Kuqqen
Poissa
Suosikkijoukkue: Vaimo ei ymmärrä mitä Kiffen mulle merkitsee
|
|
Vastaus #75 : 26.09.2011 klo 14:28:04 |
|
Päin vittua mennyt touhu alusta saakka kun lähes koko viime kauden kolmosen joukkue häipyi muualle, ties mistä syystä. Mutta TuTon ringissä on tällä kaudella pyörinyt kolmisenkymmentä äijää. Saisivat hävetä ne, jotka lintsaavat kauden loput pelit. Pilaavat sen viimeisenkin maineen mitä kakkosella on. Pahinta olisi, jos TuTon viimeisessä pelissä paikalle ilmestyy 5 pelaajaa ja kaikki aikaisemmat 25 peliä pyyhitään pois sarjataulukosta. ikuinen bänni kaikkeen toimintaa, ihan vitun perseestä tällainen. Jossain seiskassa vielä jotenkin ymmärtäis, mutta nyt kyseessä kuitenkin kakkonen.
|
|
|
|
Salamander
Poissa
|
|
Vastaus #76 : 11.10.2011 klo 16:50:20 |
|
No, vähänkin TuTon miehitystä kauden pelien aikana seuranneille " asiantuntijoille" on aivan selvää, että mikäli Interin A-junnuilla on samaan aikaan oma peli menossa, ei sieltä tule "apuja" TuTon kakkosen matseihin . Missähän pojat mahtoivat olla silloin? Katsokaahan Interin A-junnujen pelipäiviä ja ihmetelkää sitten, miksi miehiä on niin vähän.. Koska oletettavaa on, ettei myöskään kenellekään pelurille makseta palkkaa muuten kuin "pelikenkien" muodossa,on leipä varmaan jostain heidänkin myös ansaittava . Mikäli sattuu duunipäivä olemaan samana päivänä kuin matsi etkä pääse peliin, kyllä työ menee " harrastefutiksen" ohitse. Eli oiskohan tossa joitakin faktoja mietittäväksi... Ja on aika paskapuhetta väittää, etteikö TuTo ollut kaudella Interin farmi. Jos ei virallisesti, niin aikakin epävirallisesti, vaikkei Tuton johto sitä julkisesti myöntäisikään.. Kenen leipää syöt, sen ehdoilla yleensä mennään eteenpäin....
|
|
|
|
Salamander
Poissa
|
|
Vastaus #77 : 11.10.2011 klo 17:24:06 |
|
Päin vittua mennyt touhu alusta saakka kun lähes koko viime kauden kolmosen joukkue häipyi muualle, ties mistä syystä. Mutta TuTon ringissä on tällä kaudella pyörinyt kolmisenkymmentä äijää. Saisivat hävetä ne, jotka lintsaavat kauden loput pelit. Pilaavat sen viimeisenkin maineen mitä kakkosella on. Pahinta olisi, jos TuTon viimeisessä pelissä paikalle ilmestyy 5 pelaajaa ja kaikki aikaisemmat 25 peliä pyyhitään pois sarjataulukosta. Ja joku saanut taiottua pöytäkirjaan kaksi miestä, jotka eivät pelanneet. Ei saatana. Pakko vielä kommentoida totakin..Kentän reunalta kuultua kylläkin, mutta osa viime kauden porukasta kuulemma oli jo lopettelemassa muutenkin. Jotkut eivät halunneet/ pystyneet töittensä/ opiskelujensa vuoksi panostamaan Tourun vaatimiin harjoitusmääriin talven ja kesän aikana. Eihän TuTon viime vuoden kolmosen sakista tainnut jäädä / saada jäädä joukkueeseen kuin 4-5 kaveria ja moniko heistäkin sai peliaikaa? Nyholm taisi olla alkukaudella joukkueen luottomiehiä pakkina peliajan suhteen , vaikka hyökkäyspään pelureita onkin.Ihme veto Tourulta tuokin... Tran sai peliaikaa minkä sai, vaikka potentiaalia olisi ollut enempäänkin käyttöön. Taitava ja maaliahne kaveri ainakin viime kauden peleissä.. Posti oli kuulemma intissä ja vapautui joukkueen käyttöön vasta heinäkuussa.Taidettiin liikaa joukkuejohdon taholta luottaa Interin "apuihin" eikä panostettu kunnon perusrunkomiehistön hankintaan talven aikana.. Ilo olisi ollut katsoa, mihinkä viime vuoden hyvin yhteenhitsautunut TuTon kolmosen porukka olisi kakkosessa pystynyt.. Uskon siihen, että ainakin parempaan tulokseen kuin tämän kauden sakki, vaikka nykyisessäkin porukassa hyviä yksittäisiä pelureita onkin.. Joukkueena väläyttivät ajoittain hienojakin otteita, mutta kyllä joukkuehengessä oli pakko olla myös jotain vikaa näin ulkopuolisen silmin. Syyttävä katse kauden rämpimisestä kääntyykin kyllä enemmän valmennusjohtoon kuin itse pelureihin.. Pelurithan tekee, minkä valmentaja määrää, vaikka mentäisikin perse edellä puuhun ...
