Sami Hyypiä Akatemia

[Alain Robbe-Grillet]

Ensinnäkin tunnut odottavan ns. kuuta taivaalta - SHAssahan kyse ei tässä vaiheessa ole kokonaisvalmennuksen haltuunotosta & remontoinnista vaan seurannasta ja valmentajien koulutuksesta. Kaksi tapahtumaa /vuosi /ikäluokka...

Toiseksi, tuo sun 'tavoite ei ole voitossa mutta voittaa täytyy'-ajattelutapa johtaa käytännössä siihen, että joukkuevalmentajalta (edelleen?) odotetaan että ottelut voitetaan. Se aiheuttaa sitten painetta valkata pelaajat ja pelitapa "voitto nyt"-ajattelun mukaan, ja se taas voi olla ristiriidassa "kehitys huipulle"-ajattelun kanssa. (Esimerkkejä löytyy noista mtontolan viesteistä tai laajemmin vaikka stooreista Englannin futiksen ongelmista.)

Henkilökohtaisesti en odota yhtään mitään, koska oma näkemykseni koko akatemian toiminnasta on, että on saatu rahoitus jostakin ja siltä pohjalta on lähdetty hommiin ilman sen suurempaa suunnitelmaa. Käsitykseni siitä, että mikä toiminnan tarkoitus on, on syntynyt kyseisen akatemian etusivulla olevaan toteamukseen "Sami Hyypiä Akatemia keskittyy erityisesti huippu-urheilun vaatimusten mukaisen jalkapallotoiminnan kehittämiseen lapsesta aikuiseksi. " sekä muutaman forumkirjoittajan viesteihin, huippu-urheilusta ja akatemiajoukkueista, joista yksi oletettavasti on vielä aika lähellä kyseistä akatemiaa.

Mitä taas tulee toteamukseesi minun 'tavoite ei ole voitossa mutta voittaa täytyy'-ajattelutavasta, voin todeta, että se on sinun ajatteluasi ei minun. En ole missään noin sanonut enkä tietenkään voi sille mitään jos asian näin ymmärrät, mutta todetessani, että jos valmennus on huippu-urheiluun tähtäävää on tulostenkin oltava valmennuksen tason mukaista. En missään väitä, että tavoite ei ole voitossa, mutta voittaa täytyy, vaan kyse on normaalista syy-seuraussuhteesta. Eli jos valmennus on huippu-urheilupohjaista, pitäisi sen myös näkyä tuloksissa. Siinä vaiheessa jos valmennus on ollut huippu-urheilun vaatimusten mukaista, mutta tulokset ovat samalla tasolla kuin joukkueella joka valmennus taas ei ole ollut huippu-urheilun vaatimusten mukaista, silloin on oletettavasti luotu järjestelmä jonka valmennus ei ole ollut huippu-urheilun vaatimusten mukaista. Eli en edelleenkään väitä, että voittaa täytyy, vaan totean, että jos valmennus on onnistunutta, silloin sen pitäisi näkyä kentällä ilman sen suurempia vaatimuksia. Henkilökohtaisesti en usko kovin kummoiseen tasonnousuun jos luodaan huippu-urheilun vaatimusten mukaista harjoittelua, mutta joukkueiden taso on edelleenkin sama kuin isäpohjalta valmennettavilla joukkueilla.

[mtontola]

Henkilökohtaisesti en usko kovin kummoiseen tasonnousuun jos luodaan huippu-urheilun vaatimusten mukaista harjoittelua, mutta joukkueiden taso on edelleenkin sama kuin isäpohjalta valmennettavilla joukkueilla.

Tässä on se mihin itse eniten peräänkuuluttaisin sitä muutosta. Joukkueiden muodostaminen ammattimaisesti ja skouttaaminen laajemmin on ensimmäinen juttu ja ilman sitä mistään huippuvalmennuksesta ei ole juurikaan hyötyä edes vaikka sinne sekaan osuisi joku tuikku. Tämä johtuu siitä, että pelaajamateriaalin ilmeiset rajoitteet sitovat sen miten ryhmää voidaan viedä eteenpäin. Tuikut saattaa olla tuikkuja sittenkin (ja varmaan onkin), mutta kehitystä kohti huippua ei tapahdu potentiaalin edellyttämällä tavalla jos ei pelata ihan oikeassa jalkapallojoukkueessa vaan sellaisessa joka esittää oikeaa. Ja mikä vielä huolestuttavampaa, luonnollista ja sopivaa kilpailua joukkueen sisällä järkevistä lähtökohdista ei tapahdu. Kilpaillaan vääristyneesti ja aivan vääristä asioista. Vertaisryhmä on kaiken huipulle tähtäävän toiminnan (alasta riippumatta) A ja O. Hyvinhän voi mitä tahansa ryhmää valmentaa, mutta ei huipun ehdoilla. Sitä varten tarvitaan ammattimaisesti muodostetut joukkueet (vertaa Ajaxin reilun 1000 pojan tarkkailu, joista sitten valitaan kourallinen. Tämä ei tarkoita etteikö ryhmän ulkopuolelle jäisi myös potentiaalisia pelaajia, mutta kun se tarkoitus ei ole absoluuttisella tarkkuudella valita ne joista tulee varmasti huippuja, vaan sellainen ryhmä josta aikaisempaan kokemukseen perustuen tiedetään, että tässä on ryhmä ja yksilöitä joita voidaan ja kannattaa lähteä viemään sitä huippua kohti - ja totta kai on itsestään selvää, että jos nähdään jotain poikkeuksellista, niin sitten siihen myös panostetaan, eikä odotella, että hei, ehkä jos kyykytetään tuota kaveria niin tästä toisesta tulee ehkä myöhemmin parempi kun sen isä on kivempi eikä vaadi liikoja tjsp).

Tämä juuri on myös niitten 5-v. kaveriporukoiden tuhoava vaikutus yleisemmin kun vahva vanhempien ryhmittymä toimii heikossa seurassa niin, että muiden pitää palvella tämän tietyn ryhmän etua jolla ei ole mitään tekemistä varsinaisen ”akatemiatoiminnan” kanssa. Huippu-valmennuksen kohdistaminen yhteen naapuruston kakaralaumaa ei tee tästä huippu-urheiluun tähtäävää toimintaa. Hukkaan heitettyä resurssia jos kyse seurasta jonka pitäisi toimia ammattimaisesti. Aivan käsittämätöntä, jos tätä pääsee tapahtumaan: uskottavuus nolla-tason alapuolella.

Ja totta kai tulosten pitäisi oikeissa kilparyhmissä näkyä myös tuloksissa ilman että niitä mitenkään korostetaan siten että tavalliset porukat jää vuodessa heittämällä jälkeen jos kyseessä siis oikein muodostettu ammattilaisseuran akatemia. Ei pienintäkään epäilystä. Tämä ei tarkoita että voittoa tai sen tavoittelua keinolla millä hyvällä ja pelitavalla millä hyvänsä tarvitsisi mitenkään korostaa. Mutta tasoeron pitäisi olla sama kuin HJKlla ja Schalkella. Pienempi voi hyvän päivän sattuessa haastaa, mutta mitään epäselvää selkeästä tasoerosta muutaman pelin sarjassa ei tyhmemmällekään katsojalle pitäisi jäädä. Tulospallon pelaaminen tai sen puuttuminen ei kelpaa tekosyyksi.

