Suomalaisen juniorijalkapallon keskeisiä vahvuuksia ja ongelmakohtia

[mtontola]

Ajattelin, että voisi listata vahvuuksia ja ongelmakohtia liittyen yleisellä tasolla suomalaiseen juniorijalkapalloon kun suhtautetaan, että eri paikoissa joissain onnistutaan jo nyt paremmin joissain asioissa. Tässä mitä itsellä tulee ensi alkuun mieleen. Jatkakaa ihmeessä. Voin sitten koota listaksi ensimmäiseen viestiin. Jos jotain pitää listalta poistaa tai korjata, niin nämäkin huomiot olisivat hyviä.

Vahvuuksia

- Suomessa on helppo organisoida systemaattista toimintaa, kun riittää tahtoa
- Olosuhteet ympärivuotiseen jalkapallon harrastamiseen menee koko ajan eteenpäin
- Yleinen tahto, että kaikki halukkaat pääsevät osalliseksi harrastusta
- Seuratasolla oikeansuuntaista edistysaskeleita osassa seuroista ja tietyillä osa-alueilla jopa mallikelpoista toimintaa
- Käyttämätön potentiaali ts. varaa parantaa huomattavasti
- Teoreettiset taloudelliset resurssit (ongelmana siirtäminen käytäntöön)
- Monilajisuudesta johtuva yleinen urheilullisuus osalla harrastajista
- Teoreettista valmennustietoa ja tutkimusta riittää

Ongelmakohtia   

- Olematon jalkapallokulttuuri, varsinaista kunnioitusta itse lajia ja sitä tosissaan harrastavia kohtaan ei yleisesti löydy
- Heikot seurat, ammattimaisuuden puuttuminen, ”leikitään” ammattilaisia
- Käytännössä niukat/olemattomat resurssit
- Lajiliiton epämääräinen rooli kentällä
- Palloliiton strategian epämääräisyys (kilpaurheilun rooli käytännössä esim. nappuloissa?)
- Lyhytjänteiset tavoitteet / epärealistiset kuvitelmat / todellisuudenpako siitä mikä on eurooppalaisen jalkapallon taso
- Pitkäjänteisyyden puuttuminen kaikilla tasoilla (strategiat, näkemykset yms. muuttuu vuosittain)
- Tasapäistäminen
- Kyvyttömyys viedä yksilöitä eteenpäin
- Nepotismi
- Selkärangattomuus
- Toimijoiden heikko itsetunto ja luottamus omaan työhön, konfliktitilanteita ei osata kääntää voitoksi
- Ammattivalmennuksen ohut rooli kentällä
- Valmennuksen lähtökohtana lyhytnäköinen tuloksen tavoittelu ennen pelaajakehitystä (esim. virheistä rangaistaan, taktiikat yms.)
- Kaikki pelaa henkinen kyvyttömyys opettaa tehdyistä virheistä (kaikki on hienoa, ei pystytä käyttämään näitä opetusmahdollisuuksia, kun katsotaan sormien läpi)
- Heikko kommunikointi kaikilla tasoilla
- Kilpajärjestelmän puuttuminen
- Heikko alueellinen yhteistyö
- Teoreettista valmennustietoa ja tutkimusta ei pystytä siirtämään käytäntöön tehokkaasti
- Harrastajilla ei identiteettiä jalkapalloilijana
- Materiaalin kapeus, harrastajapohja
- Virtuaaliurheilun ja konsolipelaamisen ajaminen ohi liikunnasta
- Vanhempien epämääräinen rooli harrastuksessa
- Toimijoiden, harrastajien ja perheiden yleinen mukavuudenhalu ja laiskuus joka kääntyy ylimielisyydeksi kun jotain ensimmäisiä näennäisiä  tuloksia on saavutettu

e. Jortsukan ja Strummerin ehdotukset lisätty.

[Jortsukka]

Osittain liittyvät noihin mainittuihin asioihin, mutta mielestäni yksi suurimmista ongelmista sekä valmentajien että vanhempien taholta on se, että tavoitellaan voittoa enemmän kuin pelaajien kehitystä. Tämä korostuu siinä että virheitä vältellään, niistä jopa rangaistaan. Koitetaan "ohjelmoida" liian nuoret pelaamaan sellaista jalkapalloa millä voitetaan, eikä sellaista mikä opettaa heitä oikeasti pelaamaan. Taktiikat ja pelitapa luodaan niin että voitto tulisi, mutta ei oteta huomioon sitä miten tuo taktiikka/pelitapa tukee sitä pelaajan kokonaisvaltaista kehitystä.

