Sami Hyypiä Akatemia

[Jortsukka]

Niin itsellä ainakaan ei se muoto millä harjoitellaan ole millään muotoa tärkein juttu vaan se asia mitä harjoitellaan. Se mitä haluan pelaajien oppivan kuitenkin määrittää sen, että millä muodolla se toteutetaan. Drillien kautta harjoitus on helppo/-ompi yleensä organisoida ja jotkut asiat on vaan helpompi havainnollistaa sillä keinolla (ns. pelkistää/irrottaa pelistä) - mutta pääsääntöisesti jos ne samat asiat saa pelimuodossa myös jollain keinolla hyvin esiin niin suosin ehdottomasti peliä. Drillissä harjoiteltu asia kun pitäisi joka tapauksessa saada vietyä myös suoraan peliin, joten miksei sitä sitten toteuttaisi suoraan yhdellä kertaa jos se on mahdollista. Se ongelma pelin kautta oppimisessa on siinä, että itse ainakin haluan niin, että jos tarkoituksena on saada jotain asiaa opittua niin tietyt tilanteet pitää toistua koko ajan siinä pelissä, jotta syntyy riittävästi paikkoja koutsata niitä tilanteita ja näin ollen saadaan pelaajille oikeasti jonkunlainen oppimistilanne siitä halutusta asiasta. Jos niitä tulee vain satunnaisesti niin pelaaminen menee helposti vain siihen suuntaan, että pelataan pelaamisen vuoksi eikä sen vuoksi että halutaan oppia jotain tiettyä juttua pelin sisällä.

Itse tykkään siitä että drilliä käytetään "oppimaan asia" ja sen jälkeen peliä ymmärtämään sen asian käyttäminen. Toki jos suoraan voi tehdä pelin, niin sitä parempi. Kuitenkin on usein tilanteita missä, varsinkin nuorilla pelaajilla, käy juuri niinkuin sanoit että pelaaminen muuttuu "vain pelaamiseksi" tai toinen vaihtoehto että sen "tietyn asian" tekeminen ei onnistu pelin sisällä, ennenkuin se on opittu vaikkapa siinä drillissä. Eihän drillin tarvitse olla edes pitkä, vaan se juuri tehdään vaikka harjoituksen alussa 10-15minsaa samalla korvaten "normilämmittely".

Monessa pelissä voi olla sen verran "liikkuvia osia", että sen tietyn asian suorittaminenkin vaikeutuu, varsinkin jos sitä ei ole kunnon toistojen määrän kautta opittu. Sanoisin siis itse että drillien määrän pitää kokoajan olla suhteellisen pieni, mutta ei niitä pidä kokonaan hylätä. Jos niitä osaa käyttää hyvin, niin niillä varmasti pystyy hyvin tukemaan sitä muuta oppimista.

Kuten sanoitkin, tärkeintä mitä opetellaan on tärkeintä ja että se sitten tulee opittua niin että sitä pelaaja osaa soveltaa. Itse viime kaudella huomasin että sekä drillin että pelin kautta ihan yhtä hyvin sen tietyn asian voi saada mukaan peliin. Drillissä sitten on tietenkin se rajoite että se ei useinkaan palvele muiden osa-alueiden oppimista, kun taas peli palvelee.

Turha siis liikaa miettiä "mitä mallia noudattaa" vaan miettii että mitä haluaa opettaa. Se on se tärkein kysymys. Sen jälkeen miten tuon asian opettaa.

[rukkanen]

Drillien käyttö opeteltavan asian esittelytarkoituksessa on varmasti edellä mainituista syistä joskus paikallaan, mutta tällaisessa tapauksessa olen ainakin itse pyrkinyt varomaan sitä, että varsinaisen drillin aikana vielä kertoisin, miksi näin tehdään. Ollaan vedetty läpi yksilötaito- tms. harjoitteena, ja varsinainen asiayhteys tuodaan mukaan vasta pelin kautta. Miksikö? Siksi, etteivät pelaajat oppisi siihen, että kyllä koutsi kertoo, missä tilanteessa mitäkin taitoa voi käyttää, vaan että he joutuisivat itse laskemaan 1+1 ja sitä kautta oppimaan tehokkaammin.

Useimmiten kyllä pyrin laatimaan aina pienpelin, jossa opeteltava asia toistuu mahdollisimman usein, mutta aina se ei tietysti ole ihan yksiselitteisen helppoa (mihin varmaan Kaihlamo viittasikin aiemmin)...

[jan vennegoor of]

siksi se on niin raskasta luettavaa

Raskasta tai ei, niin tuossa tekstissä on sen lisäksi erittäin paljon asiaa, että sen omaksumisessa menee oma aikansa.
Vähän samaan tapaa kuin junioreilla menee oma aikansa kehittyä huippupelaajiksi. Tämähän tarkoittaa jopa 10 vuoden kehitysputkea huippuvalmentajien alaisuudessa. (Tämän takiahan niitä huippuja hollanissa syntyy!)
Periaattessa asiat eivät ole rakettitiedettä, mutta pitää tietää miten saadaan esim. junioreille optimaalinen oppimisprosessi. Pitkällä ollaan, kun tiedetään mistä tämä optimaalinen oppimisprosessi koostuu.

Useimmiten kyllä pyrin laatimaan aina pienpelin, jossa opeteltava asia toistuu mahdollisimman usein, mutta aina se ei tietysti ole ihan yksiselitteisen helppoa (mihin varmaan Kaihlamo viittasikin aiemmin)...

Uskallan sanoa, että kapellimestarin työ on helpompaa kuin huippuluokan jalkapallovalmentajan työ.

[joosar]

Olis muuten mielenkiitoista jos Sami itse kertois vaikka Saksalais-junioreiden valmennus *filosofiasta*?! Kyllähän sitä Saksanmalliakin kannattais seurata eikä ainoastaan tuota espanja/hollanti-linjaa? (vai jokohan se on tullutkin täällä esille?)

[rukkanen]

Raskasta tai ei, niin tuossa tekstissä on sen lisäksi erittäin paljon asiaa, että sen omaksumisessa menee oma aikansa.
Vähän samaan tapaa kuin junioreilla menee oma aikansa kehittyä huippupelaajiksi. Tämähän tarkoittaa jopa 10 vuoden kehitysputkea huippuvalmentajien alaisuudessa. (Tämän takiahan niitä huippuja hollanissa syntyy!)
Periaattessa asiat eivät ole rakettitiedettä, mutta pitää tietää miten saadaan esim. junioreille optimaalinen oppimisprosessi. Pitkällä ollaan, kun tiedetään mistä tämä optimaalinen oppimisprosessi koostuu.