[drone]

Ainakin näissä valmennusseminaareissa, joissa on käynyt ulkomaisia valmentajia (mm. Ajaxin akatemiasta), on lahjakkuuksia tunnistettu.
Toimiikohan tämä millään tasolla Suomessa?

[Pussikalja]

 Miten Herra Montola mahdollisesti scouttaa sen seuraavan Sami Hyypiän juniorimassasta? Erotatko vai huomaatko pelaajan, joka hieman passiivisena seuraa tapahtumia ja lukee pelin siten, että kaikella todennäköisyydellä on ensimmäisenä pallossa, kimpoili se minne tahansa. Topparin ominaisuudet eivät nimittäin muistuta esim. hyökkääjän ominaisuuksia juuri mitenkään, vaikkakin valmiina pelaajina he kykenevät kokemuksen kautta olemaan kovia molemmissa päissä.

Ymmärän kyllä, jos haetaan uutta forsselpukkia, että askeltiheys, tekniikka, röyhkeys yms. on ehkä mahdollista havainnoida joillakin yksilöillä jo nuorena. En taas usko, että puolustuspelaajien löytäminen onnistuu muuten, kuin laajojen massojen mahdollisimman laadukkaalla harjoittelulla. Nämä pelaajat ovat ns. "joukkue arvostaa, lehdistö ei noteeraa" tyyppiä. Nämä ominaisuudet saavat sitäpaitsi parasta harjoitusta joukkueissa, jotka ovat peleissä alakynnessä.

Laajojen massojen ja sitäkautta epätasaisten joukkueiden sekä sarjojen hyvä puoli on siinä, että se "hyvä" poika joukkueessa, saa täydet vapaudet harjoittaa luonnollista vahvuuttaan peleissä. Väittäisin tässä olevan syyn, miksi lappi on kohtuuttoman hyvin edustettuna suomen maajoukkueen historiantilastoissa ja HJK suhteettoman huonosti, jos katsoo vaikka juniorijoukkueiden mestaruustilastoja.

Riski tälläisissä akatemia/talentti porukoissa on juuri siinä, että materiaali on samasta puusta veistettyä(valintakriteerit) ja ei noudata mitenkään joukkuekemiaa. Kun joukkueeseen kerätään vain tietyillä mittareilla lahjakkaita ja harjoittelukin on vain tietynlaisia pelaajia suosivaa, on lopputuloksena tasapaksua "kolmosketjun laitahyökkääjä" massaa, jos kiekkotermi sallitaan. Tämä SHA tosin ei vain parikertaa vuodessa tapahtumana mitään asiaan vaikuta, mutta olen todella huolissani suomifutiksen luokittelusysteemistä, joka ei ainakaan minun nähdäkseni ole ainakaan parantanut junioritoimintaa.

Vaikka "valioryhmiä" ja harrasteluryhmiä on ollut vuosia 8-12 vuotiaissa, en ole pitkään aikaan nähnyt hyvää B-juniorijoukkuetta ja olen siitä erittäin huolissani. Valiot ovat palaneet loppuun, tai eivät osaa toimia joukkueen jäseninä ja harrastelijoiden perusasiat ovat järkyttävän heikolla tasolla. Eipä niistä 16v. joukkuetta oikeen millään kasaan saa. Ennen 16 v. pelaaja 2-divarissa, saati ylempänä oli harvinaisuus, mutta nykyisin lahjakkuus on pakko nostaa edariin, kun junnupelien taso on mitä on. Tuloksena on liian usein pari kautta ilman pelejä, mielestäni tärkeimmässä kehitys iässä.

Ei oikein tue Talentti/akatemia/valioryhmä suuntausta tälläinen  lopputulos. Toivon tosin olevani mielipiteineni tässä asiassa väärässä.

[defcon1]

Mitä taas tulee toteamukseesi minun 'tavoite ei ole voitossa mutta voittaa täytyy'-ajattelutavasta, voin todeta, että se on sinun ajatteluasi ei minun. En ole missään noin sanonut enkä tietenkään voi sille mitään jos asian näin ymmärrät, mutta todetessani, että jos valmennus on huippu-urheiluun tähtäävää on tulostenkin oltava valmennuksen tason mukaista. En missään väitä, että tavoite ei ole voitossa, mutta voittaa täytyy, vaan kyse on normaalista syy-seuraussuhteesta.

Ja totta kai tulosten pitäisi oikeissa kilparyhmissä näkyä myös tuloksissa ilman että niitä mitenkään korostetaan siten että tavalliset porukat jää vuodessa heittämällä jälkeen jos kyseessä siis oikein muodostettu ammattilaisseuran akatemia. Ei pienintäkään epäilystä. Tämä ei tarkoita että voittoa tai sen tavoittelua keinolla millä hyvällä ja pelitavalla millä hyvänsä tarvitsisi mitenkään korostaa. Mutta tasoeron pitäisi olla sama kuin HJKlla ja Schalkella. Pienempi voi hyvän päivän sattuessa haastaa, mutta mitään epäselvää selkeästä tasoerosta muutaman pelin sarjassa ei tyhmemmällekään katsojalle pitäisi jäädä. Tulospallon pelaaminen tai sen puuttuminen ei kelpaa tekosyyksi.

Ei ymmärrä tämän kirjoittelun tarkoitusta - siis pitäisikö SHAn (kuten AR-G kirjoitti) jo 2012 ja jo E11 iässä putsata pöytä tai muuten se on epäonnistunut ja ei kilpaurheilulaatutasolla, vai miten se näyttää kirjoittajien mielestä onnistumisensa voittamatta? Mutta antaa olla, tässä on varmaan joku kommunikaatiokatko ja menee kinaamiseksi mitä tarkoittti kun näin kirjoitti.

Tässä on se mihin itse eniten peräänkuuluttaisin sitä muutosta. Joukkueiden muodostaminen ammattimaisesti ja skouttaaminen laajemmin on ensimmäinen juttu ja ilman sitä mistään huippuvalmennuksesta ei ole juurikaan hyötyä edes vaikka sinne sekaan osuisi joku tuikku. [...]
Tämä juuri on myös niitten 5-v. kaveriporukoiden tuhoava vaikutus yleisemmin kun vahva vanhempien ryhmittymä toimii heikossa seurassa niin, että muiden pitää palvella tämän tietyn ryhmän etua jolla ei ole mitään tekemistä varsinaisen ”akatemiatoiminnan” kanssa. Huippu-valmennuksen kohdistaminen yhteen naapuruston kakaralaumaa ei tee tästä huippu-urheiluun tähtäävää toimintaa. Hukkaan heitettyä resurssia jos kyse seurasta jonka pitäisi toimia ammattimaisesti. Aivan käsittämätöntä, jos tätä pääsee tapahtumaan: uskottavuus nolla-tason alapuolella.

