Suomijunnujen suurin puute: pelaajien taktinen osaaminen

[Superjunnukoutsi]

Missä olen väärässä? Totta helvetissä tiedostan trendin. Väitän vain, että syntymäkuukaudella ei ole juurikaan merkitystä henkiselle kehitykselle enää kouluikäisistä puhuttaessa. Enkä minä ole pelaajia valitsemassa tasoryhmiin syntymäkuukauden perusteella. Pikemminkin toisinpäin. Täällähän jotkut selittävät, että kannattaa keskittyä alkuvuonna syntyneisiin, koska heistä tulee kolme kertaa todennäköisemmin Veikkausliigapelaajia kuin loppuvuonna syntyneistä.

Keskiarvoisesti tuo syntymäaika varmasti pitää paikkansa; synnyt alkuvuonna ja sinusta tulee kolme kertaa todennäköisemmin peruskauraa veikkausliigaan kuin loppuvuonna syntyneestä kaveristasi. Mutta sitten noiden maailman huippujen suhteen tuo tuskin enää pätee, kun "muita paremmaksi" pääseminen vaatii jo niin paljon enemmän töitä, kuin mitä henkinen ja fyysinen kehitys antaa pikkujunnuissa etumatkaa.

Totta kai valmennus pitää hoitaa hyvin joka ryhmällä muun muassa kasvuspurttien ja treenausinnostuksen takia. Se kuitenkin, että tasoryhmiin valinta ei vaikuttaisi pelaajien kehitykseen millään lailla, on höpöpuhetta. Kyllähän se vaikuttaa innostukseen treenata, jos valmentaja valitsee aina sen oman lapsensa tai fyysisesti kehittyneimmät edustukseen. Alkuvuonna syntyneet ovat keskimäärin fyysisesti kehittyneempiä, mutta henkisesti kehittyneempiä? En usko.

Keskimäärin ovat kyllä. Tosin noihin henkisiin valmiuksiin vaikuttaa sekin, onko sisaruksia vai ei. Kysehän ei siis ole joka tilanteessa pätevästä asiasta, vaan tarkastellen kahta tai useampaa pelaajaa muutoin samoista lähtökohdista.

Ehkä tuo trendi johtuu siitä, että valmentajat vailtsevat keskimäärin enemmän niitä fyysisesti kehittyneempiä kehitettäväksi (koko joukkueen peli perustuu ison pelaajan rynnimiseen), myös maailmalla?

Sekin on hyvin mahdollista. Ainakin noissa nappulaliigaikäisissä edaria perustettaessa kovaa juoksevat ja potkivat näyttävät olevan kovaa valuuttaa, ja edarin ulkopuolelta sinne sitten onkin hyvin vaikea nousta.

Kovan harjoittelun tuloksena Pussikalja uskoo jo itsekin koko suomalaisen juniorivalmennuksen toimivan juuri niin kuin itse on sen omassa piirissään huonoimmillaan nähnyt toimivan.

Pussikaljan puolustukseksi on tietysti sanottava, että noita valmennustapoja on varmaankin yhtä monta kuin on valmentajaakin. Ja lisäksi seuroilla on varmaan jokaisella omat linjanvetonsa.

Näin ohimennen, itse olen ryhtynyt peluuttamaan "omillaa" junnuilla harjoitusta mikä tähtää nopeampaan tempoon nimenomaan joukkuepelissä. Välillä tuntunut kuin pari-kolme vuotta pelanneet 8-vuotiaat olisivat yksissä ensimmäisistä harjoituksistaan.

[Ricardo Leite]

Pussikaljan puolustukseksi on tietysti sanottava, että noita valmennustapoja on varmaankin yhtä monta kuin on valmentajaakin. Ja lisäksi seuroilla on varmaan jokaisella omat linjanvetonsa.

Ei tuo ole mikään "puolustukseksi". Vaan kuten juuri mainitsit, ei kenttä ole homogeeninen. Paitsi Pussikaljan mielestä tämän tehdessä oman subjektiivisen tulkintansa mukaan johtopäätöksiä oman pihapiirinsä karmeimmista esimerkeistä väittäen itselleen sen olevan koko maan kattava trendi.

Arvostan kuitenkin itsekin Pussikaljan näkemyksiä, vaikken samaa mieltä olekaan ja tuota yleistämistä hieman vierastan.

[Superjunnukoutsi]

Ei tuo ole mikään "puolustukseksi". Vaan kuten juuri mainitsit, ei kenttä ole homogeeninen. Paitsi Pussikaljan mielestä tämän tehdessä oman subjektiivisen tulkintansa mukaan johtopäätöksiä oman pihapiirinsä karmeimmista esimerkeistä väittäen itselleen sen olevan koko maan kattava trendi.
 

No tuolla tavalla ajateltuna tietysti. Itse ajattelin asiaa ennemminkin niin, että moni lahjakas joukkuepelaaja jää pimentoon erinäisissä joukkueissa - en niinkään universaalina totuutena.

[Pussikalja]

Niinpä RL niin. Jos kyettäisiin objektiiviseen analyysiin, niin Suomihan voitti ja hallitsi ottelua Ranskaa vastaan, vai?
Homma kunnossa ja laatua junnuputkesta pukkaa...

[Ricardo Leite]

Niinpä RL niin. Jos kyettäisiin objektiiviseen analyysiin, niin Suomihan voitti ja hallitsi ottelua Ranskaa vastaan, vai?
Homma kunnossa ja laatua junnuputkesta pukkaa...

En tiedä mistä kyhäsit tuonkin olkiukon, mutta vastaus on ei.

[Pussikalja]

Nälviminen tuskin edistää mitään, jos tuskin edistää foorumikeskustelutkaan. Ja en usko asioiden muuttuvan parempaan suuntaan, jos syitä etsitään jostain seuraavista asioista jotka ovat foorumilla hyvin suosittuja, mutta joihin ei oikein voi vaikuttaa...

Suomalaiset geenit, jalkapallon yliluonnollinen vaikeus/osaaminen ulkomailla, valmentajien palkkaus, liian suuret tasoryhmät, muut lajit, tietokonepelit/pleikkarit, junioreiden vanhemmat, talvi, olosuhteet jne... Näillä on toki merkitystä, mutta ne eivät ole lajitoimijan vaikutuspiirissä....

Vaikuttaa taas voi asenteeseen, harjoitusten sisältöön, harjoitusten rytmitykseen, harjoitusten vaatimistasoon, harjoitusten kokonaisvaltaisuuteen, harjoitusten systemaattisuuteen/johdonmukaisuuteen jne...Nämä ovat hallittavissa ja valmentajan vaikutuspiirissä. Kun nämä on tehty parhaan osaamisen ja ymmärryksen mukaan oppien sekä vanhasta, että uudesta toimintatavoista, voi sanoa tehneensä parhaansa auttaakseen uusia pelureita uran alulle. Nämä ovat asioita, josta olen kiinnostunut. Se, että vedotaan siihen ettei aiemmin ole osattu ja että tulevaisuus näyttää uusimpien "tyylien parhauden" ei kehitä, varsinkin kun suuntauksen jota nyt koulutetaan ja pääosin noudatetaan vaikutuksia on pelaajista JO nähtävissä.

