No luinpa nyt kuitenkin, vaikka toista sanoinkin. Tämä Haapalainen erottuu jokseenkin positiivisesti tuosta muusta kirjoittajakunnasta, joskin se Hyypiän haastattelufarssi oli aika vaivaannuttavaa luettavaa. No Kansallisen epäonnistumisen päivänä tuo yksi harhaosuma toki suotakoon.
Nyt kun katsoo juuri päättyneitä karsintoja, niin mieleen tulee että julkisuus on todella huomattavasti positiivisempaa. Nykyistä valmennusjohtoa ei todellakaan arvostella samoin kriteerein kuin minua aikoinaan.
Aivan. Mistä arvelet sen johtuvan?
Se on todella hyvä kysymys. En tiedä, en osaa sanoa. Mutta kyllähän tämä hymistely loppuisi hyvin äkkiä, jos tuloksia tarkasteltaisiin yhtä ankarasti kuin vuonna 2005…
Tässä Mursulta vahvaa asiaa. Mixun lässytys on uponnut suomalaisiin kuin Sahlgrenin jalat Tehtaan kentän nurmeen. Jossain siis on ainakin menty eteenpäin, eli median ja muun sikakarjan hallinnassa.