Seitsemän viikkoa Etelä-Amerikassa
Tämä on kertomus yksinäisen seikkailijan vaeltelusta Etelä-Amerikassa ja tutustumisesta maanosan futiskulttuuriin. Toki mukaan on mahdutettu juttua paikoista missä kävin, ihmisistä joita tapasin ja erilaisista tapahtumista sekä sattumuksista. Matkanteon aloitin Rio de Janeirosta, menin pikku hiljaa läpi Eteläisen- Brasilian, läpi Uruguayn ja lautalla Buenos Airesiin. Lopuksi lensin vielä Koillis-Brasiliaan. Aiemmin olin kierrellyt vain Brasiliassa ja näitä seikkailuja voi lukea täältä
http://futisforum2.org/index.php?topic=121359.0 Tämä retki oli sellainen ”suunnitelma B”, jonka löin lukkoon vasta viikkoa ennen lähtöä. ”Suunnitelma A”, joka olisi suuntautunut Etelä-Amerikan länsipuolelle kariutui, kun kaverini leikattu käsi ei parantunut odotetulla tavalla ja lääkäri jatkoi hänen sairaslomaansa. Jouduin lähtemään yksin rinkkani kanssa ja valitsin sitten tällaisen helpomman vaihtoehdon.
Pommit paukkuu matsin jälkeen
Lauantaina laskeuduin Rioon ja heti sunnuntaina oli tarjolla Rion osavaltion mestaruussarjan matsi Botafogo-Flamengo. Majoituin hostelli Che Lagartoon Copacabanalle ja sieltä olisi ollut järjestetty matka tähän matsiin. Valitsin kuitenkin omatoimimatkan. Näissä järjestetyissä matkoissa hinta on melko kova ja paikat ovat ”yllättäen” niitä halvimpia ja huonoimpia.
Rautatieasemalla kysyin neuvoa Flamengo-paitaiselta hepulta, joka oli pikkupoikansa kanssa menossa peliin. Heidän mukanaan päädyin sellaiseen junaan, mikä meni suoraan Central-asemalta Engenhaon asemalle. Tämä rautatieasema on aivan stadionin vieressä. Stadionilla kaveri vielä ystävällisesti johdatti minut sellaiselle lippuluukulle, josta sain haluamani paikan.
Suurin mielenkiintoni tässä ottelussa kohdistui nimekkäimpään Brasilian sarjoissa pelaavaan taituriin, maailman parhaaksi pelaajaksi aikanaan valittuun Ronaldinhoon. Viime vuonna näin hänen pelaavan Fluminensea vastaan ja silloin ”Dinho” oli vaisu. Nyt hän oli selvästi pirteämpi, mutta voittoon asti hänkään ei kyennyt Flamengoa johdattamaan, 0-0 tasuri.
Botafogo ja Flamengo pelasivat tasan 0-0
Reissun jännittävimmät hetket koin vasta matsin jälkeen. Olin kävelemässä kohti rautatieasemaa, kun kuulin pari pamausta edestäpäin. Edellä menneet ihmiset kääntyivät ja lähtivät juoksemaan poispäin. Ajattelin, että on tämä jotain vakavaa, koska paikallisetkin tällä lailla ryntäilevät. Armeijassa saadut opit olivat vielä hyvin muistissa, ” vihollisen hyökätessä ei saa lähteä karkuun, mutta pitää suojautua”. Minun kohdalla oli juuri leveä betonipilari. Menin sen taakse suojaan, mutta en sentään ”vetänyt maihin”. Vähitellen porukka lähti taas eteenpäin ja minä tein samoin. Lähestyessäni ramppia, mikä nousee asemalle, räjähti melko lähellä kaksi uutta pommia. Jatkoin vain matkaani ja käännyin rampille. Siellä kohtasin melko hurjan näyn. Kolme riskiä poliisia seisoi rampilla ja huitoivat pitkillä pampuillaan kaikkia tummia poikia, ketkä juoksivat ylöspäin. Siinä ei paljoa kyselty, ”räjäytitkö pommeja”. Kaikki saivat osansa, oli sitten syyllinen tai syytön. Luotin siihen, että ei ne näin turistin näköistä kaveria pamputa ja kävelin asemalle kaaoksen läpi ilman iskuja.