Niinkuin keskustelussa suosittu Zlatan suomalaisille ehdotti, kuunnelkaa mitä esim. joku Litti kertoo tai miten hän on uraansa rakentanut. Mielestäni nykysuuntauksessa on paljon hyviä asioita. Jos ylpeys valmentajilla antaisi myöden oppia myös kokemuksista mm 70-luvun tähtien tekemisistä, voisi paketti olla jo hyväkin. Tärkein oppi olisi vanhasta siinä, että pelaajien harjoittelu, peliin suhtautumisen vakavuus ja valmennuksen vaatimustaso pelaajien suhteen nousi loivalla kulmakertoimella kohti aikuisuutta. Siinä jäi aikaa pikkumiehille olla myös paitsi jalkapallojunioreita, myös tavallisia lapsia. Ja se ei näyttänyt olevan kauheasti pois uran lopullisesta tasosta, päin vastoin.

 Minusta pieniä alle 12v. lapsia kohdellaan nyt toisaalta kuin idiootteja (joille ei voi kertoa syötöistä mitään, kun ne jonkun tädin teorian mukaan eivät ole siihen sopivassa alttiusijässä) ja toisaalta kuin aikuisia ammattilaisia ( se on joko mitä jalkapallo ja valkku sanelee, tai ryhmä Ö, valitse)...Minusta tämä on ongelma joka näkyy siinä, että harjoitteluun tulee nyt pudotus C-A junnuna, kun porukat eivät ole enää innokkaita. Se pudotus pitäisi saada pois, eikä perustella nykytyyliä sillä, että ei näin pienestä maasta voi löytyä kuin 10 junnua per ikäluokka jotka "huipulle" vaadittavan työn jaksavat kestää. Ei näin tehdä huippuja, vaan robotteja, pelkään...

[Sope]

Minusta pieniä alle 12v. lapsia kohdellaan nyt toisaalta kuin idiootteja (joille ei voi kertoa syötöistä mitään, kun ne jonkun tädin teorian mukaan eivät ole siihen sopivassa alttiusijässä)

Ymmärrän mitä haet, mutta ei ole kovin uskottavaa, kun sun teksteissä on tällaisia olkiukkoja. Kuka helvetti on puhunut mitään 12-vuotiaaksi asti yksilötaitoihin keskittyvästä harjoittelusta. Voin vielä painottaa, että ymmärrät: TAITOharjoittelusta.

Enkä muutenkaan näe mitään vikaa siinä, että harjoitus painottuu näin pitkällä tähtäimellä:

Ensin 1 vs. 0=opetellaan kesyttämään ja hallitsemaan palloa paikallaan ja liikkeessä
Sitten 1 vs. 1=mukaan tulee puolustaja/kilpailija, jota vastaan harjoitellaan
Sitten 2 vs. 1=mukaan tulee oma kaveri
Sitten 3 vs. 1, 2 vs. 2, 3 vs. 2 jne.

Joka vaiheessa on mukana kuitenkin joukkuekaverit, eli vaikka tarkoituksena on harjoitella yksin kuljettamista, voi sen tehdä kisana, jossa kilpaa kuljetetaan palloa. Ja vaikka painotus olisikin yksilötaidoissa on alusta asti mukana hippaleikkejä yms, joissa on mukana kaikki.

En vain ymmärrä miten tuon olkiukkoteorian mukaan 15-vuotias pelaaja on pilattu sillä (eli hänestä on tehty typerä kuljetusautomaatti), että häntä on 6-8 -vuotiaana opetettu hallitsemaaan palloa, opetettu harhauttamaan (erilaiset harhautukset, kehon hallinta ja painonsiirto) ja kannustettu yrittämään ratkaista tilanteet itse.

Kyllä Suomen maajoukkueen tilanne on pikemminkin päinvastainen. Itse en osaa nimetä yhtään suomalaispelaajaa, joka tarvittaessa pääsisi vastustajasta hyvällä todennäköisyydellä 1 vs. 1 -tilanteessa ohi.

[Ricardo Leite]

Nälviminen tuskin edistää mitään, jos tuskin edistää foorumikeskustelutkaan.

Ei nälviminen mitään edistä. Siksi ihmettelenkin miksi muiden kirjoittajien älykkyyttä ja tekstejä pitää aliarvioida kyhäämällä näiden argumentteja muokkaamalla niistä mielikuvituksellisesti muotoiltuja olkiukkoja ja yrittää sitten ampua niitä alas kohdistamattomalla kiväärillä. Ajatuksella, että kai sen on joskus osuttava, kun tarpeeksi monta kertaa ampuu.

Niinkuin keskustelussa suosittu Zlatan suomalaisille ehdotti, kuunnelkaa mitä esim. joku Litti kertoo tai miten hän on uraansa rakentanut. Mielestäni nykysuuntauksessa on paljon hyviä asioita. Jos ylpeys valmentajilla antaisi myöden oppia myös kokemuksista mm 70-luvun tähtien tekemisistä, voisi paketti olla jo hyväkin.

Eikö 70-luvun opeilla tehty ja ole tehty kuitenkin hommia jo monta vuosikymmentä. Ilman muuta aiemmilta sukupolvilta pitää ottaa neuvoina mukaan ne hyvät asiat. Mutta samalla kun lyttäät noin vuosikymmenen, jos sitäkään, käytössä olleet valmennusmetodit tehottomina on syytä pohtia, että montako huippupelaajaa niillä metodeilla tehtiin? Yksi Litmanen ei todista mitään. Sen sijaan pitää katsoa koko pelaajamateriaalin tasoa läpi ikäluokkien. Ja pelaajamateriaali vaikkapa 90-luvun alussa syntyneiden osalta on nyt aivan varmasti parempaa kuin 70-luvun alussa syntyneiden taso 20 vuotta sitten.

Kehitys kehittyy. On suurta typeryyttä ja lähes rikollisen vastuutonta kuvitella, että 70- tai 90-luvun opit valmistaisivat jalkapalloilijat pelaamaan 2020-luvun futista. Verratkaa nyt helvetti sentään vaikka otteluita 70-luvulta ja nykypäivästä. 70-, 80- ja 90-luvulla kentällä oli tilaa ja aikaa tehdä kärrynpyöriä, keittää kahvit ja nousta pallon päälle tähystämään. Koko ajan vähenevässä määrin. Mitkä lienevät vaatimukset 2020-luvulla? Ei meidän tule valmentaa pelaajia esimerkiksi Litmasen kulta-aikojen jalkapalloon 90-lukua silmällä pitäen. Vaan katsoa tulevaisuuteen ja yrittää valmistaa näitä sinne 2020-luvulle.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö 70- tai vaikka -90luvun opit saaneilta pelaajilta ja valmentajilta voisi tosiaan ottaa jotain mukaan.

[Pussikalja]

Olkiukko....Kieltämättä vähän sitä näköä...Koittakaahan suhtautua ihan ajatuksena, ei kritiikkinä.

