Jalkapallokausi potkaistaan siis kilpailullisesti käyntiin ensi sunnuntaina, kun Jyväskylän JJK saapuu vieraisille Rovaniemelle. Vierasjoukkue vetää kaksi ottelua viikonlopun aikana, joten se ei varmaan lähde juoksemaan sinivalkoisilta jalkoja alta. Tai mistäs sitä tietää, jos vaikka ovatkin hyvässä tikissä, siitä varmasti JJK-asiantuntijat kertovat enemmän.
RoPS on saanut siis "lapsensa" kerättyä maailmalta takaisin ja on aloittanut joukkueharjoitukset ykkösporukallaan, josta on kuitenkin muutamia poissaoloja loukkaantumisten merkeissä. Ykkösessä täydet minuutit kauden aikana urakoinut Albin Granlund on yksi näistä, nuorimies on hajottanut nivusensa futsalissa ja häntä tuurannee ottelussa joko paluun sinivalkoiseen paitaan sopimuspelaajana tehnyt Mika Gröhn, tai vaihtoehtoisesti testattavana oleva asennepelaaja Ville Syväjärvi. Muita poissaolijoita ovat varmuudella hyökkääjä Chileshe Chibwe, jonka toipumisaika kestää maaliskuulle ja joka siis kuntouttaa (toivottavasti, tai no onhan se syöminen ja juominenkin eräänlaista kuntoutusta) itseään kotimaassaan. Kim Alonen, joka on uusia hankintoja, on myös loukkaantuneena. Hänen tällinsä on peräisin U20-maajoukkueen (leiri)kinkereistä.
Todennäköinen (vaan ei tietenkään varma) avaus:
Mweetwa
P. Khorguashvili Mwaba Musonda
Könönen Chibanga
Syväjärvi Tabe Kunda Turpeenniemi
Nyom
Vaihdossa: Vikman, Lahdenmäki, V. Khorguashvili, Gröhn, Vesala, Lubinda (ja vielä varmaan joku)
Avaus nyt ei ole läheskään varma, tuossa voi porukkaa pyöritellä avauksen ja penkin väliä aika hyvin, samoin paikat kentällä eivät ole kiveenhakattuja.
Liigacupin otteluliput 2011:
* aikuiset 10 €
* opiskelijat 7 €
* lapset 7-15 v. 5 €
Liigacupin otteluiden sisäänkäyntinä käytetään Hiihtomajantien päädyssä olevia ovia.
Lipunmyynti otteluihin järjestetään ovien läheisyydessä.
Ounashallin pihan parkkipaikkojen täytyttyä, liikenteenohjaaja ohjaa liikenteen Ounashallin yläpuolisille parkkialueille.
Suurimpia kysymysmerkkejä:
- miten joukkuepeli luonnistuu kun porukka on ollut viikon yhdessä (toki on yhteenhitsautunut jo aiemmin)
- miten uudet tulokkaat istuvat sapluunaan
- testimiehet
- tulos vai pelityylin, -tuntuman ja -taktiikan haku
Vierasjoukkueen ekspertit saavat kertoa enemmän. Allen odottaa haastattelun perusteella yhtenäistä ja kovaa vastusta. Sen verran voinen alustaa, että joukkue on vahvistunut selvästi viime kohtaamisista kaudella -09. Kovatasoisia paluumuuttajia ovat ainakin Korhonen, Manninen ja Wusu, lisäksi porukka on muutenkin vahvistunut selkeästi ja profiilipelaajia noiden mainittujen lisäksi ovat mm. Hyyrynen, Gruborovics ja Kari. Näistä pelaajista puhutaan paljon ja heidät tunnetaan. Kova porukka sieltä tulee vastaan, vaikka kuinka pelaisivatkin kaksi peliä yhtä monessa päivässä.