Palloliitto ja euroopan top 10 2020

[nollaykskolme]

Onkohan palloliitto muistanut mainita junioreille että tälläinen projekti on päällä ja että mitä sen saavuttaminen vaatii junnun harjoittelulta?

[drone]

Ehkä on, ehkä ei. Tuskinpa tämä on kaikkein merkittävin motivaattori saada juniori harjoittelemaan.

Mutta kun nyt kerran aloitit keskustelun, niin voisihan tähän laatia vähän listaa tekijöistä, jotka voisivat oikeasti motivoida junnua harjoitteluun.
Kun harjoittelen riittävästi:
- minusta voi joskus tulla Messin tai Litmasen (pois lukien loukkaantumiset) veroinen jalkapalloilija
- voin ansaita valtavasti rahaa
- voin päästä ulkomaille pelaamaan
- minusta voi tulla julkkis
- voin auttaa joukkuettani voittamaan
- voin tehdä enemmän maaleja kuin naapurin Jani-Petteri
- voin saada valmentajalta tiettyjä etuuksia
- voin erottua joukosta taidoillani
- saan enemmän kavereita: kaikki "diggaavat" minua
- isi rakastaa minua enemmän
- etc. etc.

Niinpä niin. Raadollista, mutta totta. Lapsukaisten maailma on julma tätä nykyä.

[fingerström]

Ehkä on, ehkä ei. Tuskinpa tämä on kaikkein merkittävin motivaattori saada juniori harjoittelemaan.

Mutta kun nyt kerran aloitit keskustelun, niin voisihan tähän laatia vähän listaa tekijöistä, jotka voisivat oikeasti motivoida junnua harjoitteluun.
Kun harjoittelen riittävästi:
- minusta voi joskus tulla Messin tai Litmasen (pois lukien loukkaantumiset) veroinen jalkapalloilija
- voin ansaita valtavasti rahaa
- voin päästä ulkomaille pelaamaan
- minusta voi tulla julkkis
- voin auttaa joukkuettani voittamaan
- voin tehdä enemmän maaleja kuin naapurin Jani-Petteri
- voin saada valmentajalta tiettyjä etuuksia
- voin erottua joukosta taidoillani
- saan enemmän kavereita: kaikki "diggaavat" minua
- isi rakastaa minua enemmän
- etc. etc.

Niinpä niin. Raadollista, mutta totta. Lapsukaisten maailma on julma tätä nykyä.

Et varmaankaan ole missään tekemisissä lasten valmentamisen kanssa ja hyvä niin.

[drone]

Et varmaankaan ole missään tekemisissä lasten valmentamisen kanssa ja hyvä niin.

Huoli pois, en ole valmentaja enkä todennäköisesti tulekaan. En myöskään väitä, että edellinen lista on jonkinlainen "valmentajan vinkkilista" lasten valmentamiseen. Listalla on vain lueteltu tekijöitä, jotka saattavat motivoida kehittyvää pelaajanalkua harjoittelemaan. (Nuoren pelaajan oma näkökulma.) Pelaajakehityksessä on kysymys hyvin pitkälti minäkuvan kehityksestä. Otan tässä listassa kantaa ainoastaan asioihin, jotka mahdollisesti motivoivat *harjoittelemaan*, en esim. siihen, kasvaako junnusta tasapainoinen aikuinen. Kaiken motivaation perustana on tietenkin se, että pelaaminen on kivaa. Sen jälkeen herää (tai sitten ei) kysymys, haluanko tulla *hyväksi* pelaajaksi, ehkä paremmaksi kuin muut (silloin, kun pyritään huipulle). Harjoitteluun tarvitaan sisäinen pakko. Valmentajan tehtävänä on yhteistyössä koulun ja vanhempien kanssa vaalia sitä, että kehitys tapahtuu joustavasti. Että hyvästä pelaajasta kehittyisi myös tasapainoinen ihminen.

[Stig Tøfting]

Vittu sä olet drone sekaisin. Lapset ja aikuiset potkivat palloa koska se on hauskaa. Sä et selvästikään ole koskaan urheilut etkä edes ymmärrä mistä urheilussa on kysymys. Jos sulla on vähänkään järkeä päässä niin lopetat tuon väsyneen vouhottamisen, se ei vie suomalaista jalkapalloa yhtään eteenpäin.

