Jalkapallomatkailua Brasiliassa
Alkusanat
Tässä on jonkin näköinen matkakertomus seikkailusta brasilialaisen jalkapallon ihmeellisessä maailmassa. Ymmärrettävyyden parantamiseksi olen muuttanut hinnat pääsääntöisesti euroiksi (1e=2,25 realia). Jos joku suunnittelee Brasiliaan menoa, tästä jutusta saa varmaan jotain tietoa ja ottamalla suoraan yhteyttä, voin antaa lisää neuvoja, jos tiedän asiasta. Aiemmat matkakertomukset löytyvät myöskin tältä foorumilta (-08)
http://futisforum2.org/index.php?topic=48998.msg1925897#msg1925897 ja (-10)
http://futisforum2.org/index.php?topic=97571.0Pieniä vaikeuksia
Tämän vuotinen Brasiliankiertue ei alkanut kovin lupaavasti. Rion lentokentällä keskiviikkoaamuna odottelimme kaverini Veskun kanssa rinkkojamme. Vesku alkoi epäilemään niiden tuloa, kun porukka alkoi vähenemään hihnan ympäriltä. Itse loin uskoa toteamalla ”kyllä ne tulee vielä”. Siinä vaiheessa, kun hihna pysähtyi ja olimme vain kahdestaan siinä, niin oli pakko antaa periksi. Ei ne tulleet.
Päivällä tapasimme kaverini Fabion ja hän soitti numeroon, minkä saimme lentokentältä. Brasilialaiset ihmiset eivät suuremmin rakasta vanhaa siirtomaaisäntää Portugalia ja ehkä tämäkin vaikutti siihen, että yleensä umpirauhallinen Fabio välillä korotti ääntään portugalilaisen lentoyhtiön TAP:n edustajalle. Ainakaan hän ei pahemmin TAP:a kehunut. Puhelu ei tuonut mitään selvyyttä asiaan ja sen jälkeen tästä numerosta ei enää vastattu! Fabio soitti myöhemmin TAP:n konttorin numeroon ja sieltä hänelle lähetettiin jotain e-maileja.
Olihan meillä vakuutukset kunnossa ja seuraavana päivänä haimme Lojas Americanaksesta, paikallisesta Tokmannista tavaraa noin 60 euron arvosta. Seuraavana yönä hostellimme yövahti oli tullut herättelemään Veskua ja toisteli ”aeroportoa”. Rinkat olivat saapuneet ja taas alkoi elämä hymyilemään. Sen opetuksen tästä sai, että jos mahdollista, niin aina kannattaa olla vähän aikaa siinä kaupungissa, mihinkä on laskeutunut. Mikäli olisimme heti jatkaneet matkaa eteenpäin, niin rinkkojen kohtalo olisi ehkä ollut huonompi. En tiedä, mitenkä meidän olisi käynyt ilman Fabion apua, siitä kiitos hänelle.
Tulihan siellä vielä muitakin takaiskuja. Yhden pousadan nettivaraus ei pitänytkään, koska se oli ”ylibuukattu”. Loppuvaiheessa tuli vielä paha pettymys. Olin vuokrannut suomalaisomistuksessa olevan asunnon, jota olin ennenkin käyttänyt. Alaoven lukot oli vaihdettu ja minulle oli tietysti annettu vanhat avaimet. Siitä vielä selvittiin, mutta sähköjä ei kämppään saatu. Sieltä löytyi kaksi maksamatonta sähkölaskua vuosilta -09 ja -10, yhteisarvoltaan noin kolme euroa. Maksoin laskut, mutta en voinut tehdä uutta sopimusta, koska en ollut kämpän omistaja tai Brasilian kansalainen. Ei muuta kuin kamat kantoon ja uusi majapaikka läheisestä pousadasta. Vaikeudet vahvistaa!
Ekana iltana Riossa suunnittelin mennä katsomaan Vasco da Gaman kotipeliä. Näytin vanhaa karttaani ja kysyin kaverilta hostellin ”respasta,” että missä on Vascon kotistadion. Kaveri tyrmäsi ideani täysin sanomalla ”älä mene sinne, alue on kamala ja stadion on hirveä”. Sen verran se vaikutti, että vein kamerani takaisin ”safetyboxiin”. Kovan sateen takia lähtö jäi vähän myöhään. Aikani odottelin bussia pysäkillä, kunnes jouduin toteamaan, että nyt aikaa on jo liian vähän. Pettyneenä jouduin palaamaan takaisin hostellille.
Läpi Rion vaarallisimman alueen
Torstaina aamupäivällä lähdimme Fabion kanssa katsomaan Cariocan C-sarjan ottelua Barcelona-Sao Joao da Barra. Tähän väliin voin antaa pientä selvennystä paikallisista sarjoista. Alkuvuodesta valtakunnallisissa sarjoissa on tauko. Silloin pelataan osavaltioiden (26 kpl) mestaruussarjoja ja Rion osavaltion mestaruussarja on nimeltään Carioca. A-sarjassa pelaavat neljä huippujoukkuetta ja 12 muuta jengiä. Tämä C-sarja ei ole enää tasoltaan mikään hirveän hyvä, selvästi alle Veikkausliigan.
Aluksi matkustimme paikallisliikenteen bussilla puolisen tuntia ja menimme erään mielenkiintoisen alueen läpi. Vila do Joao on alue, mikä on mainittu Suomenkin lehdissä, kun on ollut juttua poliisien erikoisjoukkojen ja huumejengien verisistä yhteenotoista. Fabio kertoi sen olevan Rion vaarallisimman alueen ja jatkoi, että täällä ei turisteja näy. Heitin hänelle, että täytyy tulla käymään täällä huomenna. Realistiseen tyyliinsä hän totesi rauhallisesti, ”sinä voit tulla, mutta sinä et tule takaisin”. Minä en mennyt sinne.
