pantzku
Poissa
|
|
Vastaus #700 : 04.10.2011 klo 16:25:37 |
|
Parin päivän päästä viimeinen pre-season-peli Perth Glorya vastaan. Tuolloin Sydneyn riveissä debytoi myös keskikenttäpelaaja Brett Emerton, joka Blackburnista siirtyneenä Australian maajoukkuepelaajana taitaapi olla A-Liigan kauden kovin kaappaus. Nousi myös saman tien joukkueen varakapteeniksi.
Peli Perthia vastaan päättyi 2-2. Mäkelä tuli sisään 78. minuutilla, mutta otteista ei löytynyt mainintoja niukkasanaisista raporteista. Ikävämpiä uutisia kuului eilen, kun uutisoitiin Juhon oli loukkaantumisesta treeneissä. Vamman vakavuudesta ei ole ilmeisesti vielä annettu tarkempaa tietoa. Ikävään paikkaanhan tuo joka tapauksessa sattui, sillä joukkueen ensimmäinen sarjapeli on tulevana viikonloppuna. lähdeSarja-avauksessaan Sydney matkustaa A-liigan alkavan kauden ehkäpä suurimman ennakkosuosikin Melbournen Victoryn vieraaksi. Ottelu on saanut paljon huomiota mediassa jo siitäkin syystä, että siinä ovat vastakkain sarjan tämän kauden nimekkäimmät hankinnat Sydneyn Brett Emerton ja Melbournen Harry Kewell. Otteluun oli myyty jo viikko sitten 30k lippua Victoryn foorumin mukaan. Peli on siis lauantaina Suomen aikaa klo 10.30.
|
|
|
|
barbarian
Poissa
|
|
Vastaus #701 : 06.10.2011 klo 15:09:02 |
|
http://www.hs.fi/urheilu/Juho+Mäkelä+viikkojen+sairauslomalle+Australian+liigassa/a1305546628086Juho Mäkelä viikkojen sairauslomalle Australian liigassa 6.10.2011 13:39
Sydney. Sydney FC:n suomalaishyökkääjä Juho Mäkelä loukkaantui Australian jalkapalloliigan kynnyksellä ja joutuu seuraamaan alkukauden sivusta. Mäkelä, 28, loukkasi reitensä harjoituksissa.
Vaivasta otettiin torstaina magneettikuva.
"Etureidestä löytyi repeämä ja arvion mukaan tällainen vamma pitää sivussa tositoimista kuusi viikkoa. Se on kuitenkin positiivista, että pystyn kävelemään ja jalkaa pystyy aika hyvin venyttämään. Toiveissa on, että sairauslomasta tulisi hieman lyhyempi", Mäkelä kertoi.
Sydney FC avaa sarjakautensa lauantaina Melbourne Victory FC:n vieraana. Mäkelä kertoi olleensa harjoituskauden testeissä joukkueen parhaimmistoa ja saaneensa valmentajilta positiivista palautetta.
"Olisin saattanut olla lauantaina avauksessa, mutta nyt kävi näin ja ei auta kuin purra hammasta ja tulla takaisin entistä vahvempana", Mäkelä manasi. Jossain muualla puhuttiin kahdesta viikosta, mutta kai Mäkelä itse tietää paremmin. Harmittavan pitkä loma. Alempi lihavoitu kohta herättää kyllä vähän hämmennystä. Mäkelä ei ollut kai oikein missään vaiheessa pre-seasonia avauksen pelaaja. Maaleja onnistui tekemään yhden 0-6-voitossa Parramattasta. Toki Sydneyn hyökkäys on ollut kauttaaltaan heikkoa, kun neljässä viimeisessä pre-season-pelissä joukkue teki vain kaksi maalia (molemmat viimeisessä pelissä Perth Gloryn verkkoon). Onhan Mäkelälle voitu kulisseissa avauksen paikkaa jo pedata, mutta mielestäni se kuulostaa epäuskottavalta miehen päästyä pelaamaan pre-seasonilla lähinnä vartteja otteluiden lopusta ja jäätyä usein ilman mitään mainintaa otteluraporteissa (poikkeuksena tuo erinomaisesti sujunut Parramatta-peli). Fanifoorumillakaan Mäkelän loukkaantumiselle ei ole kauheasti leukoja loksauteltu. Joku kommentti taisi mennä suunnilleen niin, että "ei haittaa, kun ei olisi kuitenkaan kuulunut kokoonpanoon". No, olisi varmasti kuulunut kokoonpanoon ja päässyt kentällekin, mutta avauksen paikkaa ei pre-season kyllä mitenkään olisi tukenut. Toivottavasti toipuu aikataulussa ja pääsee pian taas näyttämään kyntensä. Tietysti Mäkelän kannalta toivoisi Sydneyltä tehotonta neppailua ensimmäisillä kierroksilla, mutta vähän epäilen ettei sellaista tulla näkemään. Emerton on vahvistanut joukkuetta valtavasti ja esim. Nick Carle on kovassa vireessä (6 maalia pre-seasonilla) ja uskoisinkin Sydneyn ilman suurempia ongelmia palaavan tällä kaudella taas sarjassa kärkikastiin. Toivottavasti siinä on Mäkelälläkin oma roolinsa.
