jjs
 Poissa
Suosikkijoukkue: Uolevi, Myy
|
 |
: 21.01.2007 klo 12:12:23 |
|
Tapaninpäivän aamuna kello kolmelta alkoi herätyskello soimaan. Vain seitsemää tuntia aiemmin olin kotiutunut joulunvietosta, joten hetken tuntui että hieman pidempäänkin olisi voinut nukkua. Nopeasti tosin tuli mieleen minkä takia herätys oli aikainen ja sen jälkeen aamu alkoi sujumaan. Kupillinen teetä naamariin, kamat mukaan ja kohti rautatieasemaa. Kuuden aikoihin olin jo Helsinki-Vantaalla odottelemassa parin tunnin päästä lähtevää Lontoon-konetta.
Manchesteriin oli Tapanina tasan kaksi vaihtoehtoa siten, että perillä olisi puoleenpäivään mennessä. Finskillä Lontooseen ja siitä BA:lla Manchesteriin osoittautui järkevämmäksi ja myös taloudellisemmaksi vaihtoehdoksi, joten sillä yhdistelmällä olin liikkeellä. Kaikki sujui kuin rasvattu, kunnes Heathrow´n kiitoradalla juututtiin ruuhkaan. Muiden koneiden nousua katsellessa aikaa paloi sen verran, että tiesin taksin hotellille olevan määränpäässä ainoa vaihtoehto. Julkista liikennettä Manchester Internationalilta pyhäpäivänä kun ei ollut muuta kuin rajoitetusti kulkevan joka pysäkin kiertävän bussin verran.
Kamat hihnalta ja kohti taksitolppaa. Ei-niin-paikallinen kuljettaja omalla englanninkielen taidollaan kyselemään osoitetta ja vastattuani ”Hotel Stay Inn Manchester” tuo kysyi, että olenko käynyt siellä aiemmin. Arvoin hetken aikaa, että mitä vastaan. En ollut siellä ennen käynyt, mutta suunnilleen tiesin reitin. Arvelin, että tuo voi kierrellä kaupunkia jos olen tietämätön. Otin kuitenkin riskin ja sanoin, että ensimmäistä kertaa ko. hotelliin menossa. Kuski totesi, että pyhänä on tuplataksa ja ajattelin, että ryöstöhän tässä on käynnissä. En kuitenkaan perääntynyt enää vaan luotin siihen että hyvin lopulta käy. Ja ehkä oikeammin tiesin, että tämä on suunnilleen ainoa vaihtoehto ehtiä ajoissa matsiin.
Kuljettaja suhasi hullunlailla. Poliisipartion tien laidassa nähdessään löi liinat kiinni; kohdalla oli ilmeisesti sopivasti nopeutta kun matka sai jatkua. Vähitellen aloin uskomaan, että suoraa reittiä kohti hotellia ollaan matkalla. Kyyti oli lyhyempi kuin olin varautunut, eikä tuplataksana 32 puntaa kuulostanut enää pahalta. Olin varautunut, että 20-25 saattaa normaalisti maksaa tuo väli. Hotellilla oli yllättäen yhden aikaan jo huone valmiina, joten kamppeet nopeasti sinne eikä vain säilytykseen kuten olin ajatellut. Aloin uskomaan, että hyvin tässä käy ja päivän ottelu tulee nähtyä.
Stay Innistä on Victorian asemalle noin vartin kävelymatka, joten ko. aseman Metrolink-pysäkille oli järkevintä mennä. Varttia vaille kahden olin jo kulkuneuvossa ja vaikka matka vaikutti hieman pidemmältä kuin olin laskeskellut, niin missään vaiheessa ei huolestuttanut matsin suhteen. Noin kymmenen yli kahden Buryn asemalla ja siitä tulostamieni ohjeiden mukaisesti parissakymmenessä minuutissa kävellen Gigg Lanelle. Otteluohjelma ja –lippu käteen (tai mitään fyysisiä lippuja ei ollut) ja stadionin käytävälle juuri sopivasti muiden kanssa hurraamaan, kun tv-matsissa Reading tasoitti Chelskin vieraana. Sitten pikaisesti katsomoon odottamaan matsin alkua.
