Thouni
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Artsakh, M'well, Zapresic boys.
|
|
Vastaus #700 : 29.04.2011 klo 12:52:27 |
|
Juuri näin. Asiakkaille ei tällaisessa järjestelmässä tulisi jättää niin suurta vastuuta kuin tällä kertaa jätettiin. Forumistien oli suhteellisen helppo pysyä kärryillä matkan varauksien ja maksujen kanssa, mutta miten oli niiden satojen muiden matkalle pyrkivien kohdalla?
Jep. Sympatiat Euroflexille ja muille matkaa järjestäneille. Kyseiset jannut tekivät oman osuutensa varsin hyvin, mutta matkatoimistossa ei pahemmin kehumista ole. Mikäli olen oikein ymmärtänyt niin matkan varanneista suurin osa oli sellaisia henkilöitä jotka eivät ole koskaan kuulleetkaan mistään ihmeen äfäfkakkosesta. Koita siinä sitten pysyä perillä, että mitä pitää maksaa ja milloin jos kerran on jotain ongelmia ollut. Forumistit ovat pysyneet vähän paremmin kärryillä, kun täällä on jatkuvasti saanut "vertaistukea". Eli veikkaisin, että nämä matkan varanneet jotka eivät ole kuitenkaan mitään maksaneet, eivät ole mitään internetin ja FF2:n hassuttelijoita, vaan niitä maan kuuluja tuulareita jotka matkasta innostuivat, mutta puutteellisen informaation ja väärinkäsitysten vuoksi on varausmaksu jäänyt maksamatta.
|
|
|
|
Junailija
Poissa
|
|
Vastaus #701 : 29.04.2011 klo 12:53:45 |
|
Helvetin perse. Nyt vaan tsekkailemaan jotain muita vaihtoehtoja. Oli jo sen verran kova kiimakin reissusta, että kyllähän tämä vituttaa ankarasti. Duunistakaan ei voi paria päivää enempää irrottaa joten lentelyksihän tämä nyt menee ainakin takaisin päin...
|
|
|
|
Robba
Poissa
|
|
Vastaus #702 : 29.04.2011 klo 12:57:44 |
|
Vittu mitä paskaa...
|
|
|
|
sepedeus
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat, HP-47, Jokerit FC, Union Plaani
|
|
Vastaus #703 : 29.04.2011 klo 13:15:34 |
|
Ilmeisesti maanantaina tulossa tarjous Saarikoskelta tuosta vaihtoehtopaketista. Näin ainakin äsken kerrottiin kun sähköpostin välityksellä tuli asiasta neuvoteltua omalta osaltani. Kyllähän tuonna matsiin pitää päästä, ensi viikolla sitten selviää millä menetelmällä. Euroflexille ja muille puuhamiehille joka tapauksessa täältäkin
|
|
|
|
Mateush
Poissa
Suosikkijoukkue: Sgt. Siler
|
|
Vastaus #704 : 29.04.2011 klo 13:17:13 |
|
Ilmeisesti maanantaina tulossa tarjous Saarikoskelta tuosta vaihtoehtopaketista. Näin ainakin äsken kerrottiin kun sähköpostin välityksellä tuli asiasta neuvoteltua omalta osaltani. Kyllähän tuonna matsiin pitää päästä, ensi viikolla sitten selviää millä menetelmällä. Euroflexille ja muille puuhamiehille joka tapauksessa täältäkin Sama. Odotellaan vielä maanantaille ja sitten ylihinnalla lentoja, jos ei toi uus tarjous natsaa. Mutta jos hinta ja aikataulut on suurinpiirtein samat, niin sehän natsaa Saarikoskelta tulee varmaan viestiä automaattisesti eikä siis tarvitse nyt olla yhteydessä sinne?
|
|
|
|
Vorssander
Poissa
|
|
Vastaus #705 : 29.04.2011 klo 13:21:28 |
|
Ei vieläkään vastausta, eli voidaanko olettaa että kaikille matkan varanneille(ja jopa varausmaksun maksaneille...) taataan se ottelulippu. Tosiaan maanantaihin varmaan täytyy odotella, ellei kaikkitietävälle foorumille ennen sitä vuoda tietoa vaihtoehtopaketista. Jonkinnäköistä varasuunnitelmaakin voisi kehitellä siltä varalta, että vaihtoehtoinen järjestely ei sovi suunnitelmiin. Ja voi herranjumala jos joku tämän takia jättää matsiin menemättä...ja näitähän löytyy
|
|
|
|
Sese
Poissa
Suosikkijoukkue: Maajoukkue, Suomifutis, Pukki, Jolle, Lod, Luke
|
|
Vastaus #706 : 29.04.2011 klo 13:24:41 |
|
Sääliksi käy niitä henkilöitä, jotka ovat luulleet varanneensa paikat tuonne charterille, mutta eivät varatessaan saaneetkaan mitään vahvistusilmoitusta varauksen onnistumisesta, kun varaus ei mennyt läpi. Tällaisia esimerkkejä oli ainakin täällä foorumilla. Täten nämä henkilöt eivät ole saaneet myöskään laskua, eivät tiedä laivan peruuntuneen ja jossain vaiheessa toukokuuta he alkavat ihmettelemään, että miksei tästä laivasta ole joutunut vielä maksamaan mitään. Toivottavasti näitä tapauksia ei ole paljoa.
