Vastapallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
|
: 09.02.2011 klo 11:13:44 |
|
Liigacupin etelälohko jatkuu ensi lauantaina Valkeakosken Saharassa, kun vastakkain iskevät vielä nollakerhossa majaileva kotijoukkue Valkeakosken Haka ja viime perjantaina Liigacup-avauksestaan IFK Mariehamnia vastaan täyden potin Daniel Osinachin maalilla kairannut FC Inter. Haka starttasi Liigacupinsa IFK:n vieraana rumalla 4-0 -tappiolla ja päästi saman verran häkkejä omiin myös FC Honkaa vastaan viime lauantaina, tehden samalla kuitenkin itse myös kaksi reppua. Maaliero 2-8, höystettynä pisteettömyydellä alkaa siis tarkoittamaan sitä, että puolivälieriin mennäkseen Hakan olisi syytä Interiltä niistää vähintään piste, mielellään kolme. Menneellä kaudella Liigacupissa Haka ja Inter olivat eri lohkoissa ja kun Hakalta jäi jatkopelit haaveeksi ei talvella kilpamatseja pelailtu. Treenimatsi vedettiin kauden alla, kun Haka kävi antamassa myrskyvaroituksen ((c) Juhani Peltonen) Turussa häviämällä 1-0. Liigassa kyyti oli Hakan osalta yhtä kylmää, kun kesäkuussa Inter haki pisteet Tehtikseltä maalein 1-3 ja syksyllä Haka oli Quincy Osein oman maalin verran Interiä perässä myös Kupittaalla. Keskinäinen lähihistoria antaa siis olettaa alkutalven pelien lisäksi vierasvoittoa. Interin talven peliesityksistä en tiedä juuri mitään, mutta pelaajamateriaalin ja lukemieni nettikirjoitusten perusteella uskallan povata Interistä jopa Klubin pahinta uhkaajaa ensi kesän Veikkausliigassa, eli ihan tuulesta temmattua ei siis ole väittää Interiä ennakkosuosikiksi myös tässä matsissa. Hakan alkutalvi on ollut jossain määrin ailahtelevainen, johtuen pääosin siitä, että ykköskokoonpanon takana ei hirveästi leveyttä löydy. Hyökkäyspelaamisessa on kuitenkin näkynyt ajoin ihan selkeää eteenpäinmenoa viime talveen verrattuna ja ensimmäinen puoliaika Honkaa vastaan olikin parasta Hakaa tänä talvena. Jos nousujohteisuus jatkuu (ja suunnilleen ykköskokoonpano saadaan jalkeille) saa Inter Hakasta varmasti kelpo vastuksen talviseen lauantai-iltapäivään. Turkulaisten kokoonpanosta saa puhua turkulaiset, näillä tiedoilla minä en viitsi edes yrittää. Vierasjoukkueen terveystilanne pitäisi olla käytännössä täydellinen, ellei viikon kuluessa ole takapakkeja tullut. Saku Pesosen pitäisi pelata polvioperaation jälkeen ensimmäiset minuutit tänä vuonna lauantaina ja Uusi Lahti Cupissa osumaa ottanut Juha Pirinenkin lienee Honka-lepuutuksen jälkeen pelikunnossa lauantaina. Veikkaillaan avaukseen jotain tämännäköistä: Metzger Sihvola Weckström Pirinen Juuti Matrone Mattila Salonen Nooitmeer Chavez Pesonen Kuumimpina niminä avaukseen edellämainittujen tilalle voisi olla Moha Koroma timantin oikeaan reunaan, Mikkis Latosaari vaspaksi tai toiseksi toppariksi ja Kalle Multanen, Kasperi Ojala, tai Alber Kuqi hyökkäykseen. Toisella jaksolla viiden vaihdon myötä kentällä voi pyörähdellä sitten oikeastaan minkämoinen nippu tahansa. Veikataan, että alku noudattaa lauantaina Honka-ottelun kaavaa, mutta tällä kertaa selvitään ilman palohälytystä ja pisteet jäävät Koskiin. Haka - FC Inter 2-1 (2-0) Sihvola 11' Metzger 40' Aho 61' rp. e: Alkamisaika oikeaksi.