Pointti on lähinnä siinä, onnistuuko se pilkkeen pitäminen silmäkulmassa vai ei. Alle 12v on siinä mielessä kiitollista aikaa, että voit hinkkauttaa sitä pujottelua tötsien välissä vaikka 1.5h ja ne penskat kyllä sitä taapertaa, kun ei vielä sitä omaa tahtoa vastustaa löydy. Pikkasen kun ääntä korottaa ja huutaa vaikka HYMYILE tää on KIVAA, nehän hymyilee, oli sitten kivaa tai ei. Jos lajista onnistuu valmentamaan yhtä kiinnostavan kuin huoneen imurointi, on sen opettaminen murrosikäisille kuin narulla työntäisi. Se kipinä ja intohimo on tärkein voimavara kehitykselle. Sen pitää olla voimakkaampi, kun valmentajan käskytyksen vastarintaa ja ylpeyttä nakertava vastaanotto murkkuikäiselle, eli todella voimakas. Muuten homma menee lasten ehdoilla pyörimiseksi, kun pelureista ei muuten näy kuin kantapäät. Kuitenkin pelin ja vaatimustason  olisi tarkoitus kasvaa vuosien myötä. Yksi keino pitää sitä intoa jalkapalloon mukana on opettaa jalkapalloa ihan pienestä alkaen. Ymmärrän pienpelien, drillien, oheistreenien edun, mutta ne pojat näkee töllöstä ihan oikeaa futista ja haluaa sitä pelata, joten saa opettaa sitäkin, ei vain yksityiskohtia.

Mitä nyt noita nuorten pelejä on katsellut, niin Ronaldojahan näköjään pyritään valmentamaan. Sen näkee jo ennenkuin laituri ottaa pallon haltuun, että nyt lähtee haasto, oli siinä 1 vs1 tai helkkarin hyvä varmistus jo valmiina sitä haastoa odottelemassa. Ohitus on opetettu yksittäisenä erillisenä suorituksena, ei osana peliä. Pelaamisen ja ohituksenkin kun pitäisi lähteä rentoudesta, oivalluksesta, yllättävyydestä, eli leikillisyydestä. Peli on sama asia kuin leikki, ymmärrättehän. Ohittaminen ei ole kovinkaan vaikea juttu pelaajalle, jolla on pelihuumoria. Henryn etunojapunnerrus ja pallonkanssa ohitus on yksi hauskimpia esimerkkiä pelin hauskuudesta. Miksi siitä on tehty joku ongelma? Tosin itseluottamuksen hommaaminen esim. ohitusten suhteen on helpompaa, jos pelaajia on eritasoisia treeneissä. Jos kaikki on kuin samasta puusta, ei sitä varmuutta ja rentoutta siihen välttämättä ikinä omaksu.

Toinen juttu on sitten tempo. Pelaajilta voi jo ihan pienenä vaatia tekemään asioita ihan niin nopeasti kuin he ikinä kykenevät. Voi vaatia hetken yrittämään esim 6 syöttöä mahdollisimman nopeasti edes takaisin laadukkaasti. Se aika vain on kerrallaan sekunteja ja yksissä treeneissä maksimissaan minuutteja, mitä 10 vanha oikeasti keskittyä jaksaa. Siinä on iso ero siihen että ( vedetään 2h treenejä ja kyllä pojat tekee ja jaksaa hienosti) Jaksaa tasapaksulla suorittamisella. Kuitenkin pelissä pitäisi osata tehdä hetki ihan sataprosenttisesti ja sitten toisaalta harkiten pitää täysi keskittyminen ja valmiustila rennon herkkänä seuraavan suorituksen tekemiseen. Valmistaako ylipitkät treenit siihen keskittymiseen ja rytminvaihdokseen? Oman kokemuksen mukaan ei valmista. Päin vastoin...

Harvinaisen vähän näkee pelaajia kentillä hymyssä suin ja koko ajan keskittyminen pelissä kiinni. Ja kun näkee, niin yleensä poikkeuksetta ne on niitä kentän tähtiä. Olipahan fyysisesti tai taidollisesti ihan vain muiden tasolla. Ja huomatkaa, on myös hyviä ja pelistä nauttivia pelaajia, eli asioita tehdään paljon todella hyvin. Aina tosin voi tehdä vielä paremmin.

[Sope]

Pointti on lähinnä siinä, onnistuuko se pilkkeen pitäminen silmäkulmassa vai ei.

Mitä tekemistä tällä on sen suhteen, että opetetaanko 6-8 -vuotiaille harhautuksia oikeina TEKNISINÄ suorituksina.

Yksi keino pitää sitä intoa jalkapalloon mukana on opettaa jalkapalloa ihan pienestä alkaen. Ymmärrän pienpelien, drillien, oheistreenien edun, mutta ne pojat näkee töllöstä ihan oikeaa futista ja haluaa sitä pelata, joten saa opettaa sitäkin, ei vain yksityiskohtia.

Joo. Mitä tekemistä tällä kuitenkaan on sen kanssa, että ensiksi opetetaan kuljettamista ja harhauttamista TEKNISINÄ suorituksina?

Mitä nyt noita nuorten pelejä on katsellut, niin Ronaldojahan näköjään pyritään valmentamaan.

Kyllä ne Ronaldot on pääasiassa näitä youtube-itseoppineita. Jalkapallovalmentamisessa ei ole TEKNISTEN suoritusten kohdalla kyse valinnoista, vaan tarkoitus on opettaa harhauttamisen lisäksi myös se syöttäminen. Ei niin, että niiden kohdalla tehtäisiin joku joko-tai -valinta.

Sen näkee jo ennenkuin laituri ottaa pallon haltuun, että nyt lähtee haasto, oli siinä 1 vs1 tai helkkarin hyvä varmistus jo valmiina sitä haastoa odottelemassa. Ohitus on opetettu yksittäisenä erillisenä suorituksena, ei osana peliä. Pelaamisen ja ohituksenkin kun pitäisi lähteä rentoudesta, oivalluksesta, yllättävyydestä, eli leikillisyydestä. Peli on sama asia kuin leikki, ymmärrättehän. Ohittaminen ei ole kovinkaan vaikea juttu pelaajalle, jolla on pelihuumoria. Henryn etunojapunnerrus ja pallonkanssa ohitus on yksi hauskimpia esimerkkiä pelin hauskuudesta. Miksi siitä on tehty joku ongelma?

Mistä on tehty ongelma? Harhauttamisesta?

Itse olen nähnyt helvetin monta yli 10-vuotiasta pelaajaa, jotka eivät edes USKALLA yrittää harhauttamista. Edes treeneissä. Ei näille pelaajille saa harhauttamista opetettua enää siinä iässä mentaliteetin takia. Siksi on tärkeää, että harhauttamista opetetaan ekoina harrastusvuosina ja kannustetaan edes yrittämään sitä.

Omien kokemuksieni mukaan hyvä pallonhallintakyky auttaa myös pallon haltuunotossa, kun aloitetaan syöttöharjoittelu, jolloin sen ei tarvitse olla mitään läpsyttelyä, vaan pelaajat oppivat jo varhain syöttämään kovaa ja ottamaan kovia syöttöjä haltuun (jonka puutteesta Teemu Tainio kritisoi nykyisiä junioreita).