Hyppäsimme bussista pois Bonsucesso:n kaupunginosassa ja menimme tutustumaan paikalliseen stadioniin. Estadio Leonidas da Silva on nimetty vuoden 1938 MM-kisojen maalikuninkaan Leonidas da Silvan mukaan. Bonsucesso oli hänen seuransa vuosina 1931-32. Paikallinen seurapomo, Fabion kavereita, sai heti idean meidät tavattuaan. Hän halusi Fabion ottavan sellaisen kuvan, missä me juttelemme hänen kanssaan. Hänen tarkoituksenaan oli tehdä juttu tyyliin ”eurooppalaisia vieraita Bonsucesson stadionilla”. Tämä juttu olisi kyllä mukava lukea ja nähdä, paljonko sitä on ”väritetty”. Nykyisin tämä seura pelaa Cariocan B-sarjaa.
Bonsucesson stadion
Barcelonan valmentaja Flavio Annunziatta poimi meidät kyytiinsä stadionin edestä ja ajelimme vielä puolisen tuntia kaupungista poispäin pohjoisen suuntaan. Lopulta päädyimme Mesquitan kotikentälle, Nielsen Louzada stadionille. Itse en kyllä tarkalleen tiedä, missä olimme. Karttani ei ylettynyt lähellekään tätä aluetta. Fabio epäili, että olisimme ensimmäiset suomalaiset kyseisellä stadionilla. Omin päin sinne olisi ollut todella vaikea mennä.Ennen matsia kävimme haukkaamassa pienen välipalan läheisessä baarissa. Puolen litran ”Cokis” ja kolme sämpylää maksoivat 1,9e. Tämä kertoo jo jotain alueesta.
Elämäni ensimmäinen ottelu suljettujen ovien takana
Brasiliassa on tuhansia seuroja ja nyt saimme kunnian tutustua yhteen erikoisimmista niistä. Barcelona pelaa samanlaisissa peliasuissa kuin tämä tunnetumpi espanjalainen suurseura. Fabio kertoi, että he kuvittelevat oikean Barcelonan joskus tukevan heitä. Loppuun hän heitti vielä oman mielipiteensä, ”never” (ei koskaan). Pisimmälle tämän kopioinnin on vienyt joukkueen toppari, jonka taiteilijanimi on ” Puyol”. Sama pelipaikka ja kiharat hiukset, mutta siihen ne yhtäläisyydet sitten loppuivat Charles Puyolin kanssa.
Bracelona Rio de Janeirosta
Ennen peliä vierailimme heidän pukukopissaan. Se otti silmään, että kaikkien peliasut olivat siististi viikattuina odottamassa käyttäjiään. Tätä käytäntöä varmaan vähemmän harrastetaan suomalaisissa alasarjoissa. Myös sen huomioin, että pelaajat näyttivät kovin nuorilta. Fabiolla oli tähän hyvä selitys. C-sarjassa vain kolme pelaajaa saa olla yli 23-vuotiaita. Pelaajat eivät ole ammattilaisia, mutta futis ei ole myöskään pelkkä harrastus heille. He haaveilevat paremmasta tulevaisuudesta jalkapallon avulla.
Fabio sanoi meille, että ottelu pelataan suljettujen ovien takana. Barcelonan valmentaja neuvoi meitä menemään katsomon yläosassa sijainneisiin ”aitioihin”. Katsomossa olivat vain minä ja Vesku sekä neljä vierasjoukkueen jäsentä. Ensimmäisen puoliajan mietin, että mikä tämän homman nimi on oikein. Tauolla Fabio selitti asian. Katsomo on niin huonossa kunnossa, että se on asetettu käyttökieltoon. Hän kertoi käyneensä siellä ensimmäisen kerran vuonna 1986 ja sen jälkeen stadionia ei oltu kunnostettu millään tavoin.
Ei mitään huippufutista, Cariocan C-sarjaa
Kaverini Vesku "aitiossa"
Fabio selitti myös toisen asian, minkä olimme kyllä arvanneet oikein. Pelin aikana yksi vierasjoukkueen edustaja tuli meidän juttusille. Hän puhui vain portugalia, enkä ymmärtänyt muuta kuin, että hän on seuran presidentti. Ohjasin hänet sitten kentän reunalle Fabion pakeille. Hän oli luullut, että olemme eurooppalaisia pelaaja-agentteja ja oli ollut heti kauppaamassa pelaajiaan ”vanhalle mantereelle”. Me ei nyt kyllä suuremmin näytetty miltään pelaaja-agenteilta, mutta ehkä hän ajatteli, että ei kukaan muutoin lähde katsomaan Euroopasta tällaista ottelua.
Ennen matsia ”Barcan”valmentajalla oli aikaa jutella meidän kanssa ja hän kertoi valmennusurastaan ulkomailla. Hänen entisiä seurojaan olivat Al Ittihifaq ja Al Taawon Saudi-Arabiasta sekä Al Wahda Arabi Emiraateista, joissa oli vierähtänyt yhteensä 11 kautta. Hän kyseli meikäläisen taustoja ja kuultuaan, että olen valmentanut myös, niin heti tuli kysymys, tuliko mestaruuksia. Vaikutti ihan mukavalta hepulta.
Hän kertoi myös, että Barcelonan presidentti oli soittanut hänelle ja pyytänyt seuransa avuksi. Tätä pestiä oli silloin takana vasta 15 päivää. Kysyin häneltä, että onko kenestäkään pelaajasta tulevaisuudessa Cariocan A-sarjaan? Jo tämän lyhyen jakson aikana hän oli havainnut, että kenenkään ”eväät” eivät riitä tähän osavaltion ylimpään sarjaan. Ihmettelin Fabiolle, että mitenkä tämän tasoinen ”coach” työskentelee näin alhaisessa sarjassa. Hän kertoi Flavion olevan rikas mies, joka valmentaa täällä harrastuksenaan, koska pitää työskentelystä nuorien pelaajien kanssa.Ilmeisesti tämä Barcelonan presidentti oli hänen ystäviään.
