonsa kestää jatkuvan rahanmenon. Kaikki muistavat FC Hakan ja Sedu Koskisen lemmentarinan. TPS ja Seppo Sairanen. FC Inter ja Håkans. KuPS ja Ari Lahti. OP Lyytikäinen ja HJK. Näissä kaikissa tapauksissa rahaa on käytetty riittävästi, jotta seuroihin olisi voitu synnyttää ammattimaisen urheilujohtamisen siemen. Josta seurauksena, joku kaunis päivä, tulovirrat mesenaatin lompakosta kääntyisivätkin päinvastaiseen suuntaan. Mutta valitettavasti tappioitaan minimoidakseen myös mesenaatit ovat päätyneet ensimmäisen esimerkin tapaisiin rahankerjääjien palkkaamiseen seurajohtajiksi. He ovat myös liian itsekkäitä sijoituksiensa suhteen, jotta voisivat luovuttaa päätöksenteon sellaisille, joilla oikeasti olisi osaamista tehdä sijoitukselle tuottoa. Olettaen, että mesenaatit ymmärtäisivät edes sen vertaa urheilujohtamisesta, että osaisivat palkata kykenevän henkilön. Mutta kuten aluksi sanoin, niin en ollut nähnyt enkä tavannut Suomessa yhtään sellaista seurajohtajaa viime vuoden loppuun mennessä, joka rahavirrat kääntävän taikatempun osaisi tehdä.
Kolmas kategoria on seurajohtajat, jotka ovat ehkä jopa hivenen pakon edessä ajautuneet rakastamansa yhteisön keskiössä sijaitsevan seuran vetovastuuseen. Heidän kanssaan on helpointa myös työskennellä ulkopuolisena toimijana, sillä he monesti ymmärtävät, että seuran ja heidän itsensä resurssit ovat rajalliset ja ulkopuolinen osaaminen on enemmän kuin tervetullutta. Samoin toimii myös itse seura, jonka eteen yhteisön jäsenet tekevät vapaaehtoista hommaa kellon ympäri, jos asiat niin vaatii. Näitä seuroja on Suomessa valitettavan harvassa ja monet niistä sijaitsevat tuolla rannikolla. Tällaiseen ympäristöön olisi kuitenkin helpointa ryhtyä ammattilaisen seurajohtajan rakentamaan seuraavaa suomalaista futisdynastiaa.
Joka kappaleessa tuli puhuttua kovasti yhteisöstä. Siitä pitääkin ottaa juttua seuraavaksi, kunhan ehtii. Sitä ennen TopSpotin poikien pitää kiirehtiä Nigeriaan, Tanskaan, Lontooseen ja Tukholmaan. Keväällä pitää jo ilmeisesti paljastaa seuraavaksi suurin juttu, mitä on tässä tullut puoli vuotta valmisteltua. Shhh....
Ps. On täällä tosiaan yksi seurajohtaja, johon uskon. Häntähän ei voinut siinä asemassa tavatakaan vasta kuin ihan viime vuoden lopulla
Pss. Ostakaa ihmeessä lippu Arctic Football Forumiin, jos urheilumaailma kiinnostaa ammatillisessa mielessä. Lipun hinta on häviävän pieni sijoitus tulevaisuuteen.
