Kokeillaan vaihteeksi jotain uutta ja Evertonin kausitopic pystyyn ensimmäisten joukossa perinteisen viimeisen sijaan. Eepoksella liikkeelle...
Mennyt kausiEvertonin kausi 2010/11 oli sen verran perseestä, että nopeasti katse tulevaan, jossa tosin ei välttämättä mitään sen parempaa ole luvassa. Valioliigasta menneellä kaudella irtosi Evertonille aika perinteinen seitsemäs sija, tosin hyvin alhaisella pistemäärällä. Sijoitus on ihan ok, mutta esitykset kentällä sitä harvoin olivat. Alkukausi oli jälleen erittäin vaikea, eikä sitä tällä kertaa voi selittää edes avainpelaajien loukkaantumisilla, eikä joukkueessa vaihtuvuuttakaan juuri ollut. Alkukaudesta käytännössä kaikki pelaajat olivat kunnossa, mutta esitykset ja tulokset huonoja. Jälleen kerran sitten Evertonilta vahva kevät, kun loukkaantumisiakin alkoi kertyä. Kesäharjoittelu liian kovaa? Taktiikka hukassa alkukaudesta? Pelaajien asenne lepsu? Jostain tuo alkukauden vaisuus johtuu, ihan sattumaa ei voi olla, että alkukausi on mennyt jo vuosia putkeen päin helvettiä.
Cupeissa Everton ei suurempiin mainetekoihin yltänyt. FA Cupissa Scunthorpe kaatui vakuuttavasti ja seuraavalla kierroksella hieno päänahka Chelseasta uusinnan ja pilkkujen jälkeen, mutta sekin unohtui nopeasti, kun Reading-ottelu oli joukkueelta täysin luokaton ja Championship-porukka meni ansaitusti jatkoon. League Cup alkoi vakuuttavalla voitolla Huddersfieldista, mutta jo toinen ottelu oli liikaa ja Brentford eteni pilkuilla jatkoon. Ei juuri mitään muistelemisen arvoista cup-suorituksissa.
TulevaisuusMiten sitten Evertonin taival tästä jatkuu? Joukkueessa on selkeä hyvässä iässä oleva ydin, joka pystyy vielä vuosia pitämään seuran nykyisellä tasolla. Akatemiajoukkue vei Englannin U18-mestaruuden, joten nuorissakin pelaajissa on toivoa. Mutta... Seuran taloudellinen tilanne, vaikkei niin dramaattisen huono olekaan kuin joissain huhuissa annetaan ymmärtää, ei ole riittävän hyvä, että David Moyes pystyisi joukkuetta kehittämään tarpeeksi.
Seuran johtokunta on myös ongelma. Vaikka Bill Kenwright kumppaneineen on onnistunut pitämään Evertonin pinnalla ja rajallisessa määrin kilpailukykyisenä, niin jossain vaiheessa tulee seinä eteen, kun lainaa joudutaan ottamaan, mutta infrastruktuureihin ei kuitenkaan saada mitään kohennusta, ainoana poikkeuksena Finch Farmin harjoituskeskus. Goodison Park on vanha ja 90-luvulta alkaneiden laiminlyöntien seurauksena täysin ajastaan jäljessä, uhkaa vielä hajota palasiksi koko stadion. Rahaa täytyisi löytyä joko Goodison Parkin perusteelliseen uudistamiseen tai uuteen stadioniin, mutta Kenwright & Co. ei mihinkään näytä tuolla suunnalla pystyvän, stadionprojektit epäonnistuvat ja Goodison Parkin kehittäminenkään ei näytä millään, yrityksistä huolimatta, onnistuvan.
Moyes joutuu jälleen odottamaan "keskusteluja" Kenwrightin ja toimitusjohtaja Robert Elstonen kanssa saadakseen kuulla, että onko rahaa siirtoihin käytettävissä. Mikään ei ole vielä varmaa, joten Moyes on ohjeistanut scoutit tarkkailemaan pelaajia hintaluokassa 0-£15m. Todennäköisesti tilanne on, että jos ei myyntejä, niin hankinnat jäävät ilmaisiin siirtoihin ja pikkurahalla liikkuviin junnuihin.