Tuossa on pohdittavaa. Tonto saarnaa sitä uskoa mitä SPL tällä hetkellä ajaa: scouttaus, valinta, kilpailuryhmän erottaminen, teho(ammatti)valmennus jne.
Siinä kannattaa koko ajan muistaa että traditio Suomessa on talkoovalmennus; pelaajamäärä on niin pieni ettei seulasta saisi tipahtaa yksikään potentiaalinen tähti; futiskoulu/sisäoppilaitostoimintaan ei lähitulevaisuudessa päästä; meillä on todella pieni määrä niitä perheitä jotka jo nappulaiässä (= se tärkeä pohjanluontivaihe) satsaavat kaiken futikseen; starat on perinteisesti pienseurapohjalta jne. yms. etc.
Nämä pitäis kaikki ottaa huomioon uudistuksissa ettei lapsi mene pesuvadin mukana.

[mtontola]

Miten Herra Montola mahdollisesti scouttaa sen seuraavan Sami Hyypiän juniorimassasta?

En ole maallikkona onneksi sellaisessa tilanteessa, että joutuisin tällaista vastuuta kantamaan. Toivottavasti ei kukaan muukaan yksin tällaisista asioista päätä. Myös tässä on mielestäni se virhepäätelmä mikä Suomessa tehdään, että tuolla jossain metsässä on nyt sieninä pieniä pelaajia jotka sellaisinaan ovat jotain ja yksi heistä siellä on uusi Jari Litmanen ja toinen uusi Sami Hyypiä ja tehtävä on poimia heidät sieltä. Tämä ajattelumalli ei tule koskaan johtamaan mihinkään. Meidän pitäisi pystyä saada aikaan oikein toteutetut koulutusjärjestelmät joiden kautta sitten syntyy moderneja jalkapalloilijoita. Tähän oleellisena kysymyksenä liittyy toki se miten pelaaja-aines tähän valikoidaan ja vaikkapa se Ajaxin kuuluisa TIPS (Tekniikka, Inteligenzzi, Persoona, Spiidi) sopii tähän ihan hyvin. Seuraavaa Jässi Jääskeläistä monessa seurassa skoutataan, tällöin otetaan huomioon tiettyjä muita juttuja, mutta ei kai se nyt sen kummempaa ole kuin jonkun musiikin puolella se aineksen seulominen.

Yhä edelleen peräänkuuluttaisin sitä, että kun ne ihan oikeat kilparyhmät mitä pienempiin kavereihin mennään ovat kooltaan melko suppeita ja niiden tulisi koskea n. 1/20 poikaa. Tämä toiminta ei ole mitään keneltäkään pois, eikä se korvaa hyvää kaikkien pelaajien kanssa tehtävää työtä tasoryhmin. Mutta kun löytyy niitä pelaajia, jotka tietyt uhraukset esim. sen taidollisen kehityksen eteen tekevät, niin sitten eri puolella Suomea pitäisi olla sellaisia oikeita kilparyhmiä tarjolla jotka erityisesti palvelevat juuri näiden pelaajien tarpeita sen kehityksen osalta. Vertauskohtana kelpaa nyt vaikka se Käpa United porukoiden toiminta, mutta kuitenkin niin että käytössä olisi vielä laajempi pohja mistä skoutata.

Ja totta kai pelaajia tulee miettiä pelipaikkakohtaisesti ottaen huomioon eri pelipaikan erilaiset vaatimukset ja ominaisuudet. Ei kai se olisi jalkapalloa muuten? Isot seurat toimivat niin, että jokaisesta ikäluokan edustuksesta tulee ”mini-muodossa” se miesten edustus. Pelitapa haetaan samanlaiseksi ja kun on toimiva sapluuna niin myös sitten pelaajia haetaan samojen tyyppien pohjalta. Miksi tämä toimii ja mistä tiedetään minkälaista kaveria haetaan? No, koska on oltu tekemisissä riittävän monen huipputopparin kanssa näiden ollessa junnuja ja näin ollen osataan näitä pelaajia tunnistaa ja tiedetään mitä suurin piirtein tulee tapahtumaan kun nämä laitetaan siihen akatemiaan. Mitään takeita tietenkään ei ole, että jokaisesta akatemiapelaajasta tulee se seuraava Hyypiä, vaikka sellaista toivotaankin. Ei tietenkään. Tätä kai se skouttaaminen on. Itse en tosiaan tätä osaisi, mutta siksipä niitä todellisia piinkovia ammattilaisia joiden osaamiseen voidaan luottaa koska heillä riittävää kokemusta tällaisesta tekemisestä on tarvitaan. Muutenhan voitaisiin vain laittaa hissun kissun menemään joltain isä/eno –pohjalta kun on vähän potkittu joskus palloa ja toivoa parasta. No, totta kai ominaisuuksien lisäksi pitää pystyä arvioimaan luonne ja se persoona siellä takana sekä mihin suuntaan se on kehittymässä ja tämä henkilön ”potentiaali” kasetin osalta. Siinä taas sitten hieman toisenlainen näkökulma voisi myös auttaa. Hei, jos tässä ihmistuntemuksessa tarvitana apuja, niin tulkaa kyselemään.

Mutta ihan tosissaan, ei niitä kilparyhmiä – oikeita sellaisia – tule pelätä. Erityisesti kaikki pelaa linjan tyyppien pitäisi olla juuri näiden kannalla. Todellien ongelma meillä on siinä, että kun kaikki ryhmät 6-8 –vuotiaana pitää saada niin pirun koviksi, vedetään joltain isä-pohjalta asioista oikeasti tietämättä mutkia suoraksi ja tämä sitten kaventaa sitä kunnollisen pohjan muodostamista mistä sitten rauhassa tehden ja liikkuen voitaisiin siirtyä kohti kunnollista ja eriytettyä harrastusta siinä 10-ikäluokan kieppeillä ilman että se poika lipsahtaa tantereeseen kylpypyyhe olalla.

Mitä sitten tulee niihin junnuporukoiden tasoon b-ikäisissä. Esim. tuota 98-ikäluokkaa joitain vuosia kohtuullisen tiiviisti pääkaupunkiseudulla tarkkailtuani, ihan alusta asti oli vähän sellainen fiilis, että ei nyt tuollaisesta harrastuspohjasta mitenkään voi edes kuvitella että syntyy riittävän laadukas massa siihen että myöhemmin on niitä hyviä joukkueita. Olet mielestäni ihan oikeassa: meillä tehdään perusjoukkueiden kohdalla työtä aivan surkeasti ja harrastuksen taso kaikilla harrastajilla ei riitä, ei sitten millään. Mutta niin kuin olen yrittänyt mielestäni saarnata, tämä tosiasia ei mitenkään poista sitä, että 10-vuoden ikäisestä eteenpäin n. 5 prosenttia harrastajista voisi siirtyä myös niihin eriytettyihin kilparyhmiin, että edes jotenkin mahdollistuu se, että edetään myös sen siinä vaiheessa terävimmän kärjen ehdoilla joka sitten omalta osaltaan auttaa nostamaan niitä muita tasoja olettaen, että seurojen sisällä ja seurojen välillä kommunikaatio ja valmennustiedon siirtäminen toimii.

