Fyysinen harjoittelu

[Bunuel]

Kiitos vastauksista, sama kuva minullakin oli. Yksilölajien puolen tunteva kaverini vaan hämmästeli, kun kuuli, ettei mitään oikeaa korvausta olisi luvassa.

Yksilöfysiikkalajin ammattivalmentajana olisi mielenkiintoista kuulla mitä kaverisi hämmästeli,  joukkulajeissa (käytännössä lätkä+futis) palkanmaksu on moninkertaisesti yleisempää yksilölajeihin verrattuna. Muutamia poikkeuksia toki on kuten taitoluistelu, voimistelu, ratsastus, tennis, uinti jne. joissa on olemassa eetosta siitä että (ammattitaitoisesta) työstä kuuluu maksaa palkkaa.

[joku roti]

Yksilöfysiikkalajin ammattivalmentajana olisi mielenkiintoista kuulla mitä kaverisi hämmästeli,  joukkulajeissa (käytännössä lätkä+futis) palkanmaksu on moninkertaisesti yleisempää yksilölajeihin verrattuna. Muutamia poikkeuksia toki on kuten taitoluistelu, voimistelu, ratsastus, tennis, uinti jne. joissa on olemassa eetosta siitä että (ammattitaitoisesta) työstä kuuluu maksaa palkkaa.

Toki liian yleistäen sanottu, että yksilölajit tunteva, kun niitä yksilölajeja on aika laaja kirjo, kuten luettelet. Kyseessä on aktiiviurheilija ja työnsä puolesta useiden eri lajien, seurojen ja joukkueiden kanssa toimiva hlö. En osaa tarkemmin sanoa miksi asiaa hämmästeli, mutta häntä on valmennustehtäviin pyydetty ja ehkä hänelle palkkaa olisi niistä tehtävistä luvattu. Hämmästeli sitten miksei futiksen puolella näin ole.

[fingerström]

Varmaan sanoisin että 99% valmentajista tekee hommaa Suomessa kulukorvauksilla. Tuo 1% sitten jakaantuu vielä niin että suurin osa tekee puolipäiväisesti fudista ja esim. jotain seuran muita toimia siinä ohella ja todella pieni määrä tekee hommaa puhtaasti ammatikseen. Ja tämä viimeinenkin ryhmä usein sitten niin että "Kun maksetaan palkkaa, niin laitetaan kaikki työtkin sille" asenteella seuroilta.

Tää ketju on nyt vähän väärä isommalle palkkakeskustelulle, mutta ehkä joku keksii, mihin nämä viestit voisi siirtää? Joka tapauksessa, tunnistan vuosien kokemuksesta tuon ylläkuvatun tilanteen enkä epäile, ettei se vieläkin olisi arkea. Mutta onhan tuo malli ihan helvetin huono ja asiat voi hoitaa paremminkin. Aina on ongelmia, ei niistä pääse, mutta kyllä systeemitasolla niistä ongelmista voi päästä eroonkin. Kyse on siitä miten homma organisoidaan. Minusta pitäisi olla itsestäänselvää, että työstä tai työsuorituksesta maksetaan palkka / palkkio ja että kulukorvauksilla ei puliveivata. Puhdas harrastaminen on puolestaan harrastusta eikä siitä tietenkään myöskään mitään liksaa makseta. Sen sijaan minusta suinkaan oleellista ei ole se, tuleeko pelkällä valmennusliksalla toimeen enkä ole edes ihan varma siitä, pitäisikö puhtaan junnuvalmentamisen olla leipätyötä. Mutta asiallinen korvaus pitää saada.

Mä toimin seurassa, joka aloitti junnutoiminnan uudestaan reilut 13 vuotta sitten. Junnujen määrä on satakertaistunut, kasvu on tapahtunut tasaisesti ja se jatkuu koko ajan. Jokainen valmentaja viimeistä apuvalmentajaa myöten saa hommistaan asiallisen koulutukseen ja työn vastuullisuuteen sidotun verokirjallisen tuntiliksan. Liksat maksaa seura eikä joukkue. Valmentajien esimiehinä toimii tällä hetkellä kolme kuukausipalkkaista valmennuspäällikköä, jotka jakavat resurssit eli kenttävuorot ja valmentajat joukkueille ja valvovat toimintaa. Heidän esimiehinään toimii seuran johto, joka pitää kirjaa valmennuspäälliköiden työtuntimääristä. Valmennuspäälliköiden on pidettävä vapaansa ja lomansa eivätkä he saa valmentaa vapaa-aikanaan pohjalta "mitä se muille kuuluu, mitä mä teen". Seura maksaa myös valmentajien koulutuksen ja heitä myös aktiivisesti ohjataan koulutukseen. Vastahankaisuutta koulutukseen katsellaan nyrpeästi. Omien valmentajien lisäksi seura (ja myös joukkueet) ostavat paini-, taistelulaji- ja yleisurheiluseuroilta erityisosaamista. Sitä saisi varmaan olla enemmänkin.

