Shamaani83
Poissa
|
|
Vastaus #675 : 28.11.2011 klo 11:10:42 |
|
Kyllä sillä useimpien suorituksiin on merkitystä. Vedettiin aikanaan jengin kanssa aika tosissaan yhdessä viikonlopputurnauksessa, ja valkku ilmoitti perjantaina, että nyt astuu selibaatti voimaan. Vedettiin sitten pirun hyvä turnaus ja voitettiin pokaali. Kuinka ollakaan pelasin senjälkeen itse elämäni parhaat kolme kautta. Sen jälkeen hölmöilin ja menin tykästymään erääseen ihmiseen, joka oli vieläpä tuota vastakkaista sukupuolta. Puolen vuoden jälkeen naisen pyynnöstö nöyrästi tiedustelin sitten valmentajalta, josko selibaatin voisi lopettaa. Valkku nauroi mulle, ja totesi mun olleen vissiin suihkussa silloin yli kolme vuotta sitten, kun se oli turnauksen loputtua antanut vapaat kädet vehtailla ämmien ja miksei poikienkin kanssa. Sen jälkeen omat pelini alkoivat tökkiä pahasti, enkä tuntenut oloani yhtä kotoisaksi porukassa.
Sulla on omakohtainen kokemus, jonka perusteella se on useimpien? Varmaan kahta liittoa tässä voi olla. Eli jotkut kokee, että ku et bylsi oot kuin ärsytetty sonni ja sitä kautta suoritus sen mukainen. Toiset taas nauttii molemmista hommista ja sitä kautta ne kulkevat käsi kädessä. Ku kulkee makkarissa, kulkee myös viheriöllä.
|
|
|
|
BorisC
Paikalla
Suosikkijoukkue: MyPa, Purha
|
|
Vastaus #676 : 28.11.2011 klo 17:09:49 |
|
Mitä helvettiä Callitin hulluttelu alkaa olla huipussaan, ei kai nyt kukaan usko sen tosissaan olevan?
|
|
|
|
sarzen
Poissa
|
|
Vastaus #677 : 29.11.2011 klo 22:04:50 |
|
Nott'm Forest - Leeds tänään ja Miklu ei kokoonpanossa. Becchio näköjään avarissa.
|
|
|
|
Louhikkokoskettaja
|
|
Louhikkokoskettaja
Vastaus #678 : 29.11.2011 klo 22:10:24 |
|
Onko tuo nyt niin, että Leeds vaihtanut ryhmityksen johonkin 4-5-1-variaatioon?
Vielä vähemmän Miklulle tarvetta, jos tuolla tavalla jatkossakin pelaavat.
|
|
|
|
barbarian
Poissa
|
|
Vastaus #679 : 29.11.2011 klo 22:14:50 |
|
Taitaa olla seitsemäs ottelu putkeen katsomossa. Mutta jos nyt vähän hassutellaan, niin: Leeds, ei Miklua kentällä: 1,3p / peli Leeds, Miklulle peliaikaa: 2,2p / peli Championshipissa Leeds on itse asiassa ollut tappioton niissä otteluissa, joissa Forssell on saanut peliaikaa.
|
|
|
|
Muna
Poissa
Suosikkijoukkue: Leeds United FC, Olympique Gymnaste Club de Nice
|
|
Vastaus #680 : 30.11.2011 klo 00:59:46 |
|
Onko tuo nyt niin, että Leeds vaihtanut ryhmityksen johonkin 4-5-1-variaatioon?
Vielä vähemmän Miklulle tarvetta, jos tuolla tavalla jatkossakin pelaavat.
Leeds pelasi tosiaan tänään pitkästä aikaa 4-5-1:tä (tai trendikäs 4-2-3-1 oikeastaan) ja 4-0 voitto taululle. Olettaisin, että tällä taktiikalla mennään seuraavissa matseissa myös jos esitykset jatkuvat hyvinä. Miklun kannalta tilanne on sikäli hyvä, että McCormack on jo todettu sopimattomaksi yhden kärjen taktiikassa piikkipaikalle (laidalle kävisi kyllä) eikä Grayson tule sitä enää yksin piikissä peluuttamaan, tänäänkin aloitti penkillä tämän taktiikkamuutoksen takia. Somman kohdalla sama homma, vaikka ei taida vielä pitkään aikaan palatakaan. Liian heikkoja ja huonoja pääpelaajia molemmat tohon rooliin kun pitkää palloa tulee kuitenkin hemmetin paljon puolustuksen beckenbauereilta. Keogh sopisi kyllä yhden kärjen taktiikkaan, mutta en jaksa uskoa että Leeds miehen ostaisi tammikuussa - sellaisia summia ei vaan ole nykyisen regiimin aikakaudella varaa maksaa.. elleivät sitten yritä jatkaa lainadiilia. Eli oletan, että Becchio jatkaa yksin piikissä ja jos tällä taktiikalla mennään vielä tammikuussa voi Miklu olla jopa kakkosvaihtoehto piikkiin. Eteenpäinmenoa kai sekin. Väyrysen kannalta tilanne on ideaali. Leedsillä on tasan 4 keskikentän keskustan jannua (Howson, Clayton, Brown ja Mika) ja Howson on tässä taktiikassa aina pelannut kymppipaikkaa (kuten tänään), mikä onkin sille paljon luontevampi ja parempi pelipaikka. Eli noista kahden alemman kk-konnan paikoista kisaisivat 3 janaria.. peliaikaa olisi varmasti luvassa ja ainakin Brownin syrjäyttäminen on helposti mahdollista. En tiedä kauan Väykkä on sivussa, puhetta oli viikoista, mutta toivottavasti palaa pian koska nyt olisi luultavasti näyttöpaikkoja luvassa. Tämä kaikki toki spekulaatiota, voi hyvin olla että pian palataan taas neljäneljäkahteen, mutta 4-5-1 oli viime kaudella todella toimiva.. "mene ja tiedä".