|
|
« Viimeksi muokattu: 09.02.2011 klo 11:27:46 kirjoittanut Vastapallo »
|
|
|
|
|
Ulkopuolinen
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Inter
|
|
Vastaus #1 : 09.02.2011 klo 11:24:56 |
|
|
|
|
|
Vastapallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
|
Vastaus #2 : 09.02.2011 klo 11:27:23 |
|
Katohan perkele, alunperin ilmoitettiin alkavaksi kolmelta. Kiitos huomiosta, ilman tuota olisin todennäköisesti nököttänyt Saharassa vasta kolmelta...
|
|
|
|
rude but cool
Poissa
Suosikkijoukkue: 100% anti-arilahti
|
|
Vastaus #3 : 09.02.2011 klo 11:36:47 |
|
Jossain oli uhkailtu, että koko matsi saatettaisiin siirtää vielä perjantaille, mutta sitä vaaraa ei kai tässä vaiheessa enää ole. Interin kokoonpano MIFK-matsissa: Inter: 1 Bahne, 2 Mäntylä, 3 El Gourari, 7 Nyman, 8 Osinachi, 14 Aho, 15 Paajanen, 17 Ojala, 22 Sanevuori, 23 Nikkari, 24 Kauko. Vaihdossa: 13 Reponen, 16 Kauppi, 21 Duah, 29 Lehtonen, 30 Espinosa, 31 Abramovic Ei varmaan muutu juuri, paitsi että Espinosa lähetettiin käsittääkseni jo takaisin margaritojen ja senioritojen pariin Meksikoon. Abra tällä kertaa avauksessa? Viime avaus taisi olla jotakuinkin: Osinachi El Gourari Ojala Paajanen Kauko Nyman Nikkari Sanevuori Mäntylä Aho Bahne
Kiinnostaa lähinnä nähdäänkö samaa ailahtelevaista Interia kun menneillä kausilla, vai suvereeniä dominointia perseraiskaus-tyyliin.
|
|
|
|
Vastapallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
|
Vastaus #4 : 09.02.2011 klo 11:52:42 |
|
Jossain oli uhkailtu, että koko matsi saatettaisiin siirtää vielä perjantaille, mutta sitä vaaraa ei kai tässä vaiheessa enää ole.
Kai se nyt vielä voidaan siirtää, tuskin näissä yleisöä niinkään ajatellaan, kunhan vierasjoukkue ei turhaan reissaa. Lauantaille on ainakin lupailtu alun toistakymmentä astetta pakkasta, mutta Saharan pakkasrajakin on -15, eli tuskin tuo pakkanen peliä ainakaan siirtää. Tai jos viime talven merkit pitävät paikkansa, niin matsi siirretään kylmemmälle päivälle.
|
|
|
|
Kuisma
Poissa
Suosikkijoukkue: 261008 | 151119
|
|
Vastaus #5 : 09.02.2011 klo 15:26:02 |
|
Perusteellinen avaus Vastikselta. Itsekin odottelen Abraa avaukseen, eiköhän joka tapauksessa esiinny enemmän kuin sen viisi minuuttia lopusta. Mäntylä sekä Kauko olivat tänään U21:sten avauksessa Viroa vastaan muttei uskoisi tuon mitenkään vaikuttavan. Keskenkuntoisista Parviaisesta ja Furkasta taitaa harvalla olla tietoa, toivottavasti ketään muuta ei puuttuisikaan. Oma toiveavaus: Osinachi Lehtonen Ojala Abramovic Nyman Kauppi Nikkari Sanevuori Mäntylä Aho ReponenNäin alkukauden kiimassa ajattelin mahd. suuntaavani Valkeakoskelle, pitää kuitenkin vielä sumplia logistiikan sekä lauantai-aamun fiilisten suhteen.
|
|
« Viimeksi muokattu: 10.02.2011 klo 21:39:03 kirjoittanut Kuisma »
|
|
|
|
|
Todellinen vahvistus
Poissa
|
|
Vastaus #6 : 09.02.2011 klo 15:45:51 |
|
Reponen - Nikkari, Sanevuori, Mäntylä, Aho - Nyman, Kauppi, Ojala - Lehtonen, Abramovic, El Gourari
El Gourarin ainakin uutisoitiin lähteneen takaisin kotiinsa heti IFK-matsin jälkeen.
|
|
|
|
Kuisma
Poissa
Suosikkijoukkue: 261008 | 151119
|
|
Vastaus #7 : 09.02.2011 klo 15:56:42 |
|
El Gourarin ainakin uutisoitiin lähteneen takaisin kotiinsa heti IFK-matsin jälkeen.