Kun nyt Zlatan nostetaan jatkuvasti esille tässä ketjussa, niin hän on ollut varsin pitkään sellainen "Ronaldo", joka yrittää itsekkäästi ohi pelaajista. Jopa niin paljon, että toisten pelaajien vanhemmat ovat kirjallisella vaatimuksella vaatineet häntä erotettavan juniorijoukkueista. Jostain syystä se ei ole kuitenkaan pilannut häntä, vaan hän osaa myös syöttää.

[Superjunnukoutsi]

Mitä tekemistä tällä on sen suhteen, että opetetaanko 6-8 -vuotiaille harhautuksia oikeina TEKNISINÄ suorituksina.

Joo. Mitä tekemistä tällä kuitenkaan on sen kanssa, että ensiksi opetetaan kuljettamista ja harhauttamista TEKNISINÄ suorituksina?

Kyllä ne Ronaldot on pääasiassa näitä youtube-itseoppineita. Jalkapallovalmentamisessa ei ole TEKNISTEN suoritusten kohdalla kyse valinnoista, vaan tarkoitus on opettaa harhauttamisen lisäksi myös se syöttäminen. Ei niin, että niiden kohdalla tehtäisiin joku joko-tai -valinta.

Pointti taisi olla kuitenkin siinä, että se ilo harrastamiseen ja harjoittelemiseen pitäisi jotenkin saada pidettyä yllä. Kyse ei siis olisi niinkään siitä, että mitä harjoittelee, vaan miten harjoittelee. Kaikki varmaan tietävät, että tekniikkadrillit eivät ole niitä hauskimpia treenejä, joten jotenkin muuten kuin "300 seinäsyöttöä turvat tukossa" pitäisi saada sama asia harjoiteltua.

Mistä on tehty ongelma? Harhauttamisesta?

Itse olen nähnyt helvetin monta yli 10-vuotiasta pelaajaa, jotka eivät edes USKALLA yrittää harhauttamista. Edes treeneissä. Ei näille pelaajille saa harhauttamista opetettua enää siinä iässä mentaliteetin takia. Siksi on tärkeää, että harhauttamista opetetaan ekoina harrastusvuosina ja kannustetaan edes yrittämään sitä.

Omien kokemuksieni mukaan hyvä pallonhallintakyky auttaa myös pallon haltuunotossa, kun aloitetaan syöttöharjoittelu, jolloin sen ei tarvitse olla mitään läpsyttelyä, vaan pelaajat oppivat jo varhain syöttämään kovaa ja ottamaan kovia syöttöjä haltuun (jonka puutteesta Teemu Tainio kritisoi nykyisiä junioreita).

Kun nyt Zlatan nostetaan jatkuvasti esille tässä ketjussa, niin hän on ollut varsin pitkään sellainen "Ronaldo", joka yrittää itsekkäästi ohi pelaajista. Jopa niin paljon, että toisten pelaajien vanhemmat ovat kirjallisella vaatimuksella vaatineet häntä erotettavan juniorijoukkueista. Jostain syystä se ei ole kuitenkaan pilannut häntä, vaan hän osaa myös syöttää.

Onhan se yhtä tärkeää pärjätä 1v1 tilanteessa kuin osata syöttää, mutta tuo vanhempien vaatimus Zlatanin kohdalla kertoo yhden olennaisen asian; pikkuronaldot haittaavat muiden (joukkue)peliä.
Käänteisesti ajatellen voisi esittää kysymyksen, että kuinka monta pikkuronaldoa tarvitaan yhden Zlatanin tekemiseen. Ja kuinka moni lahjakkuus jää näiden pikkuronaldojen vuoksi syntymättä.

Näin itse asian ajattelisin.

[makmana]

Tottahan se on, että käsketään yleensä syöttää kuin haastaa puolustajia. Sitten kun juniori menee pelaajan ohi rohkeasti, ja pian yrittää tätä uudelleen, ei pääsekkään ohi, niin sitten sitä huutia tulee valmentajilta. Näin jää niin kuin sanottu nämä "ronaldot" syntymättä. Kyllä niitä harjoituksissa harjoitellaan mutta miksei enemmän 1 vs 1 peleissäkin?

[Mersault]

Kun nyt Zlatan nostetaan jatkuvasti esille tässä ketjussa, niin hän on ollut varsin pitkään sellainen "Ronaldo", joka yrittää itsekkäästi ohi pelaajista. Jopa niin paljon, että toisten pelaajien vanhemmat ovat kirjallisella vaatimuksella vaatineet häntä erotettavan juniorijoukkueista. Jostain syystä se ei ole kuitenkaan pilannut häntä, vaan hän osaa myös syöttää.

Todennäkösesti vanhempia on vituttanu kun kaveri on ollu sata kertaa parempi kuin oma jälkikasvu. Siinä tilanteessa kun tuleva zlaattani pyörii pallon kanssa eikä syöt muille, mutta mättää samalla maaleja, antaa zlaattanin pyöriä niin paljon kuin sielu sietää. Jos taas zlaattanin pyörimisestä on vain haittaa joukkueen pelaamiselle, kannattaa zlaattanille huutaa, että vittu syötä se pallo tai tule vaihtoon. Taitavia pallonpyörittäjiä on maailma pullollaan, mutta jos siitä ei ole joukkueelle mitään hyötyä, kannattaa tällanen kaveri opetaa syöttämään pallo tai kuljettamaan ja syöttämään tai kuljettamaan, harhauttamaan ja syöttämään pallo niin, että tämä maaleja mättävä zlaattani pääsee mättämään lisää maaleja. Jalkapallo on loppujen lopuksi roolipeli ja valmentajan tärkein tehtävä on tunnistaa, että mihin rooliin kenetkin kannattaa laittaa.

Mutta Cruyffin sanoin tärkeintä jalkapallossa on osata hyvä ensimmäinen kosketus ja syöttää. Muulla ei ole niin väliä jos nuo hallitsee helevetin hyvin.

[eiks oo kauheet]

Kun 10-12 vuotiaat Suomipojat pelaa Bromman samanikäisiä vastaan, usein ei Suomipojilla ole mitään jakoa. Silmiinpistävää on ero tempossa, ja kova tempo vaatii hyvää tekniikkaa. Tekniikka tulee harjoittelusta, tuhansista tunneista. Mutta Suomipoika ei jaksa , jos jotain vaaditaan niin katsotaan pitkään ja sanotaan hullu koutsi.

[Sope]

Pointti taisi olla kuitenkin siinä, että se ilo harrastamiseen ja harjoittelemiseen pitäisi jotenkin saada pidettyä yllä. Kyse ei siis olisi niinkään siitä, että mitä harjoittelee, vaan miten harjoittelee. Kaikki varmaan tietävät, että tekniikkadrillit eivät ole niitä hauskimpia treenejä, joten jotenkin muuten kuin "300 seinäsyöttöä turvat tukossa" pitäisi saada sama asia harjoiteltua.