Eihän tuo systeemi tietysti mikään onnela ole, mutta se mahdollistaa koko seuran toiminnan vähittäisen hilautumisen ylöspäin niin, että romahdusta ei oikeastaan voi ilman sarjaa järjettömiä mogia tulla. Toiminta on ennustettavaa.

Systeemihän maksaa ja samaan aikaan seuran kausimaksut ovat vastaavalla volumella toimivien helsinkiläisseurojen halvimmat. Se johtuu siitä, että joukkueet eivät ole itsenäisiä toimijoita eivätkä kerää esimerkiksi kausimaksuja, vaan seura kerää maksut ja jakaa resurssit. Synergiahyöty on erittäin iso. Se myös tarkoittaa sitä, että pienempiäkin joukkueita voidaan pitää yllä, koska jokainen pelaaja on samassa asemassa hoidettuaan velvollisuutensa. Se myös vähentää mahdollisuuksia siihen, että joku kaappaa joukkueen ja lähtee hilaamaan sitä "kunnianhimoisesti" ylöspäin ja hajottaa koko roskan.

[Nuorenanätti]

Hyvä kirjoitus tuossa yllä. Fingerströmsöläistä melkein Onnela-mallia kohti voitaisiin tähdätä muuallakin.

[erno]

Jep, tuo kuulostaisi sangen hyväksi malliksi tännekin.

[Pomppiva pallo]

Nimimerkki ”spangen” kommentit ovat hauskoja.  Suosittelen lukemaan muutamaan kertaan vaikka ParempiaPelaajia - kirjan, jonka ovat kirjoittaneet Forsman, Lampinen, Meri. Toiseksi sinun kannattaisi mennä edes kerran elämässä kuuntelemaan Forsmania tai Lampista ihan livenä. Voisit tehdä heille kysymyksiä ja saada jokaiseen kysymykseesi sekä faktoihin liittyvän vastauksen sekä Lampiselta vielä vastaukset ihan käytännön rautalankana väännettynä, että ymmärtäisit tulokulman asioihin oikeasti. Lisäksi heiltä saa myös vastauksen, en tiedä, jos he eivät osaa antaa selkeää vastausta. Yleensä saa johonkin faktaan tai todennettavaan käytännön toteukseen, ratkaisuun perustuvan vastauksen. Itse olen ollut kuuntelemassa Forsmania ja Lampista livenä luentosalissa ja käytännössä. Tuollaiset kokemukset voisivat muuttaa sinunkin käsitystä siitä, mitä se osaaminen on oikeasti.

[naumanen]

Foorumilla on tällainen ohje "Keskustelkaa nimimerkkien esittämistä aiheista, älkää nimimerkeistä. Jos olette eri mieltä aiheessa esiintyneestä mielipiteestä, perustelkaa oma näkökantanne mahdollisimman hyvin sen sijaan, että keskittyisitte ainoastaan toisen mollaamiseen. Näin keskustelu saadaan oikeasti etenemään eikä jäädä pelkälle juupas/eipäs -väittelyn tasolle."

Meri, Forsman, Lampinen: Parempia pelaajia -kirjasta keskustellaan Lindgren & Sihvonen podcastissa noin puolen tunnin kohdalta alkaen: https://areena.yle.fi/audio/1-50951792 Furistohtori on käsitellyt psykologista puolta T10-joukkueen näkökulmasta: https://www.futistohtori.fi/artikkelit/parempia-pelaajia-perustarpeista-huolehtimalla

Hannle Forsmanin gradun "Kokonaisvaltainen lahjakkuuden tunnistaminen ja kehittäminen jalkapallossa" löytää puolestaan täältä: https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/41704

[Matti Lintunen]

Fyysinen harjoittelu on lajimme helpoin osa-alue.

Vaikka lajimme on yksi vaikeimmista, koska kestävyyden korostaminen syö voimaa ja nopeutta ja kaikki tuosta päinvastoin, mikään ei saa ylikorostua paitsi hetkellisesti mahdollista suurta puutetta korjatessa.

Vahvuuskin se voi olla se fyysinen suorituskyky,mutta ei enää huipulla, jossa kaikki harjoittelevat hyvin...ehkä, ainakin maailmalla.

