|
Jäyhä Jököttäjä
Poissa
Suosikkijoukkue: Jäps, HIFK 2-4
|
|
Vastaus #451 : 10.12.2011 klo 21:03:52 |
|
. PoPan velat nyt eivät "satoja tuhansia" ole mutta melko merkittäviä. Ei kuitenkaan niin merkittäviä etteikö yksittäinen henkilö (esimerkiksi Antti Sumiala itse) ei voisi seuraa sijoituksellaan pelastaa. ´Etteikö ei voisi´. Siis eipä pelasta Sumialakaan. Ovelasti naamioitu.
|
|
|
|
armoton yanar
Poissa
Suosikkijoukkue: Karhukopla
|
|
Vastaus #452 : 10.12.2011 klo 21:21:26 |
|
Eiköhän Ana olisi ne jo maksanut, mikäli herralla yhtään rahaa olisi jäljellä..
|
|
|
|
Baja
Poissa
|
|
Vastaus #453 : 10.12.2011 klo 21:39:46 |
|
Kait siellä johtokunnassa, taustoissa yms. on muitakin henkilöitä vastuussa kuin pelkkä Sumiala. Tuntuu että se puukon kärki osoittaa nykyään pelkkää Sumialan nimeä kohti. Kyllä jalkapalloseuroissa, niin RY:ssä kuin OY:ssäkin nyt useampia henkilöitä on, joilla on oikeuksia kuin myös velvoitteitakin. Ei kait PoPassakaan kaikki muut vastuussa yms. olevat ole tai ole olleet vaan "joo-joo" miehiä?
Minun(kin) mielestäni tuo lause, että kait ”esimerkiksi” Sumiala voisi nyt pelastaa PoPan, jos haluaisi tuntui siinä mielessä (sanotaan nyt) ihmeelliseltä, että miksi hän yksin?
|
|
|
|
popavoittoon
Poissa
Suosikkijoukkue: PoPa
|
|
Vastaus #454 : 10.12.2011 klo 21:44:21 |
|
´Etteikö ei voisi´. Siis eipä pelasta Sumialakaan. Ovelasti naamioitu.
Ajojahti Väsyksissä kirjoittelin, "ei" sanan voi poistaa. Kait siellä johtokunnassa, taustoissa yms. on muitakin henkilöitä vastuussa kuin pelkkä Sumiala. Tuntuu että se puukon kärki osoittaa nykyään pelkkää Sumialan nimeä kohti. Kyllä jalkapalloseuroissa, niin RY:ssä kuin OY:ssäkin nyt useampia henkilöitä on, joilla on oikeuksia kuin myös velvoitteitakin. Ei kait PoPassakaan kaikki muut vastuussa yms. olevat ole tai ole olleet vaan "joo-joo" miehiä?
Minun(kin) mielestäni tuo lause, että kait ”esimerkiksi” Sumiala voisi nyt pelastaa PoPan, jos haluaisi tuntui siinä mielessä (sanotaan nyt) ihmeelliseltä, että miksi hän yksin?
On totta että kaikki osoittelevat vain Sumialaa sormilla ja "Sumiala tätä", "Sumiala sitä" vaikka organisaatiosta nyt löytyy muitakin vastuuhenkilöitä. Sumiala nyt vain itselleni on PoPan hallinnon kasvot ja mies joka seisoo kaiken takana vaikka näin ei oikeasti olekkaan.
|
|
|
|
Baja
Poissa
|
|
Vastaus #455 : 10.12.2011 klo 21:51:29 |
|
Ajojahti Väsyksissä kirjoittelin, "ei" sanan voi poistaa. On totta että kaikki osoittelevat vain Sumialaa sormilla ja "Sumiala tätä", "Sumiala sitä" vaikka organisaatiosta nyt löytyy muitakin vastuuhenkilöitä. Sumiala nyt vain itselleni on PoPan hallinnon kasvot ja mies joka seisoo kaiken takana vaikka näin ei oikeasti olekkaan. Ok/aivan . . . Jos mietitään (leikitään) ajatuksella, että PoPa pystyy jatkamaan pelaamistaan kakkosessa, niin onko seuralla/joukkueella pelaajia sille tasolle. Siis niin, että joukkue pystyy vaikkapa uusimaan sarjapaikkansa? Eihän siinä kait olisi muuten mitään järkeä lähteä joillain liian nuorilla pojilla liikkeelle. Eli siis udellen: JOS, niin mistä pelaajat?
|
|
|
|
Woland
Poissa
|
|
Vastaus #456 : 10.12.2011 klo 21:57:18 |
|
On totta että kaikki osoittelevat vain Sumialaa sormilla ja "Sumiala tätä", "Sumiala sitä" vaikka organisaatiosta nyt löytyy muitakin vastuuhenkilöitä. Ketäs siellä sitten on? Oy:n ainoa hallituksen jäsen on Sumiala, joten juridisesti muita ei ole, mutta tokihan seurojen johdossa pyörii epävirallisemminkin porukkaa (esmes Jussi Lumio FC Lahdessa).
|
|
|
|
ismail
Poissa
Suosikkijoukkue: Brasilia -94
|
|
Vastaus #457 : 10.12.2011 klo 21:58:17 |
|
PoPan:n taru on loppu ja kaikki pakenevat, jotka voivat.