Samalla varsinkin kun on siirrytty ns. taso-/kilpajoukkueisiin, niin tämä on mielestäni korostetummassa roolissa. Kun varsinkin puhutaan siitä vaikkapa 50k+ asukkaan kaupungista, josta saat jo kasattua hyvänä ikäluokkana(ts. nuorena hyvin valmennettuja ja useampi lahjakas poika) taitavan joukkueen, niin pitäisi ymmärtää sitten mikä on se tavoite. Tavoite ei ole voittaa sen kauden tai seuraavankaan aikana mahdollisimman monta turnausta, ei edes sitä Kai Pahlmannia tai B-SM:ää, vaan tavoitteen tulisi olla tukea näiden pelaajien kehitystä maksimaalisesti. Heidän kaikkien osa-alueiden kehitystä.

Ei sillä, voittamisen ja siihen tähtäämisen pitää kuulua poikien tavoitteisiin, mutta sen pitää tulla poikien todellisen kehittymisen kautta. Itse olen nähnyt useammankin n.10-vuotiaidan joukkueen jossa löytyy useita Suomen mittakaavassa melko taitavia kavereita, joissa tavoitteet on selvästi enemmän voittaa, kuin kehittää pidemmällä aikavälillä esim. pelikäsitystä. Pelikäsityksessä suomalaiset ovat lähes järjestään maailmalla jäljessä. Samoin tilannenopeudessa, mielestäni nämä liittyvät sinänsä toisiinsa, että jos nuorena jo pelaaja "opetetaan" siihen että valmentaja tekee hänen puolestaan ratkaisuja, niin ei kentällä hahmottaminen tai tilanteisiin reagoiminen ole läheskään niin nopeaa kun se voisi olla. Tämä sitten korostuukin myöhemmällä iällä.

Muutama vahvuus:
-Suomessa on teoriassa taloudellisia resursseja "ihan ok" verran, jos niitä vain saataisiin jalkapallon pariin. Samoin elintaso on melko hyvä tukemaan jalkapalloa harrastuksena
-Monilajisuus on Suomessa mielestäni hyvin tukenut nuorien urheilullista kehitystä, varsinkin kun edelleen talviolosuhteet ovat yleensä mitä ovat(tämä toki aiheuttaa samalla myös ongelmia, mutta mielestäni lähtökohtaisesti tämä on oikein käytettynä edelleen selkeä vahvuus)

[Stürmer]

- Nuorison haluttomuus nähdä vaivaa ja panostaa mihinkään muuhun kuin virtuaaliurheiluun.

[drone]

Täällä jossain viestiketjussa oli puhetta ns. 10000 tunnin säännöstä. Mielestäni erittäin hyvä pointti. Juniorin tulisi treenata 5 tuntia joka ainoa päivä 10 vuoden ajan, jotta tuo luku tulisi täyteen.

Mitä siis asialle voisi tehdä? Miten motivoida juniori siihen, että harjoittelua täytyy tapahtua myös omalla ajalla? Henkilökohtaiset kehittymistavoitteet selviksi, räätälöitynä jokaiselle pelaajalle. Joku voi tulla mukaan pelkästään "pelailemaan". Se olkoon sallittua, mutta sekin on hyvä sopia etukäteen valmentajan kanssa. Peli-ilo siinä menee äkkiä, jos valmentaja rupeaa piiskaamaan sellaista lasta, joka on mukana vain "haistelemassa" tunnelmaa. Toisaalta, jos ammattilaisuutta kohtaan on pienintäkään kipinää, se tulee ottaa vakavalla ja kannustavalla asenteella. Joka seuraan pedagogisesti pätevä valmennushenkilöstö, toimiva yhteistyö ja viestin kulku kodin ja seuran välillä! Tanokella on hyviä periaatteita. Toimii ainakin ideatasolla.

Muuten, pikkulinnut tuossa lauloivat eräänä päivänä, että eräällä nimeltä mainitsemattomalla paikkakunnalla tästä pääkaupunkiseudulta länteen on ollut jalkapallojuniorien valmennus sellaisella retuperällä, että on tapahtunut (laajamittaista?) siirtymistä toisen (nimeltä mainitsemattoman) joukkuepelin pariin. Ja että tuon toisen joukkuepelin valmennus on kuulemma paljon paremmassa kuosissa. Hyi hyi.