Vaikka kyseessä oli alasarjan ottelu, kentän reunalla olivat neljännen erotuomarin ohella poliisiauto ja ambulanssi. Myöskin aikalisä oli käytössä. Molempien puoliaikojen puolessa välissä tuomari antoi minuutin mittaisen ”teknisen aikalisän” juomista ja pikaista palaveria varten. Aluksi tämä käytäntö oli vain televisioitavissa otteluissa, mutta nykyisin sitä noudatetaan kaikissa peleissä Rion alueella. Toinen erikoisuus on ”merkkausvaahdon” käyttö. Vapaapotkutilanteissa erotuomari ottaa taskustaan pullon, merkkaa jollain itsestään häviävällä vaahdolla pallon paikan ja sen jälkeen määrittää muurin paikan. Siinä pitää tyhmemmänkin pelaajan tajuta, että mistä kohtaa vapaapotku annetaan eikä alkaa muuttelemaan pallon paikkaa.
Barcelonan voitettua matsin puhtaasti 4-0, pelaajat jäivät vielä viheriölle kuuntelemaan ”coachin”palautetta ja venyttelemään. Siinä samalla saimme vähän tietoa parin pelaajan taustasta. Pohjoismaistakin verta porukasta löytyi, erään pelaajan isoisä on norjalainen. Yksi pelaajista oli saanut ”lottovoiton” ollessaan 12-vuotias. Siihen asti hän oli elättänyt itseään myymällä jäätelöä paikallisjunissa. Nykyinen seuran kakkosvalmentaja oli ottanut hänet siinä vaiheessa perheeseensä asumaan . Ilman tätä liikettä hän tuskin pelaisi futista. On helppo kuvitella, että hän asuisi favelassa ja mahdollisesti harrastaisi rikollista toimintaa.
Voittoisan matsin jälkeen on mukava kuunnella palautetta
Paluumatkalla ajoimme yhden ”pelin” läpi. Pikkupojilla oli matsi käynnissä kadulla. Maali oli rakennettu parista isommasta kivenmurikasta, eikä kova alusta tuntunut yhtään haittaavan pelaamisen iloa. Suomalaiset hiekkakentät ovat hyviä pelialustoja tähän verrattuna.
Iltaa istumassa kantabaarissa
Kuuman ja pitkän päivän sekä flunssan vuoksi Veskulta oli puhti poissa illalla ja hän jäi hostellille nukkumaan. Minä puolestani suuntasin hostellin lähellä sijaitsevaan Cafe Bar Garibaldiin kaljalle. Tämä nimi on kyllä lähinnä vitsi, ikinä en ole kenenkään nähnyt siellä kahvia juovan. Tästä pienestä ”juottolasta” on muodostunut vuosien aikana meikäläisen kantabaari. Sen verran siellä on tullut poikkeiltua että henkilökunta ja jotkut kanta-asiakkaat ovat oppineet jo tuntemaan ”pitkän suomalaisen miehen”. Tälläkin kertaa heti ensimmäisenä päivänä, kun kuljimme siitä ohitse, baarista heilahti jonkun käsi tervehdykseen. Hinnatkin ovat täällä paikallisten baarissa kohdillaan. 0,6 litran olutpullo maksaa 1,7e. Copacabanan turisteille tarkoitetuista kioskeista saa samalla rahalla 0,3 litran tölkin. No, onhan sekin vielä edullista Suomeen verrattuna.
Päädyin siinä oluen juonnin ja futiksen katselun ohella juttusille jonkun englantia puhuvan kaverin kanssa. Kerroin hänelle, että olin ollut katsomassa Barcelonan peliä. Hän kertoi asuneensa 15-vuotta Riossa eikä ollut koskaan kuullut tällaisesta seurasta. Hän puhui tästä muille asiakkaille ja heidän ilmeistään tajusin, että seura oli ihan tuntematon heillekin. Muutaman kaljan sumentamilla aivoillani tajusin, että hehän pitävät minua ihan ”höpö höpö äijänä”, jos en esitä mitään todisteita. Yksi pahimpia asioita, mitä suomalaiselle miehelle voi tapahtua, on uskottavuuden menettäminen kantabaarissa. Tätä en sallinut tapahtuvan itselleni.
Lähdin hakemaan kamerani hostellista ja samalla otin mukaan muutaman reissua varten teettämäni paperivalokuvan. Näyttelin päivällä ottamiani kuvia ja ainakin tämä rähjäinen stadion tuntui olevan tuttu joillekin heistä. Kuvat nähtyään heidän oli pakko uskoa, että tällainenkin seura löytyy heidän kotikaupungistaan. Uskottavuuteni oli palannut ja tilasin uuden kaljan vanhaan ”piikkiin”. Paikalliseen tyyliin kaljat maksetaan vasta pois lähtiessä. Toki saa maksaa pullo kerrassaan.
Aikaisemmilla reissuillani olen havainnut, että valokuvat Suomesta on hyvä tapa päästä kontaktiin paikallisten ihmisten kanssa. Ne herättävät aina mielenkiintoa. Minulla oli mukana esim. sellaisia kuvia, joissa seilaan Keurusselällä omatekoisella lautta-laituriyhdistelmällä, auraan lumilingolla lumen lentäessä näyttävässä kaaressa, pumppaan traktorin ja vesikairan avulla vettä jäätielle ja kaiken kruununa kuva, kun ”tukkirekka” täydessä lastissa kulkee jäätiellä. Selitin tälle juttukaverilleni, että kaikki nämä tapahtuvat samalla järvellä. Hän puolestaan toimi tulkkina, kun muuta porukka alkoi parveilemaan ympärillä ja kuvat kulkivat kädestä käteen. Puheensorina oli kova ja voipi olla, että kaikki eivät uskoneet näkemäänsä. Uskottavuuteni joutui jälleen koville. Jos nämä äijät puhuivat kotonaan näkemästään, emännät ovat voineet hyvinkin kysyä, että mitähän sinä oikein joit, kun näin sekavia puhut. Sen olen reissuillani huomannut, että jäästä puhuttaessa ihmiset tajuavat sen olevan kylmän palasen, joka pudotetaan lasiin. Sitä kaikki eivät ymmärrä, että se voi kantaa ihmisen, saatikka sitten ”tukkirekan”.