Kuten itse sanoit, kyse ei ole siitä mitä harjoittelee vaan miten harjoittelee. Pussikaljan vastustus on kuitenkin tähän asti koskenut sitä mitä harjoittelee (harhauttamista ja pallonhallintaa pienenä). Kukaan ei ole väittänyt, että tehdään pelkkiä drillejä tai muutenkaan sanonut mitään siitä miten harjoitellaan.

Itse tarkoitan teknisellä harhautuksiin keskittymisellä sitä, että se on asia mikä opetetaan ja jota jonkin verran harjoitellaan drilleinä, mutta enimmäkseen peleissä (käytännössä 1 vs. 1 hyökkääjän kannalta, monesti myös 2 vs. 2 -peleissäkin). Harhautuksia myös tarkkaillaan teknisinä suorituksina ja tarvittaessa korjataan virheet. En siis ala puuttumaan 6-vuotiaan kohdalla siihen, että oliko ulkokierteinen keskitys oikeaoppinen vai ei.

Onhan se yhtä tärkeää pärjätä 1v1 tilanteessa kuin osata syöttää, mutta tuo vanhempien vaatimus Zlatanin kohdalla kertoo yhden olennaisen asian; pikkuronaldot haittaavat muiden (joukkue)peliä.
Käänteisesti ajatellen voisi esittää kysymyksen, että kuinka monta pikkuronaldoa tarvitaan yhden Zlatanin tekemiseen. Ja kuinka moni lahjakkuus jää näiden pikkuronaldojen vuoksi syntymättä.

Eilen oli meidän haastajasarjassa pelaavalla joukkueella peli. Voitimme 7-1. Jokainen meidän pelaajista osasi mennä vastustajan pelaajista ohi ja yritti myös sitä. Epäonnistuminen ei haitannut, koska kaikki tiesivät, että silloin pitää tulla puolustamaan. Onnistuminen oli hyvä, koska silloin hyökkäyksessä mukana olevat pelaajat pääsivät ylivoimatilanteisiin. Osa pelaajista oli jo hoksannut parempaan paikkaan syöttämisen, yksi pelaaja ei vielä, mutta toivottavasti kohtapuoliin. Paniikkiroiskaisuja taisi tulla vain kolme pelissä.

Vastustajajoukkueessa yksi pelaaja yritti välissä harhauttaa, jolloin kuului valmentajien ja vanhempien ja pelaajien kuorosta "älä driblaa", "syötä jo". Välissä he pääsivät hyökkäämään, mutta ratkaisuna oli lähinnä suoraan juokseminen tai epätoivoiset syötöt.

Voi olla, että tuosta meidän yhdestä pelaajasta tulee pikkuronaldo, koska hän yrittää harhauttaa kaikki pelaajat, mutta toiset pelaajat kuitenkin ymmärtävät häntä, koska hekin voivat harhauttaa ainakin yhden pelaajan ja siirtää pallon rauhassa sivuun ennen syöttöä. Vastustajajoukkueen pikkuronaldo oli tyyppi, joka kehtasi edes yrittää yhden pelaajan harhauttamista.

[Pussikalja]

Tämä Sopen listaus on hyvä ja kuvaa tilannetta hienosti.

-ei osata prässätä
-keskitetään lottopalloja
-syötetään taakse tai vähän sinnepäin
-annetaan tilaa vastustajalle; tähän liittyy myös se, että taitavat pelaajat oppivat kääntymään jopa 180 astetta tilanteessa kuin tilanteessa, kun ei ole painetta
-harhautuksen jälkeen liikkeen suunta ja nopeus ei edistä peliä
-pysähdytään, kun pitäisi mennä kovaa
-kun pitäisi rauhoittaa, laukataan laput silmillä kohti päätyä tai kohti useaa vastustajaa
-vartioidaan pelaajaa väärältä puolelta
-erikoistilanteita ei osata luonnostaan pelata nopeasti, kun siihen olisi tarvetta tai tilaisuus

Otetaan nyt esimerkiksi nämä "-harhautuksen jälkeen liikkeen suunta ja nopeus ei edistä peliä
-pysähdytään, kun pitäisi mennä kovaa" ja mietitään kuinka meillä harjoitellaan ohittamista.

Eikös yleinen tapa ole rakentaa tötsistä portti, josta toinen puolustaa ja toinen pyrkii ohitse. Ennen sitä on tosin treenattu esim tötsävastuksella 5-10 erilaista harhautusta.

No mitä harhautuksella haetaan? Harhautuksella haetaan jokin etu pelissä, esim laukaus, keskitys ylivoimahyökkäys, parempi syöttölinja  yms...Kuitenkin harhautus treenataan lähes poikkeuksetta siten, että tilanne päättyy ohitukseen, korkeintaan laukaukseen. Opettaako tämä tulkitsemaan sitä tapahtumaketjua ja harhautuksen päämäärää? Onko toimiva harhautus loppujen lopuksi kauhean teknisesti vaikea suoritus?

Jokaisen harjoituksen olisi oltava pelistä joltain alueelta tyypillinen tilanne. Harjoitus on oltava sijoitettavana suoraan peliin ja sen on oltava pelaajille perusteltavissa peliä edistävänä asiana. Liitä treeni peliin ja anna sille tarkoitus. Kun pelaajille kertyy tyypillisiä suoritusmalleja ja ymmärrys, kuinka ne edistävät oman jengin pelaamista, luodaan pohjaa sille henkilökohtaiselle taktiselle ymmärrykselle ja varsinkin joukkuetaktiselle käsitykselle.

Tekniikka on pohja onnistumiselle ja iso tekijä myös temmolle. Mutta vielä oleellisempaa pelitemmolle on ymmärrys mikä ratkaisu edistää peliä, mikä ei. Tämä on syy, miksi karsastan ajattelua, että ensin muutama kuukausi vain kuljetellaan, sitten 1 vs.1 pelille jne...Pojat haluaa pelata ja sen ihan oikean pelin tapahtumia ja vaatimuksiahan olisi tarkoitus pojille opettaa. Voihan asioita opettaa myös pelistä käsin. Kun pojat on vielä ihan raakileita, voi pysäyttää pelin ja näyttää, että nyt jos olisit harhauttanut tilanteessa vastustajan, olisit päässyt yrittämään maalintekoa. Tai, kun edessä on 6 pelaajaa, niin jos olisit huomannut oman vierellä, hänellä olisi ollut suora reitti maalille. Kaksi erilaista pelitilannetta, jossa toisessa ohitus on oikea ratkaisu toisessa melko epätoivoinen, ellei väärä. Näitäkin pitäisi opettaa. Sieltä niitä palikoita peliin pikkuhiljaa kertyy ja pelin idea tulee pelaajille pikkuhiljaa opetetuksi. Ihan siinä samalla, kun ne taidotkin kertyvät.

Eikös tuo Sopen lista kerro juuri siitä, että meillä yksittäiset pelinosaset eivät nyt pelaajien päässä kerry pelinymmärrykseksi/taktiseksi osaamiseksi tai miten sitä nyt kukin kutsua haluaa. Ja selittää aika hyvin miksi tempo peleissä on liian hidas. Miten joukkue voi pelata vauhdikkaasti, kun edes pallollinen ei oikeastaan tiedä mitä on yrittämässä, saati omat pelikaverit ympärillä.