Copa Libertadores-cupia Fluminense-Arsenal
Hyvällä tuurilla minun kohdalle osui kaksi Copa Libertadores cupin matsia Riossa oloni aikana. Tämä kilpailu vastaa Mestarien-liigaa täällä Euroopan mantereella. Niimpä suuntasin jälleen tieni Engenhao-stadionille tiistai-iltana tarkoituksenani katsella Fluminense-Arsenal (Argentiina) matsi. Stadionille mennessä jouduin luonnollisesti turvatarkastukseen. Kohdalleni osui naispoliisi, jonka kasvoilta ei kyllä näkynyt hymyn häivääkään. Hän kysyi jotakin minulta, josta en ymmärtänyt mitään. ”Pesin” itseni tilanteesta sanomalla ”finlandes” ja se ”sulatti jään”. Ilmeisesti se oli koominen vastaus hänen kysymykseen, koska hän alkoi hymyillä kauniisti ja viittasi menemään eteenpäin. Hän olisi kyllä saanut tutkia minut kantapäistä päälakeen asti ilomielin, mutta meillä ei valitettavasti ollut samanlaisia mielihaluja.
Fluminensen tunnetuin pelaaja Suomessa on varmasti Barcelonasta tuttu Deco. Maajoukkuetasollahan hän edusti Portugalia, koska sai kansalaisuuden monen Portossa pelatun vuoden aikana. Tämä ”loikkaus” vieraan maan paitaan ei ainakaan näkynyt hänen suosiossaan. Pelaajaesittelyssä hän sai suurimman metelin aikaan yhdessä Thiago Nevesin (ex-HSV) kanssa.
Pelin alussa näytti että, Fluminense hallitsee ottelua täysin. Maajoukkueessakin pelannut maalitykki Fred vei Flu:n nopeasti 1-0 johtoon. Vähitellen vierailijat pääsivät eroon alkujännityksestään ja pystyivät ahdistelemaan isäntien maalia. Toisella jaksolla kentällä nähtiin pieni ”hässäkkä” ja poliisitkin ottivat jo muutaman askeleen kohti viheriötä. Heitä ei kuitenkaan tarvittu, erotuomari sai tilanteen rauhoittumaan ja jakoi tuomiot, kaksi punaista sekä saman verran keltaisia kortteja. Fluminense otti tärkeät pisteet 1-0 voitollaan, mutta yleisö ei vaikuttanut mitenkään tyytyväiseltä omiensa esitykseen.
Futiksen MM-kisoja ei pelata tällä stadionilla, mutta vuonna 2016 siellä käydään Olympialaisten yleisurheilukisat. Stadion on ihan hieno, tosin sinne mahtuu vain 47.000 katsojaa, mutta isot väkimäärät voivat aiheuttaa kaaoksen rautatieasemalla. Tämänkin ottelun jälkeen sai jonottaa kauan aikaa, että pääsi pyörivästä portista läpi. Portteja on kaikkiaan kahdeksan ja niistä pitäisi monien tuhansien mennä läpi loppuunmyytyjen tapahtumien jälkeen.
Seuraavana aamuna istuessani hostellin netin ääressä, takaani kuului ”en tiennytkään, että täällä on muitakin suomalaisia”. Kangasalta kotoisin oleva tyttö oli huomannut, että minulla on Iltalehden sivu auki. Hänen jälkeen kuluikin pitkä aika, ennen kuin tapasin seuraavia suomalaisia.
Päivällä lähdin kävelemään helteiselle Avenida Copacabanalle ja tapani mukaan ostin Placar-lehden, missä oli mittava katsaus kaikkiin osavaltiosarjoihin. Näitä sarjojahan on kaikkiaan 27. Lehteä lukiessani pisti silmään erään Santosin pelaajan nimi. Jos pelaajan koko nimi on Overath Breitner da Silva Medina, hänen isänsä täytyy olla saksalainen tai vähintäin suuri saksalaisen futiksen ystävä. Paul Breitner ja Wolfgang Overath olivat Länsi-Saksan tähtipelaajia 70-luvulla.