MaalivahditEvertonin maalivahtitilanne on jatkunut vuosi kausia samana, mitä voi pitää positiivisena. Tim Howard pelaa käytännössä jokaisen merkityksellisen pelin ja muut veskarit pelaavat reserveissä ja katsovat ykkösjoukkueen pelit joko penkiltä tai katsomosta.
Merkittävää muutosta ensi kaudeksi ei ole tulossa, Howard jatkaa ensi kaudella ykkösenä ja kunnossa ollessaan pelaa, kakkos- ja kolmosveskarit saattavat vaihtua. Iain Turner ainakin lähtee, joten uusi kolmosveskari on lienee tarpeen, koska akatemian Adam Davies tuskin vielä on valmis tuohon rooliin, jos tulee koskaan olemaankaan. Jan Muchan mahdollisesti siirtyessä myös uusi kakkosveskari on tarpeen.
Tim HowardJenkkiveskari pelasi erittäin hyvän kauden ja varsinkin loppukaudesta torjui joukkueelle pisteitä. Howard näyttäisi iän ja kokemuksen karttuessa hivenen rauhoittuvan, vaikka erittäin aggressiivisesti puolustusta ohjaakin, niin turha hermoilu ja möykkääminen on vähentynyt. Reaktiotorjujana eliittiä ja keskityspalloissakin aiempaa parempi, vaikka virheitä edelleen tulee, niin huomattavaa parannusta on ollut nähtävissä. Esitykset toivottavasti pysyvät jatkossakin yhtä korkealla tasolla, eivätkä aiemmin nähdyt säännölliset haparoinnit palaa kuvioihin.
Jan MuchaSlovakian maajoukkueveskari saapui Evertoniin bosman-siirrolla, mutta jämähti täysin Howardin varjoon. Muchan kauden saldoksi jäi vain kaksi League Cupin ottelua alempien sarjatasojen joukkueita vastaan, joiden perusteella tasosta ei voi johtopäätöksiä tehdä. Mucha on kertonut halustaan pelata ja olevansa valmis siirtymään, koska Howardin takaa ei minuutteja näytä kertyvän.
Iain TurnerJälleen kerran Turnerin kausi jäi reservihöntsäilyihin ja loppukauden lainapestiin alemmalle sarjatasolle, Evertonissa ei tullut menneellä kaudella edes yhtään penkkikomennusta. Sopimus päättyy kesällä, joten Turner lähtee ilmaisella siirrolla etsimään peliaikaa, todennäköisenä osoitteena League Oneen pudonnut Preston.
PuolustusEvertonin puolustus pelasi käytännössä koko kauden erittäin vahvassa permanentissa, ainoana muutoksena Tony Hibbertin nousu avaukseen oikeaksi pakiksi keväällä, kun Phil Neville siirtyi Marouane Fellainin loukkaantumisen takia keskikentälle. Leighton Baines vasempana pakkina ja Sylvain Distin vasempana topparina aloittivat kaikki ottelut (ml. cupit). Phil Jagielka huilasi muutaman ottelun loukkaantumisen takia, jolloin John Heitinga, ja Heitingan ollessa loukkaantuneena Hibbert, tuurasi topparina.
Merkittäviä muutoksia puolustukseen tuskin on luvassa. Distinillä tosin alkaa sopimuksensa viimeinen vuosi, mutta jatkosopimuksesta neuvotellaan. Täysin mahdotonta Distinin lähtö ei ole, jos joku on kohtuullisia rahoja 33-vuotiaasta topparista valmis maksamaan. Heitinga on ajoittain kertonut lähtöhaluistaan, ajoittain halustaan jäädä Evertoniin. Hollantilainen on puolustuksen todennäköisin lähtijä, mutta varmana siirtoa ei voi pitää, varsinkin kun Heitingaa himoinnut Louis van Gaal potkittiin Bayern Münchenistä. Baines lienee siirtohuhuissa kovasti esillä, mutta tuskin on lähdössä, pelaaja itse ei ole kovinkaan innostunut siirrosta ollut ja hylkäsi tammikuussa mahdollisuuden siirtyä Bayern Müncheniin.