Uskallan sanoa, että kapellimestarin työ on helpompaa kuin huippuluokan jalkapallovalmentajan työ.

Toki asiasisältöä varmasti on ja ihan pätevää asiaa – ainakin osittain (luin nyt hieman paremmalla ajatuksella ja enemmän). Mutta esimerkiksi mainitsemaani ja lainaamaani kohtaa siitä, että kehittyneimmät 9-vuotiaat olisivat jo valmiita 11v11-peleihin ja että "kaikkien" 11-vuotiaiden pitäisi olla niihin valmiita, en allekirjoita oman tieto- ja kokemuspohjani perusteella ollenkaan. 11v11 on aikuisten fyysisten ja älyllisten ominaisuuksien mukaan muotoutunut pelimuoto, johon siirtymiseen ihanteellinen aika on mielestäni vasta keskimäärin kasvupyrähdyksen lopulla eli 14–16 vuoden iässä. Itse hahmottelemassani ihanteellisessa oppimisprosessissa pelaajat harjoittelevat kussakin fyysisessä ja psyykkisessä kehitysvaiheessaan sellaisia asioita, että 11v11-pelimuotoon siirryttäessä heillä on kaikki yksilötekniset ja -taktiset edellytykset suoriutua myös ison kentän 11v11-pelistä. 3v3 (7-vuotiaat) –> 4v4 (8v) –> 5v5 (9v) –> 7v7 (10–11v) –> 9v9 (12–13v) –> 11v11 (14+v) on luonteva ja sopivan matalia yksittäisiä askelmia pitkin etenevä portaikko.

Mutta vielä haluan palata tuohon tekstin kieliasuun: kyllä se ihan oikeasti on aika työlästä luettavaa. Esimerkki:

Totaalisen nuorisojalkapallon oppimisprosessissa joukkueen rakentamisen metodologian täytyy olla kiinteä osa lisäkvaliteettina yksilöllisessä kehityksessä. Se on jälleen kerran vaihtoehto sille, että ”katufutiksen oppimisprosessi” on kadonnut. Kun edetään 5-vuotiaista 17-vuotiaisiin, joukkueen rakentamisen prosessi etenee aluksi tiedostamattomasti. Myöhemmin prosessista tulee yhä harkitumpi. Kyseessä on asteittainen kehitys, joka etenee joukkueen taktisten elementtien tarjoamisesta helpolla tavalla – seuraava vaihe on selkeät tehtävät kirjallisina optimaalisesti kehittyneen pelityylin sisällä. Nyt aion mennä syvemmälle siihen, mitä tästä seuraa eri ikäryhmissä.

Tässä kappaleessa ei aina edes käy kunnolla selväksi, mitä kirjoittaja tarkoittaa. Yritän toimittaa tekstiä sujuvammalle suomen kielelle seuraavassa, mutta täydellinen onnistuminen vaatisi tietoa alkuperäisestä tekstistä ja sen sanomasta:

Joukkueen rakentamisen menetelmien tulisi juniorijalkapallossa kuulua kokonaisvaltaiseen oppimisprosessiin kiinteänä, yksilölliseen kehitykseen lisäarvoa tuovana osana. Tällä pyritään paikkaamaan "pihapelien oppimisprosessin" katoamista jalkapallosta. Joukkueen rakentamisen prosessi 5-vuotiaista 17-vuotiaisiin junioreihin etenee alussa tiedostamattomasti. Myöhemmissä vaiheissa prosessi on yhä harkitumpaa. Kehitys on asteittaista, ja se etenee yksinkertaisesti muotoilluista joukkuetaktisista elementeistä selkeisiin, kirjallisesti määriteltyihin pelipaikkakohtaisiin tehtäviin ihanteellisesti kehittyneen pelitavan puitteissa. Seuraavassa pureudutaan yksityiskohtaisemmin siihen, mitä tämä käytännössä merkitsee eri ikäryhmissä.

Jouduin muutamia kohtia tulkitsemaan, ja tulkinnat saattoivat mennä metsään, mutta yritin saada tekstistä selkeämpää luettavaa.

Ja tuohon kapellimestarihommaan: väittäisin, että huippukapellimestariksikaan ei ihan yhdessä eikä kahdessa vuodessa tulla

[John Rambo]

Ihan kysymyksenä vaan, että kun en ole tuohon tämän "hollantifanaatikon" linkittämään sivustoon sen enempää tutustunut, niin mikä juttu tämä on? Joku suomentanut jonkun juttuja vai kuka näitä kirjoittaa - kenen ajatuksia siis?

En ole myöskään tuohon tarkemmin tutustunut, vilkaissut muutaman kerran ja lukenut lauseen sieltä ja täältä. Mistä tuo teksti tulee? Siis onko ne jonkun kokemaa/kertomaa suoraan vai jostain muualta kerättyä?

Useimmat tuon sivun teksteistä ovat Lasun suoria käännöksiä David Winnerin Brilliant Orange-kirjasta, nämä uusimmat taas ovat Rinus Michelsin Teambuildingista. Ihan ok kirjoja, ei siinä mitään, mutta vähän arveluttavalla tavalla näitä nyt tuodaan esille.

e: Molemmat kirjat aukeavat muuten melkoisen paljon helpommin englanniksi luettuna. Suosittelisin kuitenkin edelleen ensisijaisesti ja tylsästi Horst Weinia.

[Coffee and Cigarettes]

Ruotsin nuorisojalkapallon aikaiset huippupanostukset ovat vääriä ja järjestelmä pitäisi purkaa.

Näin toteaa Ruotsin jalkapallon lahjakkuuksien kehitystä tutkinut urheiluprofessori Tomas Peterson Sydsvenskan-lehdelle.

Petersonin mukaan puolet huipputason miesjalkapalloilijoista raivaa tiensä huipulle, vaikka heidät on jossain vaiheessa ”raakattu ulos”. Hän olisi jopa valmis luopumaan nuorisomaajoukkueista ja panostaisi resurssit laajemmalle pohjalle.

Petersonin mielestä lasten ja nuorten urheilun kilpailutuloksissa on enimmäkseen kyse aikaisesta fyysisestä kehityksestä, joka tasoittuu myöhemmin.

Peterson on tutkinut noin tuhannen vuonna 1984 syntyneen 13-vuotiaana jalkapalloa pelanneen lahjakkuuden kehitystä. Näistä yhteensä 61 naista ja miestä pelasi jalkapalloa huipputasolla 25-vuotiaana.