Vielä loppukaneettina mainittakoon, että tämän viestiketjun aloittavan listan kerääminen on erittäin hyvä idea. Siinä on kuitenkin pari pientä juttua: 1) ongelmat eivät parane pelkästään listaamalla 2) listalla olevista ongelmista moni on maailmaa syleilevä tai muuten epäkonkreettinen, jotta siihen voisi ryhtyä etsimään kouriintuntuvia ratkaisukeinoja, asioita, joille jokainen jalkapallon ystävä voisi tehdä jotain. Pitäisi keskittyä konkreettisiin ongelmiin, joihin olisi hyvä etsiä ratkaisuja "aivoriihimenetelmällä".

[Kaihlamo]

Täällä jossain viestiketjussa oli puhetta ns. 10000 tunnin säännöstä. Mielestäni erittäin hyvä pointti. Juniorin tulisi treenata 5 tuntia joka ainoa päivä 10 vuoden ajan, jotta tuo luku tulisi täyteen.

Millä matematiikalla tämä? Käytännössä 20 tuntia viikossa 10 vuoden ajan riittää tuohon 10000 tuntiin.

[drone]

Millä matematiikalla tämä? Käytännössä 20 tuntia viikossa 10 vuoden ajan riittää tuohon 10000 tuntiin.

Sanotaan, että varmuuden matikalla. Mukana on "toleranssi".

Pointti on kuitenkin siinä, että projekti on pitkä ja vaatii paljon sitoutumista myös "omalla ajalla".
Kehittyminen pelaajana (ja myös ihmisenä) tulee olla nuorelle "taistelijalle" sydämen asia, mikäli mielii joskus ammattilaiseksi.
Jos ihan ammattilaiseksi asti ei ole "potkua", niin tavoitteiden asettaminen on varmasti hyväksi silloinkin.
Jotta kukin osapuoli pystyy asettamaan odotuksensa oikeisiin mittasuhteisiin.

[Kaihlamo]

Sanotaan, että varmuuden matikalla. Mukana on "toleranssi".

Aika iso "toleranssi" sitten sulla  :

[John Rambo]

Mitä siis asialle voisi tehdä? Miten motivoida juniori siihen, että harjoittelua täytyy tapahtua myös omalla ajalla? Henkilökohtaiset kehittymistavoitteet selviksi, räätälöitynä jokaiselle pelaajalle. Joku voi tulla mukaan pelkästään "pelailemaan". Se olkoon sallittua, mutta sekin on hyvä sopia etukäteen valmentajan kanssa. Peli-ilo siinä menee äkkiä, jos valmentaja rupeaa piiskaamaan sellaista lasta, joka on mukana vain "haistelemassa" tunnelmaa. Toisaalta, jos ammattilaisuutta kohtaan on pienintäkään kipinää, se tulee ottaa vakavalla ja kannustavalla asenteella. Joka seuraan pedagogisesti pätevä valmennushenkilöstö, toimiva yhteistyö ja viestin kulku kodin ja seuran välillä! Tanokella on hyviä periaatteita. Toimii ainakin ideatasolla.

En tiedä kuinka monella seuralla on käytössä kesäisin aamutreenit, mutta niidenkin kanssa suuntaus on ainakin omalla seuralla erittäin hyvä. Pakollisia nuo eivät tietenkään ole, mutta onhan se tärkeää, että ne jotka todella haluavat treenata saavat hyvälaatuista ohjattua treeniä jo aikaisessa vaiheessa. Samoin reissuvihkon käyttöönotto kannattaa, siihen on helppo listata tavoitteita ja kehitysehdotuksia valmentajien puolelta, ja voihan siihen mainita sopivia harjoitteitakin. Ne jotka tahtovat niin tosiaan tekevät, ne jotka ovat mukana päivähoitomallilla taas jättävät tekemättä. Haittaa tuosta tuskin on kenellekään.

[drone]

Muuten, pikkulinnut tuossa lauloivat eräänä päivänä, että eräällä nimeltä mainitsemattomalla paikkakunnalla tästä pääkaupunkiseudulta länteen on ollut jalkapallojuniorien valmennus sellaisella retuperällä, että on tapahtunut (laajamittaista?) siirtymistä toisen (nimeltä mainitsemattoman) joukkuepelin pariin. Ja että tuon toisen joukkuepelin valmennus on kuulemma paljon paremmassa kuosissa. Hyi hyi.