Lähde/linkki? Itseltä mennyt aivan ohi.
|
|
|
|
Todellinen vahvistus
Poissa
|
|
Vastaus #8 : 09.02.2011 klo 16:58:36 |
|
Lähde/linkki? Itseltä mennyt aivan ohi.
Oli silloin Turun Sanomissa. Siinä sanottiin suunnilleen niin, että harkitaan, mutta lähtee nyt kotiin.
|
|
|
|
elhadjidiouf
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkeakosken Haka
|
|
Vastaus #9 : 10.02.2011 klo 17:37:27 |
|
Vitut tule katteleen Kauden viimenen futsalpeli samaan aikaan Apialla..
|
|
|
|
Vastapallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
|
Vastaus #10 : 10.02.2011 klo 18:04:53 |
|
Vitut tule katteleen Kauden viimenen futsalpeli samaan aikaan Apialla.. Oot huono ihminen.
|
|
|
|
Torilokki
Poissa
Suosikkijoukkue: Inter Turku
|
|
Vastaus #11 : 10.02.2011 klo 19:37:21 |
|
Aika vilpakkaa tulee vissiin olemaan. Sekä Foreca, että YLE lupaa tällä hetkellä yli kymmentä pakkasastetta. Mahtaako tuolla muuten olla jotain katsomoviritelmää?
|
|
|
|
Kuisma
Poissa
Suosikkijoukkue: 261008 | 151119
|
|
Vastaus #12 : 10.02.2011 klo 19:43:01 |
|
Mahtaako tuolla muuten olla jotain katsomoviritelmää?
Ainakin Googlen Streetviewn mukaan..
|
|
|
|
Vastapallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
|
Vastaus #13 : 10.02.2011 klo 19:44:07 |
|
Joo, on siellä sellanen telinekatsomo, johon menee satakunta katsojaa. Muuten sitten nilkkojamyöten lumessa kentänlaidalla, tai jos tulee hyvin ajoissa, niin voi katsella matsin autosta Tallikadun VIP-katsomosta
|
|
|
|
Vastapallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
|
Vastaus #14 : 10.02.2011 klo 20:05:27 |
|
Liigacupin kotiavaus edessä lauantaina 10.02.2011 Haka kohtaa kauden 2011 Liigacupin ensimmäisessä kotiottelussaan lauantaina kello 13.30 FC Interin ja haussa on samalla avauspisteet. Talvi on näyttänyt jälleen hiukan kylmempää puoltaan, mutta Hakan päävalmentaja Sami Ristilä on vakuuttunut siitä, että lauantain ottelu pystytään viemään läpi hyvissä olosuhteissa. - Tänään torstaina kävimme harjoittelemassa Saharassa iltapäivällä ja kaikki oli ihan ok. Lauantaille on luvattu alle kymmentä pakkasastetta, eikä tuulta lainkaan, joten olosuhteet ovat varmasti kunnossa, Ristilä sanoi. Hakan pelaajatilanne lauantaita ajatellen on positiivisen mielenkiintoinen parista poissaolosta huolimatta. Uusia vaihtoehtoja on käytettävissä. - Pesosen Saku on ensimmäistä kertaa leikkauksensa jälkeen taas mukana ja Mattilan Jape on harjoitellut tämän viikon täysillä ja tuo vaihtoehdon vasemman pakin tontille. Ihan hyvä tilanne meillä sikäli on, Ristilä totesi. Hakan Liigacupin kaksi ensimmäistä peliä on sujunut tappiollisesti, mutta niistä ja Uusi Lahti Cupin otteluista voi Ristilän mukaan ammentaa myös hyviä asioita mukaan lauantaille. - Odotan että kotiyleisön edessä esiinnymme aktiivisesti ja esitämme niitä parhaita puolia, joita on kuitenkin näkynyt ajoittain aikaisemmissa peleissäkin. Hyviä merkkejä on ollut ilmassa, mutta toki fakta on että kahdessa Liigacupin pelissä omiin on mennyt kahdeksan maalia. Meidän pitää osata