Djimbo82
Poissa
Suosikkijoukkue: Fc Honka & Huuhkajat
|
|
Vastaus #1750 : 02.09.2011 klo 13:06:47 |
|
www.suomifanit.com SMJK vastustaa Palloliiton tifokieltoa Päivä: 02.09.2011
Suomen Palloliitto on päättänyt kieltää katsomon ylle levitettävät lakanat eli nk. overhead-tifot maaotteluissa. Suomen maajoukkueen kannattajat ry (SMJK) ei hyväksy Palloliiton päätöstä ja tulee protestoimaan kieltoa vastaan tulevissa maaotteluissa. Palloliiton tifokielto on todellinen isku viime vuosina huikeasti kehittyneelle kannattajatoiminnalle, sillä tifot ovat oleellinen osa maaotteluiden tunnelmaa ja tekevät osaltaan tapahtumista sellaista suomalaisen urheilun juhlaa, kuin ne tällä hetkellä ovat.
Palloliiton asettama tifokielto perustuu huoleen tifojen paloturvallisuudesta. SMJK:n mielestä huoli ei ole perusteltu, sillä muoville maalattu lakana on esillä ottelun alussa vain muutaman minuutin ja tarvittaessa se saadaan vedettyä alas muutamassa sekunnissa. Kielto hakee myös vertaistaan maailmalla, sillä missään muussa maassa vastaavaa käyttökieltoa ei ole. Ainutlaatuisuus on ymmärrettävää, sillä kukaan ei tunne tapausta, jossa overhead-tifo olisi syttynyt tuleen. Myöskään mikään laki ei rajoita tai kiellä muovien käyttämistä jalkapallo-otteluissa. SMJK tilaa materiaalinsa Ruotsista, jossa muovia muun maailman tapaan käytetään laajalti jalkapallokatsomoissa.
Huomion arvoista on se, että vuonna 2009 ennen Suomi-Venäjä-ottelua paloviranomaiset ja Palloliiton turvallisuuspäällikkö testasivat muovin palo-ominaisuuksia. Testin jälkeen he hyväksyivät SMJK:n otteluun tekemän overhead-tifon. Mikään laki ei ole kahden vuoden aikana tapaukseen liittyen muuttunut, mutta viranomaisten ja Palloliiton näkemyksen mukaan riskitekijät ovat ilmeisesti kasvaneet niin paljon, että oleellinen osa maajoukkueotteluiden tunnelman luonnista halutaan estää. Riskitekijöiden arvioinnissa on todennäköisesti unohdettu, että kannattajat tekevät todella paljon vapaaehtoistyötä tifojen eteen, eikä ole oletettavaa, että kenelläkään katsomossa olevalla tulisi mieleen yrittää sytyttää suuren työpanoksen vaatinut overhead-tifo.
SMJK on viimeisen neljän vuoden aikana kasvanut parin tuhannen jäsenen järjestöksi, jonka merkitystä maaotteluiden tunnelman parantajana ei varmasti kukaan jalkapalloa seurannut voi kiistää. Katsomokoreografiat ovat vain osa SMJK:n toimintaa, mutta ryhmän yhteishengen, näkyvyyden ja tunnettavuuden lisäämisessä sekä otteluiden tunnelman luonnissa ja Palloliiton markkinoinnissa niillä on merkittävä rooli. Palloliiton näkemys vaikuttaa kuitenkin olevan se, että tämäkin positiivinen asia suomalaisessa kannattajakulttuurissa on parempi tuhota.
|
|
|
|
Rehellinen mustalainen
Poissa
Suosikkijoukkue: M.O.P.E.
|
|
Vastaus #1751 : 02.09.2011 klo 13:08:32 |
|
Lähtikö tää myös erinäisille medianedustajille.
|
|
|
|
|
fdsa
Poissa
|
|
Vastaus #1753 : 02.09.2011 klo 13:10:09 |
|
Protestoidaanko siellä kaarteessa oikeasti vai onko kyseessä sellainen 5min hiljaisuus ja pari A4:sta: "tifot on kivoi."
|
|
|
|
Valentin Varennikov
Poissa
Suosikkijoukkue: BLACKBERRY
|
|
Vastaus #1754 : 02.09.2011 klo 13:14:15 |
|
Odotan kulttuuriministerin kannanottoa?