Tulipa tuossa mieleen yllä lainatusta tekstipätkästä: samaisessa keskustelussa tuli esille myös yleinen ongelma, ettei tahdo ylipäänsäkään löytyä niin paljon pelaajia, että saataisiin joukkuetta kasaan. Ei siis toivettakaan jaosta harjoitusryhmiin ja -joukkueisiin pelaajien tason tai motivaation mukaan. Kaikki vaan pelaamaan samaan ryhmään ja jos ei ole synnynnäinen "jarilitmanen", niin heti penkitetään. (Tosin onhan Littikin viihtynyt penkillä viime vuosina varsin hyvin, mutta siitä ei nyt tässä sen enempää.)

Näin jalkapallofanin talonpoikaisjärjellä voisi ajatella, että eri lajien välisen kovan kilpailun vuoksi asiallinen tiedotus ja markkinointi olisi prinsiippi number one.
Kun juniori tekee lajivalintaa, miksi pitäisi tulla juuri jalkapallon pariin ja miksi juuri meidän seuraan? Siksi, että meillä tehdään tavoitteista totta osaavien valmentajien johdolla hyvässä seurassa. Kaikki pelaa, henkilökohtaisten kehittymistavoitteiden mukaan. Jos tulee kokemus penkille jämähtämisestä eikä yksinkertaisesti riitä motivaatio enempään harjoitteluun, niin sitten tavoitteet tarvittaessa vähän höllemmiksi. Pääasia, ettei innostus kaikkoa.

Nyt ollaan aika paljon "pikkulintujen tietotoimiston" varassa tässä tiedotusasiassa ja sieltähän tulee tunnetusti juttua jos jonkinlaista.
Mistä siis tiedämme, onko se valmennus oikeasti niin heikolla tolalla? Seurojen suuntaan katse tässä kääntyy. Enemmän avoimuutta, läpinäkyvyyttä ja ammattiylpeyttä kehiin!
Kaikki lähtee tahdosta tehdä tästä parempaa.

[Jortsukka]

Yksi ongelmakohta mikä tuli mieleen ja mihin voi jollain tavalla puuttua, mutta vaikeaa se on. Vanhempien uusavuttomuus. Aikanaan kun itse pelasi juniorina, niin harjoituksiin mentiin jo pienestä saakka useita kilometrejä polkupyörällä tai ainakin saatiin joltain toiselta kyyti, vaikkei itse sinne olisi päästykkään. Nykyisin vanhemmilla on kaikenlaisia kummallisia esteitä hidastamassa poikien harjoittelua. Mm. "ei olla kotona, niin ei päästä ruokkimaan poikaa" "ei päästä kyyditsemään poikaa" "poika on liikkunut jo 2h itsekseen kentällä, joten on liian väsynyt harjoituksiin" jne. Tuntuu että nyky-yhteiskunnassa lapsia pidetään aivan liian pumpulissa, hyysätään liikaa ja vastuuta omasta tekemisestä ei anneta ollenkaan lapsille. Siis nyt puhutaan tottakai vanhemmista kuin jostain 5-6vuotiaista junioreista.

[Lenko]

-

[drone]

En jaksa listata juniorijalkapalloilun ongelmia. Siinä menee ikä, terveys ja hermot. Sen sijaan voin antaa vastauksen, miten tilanne korjataan.

Oikea asenne! Ongelmat ovat jo aika hyvin tiedossa. Nyt on keskityttävä etsimään ratkaisuja ja luotava painetta päättäjiin, jotta asioita saadaan ihan oikeasti aikaan.
Siinäkin on pähkinää purtavaksi ihan kylliksi.

Koulujen ja seurojen yhteistyön lisääminen.
Ketä lähestytään? Koulujen rehtorit? Koulutoimen johtajat?
Miten lähestytään? Kirjelmä? Komitea?
Millainen viesti lähetetään? (Talonpoikaisjärjellä ajateltuna viestin tulisi olla selkeä ja konkreettinen ehdotus.)

Mistä järkätään ammattivalmentajat kouluihin? Ikuisuusongelma, joka huutaa rahaa.
On selvää, että valmennusta on lisättävä ja sen laatua parannettava. Yksi konkreettinen
ehdotus on rahankeräys, jossa yksityiset fanit tai yritykset voivat "lahjoittaa" valmentajakoulutuksen (yms.)
valitsemalleen seuralle, kuten "toisenlainen joululahja"-kampanjassa lahjoitetaan vuohia tms.
Palloliiton Uudenmaan piirissä asia on edelleenkin vireillä ja keräys toteutuu näillä näkymin syksyllä.
Kuten useimmat varmaan tietävätkin, Puotinkylässä kerätään jo rahaa tekonurmeen, mikä on mielestäni hyvä ja toimiva idea.
Lisätietoa: http://www.valttifutis.fi/index.php?tid=712

Ongelmat seuratasolla. Voisivatko fanit luoda painetta seuraorganisaatioita kohtaan läpinäkyvyyden lisäämiseksi
ja "hyvä veli"-järjestelmien purkamiseksi? Jonkinlainen tempaus? Viestiä näkyviin matseissa esim. banderollilla?