Vascon stadion oli synkällä alueella
Edellisellä reissullani minulle sanottiin hostellissa, ”älä mene Vascon stadionille, alue on hirveä ja stadion on kauhea”. Nyt oli kuitenkin tilaisuus nähdä Copa Libertadores-matsi Vasco da Gama-Nacional (Uruguay). Ennen matsia keskustelin Facebookissa erään foorumistin kanssa, joka on käynyt 13 kertaa kyseisellä stadionilla. Määrä selittyy sillä, että heppu on opiskellut Riossa. Hän kertoi, että ikinä ei ollut mitään ongelmia. Tämä antoi meikäläiselle lisää itseluottamusta ja suuntasin matkani sinne.
Tein kyllä pahan virheen matsiin lähtiessäni. Matkalla Sao Januariolle, huomasin unohtaneeni Master-cardin mukaan. Sitä ei kannata välttämättä ottaa mukaan tälle alueelle mennessä. Heti stadionille päästyäni sulkeuduin vessaan ja pistin kortin housujen sisälle salataskuun. Stadionille pääsykään ei ollut aivan ongelmatonta. Olin paikalla noin puolitoista tuntia ennen ottelun alkua ja lippuluukut näyttivät olevan kiinni. No siinä kun ihmettelin, että mitäs nyt tehdään, niin tummaihoinen tukevahko äijä huomasi otollisen asiakkaan. Hän tuli kauppaamaan lippua minulle. Suhtauduin häneen kovin varauksellisesti, väärennettyä lippua peläten. Me kävimme tarkastuspisteellä testaamassa lipun ja kyllä aito näytti olevan. Hintakaan ei ollut kohtuuton, joten päätin ostaa lipun. Otin rahat pussistani ja 20 realia jäi vielä uupumaan. Otin sitten vielä 50 realia toisesta paikasta ja annoin sen hänelle odottaen saavani 30r takaisin. Äijän pirulainen sanoi jotakin ”Brasilian mafiasta” ja lähti menemään. Hän ei suostunut antamaan vaihtorahoja takaisin. Heitti sitten ryppyisen vitosen, kun sanoin tarvitsevani rahaa edes metrolippuun. Olihan minulla toki vararahat mukana salataskussa. Noin 11 euroa hän ryöväsi minulta, joten ei se nyt ”maata kaatanut”. Tällä hepulla ei kyllä varmasti ole mitään tekemistä mafian kanssa, joku tusinaluokan pikkurosvo favelasta.
Menin stadionille sisälle päädystä ja suunnittelin meneväni keskelle päin niin pitkälle,kuin pääsen. Löysin mielestäni hyvän paikan ja istahdin alas. Välittömästi siihen tuli joku mies selittämään jotain minulle. Ymmärsin vain sanan camisa (=paita). Tajusin, että minun punaisella paidallani ei ollut mitään asiaa tähän Vascon kannattajaryhmän alueelle. Olisi pitänyt olla valkoinen paita. Siirryin muutaman metrin narun toiselle puolelle ja sen jälkeen sain olla rauhassa.
Vascon kotistadionilla oli tunnelmaa
Vasco ei ole vähään aikaan pelannut tätä sarjaa, joten se oli kannattajille iso asia. Katsomossa oli hyvä meno päällä, mutta kyllä se vähitellen laantui vieraiden vastatessa maalinteosta. Toisen jakson lopulla isännät kavensivat tilanteeksi 1-2 ja se toi taas uutta henkeä faneihin. Peli päättyi näihin numeroihin.