Rinkat ja Fabion paidat tulivat perille
Seuraava aamu alkoi kahdella iloisella havainnolla. Ei ollut krapulaa ja rinkat olivat ilmestyneet sänkyjen päihin. Yöllä yhden aikaan englantia taitamaton hostellin yövahti oli tullut tökkimään Veskua ja höpöttämään ”aeroportoa”. Vesku oli kömpinyt alakertaan ja siellä oli ollut joku lähetti lentokentältä rinkkojen kanssa.
Aamulla soitin Fabiolle, että rinkat ovat perillä. Hän oli kovin iloinen meidän ja itsensä puolesta, koska rinkassani oli hänelle suomalaisten joukkueiden pelipaitoja. Fabiosta kerrottakoon sen verran, että tutustuin häneen vuonna 2007 erään suomalaisen toimittajan välityksellä. Aiemmin hän toimi pelaaja-agenttina ja on välittänyt Suomeenkin tunnettuja pelaajia. Miehen menneisyydestä löytyy kaksi vierailua Suomessa ja kahden vuoden asuminen Islannissa! Siellä hän työskenteli kalatehtaalla ja pizzatarjoilijana sekä oli samalla välittämiensä pelaajien tukena. Hänellä on lakimiehen koulutus, mutta nykyisin hän toimii jalkapallotoimittajana. Miehen tietämys brasilialaisesta jalkapallosta on kyllä aivan käsittämätön.
Aivan oma lukunsa on hänen pelipaitakokoelmansa. Se käsittää 864 aitoa pelipaitaa ympäri maailman. ”Aito” tarkoittaa nimenomaan pelipaitaa, ei esim. aitoa fanipaitaa. Hän on kerännyt paitoja nyt 32 vuotta harrastuksenaan, ei bisnes mielessään. Hänelle oli tarjottu 5000 dollaria Kiinan maajoukkueen pelipaidasta vuoden 2002 MM-kisoista. Kauppoja ei syntynyt.
Fabion kokoelmasta löytyy paikallisten legendojen Pelen, Ronaldon ja Romarion paidat. Seurajoukkueiden paitoja on yli 60 maasta. Eurooppalaisista huippuseuroista löytyy mm. Chelsea, Manchester United ja City, Liverpool, Lyon, Barcelona, Real Madrid, Bayern Munchen ja monta muuta. Euroopasta hänellä on ylivoimaisesti eniten suomalaisia paitoja, mutta myös Italia on hienosti edustettuna. Kaapissa ovat mm. AC Milanin, Interin, Juventuksen, Parman, Lazion ja Napolin ”nutut”. Tämä selittyy ehkä sillä, että Fabion sukua on lähtöisin sieltä ja hänellä on myös Italian passi.
Pistetään tähän vielä lista hänen suomalaisista paidoistaan. Jos joku huomaa, että omaa seuraa ei listalta löydy ja haluaa korjata asian, niin minuun voi ottaa yhteyttä. Näistä paidoista 54 on meikäläisen hankkimia tavalla tai toisella.
Allianssi, FC Jazz, Haka, HJK, Ilves, Ponnistus, PPT, TPV, VPS, RaPa, SaPa, MyPa, Oulu?,JJK, KuoPa, FC Lahti, Jaro, Reipas, Mäntän Valo, Voitto, Kivitasku, Kullervo, FC Wilma, Joutseno United, Duck Park Rangers, KooTeePee, Tampere United, NoPS, Nokian Pyry, Koskenmäen Pallo, Pateniemen Tenho, KeuPa, Palokan Pyry, City Stars, Sopin Pallo, Daltonit, HirPy, Ylöjärven Ryhti, ParVi, Riverball, ToU, RoPS, PaPa, Martti, KuFu , LehPa, Janakkalan Pallo, JyPK, FC Vaajakoski, Karhu Futis, SC Zulimanit, KontU, Viikingit, PohU, Leppä, HuKi, SiPS, JPS, Toip-49, Sport-39, Iskmo-Jungsund, PalRi, KuPS, Loiske, Jämsänkosken Ilves ja Suomen maajoukkuepaita.
Fabio saapui soiton jälkeen hyvin nopeasti paikalle, koska hän asuu kävelymatkan päässä Che Lagarto hostelista. Hän oli erittäin tyytyväinen saatuaan nyt kokoelmaansa ToiP-49:n, Sport-39:n, Iskmo-Jungsundin, KuPS:n, Loiskeen, Karhu Futiksen, Ruosniemen Visan ja Pallo-Iirojen paidat. Jo ensimmäisenä päivänä päivänä hän toi minulle ison kassillisen paitoja ja sieltä löytyi sellaisia seuroja kuten Goias, Gremio, Sport, Santo Andre, Al Raed (Saudi Arabia), FC Keflavik (Islanti) ja monta muuta suomalaisille vähemmän tunnettua seuraa.