|
|
|
|
Väliinpudottaja
Poissa
|
|
Vastaus #78 : 11.10.2011 klo 17:41:42 |
|
Syyttävä katse kauden rämpimisestä kääntyykin kyllä enemmän valmennusjohtoon kuin itse pelureihin.. Pelurithan tekee, minkä valmentaja määrää, vaikka mentäisikin perse edellä puuhun ...
Pitääkö paikkansa, että Touru jatkaa Tuton valmentajana myös ensi kaudella?
|
|
|
|
sammunut tahti
Poissa
Suosikkijoukkue: Leeds, Inter, TPS, LoPS sekä ÅIFK
|
|
Vastaus #79 : 11.10.2011 klo 18:16:00 |
|
Pitää vaikka Rovaniemeltäkin on tullut kyselyjä...
|
|
|
|
Salamander
Poissa
|
|
Vastaus #80 : 11.10.2011 klo 18:35:11 |
|
Pitää vaikka Rovaniemeltäkin on tullut kyselyjä...
Olen kyllä sitä mieltä, että ehdottomasti turkulaista huippujalkapallon valmennusosaamista kannattaisi yrittää kaupata Rovaniemelle. Toivottavasti diili irtoaisi..
|
|
|
|
delfiini
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United, Tottenham, Besiktas
|
|
Vastaus #81 : 12.10.2011 klo 10:42:51 |
|
Pakko vielä kommentoida totakin..Kentän reunalta kuultua kylläkin, mutta osa viime kauden porukasta kuulemma oli jo lopettelemassa muutenkin. Jotkut eivät halunneet/ pystyneet töittensä/ opiskelujensa vuoksi panostamaan Tourun vaatimiin harjoitusmääriin talven ja kesän aikana. Eihän TuTon viime vuoden kolmosen sakista tainnut jäädä / saada jäädä joukkueeseen kuin 4-5 kaveria ja moniko heistäkin sai peliaikaa? Nyholm taisi olla alkukaudella joukkueen luottomiehiä pakkina peliajan suhteen , vaikka hyökkäyspään pelureita onkin.Ihme veto Tourulta tuokin... Tran sai peliaikaa minkä sai, vaikka potentiaalia olisi ollut enempäänkin käyttöön. Taitava ja maaliahne kaveri ainakin viime kauden peleissä.. Posti oli kuulemma intissä ja vapautui joukkueen käyttöön vasta heinäkuussa.Taidettiin liikaa joukkuejohdon taholta luottaa Interin "apuihin" eikä panostettu kunnon perusrunkomiehistön hankintaan talven aikana.. Ilo olisi ollut katsoa, mihinkä viime vuoden hyvin yhteenhitsautunut TuTon kolmosen porukka olisi kakkosessa pystynyt.. Uskon siihen, että ainakin parempaan tulokseen kuin tämän kauden sakki, vaikka nykyisessäkin porukassa hyviä yksittäisiä pelureita onkin.. Joukkueena väläyttivät ajoittain hienojakin otteita, mutta kyllä joukkuehengessä oli pakko olla myös jotain vikaa näin ulkopuolisen silmin. Syyttävä katse kauden rämpimisestä kääntyykin kyllä enemmän valmennusjohtoon kuin itse pelureihin.. Pelurithan tekee, minkä valmentaja määrää, vaikka mentäisikin perse edellä puuhun ...
Itse kuulin myös puheita joukkeen ringin kapeudesta sitoutumisen suhteen. Moni pelaajista ei tosiaan halunnut sitoutua joukkeeseen ja vaadittuihin harjoitusmääriin omien siviilielämän kiireiden vuoksi ja vain harvalla oli tavoite päästä tulevaisuudessa pelaamaan korkeammilla sarjatasoilla. Surullinen vieraspelimatka Tikkurilaan 9 pelaajan voimin on erinomainen esimerkki sitoutumisesta. Tai sen puutteesta.
|
|
|
|
Salamander
Poissa
|
|
Vastaus #82 : 12.10.2011 klo 18:19:12 |
|
Itse kuulin myös puheita joukkeen ringin kapeudesta sitoutumisen suhteen. Moni pelaajista ei tosiaan halunnut sitoutua joukkeeseen ja vaadittuihin harjoitusmääriin omien siviilielämän kiireiden vuoksi ja vain harvalla oli tavoite päästä tulevaisuudessa pelaamaan korkeammilla sarjatasoilla. Surullinen vieraspelimatka Tikkurilaan 9 pelaajan voimin on erinomainen esimerkki sitoutumisesta. Tai sen puutteesta.