Viiden joulupukin ja lähes kolmentuhannen muun katsojan kanssa olin toteuttamassa unelmaani siitä, että joskus katsoisin Tapaninpäivän ottelun paikanpäällä. Vielä kun näin ensimmäistä kertaa oman joukkueeni, FC United of Manchesterin, voi meikäläisen fiilikset hyvin pitkälle arvata. FCUM:lla oli sarjahistoriansa pisin voitoton putki, neljä ottelua, takana ja koko syksyn hallussa ollut kärkipaikka meni edellisellä kierroksella. Ei siis ollut ihme, että kavereiden pelaamisesta aisti hermostuneisuuden. Päivän vastustaja, Ramsbottom United, oli sarjassa kuudentena ja tullut latautuneena testaamaan sarjan kohujoukkuetta. FCUM otti pallonhallinnan, mutta ratkaiseva syöttö lipsahti aina väärään osoitteeseen. Vieraiden muutamat vastahyökkäykset olivat vaarallisia, lähinnä siitä syystä että meidän alakerta oli täysin kipsissä. Jännityksen ohella siihen vaikutti varmasti myös normaalista poikkeava miehitys.
Pelätty tapahtui jo reilun kymmenen minuutin kohdalla, kun vieraat pääsivät vastaiskunsa päätteeksi melko vapaasti tekemään johto-osuman. Näytti paikalla olleen parisenkymmentä Ramsbottomin kannattajaakin juhlinnasta päätellen. Avausjakso jatkui maalin jälkeen samanlaisena eli jännityksen täyteisenä painostuksena alakerran uinuessa. Sitä ei keskeyttänyt kuin hieman ennen taukoa tullut kana-asuisen ja kahden boxereissa esiintyneen kaverin pitch invasion. Tauolle siis maalin tappiolla.
Kun toisen jakson avausminuutilla pallo onnistuttiin työntämään omaan maalin, hiipi väkisinkin mieleen pelko siitä, että viides voitoton ottelu on tuloillaan. Swarbickin ja Mr. Mysteryn (=Rory Patterson) sisäänottaminen tuplavaihdolla piristi kuitenkin ryhmää huomattavasti. Hyökkäyksiin tuli järkeä, eikä pelaaminen ollut enää pakonomaista koheltamista. Painostus tuotti tulosta parikymmentä minuuttia ennen loppua, kun kapteeni Chadwick pukkasi komeasti Swarbickin kulman sisään. Tämän jälkeen Ramsbottomilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin puolustaa koko joukkueen voimin uuden innon saanutta FC United of Manchesteria vastaan. Kymmenen minuuttia joukkueensa avausmaalin jälkeen Patterson pakotti vieraiden puolustuksen kaatamaan hänet rangaistusalueella. Yllättäen pilkkuvastuun otti laitapakki Mortimer. Tiedä oliko homma sovittu tai ottiko Alex vaan homman itsevarmasti hoitaakseen. Kukaan katsomossa ei kuitenkaan olisi osannut arvata, että juuri hän hoitaa homman. Mutta lopputulema on tärkein ja Alexin komean laukauksen jälkeen peli oli tasan. Lopussa kävi niin kuin urheasti koko matsin taistelleelle joukkueelle monesti käy. Ramsbottomin alakerta ei ollut pitkän pallon purussa riittävän huolellinen, vaan päästi Nick Plattin laukomaan rangaistusalueen kulmasta voittomaalin pari minuuttia ennen päätösvihellystä. Mahtava taistelu ja hieno nousu, jonka oletin poistavan turhaa puristamista seuraaviin matseihin.
Pitkä valvominen oli tehnyt tehtävänsä ja tärkeän voiton juhlistaminen pubissa täytyi jättää muiden tehtäväksi. Varmasti he sen huolella hoitivatkin. Itse suuntasin Buryn keskustaan etsimään avointa ruokapaikkaa tai –kioskia. Niitä ei juuri Tapani-iltana vastaan tullut, mutta pienen metsästyksen jälkeen yksi kioski onneksi kuitenkin sattui silmään. Siitä kassillinen evästä mukaan ja paluumatkalle kohti hotellia. Huoneessa leikkailin muovilusikalla juustoa ja nautiskelin kupin teetä päivän Valioliigaotteluista koostetta katsoessani. Uni tuli mukavasti onnellisen silmään yhdeksäntoista tunnin valvomisen jälkeen kahdeksan aikoihin paikallista.