Mene johonkin puulaakiporukkaan tai höntsäile yksinään. Tule sitten takaisin jauhamaan paskaa, kun tiedät miltä tuntuu sisäinen halu potkia palloa satoja tunteja vuodessa.

[fingerström]

(Nuoren pelaajan oma näkökulma.)

Ei tuossa sun listassasi ole mitään lapsen omaa näkökulmaa vaan se on aika tarkka kuvaus nuoren aikuisen vääristyneestä maailmankuvasta. Tämän voimalla jaksetaan sitten ajella autolla tuntikausia antamassa lapselle "laatuaikaa" kunnes lapsi vähän vartuttuaan uskaltaa sanoa "pidä tunkkis" ja sen jälkeen tämä autokuski valittaa "kaikkeni tein, mutta kun ei kiinnosta" ja futisfoorumilla kirjoitetaan "kun motivaatio ei riitä".

[Messi]

Omasta mielestäni Dronen kirjoituksessa on hiven totuuttakin (jos sellaista nyt onkaan). Sen sijaan, että aletaan toisten kirjoituksia dissaamaan, niin voitaisiinko ihan oikeasti aloittaa filosofinen keskustelu siitä, mikä ajaa nuoren harjoittelemaan yksin tunti toisensa jälkeen sinne futiskentälle. Voin aloittaa omakohtaisesti:

Varsinaisen yksinharjoittelun aloitin vasta n. 15-16 vuotiaana. Sitä ennen se oli ollut kavereiden kanssa "potkiskelua", pihapelejä ja joukkueen mukana treenaamista n. kaksi krt / viikko. Eteenpäin minua ajoi halu menestyä, halu tulla paremmaksi kuin kukaan muu, halu tehdä futiksesta itselle ammatti. 16 vuotiaana takana oli jo piirijoukkue ja nuorten maajoukkueura oli aluillaan. Yksin treenaamista jatkui koko loppu-uran ajan (n. 16 vuotta). Toki pelaan vieläkin ikämiehenä ja yksin treenaaminen kaikkien vaivojen keskellä on varsin mukavaa touhua. Nyt sen fokus on kylläkin jo terveyden ylläpitäminen ja pojan kanssa yhdessä touhuaminen. Mutta mitkä olivat ne todelliset (syvälliset) syyt mikä sai minut menemään sinne treenikentälle kerta toisensa jälkeen? Ps. En olisi voinut kuvitellakaan, että olisin alkanut treenaamaan "tosissaan" joskus 6-12 vuotiaana.

[drone]

Lapset ja aikuiset potkivat palloa koska se on hauskaa.

Kyllä kyllä. Ehdottomasti ennen kaikkea tämän takia. Mutta jos he tekevät sitä *ainoastaan* tämän takia, on turha odottaa, että Euroopan top 10 saavutettaisiin seuraavan ziljoonan vuoden aikana.

Oletko muuten, Stig, sitä mieltä, ettei Lionel Messin maailmankuva ole "vääristynyt"?

P.S. Huomaan, että olen ainakin onnistunut provosoimaan, vaikka se ei todellakaan ollut tarkoitus.

[Stig Tøfting]

Miksi on turha odottaa? Murrosikään harjoitellaan, koska se on hauskaa. Murrosiän jälkeen siirrytään ammattimaiseen treenaukseen ja silloin motivaation lähde on halu menestyä. Jalkapallo ja urheilu ei ole mitään salatiedettä. Harjoittelun määrä ja laatu sekä geneettiset ominaisuudet ratkaisevat kenestä tulee hyvä jalkapalloilija/urheilija.

[Messi]

Kyllä kyllä. Ehdottomasti ennen kaikkea tämän takia. Mutta jos he tekevät sitä *ainoastaan* tämän takia, on turha odottaa, että Euroopan top 10 saavutettaisiin seuraavan ziljoonan vuoden aikana.

Oletko muuten, Stig, sitä mieltä, ettei Lionel Messin maailmankuva ole "vääristynyt"?

P.S. Huomaan, että olen ainakin onnistunut provosoimaan, vaikka se ei todellakaan ollut tarkoitus.