[Alain Robbe-Grillet]

Ei ymmärrä tämän kirjoittelun tarkoitusta - siis pitäisikö SHAn (kuten AR-G kirjoitti) jo 2012 ja jo E11 iässä putsata pöytä tai muuten se on epäonnistunut ja ei kilpaurheilulaatutasolla, vai miten se näyttää kirjoittajien mielestä onnistumisensa voittamatta? Mutta antaa olla, tässä on varmaan joku kommunikaatiokatko ja menee kinaamiseksi mitä tarkoittti kun näin kirjoitti.
Tuossa on pohdittavaa. Tonto saarnaa sitä uskoa mitä SPL tällä hetkellä ajaa: scouttaus, valinta, kilpailuryhmän erottaminen, teho(ammatti)valmennus jne.
Siinä kannattaa koko ajan muistaa että traditio Suomessa on talkoovalmennus; pelaajamäärä on niin pieni ettei seulasta saisi tipahtaa yksikään potentiaalinen tähti; futiskoulu/sisäoppilaitostoimintaan ei lähitulevaisuudessa päästä; meillä on todella pieni määrä niitä perheitä jotka jo nappulaiässä (= se tärkeä pohjanluontivaihe) satsaavat kaiken futikseen; starat on perinteisesti pienseurapohjalta jne. yms. etc.
Nämä pitäis kaikki ottaa huomioon uudistuksissa ettei lapsi mene pesuvadin mukana.

Jos tavoitteena on valmennus joka on huippu-urheilu vaatimusten mukaista, kuten SHA nettisivuillaan toteaa, silloin tulosten pitäisi olla sen mukaisia. Sama juttu on kaikessa urheilussa joissa tavoitteena on huipputaso. Tuloksia toki mitataan muutenkin kuin pelien lopputuloksilla, mutta jos vastakkain on kaksi seuraa joista toinen treenaa isäpohjalta ja toinen huippu-urheilun vaatimusten mukaisesti, valmennuksellisesta näkökulmasta huippu-urheilupohjalta toimivan pitäisi olla parempi. Se pelataanko silloin voitosta vai mistä on makuasia.

Mutta jos tavoitteena on huipputaso, tällä hetkellä SHAn toiminta ei sitä tue. Henkilökohtaisesti en usko, että tulokset paranevat huipputasolle, jos valmennuksessa ei huomioda valmennettavien tasoa. Nyt näyttää siltä, että toiminnan piiriin on valittu organisaatioita sen enempää valmennettavien tasoa tuntematta, joten perustellusti voi kysyä, että meneekö resursseja hukkaan jos tavoitteena on huippu-urheilun vaatimusten mukaista valmennusta. Ei valmennus yksin tee kenestäkään huippu-urheilijaa, jos valmennettavan taso ei ole riittävä huippu-urheilun vaatimusten mukaiseen valmennukseen.

SHAn liittyen eilen kuulin tapauksesta, jossa erään SHAn valitun seuran valmentaja oli naapurijoukkueen treeneissä käynyt erään pelaajan isälle juttelemassa, että teidänkin jälkikasvun kannattaisi vaihtaa leiriä kun meidät nyt valittiin tällaiseen systeemiin. Joten jos ei muuta, niin ainakin eripuraa SHA todennäköisesti tulee seurojen välillä synnyttämään.

[Messi]

Kysyn: Miksi SHA jakaa resursseja seuroille, miksei piireille ja piirijoukkueiden kehittämiseen? Itse olisin luonut järjestelmän, jossa:
1. 10-14 vuotiaille olisi luotu oma piirijoukkuesarja. (talvisarja + kesäsarja)
2. Joukkueet olisi kasattu piirin pelaajista
3. Piirijoukkue olisi harjoitellut esim. kerran viikossa piirin kouluttajien kanssa. Mukaan treeneihin olisi päässyt erillisin kutsun perusteella. Mukana treeneissä olisi ollut piirin seurojen valmentajia. Joukkue ei olisi "suljettu" vaan siellä kävisi "näytillä" vuoden aikana useampia pelaajia ja valmentajia oppia ottamassa.
4. Piirijoukkuesarjaan pelaamaan olisi kuhunkin peliin valittu isosta massasta pelaajat. Jokaiseen peliin erilliset kutsut = kenelläkään ei automaatiopaikkaa joukkueeseen.

Systeemin edut:
1. Seurat pois puuhastelemasta ja omaan "taskuun" pelaamasta.
2. Tieto leviää laajemmalle alueelle = seuroihin, myös pieniin.
3. Pelaajille tavoiteltavaa = omatoimisuus kasvaa.
4. Vaihtuvuus = suuri massa, talentit esiin "kyläseuroista" jo varhaisessa vaiheessa.
5. "Kyläseurojen" elinvoimaisuus säilyy.
6. "Ammattimainen toimintamalli" siirtyy laajemmalle käyttäjäkunnalle.
...

Haitat:
?

Näin vain äkkiä funtsimalla.

[Tommy Tykki]

Jospa aloitettaisiin aivan perusasiasta, eli keskustelusta ja informaation vaihdosta.
Suomen huippujalkapallosta ei juuri saa keskustella (paitsi tällä forumilla) koska se pidetään vain määrätyn sisäpiirin asiana.
- Palloliitto pitää maata kattavan strategian hanskassa, jonne "ulkopuolisilla" (ei- huippujalkapallon piirissä työskentelevät) ei ole asiaa keskustelun muodossa.
- Palloliiton piirit pitävät piirissä tapahtuvia asioita omina, johon "ulkopuoliset" (ei-jalkapalloperheeseen kuuluvat) eivät saa osallistua keskustelemalla.
- Seurat pitävät tiukasti kiinni omista suunnitelmista ja toiminnoista, johon "ulkopuoliset" (ei seurassa aktiivisesti mukana oleva) eivät saa osallistua edes keskustelemalla.
- SHA on muuten vaan hiljaa koska se kuuluu Palloliittoon ja silloin vain Palloliitossa vaikuttavilla on "oikeus" keskusteluun.

Tuntuu kuin suomalainen pelkäisi keskustella asioista. Ei toisen henkilön kriittinen mielipide tai ehdotus tarkoita sitä, että ko. henkilö pitää omaa asiaa ehdottoman oikeana ja muut asiat väärinä. On pystyttävä keskustelemaan ja punnitsemaan erilaisia vaihtoehtoja, näkemyksiä ja mielipiteitä eikä sulkeutua jonnekin oman pieneen piirin sisälle.

Tilanne on sama kuin eräässä seurassa, jossa väitettiin, ettei junioripelaaja ole riittävän hyvä ellei pelaa seuran  junioreiden edustusjoukkueissa.
Suomessa ja maailmalla on valtavasti tietoa myös "jalkapalloperheen" ulkopuolella.