Luulen, että lähes nykyisillä harjotteilla, mutta miettimällä tapoja millä pelaajilla selvennetään treenin tarkoitus ja kuinka se liitetään peliin, taktinen ymmärrys olisi vietävissä kehityksessä mukana jo ihan pienestä. Ei ole kyse vastakkaiasettelusta kuljetus/syöttö, tekniikka/taktiikka vaan mieluumin kokonaisuudesta. Ekan kosketuksen suunta on hyvä mittari. Kun se nyt pelaajilla tökkii, jossain on parannettavaa. Kun se alkaa sujua, on pelaajat oivaltaneet pelin ja se mahdollistaa temmon. Tämä on pelin osio, jossa monilajipelaajat ovat valtavasti pelkkiä futareita edellä. Muissa, ehkä teknisesti helpommissa  peleissä pelin idea tulee treeneihin vuosia futista aiemmin. Pitäiköhän sille tehdä jotain?

[Jortsukka]

Jos ihan vakavasti asiaa pohdittaisiin, niin jokainen ymmärtäisi että yksi merkittävimmistä asioista opetelessa sitä 1vs1 pelaamista ja uskallusta siihen on mentaalinen. Eli se että uskalletaan pitää palloa. Syöttäminen on tärkeä asia, todella tärkeä asia. Mutta jos sitä aletaan nuoresta pitäen painottaa, niin se tapahtuu nuorena suurimman osan ajasta sen takia että heitetään vain palloa pois ja/tai pelätään että menetetään pallo. Nuorena kun se "syöttö" on lähes kaikilla usein vain roiskaisu ja/tai käsky valmentajan toimesta(joka huutaa syötä Pertille).

Tottakai 1vs1 pelaamisessa pitää aina sen tapahtua pelikäsitystä tukien, eikä vain teknisenä suorituksena. Mutta samalla siis merkittävänä osana on se itseluottamuksen kasvaminen. Noin hyvin voi katsoa kuinka monta pelirohkeaa pelaajaa joku Hollanti tuottaa ja miettiä mikä siellä on kokoajan keskiössä. Pallo, poika, 1vs1 tai 2vs2 pelaaminen. Siinä se ja sen huomaa. Jokainen pelaaja uskoo itseensä, ei pelkää paineen allakaan koskaan.

Jos siis aivan nuoresta saakka lähdetään aina siitä että "pallosta pitää luopua", niin ei sitä enää 10-14vuotiaana opeteta, puhumattakaan vanhempana, että pidä palloa, luovu kun se on fiksua, älä roiski.

Tämä itseluottamus ja usko omaan tekemiseen on siis mielestäni lähes yhtä tärkeää, kuin se että hallitaan palloa oikeasti hyvin. Pelokkaasta pelaajasta ei tule koskaan hyvää pelaajaa.

Ja jotta eräs nimimerkki ei jatkaisi heti trollausta, niin itseluottamus ei tarkoita itsekkyyttä.

Jotenkin aika tylsää kun jokainen asiapitoinenkin keskustelu menee kokoajan samaa kehää. Riippumatta otsikosta ja aiheesta, niin tuntuu että kohta puhutaan ihan samasta asiasta.

[Sope]

Otetaan nyt esimerkiksi nämä "-harhautuksen jälkeen liikkeen suunta ja nopeus ei edistä peliä...

Kuten itse sanoit, kyse ei ole siitä mitä harjoittelee vaan miten harjoittelee. Pussikaljan vastustus on kuitenkin tähän asti koskenut sitä mitä harjoittelee (harhauttamista ja pallonhallintaa pienenä). Kukaan ei ole väittänyt, että tehdään pelkkiä drillejä tai muutenkaan sanonut mitään siitä miten harjoitellaan.

[Pussikalja]

No pahoittelut. Viimeinen viesti tähän ketjuun, lupaan

Jortsukka on aivan oikeassa, että itseluottamus on avain hyvään pelaamiseen. En täysin itse käsitä kuinka asetuin itseluottamusta vastaan kirjoituksessa, mutta onnistumisethan usein itseluottamusta nostavat. Ja olisi hienoa saada pelaajat huomaamaan otollisia hetkiä pelissä yrittää jotain osaamaansa, koska otolliset hetket niitä onnistumisia luo.

Ja Sope, sorry ei ole tarkoitus olla oikeastaan mistään mitä kirjoitit eri mieltä. Taito on tosi tärkeää ja tosi jees. Opetetaan sitten myöhemmällä ijällä niitä juttuja, jolla yhteistyö ja pelikaveritkin luo tästä pelistä niin hienon pelata. Vaikkapa vasta sitten kun tekniset taidot sen edellyttävät ja herkkyyskausi muut huomioimaan on ihanteellinen.

[Kevin Keegan]

Ehkä tämä uusi ylikorostusvalmennuslinja taas johtaa siihen, että Suomella on 2020 10 Mixua kentällä jotka hyvin haastavat, mutta linjamiehetkin joutuvat varomaan etteivät jää näitten pelureitten tallomiksi...

Pelimies on erimies jo junnuissa, turha yleistää. Kyllä ollaan myöhässä jos taktista osaamista aletaan vasta 14 vuotiaalle pelimannelle opettaan...

[Messi]

Vaika ketjua olen aktiivisesti seurannutkin, en ole vieläkään saanut selvyyttä siitä onko taktinen osaaminen todellakin suomijunnujen suurin puute? Itse asiassa en ole saanut vielä(kään) itselleni jäsenneltyä mitä taktisella osaamisella tarkoitetaan? Toki paljon hyviä kommentteja on tullut. Sivuutan siis kaiken aikaisemmin lukemani (koska en niitä edes muista) ja pyrin jäsentelemään asiaa omalla tavallani:

Yksittäisen pelaajan taktinen osaaminen = kyky hallita pelissä eteentulevia tilanteita (pelitaito), kyky nähdä ja ennakoida pelissä eteentulevia asioita (pelikäsitys), kyky sijoittua kentällä sovitun joukkuetaktiikan mukaisesti (kurinalaisuus, kyky huomioida kanssapelaajat), kyky pelata omaa roolia sovitun joukkuetaktiikan mukaan (kurinalaisuus, omien vahvuuksien käyttäminen?).

Lisäksi pelaajan taktiseen osaamiseen kuuluu luovuus l. kyky muuttaa sovittua taktiikkaa pelin aikana (ainakin omaa rooliaan) tai kyky havaita kentällä asioita, joita muut eivät huomaa (kykenee älyllään auttamaan omaa joukkuetta tai omia joukkuekavereita). Heittäisin tässä vaiheessa ilmaan kysymyksen; Onko meillä liian vähän tällaisia "luovia" pelaajia? Ja ei, en tarkoita luovuudella kurittomuutta. Tarkoitan niitä pieniä nyansseja, joista näkee kuka kentällä tietää mitä siellä ollaan tekemässä (pelaaja tuntuu aina olevan oikeassa paikassa, hän ohjaa muita pelaajia, voittaa käsittämättömän helposti kaksinkamppailut, tuntuu olevan muita paljon nopeampi, antaa syötöt juuri oikeaan aikaan / paikkaan...).

