4-5-2
Poissa
Suosikkijoukkue: Helsingin Jalkapalloklubi
|
|
Vastaus #525 : 21.12.2015 klo 22:59:56 |
|
Kohta vuosi edellisestä U21 esiintymisestä, ei kertaakaan meneillään olevassa karsinnassa kentällä.....
Suomessa pelanneet saman ikäiset ja vuotta nuoremmat meni oikeelta ja vasemmalta ohi, kun Matias odotteli Saksassa mykoplasman alkamista. Ikävä sanoa näin tylysti, mutta ei Ojalan kehitys Saksassa ainakaan askelia eteenpäin ottanut
|
|
|
|
Sinettäj kaakkoissyvänne
Poissa
Suosikkijoukkue: Durden klo 01.15.45
|
|
Vastaus #526 : 22.12.2015 klo 00:14:58 |
|
Ikävä sanoa näin tylysti, mutta ei Ojalan kehitys Saksassa ainakaan askelia eteenpäin ottanut Näin saattaa käydä, jos on joukkueessa, jonka B-joukkue ja junnujoukkue joutuvat väliaikaiseen kriisiin ja junnujoukkue myös putoamistaisteluun. Ainakin ulospäin kerrotun tarinan nojalla homma meni siis näin: piti olla treenit ja peliaikaa B-joukkueessa, junnujen kriisin takia haluttiin määrätä enemmän junnupelejä, lopussa ei pystytty takaamaan mitään oikein kummankaan puolesta. 2014-15 kaudella B-joukkue pärjäsi sitten lyhyen kyykkäyksen jälkeen taas selvästi paremmin. Kuluvalla kaudella junnujoukkuekin roikkuu Nord/Nordostin keskivaiheilla. Se on tietysti spekulaatiota, olisiko auttanut paljon, jos Matias olisi kaksi vuotta nuorempi eikä olisi sairastunut.
|
|
|
|
Lihis
Poissa
Suosikkijoukkue: Honakki, Suomen jalkapallon A-maajoukkue
|
|
Vastaus #527 : 22.12.2015 klo 01:13:36 |
|
Mika Lehkosuo debytoi liigassa 23-vuotiaana. Urallaan hän pelasi maajoukkueessa, Mestareiden Liigassa ja Italian Serie A:ssa.
|
|
|
|
voseli
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkeakosken Haka, Sakari Saarinen, viski
|
|
Vastaus #528 : 22.12.2015 klo 01:15:37 |
|
Mika Lehkosuo debytoi liigassa 23-vuotiaana. Urallaan hän pelasi maajoukkueessa, Mestareiden Liigassa ja Italian Serie A:ssa.
Muitakin maajoukkueeseen asti edenneitä "vanhoja" liigadebytantteja löytyy, Pasoja ja Taipale tulevat päällimmäisenä mieleen viime vuosikymmeneltä. Toki näistä kavereista ei kuitenkaan puhuttu 'lupaavimpana nuorena futaajana' koko maassa, joten odotuksiin nähden tähän mennessä Ojalan saavutukset ovat olleet pettymys.
|
|
|
|
elhadjidiouf
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkeakosken Haka
|
|
Vastaus #529 : 22.12.2015 klo 02:24:01 |
|
Kyllähän tuo urakehitys on siihen taannoiseen hypeen verrattuna aikamoinen pettymys.
Toivotaan silti, että kehittyy nyt ainakin liigatason peluriksi.
Ykkösessä on jopa 98-syntyneitä jätkiä, jotka pelaavat jo isossa roolissa.
|
|
« Viimeksi muokattu: 22.12.2015 klo 02:43:12 kirjoittanut elhadjidiouf »
|
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
|
Vastaus #530 : 22.12.2015 klo 02:39:38 |
|
Hypestä puhuttaessa on hyvä muistaa että yhteen aikaan käytännössä kaikista AC Oulun pelaajista oli oma topic ja hillitön vouhotus.
Okei, pelkällä vouhotuksella tuskin pääsee puoleensataan junnumajuedustukseen mutta maailma on täynnä vastaavia tapauksia.
|
|
|
|
Antoine Roquentin
Poissa
Suosikkijoukkue: Jatkuvuuden Periaate & J-P Sartren rohtopaukku
|
|
Vastaus #531 : 22.12.2015 klo 03:24:09 |
|
yhteen aikaan käytännössä kaikista AC Oulun pelaajista oli oma topic ja hillitön vouhotus.
Lisätietoja näistä? Toki muutamat perushassuttelut oli olemassa kö eka kerran oltiin liigassa joskus 10 vuotta sitten.
|
|
|
|
vihreä muovi
Poissa
Suosikkijoukkue: Barça
|
|
Vastaus #532 : 22.12.2015 klo 03:40:15 |
|
Kyllähän tuo urakehitys on siihen taannoiseen hypeen verrattuna aikamoinen pettymys.
Toivotaan silti, että kehittyy nyt ainakin liigatason peluriksi.
