Neowulf
Poissa
|
|
Vastaus #825 : 23.04.2011 klo 21:51:34 |
|
Tässä puhutaan asiaa. Ihan sama kuin joku Ägä siirtyisi pelaamaan viimeiseksi kaudeksi Honkaan. Ei tuollaisen teon jälkeen paljon arvostusta heruisi. Ja samahan oli aikanaan mm. Febin ja Rotta-Kottilan siirtojen kanssa, silloin kannattajien raivo purkautui "positiivisella" tavalla (Haista vittu Marjamaa ja vitun hirvi juokse rekan alle-chantit). Teko on idioottimainen, mutta toisaalta reaktio ymmärrettävä. Todennäköisesti on käynyt niin kuin joku tuolla ylempänä jo totesikin, että joku ääliö on vetäny päänsä täyteen ja menny aineissa tekemään tuollaista. Jos oikeasti haluaisi kunnolla turmella patsasta, niin kyllä kai joku spray-maali olisi paljon "fiksumpi" tapa tehdä sitä kuin alkaa grillaamaan pronssia Enkä tarkoita että patsaan turmeleminen olisi mitenkään fiksua. No niin. Järkikommenti klubilaiselta. Hyvä! Miten tämä lahtelaisten primitiivilärvireaktio on niin vaikea ymmärtää?
|
|
|
|
Mr. Jones
Poissa
|
|
Vastaus #826 : 23.04.2011 klo 21:52:28 |
|
En mitenkään saa tuosta ihan samaa. Ägä on pelannut Klubissa 17 vuotta ja Litti on pelannut Lahdessa 3 vuotta. Tähän vielä päälle se, että Litmanen edusti Lahtea vasta sen jälkeen, kun oli jo pelannut HJK:ssa. Ja ainakin itselleni tuollaisenkin siirron tehdessään Aki olisi edelleen yksi Klubi-ikoneista.
|
|
|
|
BrDead
|
|
BrDead
Vastaus #827 : 23.04.2011 klo 21:53:39 |
|
Lahe fanit olla vähe yksinkertasii.
|
|
|
|
Rafu
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti
|
|
Vastaus #828 : 23.04.2011 klo 21:54:09 |
|
Sitähän tuo "lutuurin perään oleminen" mun mielestä tossa tarkottaa.
Lutuuria toivon Suomeen ja pystyn suuremman hyvän nimissä tavallaan hyväksymään pahatkin asiat.
|
|
|
|
Vastapallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
|
Vastaus #829 : 23.04.2011 klo 21:55:58 |
|
Lutuuria toivon Suomeen ja pystyn suuremman hyvän nimissä tavallaan hyväksymään pahatkin asiat.
Itse tekoa en hyväksy.
Huuda hep, kun oot päättäny.
|
|
|
|
Neowulf
Poissa
|
|
Vastaus #830 : 23.04.2011 klo 21:57:00 |
|
Huuda hep, kun oot päättäny.
Just joo, kun ei ymmärrettä niin sitten saivarellaan.
|
|
|
|
Mr. Jones
Poissa
|
|
Vastaus #831 : 23.04.2011 klo 21:57:27 |
|
Lutuuria toivon Suomeen ja pystyn suuremman hyvän nimissä tavallaan hyväksymään pahatkin asiat.
En kyllä usko huliganismin lisäävän katsojamääriä millään tavalla. Muutenkin on typerää kopioida "kulttuuria" toisista maista.
|
|
|
|
Vastapallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
|
Vastaus #832 : 23.04.2011 klo 21:58:36 |
|
Just joo, kun ei ymmärrettä niin sitten saivarellaan.
Mitä mä en nyt ymmärtäny?
|
|
|
|
Amado Guevara
Poissa
Suosikkijoukkue: Klubi
|
|
Vastaus #833 : 23.04.2011 klo 21:59:32 |
|
En mitenkään saa tuosta ihan samaa. Ägä on pelannut Klubissa 17 vuotta ja Litti on pelannut Lahdessa 3 vuotta. Tähän vielä päälle se, että Litmanen edusti Lahtea vasta sen jälkeen, kun oli jo pelannut HJK:ssa. Ja ainakin itselleni tuollaisenkin siirron tehdessään Aki olisi edelleen yksi Klubi-ikoneista.