[Spangen]

Meri, Forsman, Lampinen: Parempia pelaajia -kirjasta keskustellaan Lindgren & Sihvonen podcastissa noin puolen tunnin kohdalta alkaen: https://areena.yle.fi/audio/1-50951792 Furistohtori on käsitellyt psykologista puolta T10-joukkueen näkökulmasta: https://www.futistohtori.fi/artikkelit/parempia-pelaajia-perustarpeista-huolehtimalla

Hannle Forsmanin gradun "Kokonaisvaltainen lahjakkuuden tunnistaminen ja kehittäminen jalkapallossa" löytää puolestaan täältä: https://jyx.jyu.fi/handle/123456789/41704
Tuo on ote Forsmanin gradusta. Ei paljon avata mitä linkkien takana sanotaan.

Aikaisempien tutkimusten mukaan monipuolinen liikkuminen usean lajin kautta
lapsuudessa voi olla tärkeää huippu-urheilijan urakehityksessä (Baker, 2003; Baker ym.,
2003; Bloom, 1985; Cote & Hay, 2002; Soberlak & Cote, 2003). Tämän on todettu
olevan tärkeää etenkin joukkuelajeissa. Bakerin ym. (2003) mukaan monipuolinen
liikkuminen saattaa olla yhteydessä jopa suhteellisesti pienempään määrään oman lajin
harjoittelua huipputason saavuttamiseksi. Jalkapallossa muiden lajien harrastamisen ei
ole todettu erottelevan tulevia huippupelaajia muista pelaajista, joten jalkapallossa
menestymisen kannalta olennaista on jalkapallon harjoittelu joukkueen kanssa ja omalla
ajalla jo lapsuusvaiheessa (Ford ym. 2009; Helsen ym. 1998; Ward ym. 2007).

Haastattelussa Lampinen viittaa puuhasteluun ja sanoo, että "meillä höpötetään monilajisuudesta".

Jos näillä perusteilla dumataan monilajisuus ja rajataan muut lajit pois pikkulapsille, niin äkkiseltään kuulostaa melko pahasti yksikertaistetulta johtopäätökseltä.

Kyllä lapsen kannattaa harrastaa monilajisesti ja tehdä lajivalintansa vasta pitkälti yli 10-vuotiaana. Se on jo motorisen kehityksen ja omien suosikkilajien kartoittamiseksi oleellista. Tietysti joku yksilajisuuden maaninen puolestapuhuja voi olla eri mieltä, ja haluaa että 6-vuotiaat jo valitsee pelkän futiksen, mutta tarvittavat futistaidot ja kilpailullisuuden oppii kyllä, vaikka harrastaisi pari kertaa viikossa jotain muuta ja kausiluontoisesti enemmänkin. En yksinkertaisesti usko tälläiseen "omimiseen" ja koen sen jopa lapsille haitalliseksi.

Näille voi naureskella niin paljon kuin haluaa ja huutaa Eerikkilän luentosalissa hurraata Kyöstille ja Hannelelle.

[naumanen]

Sen verran aiheesta innostuin, että katsoin, mitä aiheesta on viime aikoina kirjoitettu. Tälalienn yhteenvetoartikkeli löytyi: Talent Identification and Development in Male Football: A Systematic Review https://link.springer.com/article/10.1007/s40279-017-0851-7

Understanding what facilitates engagement and effectiveness in sports practice may contribute to the development and implementation of effective programmes [18]. A widely held view is that 10,000 h of deliberate practice (highly structured activity with the specific goal of improving performance, which requires effort and is not inherently enjoyable [21]) are necessary and sufficient to reach expert level, as initially suggested by Chase and Simon [72]. However, there is considerable variation in these figures within and across sports, with some data suggesting that there are significant differences among sports in the average amount of practice time required to progress from novice to senior national representation [15]. Due to the inherent non-linearities in human development, the amount of time needed to achieve an expert level cannot be precisely specified [6]. Nevertheless, recent research indicates that the number of accumulated hours spent in football-specific team practice at early ages (6–12 years) is associated with higher levels of expertise in English [73–76], Swiss [77], German [78] and Norwegian [79] football players. The overall conclusion is that specific practice is relevant, but the quantity that is needed cannot be predicted in advance due its interaction with other constraints.