Hänen mielestä jopa 7-vuotiaiden lahjakkuuksien ”diagnosointi” on sydämetöntä ja aiheuttaa vain inhimillistä kärsimystä.

- Jos löydetään näin nuori lupaus, voidaan olla varmoja ainoastaan siitä, ettei hän tule pelaamaan jalkapalloa kymmenen vuoden päästä. Siis tilastollisesti katsottuna. On puhdasta sattumaa, että joku yksilö onnistuu ja joku toinen ei.


http://www.mtv3.fi/urheilu/futis/uutiset.shtml/2011/11/1424836/ruotsalaistohtori-tyrmaa-panostukset-nuorisojalkapalloon

[rukkanen]

Hieman yksipuolisesti tuossa kyllä asiaa käsiteltiin. Lähinnä itselle tulisi mieleen johtopäätöksenä tästä, että Ruotsissa(kaan) ei liikkuvuus ns. kilpa- ja haasteryhmien välillä ole tarpeeksi sujuvaa. Ylipäätään siellä(kin) vallinnee mentaliteetti, että on ne edarit ja sitten on ne ynnä muut -pelaajat. Kun pitäisi olla jotenkin niin, että on edarit ja sitten läjä pelaajia, joilla on mahdollisuus nousta mukaan edareihin.

[Mersault]

Hieman yksipuolisesti tuossa kyllä asiaa käsiteltiin. Lähinnä itselle tulisi mieleen johtopäätöksenä tästä, että Ruotsissa(kaan) ei liikkuvuus ns. kilpa- ja haasteryhmien välillä ole tarpeeksi sujuvaa. Ylipäätään siellä(kin) vallinnee mentaliteetti, että on ne edarit ja sitten on ne ynnä muut -pelaajat. Kun pitäisi olla jotenkin niin, että on edarit ja sitten läjä pelaajia, joilla on mahdollisuus nousta mukaan edareihin.

Tuo ruotsalainen tutkimuksen tuloksen ei pitäisi olla kenellekkään jalkapalloa seuranneelle yllätys. Täälläkin on monta kertaa todettu, että huippupelaajat eivät tule mistään tietystä seurasta eikä ns. huippuvalmennuksella ole tuotettu yhtään huippujalkapalloilijaa. Ei ole olemassa mitään viisastenkiveä tai valmennuskonseptia jolla huippupelaajan voi tuottaa. Palloliittoonkin kannattaisi hankkia vaikka ArcGIS -ohjelmisto ja syöttää ohjelmaan suomalaisten huippupelaajien parametrit ja ehkäpä sen jälkeen kun huippupelaajien alueelliset lähtökohdat näkee omin silmin, Palloliitossakin ymmärretään, että samihyypiäakatemia on jo ensimmäisessä mutkassa menossa kylki edellä metsään. Se mikä lopulta ratkaisee kenestä tulee mitäkin löytyy pelaajien korvien välistä ja jos Kelttikangas-Järvisen temperamenttitutkimuksiin on uskominen, monen pelaajan kohdalla se tuleeko pelaajasta huippu vai ei on sinetöity sillä hetkellä kun pelaaja on syntynyt. Kyseisen henkilön Temperamentti niminen kirjan lukeminen auttaa ymmärtämään, että miksi. Muutenkin kirjan lukeminen auttaa ymmärtämään joitakin pelaajatyyppejä.

Mutta jos Kössi on sitä mieltä, että ainoa tie onneen on muutamassa seurassa tarjottu liittotuettu valmennus, mielipide Kössille sallittakoon. Mutta henkilökohtaisesti olen kuitenkin Kössin kanssa eri mieltä. Asiaa ei tarvitse sen kummemmin perustella, vaan Suomen jalkapallon historia sen kertoo, että huippujalkapalloilijoita ei tehdä vaan huippujalkapallolijaksi synnytään.

[Jortsukka]

Mutta jos Kössi on sitä mieltä, että ainoa tie onneen on muutamassa seurassa tarjottu liittotuettu valmennus, mielipide Kössille sallittakoon. Mutta henkilökohtaisesti olen kuitenkin Kössin kanssa eri mieltä. Asiaa ei tarvitse sen kummemmin perustella, vaan Suomen jalkapallon historia sen kertoo, että huippujalkapalloilijoita ei tehdä vaan huippujalkapallolijaksi synnytään.

Tuohon nyt sen verran tarttuisin, että siitä voisi saada käsityksen että jotenkin syntyessä jo määrittyisi se lopullinen kehitys. Kuitenkin tosiasia on, että moni asia voi a)nostaa b)laskea motivaatiota harjoitteluun ja harjoittelu juuri on se mikä takaa sen lopullisen tien huippujalkapalloilijaksi. Ja harjoittelussakin on kaksi merkittävää asiaa a)määrä b)laatu. Näistä laatu ei tarkoita sitä että harjoitellaan huippuolosuhteissa, huippuvalmennuksessa, mutta ei niistä haittaakaan ole. Laadulla tarkoitan sitä että tekee oikeita asioita. Määrä sitten onkin selkeämpi, eli että harjoittelee niitä asioita mitkä tukevat kehitystä.

Nyt sitten voi palata tuohon nostamiseen ja laskemiseen. Eli pelaaja itse on merkittävin tekijä aina kehityksen kannalta, mutta valmentaja(t) sekä olosuhteet voivat hyvinkin rajoittaa kehitystä tai tukea sitä. Tällöin myös tulee esille se että miten ne nämä asiat vaikuttavat noihin asioihin.

Jos tahtoisi jotain matemaattisia "kaavoja" oikeasti tehdä, niin pelaaja olisi aina se 80-90% ja sitten tulisi ne muut asiat.

Noin kärjistäen voidaan sanoa että on syntynyt useita huippujalkapalloilijoita, joista ei kuitenkaan tullut huippujalkapalloilijoita, mutta ei ole syntynyt sellaisia lapsia, joilla ei olisi lahjoja/motivaatiota, joista olisi tekemällä tehty huippujalkapalloilijoita(ammattilaisia ehkä...ainakin tämä on yksilöurheilupuolella ihan todettua juttua vaikkapa naisten tenniksessä).

[Lenko]

-

[drone]

Ei ole olemassa mitään viisastenkiveä tai valmennuskonseptia jolla huippupelaajan voi tuottaa.