[defcon1]

SHAn liittyen eilen kuulin tapauksesta, jossa erään SHAn valitun seuran valmentaja oli naapurijoukkueen treeneissä käynyt erään pelaajan isälle juttelemassa, että teidänkin jälkikasvun kannattaisi vaihtaa leiriä kun meidät nyt valittiin tällaiseen systeemiin. Joten jos ei muuta, niin ainakin eripuraa SHA todennäköisesti tulee seurojen välillä synnyttämään.

Noinhan sen pitäisi tämän nyky-SPL-ideologian mukaan mennä: jos pelaaja on riittävän lahjakas, pitäisi siirtyä sinne kilpavalmennusosastolle. Ja siinä on myös se ongelma: jos esim. 10-vuotias on riittävän lahjakas ja vielä innokas treenaamaankin, mutta ei haluakaan vaihtaa seuraa (jopa kaupunkia), putoaako hän seulasta, onko myöhemmin oman ja perheen elämäntilanteen muuttuessa yhä mahdollisuus päästä huipulle vai menikö juna jo.

Haitat?

Jos ymmärrän ideasi oikein (piirijoukkuesarja, jossa piirijoukkueet pelaisivat vastakkain), yksi haitta olisi äärettömät kilometrit niihin matseihin. Jo nykyisissä aluesarjoissa on tätä vaivaa.

[drone]

Suomen huippujalkapallosta ei juuri saa keskustella (paitsi tällä forumilla) koska se pidetään vain määrätyn sisäpiirin asiana.

Tuntuu kuin suomalainen pelkäisi keskustella asioista.

Samaa olen minäkin ollut havaitsevinani. Mutta ei ole toistaiseksi kukaan tullut suoraan kieltämään, kun olen yrittänyt
tälläkin foorumilla esitettyjä ajatuksia viedä eteenpäin. Eli estoitta keskustelua vaan käyntiin muuallakin kuin tällä foorumilla.
Kyllä ne Palloliiton hemmot ainakin sähköposteja lukevat ja niihin myös vastaavat. Joskus jopa kiittävät ideoista.
On tärkeää, että päättävissä kabineteissa huomataan, että heidän tekemisiään tarkkaillaan muillakin tasoilla kuin pelkästään pelikentällä. Ja ihan suuren jalkapalloyleisön toimesta.
Sellainen paine on - sanoisin - terveellistä suomalaisen jalkapalloilun kehityksen kannalta.

Juniorityön kehittäminen on kuin pistäisi rahaa pankkiin. Mutta kuten joku tuossa aikaisemmin esitti, meillä on suuri haaste myös siinä, miten saada murkkuikäiset pysymään lajin parissa.

[Messi]

Noinhan sen pitäisi tämän nyky-SPL-ideologian mukaan mennä: jos pelaaja on riittävän lahjakas, pitäisi siirtyä sinne kilpavalmennusosastolle. Ja siinä on myös se ongelma: jos esim. 10-vuotias on riittävän lahjakas ja vielä innokas treenaamaankin, mutta ei haluakaan vaihtaa seuraa (jopa kaupunkia), putoaako hän seulasta, onko myöhemmin oman ja perheen elämäntilanteen muuttuessa yhä mahdollisuus päästä huipulle vai menikö juna jo.
Jos ymmärrän ideasi oikein (piirijoukkuesarja, jossa piirijoukkueet pelaisivat vastakkain), yksi haitta olisi äärettömät kilometrit niihin matseihin. Jo nykyisissä aluesarjoissa on tätä vaivaa.

Juuri noita mainitsemiasi ensimmäisen dilemman kanssa painivia pelaajia ja perheitä löytyy pilvin pimein. Ja tuohon toiseen ongelmaan voisi ratkaisuna olla turnausmuotoinen sarja esim. kahdessa / kolmessa lohkossa?

Ps. en edes tiedä keskustelenko oikeasta asiasta, mutta kaipaisin Suomen junioreiden kehittämiseen jotain uutta, Suomen olosuhteisiin sopivaa järjestelmää. Järjestelmää, joka auttaisi kaikkia ammatikseen pelaamisesta haaveilevia löytämään tien huipulle / järjestelmää, joka antaa mahdollisuuden myös niille innokkaille treenaajille jotka kehittyvät myöhemmin / järjestelmää, joka ei suosi ketään vaan joka antaa mahdollisuuden / järjestelmää joka jakaa tietoa myös sinne perähikiän valkuille.

[drone]

Ps. en edes tiedä keskustelenko oikeasta asiasta, mutta kaipaisin Suomen junioreiden kehittämiseen jotain uutta, Suomen olosuhteisiin sopivaa järjestelmää. Järjestelmää, joka auttaisi kaikkia ammatikseen pelaamisesta haaveilevia löytämään tien huipulle / järjestelmää, joka antaa mahdollisuuden myös niille innokkaille treenaajille jotka kehittyvät myöhemmin / järjestelmää, joka ei suosi ketään vaan joka antaa mahdollisuuden / järjestelmää joka jakaa tietoa myös sinne perähikiän valkuille.

Keskustelet *juuri oikeasta* asiasta. Tätä minäkin olen peräänkuuluttanut ja aika monet muutkin tällä foorumilla. Juuri näitä ajatuksia pitää saada ajettua Palloliittoon ja myös poliittisille vaikuttajille. Nythän meillä on Arhinmäki eduskunnassa ajamassa asiaamme (tosin lähtiessään koripallon EM-kisoihin hän tuli samalla pyllistäneeksi sekä Musiikkitalon avajaisille että jalkapalloväelle). Me tarvitsemme ammattijalkapalloilijan urajärjestelmän, joka mahdollistaa ammattiuran jalkapallon alueelta. Kaikille ei avaudu pelaajauraa, mutta uran voi luoda myös valmentajana tai jalkapalloon erikoistuneena liikunnanopettajana/-ohjaajana. Jalkapallosta voi tehdä jopa tiedettä. Uramahdollisuudet ovat siis lähes rajattomat. Kaikista tärkeintä on, että saadaan nuoret jalkapallon pariin ja myös pysymään siellä.

[mtontola]

auttaisi kaikkia ammatikseen pelaamisesta haaveilevia löytämään tien huipulle

Mitä tarkoitat tällä? Olen itse melko varma, että kun tarkkaillaan sitä kuinka paljon 10-14 vuotiaat pelaajat panostavat jalkapalloharrastukseen, sekä minkälainen heidän lähtötasonsa sekä ominaisuutensa ovat ja pidetään eurooppalaista tasoa mittarina siitä voiko koskaan pelata ammatikseen, niin resursseja tulisi käytettyä melko optimaalisesti kun n. 5% harrastajista pääsisi huipulle tähtäävän toiminnan piiriin esim. tässä 10-vuoden iässä ja heidän valintansa perustuisi huolelliseen pelaajatarkkailuun ympäri vuoden eri seuroissa. Se, että olisi ihan kiva, että kaikki saisivat haaveilla ammatikseen pelaamisesta Palloliiton resurssein johtaa tasapäistämiseen ja siihen että se kärki ei hyödy tästä mitään. Resurssit menevät pääosin hukkaan. Sen sijaan toiminnan tasoa siellä perusjoukkueiden kanssa seuroissa tulisi nostaa huimasti alkaen 6-vuoden ikäisistä.