The potential benefits of being involved in enjoyable activities related to a specific sport during childhood have been extensively discussed by the scientific community [18]. The studies reviewed here support the idea that involvement in deliberate football-specific play activities per se is not an important correlate of expertise; however, at early ages (6–15 years), an optimal balance between deliberate practice and deliberate play (early developmental activities, specifically designed to maximise enjoyment, and which are intrinsically motivating and provide immediate gratification [80]) appears to be related to higher levels of expertise [37, 38, 73, 74]. Indeed, a greater number of hours accumulated per year in practice or football-specific play activity during childhood [76, 81], or between 14 and 18 years old [75], was a strong predictor of perceptual–cognitive expertise in football-related tasks. Additionally, evidence from different sports demonstrated that early specialisation is not the only pathway to reaching high levels of expertise. It seems that early diversification can also lead to elite performance (see Coutinho et al. [18] for a review), especially in sports where the peak performance is achieved after biological maturity [15]. However, playing other sports in addition to football at a young age does not have a significant influence on the level of expertise achieved in football [73–75, 82]. These two contrasting development pathway patterns (early specialisation and early diversification) have been discussed extensively in the literature [6]. Nonetheless, the characterisation of past sport experiences based on footballers’ perceptions is somewhat restricted, thus highlighting the need for longitudinal studies integrating macro-structural approaches (e.g. deliberate practice) with theoretical ideas concerning the micro-structure of different learning activities [6, 18]. For this, future research on footballers’ retrospective reports should be complemented with real-time systematic observation of players’ practice and play activities [18].

mutta siihen katkesi kanan lento, kun
6. Davids K, Gullich A, Shuttleworth R, et al. Understanding environmental and task constraints on talent development. In: Baker J, Cobley S, Schorer J, Wattie N, editors. Routledge handbook of talent identification and development in sport. London: Routledge; 2017. p. 192–206. ja
18. Coutinho P, Mesquita I, Fonseca AM. Talent development in sport: a critical review of pathways to expert performance. Int J Sports Sci Coach. 2016;11(2):279–93.
ei ole oikeuksia.

Ehkä tuon voisi vetää yhteen: mitä enemmän keskittyy futikseen sen parempi, erityisesti jos lapsena osa siitä on höntsää, millä vältetään "pakkopulla".

Mutta toisaalta, kuten superjunnun valmentaja sanoi heille, "1% brittien akatemiapelaajista pelaa koskaan Valioliigaa, joten eiköhän pelata ja pidetä hauskaa".

[Kausari]

https://www.suomifutis.com/2022/09/fysiikkavalmentajalta-tayslaidallinen-italialaisseurojen-harjoitusmetodeille-absurdia/?utm_campaign=twitter&utm_medium=twitter&utm_source=twitter

Suomessa harjoitellaan pääsääntöisesti kuten Italissa - "Modernit harjoitusmetodit".

[mieskone]

https://www.suomifutis.com/2022/09/fysiikkavalmentajalta-tayslaidallinen-italialaisseurojen-harjoitusmetodeille-absurdia/?utm_campaign=twitter&utm_medium=twitter&utm_source=twitter

Suomessa harjoitellaan pääsääntöisesti kuten Italissa - "Modernit harjoitusmetodit".

Aika usein harjoittelu  on sen mukaan millaisia tyyppejä seurassa sattuu olemaan. ainakin silloin kun seurasin jalkapalloa enemmän
 Italiassa oli paljon vanhoja pelaajia seuroissa jolloin lihashuolto ja palautuminen seuraavaan peliin oli tärkeää. Tosin silloin englannissa harjoitukset oli kulmapotkuja tunti ja sitten oluelle.

[joosar]

'Ilveksessä testataan kolme kertaa kaudessa kaikki juniorit E10 ylöspäin. Testataan 10 ja 30 m nopeus, kevennyshyppy ja MAS-testi. Tulokset kirjataan koko seuralla käytössä olevaan Coachtoolsiin, mistä näkee pelaajakohtaisen kehittymisen sekä vertailun joukkueen parhaaseen'

Kuinka Ilveksessä tehdään harjoittelua näiden tulosten tulkitsemiseen käytännössä? Elikkäs muutetaanko harjoittelussa jotain jos vaikka esim. kevennyshypyt ovat keskiarvoltaan huonompia kuin edellisvuosien vastaavilta ikäluokilta.

[kovis11]

En tiedä onko tämä nyt oikea paikka kysellä lähes ikämiesikäiselle neuvoja.

Futista oon pelannut jotain 15 vuotta. Aikuisiällä en oo muuta liikuntaa juurikaan harrastanut futiksen lisäksi ja paino on noussut vuosien saatossa, viime kausi vedettiin 187cm/120kg mitoissa ja aika hankalaa oli. Takareidet revähteli useamman kerran kauden aikana. 3-4kk käynyt nyt salilla missä on korostetusti fysion ohjeilla vahvistettu takareisiä ja ne ei ole nyt enää oireillut pelatessa.

Oon kuntosalilla käynyt 2-3 krt viikossa ja treenin jälkeen polkenut kuntopyörällä pk-vauhtia puolen tunnin lenkkejä. Siihen päälle kerran viikossa futistreenit. Pelatessa olen jaksanut hyvin ainakin hölkötellä, että kuntopohja on varmaan ihan ok. Kentällä ongelma on kömpelyys, hitaat jalat ja spurttien kestämättömyys. Ei ihme tosin tällä painolla.