Siksi asioihin kannattaakin panostaa yleisellä tasolla ja laajalla rintamalla. Oma näkökantani on, että tekemisen taso (kaikissa merkityksissä) ratkaisee.
Olosuhteet kuntoon, osaava (mieluiten päätoiminen ammattivalmentaja) jokaiseen seuraan nappuloista alkaen ja lapsukaisten harjoittelumotivaatio kuntoon.
Kun asiat ovat laajalla rintamalla kunnossa, sieltä rupeaa jossain vaiheessa väkisinkin nousemaan myös huippupelaajia esiin.

[Yourworstnightmare]

Tuo ruotsalainen tutkimuksen tuloksen ei pitäisi olla kenellekkään jalkapalloa seuranneelle yllätys. Täälläkin on monta kertaa todettu, että huippupelaajat eivät tule mistään tietystä seurasta eikä ns. huippuvalmennuksella ole tuotettu yhtään huippujalkapalloilijaa. Ei ole olemassa mitään viisastenkiveä tai valmennuskonseptia jolla huippupelaajan voi tuottaa. Palloliittoonkin kannattaisi hankkia vaikka ArcGIS -ohjelmisto ja syöttää ohjelmaan suomalaisten huippupelaajien parametrit ja ehkäpä sen jälkeen kun huippupelaajien alueelliset lähtökohdat näkee omin silmin, Palloliitossakin ymmärretään, että samihyypiäakatemia on jo ensimmäisessä mutkassa menossa kylki edellä metsään. Se mikä lopulta ratkaisee kenestä tulee mitäkin löytyy pelaajien korvien välistä ja jos Kelttikangas-Järvisen temperamenttitutkimuksiin on uskominen, monen pelaajan kohdalla se tuleeko pelaajasta huippu vai ei on sinetöity sillä hetkellä kun pelaaja on syntynyt. Kyseisen henkilön Temperamentti niminen kirjan lukeminen auttaa ymmärtämään, että miksi. Muutenkin kirjan lukeminen auttaa ymmärtämään joitakin pelaajatyyppejä.

Mutta jos Kössi on sitä mieltä, että ainoa tie onneen on muutamassa seurassa tarjottu liittotuettu valmennus, mielipide Kössille sallittakoon. Mutta henkilökohtaisesti olen kuitenkin Kössin kanssa eri mieltä. Asiaa ei tarvitse sen kummemmin perustella, vaan Suomen jalkapallon historia sen kertoo, että huippujalkapalloilijoita ei tehdä vaan huippujalkapallolijaksi synnytään.

Juu. Hävitty peli. Annetaan kaikille pojille vaan pallo ja kyllä innokkaimmat itsensä hoitavat huipulle. Eivät he tarvitse ohjausta, tukea, valmennusta yms...

[drone]

Se mikä lopulta ratkaisee kenestä tulee mitäkin löytyy pelaajien korvien välistä ja jos Kelttikangas-Järvisen temperamenttitutkimuksiin on uskominen, monen pelaajan kohdalla se tuleeko pelaajasta huippu vai ei on sinetöity sillä hetkellä kun pelaaja on syntynyt.

Suomen jalkapallon historia sen kertoo, että huippujalkapalloilijoita ei tehdä vaan huippujalkapallolijaksi synnytään.

Huippujalkapalloilijoita ei tehdä eikä heiksi synnytä, vaan *kehitytään*.
Korvien välissä täytyy palaa sisäinen tuli. Kyllä! Siinä mielessä temperamentti vaikuttaa.
Kinttujen ja kehon muutenkin täytyy olla kunnossa ja omata jonkinlainen perusmotoriikka. Kyllä.
Mutta *potentiaali* asuu ihan jokaisessa. Ja jotta se kaivetaan esiin, tarvitsee asiat tehdä oikein kotona, koulussa, seuroissa ja Palloliitossa.

[koera]

Eli siis La Masia, Ajaxin junnumylly tai vaikkapa Clairefontaine Ranskassa ovat täysin turhia? Se että yksi systeemi epäonnistuu ei tarkoittane että kaikki ovat mätiä.

Sen että fyysisesti aikaisin kehittyvät ja vuoden alussa syntyneet pärjäävät junnuikäluokissa paremmin ei pitäisi tulla yllätyksenä kenellekään. Hyvä valmennus ja skouttaus ottaa nuo huomioon. Senkään ei pitäisi tulla yllätyksenä että suurin osa lupaavista nuorista pelaajista päätyy jonnekin muualle kuin ammattilaisfutareiksi.

ja jos Kelttikangas-Järvisen temperamenttitutkimuksiin on uskominen, monen pelaajan kohdalla se tuleeko pelaajasta huippu vai ei on sinetöity sillä hetkellä kun pelaaja on syntynyt.

Hiukan kaukaa haettua tuoda temperamenttitutkimuksia tähän, kun tuota nature vs nurture -kysymystä on tutkittu vaikka kuinka paljon. Oslon yliopiston yli kymmenvuotiset klassisten muusikoiden seurantatutkimukset todentavat hyvin suoran korrelaation opiskeluaikaisen harjoittelun määrän ja myöhemmän menestyksen välillä. Myös jalkapallon kohdalla tuota on tutkittu. Laadulla ja määrällä on (yllätys!) merkitys ja käsitellään tuossa vähän tuota sudenkuoppaakin mihin länsinaapuri on ilmeisesti pudonnut:

Helsen et al. (2000) The roles of talent, physical precocity and practice in the development of soccer expertise

[koera]

Ja edelleen: ymmärrän hyvin että laaja panostus pyramidin pohjalle on varmempi tie pysyvään parannukseen kuin kaikkien munien laittaminen samaan koriin jonkin hyvin rajoitetun eliittiakatemian muodossa. Nyt kun ei vaan liene kyse tästä, vaan pilottiprojektista.

Jos tarkoituksena on saada selville missä suomalainen junnupelaaja jää keskieurooppalaista verrokkiaan jälkeen, olisi turha roudata testeihin Laihian Palloseuran ysiysien kakkosjengiä. Tulokset kun olisivat selvillä ilman ensimmäistäkään mittausta: kaikessa. Jos noita eroja halutaan todentaa, on syytä aloittaa niistä lahjakkaista pelaajista, jotka ovat myös saaneet ainakin Suomen standardeilla mahdollisimman laadukasta valmennusta. Näissä pelaajissa näkyy laajempi kuva valmennushistoriaa sieltä esimmäisestä kyläseurasta tähän nykyiseen suurempaan. Esim. jos löytyy kategorisesti puutteita 1vs1 -tilanteiden ratkaisussa, voidaan todeta että ko. taitojen herkkyyskaudella treenataan vääriä taitoja tai liian vähän.