Ja totta kai valmentajien pitäisi saada antaa signaali, että tuon pelaajan oikeasti haluaisin joukkueeseeni. Vielä kun ne paikat siellä edustusjoukkueissa olisi rajattu tiettyyn määrään pelaajia (esim. 14-16), niin sitten ei seuraorganisaatiot/valmentajat voisi tehdä sitä, että rekrytoidaan varmuuden vuoksi kaikki mahdollinen mitä 50 km säteellä liikkuu ja omaa kaksi jalkaa. Mutta kyllähän nyt ilman muuta pitää olla lahjakkailla pelaajilla tieto, että tuolla suunnalla ihan oikeasti haluavat minut joukkueeseen mukaan. Nimittäin, on maailman surkein tilanne kun ihan oikeasti lahjakas pelaaja joutuu joukkueeseen jossa valmentaja ei syystä tai toisesta pelaajasta pidä, mutta pelaajan taso on kuitenkin korkeampi kuin joukkueessa muuten, jolloin ollaan hankalien tilanteiden edessä. Eli totta kai pitää oikeiden kilpajoukkueiden saada antaa signaali pelaajille, että tämä kaveri me ihan oikeasti halutaan joukkueeseen/organisaatioon, hänelle tarjotaan roolia ja jos kyseessä on ammattiseura, niin hänen mukaan tulonsa tarkoittaa, että seura suoraan panostaa tähän pelaajaan allokoimalla omia resurssejaan häneen.

Naurettavaahan se on, että pelaajien itse tai näiden vanhempien tulee/tulisi lähteä ottamaan kontaktia sinne ja tänne, että jos me nyt oikein kiltisti ollaan, niin ottaisitteko mahdollisesti vähän mukaan, ei sitä poikaa ole pakko kentälle laittaa, mutta tosi kiva jos saisi olla hiljaa nurkassa.

Mutta kaikkea tätä varten pitäisi olla säännöt siitä mitä ne kilparyhmät ovat. Jos potentiaalin X-omaavan isävalmennusryhmän pelaajaa houkutellaan potentiaalin X+1 omaavaan vaikkapa saman seuran ”kyläkilparyhmään”, niin tästä pitäisi ottaa nenä pois. Mutta sitten kun on ammattimaiset kilparyhmäorganisaatiot ja nämä näkevät jotain mihin ihan oikeasti ovat valmiita uhraamaan pelimerkkejä, niin totta kai tästä tieto pitää tulla pelaajalle ja hänen vanhemmilleen. Pasmat eivät myöskään tällaisesta mene kenelläkään sekaisin ja lähdetään suorin tein ajamaan 150 km harjoituksiin. Ja jos tästä pasmat menee sekaisin, että joku valmennuspäällikkö tulee juttelemaan pelaajan potentiaalista ja mitä heidän organisaatiossaan on tarjolla, niin sitten oikea paikka ei ole kilparyhmät. Mutta tässä myös se vastuunkanto on keskiössä. Ymmärrän erinomaisen hyvin miksi saman kaliiberin seuran houkuttelu riveihin aiheuttaa kränää. Mutta tämä johtuu vain siitä ettei meillä niitä ihan oikeita akatemioita vielä tähän mennessä ole edes ollut. Tarvitaan lisää panostuksia. Samalla se vastuunkanto lisääntyy huikeasti kun se on se seura joka vastaa kilparyhmän toiminnan kustannuksista eikä pelaajan vanhemmat. Suorin tie oikeisiin kilparyhmiin on kun seura alkaa panostaa oikeaa rahaa niihin junnuihin. Luulisi myös sen lahjakkaan massan skouttaaminen helpottuvan melkoisesti.

[Messi]

1. Haluaisin tietoa esim. 10 vuotiaan Teemu Tainion mahdollisuuksista pelata joskus ammattilaisena?
2. Olisiko mahtunut 10 vuotiaina alueensa "eliittijoukkueeseen"?
3. Olisiko Teemun pitänyt alkaa kulkemaan oletetussa eliittijoukkuessa 5 kertaa viikossa Oulussa (yht. 200 km) parhaassa treeni-iässä. Vai olisiko hänen pitänyt muuttaa 10 vuotiaana yksin Ouluun asumaan?
4. Vai olisiko hänestä kenties tullut vielä parempi jos olisi käynyt silloin tällöin oppia ammentamassa "piirijoukkueessa"?

En tiedä. Mutta se, mikä toimii siellä ruuhkasuomssa ei välttämättä toimi täällä vähemmän ruuhkaisessa Suomessa.

[mtontola]

1. Haluaisin tietoa esim. 10 vuotiaan Teemu Tainion mahdollisuuksista pelata joskus ammattilaisena?
2. Olisiko mahtunut 10 vuotiaina alueensa "eliittijoukkueeseen"?
3. Olisiko Teemun pitänyt alkaa kulkemaan oletetussa eliittijoukkuessa 5 kertaa viikossa Oulussa (yht. 200 km) parhaassa treeni-iässä. Vai olisiko hänen pitänyt muuttaa 10 vuotiaana yksin Ouluun asumaan?
4. Vai olisiko hänestä kenties tullut vielä parempi jos olisi käynyt silloin tällöin oppia ammentamassa "piirijoukkueessa"?

En tiedä. Mutta se, mikä toimii siellä ruuhkasuomssa ei välttämättä toimi täällä vähemmän ruuhkaisessa Suomessa.

17-vuotiaana pääsarjatasolle siirtyminen vaatii paljon. Jos Tainiolta suoraan kysyy noi kysymykset, niin varmaan ihan mielellään myös vastaa. Ihan hyvä idea sellaisenaan. Teemu, jos mietit omaa uraasi ja kehitystä pelaajana ja olisit nyt 10-vuotiaana Torniossa, niin mitkä ratkaisut sinusta tuntuisi parhailta, että pystyisit kehittymään jalkapalloilijaksi? Mitä olisit halunnut tehdä toisin? Mikä sinun näkemyksesi on näistä junioriakatemioista ylipäänsä?

Kysymällä selviää. Joku Palloliitosta voisi tehdä tältä pohjalta haastattelun vaikka sinne liiton sivuille.

[rukkanen]

Messiltä aiheellista pohdintaa. Urheilulehdessähän oli samaa aihetta sivuava kohta Janne Eerikäisen jutussa Jarkko Niemisestä ja suomalaisesta tenniksestä ylipäätään. Ideana oli siis, että huipulle voi olla monta erilaista reittiä, eivätkä huippuunsa hiotut järjestelmät aina välttämättä ole huippuunsa hiottujen urheilijoiden takeita. Toki hän pohti aihetta yksilölajin näkökulmasta – joukkuelajissa on tietenkin jo automaattisesti suurempi järjestelmällisyyden tarve, käytännön joukkuepelitaitoja kun ei yksin tai kahdestaan valmentajan kanssa opita. Mutta ehkä sellaisen ajatuksen tuosta voisi siirtää, että ihan kuten oppimisen suhteen, varmasti myös eri yksilöillä eri tekijät vaikuttavat huippu-urheilijaksi kehittymiseen (tai sen estymiseen) huimasti toisistaan eroavilla tavoilla. Siksi juuri Messin kysymyksillään hahmotteleman huippupelaajan reitin kartoittaminen mahdollisimman monelta nyky- ja ex-ammattilaiseltamme olisi ensiarvoisen tärkeää, jotta nuorten pelaajien eri kehitysvaiheissa ei tultaisi ainakaan tietämättömyyttämme näitä reittejä katkottua.

