Huhhuh. Nyt kun suurin vitutus, ahdistus ja jopa suuttumus on taantunut, niin kirjoitellaanhan omat näkemykset foorumille talteen.
Uskomatonta paskaa. Tässä pelissähän ei panoksia ollut, mutta ei tolla tavalla saa ikinä maajoukkueessa esiintyä. Aivan käsittämätöntä touhua. Ilmeisesti puoliajalla suomalaiset ajattelivat, että "oli ihan jees matsi, hyvin hoidettiin tää".
No, ensinnäkin. Missä hemmetissä oli yritys? Toisella puoliajalla kaikki vaikuttivat väsyneiltä ja aneemisilta. Miksei kukaan tehnyt juurikaan mitään saadakseen jengiä herätettyä?
Tämä varmaan kuuluisi enemmänkin johonkin suomalaisten jalkapalloilijoiden kehitys-keskusteluun, mutta laitetaan nyt tänne, kun kuitenkin liittyyn tähänkin matsiin. Suomalaiset pelaajat ovat muutamia poikkeuksia lukuunottamatta oikeasti lampaita. Tämä on valtava klisee, mutta suomalainen voittamisen kulttuuri on todella pieni. Se näkyy meidän koko joukkueen pelaamisessa, sekä yksittäisten pelaajien yksittäisissä otteissa. Erikoistilanteissa jäätyi koko poppoo (vuoron perään joku jätti käsittämättömälä tavalla oman miehensä vartioimatta), pallon kanssa jäätyi puolestaan vuoron perään lähes jokainen, omalla tavallaan. Suomi olisi esimerkiksi toisen puoliajan alussa voinut monta kertaa lähteä vain hakemaan syöttöä ylöspäin, mutta sen sijaan palloa palauteltiin topparilta topparille, topparilta Kaukolle, Kaukolta molkelle niin monta kertaa, että se näytti jo koomiselta. Kyllähän tuota tekee moni muukin, mutta minusta se näytti erityisen pelokkaalta.
Mun mieleen jäi monia esimerkkejä, mutta kerron nyt yhden sattumalta: Hoivala oli tullut juuri sisään, taistellut Novikovasin kanssa ja saanut pallon. Hoivala polki hyvin eteenpäin, ja sai jo hyvän verran etumatkaa verrattuna vastustajan laitapuolustajaan. Tilaa olisi ollut heittää harkittu keskitys, kierteinen matala pallo maalille, tehdä äkkipysähys ja harhauttaa vastustaja, tai lähteä takaviistoon ja hakea urosmaista laukausta takakulmaan. Lainatakseni jotakuta maamme urheiluasiantuntijaa, olisiko ollut joku kendoasiantuntija (sopii kuitenkin tähänkin tilanteeseen), Hoivala ei niin sanotusti tunnistanut (uskaltanut tunnistaa) maalipaikkaa, vaan heitti puolittaisen keskityksen maalille, jonka liettualaiset saivat helposti siivottua, eikä maalipaikkaa tullut. Tämä on vain yksi esimerkki, en halua mollata Attea mitenkään erityisesti. Tiedän, että Hoivala olis kuitenkin pystynyt tilanteessa paljon parempaan ratkaisuun, ja tarpeeksi rohkealla asenteella tilanne olisi toki myöskin voinut lässähtää, mutta myös päätyä Suomen 4-3-maaliin.
Suomalaisilta nähdään ihan liikaa kunnianhimottomia ratkaisuja. Tiedän, että meidän pelaajamme pystyvät parempaan, tiedän että pelaajamme pystyvät olemaan vaarallisempia, ovelampia, ja rohkeampia.
Joillain pelaajillamme (muun muassa Pohjanpalolla, josta olen yhä sitä mieltä, että hän on äärettömän lahjakas jalkapalloilija) lataus menee yli, mikä ei sekään ole hyvä, mutta sanoisin, että silti parempi. Joka tapauksessa, meillä ei juuri ole sellaisia pelaajia, jotka tuollaisissa tilanteissa uskaltaisivat oikeasti tunnistaa maalipaikan, uskaltaa ottaa riskin, olla röyhkeä.
Jari Litmanenhan ei liity tähän otteluun millään tapaa, mutta haluan silti nostaa hänen persoonallisuutensa ja asenteensa ylös tässä kirjoituksessani. Litmanen on erittäin nöyrä herrasmies, kentän ulkopuolella, mutta myös kentällä. Litmanen ei kuitenkaan ole lammas, vaan vaikka onkin rauhallinen, hiljainen ja tasainen henkilö, on Litti erittäin määrätietoinen. Oikeasti määrätietoinen, eikä leikisti määrätietoinen.
Kauko on hyvä tsemppaaja, hyvä pelaaja ja kova pelaaja, mutta Suomi silti kaipaisi ja olisi kaivannut jotakuta toista kovaa pelaavaa ja oikeasti kovapäistä pelaajaa. Jotakuta sellaista, joka oikeasti menisi määrätietoisesti kohti määränpäätä, joka ei pelkäisi vastustajan jyräämistä ja nöyryyttämistä.
Pahoittelen, mikäli osa viestistä oli off-topicia, liian kovaa kritiikkiä tai muuten vaan hirveetä shaibaa. En kuitenkaan kadu kirjoitustani. Olen puhunut.