Vahvasti seuraan henkilöitynyt Sumiala enää jäljellä. Laivan kapteenin kuulukin seisoa loppuun asti. A-junnujen tarina jatkaa kulkuaan, kuten asiaan sopiikin.
Suonperän taianomainen vetovoima sokaisee kaikki, jotka eivät ole kiinnostuneita historiasta. Itsekritiikillä siunaamaton valmentaja joka pilasi jo yhden huippuikäluokan Porista ja sai monet tulevat Maradonat jäämään toukka-asteelle.
|
|
|
|
G-Woima
Poissa
|
|
Vastaus #458 : 10.12.2011 klo 22:08:31 |

Ei jatka. Tämäkin taru on loppu Ei osallistu SM:ään
|
|
|
|
Dukes
Poissa
Suosikkijoukkue: PoPa & Liverpool
|
|
Vastaus #459 : 10.12.2011 klo 22:09:39 |
|
Ei jatka. Tämäkin taru on loppu Ei osallistu SM:ään Lähde?
|
|
|
|
G-Woima
Poissa
|
|
Vastaus #460 : 10.12.2011 klo 22:14:46 |
|
|
|
|
|
popavoittoon
Poissa
Suosikkijoukkue: PoPa
|
|
Vastaus #461 : 10.12.2011 klo 22:15:44 |
|
Lähde?
Ylipäätään lähdettä näille "PoPan taru loppu"-jutuille olisi kiva kuulla? Seuran sisältä...
Oletko kenties itse sisäpiirissä? Mitä seuraavaksi tapahtuu?
|
|
|
|
ismail
Poissa
Suosikkijoukkue: Brasilia -94
|
|
Vastaus #462 : 10.12.2011 klo 22:28:33 |
|
Ylipäätään lähdettä näille "PoPan taru loppu"-jutuille olisi kiva kuulla? Sokeat odottavat kuulemista, muut näkevät.
|
|
|
|
Wecce
Poissa
|
|
Vastaus #463 : 10.12.2011 klo 22:40:20 |
|
Ei jatka. Tämäkin taru on loppu Ei osallistu SM:ään Tuohan on fiksua, veikkaan että asia ei ole vielä loppuun käsitelty.
|
|
|
|
mustahelmi
Poissa
|
|
Vastaus #464 : 10.12.2011 klo 22:43:25 |
|
Tuohan on fiksua, veikkaan että asia ei ole vielä loppuun käsitelty.
Eikös PoPan A-junnujoukkue ole periaatteessa MuSan? Eikö joukkue siis voisi osallistua MuSan nimellä SM-sarjaan?
|
|
|
|
Mülläri
Poissa
Suosikkijoukkue: FF²
|
|
Vastaus #465 : 10.12.2011 klo 22:48:48 |
|
Sääliksi käy Anaa. Kova yritys oli liigaan pari vuotta ja se oli ihan oikein. Pori kuuluu liigaan, PoPa ei sitä tehnyt, eikä tule tekemään. Suomessa jalkapallo (varsinkin Ykkösessä) on niin vitun armotonta taloudellisesti. Ana veti riskillä kuten kuului ja uppoaa nyt laivansa mukana. Toivottavasti herra jaksaa vielä joskus yrittää uudestaan. Futispersoona isolla alkukirjaimella, ne on Suomessa kortilla.
"popavoittoon" ja "Kuningas Sumiala" -nimimerkeille voin kertoa että PoPa ei tule pelaamaan 2012 minkään valtakunnan sarjassa. Lähdettä en ilmoita enkä jatka keskustelua täällä tästä aiheesta. Toisen lähteen toki voin ilmoittaa koska en halua suojella hänen henkilöllisyyttään tässä yhteydessä (Raikka 7.12).
Itse jatkan välivuoden jälkeen ensi kaudella Jazzin kannattajana. 1991 PPT --> 2004 putoaminen, siinä on kannatuspohjani takinkääntövittuiluille. Rakastan jalkapalloa - Rakastan Poria!
|
|
|
|
G-Woima
Poissa
|
|
Vastaus #466 : 10.12.2011 klo 22:54:18 |
|
Ylipäätään lähdettä näille "PoPan taru loppu"-jutuille olisi kiva kuulla? Oletko kenties itse sisäpiirissä? Mitä seuraavaksi tapahtuu? En ole. Näen ja kuulen vaan läheltä asioita
|
|
|
|
Timondinho
Poissa
Suosikkijoukkue: PoPa
|
|
Vastaus #467 : 10.12.2011 klo 23:06:25 |
|
"popavoittoon" ja "Kuningas Sumiala" -nimimerkeille voin kertoa että PoPa ei tule pelaamaan 2012 minkään valtakunnan sarjassa. Lähdettä en ilmoita enkä jatka keskustelua täällä tästä aiheesta. Toisen lähteen toki voin ilmoittaa koska en halua suojella hänen henkilöllisyyttään tässä yhteydessä (Raikka 7.12).