|
|
|
|
barbarian
Poissa
|
|
Vastaus #702 : 15.11.2011 klo 16:16:10 |
|
Jos tuo kuuden viikon arvio pitää paikkansa, niin Mäkelä olisi tosiaan hetkenä minä hyvänsä palaamassa terveiden kirjoihin. Sydneyn edellisen pelin yhteydessä puhuttiinkin kaikkialla Mäkelän olevan sivussa enää viikon, mutta pahapa näistä on koskaan sanoa. Kokoonpanoon murtautuminen tulee kuitenkin toipumisenkin jälkeen olemaan haastavaa, sillä kuten oletin, Sydney on aloittanut kauden loistavasti ja on kuuden kierroksen jälkeen sarjassa kakkosena vain yhden ottelun hävinneenä. Maalinteon kanssa joukkueella on ilmeisesti ollut pieniä ongelmia, kun kuudessa pelissä maaleja on syntynyt vain seitsemän (olkoonkin, että se on neljänneksi eniten koko liigasta). Nick Carle on tehnyt kolme maalia, kukaan muu ei ole onnistunut enempää kuin kerran.
Jonkin verran Sydneyn fanien keskuudessa miestä on alettu pitää jonkinasteisena riippakivenä ja epäonnistuneena hankintana, kun palkka on kuitenkin ilmeisesti kohdallaan ja ulkomaalaiskiintiöt ovat Australiassa tiukat. Tämä on tietenkin tavallaan vähän epäreilua, kun kunnon näytönpaikkaa ei Mäksä ole vielä ehtinyt saadakaan, mutta eihän tässä nyt totuuden nimissä voi kovin hyvästä hinta-laatu-suhteesta Sydneyn kannalta ainakaan toistaiseksi puhua. Sopimushan Mäkelällä taisi olla 15-kuukautinen, eli se kattanee joka tapauksessa tämän kauden loppuun asti huolimatta joidenkin fanien innokkuudesta päästä miehestä eroon jo tammikuussa, ja toivottavasti Mäksä tässä lyö arvostelijoille vielä luun kurkkuun. Seuraava peli olisi jo lauantaina, mutta Mäkelä ei oletettavasti ole vielä siinä mukana.
|
|
|
|
hoppis
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi & suomalaiset
|
|
Vastaus #703 : 15.11.2011 klo 19:31:52 |
|
Kuinkas kovana muuten tätä Australian liigaa pidetään, vaikkapa verrattuna Euroopan sarjoihin? Minkä sarjojen tasolle rankkaisitte? Muutenkin olisi kiva kuulla sarjaa vähän enemmän seuranneiden mietteitä esimerkiksi siitä, millaista peli pääosin on. Itse olen katsonut Australian liigaa yhden puoliajan verran, joten en oikein absoluuttisia totuuksia pysty heittämään. Mitä nyt sitä katsoin, niin silmiin kyllä pisti syöttöharhojen määrä. Tempo näytti kyllä tuon puoliajan aikana olevan Veikkausliigaa edellä, mutta ei tuo peli kovin vakuuttavalta näyttänyt. Tästä on toki täällä enemmänkin kyselty, mutta kunnon vastauksia ei ole mun silmiini ainakaan osunut.
