Tappiottomat ratkaisevat nousun21.10.
Tappiottomat ratkaisevat nousunNe kaksi Kakkosen joukkuetta, jotka pystyivät selvittämään sarjakautensa tappioitta, kohtaavat ensimmäisen kerran viikonloppuna taistelussa noususta Ykköseen. Seinäjoen Jalkapallokerho saa vieraakseen Raaseporin kaupungin Karjaan taajamasta paremmin käsipallosta tunnetun BK-46:n.
Euro Cup -säännöillä pelattavan otteluparin ensimmäinen koitos pelataan lauantaina Seinäjoen Keskuskentälle, jonne on odotettavissa melkoinen yleisöryntäys, sillä jo välieräottelussa Tampereen Ilvestä vastaan kentän laidoilla nähtiin Kerhon uuteen yleisöennätykseen oikeuttavat 2542 katsojaa.
Nyt on kyseessä vielä piirun verran kovempi koitos ja luonnollisesti panokset ovat sitäkin huikeammat, nousu on tarjolla jommalle kummalle joukkueelle kahden matsin yhteistuloksella.
Kumpikin vailla tappiotaKerho on pelannut tähän mennessä 36 ottelua peräkkäin ilman tappiota selvitettyään viime kauden kahdeksan viimeistä otteluaan, tämän kauden sarjapelit ja kaksi karsintamatsiakin ilman häviötä.
Kyseinen putki oikeuttaa ykköstilaan suomalaisessa jalkapallohistoriassa, sillä seuraavana listalla on 90-luvulla liigakarsintoihin yltänyt, mutta nykyisin Kolmosessa pelaava Kajaanin Haka, joka pelasi 33 ottelua peräkkäin ilman tappiota.
Huonosti ei ole sujunut karjaalaisillakaan, sillä BK-46 on pelannut nyt 32 ottelua peräkkäin tappiotta. Viime kauden päätteeksi joukkue pelasi neljä ottelua ilman tappiota, sen jälkeen 26 sarjapeliä ja vielä päälle kaksi karsintamatsia Klubi 04:ää vastaan.
Voisi kai sanoa, että tähän titaanien kohtaamiseen pääsivät juuri ne joukkueet, joiden "pitikin" päästä ottamaan mittaa toisistaan.
Erilaiset välierätKerhon osalta välieräottelut alkoivat nousukarsinnassa vierasmatsilla Tampereen Ilvestä. Kerho pelasi suhteellisen tasapainoisen matsin iskien kaksi elintärkeää vierasmaalia Petter Meyerin ja Arttu Seppälän toimesta.
Tuossa ottelussa olisi maaleja voitu tehdä toki enemmänkin, sillä ainakin jälkikäteen vaikutti vahvasti siltä, että Kerholta vietiin parikin selvää pilkkua ja Daniel Caumon maali hylättiin perusteitta paitsiona. Toki myös Ilves olisi saattanut saada yhden pilkun, mutta Kerhon kannalta katseltuna hyvä näinkin.
Kotiottelussa Kerho puolusti organisoidusti tehden tupsukorvista kehrääviä sylikissoja. Vieraat saivat ensimmäisen todellisen tekopaikkansa 90. minuutilla, jolloin Mohamed Jamac pääsi laukomaan alueelta. Sitä ennen oli toki Petter Meyer viimeistellyt jo kahdesti ja näin Kerho eteni finaaliin yhteismaalein 4-1.
BK-46 puolestaan osoitti osaavansa myös puolustamisen. Kotonaan joukkue jäi maalittomaan tasapeliin Klubi 04:ää vastaan, mutta Sonera Stadionilla juuri vaihdosta kehiin tullut Casper Källberg ratkaisi ottelun 86. minuutilla karjaalaisten 1-0 (0-0) voitoksi varmistaen samalla paikan karsintafinaalissa.
BK-46:n ja Klubi 04:n välierää olisi voinut ennakkoon veikkailla maalijuhliksi, sillä kummastakin joukkueesta löytyi potentiaalia vaikka kuinka paljon. Niklas Roiha on viimeistellyt jo 18 osumaa ja Klubi 04:n Joel Pohjanpalo iski kauden mittaan mielikuvitukselliset 33 osumaa.