Syvyyttä loukkaantumisten varalle ja rotaatiotakin varten puolustus tarvitsisi lisää, kun koko kauden lainalla Fenerbahcessa pelannut Joseph Yobo tuskin enää Evertoniin palaa. Bainesin ja Distinin minuutit olivat turhan kovia ja keväällä väsymys iski. Hankintojen tarpeellisuus on kuitenkin pienoinen kysymysmerkki, reserveistä löytyy kaksi lupaavaa isoa topparia, Shkodran Mustafi sekä Shane Duffy, ja lisäksi akatemiajoukkueen avainpelaajia olivat vasempana pakkina luontaisesti pelaavat Jake Bidwell ja Luke Garbutt. Bidwell pystyy pelaamaan myös topparina ja Garbutt vasempana laitalinkkinä. Seamus Coleman pystynee paikkaamaan tarpeen vaatiessa oikeana pakkina. Jos myyntejä ei Yobon lisäksi tule, niin puolustuksen materiaali saattaisi riittää tällaisenaan ja vähät rahat Moyes voisi käyttää tärkeämmille alueille.
Leighton BainesBaines pelasi huippukauden tehden Valioliigassa viisi maalia ja syöttäen yksitoista vasemman pakin paikalta. Evertonin vuoden pelaajan palkinnot menivät täysin ansaitusti Bainesille, joka oli Liverpoolin Martin Skrtelin ohella ainoa täydet minuutit Valioliigassa pelannut kenttäpelaaja. Tuota voi pitää jopa hivenen ongelmallisena, Bainesin rooli vasemmalla laidalla on erittäin suuri, sisältäen todella paljon pitkiä juoksuja. Keväällä väsymys alkoi selkeästi painaa, joten ajoittaiset huilivuorot kauden mittaan olisivat tarpeen.
Tony HibbertEi maalia vastustajan verkkoon, joten Hibbon komea putki maalittomissa otteluissa jatkuu edelleen. Puolustussuuntaan peruspeliä, hyökkäysten tukemiseen avut ovat aika kevyet, vaikka yllättävän monta hyvää keskitystä tällä kaudella nähtiinkin, mikä ei tarkoita, että niitä hyviä kesoja olisi kuitenkaan hirveän montaa ollut. Testimonial-ottelun rajapyykki eli kymmenen vuotta Evertonissa tuli täyteen, joten tulevaisuudessa nähdään joku Hibbon juhlapeli, jos vaikka tekisi maalinkin silloin...
Phil NevilleCaptain Fantastic pelasi aika normaalin kauden, tosin onnistui vaihteeksi kertaalleen maalinteossakin. Askel painaa enemmän ja enemmän, joten laitapakkina ei hyökkäysten tukeminen onnistu samaan malliin kuin ennen. Keskikentällä sitten sitä perusrouhimista, kun syöttövalikoima tai tekniikka eivät mitään maagisia ole, mutta tahtoa löytyy. Moyes on jo puhunut Nevillen korvaamisen vaikeudesta, mutta jotain on keksittävä, koska Neville matkaa vääjäämättömästi kohti auringonlaskua, vaikka taso vielä riittääkin.
Sylvain DistinRanskalaistoppari on Evertonissa osoittautunut parannetuksi versioksi Joseph Yobosta. Helvetin hyvä, mutta niin moni huippuesitys menee kuitenkin pilalle yksinkertaisten nukahdusten ja arviointivirheiden takia. Distin on joskus aivan maaginen, mutta lahjoittaa vastustajalle turhan paljon maaleja. Osansa lienee kovilla minuuttimäärillä, veteraani-ikää lähestyvä toppari kaipaisi lepoa kauden kuluessa.