3-4kk aikana paino tippunut 5kg. Tekisi mieli lisätä harjoitteluun intervallitreenejä ja nopeusvoimaa. Voiko näitä vetää sekaisin vai kannattaisiko treenejä jaksottaa, esimerkiksi nyt vielä voimankasvatusta ja kestävyyttä. Sen jälkeen enemmän intervalleja ja keväämmällä sitten nopeusvoimaa hyppelemälllä jne?

Tietysti kentällä helpottaa jo pelkästään jos saisi painosta vielä vaikka 20kg pois ja varmaan aika sama treenin suhteen kunhan sen ylipainon selättää.

[Metsän poika]

En tiedä onko tämä nyt oikea paikka kysellä lähes ikämiesikäiselle neuvoja.

Futista oon pelannut jotain 15 vuotta. Aikuisiällä en oo muuta liikuntaa juurikaan harrastanut futiksen lisäksi ja paino on noussut vuosien saatossa, viime kausi vedettiin 187cm/120kg mitoissa ja aika hankalaa oli. Takareidet revähteli useamman kerran kauden aikana. 3-4kk käynyt nyt salilla missä on korostetusti fysion ohjeilla vahvistettu takareisiä ja ne ei ole nyt enää oireillut pelatessa.

Oon kuntosalilla käynyt 2-3 krt viikossa ja treenin jälkeen polkenut kuntopyörällä pk-vauhtia puolen tunnin lenkkejä. Siihen päälle kerran viikossa futistreenit. Pelatessa olen jaksanut hyvin ainakin hölkötellä, että kuntopohja on varmaan ihan ok. Kentällä ongelma on kömpelyys, hitaat jalat ja spurttien kestämättömyys. Ei ihme tosin tällä painolla.

3-4kk aikana paino tippunut 5kg. Tekisi mieli lisätä harjoitteluun intervallitreenejä ja nopeusvoimaa. Voiko näitä vetää sekaisin vai kannattaisiko treenejä jaksottaa, esimerkiksi nyt vielä voimankasvatusta ja kestävyyttä. Sen jälkeen enemmän intervalleja ja keväämmällä sitten nopeusvoimaa hyppelemälllä jne?

Tietysti kentällä helpottaa jo pelkästään jos saisi painosta vielä vaikka 20kg pois ja varmaan aika sama treenin suhteen kunhan sen ylipainon selättää.

Kuulostaa järkevämmältä, kuin lähteä tuon massan kanssa hyppelemään revähtelevien takareisien kanssa. Tuskin se sinulla tässä vaiheessa lihasvoimasta varsinaisesti jää kiinni.
 Kuntopyörän lisäksi voisi vielä toisen puolituntisen vaikka crosstrainerilla vääntää? Katsoo samalla puhelimelta vaikka jalkapalloa, niin ei käy tylsäksi.
 Mutta ihan millä itsesi liikkeelle (ehjänä pysyen) saat.

[erno]

Noilla pituus ja painolukemilla pitkät (1.5h) kävelyt on luultavasti helvetin hyvä ja terveellinen tapa lisätä liikuntaa. Lisäksi kannattaa lisätä ruokavalion tarkkailua. Pelkästään treenaamalla painon pudottaminen on hankalaa, koska lisääntynyt treeni vaatii myöskin lisää ravintoa. Toki sit taas toi painonpudotuksen tahti vaikuttaa aika järkevältä.

[kovis11]

Kävelylenkkejä on tullut vedettyä koiran kanssa aina, jotain 2-3 krt viikossa pidempi 1,5h lenkki kerralla ja päivätasolla jotain tunnin luokkaa on lenkit yhteensä. Paino on vaan nyt tässä parin vuoden etäilyn ja istumatyöhön siirtymisen aikana ryöpsähtänyt. Iltaherkuttelun toki ollessa suurin syypää ja sen onneksi olenkin saanut nyt katkaistua. Sen takia paino on varmaan pudonnutkin nyt maltillisesti kun ruokavalio on järkevämpi.

Edit: ja joo siis ruokavalio on se mikä on pakkokin ollut korjata. Toissa kesänä menin kesätöihin pyörällä 7km suunta ja paino oli kolmen kuukauden jälkeen 115kg -> 105kg. Ruokavalion pysyessä samana tuli alle vuodessa painoa lisää 15kg pyöräilyn loputtua.

Nyt kun on alla muutama kuukausi melko kevyesti salilla harjoittelua niin tekisi mieli ottaa mukaan harjoitteluun myös vähän korkeammalla sykkeellä tehtäviä juttuja. Onko se sitten pyörällä/crosstrainerilla intervallia tai jotain muuta. Vai onko tasainen peruskuntolenkki se tie laihtumiseen tässä tapauksessa?