|
|
|
|
|
SuperSeveri
Poissa
Suosikkijoukkue: P-Iirot/HJK/MancWhore
|
|
Vastaus #1756 : 02.09.2011 klo 13:35:12 |
|
Jalka pallo on kivaa. Olisko kannattanut luetuttaa tuo jollain ensin julkaisua?
|
|
|
|
Rehellinen mustalainen
Poissa
Suosikkijoukkue: M.O.P.E.
|
|
Vastaus #1757 : 02.09.2011 klo 13:35:17 |
|
spämmäsin jo STT:läiselle. Saa nähä. e. ei oo kuulemma vielä duunissa Palloliiton sivut täynnä kuvia Pohjoiskaarteesta ihan vaan mainostusmielessä ja silti se kaikki halutaan tuhota. Vittujee.
|
|
« Viimeksi muokattu: 02.09.2011 klo 13:37:42 kirjoittanut Rehellinen mustalainen »
|
|
|
|
|
kirppuh
Poissa
|
|
Vastaus #1758 : 02.09.2011 klo 13:36:17 |
|
|
|
|
|
Bunuel
Poissa
Suosikkijoukkue: Kansandemokraattinen jalkapallo
|
|
Vastaus #1759 : 02.09.2011 klo 16:28:17 |
|
|
|
|
|
turo
Poissa
|
|
Vastaus #1760 : 02.09.2011 klo 16:52:48 |
|
Itse taidan osallistua oksennus- ja ripulitifolla. Tuntuu vähän siltä että on joku vatsatauti, mutta mennään nyt stadikalle kuitenkin.
|
|
|
|
Valentin Varennikov
Poissa
Suosikkijoukkue: BLACKBERRY
|
|
Vastaus #1761 : 02.09.2011 klo 17:25:28 |
|
Bandis väärinpäin
|
|
|
|
abcp
Poissa
Suosikkijoukkue: Vepsulona
|
|
Vastaus #1762 : 03.09.2011 klo 10:47:19 |
|
Eiköhän Palloliitto ole nyt nähnyt mitä tapahtuu jos fanit suututtaa, kun siellä jo vieritellään syytä toisten niskoille (Lipponen: "En tiedä kuka kielsi tifon"). Joten nyt taas uusi näytepala liitolle paloturvallisuustesteihin, vaikka materiaali olisikin samaa kuin ennen se luultavasti läpäisee testit ja medialle voidaan sanoa että tämä on nyt paloturvallista materiaalia ja kenellekään ei tule paha mieli.
|
|
|
|
Einari K.
Poissa
|
|
Vastaus #1763 : 03.09.2011 klo 11:14:25 |
|
Mitäs Hollanti-matsiin keksittäisiin?
Olisko siinä mitään, että kukaan ei pidä mitään sinistä, valkoista tai sinivalkoista päällä, huivit sun muut jätetään himaan. Palloliiton seuraavaa kieltoa odotellessa... Älä tunnusta väriä.
E. Jos kaikki pukeutuisivat vaikka mustaan
|
|
|
|
Thouni
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Artsakh, M'well, Zapresic boys.
|
|
Vastaus #1764 : 03.09.2011 klo 11:16:35 |
|
Mitäs Hollanti-matsiin keksittäisiin?
No meil ois sellanen yks hieno överi suunnitteilla! Että jos vaikka se. Ei mut ainiin................
|
|
|
|
oman_elämänsä_marco_di_vaio
Poissa
|
|
Vastaus #1765 : 03.09.2011 klo 12:35:07 |
|
Mitäs Hollanti-matsiin keksittäisiin?
Olisko siinä mitään, että kukaan ei pidä mitään sinistä, valkoista tai sinivalkoista päällä, huivit sun muut jätetään himaan. Palloliiton seuraavaa kieltoa odotellessa... Älä tunnusta väriä.
E. Jos kaikki pukeutuisivat vaikka mustaan
"Kiitos poliisi! Hyvin te pamputatte."
|
|
|
|
Kermanorsu
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat, Viikingit, Spurs
|
|
Vastaus #1766 : 03.09.2011 klo 13:09:04 |
|
Mitäs Hollanti-matsiin keksittäisiin?