No Ägä oli sinällään ehkä huono vertaus, mutta tuohon voisi laittaa tilalle vaikka Seban, Mäksän tai jonkun muun Klubissa todelliseksi pelaajaksi kasvaneen. Kuitenkin pointtina se, että seurassa suurta kunnioitusta nauttinut pelaaja siirtyy pahimman vihollisen riveihin (ymmärrän vielä jollain tapaa jos case on sellainen, että ei ole syystä tai toisesta saanut jatkosopimusta ja joutunut etsimään työpaikan muualta, mutta Litin tapauksessa näin ei ollut), niin kyllä kannattajilla on silloin oikeus osoittaa raivonsa. Näin tapahtuu kaikkialla muuallakin maailmassa (vrt. esim. Figolle heitetty sian pää), miksei sitten Suomessa? e: Calumuksen manne-huuteluille kukahan oli vielä viime kaudella kovasti dumaamassa joidenkin hölmöjen Klubi-kannattajien manne-huutelua.
|
|
|
|
Neowulf
Poissa
|
|
Vastaus #834 : 23.04.2011 klo 21:59:43 |
|
Mitä mä en nyt ymmärtäny?
Antaa olla.
|
|
|
|
master_bates
Poissa
|
|
Vastaus #835 : 23.04.2011 klo 22:00:40 |
|
Juudas
Yhyy. Itke vähän lisää.
|
|
|
|
mtontola
Poissa
|
|
Vastaus #836 : 23.04.2011 klo 22:00:55 |
|
En mitenkään saa tuosta ihan samaa. Ägä on pelannut Klubissa 17 vuotta ja Litti on pelannut Lahdessa 3 vuotta. Tähän vielä päälle se, että Litmanen edusti Lahtea vasta sen jälkeen, kun oli jo pelannut HJK:ssa. Ja ainakin itselleni tuollaisenkin siirron tehdessään Aki olisi edelleen yksi Klubi-ikoneista.
Aki Riihilahti on pelannut aikaisemmin Hongassa.
Lutuuria toivon Suomeen ja pystyn suuremman hyvän nimissä tavallaan hyväksymään pahatkin asiat.
Kulttuuri ei synny toivomalla. Meillä yritetään "oikein kannattaa" kaikissa eri muodoissa. Maailmalla ollaan opittu hiljalleen ymmärtämään, että pelaajat ovat seurassa töissä. Seurakulttuuri ja sitoutuminen ovat äärettömän tärkeitä asioita, mutta pitää myös ymmärtää mikä sitä on. Jari Litmasen sitoutuminen yhteen suomalaiseen seuraan ei sitä olisi. Häpeää töhrijöille. Ihan turhaa. Anti-lutuuriteko ylilyöntinä. Lisäksi more or less raukkamaista. Patsas on sellaisessa paikassa, että mitään kiinnijäämisen pelkoa tällaiseen lähtemisen kanssa ei ole. Eli joku junioriosasto luultavasti asialla. Tai mistäs sitä koskaan tietää. Toivottavasti jäävät kiinni ja sitä kautta sitten pohtivat sitä omaa suhdettaan lutuuriin. Jos tuollaista tekee, niin sitten pitää myös pystyä seisomaan tekojensa takana jääden siitä kiinni ja kantaen vastuun.
|
|
|
|
julio gonzales
Poissa
|
|
Vastaus #837 : 23.04.2011 klo 22:01:02 |
|
Litmas-patsaan turmelemisesta poliisiasia
Yksi Jari Litmasen patsashankkeen puuhamiehistä, FC Reippaan puheenjohtaja Harri Metsänen kertoi YLE Urheilun haastattelussa olevansa erittäin pahoillaan Litmasen patsaaseen kohdistuneesta ilkivallasta. Metsäsen mukaan asiasta on tehty rikosilmoitus.
Suomen kaikkien aikojen jalkapalloiljan Litmasen patsaan jalusta on haljennut vasemmalta puolelta, minkä lisäksi sitä on mustista palojäljistä päätellen yritetty polttaa.
- Vaikuttaisi siltä, että siellä on poltettu muovia, sillä muovin jäänteitä ja nokea siellä vaikutti olevan. Lisäksi jalustasta oli jonkin verran lohjennut kiveä, Metsänen selvitti puhelimitse.