En minäkään huomannut tuossa mitään provosoivaa. Tuo kohta "isi rakastaa minua enemmän" voi olla monenkin kohdalla hyvinkin lähellä totuutta. Kyllä siellä taustalla näillä intohimoisilla harjoittelijoilla usein on "halu tulla hyväksytyksi"-ajattelu. "Raha", "Ammatti" ovat myös arvoja, joiden vuoksi tuota tehdään, ei nyt ihan nappulana mutta myöhemmässä iässä kuitenkin. Mutta kyllä minusta ihan hyvin voi lasta motivoida luomaan jalkapallosta itselleen ammatin. Ihan samalla tavalla kuin koulunkäynnistä sanotaan, että jos luet matematiikkaa, fysiikkaa, kemiaa etc. sinusta voi tulla hyvä lääkäri. Toki pitää muistaa että homman tulee olla hauskaa ja sen pitää mennä lapsen ehdoilla. Itse ainakin silloin tällöin kyselen pelaajiltani, miksi he oikeasti haluavat pelata. Kun osaa raapaista pintaa syvemmältä, sieltä voi tulla hyvinkin mielenkiintoisia vastauksia.

Kun itse jaottelen noita motivaation lähteitä, niin voisin jaotella niitä seuraavalla tavalla:
1. Sosiaaliset motivaatitekijät ovat: Kaverit ja tarve kuulua johonkin porukkaan...
2. Psyykkiset motivaatiotekijät: Halu näyttää, halu olla parempi kuin muut, halu tulla hyväksytyksi, hauskuus, iloisuus...
3. Fyysiset motivaatiotekijät: Halu pitää kunnostaan huoli. Halu olla fyysisesti ja taidollisesti vahvempi...
4. Ulkoiset motivaatiotekijät: Ulkoa päin tuleva painostus, "isi haluaa että pelaan"...
5. Materiaaliset motivaatiotekijät: Ammatti, raha...

Kyllä näitä asioita pitäisi jokaisen valmentajan ja lasten kanssa työskentelevän (myös vanhempien) pysähtyä silloin tällöin miettimään.

[drone]

Miksi on turha odottaa? Murrosikään harjoitellaan, koska se on hauskaa. Murrosiän jälkeen siirrytään ammattimaiseen treenaukseen ja silloin motivaation lähde on halu menestyä.

Olen edelleen hieman eri mieltä. Jos murrosikään mennessä ei ole syntynyt "sisäistä intohimoa" tai jopa "sisäistä pakkoa", siirtyminen ammattimaiseen treenaukseen voi jäädä aika herkästi toteutumatta.

En ole valmentaja enkä edes jalkapalloilija, mutta jonkinlainen omakohtainen esimerkki sentään tulee mieleeni. Koulussa menestyminen oli minulle lapsuudessani intohimo. Kävin leikkimielistä kisaa kaverien kanssa arvosanoilla jo alaluokilla. Kun mietin asiaa syvemmin, taustalla todellakin vaikuttivat jotkin noista luettelossani mainitsemistani ajattelumalleista. En voi väittää, etteivät ne olisi ruokkineet motivaatiota. Murrosikä oli toki vaikeaa aikaa, mutta sisäinen palo ei sammunut koskaan. Entä mihin tämä kaikki johti? Ennenaikaiseen burnoutiin?
Ei. Tänä päivänä olen kävellyt akateemisen polun "finaaliin" asti ja tehnyt myös jonkinlaisen kansainvälisen uran omalla alallani. Olen saavuttanut tasapainon elämässä ja minulla on vahva usko, että jaksan työssäni eläkeikään saakka.

Toinen esimerkki omasta elämästä. Esimurrosiässä sain päähäni, että olisi kiva osata soittaa. Ihan "oma juttu" siis. No, minulle ostettiin soitin ja olihan se kivaa - aikansa. Jossakin vaiheessa (murrosiässä) sitä huomasi, ettei edistystä tule jos ei harjoittele. Kun ei ollut tavoitetta, (saati jonkinlaista "painetta" eikä "pakkoa"), ei myöskään syntynyt tulosta (vanhempien ja soitonopettajan ansiokkaasta tuesta huolimatta), vaan soitin jäi "naftaliiniin" ja on siellä edelleen. Tänään haaveilin, että sitten joskus eläkkeellä kaivan taas soittimen naftaliinista ja alan verrytellä. Ihan vain, koska se on kivaa.