Harjoittelusta. Tarvitaan todellakin armoton määrä harjoitustunteja. Ammattilaiseksi kehittyminen vaatii useamman tunnin päivässä kymmenen vuoden
ajan. En tiedä edelleenkään, miten selvää tämä on junioreille, jotka ammattilaisuudesta haaveilevat.

Suomi ei tarvitse enää enempää analyyttistä jalkapalloterapiaa, vaan ratkaisukeskeistä! Tarvitaan talkoohenkeä.

P.S. Vetoomus suomalaisen jalkapalloilun puolesta on yhä auki:
http://www.facebook.com/group.php?gid=153725788001541&v=wall

Liity joukkoon, jos et ole vielä sitä tehnyt.

[Lenko]

-

[drone]

Tuossa on selvästi hyvä ajatus. Onko näin jo toimittu, vai onko tämä vielä puhtaasti suunnitelma?
Onko Palloliittoa lähestytty asian tiimoilta?

P.S. Ainoat kohdat, joita ei ehkä kannattane laittaa "viralliseen" kirjelmään: (tämä on loppukevennys, ei liian vakavasti otettavaksi)

"Sen jälkeen kukaan suomalainen, joka väittää pitävänsä jalkapallosta, ei voi olla lahjoittamatta edes vähän."
"Kouluja perustetaan nopeasti kasvava määrä kaikkiin isoihin kaupunkeihin paitsi Kauhavalle."

[Kaihlamo]

Niin onhan tuo koulun ja seurojen yhteistyö ajatuksena hyvä, mutta tällä hetkellä laajamittaisesta yhteistyöstä ollaan aika helvetin kaukana. Kyllä mä lähtisin siitä liikenteeseen, että ensiksi se seurojen oma toiminta kuntoon ja sitten voidaan toimintaa alkaa kehittää myös koulujen suuntaan. Jostain isojen (ja hyvin asiansa hoitavien) seurojen talenttiryhmien aamuharjoituksista varmaan kannattaisi lähteä liikkeelle ja tälläisiä projekteja on jo kokeiltukin ihan positiivisin tuloksin. Mutta niin kauan kuin seurat hoitavat kasvatus- ja pelaajakehitystoimintansa ihan päin persettä niin ei kannata mistään kouluyhteistyöstä puhua. Muutenkin se tie kohti liikuntapainotteisia luokkia tai kouluja menee sitä kautta, että pyrittäisiin ensiksi saamaan ilmapiiri päättäjissä sellaiseksi, että pyrittäisiin lisäämään ylipäätään liikunnanopetuksen määrää peruskoulussa. Nythän trendi on koko ajan ollut laskeva tämän suhteen.

Itse olen ollut yläasteella ns. "urheiluluokalla" - tämä siis noin 5000 asukkaan kunnassa. Kokeilua kesti 2 vuotta jonka jälkeen kokeilu lopetettiin jostain syystä. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että koko luokka koostui pelkistä pojista ja liikuntaa viikottain oli 2-3 tuntia enemmän kuin perusluokalla. Lisäksi luokanvalvojina oli ammattivalmentaja sekä ex suunnistuksen maailmanmestari, joka oli perehtynyt henkiseen valmennukseen.

[drone]

Kyllä mä lähtisin siitä liikenteeseen, että ensiksi se seurojen oma toiminta kuntoon ja sitten voidaan toimintaa alkaa kehittää myös koulujen suuntaan.

Itse olen ollut yläasteella ns. "urheiluluokalla" - tämä siis noin 5000 asukkaan kunnassa. Kokeilua kesti 2 vuotta jonka jälkeen kokeilu lopetettiin jostain syystä. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että koko luokka koostui pelkistä pojista ja liikuntaa viikottain oli 2-3 tuntia enemmän kuin perusluokalla. Lisäksi luokanvalvojina oli ammattivalmentaja sekä ex suunnistuksen maailmanmestari, joka oli perehtynyt henkiseen valmennukseen.