Ykkösessä on jopa 98-syntyneitä jätkiä, jotka pelaavat jo isossa roolissa.
Lisätietoa näistä? Toki en tiedä mitä sinun mielestäsi "iso rooli" tarkoittaa.
|
|
|
|
Röytän Karhu
Poissa
|
|
Vastaus #533 : 22.12.2015 klo 03:43:15 |
|
Lisätietoja näistä? Toki muutamat perushassuttelut oli olemassa kö eka kerran oltiin liigassa joskus 10 vuotta sitten.
No okei, ei kaikista, vain puolista. Kuitenkin ylikorostetusti muihin nähden. Mikäs sen serbihyökkääjän nimi oli joka sitten myöhemmin Miigan mukana roikkui, sehän oli tyyliin paras skouttaus ikinä?
|
|
|
|
Sergei Analtov
Poissa
Suosikkijoukkue: ACO
|
|
Vastaus #534 : 22.12.2015 klo 03:46:44 |
|
Lisätietoa näistä? Toki en tiedä mitä sinun mielestäsi "iso rooli" tarkoittaa.
Daniel Rantanen ja sitten EIF:n Källman ja Linqvist. Onko vielä muitakin? Mutta joo, riippuu vähän miten tuon "ison roolin" ottaa, mutta varmaan tässä tapauksessa se on sama kuin isot minuutit.
|
|
|
|
elhadjidiouf
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkeakosken Haka
|
|
Vastaus #535 : 22.12.2015 klo 04:10:16 |
|
Lisätietoa näistä? Toki en tiedä mitä sinun mielestäsi "iso rooli" tarkoittaa.
No Hakan Niilo Mäenpää ainakin oli helvetin isossa roolissa viime kaudella. Samoin pikkuveli Aapo raivasi tiensä avaukseen ennen ristisidevammaa. Niilo myös kipparoinut pariin otteeseen U18-majua.
|
|
|
|
Juhana Jäähynkalastaja
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Muovinen Palkkaturva teitä ei kukaan kaipaa®
|
|
Vastaus #536 : 22.12.2015 klo 09:54:02 |
|
Hypestä puhuttaessa on hyvä muistaa että yhteen aikaan käytännössä kaikista AC Oulun pelaajista oli oma topic ja hillitön vouhotus.
historian uusiksi kirjoittamiselle/paskan "ulostamiselle forkalla" aina :huutonaurua
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
|
Vastaus #537 : 22.12.2015 klo 10:50:05 |
|
No okei, ei kaikista, vain puolista. Kuitenkin ylikorostetusti muihin nähden. Mikäs sen serbihyökkääjän nimi oli joka sitten myöhemmin Miigan mukana roikkui, sehän oli tyyliin paras skouttaus ikinä?
Junnuja ja vähän vanhempiakin ylehypetetään kaikkialla, mutta joissain paikoissa ja kulttuureissa ehkä vähän enemmän. Se kai on selvää, että Hampurin kiinnostuksen taustalla oli Suomen mittapuulla katsottuna poikkeuksellinen lahjakkuus. Se, että tie ei johtanut tähtiin tai edes kuuhun, kuuluu ihan normaaliin kehitykseen. Asiasta löytyy aika monta gigaa asia- ja hassuttelutietoa otsikoilla "mitä kuuluu vuoden XX U17 mestareille".
|
|
|
|
CarlesP
Poissa
|
|
Vastaus #538 : 04.01.2016 klo 21:11:40 |
|
Matias ei saanut sopparia Kupsiin. Taitaa ura jatkua vieläkin ykkösessä ellei ulkomailta onnistu sopparia saamaan.
|
|
|
|
TK
Poissa
Suosikkijoukkue: koko oulun calcio
|
|
Vastaus #539 : 04.01.2016 klo 21:35:41 |
|
Matias ei saanut sopparia Kupsiin. Taitaa ura jatkua vieläkin ykkösessä ellei ulkomailta onnistu sopparia saamaan.
Tänään oli ACO:n mukana ensimmäisissä harjoituksissa.
|
|
|
|
Jau
Poissa
|
|
Vastaus #540 : 04.01.2016 klo 22:43:47 |
|
Hakeeko mies liian suurta roolia vai liian suurta palkkapussia liigasta? Jotenkin kuvittelisi, että pian 21 vuotta täyttävä janari ei vielä ole uransa huipulla, joten miksei mikään jengi ole tarttunut? Yksi hyvä talvikausi kovemmassa treeniympäristössä voi tehdä paljon tuossa iässä.
|
|
|
|
Litti
Poissa
Suosikkijoukkue: Kyrvänsyylä oot
|
|
Vastaus #541 : 04.01.2016 klo 22:48:19 |
|
Hakeeko mies liian suurta roolia vai liian suurta palkkapussia liigasta? Jotenkin kuvittelisi, että pian 21 vuotta täyttävä janari ei vielä ole uransa huipulla, joten miksei mikään jengi ole tarttunut? Yksi hyvä talvikausi kovemmassa treeniympäristössä voi tehdä paljon tuossa iässä.