Silti ratkaisevaan osaan nousikin puolustaminen ja sen taisi, Sonera Stadionilla yhden rankkarinkin hukannut, BK-46 paremmin.
BK-46 paransi koko ajanSuomen Cupissa keväällä FC Lahden ahtaalle laittanut BK-46 paransi kauden mittaan otteitaan koko ajan. Mitä pidemmälle syyskesä eteni, sitä suuremmalla itseluottamuksella juuri uuden kaksivuotisen sopimuksen tehneen valmentaja Timo Tuomen suojatit painoivat menemään.
Vaikka joukkue oli muutaman kerran Kerhon tavoin ahtaassa paikassa, joka kerta siitä sillasta noustiin ja tappiottomien otteluiden putki venyi entisestään.
BK-46 voitti Kakkosen Lohko B:n otettuaan tililleen 19 voittoa. Tasapelejä joukkue pelasi seitsemän. Joukkueen vahvin ase läpi kauden on ollut juuri tiivis joukkuepuolustaminen. Omissa, argentiinalaisen maalivahdin Anilton Cesar Cruzin takana nimittäin helähti ainoastaan 18 kertaa.
Joukkueen tervävintä purukalustoa edustavat maalitykki Niklas Roihan lisäksi argentiinalaiskaksikko Matias Astrada ja Lucas Mondino.
Hyökkäyssuuntaan kaksikko on ihan eliittiä tässä sarjassa. Astrada pelasi viime kaudella Kakkosta Ykköseen nousseen HIFK:n väreissä ajaen vastustajien puolustukset mielenterveydellisiin ongelmiin arvaamattomuutensa ansiosta. Samaa on taatusti luvassa edelleen, eikä Mondino sen huonompi ole.
Joukkueen muista pelaajista tärkeitä hahmoja ovat erityisesti aiemmin Grankulla IFK:ssa yhdessä Petter Meyerin kanssa pelanneet Henrik Henriksson ja Marko Heino topparin tontilla.
Maalinteko on joukkueessa jakautunut Roihan lisäksi 11 muun pelaajan kesken. Mondino osui 11 kertaa ja Astrada seitsemän kertaa. Klubi 04:ää vastaan ratkaisuut Källberg iski tuossa kamppailussa samoin kauden seitsemännen maalinsa.
Heino on käynyt alakerrasta viimeistelemässä viisi maalia ja loukkaantumisen takia sivussa finaalipeleistä oleva argentiinalainen Nicholas Brain on onnistunut neljä kertaa. Jesse Pitkänen ja Henrik Henriksson maalasivat kahdesti Niklas Laineen, Samir Attouchen, Joakim Pihlströmin ja Joni Alhon osuttua kertaalleen.
Silmiinpistävää BK-46:n kaudessa on ollut myös se, että joukkueen pelaajisto on katsellut punaista korttia peräti kuusi kertaa, jos mukaan lasketaan Suomen Cupin ottelu FC Lahtea vastaan.
Astradan tilille punaisia on tullut kaksi. Attouche, Cruz, Mondino ja Heino ovat muut punaista nähneet vierailijat.
Enemmän menestystä käsipallossaBK-46 on, kuten numerot osoittavat, perustettu 1946, jolloin seuran lajeina toimivat samat kuin nykyisinkin, eli käsipallo ja jalkapallo. Juuri käsipallostaan seura onkin tullut tutksi, sillä Suomen Mestaruuksia on tilillä hulppeat parikymmentä.
Jalkapallojaosto ei ole päässyt vastaavilla meriiteillä juhlimaan, mutta onpa BK-46 kuitenkin pelannut aikaisemmin nykyistä Ykköstä vastaavalla sarjatasolla neljä kautta vuosina 1957, 1961 ja 1968-69.