pelata myös silloin, kun oma peli ei kulje parhaalla tavalla. Kotiedun varaan Ristilä laskee ennakkoon myös paljon. - Toki tämä on meille ensimmäinen ulkopeli Liigacupissa ja Inter on yhden pelin ulkona pelannut. Maarianhaminassa halli on aika erikoinen ja Hongan kotihalli puolestaan todella nopea. Nyt meillä on kotikenttä, kotiyleisö ja uusia pelaajia, joita kannattaa tulla katsomaan, Ristilä luettelee. - Viime kaudellakin Tehtaan kentällä olimme vahvoja. Pelkkien kotipelien osalta olimme ihan liigan kärjen tuntumassa. Odotan että nytkin pystymme parhaimpaamme kotiyleisön edessä. Toki vastustajalla on varmasti toiset mietteet ja Ristilä myöntää, että Inter on ennakkoon vaikea vastustaja. - Kova haaste varmasti on, Inter voi hyvin olla yksi kärkiporukoista tällä kaudella. Heidän pelityylinsä ei varmasti juuri poikkea aiemmasta, mutta siellä on mielenkiintoisia uusia nimiä. Kalle Parviainen tietysti etunenässä, tosin hän ei ehkä vielä ihan täydessä iskussa ole. Sitten tietysti Magnus Bahne ja niin ikään paluun Interiin tehnyt Domagoj Abramovic. Hakan ja Interin välinen Liigacupin ottelu alkaa lauantaina siis jo kello 13.30. Alkamisaikaa on aikaistettu alkuperäisestä ja pallo pyörähtää peliin jo puoli kahdelta. www.fchaka.fi
|
|
|
|
elhadjidiouf
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkeakosken Haka
|
|
Vastaus #15 : 10.02.2011 klo 20:37:15 |
|
Oot huono ihminen.
Haista sinä homo vittu
|
|
|
|
Kuisma
Poissa
Suosikkijoukkue: 261008 | 151119
|
|
Vastaus #16 : 10.02.2011 klo 21:34:21 |
|
Veikkausliigan sivuilla Muksu lisätty Interin testimieheksi.
Interin ennakkoa odotellessa.
|
|
|
|
Kuisma
Poissa
Suosikkijoukkue: 261008 | 151119
|
|
Vastaus #17 : 11.02.2011 klo 15:47:24 |
|
...ja täällä se tuleekin! Liigacup: Inter Hakan vieraaksi lauantaina FC Inter jatkaa Liigacupin otteluitaan huomenna Valkeakoskella, kun joukkue pelaa Saharan kentällä kello 13.30 Hakaa vastaan. Lauantain vastustaja Haka on pelannut kaksi Liigacupin ottelut tällä kaudella. Kumpikin otteluista on päättynyt tappioon. Näistä peleistä ei kannata kuitenkaan johtopäätöksiä, sillä ne Haka pelasi vieraskentällä. Huominen kotiottelu on siis Hakalle kauden ensimmäinen. Oman leimansa otteluun tulee antamaan luonnollisesti korkeapaineen selänne, joka pitää Valkeakosken ilman hyytävän kylmänä. Kummankin joukkueen toivomus on varmasti, ettei sää kylmene viime päivien lukemista enempää. Inter aloitti oman Liigacupurakkansa viikko sitten IFK Mariehamnia vastaan saavutetulla 1-0- kotivoitolla. Tuossa ottelussa Inter oli ottelussa melko suvereeni ja voitti sen ansaitusti. Myös joukkueen päävalmentaja Job Dragtsma oli otteluun melko tyytyväinen, mutta myöntää samaan hengenvetoon, että parannettavaa joukkueelle jäi. -Pelasimme viikko sitten IFK:ta vastaan ihan mukiin menevän ottelun. Siinä pelissä toisella jaksolla pelin taso hiukan laski, mutta nyt olisi tavoitteena pitää pelaamisen taso parempana läpi ottelun, sanoo hollantilaisluotsi. Interin päävalmentaja Dragtsma on kiertänyt