Esitin asian ehkä hieman sekavassa muodossa, mutta tarkentavia kysymyksiä saa esittää... yritän eritellä parhaani mukaan.

...eikä varsinaisesti liittynyt SHA:han eikä todellakaan ollut tarkoitus väittää, että järjestelmät olisivat pahasta – päinvastoin, vaan että olipa järjestelmä mikä hyvänsä ja miten hyvä tahansa, niin sen raameissa tulisi aina huomioida myös eri pelaajien yksilöllisyys ja tapa, joilla tieto ja motivointi uppoaa parhaiten.

[Tommy Tykki]

Täällä on ollut paljon kirjoittelua ja "puhetta" suomalaisesta jalkapalloakatemioista. Mitä ne ovat?
Liian usein olen havainnut, että yritetään verrata suomalaiset jalkapalloakatemiat ulkomaisiin vastaaviin.
Ne akatemiat, joita tunnen Suomessa ovat vain nimellisesti akatemioita, eli kaverit käyvät eri kouluja mutta saavat ns. laadukkaampaa harjoittelua. Ne vastaavat, joita muualla euroopassa tunnen/tiedän ovat seurojen ylläpitämiä kouluja, joissa seuran (ja ehkä jonkun muun kin seuran) pelaajat käyvät ja harjoittelevat päivittäin. Toisissa akatemioissa asutaankin samassa rakennuksessa.

Samaa voisi kysyä talenttiryhmistä. Siellä pelaa/harjoittelee vain seuran valitsemat "tulevaisuuden huiput" eikä ryhmiin ole  asiaa niillä, jotka ehkä haluavat mutta eivät ole juuri silloin, seuran mielestä, potentiaalia.

Saakohan tosta tekstistä mitään selvää?

[nozick]

Täällä on ollut paljon kirjoittelua ja "puhetta" suomalaisesta jalkapalloakatemioista. Mitä ne ovat?
Liian usein olen havainnut, että yritetään verrata suomalaiset jalkapalloakatemiat ulkomaisiin vastaaviin.
Ne akatemiat, joita tunnen Suomessa ovat vain nimellisesti akatemioita, eli kaverit käyvät eri kouluja mutta saavat ns. laadukkaampaa harjoittelua. Ne vastaavat, joita muualla euroopassa tunnen/tiedän ovat seurojen ylläpitämiä kouluja, joissa seuran (ja ehkä jonkun muun kin seuran) pelaajat käyvät ja harjoittelevat päivittäin. Toisissa akatemioissa asutaankin samassa rakennuksessa.

Minun tietääkseni esim. englantilaiset akatemiat ovat aika samantyyppisiä kuin suomalaisetkin. Ei niillä ole omaa kouluta tms. vaan pelaajat käyvät omissa kouluissaan ja matkustavat päivittäin akatemiaan harjoituksiin. Pelaajien ja valmennuksen taso on vain kovempi.

[Kaihlamo]

Englantilaisten akatemioiden kova taso on kyllä aikamoinen myytti - varsinkin kun sitä peilaa resursseihin ja pelaajamääriin. Eli sieltä suunnasta ei kauheasti kannata mitään esimerkkiä ottaa. Tämä siis osittaisena ot:na.

[Pussikalja]

Talentti-ryhmän tunnistaa helposti siitä, että alkulämmittely on organisoitua, pelaajilla on hienot ja yhdenmukaiset peliasut. Lisäksi pelissä on havaittavissa selvää systemaattista kuviota, jolla se nopea kärki saadaan pelattua useita kertoja läpi. Lisäksi pojat osaavat prässätä ja juoksevat kovaa.

Parhaiten talentti-porukan tunnistaa siitä, että he eivät hymyile pelatessaan ja maalin saatuaan he eivät tuuleta. Pelaaminen näyttää jo kymmenen vanhana siltä, kuin he olisivat tylsässä tehdastyössä.

He treenaavat useita kertoja viikossa yhdessä ja pelaavat pelejä useissa sarjoissa ja peli ei ole heille palkinto, vaan työ. Parin vuoden päästä talentti ryhmä lopetetaan, kun pelaajia ei ole enää mukana kuin seitsemän ja yhdistetään harrastelijaryhmän kanssa. Sen jälkeen talentit lopettavat harjoittelun, kun heille on vuosia kerrottu heidän olevan kovempia, kuin nykyiset pelikaverinsa.

Lopputuloksena on huonohenkinen ja laiska C-B-juniorijoukkue, jonka pelaajat ovat samalla tasolla jalkapallossa, kuin paikalliset samanikäiset säbä- tai lätkäjunnut, jotka ovat huvikseen futista lajiharjoittelun ohella pelanneet.

Onkohan joku muu havainnut vastaavaa ilmiötä viimeisen kymmenen vuoden aikana? Oisko mahdollista että päätoimisten valmentajien ja ammattimaisen tieteellisen harjoittelun myötä ollaan unohdettu, että työkappalleet joita kehitetään, ovat lapsia. Lapsien kuuluisi leikkiä, ottaa kaikki mukaan leikkiin, oppia kunnioittamaan toisia ja ennenkaikkea nauttia leikistä. Sen takiahan vanhemmat lapset pallopelien maailmaan vievät, että he oppisivat toimimaan ryhmässä. Talenttiryhmät ovat tehneet lapsista toistensa kilpailijoita, eriarvoisia, vieneet lapsilta ajan pitää hauskaa (pallonkanssa pihalla kavereidenkanssa) ja tehneet lajista saamarin kalliin. OK maailma on kova, mutta eiköhän sen kovuuden voisi tuoda lasten elämään vasta murrosiässä, niinkuin jokuvuosi sitten toimittiin.

[drone]

Onkohan joku muu havainnut vastaavaa ilmiötä viimeisen kymmenen vuoden aikana? Oisko mahdollista että päätoimisten valmentajien ja ammattimaisen tieteellisen harjoittelun myötä ollaan unohdettu, että työkappalleet joita kehitetään, ovat lapsia.

On varmastikin eroa Ammattivalmentajalla ja "ammattivalmentajalla". Tosi ammattilainen ottaa huomioon lapsen kehityksen ja osaa tukea häntä henkisesti.
Toisaalta, on selvää että lapsista kehittyy ennen aikojaan loppuunpalaneita työläisiä, jos he eivät paremmasta tiedä. Harjoittelulla pitää olla selkeä ja pitkäjänteinen tavoite. Jos sellaista ei ole, silloin kyllä "noutaja" tulee kauan ennen murrosikää ja "huonohenkinen ja laiska C-B- juniorijoukkue" on syntynyt.