Meillä ilmeisesti eri lähteet. En tiedä onko kyseinen herra kuka aikoo maksaa PoPan velat jo ollut yhteydessä itse pääjehuun, eli Antti Sumialaan. Ja tämä Raikka kenet mainisitsit on ilmeisesti taas Anan vanhoja pelikavereita, eli Rami "Raikka" Nieminen vai? Nyt voimmekin odotella muidenkin entisten pelikavereiden analyysiä PoPan tilasta ja näin pääset shokkikirjaimin iltasanomien etusivulle. Ilouutiset, ne on tulossa.
|
|
|
|
linux
Poissa
Suosikkijoukkue: Stadin buliröda, MuSan Salama, Arsenal,Galatasaray
|
|
Vastaus #468 : 10.12.2011 klo 23:09:00 |

Mitä sinä nyt selität, eli mikä siis on pointtisi, mihin viittaat?
|
|
|
|
Timondinho
Poissa
Suosikkijoukkue: PoPa
|
|
Vastaus #469 : 10.12.2011 klo 23:12:05 |
|
PoPa tulee pelaamaan kakkosta ensi kaudella satavarmasti.
|
|
|
|
Baja
Poissa
|
|
Vastaus #470 : 10.12.2011 klo 23:23:51 |
|
PoPa tulee pelaamaan kakkosta ensi kaudella satavarmasti.
Onko tämä nyt loputtomiin pitkitettyä "Championship Manager" leikkiä, jossa PoPa pelaa "kakkosta"? Sinne varmasti on mahdollista hankkia pelaajat ja valmentajia yms. Vai kommentoitko että mistä he tulevat tähän oikeaan kakkosen joukkueeseen sen jälkeen, kun jokin Pelastaja-Pohatta on maksanut tarvittavat rästit pois... ensi viikolla tai sitten...
|
|
|
|
linux
Poissa
Suosikkijoukkue: Stadin buliröda, MuSan Salama, Arsenal,Galatasaray
|
|
Vastaus #471 : 10.12.2011 klo 23:29:51 |
|
Onko tämä nyt loputtomiin pitkitettyä "Championship Manager" leikkiä, jossa PoPa pelaa "kakkosta"?
Sama. Eli jos jätetään nämä demi.fi käyttäjiä kiinnostavat asiat sinne ja puhuttaisiin aikuisten oikeasti?
|
|
|
|
Timondinho
Poissa
Suosikkijoukkue: PoPa
|
|
Vastaus #472 : 10.12.2011 klo 23:33:34 |
|
En voi tässä vaiheessa paljastaa enempää. Katsokaa kumpi oli oikeassa keväämmällä. Saa ottaa talteen.
|
|
|
|
Mülläri
Poissa
Suosikkijoukkue: FF²
|
|
Vastaus #473 : 11.12.2011 klo 01:24:29 |
|
Meillä ilmeisesti eri lähteet. En tiedä onko kyseinen herra kuka aikoo maksaa PoPan velat jo ollut yhteydessä itse pääjehuun, eli Antti Sumialaan. Ja tämä Raikka kenet mainisitsit on ilmeisesti taas Anan vanhoja pelikavereita, eli Rami "Raikka" Nieminen vai? Nyt voimmekin odotella muidenkin entisten pelikavereiden analyysiä PoPan tilasta ja näin pääset shokkikirjaimin iltasanomien etusivulle. Ilouutiset, ne on tulossa.
Raikka nyt on muutakin kuin entinen pelikaveri. Sattui olemaan viime kaudella vielä PoPan manageri ja koko toiminnan "järki". Ana hoiti asioita intohimolla, ja kun meinas lähteä keulimaan oli Raikka se joka piti ohjat käsissä, piti siis siihen asti kun kesken kauden irtisanoutui. Miksi? Kysy sitä hiljaa itteltäs? Muutenkin noi sun jutut on kuin jostain sun oma tekemästä satukirjasta. Tuntuu ettet tiedä hölkäsen pölähtämää tästä asiasta tai mistään muustakaan. Siitä päättelenkin että onko tuo mainitsemasi pelastaja joka Anaan on ollut yhteydessä nimeltään Wilson Maj Perumali?
|
|
|
|
Vanja
Poissa
Suosikkijoukkue: Punainen on värimme!
|
|
Vastaus #474 : 11.12.2011 klo 10:26:37 |
|
Toistan edelleen tätä samaa - PoPa tulee pelaamaan kakkosta tulevalla kaudella, vaikka nyt saattaa näyttää synkältä. Odottakaahan vain, sieltä on tulossa kohta ilouutisia.
Ilouutiset, ne on tulossa.
Vieläkös pitkään näitä ilouutisia joudutaan vartoomaan? Saanko kysyä minkä ikäinen olet? Max 16 oma veikkaus
|
|
|
|
|
|