Seuraava peli oli ohjelmassa vasta lauantaina, joten väliin jäi kolme päivää aikaa kierrellä kaupungilla. Manchester oli jo aiemmista käynneistä tuttu, joten jotain suunnitelmia oli mutta eihän matkaa pidä minuuttiaikataululla pilata.
Keskiviikkoaamun tukevan pekoni-, kananmuna-, makkara-aamiaisen jälkeen jaksoi hyvin lähteä kiertelemään keskustaa ja sen liikkeitä. Jonnekin yhteen saakka kaduilla ja liikkeissä oli melko rauhallista, mutta sen jälkeen alkoi melkoiset ryntäykset. Paikalliset olivat ottaneet lomaa, jotta voivat käydä mega-alennusmyynneissä. Arndalen käytävät täyttyivät ja kansaa riitti myös kaikkiin muihin putiikkeihin. Sama ilmiö toistui myös torstaina, joten lienee paikallaan suositella aamupäiviä, jos alen aikoihin haluaa rauhallisemmissa puitteissa ostoksilla käydä. Kahden päivän aikana tuli riittävästi kierreltyä kirja- ja vaatekauppoja. Jalkapallokirjahyllyiltä tein itsekin jotain löytöjä. Paikoista mainittavin lienee Oldham Streetiltä löytyvä Oxfam, jonkinsortin kirpputorin ja reilun kaupan liikkeen risteytys. Käytettyjä kirjoja myyvät pilkkahintaan ja sieltä mukaani tarttui mm. George Bestin elämänkerta. Koko Oldham Street vaikutti hippipaikalta ja tulihan siellä muutama levyliikekin nuuskittua. Suosittelen. Torstai-ilta päättyi kierrokseen kaupunkipyörässä, josta oli mukavat näkymät kaupungin yli. Tiedä sitten onko tuo vielä paikallaan vai ei, kun omistajalla oli kinaa kaupungin kanssa vuokran suuruudesta.
Kaksi päivää ostoshelvetissä oli aivan riittävästi ja perjantaina ravitsevan aamiaisen jälkeen otin suunnan kohti Stockportia. Edgeley Parkin olin joskus nähnyt junan ikkunassa ja ajatellut, että tuo on helppo käydä katsastamassa. Victorian asemalta kymmenen minuuttia ja juna oli jo Stockportissa. Siitä toinen kymppi kävellen ja olin Edgeley Parkilla. Stadionin kiertämisen ja kuvaamisen jälkeen teki mieli käydä seuran kaupassa, mutta se aukesi vasta yhdeltä. Tunnin odottelun käytin Edgeleyn keskuksen halpaliikkeiden kiertämiseen ja välitankkaukseen. Palasin stadikalle ja ostin matkamuistoksi Stockport Countyn t-paidan, sukat ja avaimenperän. Sitten suunta kohti Stockportin keskustaa, jonne näkyi myös riittävän aivan tarpeeksi kuluttajia. Bongasin pari hyvää kirjakauppaa, joiden valikoimassa oli aivan eri tavaraa kuin Manchesterin vastaavien ketjujen liikkeissä. Niinpä sitä oli jälleen kassit täynnä, vaikka olin päättänyt että ostelu saa tältä reissulta jo riittää. No, jalkapallokirjojahan ei voi koskaan olla liikaa.
Perjantai-iltana suunnistin Manchesterissä tuttuun pubiin, jossa aiemminkin on tullut matseja katseltua. Sawyers Arms sijaitsee Deansgaten ja John Daltonin kulmauksessa ja voin suositella mestaa ainakin pelien katsomiseen. Birminghamin ja Lutonin matsin katsominen oli sopivan rauhoittavaa iltapuuhaa. Tosin Mako Heikkisen loukkaantuminen ja kotijoukkueen tasoitus lisäajalla olisivat voineet jäädä tulematta. Hämmästyttävää, että muu peliä seurannut joukko taputti tasoitukselle. Ehkä heillä sitten oli rahaa kiinni tasurissa.