Tällä haavaa joukkue pelaa toista peräkkäistä kauttaan Kakkosessa nousutuaan sarjaan syksyllä 2009 maalieron turvin Kolmosesta. Tuo nousukin oli karvan varassa, sillä viimeisellä kierroksella joukkue ohitti Esbo BK:n voitettuaan vieraissa Helsingin palloseuran 2-0 espoolaisten jouduttua tyytymään tasapeliin.
Länsi-Uudeltamaalta kotoisin oleva joukkue tulee Raaseporin kaupungin toiseksi suurimmasta taajamasta, Karjaalta, missä järjestettiin muuten 90-luvulla melkoisia futiskarnevaaleja.
Piirijoukkuetta vastaan vierailivat pelaamassa mm. Sheffield Wednesday, Manchester United, Chelsea, Norwich City ja Nottingham Forest, kaikki pääsarjajoukkueita tuolloin.
Jalkapallokulttuurin puutteesta ei pääkielenään ruotsia puhuvaa yhteisöä syyttää millään tavalla, sillä seuran kannattajat, Pålkkasvinen, ovat seuranneet joukkuettaan uskollisesti ottelusta toiseen ja keskiviikon matsissa Sonera Stadionillakin mökä oli sen mukainen.
Kerhon aseet omassa pelissäKerho lähtee ottelupariin omilla vahvuuksilaan. Jonkin verran BK-46:n pelaamisesta on tiedossa, mutta lienee oikein sanoa, että myös vieraiden leirissä joudutaan pohtimaan, miten Kerho kesytetään.
Kerho on hieronut ja hionut omaa peliään läpi kauden ja tulokset ovat olleet minimissäänkin tyydyttäviä. Yhtään romahdusta ei ole vielä nähty, eikä ole mitään syytä, miksi sellainen tulisi tässäkään kohtaa.
Otteluparista ovat varmuudella sivussa pitkäaikaispotilaat Jesse Jääskeläinen, Toni Kujala ja Tiitus Lehtinen, sekä mitä suurimmalla todennäköisyydellä myös keuhkokuumeeseen sairastunut maalivahti Mika Johansson.
Käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että käytössä on jokseenkin sama materiaali kuin välierissäkin. Nähtäväksi jää, millaisia muutoksia vastuuvalmentaja Christoffer Kloo kokoonpanoon tekee, vai tekeekö lainkaan.
Ainakin 22 maalia viimeistelleelle Petter Meyerille ottelussa on panosta paljon. Siis nousupaikan lisäksi. "Petsku" odottaa innolla entisten pelikavereittensa kohtaamista.
Muilta osinhan BK-46 ei ole oikeastaan millään tavalla tuttu Kerholle tai Kerhon pelaajille.
Sen sijaan joukkue on kohdannut muutaman joukkueen, joiden kanssa Kerhokin on viime kausien aikana pelannut.
BK-46 kukisti Kerhon välierissä kaataman Ilveksen sarjapeleissä kahdesti. Ensin joukkue haki pisteet Tammelasta lukemin 2-0 ja kotonaan Karjaan Keskusnurmella tulos oli suorastaan tyrmäävä 4-0.
Tutuksi tuli myös Kerhon Suomen Cupista pudottama porilainen FC Jazz. Kotonaan BK-46 pelasi jazzaajien kanssa 1-1 ja vieraissa 2-2. Kerho puolestaan voitti FC Jazzin olohuoneessaan 4-0.
Klubi 04:nkin Kerho ehti kohtaamaan talvikauden treenipelissä. Silloin vierasjoukkueella oli matkassa myös 20 maalia pyssyttänyt Kastriot Kastrati, joka nyt pelaa Hakassa Veikkausliigaa. Tuon matsin Kerho voitti Arttu Seppälän osumalla 1-0.
Kuten tuloksetkin osoittavat, luvassa on varmasti jännittävä ja tasainen taistelu noususta Ykköseen.
Ottelutapahtuma alkaa klo 13.30 ja itse matsi starttaa kello 15.00 Keskuskentällä.
Otteluisäntinä toimivat Eepee, Mever ja Movemakers.
Tervetuloa kannustamaan Kerhoa kohti Ykköstä!