Joukkueen taktiikka = Keinot, joilla voittaa ottelu tai keinot joilla varmistetaan joukkueen pelaajien kehittyminen ottelutapahtumassa (tämä kai pitäisi olla se fokus junioripalloilussa?).

Ja miten sitä taktista osaamista sitten kehitetään?
1. Katse ylhäällä.
2. Taito ja fysiikka sellaiseksi, että pallon käsittely sujuu vaikka silmät kiinni ja jaksaa liikkua ottelun ajan riittävällä temmolla.
3. Pienpelit ja ohjaus.
4. Taktiset keskustelut ja palaverit.
5. Pelit.
6. Katse ylhäällä.

Miksi ranskalaiset on suomalaisia parempia? Ne tekee asioita pikkasen paremmin ja pikkasen enemmän kuin suomalaiset. Varsinkin tuollainen pihapelikulttuuri taitaa noissa jalkapallomaissa olla Suomea valovuoden edellä / huomattavasti yleisempää. Tähän kun lisää nuo afrikan maista tulevat maahanmuuttajat, jotka eivät muuta ole koskaan tehneetkään kuin pelailleet / liikkuneet sekä erilaiset akatemiat jne... Siellä pelaajat todellakin tekevät jalkapallosta itselleen ammattia siinä kun täällä harrastellaan. Toki valmennuksessakin taitaa olla eroja, mutta tässä olemme nähtävästi kuroneet eroa jonkin verran kiinni?

[rukkanen]

Lisäksi pelaajan taktiseen osaamiseen kuuluu luovuus l. kyky muuttaa sovittua taktiikkaa pelin aikana (ainakin omaa rooliaan) tai kyky havaita kentällä asioita, joita muut eivät huomaa (kykenee älyllään auttamaan omaa joukkuetta tai omia joukkuekavereita). Heittäisin tässä vaiheessa ilmaan kysymyksen; Onko meillä liian vähän tällaisia "luovia" pelaajia? Ja ei, en tarkoita luovuudella kurittomuutta. Tarkoitan niitä pieniä nyansseja, joista näkee kuka kentällä tietää mitä siellä ollaan tekemässä (pelaaja tuntuu aina olevan oikeassa paikassa, hän ohjaa muita pelaajia, voittaa käsittämättömän helposti kaksinkamppailut, tuntuu olevan muita paljon nopeampi, antaa syötöt juuri oikeaan aikaan / paikkaan...).

Joukkueen taktiikka = Keinot, joilla voittaa ottelu tai keinot joilla varmistetaan joukkueen pelaajien kehittyminen ottelutapahtumassa (tämä kai pitäisi olla se fokus junioripalloilussa?).

Ja miten sitä taktista osaamista sitten kehitetään?
1. Katse ylhäällä.
2. Taito ja fysiikka sellaiseksi, että pallon käsittely sujuu vaikka silmät kiinni ja jaksaa liikkua ottelun ajan riittävällä temmolla.
3. Pienpelit ja ohjaus.
4. Taktiset keskustelut ja palaverit.
5. Pelit.
6. Katse ylhäällä.

Miksi ranskalaiset on suomalaisia parempia? Ne tekee asioita pikkasen paremmin ja pikkasen enemmän kuin suomalaiset. Varsinkin tuollainen pihapelikulttuuri taitaa noissa jalkapallomaissa olla Suomea valovuoden edellä / huomattavasti yleisempää. Tähän kun lisää nuo afrikan maista tulevat maahanmuuttajat, jotka eivät muuta ole koskaan tehneetkään kuin pelailleet / liikkuneet sekä erilaiset akatemiat jne... Siellä pelaajat todellakin tekevät jalkapallosta itselleen ammattia siinä kun täällä harrastellaan. Toki valmennuksessakin taitaa olla eroja, mutta tässä olemme nähtävästi kuroneet eroa jonkin verran kiinni?

Näkisin, että kaipaamaasi "luovuutta" (itse käyttäisin termiä ongelmanratkaisukyky) tosiaankin puuttuu junnufutaajistamme (samoin kuin -lätkänpelaajistamme), koska voittamisen ja tuloksen merkitys* on keskimäärin ylikorostunut (molempien lajien) junioritoiminnassamme. Edelleen kentän laidoilla näkee aivan liian paljon ns. pleikkarivalmennusta, jossa pelaajat eivät kärjistäen uskalla tehdä mitään, ennen kuin koutsilta tulee huuto-ohje. Ja niistäkin valmentajista, jotka eivät ihan noin kärjistetysti peliä ohjaa, monet antavat sitten pelaajien kuulla kunniansa, jos yrittävät vähänkin jotain poikkeavaa peleissä. Kärkevimmän esimerkin tästä sain kokea pari vuotta sitten eräässä turnauksessa, jossa joukkuettani vastaan erään suuren suomalaisen junioriseuran pelaaja teki maalin pitkähkön kuljetuksen päätteeksi. Valmentajan palaute ei suinkaan ollut "Huikea maali Mikko! Hienot harhautukset ja loistava viimeistely!" vaan "Mikko PERKELE! Eikö me olla sovittu että AJOISSA NE SYÖTÖT SAATANA?!!!". Tämäkin on omiaan tappamaan luovuutta/ongelmanratkaisukyvyn kehitystä, kun pelaajat eivät uskalla koskaan yrittää tilanteissa kuin sitä varminta vaihtoehtoa.

Pihapelikulttuurin osuudesta olen samaa mieltä, sillä juuri pihapeleissä pelaajat pääsevät ilman valmentajan/vanhempien odotusten painolastia kokeilemaan erilaisia ratkaisuja eri pelitilanteissa ja oppivat sitä kautta nimenomaan pelaamaan. Palloliitossa kyllä mielestäni ollaan tähän tilanteeseen oltu herätty jo toista vuotta, sillä tuoreet valmentajakoulutukset ja turnausten yhteydessä kokemani fortum-tutorointi on nimenomaan korostanut sitä, että (pallollisten) pelaajien täytyy antaa itse ratkaista ongelmat kentällä, eikä valmentajan ole hyvä mennä huutelemaan "vastauksia" heille valmiiksi. Tätä pleikkarivalmennuskulttuuria esiintyy edelleen viljalti yksinkertaisesti siitä syystä, että koulutuksen uudet suuntaukset eivät ole vielä rantautuneet käytäntöön kovinkaan laajapohjaisesti. Uskoisin kuitenkin, että jos johdonmukaisesti ja tehokkaasti koulutuksen suhteen edetään, tilanne tulee vuosien varrella parantumaan.