Vihdoin koitti odotettu lauantai ja reissun toinen pelipäivä. Nyt oli enemmän aikaa havainnoida ja fiilistellä kuin Tapanina. Matka kulki tuttua reittiä Gigg Lanelle, jossa otteluohjelman hankkimisen jälkeen jäi aikaa katsastella fanimyymälän tuotteita. Mukaan tarttui Champions 2006- kaulaliina, kun aika paljon muusta valikoimasta löytyi jo entuudestaan kaapistani. Arpalipun ja kannattajalehden ostamisen jälkeen oli aika suunnistaa katsomoon tarkkailemaan alkulämmittelyä. Edellisen ottelun voitto sai kavereiden ilmeet kirkastumaan jo pallotteluvaiheessa. Kun vastassa oli sarjan häntäpäähän kuulunut Newcastle Town, niin kohtuullisen levollisin mielin odottelin pelin alkua. Edes pelin käynnistyessä alkanut rankkasade ei mustannut mieltä.
Alusta saakka FCUM:n peli olikin parempaa kuin Ramsbottomia vastaan, mutta puolustuksen oli tehtävä perinteinen nukahtamisensa kymmenen minuutin kohdalla. Vieraat eivät jättäneet tilannetta käyttämättä, vaan ensimmäisestä paikastaan tekivät maalin. Onneksi takaisin avaukseen päässyt Mr. Mystery oli pelipäällä ja harhautti seuraavassa tilanteessa veskarin ulos syöttäen Stuart Ruddin avopaikkaan. Rutinoitunut maalitykki ei erehtynyt, joten tappiolla ehdittiin olemaan vain pari minuuttia. Painostus jatkoi ja Rudd siirsi varttia myöhemmin kotijoukkueen ansaittuun johtoon komealla volleyllaan. Jakson loppupuolella Mystery Man oli vireessä ja vain epäitsekkyydestään johtuen teki ainoastaan yhden maalin. Patterson pujotteli kolme puolustajaa solmuun ja tykitti ratkaisevan 3-1- osuman. Roryn avauksesta lähti seuraavakin osuma. Rudd viimeisteli jakson päätteeksi hattutemppunsa ja joukkueensa neljännen maalin. Toinen jakso muodostui näin vain välttämättömäksi pahaksi.
Toiselle jaksolle otettiinkin vauhtia pois ja nautiskeltiin tilanteesta. Paikkoja oli kyllä useampaankin osumaan, mutta Rhordi Giggsin maali jäi jakson ainoaksi. Mutapelloksi muuttuneella kentällä oli järkevää ottaa rauhallisesti ja lukemat 5-1 kelpasivat hyvin. Niiden ansiosta FCUM nousi maalieron turvin takaisin sarjan kärkeen, vaikka Salford City oli pelannut tuossa vaiheessa neljä ottelua enemmän. Gigg Lanella puolestaan ei pelattu kahta päivää myöhemmin Buryn sarjaottelua, sillä kenttä ei ehtinyt toipumaan ajoissa. Täytyy todeta, että tuolloin kuten koko reissun ajan sää suosi matkalaista.
Sade taukosi välittömästi pelin tauottua ja kuivana oli mukana matkata lähipubiin. Siellä tunnelma oli reilun voiton vuoksi katossa ja luonnollisesti minulta käytiin kyselemässä mistä päin tulen jne. Paikka pisti parastaan ja tarjosi useammanlaisia leipiä, kanankoipia jne. hyville asiakkailleen. Ja kyllähän joukkueemme kannattajat varmasti hyvää tuloa pubille tuovatkin. Onnellinen matkalainen kävi vielä ostamassa evästä samasta kioskista, joka keskiviikkona oli hänet pelastanut vaikka nyt vaihtoehtoja oli avoinna huomattavasti enemmän.