Phil JagielkaJagsilta vahva paluu kohti ennen vaikeata polvivammaa ollutta tasoa, erittäin hyvä kausi, vaikka alkukausi ei ihan parasta ollutkaan. Jagielka on ottanut enemmän roolia hyökkäysten käynnistämisessä, eikä ainoa vaihtoehto enää ole se kukkupallo kohti kärkeä, vaan myös avaaminen maata pitkin luonnistuu ja joitakin komeita nousujakin nähtiin. Uusi pitkä sopimus taskussa, joten jatkanee Evertonissa ja ottanee vielä kapteeninnauhan jossain vaiheessa.
John HeitingaHollantilainen haluaisi pelata topparina, mutta vähiin jäivät tälläkin kaudella ottelut puolustuksessa ja keskikentän ankkurin paikalla pelasi suurimman osan ajasta. Monipuolinen ja voitontahtoinen pelaaja, joskin ajoittain asenteen kanssa näytti olevan ongelmia. Olisi hyvä pelaaja Evertonille, mutta sopivan tarjouksen tullessa saattaa vaihtaa maisemaa.
Joseph YoboHasardien erikoismies lähti kesällä kauden mittaiselle lainalle Turkkiin, missä irtosi mestaruus Fenerbahcen riveissä. Paluu Evertoniin on epätodennäköistä, vaan siirtynee kesällä pysyvästi muualle. Fenerbahcella on £5:n miljoonan osto-optio, jonka hyvinkin saattavat käyttää.
Shane DuffyNuori toppari loukkaantui kesällä hengenvaarallisesti, mutta palasi kuitenkin nopeaan tahtiin reserveihin ja keväällä kävi Burnleyssä lyhyellä lainapestillä pelaten yhden ottelun. Duffy on hienosti palannut vaikean loukkaantumisen jälkeen ja tulevaisuus näyttää jälleen kirkkaalta, pelaa pre-seasonin Evertonin riveissä, mutta jos ei joukkueeseen mahdu, niin kauden mittainen lainapesti Burnleyn riveihin on ilmeisesti jo sovittu.
Shkodran MustafiNuori saksalaistoppari pelasi toisen kautensa Evertonin reserveissä, debyytti ykkösjoukkueessa jäi edelleenkin tekemättä. Paikka Saksan U19-joukkueessa edelleenkin löytyy, vaikka tosipelit ovat jääneet vähiin. Tuleva kausi lienee ratkaiseva jatkon Evertonissa kannalta, jos peliaika jää nolliin, niin matka jatkunee muualle.
Aristote "Toto" NsialaKongolais-englantilainen toppari/oikea laitapakki pääsi jopa loukkaantumissuman aikaan Evertonin vaihtopenkille, mikä tuskin tulee toistumaan, koska lainapestillä League Twossa ei oikein kulkenut. Nousu valioliigatason pelaajaksi olisi yllätys, päätynee alemmille sarjatasoille jopa jo tänä kesänä.
KeskikenttäEvertonin merkittävimmät ongelmat liittyvät keskikenttäpeliin, puolustussuuntaan keskikenttä toimii vielä kelvollisesti, mutta hyökkäysten tukeminen on vaikeata. Fellaini on kunnossa ollessaan keskikentän hahmo puolustussuuntaan, mutta pari viimeistä kautta ovat menneet piloille loukkaantumisten takia. Mikel Artetan olisi tarkoitus olla hyökkäyssuuntaan yhtä iso tekijä, mutta baski ei ole vaikean polvivamman jälkeen yltänyt vaaditulle tasolle.
