Monska
Poissa
Suosikkijoukkue: Vain single malt on oikeaa viskiä
|
|
Vastaus #2625 : 15.07.2016 klo 21:49:35 |
|
Onko sulla muuten alan miehenä näkemystä tohon kameran korkeus -asiaan? Lähinnä kenen vastuulla kameroiden sijoittelu on ja kuinka vaikeaa olisi saada kamerat optimaalisemmalle korkeudelle?
Kamerat sijoitetaan Wernen alihankkijoiden ja Febin yhteystyöllä stadioneille. Esmes Seinäjoella syy vastakatsomosta kuvaamiseen on aurinko. Haluavat auringon taakse. Kuopiossa puolestaan haluavat pääkatsomon näkyviin mainossopimusten vuoksi. Turussa pystyisi kuvaamaan pääkatsomosta, mutta ne rakenteelliset muutokset maksaisi noin 10 k€. Ymmärtääkseni niistä neuvotellaan parhaillaan, koska Uefa vaatii sen Huuhkajien karsintaotteluun. Tuolloin kuva on noin metrin korkeammalla mitä aiemmin linkkaamassani Youtube-esimerkissä. Itse näen asian (tärkeysjärjestyksessä) näin: 1) korkeus. On helpompi zoomata kohti kenttää kuin kameran "taakse" liian lähellä ollessa 2) aurinko. Ottelut alkaa eri aikoihin, mutta auringon pitäisi olla selän takana suurimmassa osassa matseissa. 3) johtojen vedot. Johdot pitäisi saada vedettyä lähetysautosta ilman satojen metrien kelailua mixed-zonelle, kameroille ja selostamolle. Eli samalla puolella stadikkaa ainakin hikihaastopaikka, lähetysauto ja kaksi pääkameraa Noin mä rakentaisin palikan. Turun matsien ohjaaja on muuten mukava tyyppi ja kuuntelee kyllä jos hänelle lähetyksissä antaa "katsojapalautetta".
|
|
|
|
UKKI
Poissa
|
|
Vastaus #2626 : 15.07.2016 klo 22:01:40 |
|
Turussa näkyy lisäajan pituus taululla ja ei sitä liiga kiellä.
Näkyykö lisäajan kuluminen? Vai vaan pituus?
|
|
|
|
The Goat
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS, MCFC
|
|
Vastaus #2627 : 15.07.2016 klo 22:10:44 |
|
Näkyykö lisäajan kuluminen? Vai vaan pituus?
Pelkästään pituus, ei kulumista. Tai ainakaan Inter-SJK -pelissä ei tätä kulumista nähnyt. En ole ikinä ollut yhdessäkään futispelissä, jossa kello ei olisi pysähtynyt 90 minuutin kohdalle valotaululla, ellen nyt ihan väärin muista.
|
|
|
|
maakato
Poissa
|
|
Vastaus #2628 : 16.07.2016 klo 09:45:05 |
|
Ei se kai mikään sääntö ole, mutta itse muistelen kuulleeni, että lisäajan määrään saa valotaululla näyttää, mutta itse aika pitää siihen 90:n pysäyttää.
|
|
|
|
raita
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS, Fulham
|
|
Vastaus #2629 : 16.07.2016 klo 17:50:54 |
|
Pelkästään pituus, ei kulumista. Tai ainakaan Inter-SJK -pelissä ei tätä kulumista nähnyt. En ole ikinä ollut yhdessäkään futispelissä, jossa kello ei olisi pysähtynyt 90 minuutin kohdalle valotaululla, ellen nyt ihan väärin muista.
Olen nähnyt lisäajan joskus näkyvän stadioneilla kellossa.
|
|
|
|
Pemari
Poissa
Suosikkijoukkue: I support FF3
|
|
Vastaus #2630 : 16.07.2016 klo 20:09:51 |
|
Ai jollekin tulee oikeasti yllätyksenä, ettei lisäajan kulumista saa näyttää stadioneilla? Tervetuloa jalkapallon pariin. Tällainen kohta on iät ja ajat löytynyt FIFA:n läpysköistä: 9. Clocks in the stadium showing the length of time played may run during the match, provided that they are stopped at the end of normal playing time in each half, i.e. after 45 and 90 minutes respectively. This stipulation shall also apply if extra time is played (i.e. after 15 minutes of each half). The half-time interval shall be 15 minutes.
|
|
|
|
Footie
Poissa
Suosikkijoukkue: SMJK
|
|
Vastaus #2631 : 17.07.2016 klo 21:56:20 |
|
Miltäs se tekonurmi näyttää rokkitouhujen jäljiltä? Pettikö suojaus?
|
|
|
|
|
Monska
Poissa
Suosikkijoukkue: Vain single malt on oikeaa viskiä
|
|
Vastaus #2633 : 17.07.2016 klo 22:05:04 |
|
Miltäs se tekonurmi näyttää rokkitouhujen jäljiltä? Pettikö suojaus?