|
|
|
|
Velmu
Paikalla
|
|
Vastaus #704 : 15.11.2011 klo 20:57:29 |
|
Kuinkas kovana muuten tätä Australian liigaa pidetään, vaikkapa verrattuna Euroopan sarjoihin? Minkä sarjojen tasolle rankkaisitte? Muutenkin olisi kiva kuulla sarjaa vähän enemmän seuranneiden mietteitä esimerkiksi siitä, millaista peli pääosin on. Itse olen katsonut Australian liigaa yhden puoliajan verran, joten en oikein absoluuttisia totuuksia pysty heittämään. Mitä nyt sitä katsoin, niin silmiin kyllä pisti syöttöharhojen määrä. Tempo näytti kyllä tuon puoliajan aikana olevan Veikkausliigaa edellä, mutta ei tuo peli kovin vakuuttavalta näyttänyt. Tästä on toki täällä enemmänkin kyselty, mutta kunnon vastauksia ei ole mun silmiini ainakaan osunut. Itse tuon laittaisin johonkin Skotlannin valioliigan tasolle, pois lukien Glasgown seurat, ehkä hieman heikkotasoisempi. Suurmaiden kolmanneksi korkeimman sarjatason kanssa samoilla paikkeilla eli League one, 3. bundes yms. En toki mikään himoseuraaja, mutta varmaan joku kymmenisen matsia olen parin kauden aikana katsonut sarjaa.
|
|
|
|
hoppis
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi & suomalaiset
|
|
Vastaus #705 : 16.11.2011 klo 10:25:49 |
|
Itse tuon laittaisin johonkin Skotlannin valioliigan tasolle, pois lukien Glasgown seurat, ehkä hieman heikkotasoisempi. Suurmaiden kolmanneksi korkeimman sarjatason kanssa samoilla paikkeilla eli League one, 3. bundes yms. En toki mikään himoseuraaja, mutta varmaan joku kymmenisen matsia olen parin kauden aikana katsonut sarjaa.
Selvä, kiitoksia Mitä sen yden puoliajan katsoin, niin taso ei kauhean vakuuttavalta näyttänyt, mutta ihan mielenkiintoisen näköistä futista se oli. Pitääpi katsastaa taas joskus tässä, kunhan Mäkelä pääsee mukaan...
|
|
« Viimeksi muokattu: 17.11.2011 klo 11:06:54 kirjoittanut hoppis »
|
|
|
|
|
Zabala
Poissa
Suosikkijoukkue: Turun Palloseura
|
|
Vastaus #706 : 16.11.2011 klo 10:57:43 |
|
Selvä, kiitoksia Mitä sen yden erätauon katsoin, niin taso ei kauhean vakuuttavalta näyttänyt, mutta ihan mielenkiintoisen näköistä futista se oli. Pitääpi katsastaa taas joskus tässä, kunhan Mäkelä pääsee mukaan... Kannattanee jatkossa katsoa peliä sen ollessa käynnissä, voi näyttää tuolloin tasokkaammalta.
|
|
|
|
hoppis
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi & suomalaiset
|
|
Vastaus #707 : 17.11.2011 klo 11:07:55 |
|
Kannattanee jatkossa katsoa peliä sen ollessa käynnissä, voi näyttää tuolloin tasokkaammalta.
Hupsista mitähän hemmettiä on päässä liikkunut, kun vielä kendotermi paukahtanut. Tosiaan erätauolla oli niin huonotasoista läppää, että totesin A-liigan melko tasottomaksi.