Artetan vaisuuden ohella pelinrakentelua hankaloittaa laitojen pelaajamateriaali. Vain Coleman on tyypillinen laitapelaaja, joka pystyy nopeudella haastamaan vastustajan puolustajia, muut vaihtoehdot laidalle ovat turhan hitaita. Pelaaminen ylöspäin jumittaa ja Evertonin peli menee pelkäksi neppailuksi, hyökkäykset ovat julmetun hitaita ja pelkkää puskemista vastustajan ryhmittymään ehtinyttä puolustusta vastaan. Sanomattakin selvää, että hyökkäystehoja ei tuolloin hirveästi synny.
Keskikentällä lienee tapahtuvat Evertonin kesän merkittävimmät muutokset, jos muutoksia ylipäänsä tapahtuu. Fellainin sopimusta on enää kaksi vuotta jäljellä ja jos jatkoa, lupaavista neuvotteluista huolimatta, ei synny, on Evertonin pakko myydä iso belgialainen kunnon korvauksen saadakseen. Paikkaansa joukkueessa etsivän Jack Rodwellin myyminen ei myöskään ole mitenkään poissuljettua, kuten ei myöskään suht heikosti onnistuneen Diniyar Bilyaletdinovin.
Tärkeintä keskikentälle olisi löytää nopeutta pelaamiseen, jotta vaihtoehtoja hitaille hyökkäyksille löytyisi. Yksi laadukas laitapelaaja olisi ehdottoman tarpeen, koska Colemankaan ei taidoiltaan mikään huippu ole, lisäksi väsymyskin näytti loppukaudesta iskevän. Magaye Gueye saattaa olla jonkinlainen vastaus tuohon, mutta vielä ranskalaista ei ole nähty tarpeeksi arvion tekemiseksi. Keskikentän hankinnat ovat kuitenkin täysin kiinni siitä, että tuleeko myyntejä. Fellaini täytyisi korvata laadukkaalla keskikentän ankkurilla, mutta Rodwell ja Bilya olisivat siitä optimaalisia myyntikohteita, että eivät välttämättä suoraa korvaajaa tarvitsisi, koska rooli on jäänyt melko pieneksi, joten saatavia rahoja voitaisiin käyttää sopivammantyylisiin pelaajiin useammalle pelipaikalle.
Marouane FellainiAfro heilui syksyllä korkealla Evertonin peleissä ja keskikentän dominointi oli ajoittain todella mallikasta, mutta nilkkavamma päätti jälleen kauden ennen aikojaan. Periksiantamaton taistelija, mikä näkyy ajoittain turhina kortteina, vaikkei enää keltaisia kerääkään liukuhihnalta, kuten Everton-aikansa alussa. Todella tärkeä tekijä Evertonin peliin, joten jatkosopimus olisi arvokas asia.
Jack RodwellLintu vai kala? Onko Rodwell toppari, keskikentän ankkuri, box-to-box-pelaaja vai hyökkäävä keskikenttäpelaaja? Laitapelaaja ei ainakaan ole, mutta muuten sopivin pelipaikka on vielä löytämättä. Loukkaantumiset ja optimaalisen pelipaikan jääminen löytämättä estivät läpimurron menneellä kaudella. Potentiaalia olisi, mutta saadaanko sitä kaivettua Evertonissa esiin, vai olisiko siirto paikallaan? Jos joku on Rodwellista valmis potentiaalin mukaan maksamaan, niin ensi kauden seura on todennäköisesti joku muu kuin Everton.
Mikel ArtetaKeskikentän maestrolta aika vaisu kausi, vain joitakin välähdyksiä aiemmasta loistosta. Hyökkäyspään ratkaisut ovat liian hitaita ja itseluottamuksen puute näyttäisi vaivaavan, turhan usein syötöt lähtevät sivulle tai taakse, vaikka paikka pelata ylöspäinkin olisi. Ensi kaudella Artetan pitäisi pystyä palaamaan aiemmalle tasolle, jotta Everton pystyisi europaikoista taistelemaan.