Fabiolla on nyt 864 paitaa
Ensimmäistä kertaa Engenhaolle
Tällä hetkellähän legendaarinen Maracanan stadion on remontissa tulevia MM-kisoja varten. Vascoa lukuun ottamatta Rion suurseurat pelaavat pelinsä Engenhaon stadionilla. Vuonna 2007 kuljin kyseisen stadionin vierestä, kun sitä rakennettiin Pan Amerikan-kisoja varten. Muutoin tämä stadion oli minulle uusi tuttavuus ja sijaintikan ei ollut tarkoin selvillä. Tulevien Olympialaisten yleisurheilukisat suoritetaan siellä.
Maracana on remontissa tulevia MM-kisoja varten
Sain Fabiolta ohjeet kuinka mennä Engenhaolle ja lauantai-iltapäivänä lähdin matkaileen stadionille, tarkoituksena nähdä Botafogo-Americano. Ensin metrolla Centron asemalle ja siellä siirtyminen samassa paikassa sijaitsevalle rautatieasemalle. Kaikkein helpointa on ostaa heti lähtiessä kaksi metrolippua ja kaksi junalippua, jos aikoo palata samaan paikkaan. Näin välttyy ylimääräisiltä jonotuksilta.
Menin mielestäni oikeaan junaan, mutta halusin vielä varmistaa sen. Samassa vaunussa oli yksi Botafogo-paitainen fani kaverinsa kanssa. Hän sanoi olevansa matkalla peliin. Suunnittelin ”peesaavani” heitä, niin pääsisin ainakin suoraa reittiä stadionille. Tosin myöhemmin havaitsin, että helppohan sinne on mennä, koska juna-asema oli lähes stadionin vieressä.
Junasta lähtiessään kaverit vinkkasivat mukaansa ja minähän liityin heidän seuraansa. Kaverukset eivät puhuneet sanaakaan englantia, mutta yllättävän hyvin me pystyimme kommunikoimaan. Meikäläinen ei osaa muodostaa mitään pitkiä lauseita portugaliksi, mutta ymmärrän varmaan jotain toistasataa sanaa. He kyselivät kaikenlaisia juttuja ja aina ymmärsin jotain sanoja ja loput arvasin. Kokemuksesta tiesin mitä tällaisessa tilanteessa kysellään, ei siinä mitään kauhean syvällisiä ja henkeviä kysymyksiä esitetä. Tällainen suppeakin sanavarasto auttaa elämistä Brasiliassa melko paljon, koska siellä puhutaan tosi vähän englantia.
Tämä fanipaitainen heppu antoi kaverilleen lipun peliin ja kysyi minulta, olenko kiinnostunut ostamaan lipun häneltä. Lipussa ei ollut mitään hintaa, mutta hän pyysi siitä 8,90e. Tiesin, että se on kohtuullinen pyyntö, koska saman verran olen maksanut Maracanalle. Voi olla, että sain sen alle normihinnankin, koska viikon päästä huippuotteluun samalle paikalle lippuja myytiin luukulla nelinkertaiseen hintaan.
Engenhao näytti olevan Botafogon kotistadion, koska siellä oli seuran logot hyvin esillä. Pääportin edessä oli Botafogo-legendojen ja maailmanmestareiden Garrinchan, Jairzinhon ja Nilton Santosin patsaat. Stadion ei ole oikeaoppinen futispyhättö, koska siellä on juoksuradat. Päätykatsomot eivät ole kovin korkeat ja siksi sinne mahtuu vain 46931 henkeä.
Seurasin matsin yhdessä näiden uusien tuttujeni kanssa. Botafogo löi helposti Americanon 4-0. MM-kisoissakin Uruguayn paidassa esiintynyt Sebastian ”Loco” Abreu oli kentän näkyvin hahmo, muutoinkin, kun kokonsa vuoksi. Tämä isokokoinen kärkimies tuntui olevan fanien suuri suosikki ja kertaalleen hän pisti pallon maaliin. Ennakkoon oli varmasti tiedossa, että kyseessä ei ole mikään huippuottelu, koska paikalle oli vaivautunut vain neljätuhatta katsojaa.
Ronaldinho oli vaisu
Seuraavana päivänä oli vuorossa todellinen huippuottelu, kahden edellisen vuoden Brasilian mestarit Flamengo ja Fluminense vastakkain. Lippujen saamisesta tähän otteluun minulla oli huonoja kokemuksia edelliseltä vuodelta, joten päädyimme riskittömään vaihtoehtoon. Otimme Veskun kanssa hostellimme tiskiltä valmiin matkan peliin ja se osoittautui kyllä pettymykseksi.
Kolme tuntia ennen pelin alkua porukka haettiin pikkubussilla hostellilta. Matka stadionin liepeille vei puolisen tuntia, kun kiskoja pitkin se vei kaksinkertaisen ajan odottelujen kanssa. Meidät jätettiin erään huoltoaseman nurkalle ja siinä jouduimme odottelemaan toista tuntia. Porukkaa tuotiin siihen muistakin yöpymispaikoista ja lopulta väkeä oli paikalla jotain satakunta henkeä. Heti kun sain lipun kouraani, tiesin, että nyt ei olla millään hyvillä paikoilla. Lipun hinta oli vain 6,70e ja se paljasti sen. Koko matkan hinta oli 40e. Näin ollen matkan osuudeksi jäi 33,3e ja omatoimisesti menemällä se maksaa noin 3,4e!
Meidät ohjattiin päätykatsomoon, istuinpaikan sai itse valita. Sain mielestäni kohtuullisen paikan, mutta sen ”arvo” aleni pelin alkaessa. Meikäläisen tuurilla joku innokas fani tuli seisomaan ison Flamengon-lippunsa kanssa muutaman penkkirivin minun alapuolelle. Valitettavasti hän oli vielä riski kaveri, jaksoi heilutella lippuaan turhan paljon.