|
|
|
|
barbarian
Poissa
|
|
Vastaus #708 : 17.11.2011 klo 12:07:26 |
|
Viime kaudella tuli kourallinen pelejä katsottua, mutta tunnetusti kelvottomana tasovertailijana on vaikea suhteuttaa A-liigan tasoa oikein mihinkään. Sanoisin kuitenkin, että eroa Veikkausliigaan ei ole kovin paljoa, mutta hieman kotoista liigaamme tasokkaammaksi A-liigan voi hyvällä omallatunnolla kuitenkin nostaa. Jos yhtenä mittarina tarkastelee vaikka maajoukkuepelaajia, niin niitä Australian jengeissä on selvästi enemmän kuin Suomessa. Suurin osa toki Australian maajoukkuemiehiä, suht. pienehköjen maajengien pelaajia tai melko vähäiselle maajoukkuekokemukselle jääneitä, mutta määrä on silti Suomea edellä. Selvemmäksi ero muuttuu, kun tarkastellaan pelaajia joilla on aiempaa maajoukkuekokemusta mutta jotka eivät ole enää ringissä: silloin Australia pesee Suomen jo selvästi. Tämä ehkä korostaa hieman liigan "jäähdyttelyluonnetta", jota on ainakin australialaisten pelaajien tapauksessa vaikea kiistää. Rahapuolella Australialla on Suomeen nähden mittakaavaetua, vaikka samankaltaisten finanssiongelmien kanssa sielläkin painitaan (ainakin toistaiseksi case Perumalia lukuunottamatta). Parempien palkkojen myötä liigan huippupelaajat ovat luonnollisesti parempia kuin Veikkausliigassa. Huippupelaajia ei kuitenkaan ole kovin montaa per joukkue tiukoista ulkomaalaiskiintiöistä johtuen, ja paikallisia runkomiehiä vertaillessa tasoerot tasoittuvat jo aika paljon, mutta sellaisessa vertailussa ei ole mitään mieltä.
Aasian mittakaavassa A-liiga ei ole lähelläkään maanosan parhaan liigan titteliä. Japani, Korea, Saudit ja varmaan jotkut muutkin Lähi-idän liigat (ainakin UAE ja Qatar sekä ehkä Iran) ovat Australiaa edellä niin taloudellisesti kuin tuloksellisesti (siis Aasian mestareiden liigaan perustuen). Tässä toki vaikutusta on Australian pienellä liigalla, siellä ausseiltahan CL:aan pääsee vain kaksi joukkuetta verrattuna Saudi-Arabian, Iranin, Japanin, Korean ja Kiinan neljään joukkueeseen.
Mainittakoon muuten, että suunnitelmien mukaan ensimmäinen Australian cup pelataan ensi vuoden maaliskuusta alkaen, ja voittajalle olisi ainakin näillä näkymin luvassa paikka CL:aan.
|
|
|
|
hoppis
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi & suomalaiset
|
|
Vastaus #709 : 17.11.2011 klo 13:07:28 |
|
Selvä, kiitos laajasta tutkimuksesta!
|
|
|
|
JM
Poissa
|
|
Vastaus #710 : 17.11.2011 klo 16:45:08 |
|
|
|
|
|
pantzku
Poissa
|
|
Vastaus #711 : 19.11.2011 klo 09:39:06 |
|
Mäkelä ei ole kokoonpanossa tänään Fox Sportsin mukaan.
|
|
|
|
barbarian
Poissa
|
|
Vastaus #712 : 22.11.2011 klo 13:19:57 |
|
Mäkelä pelasi sunnuntaina Sydneyn junnu-/ressujengin mukana Melbournea vastaan. Peli päättyi Sydneylle 5-1, Mäkelä teki kaksi ja syötti yhden. Hyvä paluu siis. Joku pelin nähnyt twitter-janari kehui Mäkelän esitystä ("strong up front" ja "ran more today than Bridge all year"), mutta ei kuitenkaan uskonut Lavickan olevan ihan heti antamassa Mäkelälle tsäänssiä.