Metsäsen mukaan ilkivallan tekijöiden henkilöllisyydestä ei ole tietoa, mutta asia on viety eteenpäin poliisille.
- Minä kuulin asiasta tänään (lauantaina) puolen päivän aikaan. Kävin paikan päällä katsomassa ja kuulin siinä samalla, että asiasta oli jo tehty rikosilmoitus.
- Poliisi tutkii asiaa ja toivotaan, että tekijät saadaan kiinni, Metsänen sanoi.
Metsänen ei ole ollut yhteydessä Litmaseeen, eikä tiedä onko Suomen kaikkien aikojen jalkapalloilija edes tietoinen asiasta. Metsäsen mukaan kuvanveistäjä Reijo Hutun veistämää patsasta odottaa korjausurakka, mutta sen kummempia toimenpiteitä ei ole luvassa.
- Siltä osin, mitä on korjattavissa, tietysti korjataan. En usko, että itse patsas siinä juurikaan kärsi. Jalusta sen sijaan on saanut kovimmat kolhut.
YLE Urheilu / Sami Laine Ajojahti alkaa.
|
|
|
|
Rafu
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Lahti
|
|
Vastaus #838 : 23.04.2011 klo 22:01:11 |
|
Just joo, kun ei ymmärrettä niin sitten saivarellaan.
Sama. Vastapallo ei näköjään haluakaan ymmärtää mun ajatuksenkulkua tästä asiasta. Jätetään tähän. Paskan jauhaminen ei nyt innosta.
|
|
|
|
Vastapallo
Poissa
Suosikkijoukkue: Isabelle Forrerin massiivinen juomapullo
|
|
Vastaus #839 : 23.04.2011 klo 22:01:34 |
|
Antaa olla.
Ala-asteella nuo pois editoidut "Et paljon mitään" -kuittaukset. e: Sama.
Vastapallo ei näköjään haluakaan ymmärtää mun ajatuksenkulkua tästä asiasta. Jätetään tähän. Paskan jauhaminen ei nyt innosta.
No mun mielestä sun kirjotuksissa oli vaan ihan ilmiselvä ristiriita, mutta eihän tuo sinällään Litmaseen liity, joten annetaan olla vaan.
|
|
|
|
Dominoteoria
Poissa
|
|
Vastaus #840 : 23.04.2011 klo 22:01:47 |
|
Lahti. Lahtelaiset.
Voi parkoja.
|
|
|
|
master_bates
Poissa
|
|
Vastaus #841 : 23.04.2011 klo 22:03:20 |
|
Litmas-patsaan turmelemisesta poliisiasia - Vaikuttaisi siltä, että siellä on poltettu muovia, sillä muovin jäänteitä ja nokea siellä vaikutti olevan. Lisäksi jalustasta oli jonkin verran lohjennut kiveä, Metsänen selvitti puhelimitse.
FC Lahin perusta on tuhottu!?
|
|
|
|
Neowulf
Poissa
|
|
Vastaus #842 : 23.04.2011 klo 22:03:31 |
|
No Ägä oli sinällään ehkä huono vertaus, mutta tuohon voisi laittaa tilalle vaikka Seban, Mäksän tai jonkun muun Klubissa todelliseksi pelaajaksi kasvaneen. Kuitenkin pointtina se, että seurassa suurta kunnioitusta nauttinut pelaaja siirtyy pahimman vihollisen riveihin (ymmärrän vielä jollain tapaa jos case on sellainen, että ei ole syystä tai toisesta saanut jatkosopimusta ja joutunut etsimään työpaikan muualta, mutta Litin tapauksessa näin ei ollut), niin kyllä kannattajilla on silloin oikeus osoittaa raivonsa. Näin tapahtuu kaikkialla muuallakin maailmassa (vrt. esim. Figolle heitetty sian pää), miksei sitten Suomessa?