Mieti, mitä seuraa, jos tällaista ajattelua ruokitaan myös nuorten jalkapalloilijoiden keskuudessa. Lahjakkuudet eivät nouse esiin. Kaikki pelaa, mutta kukaan ei kehity. Porukka jättää harrastuksen kriittisessä iässä, jolloin pitäisi siirtyä ammattimaiseen valmennukseen ja tavoitteelliseen treenaukseen.

Jos toimimme laajassa mittakaavassa kuvailemallasi tavalla, ei ole odotettavissa suomalaisen jalkapalloilun nousua vuoteen 2020 mennessä - eikä sen jälkeenkään.

[rukkanen]

Totta toki, että lapsi (siinä missä aikuinenkin ihminen) hakee toisten ihmisten hyväksyntää. Tuo "isi rakastaa minua enemmän" on kuitenkin sen verran räikeä tapa ilmaista asia, että jos joku omista pelaajistani tällaista sanoisi, olisin tosi surullinen kyseisen pelaajan puolesta. Kyllä lapsen täytyisi kokea edes vanhempiensa taholta ns. ehdotonta rakkautta ja hyväksyntää, eikä (jalkapallo)harrastuksenkaan kannalta ole ollenkaan hyvä motivaattori, jos lapsi kokee, että hänen täytyy harrastuksessa päteä, jotta vanhemmat hyväksyisivät/rakastaisivat.

Mitä tulee hyviin motivointikeinoihin niille alle murrosikäisille: tehdä harrastamisesta niin kivaa, että innostus harjoitella/liikkua muutenkin omalla ajalla kasvaa harrastamisen myötä. Tässä asiassa on nähdäkseni edelleen valtavasti kehitettävää ihan ruohonjuuritasolla, vaikka paljon hyvääkin muutosta on viime vuosina alkanut tapahtua. Sisäinen motivaatio on kuitenkin se kestävin motivaation lähde (halu tehdä jotakin koska kokee tämän tekemisen kivaksi toiminnaksi), ja sitä tulisi pystyä ruokkimaan pikemminkin kuin näitä dronen mainitsemia ulkoisia motivaatiotekijöitä.

[drone]

Tuo "isi rakastaa minua enemmän" on kuitenkin sen verran räikeä tapa ilmaista asia, että jos joku omista pelaajistani tällaista sanoisi, olisin tosi surullinen kyseisen pelaajan puolesta.

Toivotaan siis, etteivät juniorit lue näitä keskusteluja tai ainakaan ota niitä turhan vakavasti.

Maailmalta esimerkiksi tähän tapaus, joissa isä halusi lapsestaan niin intohimoisesti konserttipianistin, että lapsen kehitys häiriintyi. Lapsi harjoitteli kiivaasti vuositolkulla, joskus jopa yötä päivää. Hän varttui nuoreksi, ahdistuneeksi aikuiseksi. Kun ratkaiseva esiintyminen tuli eteen, hermot pettivät eikä hän saanut soitettua nuottiakaan. "Lupaava" ura loppui siihen. Tietenkään emme halua tällaista. Räikeä ilmaisuni oli lähinnä keskustelun virittämiseksi (ja sellaisena se näyttää toimineenkin).

Olen täysin samaa mieltä, että lapsen kehityksen täytyy tapahtua ilmapiirissä, jossa lapsi voi tuntea itsensä hyväksytyksi ja rakastetuksi. Luulen, että meillä ihmisillä on edelleen geeneissämme edelleen voimakas olemassaolon taisteluun kannustava vietti. Kilpailuasetelman muuntaminen nykyistä enemmän yksilöharjoitteluun kannustavaksi olisi keino motivoida pelaajia harjoittelemaan. Lisäksi tarvitaan esimerkin voima (toiset nuoret pelaajat) sekä esikuva (vaikkapa sitten Lionel Messi). Valmentajan osalta: selkeät yksilökohtaiset kehittymistavoitteet, rima sopivan korkealle ja tavoitteiden toteutumisen seuranta.

