Kävin katsomassa 2023 yhteensä 86 jalkapallo-ottelua. Näistä vain viisi oli sellaisia, etten ottanut yhtään kuvaa mukana olleella kameralla. Voi olla, että niistäkin on luurilla joku muisto napattu matkaan, mutta tulipa yksi myytti kuitenkin murrettua. Sanovat, että paras kamera on mukana oleva kamera. Tämä ei pidä paikkaansa.
Kävin lähes ex-tempore -hengessä loppukesästä Kärkölässä Järvelän Jäppärän ja Kuusysin kakkosjoukkueen vitosdivarimatsissa fiilistelemässä kylämeininkejä. Olin mielestäni ovela ja pakkasin pieneen olkalaukkuun yhden rungon ja pari objektiivia, ettei tarvitsisi raahata mukana koko reppua. Ekan jakson maltoin katsella kokonaan erittäin väljässä pääkatsomossa naapurikaupungin valkopaitojen teurastusta, istuskelinpa vielä pätkän toisen jakson alustakin itselleni normaalia korkeammasta vinkkelistä tapahtumaa seuraten.
Kun sitten sain aikaiseksi raahata perseeni nurmelle ja päätyyn saakka, oli matsi ratkennut jo aikaa sitten. Taisi päättyä lopulta 7-0, en jaksa tarkistaa. Kasailin ajokuntoon sellaisen ~6000€:n kokoonpanon, virta päälle, pari napsua asetuksia kohdalleen ja sarjatuli laulamaan, kun alkoi näyttää siltä, että Super-Sami Tamminen - tuo maalinsylkijä luojan armosta - olisi vaihteeksi pahanteossa. Kun mitään ei tapahtunut nappia painaessa, alkoi sellainen parin sekunnin hämmennyksen, vitutuksen ja nolostumisen sekainen sekamelska velloa sisuskaluissa. En viitsinyt ääneen samantien kellekään sanoa, mutta kuvat jäivät ottamatta, koska muistikortti oli kotona kortinlukijassa. Eikä pienessä laukussa tietenkään ollut samalla tavalla kaikkea varapatruunaa kuin normaalisti mukana kulkee.
Mukana oli siis ihan ok-tason käytetyn henkilöauton arvosta kuvauskalustoa, mutta just sillä reissulla niiden käyttöarvo oli lähellä nollaa, koska satasen arvoinen (jos nykyään enää sitäkään), pikkuisen peukalonkynttä isompi muoviläpyskä oli parinkymmenen minuutin paikallisjunamatkan päässä. Eikä Järvelässä taatusti tuohon aikaan illasta olisi ollut mitään paikkaa mistä olisin uuden saanut haettua - ainakaan niin, että takaisin olisin ehtinyt ennen viimeistä pillinsoittoa. Eli istuskelinpa tötsieni kanssa välillä paikkaa vaihdellen ympäri kenttää, otin kännyllä pari fiilisruutua, näpyttelin aiheesta mukahauskan yhteisöpalvelupäivityksen, häivyin paikalta vähin äänin ja noiduin VR:n aikatauluissa ollutta aukkoa just matsin jälkeen.
Ylimääräinen tunti kului paikallisten pitsamestojen tarjonnan ja arvioiden ruotimiseen, sekä ruokailupaikan löytämiseen. Valinnan tein sillä perusteella, ettei palautteissa mainittu ruuan seassa olleita "palli karvoja", mutta toisaalta valitussa paikassa heitettin pitsan kanssa pihalle syömään, koska mesta oli menossa kiinni n. 45 minuuttia myöhemmin. Ei kai siinä, ehkä ne oli kerenneet siivota paikkansa sen verran huolella, ettei majatalossa ollut sijaa satunnaiselle matkailijalle.
Joo. Loput neljä täysin kuvaamatonta matsia taisivat olla Reippaan kakkosdivarimatseja. Muuten tykittelin vähintään jotain fiiliskuvia, mutta suurimmaksi osaksi kuitenkin perse kalkkiviivojen tuntumassa. Vuosi 2023 oli tältä osin poikkeava useasta aikaisemmasta, etten käynyt futiksen perässä valtakunnan rajojen ulkopuolella kuin kahdesti - ja nekin vain Tukholmassa kääntyen matkalla Maarianhaminaan. Uusia seurabongauksia tuli paljonkin, mutta kenttiä listan jatkoksi ei tainnut lopulta tulla kuin Askolasta, Porvoon ytimestä ja marskin kaupungin hallista joulukuun höynäpelissä. Eiku oli vielä alkuvuodesta Pajulahen halli pariin otteeseen ja sitten lopulta melkein kokonaan näkemättä jäänyt Karhulan tekis, jossa lahtelainen jalkapallopersoona Tommi J. Leirilaakso teki ymmärtääkseni päävalmentajadebyyttinsä Jäppärän ottaessa sipuliin Jäntevän Akatemialta yhellä maalimanhistorian pimeimmistä valaistuista kentistä.
Meinasin kirjoittaa tähän vielä saatteeksi, että käykää molemmat kiinnostuneet kattomassa mitä kameran läpi viime vuonna matseissa näkyi tuolla ==>
eh, nimittäin näks! Mutta kuvasivuston mukaan tuolla on käyty jo melkein kolme tuhatta kertaa, niin vois luulla, että on löytynyt pari muutakin vakkaria hakkaamaan äf-vitosta.