Viidennen pekoniaamiaisen jälkeen oli aika jättää Manchester taakseen ja suunnata uudenvuoden aattona Lontooseen. Muutaman tunnin junamatkan aikana ehti kuulemaan useammankin seurueen vuodenvaihteen suunnitelmat ja juna alkoi matkan edistyessä täyttymään siten, että loppumatkasta kaikki eivät mahtuneet istumaan. Eustonin asemalle päästyäni olin sen verran väsyksissä, että ei tullut mieleenkään lähteä kävellen kohti hotellia – varsinkaan kun matkatavarat painoivat sattuneista syistä enemmän kuin tulomatkalla. Niinpä suuntasin metrolla King´s Crossin asemalle, jonka välittömässä läheisyydessä majapaikkani (Crestfield Hotel) oli.
Hotellihuone oli todella pieni, mutta kaikki olennainen sieltä löytyi. Lisäksi paikka osoittautui yllättävän rauhallisesti huomioiden sen millaisessa paikassa se sijaitsi. Olkoon vaikka kuinka viihtyisä, niin hotellihuonetta ei ole suunniteltu ajanviettämiseen. Siispä liikkeelle ja tällä kertaa kävellen. Suunnistin kohti Oxford Streetiä ja siellä sijaitsevaa Soccer Sceneä. Myymälässä kiinalaiset videokuvasivat kaikkea Manchester Unitediin liittyvää yhden vuorollaan toimiessa selostajana. Mitään eivät taitaneet kuitenkaan ostaa… Itse keskityin tällä kertaa maajoukkuetuotteisiin, kun seuratarjonnassa ei juuri muuta ollut kuin suurten porukoiden kamoja. Mukaan lähti t-paita sulkapalloa silmälläpitäen, muki, maskotti ja DVD vuoden 1966 MM-finaalista. Soccer Scenen vieressä on kohtuullisen kokoinen HMW, jonka yläkerrasta löytyy hyllyllisen verran jalkapallo-DVD:eitä. Luonnollisesti tuo MM-finaalikin oli siellä viisitoista puntaa halvempaan hintaan kuin sen juuri olin ostanut.
Tavarat hotellille ja uutisista kuulin, että lähes kaikki uudenvuoden juhlallisuudet maassa olivat peruttu. Lontoossa sen sijaan keli oli hyvä, joten jälleen olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ilta sujui pussikaljan ja muutaman pubin kautta. Jossain vaiheessa tuli mieleen, että kunnon pommitus pitää kerran käydä katsomassa. Liikkeellä oli joku muukin; poliisien ensiarvion mukaan 150.000 ihmistä mutta yleisemmin käytettiin lukemaa 350.000, joka uskottavammalta tuntuikin. Tulitus oli kieltämättä komea. Kyliltä sitten ennen massan purkautumista kohti majapaikkaa, matkalta kioskilta vielä eväät matkaan ja vuosi oli vaihtanut hyvissä merkeissä.
Uudenvuoden päivänä oli ohjelmassa Fulham – Watford Craven Cottagella. Metroreissun jälkeen Thamesin rantaa kuikuilemaan ja pakollisen seuramyymäläkierroksen jälkeen kohti stadionia. Täytyi todeta matkalla, ettei juuri kauniimmalla paikalla ole tullut kenttää nähtyä. Kävellessä huomioin myös parin pikkupojan keskustelun, jossa toinen totesi ettei ole koskaan ollut 0-0- ottelussa. Kuuluisia viimeisiä sanoja, ajattelin…
Lippuni oli Johnny Haynes- katsomonosaan, joka on jätetty modernisoimatta. Onneksi, sillä puuistuimilla on oma henkensä vaikka jalkatilaa juurikaan ei ollut. Pelissä oli tempoa ja yritystä, jopa niin paljon että homma meni usein kohellukseksi ja pelaajien taito ei riittänyt. Tylsäksi maalittomaksi otteluksi tätä ei kuitenkaan voinut väittää. Antti Niemen loukkaantuminen veti mielen matalaksi ja hetken aikaa sen jälkeen oli vaikeuksia seurata ottelua. Yhdeksän minuutin lisäajallaan matsi heräsi varsinaiseen kukoistukseensa ja molemmilla oli paikkansa voittomaalin tekemiseen. Collins John ei osunut muutamasta metristä tyhjiin, joten hyväksyttyjä maaleja pelissä ei nähty. Fulham teki avausjaksolla kaksi, jotka molemmat liputettiin paitsioksi. Jälkimmäinen lehtitietojen mukaan ei sitä olisi ollut, mutta minun paikaltani ei tuon päädyn tilanteita pystynyt arvioimaan. Kyseinen avustava liputti molemmilla jaksoilla lähes kaikki tilanteet, kun pallo ylitti puolikentän. Aivan niin paljoa paitsioita tuskin kuitenkaan oli.
