Timi jää Honkaan, Rade jää Honkaan ja tekee jatkosopimuksen, Demban ja Dudun mahdollisesta lähdöstä ei ole kuulunut toviin mitään siihen viittaavaa... Eikös Hongan pitänyt joutua myymään kaikki tähtensä ja hirveässä talouskurimuksessa kamppailla lähempänä MYPAa kuin Klubia
Jep, hyvältä näyttää ainakin toistaiseksi. Vaikka lieneekin liian aikaista, niin voisi hahmotella vähän ensi kauden optimiavausta.
-------Väyrynen------------(Lähde, Dudu?)
Demba?--Vasara--Otaru---- (Äijälä, Petrescu, Mäkijärvi, Seferi)
-----Dunkku-Schüller -------(Simpanen,??)
Sampo-Lum-Tapsa-Aalto ----(Hatakka, Aaltonen, ??)
-------Tupe ----------------(Viitala)
Tähän lisäksi vielä mahdolliset Pallohongan ja Klubi 04:n pelaajat, niin vaikuttaa siltä, että tämän hetkisillä tiedoilla Honka taistelee Europaikoista siinä missä aikaisempinakin vuosina. Demban lähtö toki kirvelisi, mutta tilalle on laittaa esimerkiksi Äijälä, jota en mielelläni enää näkisi puolustajan tontilla. Myös Vasara, Petrescu ja Mäkijärvi pystyvät pelaamaan laidalla, joten en ottaisi mitään paniikkia tuon ruudun täyttämisestä. Dudunkin lähtö näkyisi oikeastaan pikemminkin ringin leveydessä kuin laadussa. Puolustus on joka tapauksessa nuori ja kokematon, ja tämä onkin oikeastaan ainut osa-alue, johon homma voi kaatua. Noh, paljon ehtii vielä tapahtua ennen kauden alkua..