Toki harmittaa myös muiden laivalle aikoneiden sekä erityisesti euroflexin aherruksen puolesta. Saarikosken toimissa ja järjestelmissä kieltämättä hieman puuhastelun makua.
|
|
|
|
sepedeus
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat, HP-47, Jokerit FC, Union Plaani
|
|
Vastaus #707 : 29.04.2011 klo 13:28:13 |
|
Saarikoskelta tulee varmaan viestiä automaattisesti eikä siis tarvitse nyt olla yhteydessä sinne?
Vastasin tuohon peruutusviestiin. Kerroin tilinumeroni jne. jonka jälkeen ilmoitin että olen kiinnostunut varavaihtoehdosta. Tätä seurasi parin viestin lyhyt neuvottelu jossa sovittiin, että palauttavat tuon varausmaksun vasta kun ovat selvittäneet tuon kakkosvaihtoehdon maanantaille. Ei tule näin turhia edestakaisia maksuketjuja jos tuo kakkosvaihtoehto vaikka tosiaan natsaisikin.
|
|
|
|
Käre #13
Poissa
Suosikkijoukkue: Pitkät bussimatkat
|
|
Vastaus #708 : 29.04.2011 klo 13:28:38 |
|
Ei menny ihan niinkuin strömsös toi matka. Harmitus on kova. Eilen olin vielä ihan kiimas tost matkasta. Kiitos Euroflexille hyvästä yrityksestä kumminkin. Pitää vissiin juoda pettymykselle.
|
|
|
|
Konkola
Poissa
Suosikkijoukkue: Aluekeskus
|
|
Vastaus #709 : 29.04.2011 klo 13:33:59 |
|
Pitää vissiin juoda pettymykselle.
Joo sama, tarkotus oli olla tänään selvänä, mutta nyt vituttaa niin paljon että pakkohan se on vetää pää täyteen!
|
|
|
|
#zero
Poissa
|
|
Vastaus #710 : 29.04.2011 klo 13:39:18 |
|
Vaikken laivalla ollutkaan tulossa niin pistää kyllä vituttamaan. Toivottavasti jokainen saapuu paikalle kuitenkin omia reittejään niin saadaan Råsundan valtaus toteutettua kaikesta huolimatta.
Hatunnosto vielä hankkeen puuhamiehille ja Saarikoskelle, hienoa työtä vaikka se palkinto jäikin puuttumaan.
|
|
|
|
Bulebule
Poissa
|
|
Vastaus #711 : 29.04.2011 klo 13:50:37 |
|
Kyllähän tämä taas vetää hiljaiseksi. No, ei muuta kun vaihtoehtoista matkaa hakuun. Olisihan tämä ollut ainutlaatuinen kokemus.
|
|
|
|
Boris Pugo
Poissa
|
|
Vastaus #712 : 29.04.2011 klo 13:56:39 |
|
Itselleni jää käyttämättä Norwegianin lento 7.6. 9:05 Vantaa-Arlanda. Jos kiinnostaa, niin tarjoa rohkeasti. Nimenvaihtamiskulut muistaakseni 30 euroa.
|
|
|
|
Loordi
Poissa
|
|
Vastaus #713 : 29.04.2011 klo 14:00:40 |
|
Itselleni jää käyttämättä Norwegianin lento 7.6. 9:05 Vantaa-Arlanda. Jos kiinnostaa, niin tarjoa rohkeasti. Nimenvaihtamiskulut muistaakseni 30 euroa.
Minulla jää käyttämättä 8.6. Arlanda - Vantaa SAS:lla, nimenvaihtokuluista tai sen mahdollisuudesta ei tosin ole tietoa.
|
|
|
|
|
Kurditaistelijan päiväkir
Poissa
Suosikkijoukkue: OPS
|
|
Vastaus #715 : 29.04.2011 klo 14:16:48 |
|
Matka varattu Silja Symphony 26euroa reittimatka Helsinki - Tukholma lähtö 6.7 17:00. Saapuminen Tukholmaan 9:30. Yön aion viettää putkassa ja takaisin 8.6 26euron hintaan saman varustamon laivalla. Elikkä matkoille hintaa kokonaisuudessaan 52 euroa menopaluu Matkaan lähdössä neljä muuta janaria samaisilla hinnoilla. Privalla viestiä niin vallataan SILJA LINE! Ai siis Tallink myy reittimatkoja Tukholma-Helsinki 26e? Hieman vaikea uskoa.
|
|
|
|
natsieki
Poissa
|
|
Vastaus #716 : 29.04.2011 klo 14:17:48 |
|
Ai siis Tallink myy reittimatkoja Tukholma-Helsinki 26e? Hieman vaikea uskoa.