[Kaihlamo]

Nyt kun ei vaan liene kyse tästä, vaan pilottiprojektista.

Tämä! Asia ei näytä sitten millään valkenevan osalle porukasta.

[drone]

Tämä! Asia ei näytä sitten millään valkenevan osalle porukasta.

Koeta kestää, jotkut meistä vain ovat vähän kärsimättömiä kun niin kovasti tahtoisivat, että 100-vuotias suomalainen jalkapalloilu olisi kehityksessään edes pikkaisen pidemmällä...

[Lortto]

Jos noita eroja halutaan todentaa, on syytä aloittaa niistä lahjakkaista pelaajista, jotka ovat myös saaneet ainakin Suomen standardeilla mahdollisimman laadukasta valmennusta. Näissä pelaajissa näkyy laajempi kuva valmennushistoriaa sieltä esimmäisestä kyläseurasta tähän nykyiseen suurempaan. Esim. jos löytyy kategorisesti puutteita 1vs1 -tilanteiden ratkaisussa, voidaan todeta että ko. taitojen herkkyyskaudella treenataan vääriä taitoja tai liian vähän.

Millä kategorioilla tuolla SHA:ssa muuten pelaajia testataan ja arvioidaan? Arvioidaanko siellä pelikäsitystä, teknistä taitoa, fyysisiä ominaisuuksia vai mitä? Itse nimittäin kuulin hiukan toisen käden tietona että SHA:n arviointi keskittyi pitkälti fyysisten ominaisuuksien arviointiin. Tiedä sitten pitääkö tuo paikkansa mutta jotenkin odottaisi että tuolla arvioitaisiin pelillisiä ominaisuuksiakin kun kerran nimikin on seksikkäältä kalskahtava Akatemia...

[Mersault]

Eli siis La Masia, Ajaxin junnumylly tai vaikkapa Clairefontaine Ranskassa ovat täysin turhia? Se että yksi systeemi epäonnistuu ei tarkoittane että kaikki ovat mätiä.

Sen että fyysisesti aikaisin kehittyvät ja vuoden alussa syntyneet pärjäävät junnuikäluokissa paremmin ei pitäisi tulla yllätyksenä kenellekään. Hyvä valmennus ja skouttaus ottaa nuo huomioon. Senkään ei pitäisi tulla yllätyksenä että suurin osa lupaavista nuorista pelaajista päätyy jonnekin muualle kuin ammattilaisfutareiksi.

Hiukan kaukaa haettua tuoda temperamenttitutkimuksia tähän, kun tuota nature vs nurture -kysymystä on tutkittu vaikka kuinka paljon. Oslon yliopiston yli kymmenvuotiset klassisten muusikoiden seurantatutkimukset todentavat hyvin suoran korrelaation opiskeluaikaisen harjoittelun määrän ja myöhemmän menestyksen välillä. Myös jalkapallon kohdalla tuota on tutkittu. Laadulla ja määrällä on (yllätys!) merkitys ja käsitellään tuossa vähän tuota sudenkuoppaakin mihin länsinaapuri on ilmeisesti pudonnut:

Helsen et al. (2000) The roles of talent, physical precocity and practice in the development of soccer expertise

Noiden ulkomaisten akatemioiden ainoa tarkoitus on seuloa lahjakkuuksien joukosta sellaiset pelaajat jotka ovat henkisesti tarpeeksi vahvoja, joten eivät ne turhia ole. Noissa akatemoiden toiminta on evoluutiota puhtaimmillaan. Vain vahvimmat yksilöt selviävät. Ei niiden tarkoituksena ole tehdä suuresta joukosta pelaajia huippupelaajia, koska kyseisissä laitoksissa on aikoja sitten tajuttu, että homma ei mene niin. Akatemioihin skoutataan lahjakkaita pelaajia ja sen jälkeen katsotaan, että kenen korvien välistä löytyy tarpeeksi kapasiteettia selviämään akatemian sisällä vallitsevasta armottomasta kilpailusta.

Tässä vaiheessa taas päädytään tuohon temperamenttiin tai miksi sitä ikinä haluaakin kutsua. Humen kaltaiset empiristit uskoivat, että ihmisen mieli on syntyessään tabula rasa, josta kokemuksen kautta tulee mitä ikinä siitä tulee, mutta onko asia todella näin? Olisko sittenkin mahdollista, että ihminen on jo syntyestään lähtien saanut jonkinlaisen perusluonteen jonka pohjalta hommaa tehdään kehdosta hautaan. Koska asiaa en ole sen enempää tutkinut, en mitään varamaa asiasta voi sanoa, mutta omaan henkilökohtaiseen kokemukseen ja toisen käden lähteisiin perustaen, uskon, että se tuleeko jostakin jotakin riippuu loppujen lopuksi siitä mitä on korvien välissä. Tämä taas on sellainen asia johon ei pelkällä valmennuksella voi vaikuttaa, koska ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Ihmisen elämässä on paljon muutakin kuin jalkapallo ja tämä paljon muutakin on asia jonka kanssa yksilö kasvaa ja elää jalkapallomaailman ulkopuolella ja muokkaa yksilöstä sen mikä yksilö on, joten todennäköisesti tällä paljolla muutakin on keskeinen rooli siinä, että onko joku tarpeeksi vahva kestämään jalkapalloviheriöllä käytävän selviämistaistelun.

Mitä tulee noihin norjalaisiin pimputteliohin, tuosta tutkimuksesta ei käynyt ilmi, että oliko nämä pimputtelijat valittu etukäteen johonkin ryhmään ja taas toisaalta onko sillä oikeastaan väliä, sillä pimputtelu on yksilölaji ja jalkapallo on joukkuelaji. Jos samanlainen tutkimus tehtäisiin turkulaisista runonlausujista, todennäköisesti menestys olisi yhtä hyvä ennen harjoittelua ja harjoittelun jälkeen.

Ja edelleen: ymmärrän hyvin että laaja panostus pyramidin pohjalle on varmempi tie pysyvään parannukseen kuin kaikkien munien laittaminen samaan koriin jonkin hyvin rajoitetun eliittiakatemian muodossa. Nyt kun ei vaan liene kyse tästä, vaan pilottiprojektista.

