Otetaan sitten se Kauko. Kyllä meillä Liespuu ja N'Galula pystyvät sen hajamatsin topparia tuuraamaan. Nyt kaverit pelasivat ensimmäistä kertaa yhdessä eikä toinen heistä edes ole toppari. Mainitsemassasi skenaariossa teidänkin keskikenttä on muutoksen jälkeen aika keskinkertainen, eli ei nyt lähdetä keulimaan vielä maaliskuussa. Pienet ringit nyt vain ovat ikuinen ongelma tässä sarjassa. Mielellään ottaisi kahden pulustuslinjan edestä pelaajia, mutta eipä se oikein onnistu.
Kyllä myös Interin materiaali on erittäin kapea. Ja ei, ei ole lähtenyt keulimaan ollenkaan. Olen vain jo useamman vuoden ihmetellyt TPS:n puolustuksen kapeutta. Muutamalla viime kaudella tepsillä on ollut joka vuosi tyyliin 5 puolustajaa edustusjoukkueessa. No hyvin tuloksin ovat kuitenkin pelanneet viime vuodet, joten näyttää toimivan.