Tran ja Aklan poissaolosta Tikkurilan pelistä ei tietoa, Nyholmilla käsittääkseni oli varoitustili täynnä ja kuten aiemmassa kirjoituksessa totesin, Interin A-junnuilla taisi olla silloin myös oma pelinsä, joten ei kai noita Tuton vakkariukkoja juuri tuon enempää ringissä olekaan. Interistähän yleensä matsissa ainakin 3-4 peluria TuTon kakkosen matseissa.
|
|
|
|
Willer
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS
|
|
Vastaus #83 : 12.10.2011 klo 20:21:49 |
|
Inter pitää kyllä hyvää huolta näistä farmiseuroistaan. Saa nähdä mikä joukkue lyö seuraavaksi kätensä paskaan. Eli näin. Sääli sinänsä, että TuTo alemmas meni. Kivoja tapahtumia männä kaudella nuo Turun pikkuderbyt Kakkosessa.
|
|
|
|
Abel Aguilar
Poissa
Suosikkijoukkue: alisuorittajat
|
|
Vastaus #84 : 21.10.2011 klo 00:58:30 |
|
TuTo aloitti tällä viikolla harjoitukset ensi kautta varten. Treeneissä on nähty jos jonkin tasoista pallotaituria, ja kovin kaappaus näyttää näillä näkymin olevan viime kauden TPS:n junioreissa kivenkovaa A-poikien Ykköstä tahkonut Samuel Lindström. Ei ole kahta kysymystäkään siitä, etteikö El Samuel tulisi dominoimaan Turun Piirin Kolmosta armeijan käynnin ohella. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan muita TuTon haaviin jääviä vonkaleita, vapise Timo Jalo ! Alla vielä kovaksi TuTon kannattajaksi kostautuneen Moby Lickin tunnelmia TuTon viime kaudesta! PS. Huippusalaisten lähteiden mukaan eteenpäin ollaan menossa (en oo Toke Touru) !
|
|
|
|
Abel Aguilar
Poissa
Suosikkijoukkue: alisuorittajat
|
|
Vastaus #85 : 05.12.2011 klo 19:43:34 |
|
TuTo pelaa tänään harjoitusottelun Interin A-junioreita vastaan. Ottelu alkaa klo.21:00 Kupittaa 5:lla.
|
|
|
|
Yön kyylä
Poissa
|
|
Vastaus #86 : 06.12.2011 klo 00:18:02 |
|
Onkos tämä TuTo se porukka mikä häpäisi kakkosen tulemalla Tikkurilaan yhdeksällä pelaajalla. Mitä helvettiä tommosen puulaakin jutut tekee enää Kakkosen topikeissa. Hus sinne jonnekin minne kuulutte pelleosastolle.
|
|
|
|
Väliinpudottaja
Poissa
|
|
Vastaus #87 : 06.12.2011 klo 08:12:28 |
|
Onkos tämä TuTo se porukka mikä häpäisi kakkosen tulemalla Tikkurilaan yhdeksällä pelaajalla. Mitä helvettiä tommosen puulaakin jutut tekee enää Kakkosen topikeissa. Hus sinne jonnekin minne kuulutte pelleosastolle.
Hetkinen. Olikos tämä Tips se "joukkue", jota ei alun alkaenkaan kiinnostanut joukkueen kokoaminen edes vähää alusta kuluneelle kaudelle, eikä pelaaminen kiinnostanut senkään vertaa? Helvettiin tällaiset puulakijoukkueet kolmelta ylimmältä tasolta puuhastelemasta.
|
|
|
|
Abel Aguilar
Poissa
Suosikkijoukkue: alisuorittajat
|
|
Vastaus #88 : 06.12.2011 klo 13:27:24 |
|
Ottelu taisi päättyä Inter A:n 4-1 voittoon. TuTolla ei ollut kokoonpanossa montaa edes kolmosen tasoa olevaa pelimiestä. Suurin osa Interin pelaajista taisi olla b-junnuikäisiä. Interin junnut veivät peliä miten tahtoivat ja paikkoja oli ainakin viiteen lisämaaliin, mutta höntsäasenteella viimeistely ei onnistunut. Enempää TuTon tasosta ei varmaan tarvitse kertoa...
E: Joku mode voisi tosiaan siirtää TuTo-topikin kolmosen puolelle!
|
|
« Viimeksi muokattu: 06.12.2011 klo 13:32:47 kirjoittanut Sir Nigel Aston »
|
|
|
|
|
|
|