Jos tarkoituksena on saada selville missä suomalainen junnupelaaja jää keskieurooppalaista verrokkiaan jälkeen, olisi turha roudata testeihin Laihian Palloseuran ysiysien kakkosjengiä. Tulokset kun olisivat selvillä ilman ensimmäistäkään mittausta: kaikessa. Jos noita eroja halutaan todentaa, on syytä aloittaa niistä lahjakkaista pelaajista, jotka ovat myös saaneet ainakin Suomen standardeilla mahdollisimman laadukasta valmennusta. Näissä pelaajissa näkyy laajempi kuva valmennushistoriaa sieltä esimmäisestä kyläseurasta tähän nykyiseen suurempaan. Esim. jos löytyy kategorisesti puutteita 1vs1 -tilanteiden ratkaisussa, voidaan todeta että ko. taitojen herkkyyskaudella treenataan vääriä taitoja tai liian vähän.

Oli pilottiprojekti eli ei, kyseisessä pilottiprojektissa on tehty rajanveto jo ennen pilottiprojektin alkua. Poliittisella päätöksellä on asetettu kriteerit ja niiden kanssa eletään. Tosin nämä kriteeritkään eivät ole kaikille samat. Jostain syystä turkulaisten ja joidenkin muiden kohdalla joustettiin ja toisille ilmoitettiin: "perskutarallaa sie et täytä kriteereitä". Mutta ymmärrän kyllä syyn. Onhan turkulainen huippupelaajatuotanto ollut aina olematonta valtakunnallisessa vertailussa, vaikka täälläkin turkulaiset ovat jakamassa tuomioita siitä, että miten homma pitää hoitaa, joten pakkohan ulkopuolisten on jo puuttua asiaan.

[rukkanen]

Tässä vaiheessa taas päädytään tuohon temperamenttiin tai miksi sitä ikinä haluaakin kutsua. Humen kaltaiset empiristit uskoivat, että ihmisen mieli on syntyessään tabula rasa, josta kokemuksen kautta tulee mitä ikinä siitä tulee, mutta onko asia todella näin? Olisko sittenkin mahdollista, että ihminen on jo syntyestään lähtien saanut jonkinlaisen perusluonteen jonka pohjalta hommaa tehdään kehdosta hautaan. Koska asiaa en ole sen enempää tutkinut, en mitään varamaa asiasta voi sanoa, mutta omaan henkilökohtaiseen kokemukseen ja toisen käden lähteisiin perustaen, uskon, että se tuleeko jostakin jotakin riippuu loppujen lopuksi siitä mitä on korvien välissä. Tämä taas on sellainen asia johon ei pelkällä valmennuksella voi vaikuttaa, koska ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Ihmisen elämässä on paljon muutakin kuin jalkapallo ja tämä paljon muutakin on asia jonka kanssa yksilö kasvaa ja elää jalkapallomaailman ulkopuolella ja muokkaa yksilöstä sen mikä yksilö on, joten todennäköisesti tällä paljolla muutakin on keskeinen rooli siinä, että onko joku tarpeeksi vahva kestämään jalkapalloviheriöllä käytävän selviämistaistelun.

Sen vähän perusteella, mitä olen perinnöllisyyden ja ympäristön vaikutuksesta yksilöön ymmärtänyt, tulkitsisin tämän mainitsemasi "perusluonteen" tai temperamentin geeniperimän sanelemiksi taipumuksiksi, ns. peruslähtökohdaksi. Siihen en usko, että kenenkään ihmisen perimä automaattisesti poissulkisi tiettyjä vaihtoehtoja hänen kehityksestään. Sen sijaan uskon, että erilaiset perimät osakseen saaneet ihmiset voivat tarvita hyvinkin erilaisia ärsykkeitä innostuakseen samasta asiasta.

Onhan turkulainen huippupelaajatuotanto ollut aina olematonta valtakunnallisessa vertailussa, vaikka täälläkin turkulaiset ovat jakamassa tuomioita siitä, että miten homma pitää hoitaa, joten pakkohan ulkopuolisten on jo puuttua asiaan.

Tätä minä en millään ymmärrä. Miksi pitää suhteellisen asiallisissa merkeissä sujunutta keskustelua saastuttaa tällaisilla täysin turhilla ja asiaan mitää lisäarvoa tuomattomilla provokaatioilla? Sitä paitsi omassa tiedossani olevista junnusysteemeistä kyllä Turun nappulaliiga on/oli ehkä se virheettömin. Sitä en tiedä/muista, miten pitkään nappulaliiga on toiminut – toisin sanoen onko sen työn hedelmiä vielä edennyt aikuisikään asti ja/tai mikä rooli Turun liigaseuroilla heidän myöhemmässä kehityksessään on ollut.

[koera]

Noiden ulkomaisten akatemioiden ainoa tarkoitus on seuloa lahjakkuuksien joukosta sellaiset pelaajat jotka ovat henkisesti tarpeeksi vahvoja, joten eivät ne turhia ole. Noissa akatemoiden toiminta on evoluutiota puhtaimmillaan. Vain vahvimmat yksilöt selviävät. Ei niiden tarkoituksena ole tehdä suuresta joukosta pelaajia huippupelaajia, koska kyseisissä laitoksissa on aikoja sitten tajuttu, että homma ei mene niin. Akatemioihin skoutataan lahjakkaita pelaajia ja sen jälkeen katsotaan, että kenen korvien välistä löytyy tarpeeksi kapasiteettia selviämään akatemian sisällä vallitsevasta armottomasta kilpailusta.

Missäs ne lupaavat junnut sitten oppivat pelaamaan, jos eivät akatemioiden harjoituskentillä? Ja minkä takia noissa panostetaan jatkuvasti valmennuksen kehittämiseen ja tutkimiseen, jos pelkkä seulonta ja kilpailu tuottaa huippupelaajia kuin itsestään?. Toki noihin huippulaitoksiin seulotaan isosta massasta, mutta esimerkkejä löytyy paljon pienemmän mittakaavan paikoista, jotka pystyvät tuottamaan eurooppalaisen pääsarjatason pelureita jatkuvalla syötöllä. Armottoman kilpailun kehittävyydestä olemme samaa mieltä.

Tässä vaiheessa taas päädytään tuohon temperamenttiin tai miksi sitä ikinä haluaakin kutsua. Humen kaltaiset empiristit uskoivat, että ihmisen mieli on syntyessään tabula rasa, josta kokemuksen kautta tulee mitä ikinä siitä tulee, mutta onko asia todella näin? Olisko sittenkin mahdollista, että ihminen on jo syntyestään lähtien saanut jonkinlaisen perusluonteen jonka pohjalta hommaa tehdään kehdosta hautaan.