[Stig Tøfting]

Olen edelleen hieman eri mieltä. Jos murrosikään mennessä ei ole syntynyt "sisäistä intohimoa" tai jopa "sisäistä pakkoa", siirtyminen ammattimaiseen treenaukseen voi jäädä aika herkästi toteutumatta.

Sisäinen motivaatio syntyy sen harrastamisen kautta. On aivan turha kehittää jotain yksilökohtaisia kehittymistavoitteita ja yrittää pakottaa lapsi motivoitumaan. Silloin kun jalkapallo on lapsesta hauskaa ja mielekästä, hän käyttää tunteja pallon kanssa leikkimiseen. Tällöin voidaan luoda lapselle olosuhteet kehittää itseään, mutta edelleen tavoitteet pitää tulla lapselta itseltään. Harjoittelu ja kehittyminen motivoivat luonnostaan lasta. Hänen pitää vain kokea harjoittelu leikiksi, joka tapahtuu hänen omilla ehdoillaan. Murrosiässä askel ammattimaiseen harjoitteluun on siten enää henkinen.

[drone]

Tällöin voidaan luoda lapselle olosuhteet kehittää itseään, mutta edelleen tavoitteet pitää tulla lapselta itseltään.

Olen skeptinen sen suhteen, että keskiverto lapsi (puhutaan tässä lapsista n. 8-vuotiaista ylöspäin) osaisi asettaa ihmeempiä kehittymistavoitteita itselleen.
Toisaalta tietenkin ymmärrän, että "keskivertoa" ei ole olemassakaan, vaan lapset kuten aikuisetkin ovat yksilöitä. Mikä toimii jollakin, ei välttämättä toimi kaikilla.

Toki olen samaa mieltä kanssasi, että pakottaminen on huono tapa aikaansaada tuloksia. Lapsi pitäisi jotenkin saada itse oivaltamaan, että pelaamisesta saa enemmän irti, jos kentällä myös osaa tehdä jotain. Tavoitteet täytyy pukea lapsen omalle "kielelle". Uskon, että monilla jalkapalloa harrastavilla lapsilla tavoitteiden omaksumista helpottaa ainakin jonkinasteinen kilpailuvietti.

[nollaykskolme]

Tavoitteet täytyy pukea lapsen omalle "kielelle".

laitappa esimerkkiä tästä "lapsen kielelle" käännetyistä tavoitteista

[drone]

laitappa esimerkkiä tästä "lapsen kielelle" käännetyistä tavoitteista

Lähtökohtana on, että ohjausvastuussa oleva aikuinen seisoo sanojensa takana ja on aito. Ei mitään lässytyksiä eikä teatteria, vaan omana itsenään kaikki peliin.

Annetaan selvät "kotiläksyt", esim. jonkin tietyn harjoitteen osaaminen tietyssä ajassa.
Sitten seuraavalla kerralla pieni pelaajanalku antaa "näytöt", josta valmentaja näkee, onko tullut kesyttettyä palloa omalla ajalla.
Valmentaja antaa lempeän ja johdonmukaisen palautteen suorituksesta. Juniori kyllä aavistaa, onko mennyt hyvin vai huonosti.
Mutta ei pelkkä valmentajan palaute riitä. Joukkueessa pitäisi olla "isoveljiä" tai "-siskoja", eräänlaisia tuutoreita, jotka omalla esimerkillään opastavat nuorempia harjoittelemaan. Hyvä olisi, että harjoitteita tehdään yhdessä näiden vanhempien pelaajien kanssa. Yleensä se menee niin, että nuoret puhuvat parhaiten nuorten omaa "kieltä".

Mitä muuta? No, voihan valmentaja joskus näyttää lapsukaisille vaikka Barcelonan peliä ja antaa pelaajien esitysten puhua puolestaan.
Ja seuraavalla kerralla esimerkkivideo hollantilaisista lasten kanssa samanikäisistä huippujunnuista ja heidän harjoittelustaan? Ei siinä tarvita paljon sanoja, että lapsi käsittää miten sinnikkäästi pitää treenata, jos aikoo kehittyä "Messiksi".

Entä vielä? Taitokilpailuja? Merkkisuorituksia? Tarkoitusta varten räätälöityjä "tutkintoja"?