Vaikka olenkin maallikko, olen tästä kyllä hieman eri mieltä. Ei tätä kehitystä tarvitse viedä eteenpäin "putkessa" periaatteella yksi kenttä ensin kuntoon ja sitten, vaan rinnakkain. Jos löytyy yksikin seura ja yksikin koulu, joka on kiinnostunut tämänkaltaisesta yhteistyöstä ja vieläpä motivoitunut pitkäjänteiseen toimintaan, ei muuta kuin kärppänä vain kiinni tilaisuuteen.
Mitä enemmän saadaan onnistumisia, sitä parempi on ennuste. Onnistuneet kokemukset tietenkin "myyntivaltiksi", kun lähdetään markkinoimaan. (Eikä markkinaa tarvitse hakea pelkästään Suomesta, vaan vaikkapa rakkaasta länsinaapurista. Kyllä 0-5 takkiin Ruotsille ketuttaa varmasti useampiakin opettajia ja rehtoreita ympäri Suomen maan.)

Niistä kouluista, missä tätä on kokeiltu eikä ole toiminut, kannattaa varmaankin myös selvittää, missä vika on ollut. (Luultavasti se palautuu johonkin sellaiseen, mitä tälläkin palstalla on jo keskusteltu.)

[Lenko]

-

[drone]

Ei tätä systeemiä ole tietääkseni missään ihan tällaisena koitettu eikä sitä ole virallisesti missään esitelty. Kyseessä on oma pohdintani. Olen muutaman vuoden seurannut sivusta juniorityön ja ylipäätään suomalaisen jalkapallon kipuilua valmentajana, lasten isänä ja futisfanina. Ongelmia tuijotellessa alkaa helposti etsiä ratkaisuja. Useimmiten vielä niin, että hakee kerralla vastausta useampaan linkittyneeseen ongelmaan. Kulttuuristen erojen vuoksi en usko esimerkiksi La Masian kaltaisen sisäoppilaitosta muistuttavan mallin istuvan suomalaiseen mentaliteettiin. Yhteistyö valikoitujen peruskoulujen kanssa sen sijaan voisi toimia.

Liikunnan määrää kouluissa vähennetään ymmärtääkseni, koska muut aineet puskevat tilalle ja perusopetus kipuilee rahojen kanssa. Koululiikunnan lisäämisen tarve ja lasten yleiskunnon heikkeneminen kuitenkin tunnustetaan laajasti. Tässä mielessä seurojen tuki liikunnan järjestämisessä kouluissa tulisi myös yhteiskunnallisesta tilauksesta. Järjestelmähän ei sinänsä lisäisi koulujen tai kaupunkien kustannuksia.

Monien seurojen taustat ja juniorikasvatus ovat toki heikossa jamassa. Kouluyhteistyö kuitenkin mahdollistaisi uuden toimintamallin ja pohjan, jolla taustojakin voitaisiin muokata ammattimaisemmiksi. Vastaavasti koululisenssiä ei Palloliitolta heruisi, jos seurakriteerit eivät täyty. Uusi toimintamalli toimisi siten kannusteena myös oman toiminnan kehittämiseen.

Uskoisin, että aika lyhyellä aikavälillä Suomesta löytyisi kymmenkunta seuraa, jotka esitetyn kaltaisen mallin pystyisivät polkaisemaan liikkeelle. Yhdestä kahteenkin riittäisi kokeilun alkuvaiheessa.

Lopulliseen kirjeeseen voidaan tosiaan muuttaa mainitsemasi lause muotoon: "Kouluja perustetaan nopeasti kasvava määrä kaikkiin isoihin kaupunkeihin paitsi Tupokselle."

Siispä ehdotan, että muokkaat ajatuksesi muotoon, joka voidaan toimittaa Palloliitolle. Samalla olisi hyvä nimetä seura(t) ja koulu(t), jotka olisivat potentiaaliset lähtemään tähän hankkeeseen. Sinulla oli siis näitä jo tiedossa? Sitten, kun kaikki on valmista, kirjelmä Palloliitolle mahdollisimman monen ajatusta tukevan henkilön allekirjoittamana. Allekirjoittajia voidaan värvätä myös "piirien" ulkopuolelta, esimerkiksi "Vetoomus suomalaisen jalkapalloilun puolesta"-ryhmästä.

Kokemukseni on, että Palloliitto ottaa joskus vastaan yksittäisiäkin aloitteita, mutta kyllä tässä kohdin ilman muuta on parempi, jos saadaan vedottua päätöksentekoon vähän isommalla joukolla.