|
|
|
|
Eto´o
Poissa
|
|
Vastaus #681 : 30.11.2011 klo 08:52:55 |
|
Mitä helvettiä Callitin hulluttelu alkaa olla huipussaan, ei kai nyt kukaan usko sen tosissaan olevan? No onko joku nutella ym panojutut sitten järkeviä. Mielestäni Callit kirjoittaa ihan asiaa, toki kirjoitukset vähän laantuneet sen "turhan" bännin takia. Alkaisi herra Forssel lunastaa niitä odotuksia niin alkaisi kukat ja mehiläiset surista.
|
|
|
|
Eto´o
Poissa
|
|
Vastaus #682 : 30.11.2011 klo 08:55:18 |
|
Nott'm Forest - Leeds tänään ja Miklu ei kokoonpanossa. Becchio näköjään avarissa.
Vähän kinnostaa meidän mediaa tuo miklun kohtalo. Vai onko se yhden maalin kausi ja hehkutuksen paikka. Laittakaa vaikka Porttila tekemään juttua miten meidän tukipylväät siellä jaksavat.
|
|
|
|
hombre
Poissa
|
|
Vastaus #683 : 30.11.2011 klo 09:16:59 |
|
On se sekaisin.
|
|
|
|
BorisC
Paikalla
Suosikkijoukkue: MyPa, Purha
|
|
Vastaus #684 : 30.11.2011 klo 20:42:26 |
|
No onko joku nutella ym panojutut sitten järkeviä. Mielestäni Callit kirjoittaa ihan asiaa, toki kirjoitukset vähän laantuneet sen "turhan" bännin takia. Alkaisi herra Forssel lunastaa niitä odotuksia niin alkaisi kukat ja mehiläiset surista.
Nutella ja panojutuilla ei ole hevonvittuakaan väliä. Joku Twitter nyt on maailman suurin hassuttelukanava, josta tuskin kannattaa suuria johtopäätöksiä vetää. Eikä tuossa "Selibaatissa paremmin pelaaminen" -jutussa ainakaan ole vittuakaan asiaa, enkä jaksa uskoa Callitin olleen edes tosissaan.
|
|
|
|
betluck
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS, Djurgårdens IF, Marsalforn FC
|
|
Vastaus #685 : 30.11.2011 klo 20:58:34 |
|
Nutella ja panojutuilla ei ole hevonvittuakaan väliä. Joku Twitter nyt on maailman suurin hassuttelukanava, josta tuskin kannattaa suuria johtopäätöksiä vetää. Eikä tuossa "Selibaatissa paremmin pelaaminen" -jutussa ainakaan ole vittuakaan asiaa, enkä jaksa uskoa Callitin olleen edes tosissaan.
Ei todellakaan ole tosissaan. Kunhan yrittää näillä Mursu- ja Shefkivammailuillaan sekä nutellasta ja nussimisesta jauhamalla kerätä huomiota itselleen. Vuoden turhin forumisti
|
|
|
|
Lorenzo
Poissa
Suosikkijoukkue: * * * *
|
|
Vastaus #686 : 30.11.2011 klo 21:21:38 |
|
Ei Callitissa muuta varsinaista vikaa ole, potentiaalia asiakirjoittajanakin on, mutta käyttää väsymättä samoja täkyjä vuodesta ja viestistä toiseen. Näistä sitten lähtevät säännöllisin väliajoin samat erittäin väsyneet väännöt.
|
|
|
|
ookoo
Poissa
Suosikkijoukkue: Chelsea FC
|
|
Vastaus #687 : 04.12.2011 klo 19:18:43 |
|
Leeds hankki Miklun täydentämään yleisömäärää.
|
|
|
|
Seitan
Poissa
Suosikkijoukkue: KTP
|
|
Vastaus #688 : 08.12.2011 klo 21:41:30 |
|
MINÄ USKON! Ei siinä mitään. Uskoa pitää olla. Toiset uskoo katsomossa ja toiset tykittää maaleja kentällä. http://www.suomifutis.fi/2011/12/forssell-uskoo-peliaikaan-leedsissa/Viime aikoina Mikluhan ei ole mahtunut edes penkille, sillä kilpailu pelipaikoista on kovaa.