* Tarkoitan tällä sitä, että tärkeysjärjestys junioripalloilussa on yhä valitettavan monella valmentajalla 1) tulos, 2) miten toivottu tulos saavutetaan varmimmin, kun oikean järjestyksen pitäisi olla 1) millä tavalla ottelutapahtuma (pelitapa) palvelee parhaiten pelaajien kehittymistä, 2) pyritään parhaimpaan mahdolliseen tulokseen kyseisellä pelitavalla

[Superjunnukoutsi]

Jos ihan vakavasti asiaa pohdittaisiin, niin jokainen ymmärtäisi että yksi merkittävimmistä asioista opetelessa sitä 1vs1 pelaamista ja uskallusta siihen on mentaalinen. Eli se että uskalletaan pitää palloa. Syöttäminen on tärkeä asia, todella tärkeä asia. Mutta jos sitä aletaan nuoresta pitäen painottaa, niin se tapahtuu nuorena suurimman osan ajasta sen takia että heitetään vain palloa pois ja/tai pelätään että menetetään pallo. Nuorena kun se "syöttö" on lähes kaikilla usein vain roiskaisu ja/tai käsky valmentajan toimesta(joka huutaa syötä Pertille).

Tottakai 1vs1 pelaamisessa pitää aina sen tapahtua pelikäsitystä tukien, eikä vain teknisenä suorituksena. Mutta samalla siis merkittävänä osana on se itseluottamuksen kasvaminen. Noin hyvin voi katsoa kuinka monta pelirohkeaa pelaajaa joku Hollanti tuottaa ja miettiä mikä siellä on kokoajan keskiössä. Pallo, poika, 1vs1 tai 2vs2 pelaaminen. Siinä se ja sen huomaa. Jokainen pelaaja uskoo itseensä, ei pelkää paineen allakaan koskaan.

Jos siis aivan nuoresta saakka lähdetään aina siitä että "pallosta pitää luopua", niin ei sitä enää 10-14vuotiaana opeteta, puhumattakaan vanhempana, että pidä palloa, luovu kun se on fiksua, älä roiski.

Tämä itseluottamus ja usko omaan tekemiseen on siis mielestäni lähes yhtä tärkeää, kuin se että hallitaan palloa oikeasti hyvin. Pelokkaasta pelaajasta ei tule koskaan hyvää pelaajaa.

Sitä luottamusta pitää tosiaan olla omaan ja kaverin osaamiseen, missä tulee esiin sitten tuo oma palloton pelaaminenkin. Luottamusta pitää löytyä sen verran, että sekä syöttäminen että harhauttaminen ovat molemmat varteenotettavia vaihtoehtoja pallolliselle pelaajalle sitten pelikentällä.

Esimerkiksi omissa valmennettavissa olen huomannut, että pojat eivät mielellään syötä kaverille joka ei vedä kovia vetoja ja/tai pärjää 1v1 tilanteissa, edes silloin kun kaveri on "reilu" ja syöttää takaisin. Ongelma tilanteessa ei tietenkään ole sen kaverin taidot kenelle pitäisi syöttää, vaan syöttäjän oma huono sijoittuminen syötön jälkeen. Nuo pikkujunnut kun tuntuvat ajattelevan, että pelaaminen loppuu kun pallo syötetään pois.

Pihapelikulttuurin osuudesta olen samaa mieltä, sillä juuri pihapeleissä pelaajat pääsevät ilman valmentajan/vanhempien odotusten painolastia kokeilemaan erilaisia ratkaisuja eri pelitilanteissa ja oppivat sitä kautta nimenomaan pelaamaan. Palloliitossa kyllä mielestäni ollaan tähän tilanteeseen oltu herätty jo toista vuotta, sillä tuoreet valmentajakoulutukset ja turnausten yhteydessä kokemani fortum-tutorointi on nimenomaan korostanut sitä, että (pallollisten) pelaajien täytyy antaa itse ratkaista ongelmat kentällä, eikä valmentajan ole hyvä mennä huutelemaan "vastauksia" heille valmiiksi. Tätä pleikkarivalmennuskulttuuria esiintyy edelleen viljalti yksinkertaisesti siitä syystä, että koulutuksen uudet suuntaukset eivät ole vielä rantautuneet käytäntöön kovinkaan laajapohjaisesti. Uskoisin kuitenkin, että jos johdonmukaisesti ja tehokkaasti koulutuksen suhteen edetään, tilanne tulee vuosien varrella parantumaan.

* Tarkoitan tällä sitä, että tärkeysjärjestys junioripalloilussa on yhä valitettavan monella valmentajalla 1) tulos, 2) miten toivottu tulos saavutetaan varmimmin, kun oikean järjestyksen pitäisi olla 1) millä tavalla ottelutapahtuma (pelitapa) palvelee parhaiten pelaajien kehittymistä, 2) pyritään parhaimpaan mahdolliseen tulokseen kyseisellä pelitavalla

Itse noudatan tuota jälkimmäistä järjestystä, mutta käytännön toteutukselta välillä hankalaa lähinnä vanhempien asettamien odotusten vuoksi. Avoin keskustelu kannattaa käydä vanhempien kanssa siitä mihin tähdätään ja miksi.

Oletuksellisesti pelaajan itsensä kentällä tekemä ratkaisu on tietysti oikea ja valmentajan tehtävänä on opastaa tunnistamaan ero hyvän ja huonon ratkaisun välillä. En kuitenkaan muista Palloliiton ohjeissa törmänneeni vielä tuohon mainitsemaani valmentajan tehtävään.

[Columbo]

Zlatan nimenomaan on luontaisesti huippulahjakas, eli liikunnallinen superlahjakkuus, kumiukko joka liikkuu ketterästi kuin paljon kokoaan pienempi janari. Yksinkertaisin selitys Balkanin alueen palloilumahdille onkin, että siellä on paljon liikunnallisesti lahjakkaita ihmisiä. Eron ei tarvitse edes olla kovin suuri, niin se voi näkyä huippu-urheilijoiden huomattavan isona määränä. Huono puoli tässä selityksessä on se, ettei Balkanin alueen maista ole kovinkaan paljon opittavaa.

Ei se seiso kuitenkaan jne.

Tosin on tässä ehkä sen verran totuutta, että Balkanin alueen menestystä voi monissa palloilulajeissa (esim. kori-, lento-, käsi- ja vesipallo) selittää se, että entisen Jugoslavian alueella asuvat tiettävästi maailman pisimmät ihmiset. Jalkapallo ei ole kuitenkaan noista edellä mainituista poiketen pituusrajoitteinen laji, joten selitys ei siihen sovi.

[Sope]

Eilinen U21-peli näytti taas, että aika surkealla tasolla on pelaajien henkilökohtainen taktinen ymmärrys. Katsoin kuinka useammassa tilanteessa syötettiin esimerkiksi hieman heikko syöttö laitapakille, joka jätettiin oman onnensa nojaan. Jos olisi edes vähän ymmärrystä tilanteesta, pitäisi reagoida nopeasti ja spurtata antamaan syöttösuuntia ja auttamaan paineessa olevaa pelaajaa antamalla hänelle useampia ratkaisuvaihtoehtoja. Nyt lähinnä katsottiin vierestä ja toivottiin parasta.

En tosin tiedä onko noissa juniorimaajoukkueissa käytössä hollantilaistyylinen "jokainen vastaa omista tekemisistään" -mentaliteetti.

Tekniikka oli pääosin ihan ok kaikilla pelaajilla, vaikka suorituksissa olikin ylimielistä löysäilyä välillä.