Jossain vaiheessa valmentajan tulisi puhua voittamisesta joukkueena ja sen merkityksestä, että voittavan joukkueen rakentaminen lähtee yksilöosaamisesta.

[Kuqqen]

Oliko se vielä niin, että "Kaikilla mittareilla mitattuna top 10:ssä"? Joku vois listata tän hetkiset sijoitukset näissä mittareissa. Missä ollaan lähimpänä top 10:ä?

[Lenko]

Kun itse jaottelen noita motivaation lähteitä, niin voisin jaotella niitä seuraavalla tavalla:

1. Sosiaaliset motivaatitekijät ovat: Kaverit ja tarve kuulua johonkin porukkaan...
2. Psyykkiset motivaatiotekijät: Halu näyttää, halu olla parempi kuin muut, halu tulla hyväksytyksi, hauskuus, iloisuus...
3. Fyysiset motivaatiotekijät: Halu pitää kunnostaan huoli. Halu olla fyysisesti ja taidollisesti vahvempi...
4. Ulkoiset motivaatiotekijät: Ulkoa päin tuleva painostus, "isi haluaa että pelaan"...
5. Materiaaliset motivaatiotekijät: Ammatti, raha...

Erittäin hyvin jaoteltu.

Luin viitisentoista vuotta sitten harrastuksena psykologian perusteita. Puolia en ymmärtänyt. Ymmärtämästäni puolia en muista. Muistamastani puolia en osaa tulkita. Lisäksi viidessätoista vuodessa voivat olla ymmärrys ja teoriat muuttuneet. Kaivan muistilohkoja, koska teoria on huomattavan lähellä Messin listausta. Lukekaa seuraava kuitenkin suurella virheinformaatiovarauksella.

*

Ihmisen minä-kuvaa (millaisena minä itseni näen) pidetään keskeisenä motivaattorina kaikelle toiminnalle. Suurin osa meistä ei tietenkään tiedosta minä-kuvaansa tai hahmota maailmaa psykologian teorioiden kautta. Teorian mukaan minä-kuva kuitenkin ohjaa taustalla meidän kaikkia ratkaisujamme. Minä-kuvaa ylläpidetään ja suojataan:

1.   Sosiaalisella kanssakäymisellä
2.   Psyykkisellä työllä
3.   Liikunnalla
4.   Ulkoisilla materiaalisilla tunnuksilla

Sosiaalisen kanssakäyminen on siis yhteistoimintaa toisten kanssa, jolla pyritään saamaan vahvistusta omalle minä-kuvalle keskustelun, yhteistoiminnan ja ryhmään kuulumisen kautta.

Psyykkinen työ on sitä, että pyritään ajattelemalla ratkaisemaan ja selittämään asioita suhteessa omaan minä-kuvaan.

Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Liikunta esimerkiksi tuottaa endorfiinia, mikä lisää hyvän olon tunnetta myös henkisesti. Liikunnan tuottama endorfiini, hyvä olo ja hauskuus ovat monelle se tärkein syy harrastaa liikuntaa.

Materiaaliset asiat, kuten vaatetus, autot, tatuoinnit, asunnot jne. ovat minä-kuvan tunnuksia sekä itseä että muita varten.

*

Pureskellaan nyt tuota, jos pureskellaan. Jos teoriapohjasta päästään edes lähelle yhteisymmärrystä, voidaan jahkata millainen on huippujalkapalloilijan minä-kuva, miten sellaisen rakentumista voidaan jalkapallovalmennuksen keinoin edistää, onko se suomalaisessa juniorivalmennuksessa tarkoituksenmukaista tai miten nykyiset järjestelmät ja valmennuksen kehittämisideat tukevat tai uhkaavat huippujalkapalloilijan minä-kuvaa ja millaista jalkapallojoukkueen henkisen valmennuksen tulisi olla. Aiheet eivät ainakaan lopu kesken.

Että sellaista keittiöpsykologiaa tällä kertaa.

e: Tämän keskustelun oikea paikka on muuten henkisen valmennuksen ketjussa, jota en heti löytänyt. Koetan löytää linkin.

[Messi]

Teoriat ja ymmärrys ovat varmasti muuttuneet, mutta ihminen ei niinkään paljon. Oman teoriani mukaan lähtökohtaisesti kaikki tekeminen on jollain tapaa "itsekästä". Jopa hyväntekeväisyys voidaan syvällisesti ajateltuna nähdä itsekkäänä tekona vaikka siinä ajateltaisiinkin kehitysmaiden lasten hyvinvointia.