- Meillä on hirveä tunku penkille ja aloituskokoonpanoon. En ole ymmärtänyt miksi en ole ollut mukana, mutta se on valmentajan päätös, Forssell ruotii tilannetta Huuhkaja-TV:ssä.
- Uskon, että tulen saamaan mahdollisuuden ja sitä manageri on koko ajan sanonut.
Leedsin pelaajaringin laajuudesta kielii se, että joukkue on käyttänyt tällä kaudella jo 30 eri miestä Championshipissä. Miklun vyöllä on vasta viisi sarjapeliä ja nekin kaikki on vaihtopenkiltä käsin.
|
|
|
|
Lorenzo
Poissa
Suosikkijoukkue: * * * *
|
|
Vastaus #689 : 08.12.2011 klo 23:24:58 |
|
Manager will give everyone a chance.
|
|
|
|
R08
Poissa
|
|
Vastaus #690 : 09.12.2011 klo 00:40:48 |
|
Miklu taisi laskea tämän jo kaukaa ettei tarvi mennä Leedsissäkään kentällä, oli tottunut Hannoverissa jo leppoisiin oloihin. Ei se ehkä olekaan niin tyhmä miltä vaikuttaa
|
|
|
|
Joey
Poissa
Suosikkijoukkue: Kuopion Palloseura
|
|
Vastaus #691 : 09.12.2011 klo 00:43:56 |
|
Kieltämättä vituttaa tämä, kun mies ei pelaa. Uskon edelleen, että Miklu on sen tason pelaaja, että pystyisi jopa Championshipissä tekemään kohtuullisesti maaleja. Tai ainakin jossain kovemmassa liigassa kuin Veikkausliiga. Ei voi silti kuin päätä pudistella näiden seuravalintojen kanssa. Mitä tuohon uutiseen tulee, niin itse en usko, että Leedsissä tulee enää onnistumista. Korkeintaan pari väläytystä, mutta kokonaisuutta katsoessa on pakko sanoa, että pieleen meni. Hyökkääjiä löytyy ja ne vielä tekevät maalejakin. Ainakaan pelkästään treeneissä annetuilla näytöillä ei Miklu tule kokoonpanoon nousemaan. Se vaatii joko paria loukkaantumista hyökkääjille tai ihmettä. Surkea on siis tilanne. Taas.
|
|
|
|
don Mara
Poissa
|
|
Vastaus #692 : 09.12.2011 klo 01:42:56 |
|
Kieltämättä vituttaa tämä, kun mies ei pelaa. Uskon edelleen, että Miklu on sen tason pelaaja, että pystyisi jopa Championshipissä tekemään kohtuullisesti maaleja. Tai ainakin jossain kovemmassa liigassa kuin Veikkausliiga. Ei voi silti kuin päätä pudistella näiden seuravalintojen kanssa. Mitä tuohon uutiseen tulee, niin itse en usko, että Leedsissä tulee enää onnistumista. Korkeintaan pari väläytystä, mutta kokonaisuutta katsoessa on pakko sanoa, että pieleen meni. Hyökkääjiä löytyy ja ne vielä tekevät maalejakin. Ainakaan pelkästään treeneissä annetuilla näytöillä ei Miklu tule kokoonpanoon nousemaan. Se vaatii joko paria loukkaantumista hyökkääjille tai ihmettä. Surkea on siis tilanne. Taas. Vai olisiko kyse nimenomaan tästä? Jos peluri on hvetin hyvä treeneissä niin ei se katsomossa istu. Lajin karu totuus. Pitäisi mennä jonnekin jossa pärjää treeneissä hyvin niin peliaikaakin kyllä irtoaa.
|
|
|
|
kapten
Poissa
Suosikkijoukkue: Kaikki suomalainen jalkapalloilu
|
|
Vastaus #693 : 09.12.2011 klo 10:16:51 |
|
Vai olisiko kyse nimenomaan tästä? Jos peluri on hvetin hyvä treeneissä niin ei se katsomossa istu.