Tuolla toisaalla oli idea, että jos pysyttäis nakkikioskilla 15min alusta ja pidettäis pohjoiskaarre tyhjänä. Sitten sisään ja annetaan kuulua kunnon kannustusta. Tulisi selväksi, mihin meitä tarvitaan.
|
|
|
|
tunkkajan
Poissa
|
|
Vastaus #1767 : 03.09.2011 klo 13:12:19 |
|
Onko sateenvarjot muuten kielletty kokonaan?
|
|
|
|
Callit
Poissa
|
|
Vastaus #1768 : 03.09.2011 klo 13:38:15 |
|
Mitäs Hollanti-matsiin keksittäisiin?
Tämä nyt lienee selvä asia, jos ja kun tiedetään, mitä halutaan. Julkisuutta ja myötätuntoa omalle vaatimukselle. Eli SMJK:n vaatimukset saavat Euroopan laajuista huomiota ja varmasti myötätuntoakin, kun porukka esittää tietyllä kellon lyömällä näyttävääkin näyttävämmän PERSETIFON. Julkisuus on ennen näkemättömän laajaa. Veikkaan, ettei kukaan naziosastoltakaan kehtaa väittää, että "haimme pari vaarallista huligaania yleisen turvallisuuden takia talteen", mikä on se standardi selitys.
|
|
|
|
Axl Rose
Poissa
Suosikkijoukkue: salkkari-topic sallittava
|
|
Vastaus #1769 : 03.09.2011 klo 14:03:21 |
|
Topic lukkoon
|
|
|
|
terwari
Poissa
Suosikkijoukkue: Tervarit, Liverpool, QPR
|
|
Vastaus #1770 : 03.09.2011 klo 14:15:02 |
|
Tämä nyt lienee selvä asia, jos ja kun tiedetään, mitä halutaan. Julkisuutta ja myötätuntoa omalle vaatimukselle. Eli SMJK:n vaatimukset saavat Euroopan laajuista huomiota ja varmasti myötätuntoakin, kun porukka esittää tietyllä kellon lyömällä näyttävääkin näyttävämmän PERSETIFON. Julkisuus on ennen näkemättömän laajaa. Persetifolle vahva , näky olisi komea kun täysi pohjoiskaarre näyttäisi persettä pääkatsomon suuntaan ja vaikutus olisi varmasti parempi kuin kymmenminuuttisilla "Palloliitto, haistakaa vittu!-chänteillä". Paloturvallisuusnäkökohdatkin olisi huomioitu.
|
|
|
|
RHCP
Poissa
|
|
Vastaus #1771 : 03.09.2011 klo 14:18:20 |
|
Persetifolle vahva , näky olisi komea kun täysi pohjoiskaarre näyttäisi persettä pääkatsomon suuntaan ja vaikutus olisi varmasti parempi kuin kymmenminuuttisilla "Palloliitto, haistakaa vittu!-chänteillä". Paloturvallisuusnäkökohdatkin olisi huomioitu. Ylärivi varattu. Ei huvita haistella alemmilla riveillä huligaanien hikisiä perseitä.
|
|
|
|
Herstein
Poissa
Suosikkijoukkue: Heitto
|
|
Vastaus #1772 : 03.09.2011 klo 14:56:10 |
|
Voisin kuvitella, ettei palloliittokaan osannut odottaa ihan näin suurta julkisuutta tämän kiellon myötä. Ei kummankaan osapuolen intresseihin kuulu nähty toiminta, joten itse toivon jonkunmoisen ratkaisun ongelmiin löytyvän. Toki palloliitto on palloliitto ja heidän perseilyjään on vaikea rationaalisen ajattelun avulla arvailla.
|
|
|
|
coelb
Poissa
|
|
Vastaus #1773 : 03.09.2011 klo 15:23:17 |
|
Palloliitto mukaan kaikki pelaa fair play hengessä ja kustantamaan osansa kalliimmista paloturvallisista materiaaleista? Kannattaisiko ehdottaa?
|
|
|
|
Lama-Larsson
Poissa
Suosikkijoukkue: 1907
|
|
Vastaus #1774 : 03.09.2011 klo 15:28:26 |
|
Lukkoon ja avaajalle pamppua?
|
|
|
|
|
|