Pyhimys
 Poissa
|
 |
: 12.02.2007 klo 11:11:48 |
|
Seuraava ei täytä matkaraportin perinteisiä vaatimuksia, mutta koska se on kirjoitettu futismatkan innoittamana, niin laitetaan se tänne. Kirjoitus on kolmen viikon takaa, ja viimeisen kappaleen asia on sinänsä jo ehtinyt vanhentumaan.
---------------------------------------
Kohti Valioliigan onnelaa
”Silloin viimeistään tietää, että kriisiajat ovat käsillä, kun näkee Southamptonin yläpuolellaan sarjataulukossa.” Terry McDermott tiivisti tammikuun 2004 Veikkaajassa Valioliigan sarjataulukossa vallinneen nurinkurisuuden. Perinteisesti sarjan hännillä rypenyt Southampton oli kivunnut sarjassa neljännelle sijalle muutaman pykälän McDermottin ex-joukkue Liverpoolin yläpuolelle.
Kaksi vuotta aikaisemmin Southampton oli kaksinkertaistanut yleisökapasiteettinsä jätettyään Valioliigan pienimpiin stadioneihin lukeutuneen The Dellin, edellisenä keväänä joukkue oli yllättäen edennyt Englannin cupin loppuotteluun, ja Gordon Strachanin johdolla Pyhimykset näyttivät lopulta aloittaneen taistelun kansainvälisille kentille oikeuttavista sarjasijoituksista.
Jatkuvuudesta ja vakiintumisesta liigan ylempään kastiin ei kuitenkaan ollut tietoakaan, vaan vuoden 2004 aikana managerikaruselli pyöri etelärannikolla varsin villisti. Maaliskuussa Strachan lähti joukkueesta, ja vielä saman vuoden aikana joukkuetta ehtivät luotsaamaan Paul Sturrock, Steve Wigley ja naapurijoukkue Portsmouthin jättänyt Harry Redknapp. Mikään ei auttanut, vaan Southamptonin 27 vuotta jatkunut taivallus ylimmällä sarjatasolla päättyi katastrofaaliseen putoamiseen toissa keväänä.
Kuilu kasvaa
Vielä 1980-luvun alkupuoliskolla otteluiden televisioinneista saadut tulot oli jaettu tasan kaikkien Englannin liigaan kuuluneiden 92 joukkueen kesken. Kesällä 1985 TV-rahojen jako muuttui suurten seurojen painostuksesta siten, että puolet kakusta meni ylimmän divisioonan joukkueille, ja lopullisen murroksen englantilainen jalkapallo koki ensimmäisen divisioonan joukkueiden irtauduttua Englannin liigasta vuonna 1992.
Valioliigan ensimmäinen oma muhkea TV-sopimus solmittiin viideksi vuodeksi ja oli arvoltaan 305 miljoonaa puntaa. Vuosituhannen alussa otteluiden televisioimisesta maksettiin 400 miljoonaa puntaa kaudessa, ja nykyinen kolmen vuoden sopimus on sekin 1,1 miljardin arvoinen. Ensi syksynä sopimus paisuu entisestään, ja vuoden päästä Valioliigan mestaruutta juhliva joukkue kuittaa liigapeleistä arviolta 50 miljoonaa puntaa TV-rahoja. Samaan aikaan Valioliigan ulkopuolelle jääneet joukkueet ovat oman, huomattavasti vaatimattomamman, sopimuksen varassa. Esimerkiksi kaudella 2003-04 Arsenalin 56,6 miljoonan punnan tulot Valioliigan ja Mestareiden liigan TV-sopimuksista olivat kaksi kertaa suuremmat kuin Englannin liigan 72 joukkueen televisioinneista yhteensä keräämä summa.
Valioliigan ja Englannin liigan välisen taloudellisen kuilun ylittää joka vuosi kolme joukkuetta molempiin suuntiin. Putoaminen on syössyt monta seuraa valtaviin velkoihin, ja toisaalta sarjassa säilymiseksi ollaan valmiita tuhlaamaan miljoonia. Viimeisimmäksi esimerkiksi putoamiskurimuksessa painivien joukkueiden epätoivosta kelpaa sarjan hännillä rämpivän West Hamin australialaiselle Lucas Neillille tarjoama järjetön sopimus, joka takaa keskinkertaiselle puolustajalle 60 000 punnan viikkotulot.
Uusi todellisuus
Southamptonin pudottua Valioliigasta hyökkääjä Peter Crouch myytiin Liverpooliin seitsemällä miljoonalla punnalla, ja vuosi sitten toinen Englannin maajoukkuepelaaja Theo Walcott siirtyi Arsenaliin viiden miljoonan punnan siirtosummalla. Suurinta menoerää, pelaajien palkkoja, pystyttiin leikkaamaan ensimmäisellä tilikaudella Mestaruussarjassa noin kymmenellä miljoonalla punnalla. Siitä huolimatta, että seuraa on hoidettu järkevästi ja palkkakustannukset ovat laskeneet lähemmäksi sarjaportaan edellyttämää tasoa, pienentyneet TV-tulot vetivät tuloksen runsaat kolme miljoonaa puntaa miinukselle.
Taloudellisen tappion ohella Southamptonin ensimmäinen vuosi Mestaruussarjassa oli myös pelillisesti kehno sarjasijoituksen jäätyä lopulta kahdenneksitoista. Kesällä valtaan astunut uusi johtokunta käytti kauden kynnyksellä rohkeasti vajaat kuusi miljoonaa puntaa uusiin vahvistuksiin. Southamptonin ainoa tavoite tällä kaudella onkin paluu Valioliigan onnelaan.
Kaikki tai ei mitään
Tammikuun lopulla olen Loftus Roadilla Lontoossa seuraamassa kahden vanhan valioliigajoukkueen kohtaamista. Kotijoukkue QPR taapertaa sarjan häntäpäässä, ja vieraaksi saapunut Southampton on sarjassa viidentenä. Heikkotasoisen pelin loppuhetkillä Pyhimykset onnistuvat kolmentuhannen vierasfanin iloksi maalinteossa kahdesti. Kotijoukkueen kannattajat sen sijaan ovat hiljaisia, haudanvakavia ja selvästi huolissaan. Loistokkaampiakin aikoja nähnyt QPR:n kannattaja kääntyy ja toteaa: ”Lads, we are going down”. Kotifanien unelma uhkaa loitota kauemmaksi.
Ottelun kohutuin pelaaja on Southamptonin 17-vuotias laitapuolustaja Gareth Bale, jonka upeat vapaapotkumaalit ovat nostaneet walesilaisen yhdeksi tammikuun siirtoikkunan puhutuimmista pelaajista ja josta Southamptonin tulevaisuus monella tavalla riippuu. Pitäisikö Bale myydä kymmenellä miljoonalla punnalla ja riskeerata noususta saatavat puntapinot? Vai pitäisikö yrittää palata Valioliigaan Balen johdolla ja projektin epäonnistuessa luopua jatkosopimuksesta kieltäytyneestä pelaajasta huomattavasti pienemmällä siirtosummalla? Joko Southampton nousee keväällä Valioliigaan tai vajoaa unholaan.
|