Avaukseen ei varmaan ole heti asiaa, mutta varmasti Mäkelälle on minuutteja luvassa ykkösjengissä lähiaikoina.
|
|
|
|
pantzku
Poissa
|
|
Vastaus #713 : 22.11.2011 klo 19:06:34 |
|
Juholle tosiaan 55 minuuttia sunnuntaina ja vaikuttaisi esiintyneen edukseen. Toivottavasti saa kauden ekat minuutit lauantaina Wellingtonissa. Raposta poimittua: - Melbourne failed to adequately deal with a corner and, following an almighty goalmouth scramble, Makela pushed the ball over the line from close range. - Makela soon scored his second courtesy of a close-range conversion. - Tomislav Mijic had an easy close-range conversion after Makela outmuscled the defence with his aerial ability. - The tall Finn was at it again moments later heading narrowly over as cooling rain started to fall. http://www.footballaustralia.com.au/news-display/Sydney-FC-cruise-past-Victory/42820
|
|
|
|
barbarian
Poissa
|
|
Vastaus #714 : 27.11.2011 klo 01:41:33 |
|
Muutaman tunnin päästä siis Wellington-vieraspeliä.
Sydney FC squad: 1. Liam Reddy, 3. Jamie Coyne, 4. Pascal Bosschaart, 5. Michael Beauchamp, 6. Hirofumi Moriyasu, 7. Brett Emerton, 8. Karol Kisel, 9. Bruno Cazarine, 10. Nick Carle, 12. Shannon Cole, 15. Terry McFlynn (c), 17. Terry Antonis, 18. Juho Mäkelä, 19. Mark Bridge, 20. Ivan Necevski, 21. Scott Jamieson *one to be omitted*
Yksi mies tuosta joukosta siis vielä jäämässä katsomoon. Sydneyn fanifoorumilla Mäkelän paluu herättää yllättävän paljon kiimaa, ja häntä toivotaan aika laajalti jopa avaukseen ilmeisen surkeasti pelanneen Mark Bridgen tilalle. Kuitenkin aika moni epäili, ettei Lavicka lähde vaihtamaan kokoonpanoa ja että Mäkelä jatkaisi katsomossa tai korkeintaan pääsisi mukaan vaihtopenkiltä. "Lavicka out" -ketju onkin ollut tuolla tänä syksynä aika suosittu joukkueen varsin hyvästä pistesaldosta huolimatta...
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
|
Louhikkokoskettaja
Vastaus #715 : 27.11.2011 klo 02:13:06 |
|
Sydneyn kuitenkin pitäisi olla niitä Australian johtavia seuroja. Viime kausi oli täydellinen katastrofi, tällä kaudella sentään pärjänneet kohtuullisesti, mutta liigaa lähes mielin määrin dominoivan Brisbanen tasolle näyttäisi kuitenkin olevan hirveästi matkaa.
Lavickaa ei todennäköisesti tulla potkimaan, jos vaan Sydney pystyy tuolla "ynnämuut"-osastolla hyviin suorituksiin, Brisbane näyttää menevän menojaan. Edellinen tappio viime vuoden syyskuussa, tehtyjen maalien määrä aivan omaa luokkaansa ja päästettyjä maalejakin vähiten. Toki aussit pelaavat ne playoffit ja yhdestä poikki finaalin, mikä nyt asettaa Brisbanen mestaruudelle uhan.
Sydneyn pitäisi marquee-pelaajien laadun ja käytetyn rahan suhteen olla Brisbanen tasolla tai ainakin edes lähin uhkaaja, mutta ei vaan näytä siltä. Mäkelän suhteen sinällään Sydneyn "rämpiminen" on ihan sopivaa, koska luultavasti näyttöpaikkaa on tulossa. Jos ei tänä yönä, niin lähitulevaisuudessa.
|
|
« Viimeksi muokattu: 27.11.2011 klo 02:15:26 kirjoittanut Louhikkokoskettaja »
|
|
|
|
|
Marquinho
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK & Suomi
|
|
Vastaus #716 : 27.11.2011 klo 08:51:28 |
|
Sydney FC hävis ottelun 2 - 1. Mäkelä ilmeisesti tullut 65 minuutin kohdalla kentälle, mutta 70. minuutilla tullut kavennusmaali oli ainakin jonkun muun tekemä. Tiedä sitten oliko Mäksällä mitään osaa maalin synnyssä.
Fanifoorumilta poimittu:
"Good to see Juho get a decent run. Credit to Bridge for getting a knock on his back so he could come in early."