Soita ja kysy. Varasin jo itse
|
|
|
|
natsieki
Poissa
|
|
Vastaus #717 : 29.04.2011 klo 14:31:05 |
|
Kiitämme varauksestanne. Ystävällisesti tarkistakaa matkapäivä. Saatte matkadokumenttinne terminaalin lähtöselvityspisteestä esittämällä varausnumeronne ja maksukuitin. Ilman ajoneuvoa matkustavien asiakkaiden tulee olla lähtöselvityksessä viimeistään 30 minuuttia ennen laivan lähtöä. Auton kanssa matkustavien asiakkaiden tulee olla autolähtöselvityksessä viimeistään tuntia ennen laivan lähtöä. Ryhmänjohtajan tulee olla ryhmälähtöselvityksessä viim. 1 tunti ennen laivan lähtöä. Reittimatka Helsinki-Tukholma, M/S Silja Symphony 06.06.2011 (Maanantai) lähtö 17:00 Helsinki/Olympiaterminaali - 07.06.2011 (Tiistai) Saapuminen 09:30 Tukholma/Värtan-satama Hytit 1 C-luokan hytti 4 hengelle 4 Aikuinen Matkustajia yhteensä: 4 Yhteensä aikuisia: 4 Yhteensä 104.00 EUR
Ja samalla hinnalla takaisin 8.6 VITTU ME RILLATAAN SITTENKIN!
|
|
« Viimeksi muokattu: 29.04.2011 klo 14:34:10 kirjoittanut natsieki »
|
|
|
|
|
Boris Pugo
Poissa
|
|
Vastaus #718 : 29.04.2011 klo 14:37:40 |
|
Itsellä c-hytti Viking Linellä maanantaina 6.6. Maksoi 40 ecua. Takaisin päin keskiviikkona aamulautalla Turkuun(17 ecua c-hytti).
|
|
« Viimeksi muokattu: 29.04.2011 klo 14:41:31 kirjoittanut Boris Pugo »
|
|
|
|
|
Thouni
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Artsakh, M'well, Zapresic boys.
|
|
Vastaus #719 : 29.04.2011 klo 14:40:45 |
|
Itsellä c-hytti Viking Linellä tiistaina 6.6. Maksoi 40 ecua.
Sama. Tosin päivä on toki maanantai, ja maksoi 20 ecua.
|
|
|
|
Boris Pugo
Poissa
|
|
Vastaus #720 : 29.04.2011 klo 14:41:40 |
|
Sama. Tosin päivä on toki maanantai, ja maksoi 20 ecua.
Juu, hyvä täsmennys.
|
|
|
|
blackhawk
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS, Suomi, Everton
|
|
Vastaus #721 : 29.04.2011 klo 14:52:04 |
|
Laivaliput ovat kesäkuun alussa arkena vielä varsin edullisia kun ns. lomasesonkihinnoittelu otetaan käyttöön vasta Ruotsi-ottelua seuraavana viikonloppuna.
|
|
|
|
#44
Poissa
Suosikkijoukkue: KTP
|
|
Vastaus #722 : 29.04.2011 klo 14:56:07 |
|
No voi vittu mitä paskaa! Norwegian lennättää 6-8.6. mjaataahj!!
|
|
|
|
BrDead
|
|
BrDead
Vastaus #723 : 29.04.2011 klo 14:56:25 |
|
Laivaliput ovat kesäkuun alussa arkena vielä varsin edullisia kun ns. lomasesonkihinnoittelu otetaan käyttöön vasta Ruotsi-ottelua seuraavana viikonloppuna.
Siinä myös yksi syy, miksi tämän charterin markkinoinnissa epäonnistuttiin. Jos alunperin kaavailuissa ollut Tallink Silja olisi lähtenyt tähän kelkkaan, niin charterin hinnoittelussa oltaisiin päästy hieman alemmalle tasolle per nuppi. Katsoivat Tallinkilla ilmeisesti, että saavat varmemmin laivan täyteen tällaisena semihigh-seasonina ihan normaalisti myydenkin.
|
|
|
|
Turkey
Poissa
|
|
Vastaus #724 : 29.04.2011 klo 15:34:36 |
|
Järkyttävää paskaa. Surullisen sairasta. No, eipähän tarvitse ottaa lomaa kesällä päivääkään.
|
|
|
|
|
|