Stadionilta poistuttaessa kaikki kuulemani keskustelut liittyivät Anttiin. Väki oli syystäkin huolissaan ja Antin kunnon lisäksi he pohtivat joukkueensa menestystä, kun luotettava ykkösvahti olisi ties kuinka pitkään sivussa. Uutiset vammasta ovat olleet helpottavaa kuultavaa, silloin tuona maanantaina ei tullut mietittyä juuri muuta kuin sitä, että toipuuko Antti vammasta vai ei. Matsin jälkeen ruuhka Putney Bridgen asemalla on senlaatuinen, että katsoin viisaammaksi tehdä hieman kävelylenkin seudulla. Tuo oli ainoa kerta matkan aikana, jolloin sade vähän haittasi.
Hotellille pääsemisen jälkeen mielessä oli iltakalja. Yllättävää oli havaita kuinka monta paikkaa oli suljettuna pyhäpäivän kunniaksi. Niinpä strategiaksi täytyi ottaa jonkin suurelle asemalle meno, sillä sellaisten läheisyydestä varmasti löytyisi joku avoin mesta. Suunnaksi Baker Streetin asema, mutta ei sen kulmillakaan ensin lupaavalta näyttänyt. Lopulta löytyi trendikuppila The Volunteer. Ei meikäläisen makuun, mutta kun olutta sai niin se sai kelvata. Pari tuoppia ja yöpuulle.
Tiistai 2.1. olikin jo paluupäivä. Lento lähti Heathrow´lta kuuden aikoihin, joten päivä oli vielä tehokasta toiminta-aikaa. Kävin katsastamassa St. James Parkin ja White Hart Lanen, joista jälkimmäinen lienee yleisesti kiinnostavampi. Metrolla Seven Sistersin asemalle ja siitä sopivanmittaisen (samaa katua pitkin toki) kävelymatkan jälkeen stadion tulikin vastaan. Kierros ympäri ja myymälään katsastamaan valikoima. Kaikki kassalaitteet menivät pimeäksi juuri ennen minua ja nälissään odotusaika tuntui pitkältä. No, suola- ja pippurisirotin lopulta siirtyi omistukseeni ja sitten vaan lähipubiin syömään… Tai sitä seuraavaan, kun ensimmäisestä ei saanutkaan ruokaa. Itseasiassa neljästä ensimmäisestä näkemästäni pubista ei siihen aikaan saanut evästä, joten seuraava strategia oli löytää mikä tahansa paikka joka tarjoaa ruokaa. Pian edessäni olikin täyttävä hampurilainen ja se ongelma oli hoidettu.
Kävellen takaisin Seven Sistersin asemalla ja metrolla hotellille hakemaan siellä säilytyksessä olleet tavarat. Kello oli kolme ja olikin aika suunnistaa kohti lentokenttää. Metromatka King´s Crossin asemalta Heathrow´lle kestää tunnin verran, joten liikoja aikoja ei kentänpäähän jäänyt. Sopivasti toki. Reissun viimeinen Guinness ja sitten Helsinginkoneeseen miettien, että mahdollisimman pian uudestaan Englantiin pelejä katsomaan.
Ti-ke-yönä kahden jälkeen pääsin kotiin. Pari tuntia piti viskipullon kanssa lattialla selvittää sitä, mitä oli kokenut ja että arki taas on edessä. Pari-kolme päivää meni arkirytmin löytämiseen ja tämä parisen viikkoa ennen kuin löytyi aikaa kirjoittaa raportti. Jotain varmasti jo ehti unohtumaan, muttei se miten onnistunut matka oli.
E: liikkeen nimi oikein
|