alkaneen vuoden aikana seuraamassa Interin kilpakumppaneita. Myös Hakan hollantilaisluotsi on nähnyt jo pelaavan. -Olen nähnyt Hakan pelaavan. Heillä on joukkue muuttunut joukkue jonkin verran viime kaudesta. Kotikentällä he eivät ole vielä esiintyneet, joten näyttämishalut kotiyleisön edessä on kovat. Vaikea peli on varmasti luvassa, mutta voitto lähdemme tavoittelemaan, lupaa Dragtsma. Suomen talvi on kuluneella viikolla näyttänyt pienen tauon jälkeen taas kylmempää puoltaan. Arktiset olosuhteen ovat vaikuttaneet myös Interin tekemiseen Haka-ottelun alla. -Ilma on ollut tällä viikolla kylmempää kuin aikaisemmin, joten olemme harjoitelleet hallissa koko viikon. Tänään meillä oli tarkoitus olla ulkokentällä, mutta se oli kuitenkin täysin lumen peitossa. Menimme lopulta harjoittelemaan halliin, missä saimme tehtyä hyvän harjoituksen. Toivotaan kuitenkin, että lauantaina sää vähän lauhtuisi, päättää Dragtsma. Interin kokoonpanoon palaa lauantain Haka-pelissä Timo Furuholm ja toistaiseksi testipelaajan statuksella Liigacupiin listattu Mika Mäkitalo. Kokoonpanosta puuttuu varmuudella vielä Kalle Parviainen.
|
|
|
|
#66
Poissa
|
|
Vastaus #18 : 11.02.2011 klo 20:01:37 |
|
Joo, on siellä sellanen telinekatsomo, johon menee satakunta katsojaa. Muuten sitten nilkkojamyöten lumessa kentänlaidalla, tai jos tulee hyvin ajoissa, niin voi katsella matsin autosta Tallikadun VIP-katsomosta VIP katsomoon vain maasturilla. Oli meinaan sellanen valli karhuttu eteen.
|
|
|
|
Vastapallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
|
Vastaus #19 : 11.02.2011 klo 20:02:34 |
|
VIP katsomoon vain maasturilla. Oli meinaan sellanen valli karhuttu eteen.
Aijaijai. Mistäs Hakalan Matti nyt matsin katsoo? Ei taida Maximasta näkyä vallin yli.
|
|
|
|
#66
Poissa
|
|
Vastaus #20 : 11.02.2011 klo 20:10:42 |
|
Kyllä se on Masa rautakangen ja lapion kanssa aamuyöstä painamassa nissanille priva ruutua.
|
|
|
|
Vastapallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
|
Vastaus #21 : 11.02.2011 klo 20:12:07 |
|
Todennäkösesti. Ja jää urakan jälkeen jonottamaan matsin alkua, että saa sen paikan Masalle
|
|
|
|
Perlenbacher
Poissa
Suosikkijoukkue: Kajahtanut hinaajayrittäjä
|
|
Vastaus #22 : 11.02.2011 klo 21:21:08 |
|
Missä on 'stadionin' lähin pubi?
|
|
|
|
Vastapallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
|
Vastaus #23 : 11.02.2011 klo 21:28:05 |
|
Eiköhän tuo löydy ~500-700 metrin päästä ihan keskustasta ja siinä on sitten valinnanvaraa useammastakin. En nyt ainakaan nopeasti muista lähempää yhtäkään. Ehd vanhana juoppona voi toki kertoa jonkun jokerikortin tähän.
|
|
|
|
Vastapallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
|
Vastaus #24 : 11.02.2011 klo 21:31:00 |
|
Tuosta vielä vähän karttaa: http://kartat.eniro.fi/m/IxP6B Kentälle pääsee kävellen tuosta Töyräänkadun päästäkin, eli ei tarvitse kiertää Lempääläntien kautta. Autolla toki joko Lempääläntieltä tai Ulvajankatua. Ja pubit on tuossa "kauppatorin" välittömässä läheisyydessä.
|
|
|
|
|
|