Kaverin fabon mukaan kunnossa.
|
|
|
|
Footie
Poissa
Suosikkijoukkue: SMJK
|
|
Vastaus #2634 : 17.07.2016 klo 22:13:58 |
|
Hyvä homma
|
|
|
|
KuningasZeddy
Poissa
|
|
Vastaus #2635 : 19.07.2016 klo 21:07:14 |
|
Pitääpä todeta että oikein hyvin näyttää nuo poistumistiet toimivan tuolla stadionilla kun katsojat ei löydä takaisin katsomoon puoliajan jälkeen. Toisaalta noilta tummilta istuimella ei noilla kuvakulmilla huonosilmäinen erota ettei niillä kukaan istu. Ehkä keltaiset penkit vaihtaa nopeasti värin tummempaan. Mietin kyllä vielä että olisi ollut kohtuutonta rakentaa katsomoon satoja paikkoja enemmän joten vaatimattomuuksissaan pohjalaiset päätti täyttää katsomon rei'illä ja portailla.
|
|
|
|
Testaburger
Poissa
|
|
Vastaus #2636 : 19.07.2016 klo 21:11:08 |
|
- "Loppuunmyydyissä" peleissä pääkatsomo aina puolityhjä. - Pääkamera on saatava ylemmäksi, aivan perseestä tuo kuvakulma.
|
|
|
|
rangaistuspotku
Poissa
|
|
Vastaus #2637 : 19.07.2016 klo 21:36:15 |
|
- "Loppuunmyydyissä" peleissä pääkatsomo aina puolityhjä. - Pääkamera on saatava ylemmäksi, aivan perseestä tuo kuvakulma.
Ilmeisesti vip-llippuja jäi noin 50-60 myymättä? Olisi kyllä hyvä, että kamera pääkatsomoss korkeammalla, ja kuvaisi vasten eteläkatsomoa, mikä on täydempi. jokaisessa pelissä pääkatsomossa on ollut eniten tyhjää.
|
|
|
|
tarzan
Poissa
|
|
Vastaus #2638 : 19.07.2016 klo 22:11:17 |
|
Olisi kyllä hyvä, että kamera pääkatsomoss korkeammalla, ja kuvaisi vasten eteläkatsomoa, mikä on täydempi. jokaisessa pelissä pääkatsomossa on ollut eniten tyhjää.
Ilta-Sanomilla iso mainos pääkatsomossa, joten ei tule tapahtumaan.
|
|
|
|
masterblasteri
Poissa
|
|
Vastaus #2639 : 19.07.2016 klo 22:32:31 |
|
Ilmeisesti vip-llippuja jäi noin 50-60 myymättä? Olisi kyllä hyvä, että kamera pääkatsomoss korkeammalla, ja kuvaisi vasten eteläkatsomoa, mikä on täydempi. jokaisessa pelissä pääkatsomossa on ollut eniten tyhjää.
Pitää ottaa huomioon että tuolla VIP ravintolassahan on kymmeniä vai peräti muutama sata paikkaa mistä jotkut katsovat koko pelin. Tottakai heidän paikkansa on tyhjänä pääkatsomossa silloin.
|
|
|
|
törömömmö
Poissa
Suosikkijoukkue: Aina laadukkaan keskustelun puolella.
|
|
Vastaus #2640 : 19.07.2016 klo 22:58:38 |
|
Ilta-Sanomilla iso mainos pääkatsomossa, joten ei tule tapahtumaan.