Ei ehkä katsomossa, mutta muistan hyvin Brumin ajalta miten McLeish kommentoi ettei ole nähnyt kenenkään tekevän treeneissä niin kovalla prosentilla maaleja kuin Forssellin mutta silti siellä Jeromet ja O'Connorit sun muut puujalat meni Miklun edelle kun pelaavaa kokoonpanoa valittiin.
|
|
|
|
kokistuoppi
Poissa
Suosikkijoukkue: #HindenburgtheOligarchy
|
|
Vastaus #694 : 09.12.2011 klo 10:35:07 |
|
Suomelta löytyy siis sekä maailman kovin puistohöntsääjä että maailman kovin treenitykki
|
|
|
|
Paitsiossa syntynyt
Poissa
|
|
Vastaus #695 : 09.12.2011 klo 13:50:17 |
|
Ei ehkä katsomossa, mutta muistan hyvin Brumin ajalta miten McLeish kommentoi ettei ole nähnyt kenenkään tekevän treeneissä niin kovalla prosentilla maaleja kuin Forssellin mutta silti siellä Jeromet ja O'Connorit sun muut puujalat meni Miklun edelle kun pelaavaa kokoonpanoa valittiin.
Sehän taitaa olla Miklun suurin ongelma. Viimeistely ja syöttely on rautaa, mutta kaikki muu, liikkuminen, sijoittuminen, nopeus, haastaminen jne. vähän hakusessa.
|
|
|
|
Joey
Poissa
Suosikkijoukkue: Kuopion Palloseura
|
|
Vastaus #696 : 09.12.2011 klo 14:43:32 |
|
Vai olisiko kyse nimenomaan tästä? Jos peluri on hvetin hyvä treeneissä niin ei se katsomossa istu. Lajin karu totuus. Pitäisi mennä jonnekin jossa pärjää treeneissä hyvin niin peliaikaakin kyllä irtoaa.
En usko, että Miklu on treeneissä helvetin hyvä, jos sillä tarkoitetaan siis sitä, että on selvästi parempi kuin muut hyökkääjät. Jos homma noin olisi, niin ei Miklu tosiaan jatkuvasti kokoonpanon ulkopuolella istuisi. Luulen, että Miklu pärjää treeneissä ihan hyvin, mutta se nyt ei vaan tällä hetkellä riitä, kun muutkin hyökkääjät näin tekevät ja sen lisäksi ovat onnistuneet myös peleissä. Mitään muutosta Leeds ei siis toistaiseksi tarvitse. Tuskin Miklu siellä treeneissä mikään heittopussi kuitenkaan on, koska ei sellaisille pelaajille tehdä ammattilaisseuroissa minkäänlaista sopimusta. Ei, vaikka pelaajalla itsellään kova halu olisikin joukkueeseen liittyä.
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
|
Vastaus #697 : 09.12.2011 klo 15:14:01 |
|
En todellakaan halua latistaa keskustelua, mutta kysyisin, että mitä järkeä on spekuloida, nimenomaan spekuloida sillä, kuinka hyvin/huonosti Miklu neppailee Leedsin treeneissä?
|
|
|
|
Joey
Poissa
Suosikkijoukkue: Kuopion Palloseura
|
|
Vastaus #698 : 09.12.2011 klo 15:26:30 |
|
En todellakaan halua latistaa keskustelua, mutta kysyisin, että mitä järkeä on spekuloida, nimenomaan spekuloida sillä, kuinka hyvin/huonosti Miklu neppailee Leedsin treeneissä?
No keskustelu nyt jotenkin ajautui tuohon, kun spekuloitiin syitä, miksi Miklu ei pääse pelaamaan. Vaikka pelkkiä arvioitahan nämä on, eikä tosiaan ehkä mitään suurta ja merkittävää asiakirjoittelua, niin kyllä ne sentään aina twitter-/nutellajutut voittaa, puhumattakaan jostain omakohtaisista selibaattikokemuksista jonkun höntsäjengin viikonlopputurnauksesta.
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
|
Vastaus #699 : 09.12.2011 klo 15:34:20 |
|
No keskustelu nyt jotenkin ajautui tuohon, kun spekuloitiin syitä, miksi Miklu ei pääse pelaamaan. Vaikka pelkkiä arvioitahan nämä on, eikä tosiaan ehkä mitään suurta ja merkittävää asiakirjoittelua, niin kyllä ne sentään aina twitter-/nutellajutut voittaa, puhumattakaan jostain omakohtaisista selibaattikokemuksista jonkun höntsäjengin viikonlopputurnauksesta.
Ihan hyvä pointti. Toki varmaan ymmärrät, että twitter- ja nutella-jutut ovat syvällistä pohdintaa niistä syistä miksi Super-Miklusta tuli Katsomo-Twiklu. Kyse on niin vakavasta asiasta, että sitä on pitänyt keventää pienillä hassutteluilla. Selibaatti-asian tärkeys valkenee jokaiselle, joka kokeilee sitä esim. juuri kolme vuotta. Suosittelen!
|
|
|
|
|
|