Leon OsmanHyörintää ja pyörintää, ajoittain hyviä onnistumisia, sekä kevyitä kaatumisia ja halpoja menetyksiä, sitähän se Osmanin pelaaminen aina on ollut ja tulee aina olemaankin. Keväällä kuitenkin pelasi jopa yhtämittaisia jaksoja oikein hyviä otteluita putkeen, mitä ei ole aiemmin Osmanilta nähty. Mikään ratkaisupelaaja Osman ei koskaan tule olemaan, mutta täyttää paikkansa joukkueessa.
Seamus ColemanIrlannista saludoilla tammikuussa 2009 siirtynyt Coleman murtautui vahvasti Evertonin pelaavaan kokoonpanoon menneellä kaudella ottaen keskikentän oikean laitapelaajan paikan. Erittäin vahva liike ja aggressiivinen pelityyli tuottivat vastustajille ongelmia, tekniikassa tosin "myöhäisherännäisyys" jalkapalloon näkyy ja haltuunotot sekä kuljetukset ovat ajoittain aika omintakeisia, mutta toisaalta näyttävät myös yllättävän vastustajan puolustajia. Ansaitusti Coleman kuittasi Evertonin vuoden nuoren pelaajan palkinnot.
Diniyar BilyaletdinovVenäläisen aika Evertonissa ei ole ollut helppo, homma ei vaan tunnu toimivan kuin ajoittain. Moyes on yrittänyt Bilyasta koulia taktiikkaansa soveltuvaa laitapelaajaa, mikä ei ole onnistunut, koska Bilya on turhan hidas. Ongelmana myös liikkeen hitauden lisäksi on pallollisten ratkaisujen hitaus, liian usein puolustaja ehtii peittämään, kun syötöt ja keskitykset eivät lähde riittävän nopeasti. Parempaan Bilyalta löytyisi eväitä, mutta Everton ei välttämättä ole oikea seura uran jatkolle, koska keskikentän keskustaan löytyy runsaasti muita vaihtoehtoja ja laidalla pelaaminen ei vaan suju.
Tim CahillAussipelaaja oli Evertonin alkukauden pelastaja tehden ison määrän tärkeitä maaleja, joita ilman Everton olisi pelannut vieläkin huonomman syksyn. Cahillin pelityylillä ehjä kausi on vaan utopiaa, joten talvella ja keväällä loukkaantumiset veivät parhaan terän. Kuitenkin tärkeä pelaaja Evertonille säännöllisistä loukkaantumisista ja yksiulotteisuudestaan huolimatta.
Magaye GueyeRanskalainen laitapelaaja pääsi keväällä Evertonin ykkösjoukkueen mukaan kunnolla, alkukaudesta esiintyi vain League Cupin otteluissa. Magayeltä nähtiin muutamia erittäin lupaavia esityksiä, mutta vähän arvoitukselliseksi kyvyt vähän peliajan takia jäivät. Luultavasti ensi kaudella on luvassa enemmän minuutteja.
Jose BaxterBaxter valittiin Evertonin vuoden reservipelaajaksi, mutta läpimurto aikuisten tosipeleihin antaa odottaa. Fyysisesti vähän köykäisen oloinen, eikä vähät esiintymiset ykkösjoukkueessa hirveästi vakuuttaneet. Saattaa vielä osoittautua ihan päteväksi pelaajaksi, mutta asenne jalkapalloon ei välttämättä täydellinen ole. Ensi kaudeksi paras vaihtoehto luultavasti olisi lainapesti Championshipiin/League Oneen.
Adam ForshawForshaw pääsi muutaman kerran vaihtopenkille ja kerran jopa jämäminuuteiksi kentälle. Jatkoa tuskin seuraa, olisi yllätys jos Forshaw valioliigatason pelaajaksi lopulta osoittautuisi.
Ross BarkleyEvertonin superlupauksen kausi meni piloille Englannin junnumaajoukkueen pelissä tulleen pahan loukkaantumisen takia. Alkukaudesta pääsi joitakin kertoja penkille ja keväällä olisi erittäin todennäköisesti päässyt pelaamaankin, mutta loukkaantuminen pilasi nuo haaveet. Toivottavasti pitkä huili ei aiheuta takapakkia todella lupaavalta näyttäneessä kehityksessä ja Barkley pääsisi ensi kaudella ykkösjoukkueessa pelaamaan.