Ei ilmeisesti ole ollut tarpeeksi vakuuttava try-outeissa. Eikä totta puhuen mitenkään erityisesti loistanut AC Oulunkaan peleissä viime kesänä. Kehitys hidastunut.
|
|
|
|
Moby Dick
Poissa
Suosikkijoukkue: Guardian-tason seurat
|
|
Vastaus #542 : 04.01.2016 klo 23:32:42 |
|
Kehitys hidastunut.
Tai jopa taantunut. Jonkinlainen identiteettikriisi ainakin, pääasiassa pelannut vaisusti hyökkäävässä roolissa paria pakki-komennusta lukuunottamatta, mutta nähtävästi itse haluaisi pelata kk-pohjalla. Ja siihen seuralla lienee Owusu valmiina. Vaikkei Owusu ole maalitykki, on miehen pelaaminen ylöspäin parempaa, mikäli taso sama kuin viime visiitillä.
|
|
|
|
journeyman
Poissa
|
|
Vastaus #543 : 05.01.2016 klo 00:12:12 |
|
Haalarit päälle ja 110% panostus omaan ja AC Oulun tulevaan kauteen. Ojalalla on liian kova hinku koko ajan jonnekin. Nöyrää työntekoa ja oman tämän hetkisen tason ja markkina-arvon hyväksyminen olisi paikallaan. Jos on pelimies, niin ehtii kyllä uraa luoda. Se vaatii helvetillista työntekoa.
|
|
|
|
Rents
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Oulu, Käpylän pallo, Greta Thunberg
|
|
Vastaus #544 : 05.01.2016 klo 03:07:04 |
|
Toivottavasti jää tänne. Ensi kaudella isossa roolissa nostamassa Oulua liigakartalle. Sitten voi pelata niin kauan liigaa isolla vastuulla täällä, kunnes pääsee ulkomaille. Oulussa Matiasta kuitenkin arvostetaan ja potentiaali tiedetään. Jos lähtee jonnekin liigajengiin nyt, voi riskinä olla pieni rooli uudessa joukkueessa tai peluuttaminen sellaisella paikalla, mikä ei ole urakehityksen kannalta optimaalisin.
|
|
|
|
EXL-MANAGER
Poissa
|
|
Vastaus #545 : 05.01.2016 klo 11:24:21 |
|
Juuri näin: jatko AC Oulussa vuoden sopparilla on hyvä ratkaisu, jos eivät Feikkiliigan jengit tajua hyvän päälle. KPV out of question! Eiköhän Matiakselle saada sorvattua joku firmasponssi kummipelaajan statuksella.
|
|
|
|
Litti
Poissa
Suosikkijoukkue: Kyrvänsyylä oot
|
|
Vastaus #546 : 30.01.2016 klo 20:53:41 |
|
Onko ollut tammikuussa näytillä jossain vaiko nöyrää treeniä AC Oulussa?
|
|
|
|
CarlesP
Poissa
|
|
Vastaus #547 : 07.03.2016 klo 15:16:35 |
|
On kyllä surullisesti mennyt viime vuodet entiseltä Suomen lupaavimmalta nuorelta futaajalta. Näyttää nyt siltä, että on jäänyt jälkeen jopa oman ikäisistä pohjoissuomalaisista saman paikan pelaajista (Veteli, Siira jne.). Näyttää siltä ettei tule saamaan sopparia edes PS Kemiltä, jonka testissä on ollut viime aikoina. Haiskahtaa, että pelaa Ykköstä tämänkin vuoden.
|
|
|
|
Boris Pugo
Poissa
|
|
Vastaus #548 : 07.03.2016 klo 15:18:43 |
|
. Haiskahtaa, että pelaa Ykköstä tämänkin vuoden.
Riittääkö taso? Kakkosen jengi vei eilen Ojalaa kuin litran mittaa.
|
|
|
|
CptCannon
Poissa
Suosikkijoukkue: Arousal Carousel Oulu, palloton liike
|
|
Vastaus #549 : 07.03.2016 klo 16:23:45 |
|
Ojalalta kyllä ehdottomasti puuttuu sellainen tietty huippuominaisuus. Hyvähän se on kaikessa, mutta huippu ei missään, eli toisinsanoen Matsku ompi sellainen tasapaksu puurtaja.
Nyt kun Tuure Siira otettiin mukaan keskusteluun, niin pari vuotta sitten Siira oli vielä melko pitkällä takamatkalla mutta harjoitteli itseltään heikkoudet pois ja kehitti pari huippuominaisuutta (vääntövoima, potkutekniikka). Kas kummaa ensi kesäksi Matias etsii itselleen töitä ykkösestä ja Tuure tulee saamaan hyvin peliaikaa liigakentillä.
Pari tulevaa vuotta näyttää tekeekö Ojala uran tyyliä Joni Kauko vai mallia Pekka Sihvola.
|
|
|
|
|
|