Omasta mielestäni Sadik oli verrattain huono ja hänestä tuli mieleen mäksä paskimmissa peleissään. Okei, hyökkääjän voidaan sanoa pelanneen aika helvetin hyvin, kun pari maalia nakkaaa, mutta kuitenkin milffi oli sen verran paska, että jopa j-namikin olisi vähintään hattutempun tehnyt. Lisäksi vaikutti erittäin ärsytysherkältä pelaajalta joka kuumenee helposti. Pahasti epäilen ettei hirveästi käyttöä kovimmissa peleissä.
Ring oli mielestäni ekalla puoliajalla kentän paras. Loistavia laidanvaihtoa ja sähäkkyyttä oikeastaan ympäri kenttää. Tokalla puoliajalla sitten vähän hyytyi ja muuttui näkymättömämmäksi, mutta teki kuitenkin maalin.
Pukki vaikutti lupaavalta tullessaan kentälle ja mielestäni Parikan kanssa muodostavat ensi kauden hyökkäysparivaljakon, tosin mursu varmaan peluuttaa hyökkääjiä fiftyfifty että kaikilla on kivaa.
Maalivahtiosasto näyttää hyvältä. Ehdoton ykkösveskari nähdyn perusteella ja euromitat täyttävä janari.
Aika paljon eri mieltä tästä. Ensinnäkin Sadik oli eilen hyvä. Kaksi maalia ja lisäksi hyvin mukana pelinrakentelussa aina kun sai palloa. Enemmän olisin toivonut pelattavan palloa Sadikille, josta pudotus Alho, Dawdalle tai Ringille. Tätä nähtiin jonkun verran, mutta kuitenkin liian vähän. Sahlgren torjui eilen hyvin, mutta vastaantulot olivat kyllä niin kaukana tarvittavasta tasosta, että tämän ottelun perusteella en usko kaverilla olevan vielä tällä kaudella suurempaa käyttöä. Lupaava kaveri, mutta hiottavaa riittää. Ei haastane Wallenia vielä tällä kaudella.
Yleisesti ottaen eilinen ottelu oli huomattavasti parempi kuin aeimmat MyPa ja Haka-ottelut. Kuten täällä onkin jo mainittu, Ring pelasi hyvin. Eilisessä ottelussa korostui se, mikä erottaa Ringin muista tämän hetken keskikentän keskustan (Riihilahti, Fowler, Yobe) pelaajista; aktiivisuus hyökkäyssuuntaan. Ring oli avainasemassa 1-0 ja 2-0 maaleissa. 1-0 osumassa Ring riisti pallon keskialueella, lähti pallottomana pystyjuoksuun, sai pallon Dawdalta ja laittoi nappikeskityksen Sadikille, josta pallo maaliin. 2-0 maalissa Ring lähti keskialueelta jälleen pystyjuoksuun, juoksi loppuun asti ja nappasi pallon maalivahdin ja puolustajan väliltä ja pallo tyhjiin. Ring on selkeästi eri tyyppinen pelaaja kuin muut keskustan kk-pelaajat, joten on erittäin tärkeä lisä keskikentälle.
Alho oli myös vakuuttava. Vauhtia riittää, pallo pysyy jalassa, keskitykset lähtevät molemmilla jaloilla ja varsinkin oikean jalan laukaus on erittäin painava. Vielä hieman lisää suoraviivaisuutta ja puolustajien haastamistamista niin Alho on mielestäni valmis jopa avaukseen.
Yobe pelasi ensimmäisen puoliajan paremmin kuin aiemmin, mutta toisella puoliajalla taantui. Yobessa itseäni häiritsee eniten aggressiivisuuden puute. Keskikentän keskustan pelaajan toivoisi menevän kovempaan tilanteisiin (kuten Ring) ja olevan muutenkin aktiivisempi pelinrakentamisessa. Fowler oli mielestäni melko näkymätön, mutta ei toisaalta tehnyt juurikaan virheitä. Poislukien Mannströmille tarkoitettu 15 metriä liian pitkäksi mennyt puolenvaihto.
Eilisessä ottelussa oli myös erittäin mielenkiintoinen hyökkäyskaksikko eli Sadik-Bah. Kun ottaa huomioon Mannströmin aiemmat hyvät otteet ja Alhon eilisen vahvan esityksen niin Dawdaa voi kyllä käyttää myös kärjessä. Tosin sinne osa-alueelle on muutenkin jo tunkua. Summa summarum, hyökkäykseen ja keskikentän laidolle löytyy erittäin hyvin variaatioita, mutta keskikentän keskusta on vielä toistaiseksi pieni kysymysmerkki.
e: HJK-TV:ssä näkyvillä matsin huippuhetket:
http://www.youtube.com/watch?v=X6uDLhrKH7A&feature=youtube_gdata_player