[Kaihlamo]

Palloliitolla on tällä hetkellä kädet täynnä yhden hankkeen kanssa, joka tulee suuren yleisön tietouteen viimeistään syksyllä. Ja tässä hankkeessa yhtenä osana on myös tähän liittyviä juttuja.

Kouluyhteistyöhankkeita muutenkin on jo olemassa (ei tosin juuri samalla kaavalla mitä edellä Lenko on ehdottanut). Honka ainakin menneenä talvena veti aamutreenejä pelaajilleen kokeilumielellä. Turussa (http://urheiluakatemia.fi/opiskelu/perusaste) on yhteistyötä tulevaisuudessa tarkoitus ilmeisesti lisätä - mahdollisesti juuri tämän tulevan Palloliiton seurahankkeenkin pohjilta. Keskustelua seuroisssa asiaan liittyen käydään jatkuvasti - myös pienemmissä seuroissa. Erkkakin asiasta puhui julkisuudessa juuri äskettäin, mutta totesi sen faktan äänen että koulumaailma on se instanssi, jossa asian suhteen ei olla myönteisellä kannalla - vielä. Eli malleja toimintaan ja kaikkia osapuolia tyydyttäviä ratkaisuja ongelmiin etsitään

Mutta edelleen olen sitä mieltä, että jotta tästä asiasta oikeasti saataisiin jotain hyötyä niin koko meidän perinteinen seuratoimintamalli pitäisi pistää romukoppaan ja miettiä uusia malleja, jossa oikeasti tuetaan aidosti niitä kaikkein lahjakkaimpia pelaajia kehittymisessä. Tällä hetkellä kun tuntuu olevan isoja ongelmia jo siinä lahjakkuuden tunnistamisessakin. Tähän tosin vastauksia Palloliiton toimesta on tulossa siis jo aivan lähiaikoina. Huippujalkapallo pitää siis nostaa sinne toiminnan keskiöön niin kuin nyt ollaan vihdoin ja viimein myös Palloliitossa tajuttu lajiprosessin myötä.

[Lenko]

-

[Lenko]

-

[drone]

Pari kysymystä kumpujen yöstä:

1) Koulumaailmassa ei olla myönteisellä kannalla. Onko vastustus kovaakin ja tietoista vai ennemminkin välinpitämättömyyttä? Mitkä ovat heidän perusteensa?
2) Mitkä ovat ne konkreettiset keinot, joilla nykyinen seuratoiminta voidaan pistää romukoppaan? Kannusteita? Sanktioita?

[Lenko]

-

[Kaihlamo]

En silti missään nimessä ole "lahjakkuuksia" vastaan, vaikka väitänkin että niiden tunnistaminen on äärimmäisen vaikeaa, liki mahdotonta. Minusta tasoryhmät ovat hyvä juttu, ammattivalmentaminen on hyvä juttu, isommat harjoitusmäärät ovat hyvä juttu. Mutta myös Kaikki pelaa -periaate on hyvä juttu. Se, mikä keskusteluissa pistää silmään, on että nämä kaksi tuntuvat monien silmissä sulkevan toisensa pois. Ei kai se, että joku harjoittelee enemmän kuin toinen, ole pois siitä, että pelaajia on paljon ja kaikki saavat pelata? Jos sulkevat, on jossain jotain ymmärretty väärin tai asenteellisesti munattu. Suurten pelaajamäärien ja huippujen kehittymisen pitäisi palvella toisiaan. Ne eivät ole millään tavalla vastakkain.

Ollaan pääpiirteissään kaikesta loppujen lopuksi aika samaa mieltä.

Lainaamaani kohtaan sen verran, että "Kaikki pelaa"-periaate on Liiton toimesta huonosti tuotu esille - eli suomeksi sanottuna tämä periaate olisi jo alkuvaiheessa pitänyt avata kenttäväelle niin, että jokainen sen ymmärtää. Lisäksi vanhemmat ymmärtävät asian joko tahattomasti tai tahallisesti asian aika usein väärin. Tähän kun lisätään vielä huonot ja ammattitaidottomat valmentajat, jotka ovat käyttäneet tasoryhmiä oman/oman poikansa eduntavoitteluun eikä pelaajien kehittämiseen niin alkaa olla soppa sillä mallilla, että ei ihme ettei edes laji-ihmiset välttämättä tunnu käsittävän mitä edes koko "Kaikki pelaa" tarkoittaa.