Samalla tapaa pitäisi futiksessa ymmärtää se, että pelaajat ovat itsekkäitä yksilöitä. He haluavat joukkueelta jotain. Joukkue on vain kulissi, jossa pelaaja toimii ja jota pelaaja käyttää minäkuvansa kiillottamiseen ja tarpeidensa tyydyttämiseen. Mitä ihminen oikeasti haluaa? Väitän, että ihminen haluaa ja etsii ennen kaikkea onnellisuutta ja hyvää oloa. Tämän tulisi olla kaiken toiminnan lähtökohta. Miksi sitten toinen treenaa enemmän kuin toinen? No, siksi, että tämä toinen saa enemmän kiksejä voittamisesta, hän haluaa olla parempi kuin tuo toinen, hänellä on tavoitteita, hän on onnellinen siellä treenikentällä. Ja vaikka ei aina olisikaan onnellinen, niin nuo em. seikat saavat hänet kerta toisensa jälkeen ylittämään itsensä. Hän kuvittelee (uskoo), että saavuttaa onnellisuuden kun pelaa ammatikseen jossain ulkomailla (näinhän asia ei aina kuitenkaan ole). Hän uskoo olevansa onnellinen kun on arvostettu tai kun autotallissa kiiltelee punainen ferrari.

Ihan nuorimmaisten <12 v. toiminnassa tuo onnellisuus pitäisi kuitenkin löytää siitä itse tekemisestä. Pitää kokea olevansa hyvä, pitää kokea kuuluvansa joukkoon, pitää saada onnistumisia, pitää saada positiivista kannustusta, homman pitää olla hauskaa ja samalla kehittävää, pitää välillä voittaakin, pitää saada vanhempien hyväksyntää. Ihan vain sen vuoksi, että tuon ikäisillä tavoitteet eivät useinkaan ole realistisia, mutta ei niitä saa tuomitakaan jos joku sellaisista puhuu.

Ps. voin olla ihan hakoteilläkin...

[Lenko]

Joo, tuohon psykologian diibadaabaan liittyi se, että ihminen on onnellisimmillaan silloin, kun olosuhteet ja elämäntilanne tukevat mahdollisimman hyvin omaa minä-kuvaa. Elämän tarkoitus olikin sitten yksinkertaistettu siihen, että ihmisen pitää olla onnellinen ja tehdä valintoja ja toimenpiteitä saavuttaaksen tilanteen, jossa elämä ja minä-kuva ovat mahdollisimman lähellä toisiaan...tai jotain sellaista.

Ja epäitsekkäitä motiiveja ei ole olemassa. Hyväntekeväisyyttäkin harrastetaan esimerkiksi, jotta saadaan fibat siitä, että ollaan hyviä ihmisiä, saadaan taivaspaikka, saavutetaan statusta yhteisössä, jne.

[Messi]

Eli jos tämän diipadaapan linkittää tuohon avausviestiin, niin palloliiton periaatteisiin ja arvoihin tulee yhdeksi kohdaksi liittää pelaajien myönteisen minäkuvan tukeminen (ellei sitten ole jo).

[Lenko]

Melko tavalla yhdentekevää liitetäänkö vaiko ei. Enemmän pitäisi kiinnittää huomiota arvojen ja periaatteiden toteuttamiseen kuin A4-saasteen sanamuotoihin.

Suomessa kaikessa virkamiestoiminnassa ollaan kovia tekemään isoja linjauksia, määrittelemään periaatteita ja keksimään kaikkia halaavia arvoja. Jos oikein kovasti yritetään, saadaan paperi jaettua seuraavalle hallinnon tasolle, johon se sitten viimeistään tyssää, kunnes muutaman vuoden kuluttua pukataan liikkeelle toinen vastaava paperi, kun ensimmäinen ei ole tuottanut haluttua tulosta. Organisaatioita ja ruohonjuuritason toimintatapoja ei vain saada kauniiden sanojen tasolle.