Suurin mielenkiinto ottelussa kohdistui luonnollisesti takavuosien supertähteen Ronaldinhoon. Vuoden alussa hän palasi pitkältä Euroopan kiertueeltaan kotimaahansa ja ehkä hieman yllättäen Flamengoon. Jo aiemmin olin kysynyt Fabiolta, miten Ronaldinho on pelannut täällä? Fabio ei suuremmin hehkuttanut hänen esityksiään, totesi vain, että taso on niin huono täällä.
Kahdesti Ronaldinho oli näkyvässä roolissa. Kerran hän harhautti puolustajan ja veti vasurillaan hieman takatolpan ohitse. Toisella puoliajalla hän sai varoituksen, kun liukui maalivahdin sormille. Vuotta aiemmin näin vastaavassa matsissa kahdeksan maalia, mutta nyt 26.131 katsojaa joutuivat näkemään vaisun 0-0 tasapelin. Myöhemmin näin Ronaldinhon pelaavan TV-ottelussa ja siinä hän oli kahta maalia alustamassa, tosin vastustajakin oli alemmista sarjoista.
Flamengo-Fluminense
Seuraavana päivänä Fluminensen valmentajan Muricy Ramalhon kuva oli ainakin kolmen päivälehden kannessa. Ainoa sana, minkä ymmärsin oli ”casa” (=koti). Siitä vedin johtopäätöksen, että potkut taisi tulla tälle neljä Brasilianmestaruutta saavuttaneelle ”coachille”. Olin oikeassa. Siinä vaiheessa Fluminensella oli tässä sarjassa kaksi voittoa ja nyt tämä ”tasuri”. Ihmettelin potkuja Fabiolle ja hän selitti asian. Potkut johtuivat huonosta menestyksestä Copa Libertadoresissa , mikä on ”Etelä-Amerikan mestarienliiga”. Se on erittäin tärkeä seuroille, koska siellä menestyminen tuo rahaa ja paikan seurajoukkueiden MM-turnaukseen.
Brasiliassa voi olla fani hautaan asti
Sunnuntain peli oli pettymys ja muutoinkin se oli huono päivä. Meillä oli suunnitelmana mennä Ouro Preton historialliseen kaupunkiin ja sieltä seikkailla Buziokseen. Eräästä opaskirjasta löysin tiedon, että Ouro Pretoon menee vain yksi bussi päivässä. Netistä paljastui, että se on ”leito” eli yöbussi, mikä lähtee 22.30. Näin menetimme yhden päivän ja aikataulu oli muutoinkin tiukka ja hieman riskialtis. Teimme uuden suunnitelman. Ensin Cabo Frioon pariksi päiväksi ja sieltä Buziokseen kolmen päivän ajaksi.
Joistakin ihmisistä olen kuullut sanottavan, ”hän oli sitä ja tätä aina hautaan asti”. Brasiliassa voit olla joukkueesi fani elämäsi loppuun asti ja vähän pidemmällekin. Cabo Frion katuja talsiessamme huomasin erään liikkeen ikkunassa Flamengon logon. Se oli hautaustoimisto ja siellä oli myynnissä tyylikkäät puiset arkut Flamengon ja Vasco da Gaman logoilla varustettuina. Koskahan esim. SM-liigan seurat alkavat myydä faniarkkuja, tosin potentiaalinen asiakaskunta on aika pieni.
Buzios on kauniin ja kalliin paikan maineessa. No se on tyypillinen turistipaikka, missä on tietysti hinnat sen mukaiset. Pääkadun varresta löytyi kuitenkin Botafogo-baari, mistä muodostui meidän kantakuppila. Ensimmäisenä iltana omistaja nosti ison television ulos ja sieltä oli tarjolla cupin ottelu Fortaleza-Flamengo. Siellä 0,6 l olutpullo maksoi 2,7e, kun muualla samalla rahalla sai vain pienen oluen. Itseasiassa se oli vain kioski, minkä edessä oli muutama pöytä ja tuoleja. Baarin sisustamisessa ei ollut kyllä tarvittu mitään ”värisuunnittelijaa”, kaikki oli katosta lattiaan mustaa ja valkoista seuran värien mukaisesti. Sama tyyli oli vessassakin, valkoisella seinällä jotain mustaa hometta.Tiskin eteen oli piirretty seuran suurimman pelaajan, Garrinchan kuva. Sen olen huomannut, että monet pitävät siellä Garrinchaa jopa parempana kuin Pele.
Meikäläinen Botafogo-baarissa
Pele ei tunnu olevan siellä niin suuressa suosiossa, kuin voisi äkkiä kuvitella. Eräs äijä piti Maradonaa kaikkien aikojen parhaana pelaajana sillä perusteella, että ”Pelellä oli hyvät pelikaverit aina ympärillään ja Diego joutui pelaamaan yksin”. Toinen sanoi Pelen kulkevan vain ”nokka pystyssä”. Garrinchan suosioon vaikuttaa ehkä se, että Pele on menestynyt uransa jälkeenkin ja Garrincha puolestaan oli ”renttu” ja ihmisethän aina rakastavat ”renttuja”. Futiksen ohella Garrincha piti naisista ja alkoholista, normaalia ”futaajaa” enemmän. Hänen sanotaan olevan kaikkiaan 14 lapsen isä, joista yksi sai alkunsa Ruotsissa vuoden -58 MM-kisojen aikaan. Hänelle maittoi ”soppa” jo peliuran aikana ja juominen vain lisääntyi pelien loputtua. Hän kuoli alkoholistina vuonna 1983 49-vuotiaana.
Vasco da Gama-Botafogo
Retken toiseen huippuotteluun Vasco da Gama-Botafogo lähdimme omin päin, koska halusimme katsomaan kunnon paikoille. Lippujen hinnat vain hieman yllättivät. Pääkatsomon alaosaan olisi maksanut 26,7e ja yläosaan, missä me olimme, maksoi 17,7e. Paikka oli kyllä loistava.