[Nuorenanätti]

Ei ole lainkaan oikea paikka kysellä. Vastaan silti. Modet voisi siirtää tämän punkeroiden keskustelun johonkin soveltuvampaan paikkaan.

Alkuun pari raakaa faktaa.

Päivämäärä:1.4.2022
Sukupuoli: Mies
Ikä: 49
Pituus:180
Paino: 131

Sitten mairittelevampaa faktaa:

Päivämäärä: 1.8.2022
Sukupuoli: Mies
Ikä: 50
Pituus: 180
Paino: 93

*

Miten:
Syömällä se tuli, sillä se lähti. Hommasin sovelluksen, jolla laskin kaloreita. Laitoin sovellukseen tavoitteeksi pudottaa painoa 1 kg kuussa ja ohjelma antoi kalorit, joita voin syödä. En ollut nipo, pistin sinne päin. Ei se ole kalorilleen, kunhan on vähemmän kuin mitä kuluttaa. Joka päivä jätin kalorit alle tavoitteen.

En kumminkaan tiennyt paljonko arvioidun peruskulutuksen lisäksi kulutin. Ostin urheilukellon. Se kertoi.

Kaikki oli lopulta matematiikkaa. Painon pudottaminen vaati noin 7 kaloria vajetta/ gramma. Noin tuhat kaloria vajetta päivässä oli noin kilo viikossa. Laskeminen ol helppoa. Ei tarvinnut derivoida tai integroida. Vaikeaa oli olla syömättä, jos rakastaa hyvää ruokaa. Voi **ttu, että se olikin vaikeaa.

Asiantuntijat sanovat, että noin kilo viikossa on maksimi terve tapa lauhduttaa. Lääkäri sanoi, että rauhassa, nopeampi vauhti on vaarallista, voi tulla oireita, voimattomuutta ja väsymystä. Netti kertoi, että pahimmillaan lähtee tukka ja sydän pysähtyy. Haistakaa kaikki paska, ajattelin.

Sitten pieni inspiroiva tarina. Oli kesä. Olin Lapissa. Istuin oluella ja luin kirjaa. Tiskiltä käveli mies, joka kehotti tulemaan iloiseen seuraan. Kenenkään ei pitäisi lukea baarissa kirjaa ja heidän pöytäänsä mahtui. Menin. Kävi ilmi, että hän oli vuoden minua nuorempi ja painanut kaksi vuotta aikaisemmin suunnilleen saman kuin minä. Ei painanut enää. Edellisenä viikonloppuna hän oli juossut ultrajuoksun Pallakselta Hettaan. Tämä sattuma ja tarina johti siihen, että seuraavana aamuna kiipesin luontokeskukselta Saanan päälle ja takaisin. Juoksin minkä pystyin. Matkaa ei ole kuin reilut 8 kilometriä, mutta jos joku tietää reitin, siinä kevyttä nousua matkalla. Aikaa meni 1:35. Painoin 105 kiloa ja minä ***tana juoksin tunturin päälle, edellisen kerran olin tehnyt saman joskus 17-vuotiaana. Joka paikkaan sattui eikä minusta ei ole koskaan tuntunut yhtä hyvältä, ei ikinä.

Neljän kuukauden ajan pudotin noin kaksi kiloa viikossa. Söin 1000-2500 kaloria päivässä. Huomasin, että minun ei pitäisi jäädä alle 1500 kuin satunnaisesti. Vajetta oli päivässä 1000-5000 kaloria. 38 kiloa, 7 kaloria/ gramma tarkoittaa 266000 kalorin vajetta. Se on monta, keskimäärin yli 2000 päivässä. Söin vähän. Liikuin enemmän. Kävelin, pyöräilin, uin. Aloin käydä kuntosalilla. Kuntosali on hyvä. Isommat lihakset kuluttavat enemmän energiaa, vaikka varsinaiseen laihduttamiseen ihan perus kävely tai uinti onkin tehokkaampaa.

Loppuun vielä lista, mikä minulle oli tärkeää. Koeta toimiiko.

1. Syö vähemmän.
2. Syö säännöllisesti.
3. Syö terveellisesti.
4. Liiku enemmän.
5. Liiku pitkäkestoisesti.
6. Liiku monipuolisesti.
7. Nuku tarpeeksi.
8. Ole onnellinen.

Nyt painoa on 95. Nelisen kuukautta olen painanut suunnilleen tuon. Laihtumisen jälkeen yksi haaste on saada paino asettumaan niin, ettei se tule takaisin. Olen tyytyväinen nykyiseen.