"There are very little guarantees in football, but I can guarantee to each and every one of you that if Bruno and Mäkelä started this match up front together, with Carle in behind in midfield, then we would NOT have lost this match - and you can take THAT to the bank."
"Mäkelä is awful. Would have preferred Bridge to stay on."
"Mäkelä was the one that header the ball to bruno to score"
"He also got in behind his defender twice, which is about two times more than any other Sydney player over the 90 minutes."
"Were you actually watching him play? He did a whole lot more in 25 mins then what Bridge has done all season."
"Bruno and Mäkelä to start next week please."
"Bruno has a terrible first touch but still should start, we looked more likely to score with Juho and Bruno on the field."
Ilmeisesti siis ihan hyvin menny ja ollu osallisena Sydneyn maalissa. Ainoastaan yks soraääni löytyi ja häneltäkin kyseltiin heti, että katsoiko edes ottelua. Joukkue tosiaan aikamoisessa kriisissä pelillisesti tällä hetkellä ja fanit ovat kääntyneet monia pelaajia ja valmentajaa vastaan. Keskikentällä ja hyökkäyksessä suurimmat ongelmat, pelityyliä kuvaillaan "pitkää palloa vastustajan topparin päähän" -tyyliseksi.
|
|
« Viimeksi muokattu: 27.11.2011 klo 09:07:34 kirjoittanut Marquinho »
|
|
|
|
|
barbarian
Poissa
|
|
Vastaus #717 : 27.11.2011 klo 14:07:50 |
|
Mäkelä siis merkattiin ihan virallisestikin Sydneyn maalin syöttäjäksi. Hyvältä kuulostavia kommentteja, toivottavasti pääsee pian avaukseenkin Bridgen tilalle.
|
|
|
|
villejs
Poissa
Suosikkijoukkue: 1907
|
|
Vastaus #718 : 27.11.2011 klo 15:04:14 |
|
|
|
|
|
Conky
Poissa
|
|
Vastaus #719 : 27.11.2011 klo 15:47:47 |
|
Maajoukkueen selkeä ykköskärki tällä hetkellä (Pukki pelaa alempana)
|
|
|
|
Hermanni10
Poissa
|
|
Vastaus #720 : 27.11.2011 klo 16:03:57 |
|
Ikä? Suomen majua rakennetaan ns. v i n t i ö i t t e n ympärille Kokemus ja taito eivät ratkaise S O R R Y! Tsemppiä Juho
|
|
|
|
erno
Poissa
Suosikkijoukkue: RMA, Dortmund, City, United, Chelski, Bayern, Arsu
|
|
Vastaus #721 : 27.11.2011 klo 16:21:17 |
|
Onhan tuolla useampi Juhon ikänen tai vanhempi jätkä maajengissä. Käsittääkseni nuo pari kotiinjätettyä jätkää on siinä 34-40v ja niiden pelipaikoille on mm. kilpailua.
|
|
|
|
tebinho
Poissa
|
|
Vastaus #722 : 27.11.2011 klo 17:52:25 |
|
"Bruno has a terrible first touch but still should start, we looked more likely to score with Juho and Bruno on the field." Kuinkahan huono tatsi tällä Brunolla on jos hänellä on kaksikosta se huono ensimmäinen kosketus? :
|
|
|
|
barbarian
Poissa
|
|
Vastaus #723 : 28.11.2011 klo 21:11:56 |
|
Mäkelä pääsi siis ilmeisesti eilen kentälle Mark Bridgen loukattua hieman itseään. Fanien hampaisiin surkean alkukauden myötä joutunut Bridge on ehkä selkävaivojen vuoksi sivussa seuraavasta pelistä, mutta Sydney Morning Herald povaa Bruno Cazarinea avaukseen ainoaksi kärjeksi. Vastustajana siis alkukautta ylivoimaisesti dominoinut tappioton Brisbane Roar, eli kovin hyökkäysvoittoisesti Sydney peliin tuskin on lähdössä.
Ei tuo Bridgen loukkaantuminen ainakaan Mäkelän asemaa huonontaisi.
|
|
|
|
Padre
Poissa
|
|
Vastaus #724 : 30.11.2011 klo 09:28:32 |
|
|
|
|
|
|
|