Poliiseja on aina paikalla kun pelataan futista
Peleissä ilmoitetaan valotaulun välityksellä kaikki tiedot tarkasti. Tässä matsissa oli ”pagante” 26520, mikä tarkoittaa maksaneita. ”Presente” eli paikalla olevia oli 31267. Jopa ”venda” eli myynti ilmoitetaan. Nyt se oli 724.360realia, mikä tekee noin 321.937e. Ikinä en ole nähnyt aiemmin minkään lajin ottelussa ilmoitettavan lipputuloja.
Me olimme Botafogon fanien joukossa ja Vascon fanit puolestaan olivat vastakkaisella puolella. Meidän katsomossa oli riehakas meno päällä aina toiselle puoliajalle asti. Meidän vieressä eräs nainen pomppi niin, että tissitkin heiluivat ”silmiin pistävästi”. Kovasta kannustuksesta huolimatta se ei ollut Botafogon päivä. Ensin Diego Souza sooloili 1-0 Vascolle ja Eder Luis veti hienolla saksipotkulla pelin päätösnumeroiksi 2-0. Takaiskumaalien myötä meidän katsomossa ääni ja liike hiipuivat pikkuhiljaa. Osa porukkaa poistui katsomosta jo hyvissä ajoin ennen matsin loppua. Odotin paljon ”Loco” Abreulta, mutta hän ei saanut mitään aikaan kärjessä. Koko Botafogon porukka oli melko huono. Maalintekotilanteet jäivät hyvin vähiin. Syötöt kentän viimeisellä neljänneksellä epäonnistuivat järjestäen.
Engenhao
Katsomossa olimme häviäjien puolella, mutta junassa päädyimme voittajien juhliin mukaan. Olimme yhden vaunun oviaukolla ja hieman epäröimme sisäänmenoa, koska se näytti melko täydeltä. Joku Vascon fani näytti, että tänne vain sisälle. Vaunu oli täynnä voittoa juhlivia Vascon faneja. Ikinä en ole ollut junassa, mikä on niin täynnä porukkaa ja meteli oli sen mukainen. Vaunu oli jo nähnyt parhaat päivänsä kauan sitten, mutta ymmärrän hyvin, miksei sille linjalle oltu laitettu uudempaa. Jätkät hakkasi vaunujen seiniä ja lauloivat jotain kannatuslauluja. Vascon faneja pidetään hieman pahamaineisina, mutta ei meillä ainakaan ollut mitään ongelmaa heidän kanssaan.
Seuraavana päivänä matkasimme lentokentälle. Vesku lähti Suomeen ja minä puolestani lentelin koilliseen Brasiliaan, Recifeen. Olin saanut ”tehtäväni” suoritettua. Tästä reissusta puhuttiin ensimmäisen kerran varmaan pari vuotta sitten ja lupasin silloin esitellä kaverilleni Rion. Vesku ehätti näkemään Kristus-patsaan, Sokeritoppavuoren, Santa Teresan alueen, Copacabanan ja paljon muuta, mitä ei välttämättä seuramatkalla näe.
ABC-Baraunas
Retkeni toisen puolikkaan vietin Recifessä ja Natalissa. Otteluun meneminen Natalissa oli ikään kuin paluu juurille. Siellä näin vuonna 2006 ensimmäisen kerran sikäläistä jalkapalloa,tosin eri stadionilla. Sen jälkeen olen viettänyt maassa puolisen vuotta ja pelejä on tullut nähtyä yli 20.
Menimme vaalean naisystäväni kanssa katsomaan ottelua ABC-Baraunas. Lähestyessämme lippujonoa, joku äijä tuli kauppaamaan kahta lippua hintaan 22,2e. Ilmeisesti hän kuvitteli, että siinä ovat ”gringo” ja ”gringa”, joille on helppo myydä liput. Myyjä yllättyi,kun Gloria puhui paikallisena ihmisenä luonnollisesti portugalia. Pikaisen neuvottelun jälkeen äijä lupasi lähteä meidän mukaan portille. Gloria meni lippunsa kanssa koittamaan onneaan ja minä jäin myyjän kanssa seuraamaan miten hänen käy. Gloria palasi kuitenkin takaisin ja selitti asian. Lipuilla pääsisi sisälle, mutta ne ovat lehdistökatsomoon. Äänin 2-0 päätimme olla ostamatta lippuja, koska siellä olisi ehkä kysytty lehdistökortteja. Mennessämme uudestaan jonoa kohti, tuli toinen äijä kauppaamaan samoja lippuja hintaan 17,7e. Painelimme ohitse ja menimme kiltisti jonottamaan oikean hintaisia lippuja, jotka maksoivat 26,6e.
ABC-Baraunas
Vierailu ABC:n kotistadionilla Maria Lamas Farachella oli minulle uusi kokemus. Aiemmin olin ollut vain American stadionilla Natalissa. Toisin kuin Engenhaolla, täällä alimmat rivit olivat lähellä viheriötä. Vain aita oli välissä. Tähän stadionille oli ollut aikanaan helppo tehdä laudoitukset valua varten. Stadion muodostui neljästä suorasta katsomonosasta, kulmat olivat auki. Pääkatsomon keskellä oli valkoiset kuppi-istuimet, mutta muutoin oli vain ”betonihyllyt” istumista varten
Tässä Rio Grande do Norte osavaltion mestaruussarjan ottelussa oli paljon samoja juttuja kuin Veikkausliiganpeleissä. Yleisöä saman verran, pelin taso ei ollut kovin korkea ja kannustus oli vähäistä. Kotiyleisö alkoi hermostumaan omien otteisiinsa jo ensimmäisen puoliajan puolivälissä. ”Pooha” huudot alkoivat kuulumaan katsomosta. Tämä sana tarkoittaa jotain negatiivista, koska sitä huudetaan aina epäonnistumisten jälkeen. Heikkotasoisen ottelun voitti ABC rankkarista tulleella maalilla 1-0. Voitettuaan valtakunnallisen serie B:een ABC nousi ensi kaudeksi A-sarjaan, mutta on kyllä vaikeuksissa siellä. Veikkaisin paluuta alaspäin.