Ja tottakai huippujalkapallo tarvitsee Suomen kokoisessa maassa myös sen massan taaksensa, mutta se ei kuitenkaan tarkoita sitä että huippujalkapallon pitää mennä tämän massan ehdoilla. Tätä suomalaista jalkapalloa on yritetty kehittää kompromissejä tekemällä jo ihan riittävästi ja tulokset on nähtävissä. Nyt on aika nostaa se huippujalkapallo jalustalle ja tehdä sen eteen duunia, että pelaajatuotanto on riittävää A-maajoukkueelle. Massaa ei voi tietenkään unohtaa, mutta se ei voi olla toiminnan keskeisin tavoite - mitä se kuitenkin tuntuu tälläkin hetkellä olevan.

[drone]

1. En osaa täsmentää. Minun tietoni on toisen käden tietoa, joka perustuu keskusteluihin jalkapallotoimintaa järjestäneiden henkilöiden kanssa. Ilmeisesti koulun tiloissa, kouluaikana, muu kuin koulun virallisen organisaation järjestämä toiminta on jossakin kielletty tai vähintään yhteistyömuotona asenteellisesti torpattu. En tiedä onko kyseessä paikallinen ilmiö, maanlaajuinen asenne vai jopa laki. Tämä vaatisi tarkempaa selvittämistä.

2. Porkkanaa, ehdottomasti ohjeistusta ja porkkanaa, kepittäminen ei toimi, ei lapsilla, ei aikuisilla eikä seuroilla. Kouluyhteistyön ajatukseen liittyi jo yksi keino, jolla seurojen taustoja ohjattaisiin toimintamahdollisuuksia avaamalla ammattimaisempaan kuosiin. Peruskoulun yhteydessä pidettävän jalkapallokoulun pitämiseen tarkoitetun lisenssin saamiseksi seuran tulisi täyttää tietyt kriteerit. Ihan tarkkaan en osaa näitä kriteerejä määritellä, koska tässä mennään harrastaja-maallikko-pohjalla. Puhutaan kuitenkin sekä taloudellisista, organisatoorisista että itse valmennuksen laatuun ja laajuuteen liittyvistä kriteereistä.

Luvan saadakseen seuroilla pitäisi olla esimerkiksi talous kunnossa (tähän on yritysmaailmasta tarjolla hyviä mittareita ja tarkistuskeinoja), päätoiminen toiminnanjohtaja, alle 12-vuotiaiden valmennuksesta vastaava päätoiminen vastuuvalmentaja tai valmennuspäällikkö, täsmällinen valmennussuunnitelma vuosille 7-12, jokaisessa ikäluokassa vähintään kaksi toimivaa ikäkausiryhmää sekä valmentajiksi nimetyt ammattivalmentajat (minkä tason? en osaa sanoa). Seuran tulisi täyttää Palloliitton asettamat hyvän toiminnan kriteerit (esimerkiksi Sinetti-seurakriteerit yms...en ole varma näistä, en tunne tarkasti).

Tai en minä tiedä. Näitä en ole ennen tätä miettinyt.

Uskon kuitenkin houkuttelevien toimintamahdollisuuksien, joihin käsiksi pääseminen edellyttää tiettyä toimintatapaa, kannustavan seuroja laittamaan asiansa kuntoon.

Edelleen sitä mieltä, että tässä on hyvä lähtökohta jatkokehittämiselle. Rohkeasti vaan lähestymään Palloliittoa ehdotuksen kanssa.

Samoin tuota koulujen asiaa kannattaisi selvittää lisää. Kaikkialla kuitenkin puhutaan liikunnan lisäämisestä ja aktiivisuuden merkityksestä.
Ei asian markkinoinnin sinänsä pitäisi olla liian hankalaa.

Eikö sinulla ollut ajatus, että valmennus tapahtuisi paljolti virallisen opetussuunnitelman puitteissa? Liikunnanopettaja toimisi samalla valmentajana?
Lisätunteja voisi hakea kouluajan ulkopuolelta esim. liikuntakerhon puitteissa?

Entä mistä tuota sitten selvittäisi? Opetushallitus? Koululiikuntaliitto? SLU? Kohdekunnan koulutoimi?

Tuosta Kaikki Pelaa- periaatteesta: eli onko nyt niin, että on olemassa selvät säännöt, mutta ne eivät vain välity kenttäväelle?
Ettei niitä osata tulkita oikein? Valvooko niiden noudattamista kukaan? Vai onko peräti niin, ettei edes ole olemassa selviä ja yksitulkintaisia sääntöjä?