James WallaceWallacen alkukausi sujui reserveissä ja loppukausi League Twosta pudonneessa Stockportissa. Ilmeisesti vakuutti Stockportissa, mutta tuskin on tulevaisuutta Evertonissa, vaan ura jatkunee alemmilla sarjatasoilla.
HyökkäysHyökkäys on kaudesta toiseen Evertonin ongelmana. Joko tehoja ei löydy tai sitten kaikki mahdolliset hyökkääjät ovat loukkaantuneina. Eikä tämäkään kausi mitään poikkeusta vanhoihin kaavoihin tehnyt. Ykköshyökkääjä Louis Saha pelasi erittäin pitkän putken huonoja otteluita ennen kuin tehot löytyivät, tehoputki päättyi sitten nopeasti loukkaantumiseen. Aiyegbeni Yakubu kiukutteli itsensä ulos Moyesin suunnitelmista ja päätyi loppukaudeksi lainalle Leicesteriin. Victor Anicheben kaudesta iso osa meni jälleen loukkaantumisiin ja asennevammaan, mutta loppukaudesta muutama pirteä esitys. James Vaughanille ei paikkaa Evertonista enää näytä löytyvän, eikä kesällä seuraan saapunut Joao Silvakaan vastuuta saanut, vaan lähti tammikuussa takaisin Portugaliin lainalle.
Positiivisena voidaan pitää Jermaine Beckfordin debyyttikautta Evertonissa. League Onesta ilmaisella siirrolla saapunut hyökkääjä osoittautui varsin kelvolliseksi pelaajaksi, vaikkakaan mitään ykköskärkeä Beckfordista on turha fyysisten ja teknisten puutteiden takia toivoa. Myös Kreikasta tammikuussa saapunut Apostolos Vellios antoi positiivisia näyttöjä päästyään muutaman kerran otteluiden lopuksi kentälle.
Hyökkäykseen Everton tarvitsee uusia pelaajia, kuten on aina tarvinnut. Saha on ainoa selkeä laatuhyökkääjä, mutta viettää säännöllisesti aikaa sairastuvalla. Beckford maalintekijänä ja Anichebe target-möhkäleenä sopivat joihinkin tilanteisiin, mutta jatkuvasti avauksessa pelaavaksi kumpikaan ei sovellu. Vellios ja Joao Silva saattavat tulevaisuudessa olla kelvollisia pelaajia, mutta kumpikaan ei vielä ole valmis. Yakubun ja Vaughanin ura jatkunee muualla kuin Evertonissa. Joten ainakin yksi selkeä laatupelaaja olisi hyökkäykseen tarpeen, mieluummin jopa kaksi.
Louis SahaRanskalaishyökkääjän alkukausi oli suorastaan surkea, maalinteko ei onnistunut niin millään, mutta kevättalvella alkoi maaleja syntyä, kunnes niin tutusti loukkaantui ja loppukausi jäi väliin. On edelleen laatuhyökkääjä, mutta täysi kausi on sula mahdottomuus, joten Sahan varaan hyökkäystä on vaikea rakentaa.
Jermaine BeckfordNousu League Onesta Valioliigaan onnistui Beckfordilta lopulta mallikkaasti, vaikka köykäisyys kaksinkamppailuissa sekä järkyttävän kova ykköskosketus ongelmia aiheuttivatkin. Beckford kuitenkin haistaa maalintekopaikat erinomaisesti, joten maaleja syntyy, vaikka viimeistely voisi olla terävämpääkin. Miksikään huippuhyökkääjäksi ei ole eväitä, mutta täyttää paikkansa joukkueessa.