Jonkilaiset luonteen raamit siellä varmaan onkin, muttei kovin määrävät. Geenitutkimuksessa puhutaan epigeneettisistä tekijöistä, jotka säätelevät käynnistämällä ja sammuttamalla geenien toimitaa. Ympäristötekijät ovat siis jopa ratkaisevassa roolissa geenien toiminnassa. Toinen lahjakkuustutkimusta mullistanut käsite on aivojen plastisuus: aivot mukautuvat siihen miten niitä käytetään, jopa siinä määrin että tutkija erottaa MRI-kuvaa vilkaisemalla ammattipianistin tai paljon meditoineen munkin normaaliväestöstä tiettyjen kasvaneiden alueiden takia.        

Mitä tulee noihin norjalaisiin pimputteliohin, tuosta tutkimuksesta ei käynyt ilmi, että oliko nämä pimputtelijat valittu etukäteen johonkin ryhmään ja taas toisaalta onko sillä oikeastaan väliä, sillä pimputtelu on yksilölaji ja jalkapallo on joukkuelaji. Jos samanlainen tutkimus tehtäisiin turkulaisista runonlausujista, todennäköisesti menestys olisi yhtä hyvä ennen harjoittelua ja harjoittelun jälkeen.

Taito- ja tekniikkalajeja molemmat, joihin pätee myös harvinaisen kategorisesti tämä kymmenentuhannen tunnin sääntö. Runonlausunta ei käsittäkseni ole samalla tavalla erikoistumista vaativaa toimintaa. Ja tuo toinen futareiden kanssa tehty tutkimus päätyy samanlaisiin johtopäätöksiin harjoittelun määrän korreloinnista menestyksen kanssa. Kaikista ei tietenkään tule huippuja vaikka kuinka treenaisi, mutta ne jotka ovat siellä huipulla ovat taatusti treenanneet ainakin sen 10000 tuntia.

e.

Millä kategorioilla tuolla SHA:ssa muuten pelaajia testataan ja arvioidaan? Arvioidaanko siellä pelikäsitystä, teknistä taitoa, fyysisiä ominaisuuksia vai mitä? Itse nimittäin kuulin hiukan toisen käden tietona että SHA:n arviointi keskittyi pitkälti fyysisten ominaisuuksien arviointiin. Tiedä sitten pitääkö tuo paikkansa mutta jotenkin odottaisi että tuolla arvioitaisiin pelillisiä ominaisuuksiakin kun kerran nimikin on seksikkäältä kalskahtava Akatemia...

Näin ilmeisesti alussa, kuulemani mukaan arviointia on myöhemmin tarkoitus laajentaa muillekin mainitsemillesi alueille. 

[Rino]

No eihän suomessa ole onnistunutta "huippupelaajatuotantoa" missään, joten kenelläkään ei taida olla substanssia puhua asioista mitään, asumispaikasta, asemasta tai muusta riippumatta.

Akatemioihin skoutataan lahjakkaita pelaajia ja sen jälkeen katsotaan, että kenen korvien välistä löytyy tarpeeksi kapasiteettia selviämään akatemian sisällä vallitsevasta armottomasta kilpailusta.

Tuota en kyllä usko, tai sitten ymmärrän sen väärin. Suuntaus on mielestäni sellainen, että korkeimmalla huipulla olevat seurat etsivät pelaajia, jotka nuorena ymmärtävät pelaamista riittävästi, joiden peliäly riittää taktisesti sille tasolle, mitä Barcelonassa, Real Madridissa ja muissa vaaditaan hierarkian huipulla. Fyysisesti ja motorisilta taidoiltaan riittäviä pelaajia kyllä on paljon ja on kovapäisiäkin, mutta taktinen potentiaali ja monipuolisuus, johon vaaditaan peliälyä, ovat karsivista tekijöistä viimekädessä ratkaisevimpia.

[Mersault]

Sen vähän perusteella, mitä olen perinnöllisyyden ja ympäristön vaikutuksesta yksilöön ymmärtänyt, tulkitsisin tämän mainitsemasi "perusluonteen" tai temperamentin geeniperimän sanelemiksi taipumuksiksi, ns. peruslähtökohdaksi. Siihen en usko, että kenenkään ihmisen perimä automaattisesti poissulkisi tiettyjä vaihtoehtoja hänen kehityksestään. Sen sijaan uskon, että erilaiset perimät osakseen saaneet ihmiset voivat tarvita hyvinkin erilaisia ärsykkeitä innostuakseen samasta asiasta.

Ihmisten geeneistä en osaa sanoa mitään, mutta jos puhutaan ihmisestä yksilönä, kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia ja jo syntymän jälkeen ihmisten käytös on erilaista. Toki näiden erilaisuuksien joukosta taas löytyy samanlaisia luonteenpirteitä. Kärjistettynä näistä luonteenpiirteistä voi ennustaa sen, että mihin ihmisestä on ja mihin taas ei. Toki näiden joukosta löytyy myös poikkeuksia, mutta esimerkiksi kliininen psykologia taitaa nykymaailmanaikaan lähteä siitä käsityksestä, että ihmisten käytös on tilastotieteen avulla ennustettavissa. En tiedä onko niin ollut aina, mutta ilmeisesti kaikissa psykologiaa opettavissa yliopistoissa psykologian opiskeluun olennaisesti kuuluu tilastotiede ja moni tutkimus lähtee siitä, että tutkitaan n määrä ihmisiä ja sen jälkeen tehdään tilastotieteen avulla johtopäätökset, että miten homma yleensä toimii. Toki menetelmää voi ja pitääkin kritisoida ihmisen yksilöllisyyden näkökulmasta, mutta oli kuinka telaketjuhumanista tai rautahannu, nuo tilastotieteen avulla saadut käppyrät taitavat korreloida aika hyvin suuren massan käytöstä. Miten tämä taas liittyy jalkapalloon tai ihan mihin muuhun urheiluun. Ilman psykiatrian tai psykologian taustaa, ihmisen käytöksestä voi ennustaa hänen tulevaisuuden ainakin ääritapausten kohdalla. Tähän myös perustuu monen suurseuran pelaajatarkkailu. Lahjakkuuksien joukosta etsitään tietynlaisia pelaajia yksi valintakriteeri on se mitä pelaajalla on korvien välissä. Osalle tämä on poiskarsiva asia. Miksi hukata aikaa pelaajatyyppeihin joista ei kokemuksen mukaan tule mitään. Toki näidenkin joukosta löytyy poikkeuksia, mutta jos kokemuksen perusteella on huomattu, että tuollaiset kaverit ovat perkeleen taitavia, mutta ei niistä ikinä ole tullut mitään koska.... voi suoralta kädeltä sanoa, että yhdekstä kymmenestä ko. pelaajasta ei ikinä tule jalkapalloilijaa.