Jos periaatteisiin kirjattaisiin jotain psykologian huttua ja pistettäisiin kunnolla voimavaroja sen ilosanoman levittämiseen, puolet valmentajista ei silti koskaan kuulisi siitä. Muista puolet ei asiaan perehtyisi. Perehtyneistä puolet ei pitäisi asiaa kovin olennaisena. Niistä, jotka pitäisivät olennaisena, puolet ei ymmärtäisi asiaa kunnolla. Puolet niistä, jotka ymmärtäisivät asian, ei riittäisi aika. Pulolet niistä, joilla riittäisi aika, ei osaisi sovittaa käytäntöihin. Niista, jotka yrittäisivät sovittaa käytäntöihin, puolella ei riittäisi psykologinen silmä. Puolet niistä, joilla riittäisi pätevyys, ei riittäisi jalkapallo-osaaminen.

Se yksi, joka kuulisi asiasta, pitäisi sitä olennaisena, ymmärtäisi asian, riittäisi aika, osaisi sovittaa käytäntöihin, riittäisi psykologinen silmä ja jalkapallovalmentajan pätevyys, palaisi nopeasti loppuun, koska taistelisi tuulimyllyjä vastaan yrittäessään muuttaa valmista maailmaa.

Jos valmennusta haluttaisiin viedä tuolla (tai millä tahansa muulla tavalla) laajasti eteenpäin, pitäisi periaatteen olla sisäänrakennettuna toimintamalleihin, valmennusmetodeihin ja organisaatioihin, ei kirjattuna yhden sanan varaan johonkin hassuun ö-mapin kehityspaperiin.

Esimerkiksi lasten tasojoukkueisiin jako voi olla parhaimmillaan aivan loistava juttu, pahimmillaan murskata kymmenien lasten itsetunnon ja innostuksen jalkapalloon. Siihen ei lopulta auta Palloliiton periaatepaperin vaikeasti ymmärrettävä sivulause, ei ellei hyväksyttävää toimintatapaa ole kirjattu, toimijoita ohjeistettu ja ohjeiden toteutumista seurata.

Hyvänä esimerkkinä on tuo Kaikki Pelaa -periaate, jota on syytetty suomalaisen huippujalkapallon alennustilasta. Periaate itsessään on hyvä, lähellä täydellistä. Toteutus sen sijaan on ontunut alusta saakka, kun ideaa on tulkittu paikallisesti miten kukakin.

No joo, nyt karataan aika kauaksi jonnekin, mistä tuskin osataan pois.

[Messi]

Lähinnä tarkoitin sitä, että aluksi ennen kuin mitään suuria asioita aletaan rakentamaan pitäisi perinpohjin miettiä sitä filosofiaa jonka päälle kaikki rakentuu. Nyt tuntuu, että vähän raapaistaan sieltä sun täältä. Ja jos jossain on olemassa se suomalaisen futiksen suuri viisasten kivi, niin se pidetään niin visusti salassa ettei se ainakaan ak:een silmiin ole osunut. Juuri kuten sanoit, kehitellään erilaisia toimintatapoja, kopioidaan ulkomailta miettimättä miten se istuu meidän kulttuurin. Toki yritystä on, kuten erilaiset projektit (sha, tutor-toiminta, palloliiton koulutukset). Sanon kuitenkin, että ennen kunnon visioita pitäisi olla filosofia, ei päin vastoin.

[drone]

Toki yritystä on, kuten erilaiset projektit (sha, tutor-toiminta, palloliiton koulutukset).

Uskoisin, että jos kaikki Palloliiton strategiat ja toimenpiteet toteutuisivat täydessä mittakaavassa ja myös siellä "Peräkylän Ponnistuksessakin", olisimme jo paljon nykyistä paremmassa tilanteessa.

Viisastenkiveä ei ole löytynyt eikä tule koskaan löytymäänkään, sillä sellaista ei ole olemassa. Ainoastaan rankka työ ja tinkimätön päämäärätietoisuus vievät tuloksiin. Harmi, että tätä "yritystä" on ollut niin vähän aikaa, ettei se (kenties) ole ehtinyt kunnolla purra. Ottaen huomioon, että suomalaisella jalkapalloilulla on takanaan 100 vuoden historia, herääminen on tapahtunut (jos sellaista vieläkään on tapahtunut) häpeällisen myöhään.