Victor AnichebeNigerialaishyökkääjää ovat loukkaantumiset vaivanneet ja menneellä kaudella penikkatauti aiheutti merkittäviä ongelmia. Anichebesta ei mitään huipputykkiä tule koskaan valioliigatasolle kehittymään, mutta isoksi targetiksi ihan kelvollinen, kunhan vaan saa asennettaan parempaan kuntoon, liian monta kertaa ei pelaa riittävän aktiivisesti vaan löntystelee pelin ulkopuolella.
Apostolos VelliosSuhteellisen edullisesti Kreikasta tammikuussa siirtynyt Vellios on vähissä esiintymisissään vaikuttanut ihan kohtuulliselta pelaajalta. Osaa käyttää isoa kokoaan ja taitoakin löytyy, suurimmat puutteet ovat pallottomassa liikkumisessa, mikä on usein turhan laiskaa. Vellios on vasta 19-vuotias pelaaja, joten kehittymistä on lupa odottaa.
Aiyegbeni YakubuMustan muumin päivät Evertonissa ovat erittäin todennäköisesti luetut. Vaikean akillesjännevamman jälkeen Yakubu ei ole pystynyt nousemaan entiselle tasolle, vaan onnistumiset ovat jääneet hetkellisiksi. Loppukauden lainalla Leicesterissä tehojakin löytyi, joten ehkäpä vielä kohtuullisella tasolla Yakubulle olisi kysyntää, jotta Everton pääsisi kovapalkkaisesta nigerialaisesta eroon jo tänä kesänä, eikä tarvitsisi odottaa sopimuksen päättymistä ensi kesänä.
James VaughanLoukkaantumiset loukkaantumisten jälkeen ovat jättäneet jälkensä, joten Vaughanista ei enää Evertonissa odoteta mitään ja siirto kesällä on erittäin todennäköinen. Vaughan onnistui hyvin lainapestillään Crystal Palacessa, joka on kiinnostunut Vaughanin pysyvästi hankkimaan. Uusi startti uralle tekisi Vaughanille hyvää, kunhan vaan järkevöittäisi pelaamistaan, niin saattaisi pysyä paremmin kunnossa ja nousta vielä hyväksi kärkipelaajaksi Valioliigaankin asti.
Joao SilvaKesällä Portugalista saapunut hyökkääjä kärsi alkukauden loukkaantumisista ja ottelut reserveissä jäivät vähiin. Kevääksi Joao Silva palasikin Portugalin liigaan lainalle ja onnistui Leiriassa kohtuullisesti, neljä maalia 12:ssa ottelussa. On arvoitus, että näkeekö Everton vielä lusitaanille käyttöä, vai onko edessä pysyvä siirto takaisin "kotiin".
Keiran AgardAlkukauden Agard vietti sairastuvalla ja loppukausi meni Skotlannissa Kilmarnockin riveissä lainalla, ei tosin hirveän menestyksekkäästi. Sopimus Evertonin kanssa päättyy, joten Agard vaihtaa maisemaa, koska taso ei Evertoniin riitä.
RyhmitysEverton poikkesi menneen kauden loppupuolella Moyesin tavallisesta 4-4-1-1-ryhmityksestä ja joissakin otteluissa joukkue pelasi 4-2-3-1-muodostelmassa. Kumpikin ryhmitys on materiaalin kannalta ongelmallinen, koska tiettyjen pelaajien sovittamisessa muodostelmiin on ongelmia. Varsinkin Cahillin sovittaminen 4-2-3-1-ryhmitykseen on hankalaa, Moyesilta toivoisikin rohkeampaa vaihtelua ryhmityksiin. Kunhan 4-4-2 jää vain tappioasemiin tai pilipaliseuroja (joita Valioliigasta ei löydy) vastaan käytettäväksi.
4-4-1-1: Saha
Cahill
Osman Arteta Fellaini Coleman
Baines Distin Jagielka Neville
Howard
4-2-3-1: Saha
Arteta Osman Coleman
Fellaini Heitinga
Baines Distin Jagielka Neville
Howard
SiirtoikkunaDelegaatio on jo huippuvahvistusten jäljillä... Watch this space!