[Karvakorva2]

Nätti tiivisti tuossa ylhäällä olennaisen asian: syö vähemmän kuin kulutat, jos meinaat tiputtaa painoa pysyvästi.

Annoskoko pienemmäksi periaatteella kaksi nyrkillistä salaattia, nyrkillinen lihaa, kalaa tms. proteiinia ja nyrkillinen perunoita, riisiä tms. hiilihydraatteja. Nestettä, vettä, muistettava nauttia riittävästi. Nälkää kestää viikko-pari viikkoa, jonka jälkeen keho tottuu ruokamäärään ja näläntunne helpottaa. Perusruoka ja säännöllinen ateriarytmi toimii mainiosti, ei mitään kestämättömiä dieettivirityksiä. Tarkoitus on, että painon tiputtua haluttuun lukemaan, pystyt jatkamaan samalla konseptilla uudessa kuosissakin. Matalasykkeinen liikunta ja kuntosaliharjoittelu tukevat painonpudotusta.

Viikkoon voi huoletta mahduttaa saunakaljan/herkkupäivän, kun pysyy kohtuudessa. Älyttömyyksiin ei pidä mennä, mahdollisen romahduksen sattuessa homma ei kaadu siihen vaan sitten ei muuta kuin takaisin projektirytmiin.

Yksinkertaista hommaa, mutta juuri sen takia niin vaikeaa. Tsemppiä projektiin, se onnistuu kun päätät onnistua

[Jortsukka]

Kävelylenkkejä on tullut vedettyä koiran kanssa aina, jotain 2-3 krt viikossa pidempi 1,5h lenkki kerralla ja päivätasolla jotain tunnin luokkaa on lenkit yhteensä. Paino on vaan nyt tässä parin vuoden etäilyn ja istumatyöhön siirtymisen aikana ryöpsähtänyt. Iltaherkuttelun toki ollessa suurin syypää ja sen onneksi olenkin saanut nyt katkaistua. Sen takia paino on varmaan pudonnutkin nyt maltillisesti kun ruokavalio on järkevämpi.

Edit: ja joo siis ruokavalio on se mikä on pakkokin ollut korjata. Toissa kesänä menin kesätöihin pyörällä 7km suunta ja paino oli kolmen kuukauden jälkeen 115kg -> 105kg. Ruokavalion pysyessä samana tuli alle vuodessa painoa lisää 15kg pyöräilyn loputtua.

Nyt kun on alla muutama kuukausi melko kevyesti salilla harjoittelua niin tekisi mieli ottaa mukaan harjoitteluun myös vähän korkeammalla sykkeellä tehtäviä juttuja. Onko se sitten pyörällä/crosstrainerilla intervallia tai jotain muuta. Vai onko tasainen peruskuntolenkki se tie laihtumiseen tässä tapauksessa?

Pyöräily on suhteessa hölkkäämiseen tai kävelyyn siitä parempaa että se ei rasita niin pahasti polvia, nilkkoja, jne. painon ollessa suht korkealla. Samalla siinä saa helpommin kun kävelyssä sykkeen vähän korkeammalle. Tärkeää toki että tuo kuitenkin pysyisi sellaisella sykealueella pääsääntöisesti että jaksat tehdä sitä pidempi kestoisen. Kunnon nostamisessa ja painon laskemisessa kun tärkeämpää on kesto kuin teho. Sitten taas lihasmassan kehittämisessä toisinpäin tietenkin. Suosittelen siis vahvasti pyöräilyä ja kaikkea hyötyliikuntaa, koska tutkitusti tuolla painon pudottaminen ja kunnon nostaminen paljon tehokkaampaa kuin "salilla tunti 3 krt viikossa".

[C`Dunga]

Hiihto on kanssa melkoisen hyvä kuntoilumuoto, jossa lihasrasitusta tulee oikeastaan joka paikkaan eikä nivelet rasitus juoksun tapaan. Sopivalla vauhdilla pystyy tekemään pitkän suorituksen ja sykettä pystyy kohtuu hyvin säätelemään.

[Nigel Kugelschfeir]

Tuli vaan mieleen kun jääkiekon puolella puhutaan kuinka täällä ollaan vuosi-pari jäljessä voimatasoissa jenkkejä ja kanadalaisia niin paljonkohan futiksessa ero on suomalaisen ja jonkun Euroopan huippumaan välillä? Kun periaatteessa se fysiikkatreeni pitäisi aloittaa jo kouluiässä. En tosin tarkoita että pitäisi viedä jotain nappuloita punttisalille mutta treeni pitäisi olla jo noillekin sellaista että niillekin tulee selväksi että se oheistreeni kuuluu siihen harjoitteluun eikä aina voi tehdä vaan niitä kivoja juttuja.