Tuomarit ovat hyvässä turvassa pelin jälkeen
Tulimme matsista pois taksilla ja maksoin matkan 50 realin(22,2e) rahalla. Monelle taksikuskille se on liian iso raha, vaihtorahoja on vaikea löytää! Näin heti kuskin otteista, että nyt tuli vaikea paikka. Hän antoi ensin liian vähän takaisin. Pyydettyäni lisää, hän otti rahat takaisin ja pisti siihen päälle näyttävästi lisää rahaa. Tarkistin rahat ja huomasin heti, että hän oli näppärällä sormiliikkeellä napannut viiden realin rahan pois välistä. Ärähdin asiasta ja lopulta hän antoi oikein takaisin. Kyseessä oli pienet rahat, mutta vihaan näitä epärehellisiä taksikuskeja, joten periaatteesta taistelin loppuun asti. Taksikuskeissa on todella paljon sellaisia äijiä, jotka koettavat huijata ”gringoja” tavalla tai toisella. Näiden kanssa saa olla aina varuillaan tai huomaa tulleensa ”kusetetuksi”. On siellä toki ihan rehellisiä ja mukavia kuskeja, joiden kanssa pääsee juttuun ja heille voi antaa tippiäkin.
Cupin peli oli suuri tapahtuma
Se oli positiivinen yllätys, että Natalissa pelattiin reissuni aikana vielä cupin peli ABC-Vasco da Gama. Jos sarjapelissä oli tunnelma kuin Veikkausliiganmatsissa, niin nyt oli aivan eri meno päällä. Tulin paikalle jo yli kaksi tuntia ennen pelin alkua ja stadionin ympäristö suorastaan kuhisi elämää. Huippujoukkue serie A:sta on harvinainen vieras Natalissa ja tämä matsi oli suuri tapahtuma siellä.
Kävin ostamassa lipun ja jäin pyörimään stadionin ulkopuolelle. Join muutaman oluen, söin pari espetinhosta (lihavarrasta) ja katselin elämän menoa. Vaikka Natal on turistikaupunki, niin muita valkoisia miehiä en siellä nähnyt. Siirryin stadionin sisäpuolelle hyvissä ajoin ja väkeä näytti olevan lähes ”tupa täynnä” jo siinä vaiheessa. Lipullani sai valita paikan vapaasti päädystä tai pääkatsomon vastakkaiselta puolelta. Änkesin itseni keskiviivan tuntumaan ja melko ylös. Eihän siellä enää tyhjiä paikkoja ollut, mutta kerrankin pituudesta oli hyötyä. Bongasin pari heppua, jotka olivat pituudeltaan jotain 165 senttisiä. Pystyin hyvin seuraan matsia heidän takaa, koska ”hyllyt” olivat lähes metrin levyisiä. Ottelun suuruus näkyi siinäkin, että kolmen päivän aikana pääkatsomon päädytkin olivat saaneet kuppi-istuimet.
ABC:n kotistadion
Olin nähnyt molempien joukkueiden kertaalleen pelaavaan ja veikkailin jotain 0-3 voittoa Vascolle. Tälläkin kertaa minun ennakointi meni pahasti ”metsään”. Kotijoukkue aloitti varovaisesti eikä pahemmin uhkaillut nimekkään vastustajansa maalia. Pelin edetessä he pääsivät paremmin mukaan, kun huomasivat, että ei Vascokaan ole parhaassa vireessään. Pelin paras maalintekotilanne syntyi ABC:n hyökkääjälle. Pelin loppuvaiheessa hänet pelattiin hienolla läpisyötöllä läpiajoon. Maalintekoyritys oli vain kovin kesy, päin vastaan tullutta maalivahtia. Siinä oli kaverilla elämänsä tilaisuus tehdä maalia, joka olisi muistettu pitkään.
Pelin päätyttyä yllättäen 0-0, en ollut varma mitä sen jälkeen tapahtuisi. Yleisön alkaessa valumaan pois stadionilta tajusin, että mitään jatkoaikaa ei pelattaisi. Uusintaottelussa Vasco oli sitten voittanut ABC:n 2-1. Stadionilta lähteminen ei sujunut hirveän nopeasti. Kaikki toisen päätykatsomon ja takasuoran katsojat joutuivat menemään samasta portista ulos ja alhaalla ollut käytävä oli tosi kapea.
Jos tulomatka sujui hieman negatiivissa merkeissä rinkkojen hukuttua, niin vastaavasti paluu meni hienommin, kuin koskaan aiemmin. Meikäläinen ei ole koskaan pystynyt nukkumaan lentokoneessa. Nyt sain mukaani Glorialta hänen edesmenneeltä tädiltään jääneen nukahtamispillerin. Hän lupasi sen toimivan varmasti noin tunti nielemisen jälkeen. Olen aiemmin kerran koittanut tätä konstia, mutta silloin se ei toiminut. Väsytti hirveästi, mutta en kyennyt nukkumaan.
Otin pillerin heti koneeseen mennessäni. Ehätin syömään tarjotun aterian ja sen jälkeen melko pian nukahdin. Kymmenen tunnin lennosta nukuin varmaan jotain yli puolet ajasta. Pilleri oli yllättävän pitkäkestoinen. Seuraavalla lennolla Lissabonista Osloon nukahdin uudelleen. Heräsin pää vasten edessä olevaa penkkiä kuola valuen. Ei mikään niin kaunis näky, mutta onneksi vieressä ei istunut ketään. Enkä nyt kyllä suuremmin välittänyt siitä. Pääasia, että matka meni helposti.
.