Missäs ne lupaavat junnut sitten oppivat pelaamaan, jos eivät akatemioiden harjoituskentillä? Ja minkä takia noissa panostetaan jatkuvasti valmennuksen kehittämiseen ja tutkimiseen, jos pelkkä seulonta ja kilpailu tuottaa huippupelaajia kuin itsestään?. Toki noihin huippulaitoksiin seulotaan isosta massasta, mutta esimerkkejä löytyy paljon pienemmän mittakaavan paikoista, jotka pystyvät tuottamaan eurooppalaisen pääsarjatason pelureita jatkuvalla syötöllä. Armottoman kilpailun kehittävyydestä olemme samaa mieltä.

Jonkilaiset luonteen raamit siellä varmaan onkin, muttei kovin määrävät. Geenitutkimuksessa puhutaan epigeneettisistä tekijöistä, jotka säätelevät käynnistämällä ja sammuttamalla geenien toimitaa. Ympäristötekijät ovat siis jopa ratkaisevassa roolissa geenien toiminnassa. Toinen lahjakkuustutkimusta mullistanut käsite on aivojen plastisuus: aivot mukautuvat siihen miten niitä käytetään, jopa siinä määrin että tutkija erottaa MRI-kuvaa vilkaisemalla ammattipianistin tai paljon meditoineen munkin normaaliväestöstä tiettyjen kasvaneiden alueiden takia.        
Taito- ja tekniikkalajeja molemmat, joihin pätee myös harvinaisen kategorisesti tämä kymmenentuhannen tunnin sääntö. Runonlausunta ei käsittäkseni ole samalla tavalla erikoistumista vaativaa toimintaa. Ja tuo toinen futareiden kanssa tehty tutkimus päätyy samanlaisiin johtopäätöksiin harjoittelun määrän korreloinnista menestyksen kanssa. Kaikista ei tietenkään tule huippuja vaikka kuinka treenaisi, mutta ne jotka ovat siellä huipulla ovat taatusti treenanneet ainakin sen 10000 tuntia.

En hetkeäkään epäile, etteikö aivotutkimus ole valaissut aivotutkijoiden otsalohkoja sen verran, etteikö jonkinlaisia johtopäätöksiä ole saatu aikaiseksi. Vastaavasti esimerkiksi systeeminen psykologia, Lauri Rauhala, Jyrki Puhakainen... ja jokunen muu on sitä mieltä, että aivotutkimuksen tulokset eivät ole perimmäistä totuutta.

Mutta pianonpimputtamiseen ja pallonpomputteluun myös littyy seikka jonka mainitsit, että treenaaminen ei ole ainoa autuaaksi tekevä asia. Kaikista ei vain yksinkertaisesti ole johonkin. Yllä mainittua soveltamalla joiden pelaajien osalta epigeneettiset tekijät ovat 19-vuoden iässä havainneet, että pelaaja onkin aiva paska ja sammuttaneet kaikki jalkapalloilijana kehittymistä ohjaavat geenit ja vastaavasti käynnistäneet kaljanjuontia ja pillunmetsästystä säätelevät geenit. Tai jotakin vastaavaa. Summa summarum, taas päädytään tuohon akatemiajuttuun eli oli kyse aivoista, geeneistä tai jostakin muusta, joistakin pelaajista vaan näkee, että todennäköisesti tuosta ei tule mitään. Oli lahjoja eli ei.

[Tommy Tykki]

Ruotsin nuorisojalkapallon aikaiset huippupanostukset ovat vääriä ja järjestelmä pitäisi purkaa.

Näin toteaa Ruotsin jalkapallon lahjakkuuksien kehitystä tutkinut urheiluprofessori Tomas Peterson Sydsvenskan-lehdelle.

Petersonin mukaan puolet huipputason miesjalkapalloilijoista raivaa tiensä huipulle, vaikka heidät on jossain vaiheessa ”raakattu ulos”. Hän olisi jopa valmis luopumaan nuorisomaajoukkueista ja panostaisi resurssit laajemmalle pohjalle.

Petersonin mielestä lasten ja nuorten urheilun kilpailutuloksissa on enimmäkseen kyse aikaisesta fyysisestä kehityksestä, joka tasoittuu myöhemmin.

Peterson on tutkinut noin tuhannen vuonna 1984 syntyneen 13-vuotiaana jalkapalloa pelanneen lahjakkuuden kehitystä. Näistä yhteensä 61 naista ja miestä pelasi jalkapalloa huipputasolla 25-vuotiaana.

Hänen mielestä jopa 7-vuotiaiden lahjakkuuksien ”diagnosointi” on sydämetöntä ja aiheuttaa vain inhimillistä kärsimystä.

- Jos löydetään näin nuori lupaus, voidaan olla varmoja ainoastaan siitä, ettei hän tule pelaamaan jalkapalloa kymmenen vuoden päästä. Siis tilastollisesti katsottuna. On puhdasta sattumaa, että joku yksilö onnistuu ja joku toinen ei.


http://www.mtv3.fi/urheilu/futis/uutiset.shtml/2011/11/1424836/ruotsalaistohtori-tyrmaa-panostukset-nuorisojalkapalloon

Taitaa meikäläisen kirjoitus olla saman suuntainen.  Minne meillä on kiiiiiiiire??!!!!

Ruotsissa tehtiin "tutkimus" joskus 90-luvulla, jossa todettiin, että ne pelaajat, jotka nuorina istuivat vaihtopenkillä olivat yleensä ne, jotka kehittyivä't ja joista tuli jotakin. Moni ruotsalainen huippijoukkue alkaa satsaamaan vasta B-junnu iässä.
Zlatanista tai Henke Larssonista ei olisi koskaan tullut maailmanluokan pelaajia mikäli Ruotsissa olisi ollut SHA tai seurat olisivat toteuttaneet toimintansa Brommapojkarnanin mallin mukaisesti.

Ei siinä mitään, onnea vaan SHA-projektille ja muulle suomalaisen huippujalkapallon kehitykselle.

Tässä muuten sydsvenskanin artikkeli: http://www.sydsvenskan.se/sport/fotboll/article1568625/Elitsatsningen-far-rott-kort.html

Ja tässä Ruotsin jalkapalloliiton (SvFF) vastaus, eli artikkeli sydvenskanissa: http://www.sydsvenskan.se/sport/fotboll/article1569476/Fotbollforbundet-Vi-har-koll-pa-talangerna.html

Ja Tomas Petersonin tutkimus vuodelta 2004: http://www.idrottsforum.org/articles/peterson/peterson.html