Voimaharjoittelu mielletään useasti siihen, että ladotaan kiloja tankoon ja tehdään kyykkyä. Tämä varmasti ohjaa osaa valmentajistakin välttämään sitä harjoittelua. Ei ehkä nähdä, mitä kaikkea voimaharjoittelu voi olla.

Meilläkin seura hössöttää että on liikaa treeniä U7-joukkueelle jos  olisi yksi treenivuoro oheistreeniä varten. Vaikka se olisi tarkoitettu vaan innokkaimille, vetäjä olisi ja koulun sali ei maksa täällä junnuille mitään. Nyt oheisharjoittelu jää sitten vanhempien valveutuneisuuden tai lapsen innokuuden varaan. Ja suurin osa ei tee mitään kun ei kukaan vaadi sellaista. Monessa muussa lajissa tuon ikäiset kuitenkin treenaa jo paljon enemmän ja niiltä vaaditaan enemmän.

Sanotaan nyt vaikka näin että fysiikka ja juoksukunto on sellainen asia josta ei olisi varaa tinkiä jos haluaa huippupelaajia tänne. Ja ne on asioita joihin jokainen voi itse vaikuttaa ja tehdä.

[ginikettu]

Meilläkin seura hössöttää että on liikaa treeniä U7-joukkueelle jos  olisi yksi treenivuoro oheistreeniä varten. Vaikka se olisi tarkoitettu vaan innokkaimille, vetäjä olisi ja koulun sali ei maksa täällä junnuille mitään. Nyt oheisharjoittelu jää sitten vanhempien valveutuneisuuden tai lapsen innokuuden varaan. Ja suurin osa ei tee mitään kun ei kukaan vaadi sellaista. Monessa muussa lajissa tuon ikäiset kuitenkin treenaa jo paljon enemmän ja niiltä vaaditaan enemmän.

U8 hjk:ssa on innokkaimmille rinnalle taitokoulu eli 3h viikossa treeniä + kotitehtävät. Tutun lapsi ulkomaisessa akatemiajoukkueessa treenasi 10 v lähtien alkuun 3 kertaa viikossa + kotitehtävät + kotona voimaharjoittelu + ravinto-ohjelma (opastusta perheelle yleisemmin). Voimaharjoittelussa ei ollut niinkään puntteja vaan erilaisia kuminauhaharjoituksia. Aika kattava ohjelma kuitenkin, ja varmaan saman saisi punteillakin. Eli aika nuorena tuo voimaharjoittelukin alkaa, mutta mikä on sitten oikea tapa ja taso, niin siitä varmaan voi olla montaa mieltä.

[Jortsukka]

Suurimmat ongelmat voimharjoittelussa Suomessa ovat:

1) Sitä ei kunnolla ole osassa seuroista ollenkaan
2) Siinä ei ole selkeää suunnitelmallisuutta(mitä tehdään, milloin tehdään, kuinka tehdään, jne.)
3) Siinä ei ole proggressiota

Viimeiseen olen törmännyt useissa seuroissa missä ollaan ns. laatuseura status 3-5 tasolla eli kuitenkin seuroissa pitäisi toiminta olla hyvällä tasolla. Eli tehdään 10-vuotiaille ja 15-vuotiaille täysin identtisiä asioita. Paras tapahan olisi niin että voimaharjoittelu alkaa jo alle 10-vuotiaana, mutta se tehdään kehon painon kanssa. Siitä edetään sitten esim. vastuskuminauhojen/keppien kautta tekemään asioita vielä kahvakuula/voimapallojen kautta sitten tankojen ja painojen kanssa. Eli niin että oikeat tekniikat tulevat tutuiksi ja vastus kasvaa kokoajan vähän(huomioiden PHV vaiheen).

Suomessa ollaan siis tässä kyllä selvästi jäljessä, mutta osa on myös geneettistä/ympäristöön liittyvää. Eli Suomessa pelaajien PHV:t tulevat vähän jäljessä mitä jossain E-Euroopassa, ainakin poikien puolella.

[ZZlatan]

Suomessa ollaan siis tässä kyllä selvästi jäljessä, mutta osa on myös geneettistä/ympäristöön liittyvää. Eli Suomessa pelaajien PHV:t tulevat vähän jäljessä mitä jossain E-Euroopassa, ainakin poikien puolella.

Tähän mutuun muuten törmää tämän tästä, mutta koko väestön kattavan tutkimuksen mukaan ei taida pitää paikkansa.

Kuva taitaa syntyä siitä, että eteläeuroopan seurajengien pelaajilla kasva partaa jo kolmetoistavuotiaina, koska nämä joukkueet ovat kerätty yllätys yllätys siitä ikäluokan aikaisimmin kasvaneesta 5 prosentista.