Ja aurinko paistelisi kivasti linssiin.
|
|
|
|
Spirata
Poissa
Suosikkijoukkue: SJK
|
|
Vastaus #2641 : 19.07.2016 klo 23:08:24 |
|
Osa porukasta katsoo peliä kaljamuki kädessä stadionin ravintoloista, joita on kaksi (pääkatsomon keltaisilta penkeiltä pääsy 500 paikkaiseen ravintolaan ja mustilta penkeiltä pääsy 500 paikkaiseen VIP Loungeen). Stadionilta puuttuvat perinteiset Vip-aitiot.
Pääsylippuja pääkatsomoon ostavat myös yritykset ja antavat niitä työntekijöilleen (esim. Atria). Osa näistä työntekijöistä lipun tai pari ahnehtivat itselleen kun ilmaiseksi saa mutta ei sitten pelipäivänä kiinnostakaan lähteä futista katsomaan. Mutta maksettuja paikkoja jokatapauksessa.
E. stadioni on mahtava ja jokaisessa pelissä on ollut loistava tunnelma eikä tämäkään päivä ollut poikkeus!! Hienoa, että myös osalla muilla paikkakunnilla on lähdetty viemään olosuhteita eteenpäin!!! Tästä on hyvä jatkaa!!!
|
|
« Viimeksi muokattu: 19.07.2016 klo 23:16:34 kirjoittanut Spirata »
|
|
|
|
|
rangaistuspotku
Poissa
|
|
Vastaus #2642 : 20.07.2016 klo 18:31:28 |
|
Pitää ottaa huomioon että tuolla VIP ravintolassahan on kymmeniä vai peräti muutama sata paikkaa mistä jotkut katsovat koko pelin. Tottakai heidän paikkansa on tyhjänä pääkatsomossa silloin.
Niin mutta puhuin myymättömistä paikoista, niitä oli verkkokaupassa pääkatsomon vip-paikoilla myymättä hieman ennen ottelun alkua tuon mainitun 50-60.
|
|
|
|
sähköpässi
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves
|
|
Vastaus #2643 : 20.08.2016 klo 17:21:23 |
|
Katsomosta nähtynä olisi kameralle mahdollista rakentaa noin 1,5m korkea koroke jolta kuvata. Eihän tämä hirveästi sitä kuvauskulmaa parantaisi, mutta vähän ehkä.
Muuten oli kyllä erittäin hyvä kokemus tuo omasp. Vessatkin olivat hienot vaikkakin odotin vielä enemmän puheiden perusteella. Notta hyvää työtä ootte teheny!
|
|
|
|
|
wannabe
Poissa
Suosikkijoukkue: SJK since Raimo Sarajärvi, Kapitalismi
|
|
Vastaus #2645 : 13.09.2016 klo 11:53:41 |
|
Shefki Kuqi väänsi paskat kentälle? Vaasalaisten sabotaasia? Ilmasta tiputettu pommi? Konsertin jäljiltä?
|
|
|
|
AllanMesörs
Poissa
Suosikkijoukkue: Eversti Wolfgang Luder, Waffen-SS
|
|
Vastaus #2646 : 13.09.2016 klo 11:55:55 |
|
Shefki Kuqi väänsi paskat kentälle? Vaasalaisten sabotaasia? Ilmasta tiputettu pommi? Konsertin jäljiltä?
Hinaajien kentälle heittämä savu?
|
|
|
|
rangaistuspotku
Poissa
|
|
Vastaus #2647 : 13.09.2016 klo 13:11:09 |
|
Tämä on syy, miksi ei pidä sallia savuja stadioneille. Maksaa vrmasti paljon tuon korjaus, toivottavasti on teiedossa kuka heitti, ja saa maksaa omasta pussista. SJK:n fanit ei soihduttele.
|
|
|
|
Overeem
Poissa
Suosikkijoukkue: SJK
|
|
Vastaus #2648 : 13.09.2016 klo 14:30:07 |
|
Onhan nuo savut hienoja ja tuo tunnelmaa siitä ei pääse mihinkään, mutta ääliö pitää olla jos sen kentälle paiskaa.
|
|
|
|
ginikettu
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK (BJK)
|
|
Vastaus #2649 : 13.09.2016 klo 15:05:25 |
|
Saisiko kuvan tuhoista vielä siivoamisen jälkeen? Noista värisavuista tulee aika paljon sotkua.. mitä lie pienhiukkasia, mutta onko tuossa lopulta enemmänkin muovimattoa sulanut - vai onko nuo siniset alueet kaikki sulaneita?
|
|
|
|
|
|