Just näin. Vaikka voihan se olla niinkin, että pari kännissä kapakasta kotiin marssivaa, kokoomusta äänestävää mittatilauspukuihin sonnustautunutta herrasmiestä ovat saaneet kuningasidean ja suvainneet vähän pilailla.
|
|
|
|
Tumpero
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS, TPS TV, Casa
|
|
Vastaus #843 : 23.04.2011 klo 22:03:32 |
|
Litmasen jatkaessa maajoukkueessa oli HJK täysin oikea ratkaisu. Ei Ykkösestä valita maajoukkuepelaajia.
|
|
|
|
Mr. Jones
Poissa
|
|
Vastaus #844 : 23.04.2011 klo 22:03:35 |
|
No Ägä oli sinällään ehkä huono vertaus, mutta tuohon voisi laittaa tilalle vaikka Seban, Mäksän tai jonkun muun Klubissa todelliseksi pelaajaksi kasvaneen. Kuitenkin pointtina se, että seurassa suurta kunnioitusta nauttinut pelaaja siirtyy pahimman vihollisen riveihin (ymmärrän vielä jollain tapaa jos case on sellainen, että ei ole syystä tai toisesta saanut jatkosopimusta ja joutunut etsimään työpaikan muualta, mutta Litin tapauksessa näin ei ollut), niin kyllä kannattajilla on silloin oikeus osoittaa raivonsa. Näin tapahtuu kaikkialla muuallakin maailmassa (vrt. esim. Figolle heitetty sian pää), miksei sitten Suomessa?
Vaikka saivarteluksi tämä meneekin, niin Sorsa on pelannut HJK:n ykkösjoukkueessa 5 vuotta ja sitä ennen akatemiassa. Mäkeläkin on pelannut viitisen vuotta Klubissa. Tietääkseni kumpikaan näistä ei ole myöskään edustanut Honkaa aiemmin ja en kyllä lähtisi muutenkaan tärvelemään patsaita tälläisen takia.
|
|
|
|
Huupponen
2017
Paikalla
Suosikkijoukkue: Tonttilan Super -91
|
|
Vastaus #845 : 23.04.2011 klo 22:03:55 |
|
Onko mikään taho ilmoittautunut iskun tekijäksi? T. Oikeutta eläimille feat. Al Qaida
|
|
|
|
Rantasipi
Poissa
Suosikkijoukkue: Eurokiimassa
|
|
Vastaus #846 : 23.04.2011 klo 22:05:39 |
|
Oikeutta muoville
|
|
|
|
tojo
Paikalla
|
|
Vastaus #847 : 23.04.2011 klo 22:07:33 |
|
kukas tässä on väittäny että tekijä on lahtelainen?
Niin, eihän kovin moni lahtifani ole edes jäänyt kaupunkiinsa asumaan täysi-ikäisyyden saavutettuaan. Melkoisia stadih**** tuntuu suurin osa olevan. Asiaan...tonni vetoa että tuon tekijä ei edes tiedä mikä on paitsio (paitsi lätkässä).
|
|
|
|
#26
Poissa
Suosikkijoukkue: No Mas Chenko
|
|
Vastaus #848 : 23.04.2011 klo 22:08:01 |
|
Tässä puhutaan asiaa. Ihan sama kuin joku Ägä siirtyisi pelaamaan viimeiseksi kaudeksi Honkaan. Ei tuollaisen teon jälkeen paljon arvostusta heruisi. Ja samahan oli aikanaan mm. Febin ja Rotta-Kottilan siirtojen kanssa, silloin kannattajien raivo purkautui "positiivisella" tavalla (Haista vittu Marjamaa ja vitun hirvi juokse rekan alle-chantit). Teko on idioottimainen, mutta toisaalta reaktio ymmärrettävä. Todennäköisesti on käynyt niin kuin joku tuolla ylempänä jo totesikin, että joku ääliö on vetäny päänsä täyteen ja menny aineissa tekemään tuollaista. Jos oikeasti haluaisi kunnolla turmella patsasta, niin kyllä kai joku spray-maali olisi paljon "fiksumpi" tapa tehdä sitä kuin alkaa grillaamaan pronssia Enkä tarkoita että patsaan turmeleminen olisi mitenkään fiksua. Tähän täysin sama.
|
|
|
|
Rillaaja
Poissa
|
|
Vastaus #849 : 23.04.2011 klo 22:08:11 |
|
Ei yllättänyt, että myllyhuuruinen Amado ratsasti paikalle ymmärtämään patsaan turmelemista. Tekeekö mieli vähe myllyttää ja rähistä mjitäääh.
|
|
|
|
|
|