[#666]

Parhaiten talentti-porukan tunnistaa siitä, että he eivät hymyile pelatessaan ja maalin saatuaan he eivät tuuleta. Pelaaminen näyttää jo kymmenen vanhana siltä, kuin he olisivat tylsässä tehdastyössä.

Totta valitettavan useissa "talentti" ryhmissä. Katteettoman itseluottamuksen rakentaminen näille sopivassa kehitysvaiheessa olleille pikku-Messeille ilmenee myöhemmin lopettamisina, kun totuus omasta kuolevaisuudesta paljastuu. Peli-ilon ja peli-luovuuden sijaan pelataan valmentajan käskyttämisen mukaan peläten virheitä yli kaiken. Toki löytynee myös poikkeuksia.

Lisäksi valitettavan monen "talentin" kohdalla meinaa pelikyvykkyyttä enemmän kenen lapsi sattuu olemaan ja minkä värinen on isin tai äidin kieli (ruskea/punainen).

Silti tasoryhmiä tarvitaan ja heille todella asiansa osaavia ainoastaan valmennettavien etua ajavia objektiivisia valmentajia. Heikko joukkue ympärillä opettaa parhaassa oppimis-iässä oleville väärää pelikäsitystä, kun kaikkiin joukkueessa oleviin ei voi luottaa. Esimerkiksi se, että valmentaja "pakottaa" syöttämään epäonnistuneeseen jatkoon tuomitun syötön ei juuri paranna tilannetta.

Ehkäpä pelaajatarkkailuun kannattaisi ottaa myös enemmän pelipaikkakohtaista näkökantaa. Vuorotella fyysisesti, menttaalisesti ja tunnepohjaisesti "lahjakkkaita" eri rooleissa ja katsoa mihin suuntaan lasta kannattaisi kannustaa. Kannustus ja palkitseminenkin olisi tärkeää pitää mahdollisena myös kaikille pelipaikoille. Liian harvoin hyvä puolustaja saa palkitsemisia tai edes vihreää korttia pelistä pelinohjaajalta.

[drone]

Peli-ilon ja peli-luovuuden sijaan pelataan valmentajan käskyttämisen mukaan peläten virheitä yli kaiken.

Pitäisi lisätä nöyryys ja sitkeä työnteko tuohon listaan peli-ilon ja luovuuden lisäksi. Eivätkä tasoryhmät tietenkään ole kiveen hakattuja, vaan sitkeällä työnteolla pääsee ylempään tasoryhmään kun osoittaa kykynsä. Eikö olekin yksinkertaista?

[Alain Robbe-Grillet]

Talentti-ryhmän tunnistaa helposti siitä, että alkulämmittely on organisoitua, pelaajilla on hienot ja yhdenmukaiset peliasut. Lisäksi pelissä on havaittavissa selvää systemaattista kuviota, jolla se nopea kärki saadaan pelattua useita kertoja läpi. Lisäksi pojat osaavat prässätä ja juoksevat kovaa.

Parhaiten talentti-porukan tunnistaa siitä, että he eivät hymyile pelatessaan ja maalin saatuaan he eivät tuuleta. Pelaaminen näyttää jo kymmenen vanhana siltä, kuin he olisivat tylsässä tehdastyössä.

He treenaavat useita kertoja viikossa yhdessä ja pelaavat pelejä useissa sarjoissa ja peli ei ole heille palkinto, vaan työ. Parin vuoden päästä talentti ryhmä lopetetaan, kun pelaajia ei ole enää mukana kuin seitsemän ja yhdistetään harrastelijaryhmän kanssa. Sen jälkeen talentit lopettavat harjoittelun, kun heille on vuosia kerrottu heidän olevan kovempia, kuin nykyiset pelikaverinsa.

Lopputuloksena on huonohenkinen ja laiska C-B-juniorijoukkue, jonka pelaajat ovat samalla tasolla jalkapallossa, kuin paikalliset samanikäiset säbä- tai lätkäjunnut, jotka ovat huvikseen futista lajiharjoittelun ohella pelanneet.

Onkohan joku muu havainnut vastaavaa ilmiötä viimeisen kymmenen vuoden aikana? Oisko mahdollista että päätoimisten valmentajien ja ammattimaisen tieteellisen harjoittelun myötä ollaan unohdettu, että työkappalleet joita kehitetään, ovat lapsia. Lapsien kuuluisi leikkiä, ottaa kaikki mukaan leikkiin, oppia kunnioittamaan toisia ja ennenkaikkea nauttia leikistä. Sen takiahan vanhemmat lapset pallopelien maailmaan vievät, että he oppisivat toimimaan ryhmässä. Talenttiryhmät ovat tehneet lapsista toistensa kilpailijoita, eriarvoisia, vieneet lapsilta ajan pitää hauskaa (pallonkanssa pihalla kavereidenkanssa) ja tehneet lajista saamarin kalliin. OK maailma on kova, mutta eiköhän sen kovuuden voisi tuoda lasten elämään vasta murrosiässä, niinkuin jokuvuosi sitten toimittiin.

Eikö se kuitenkin ole jokaisen oma asia, millä tasolla haluaa harrastaa. Toki homman voi vetää niin, että harjoituksissa pelataan. Ennen peliä istuskellaan kentän laidalla mukavia poristen, limpparia juoden ja jätskiä syöden. Pelissä vedetään kentän päästä päähän niin, että kaikilla on hauskaa ja maaleja juhlitaan oikein kunnolla kun pallo maaliin saakka eksyy. Jokaisella on päällä aivan mitä lystää ja jokainen tulee ja lähtee juuri silloin kuin huvittaa. Mukavaltahan tuo kuulostaa ja itse asiassa joka kesäisissä puulaakiturnauksissa on juuri tuollainen meininki jos limpparin ja jätskin sijaan otetaan jotakin muuta. Nuo on aivan valintakysymyksiä eikä sen luulis olevan keneltäkään pois, jos jotkut haluavat tehdä hommat paremmalla asenteella. Sama juttu on kaikissa muissakin harrastuksissa. Oli sitten kyseessä taitolustelu, pianonsoitto, baletti, shakkikerho...., siinä vaiheessa kun harrastus muuttuu vakavammaksi, hommaa tehdään tosissaan ja sivulliset ihmettelevät, että eihän tuossa ole mitään järkeä. Mutta mitä se taas noille moraalinvartijoille ja hedonismille elämänsä pyhittäneille oikeastaan kuuluu. Toki laiskanlinnassa makaavien ja kroppaansa kaikenlaisilla sokerilitkuilla, sipseillä, makeisilla, makkaroilla ja kaikenlaisilla rasvoilla marinoivien näkökulmasta tuollainen on silkkaa kidutusta, ajanhaaskausta ja lapsuuden tuhlausta, mutta samalla tavalla kuin nämä elävät keilapallot ovat oikeutettuja mielipiteisiinsä, samalla tavalla talenttiryhmät ovat oikeutettuja jatkamaan loputonta tyhjänpäiväistä treenausta vailla minkäänlaista tulevaisuutta. Niin ja ehkäpä salaa siitä nauttien, vaikka eihän se tietenkään näin voi olla.