Stadion oli melkoisen synkällä alueella, mikä vain korostui pimeään aikaan. Favela (=slummi) alkoi heti stadionin vierestä. Jos minulla ei olisi ollut kameraa mukana, niin olisin voinut istahtaa favelan puolella olleeseen baariin oluelle ja tutustua vähän erilaiseen maailmaan. Nyt halusin mahdollisimman äkkiä pois sieltä. Metroasemalle oli matkaa muutama kilometri ja bussien reiteistäkään ei ollut tietoa. Katsoin parhaaksi pysytellä stadionin läheisyydessä ja koittaa saada siitä taksi alle. Jonkin ajan kuluttua löysin vapaan taksin ja menin sillä suoraan omalle hostelille.
Viikonlopuksi Sao Joao da Barraan
Sitten edellisen käynnin kaverini Fabio oli muuttanut Riosta noin 300 km:n päähän Sao Joao da Barraan. Hän oli saanut paikalliselta futisseuralta niin hyvän työtarjouksen, että muutti mielellään miljoonakaupungista rauhalliseen 30.000 asukkaan kaupunkiin. Hän kirjoittaa raportteja peleistä nettiin ja hoitaa jotain seuran paperiasioita, onhan hänellä lakimiehen koulutus. On Fabio tehnyt ennenkin erikoisia muuttoja. Aikanaan hän asui kaksi vuotta Islannissa! Toimiessaan pelaaja-agenttina hän lähetti sinne pelaajia, lähti tulkiksi mukaan ja tienaamaan rahaa työskentelemällä pizzeriassa.
Torstaina lähdin ”hinaamaan” itseäni Sao Joao da Barraan. Aluksi suuntasin matkani Camposiin, missä oli vaihto edessä. Bussissa viereeni asettui nuorehko kaunis nainen. Ajattelin, että tällä matkalla ei tarvitse varmaan paljoa puhella. Tämän näköinen nainen tuskin innostuu tällaisen lähivuosina keski-iän lähestymisen aloittavan äijän kanssa haastelemaan.
Penkit sai käännettyä pitkälle taaksepäin ja ensimmäisen tunnin me makasimme penkeissä puhumatta sanaakaan kuin kaksi suomalaista ihmistä konsanaan. Sitten Thayane otti keksipaketin esille ja tarjosi yllättäen minullekin. Ilmeni, että hän pystyy puhumaan kohtalaisesti englantia. Hän opiskelee lääkealaa Riossa ja oli menossa kotionsa Camposiin. Vastoin ennakkokäsitystäni hän osoittautui erittäin mukavaksi ja puheliaaksi ihmiseksi. Matkan aikana juttelimme minun matkastani, hänen opiskelustaan ja maittemme asioista. Loppumatka meni sitten hyvin nopeasti. Oli hänestä apuakin minulle. Siitä minulla ei ollut tietoa, että pitää vaihtaa toiseen terminaaliin, jotta pääsisin SJB:aan. Perille päästyämme hän vielä selitti taksikuskille, mihinkä minut pitää viedä.
Toisesta terminaalista lähtivät paikallisbussit ja hyvin nopeasti pääsin taas tien päälle. Näin bussikuskina ihmettelin kyllä suuresti sitä paikallista touhua. Linja-autossa oli kaikkiaan neljä työntekijää ja ilmeisesti vaatetus kuvasti heidän asemaansa. Kuljettajan lisäksi oli kolme miestä lipunmyyntiä varten. Ensin tuli mies t-paidassa, kuka kirjoitti käsin tiedot matkalippuun. Seuraavaksi kauluspaitainen kaveri hoiti rahastuksen. Lopuksi tuli mies, jolla oli oikein kravatti ja rinnassa luki ”fiscal” (tarkastaja). Hän tarkisti liput tekemällä jonkin merkinnän niihin. Perin outoa touhua. No näin ainakin pystytään ihmisiä työllistämään hyvin.
Fabio asuu uuden vaimonsa kanssa parin kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Seuran hankkima talo oli ihan hieno ja pieni uima-allaskin kuului varustukseen. Vaikka SJB:ssa on asukkaita 30.000, niin kyllä 7000 asukkaan Mänttä tuntuu enemmän kaupunkimaiselta. Eräänä aamuna viereisen talon edessä isäntä pesi hevostaan kadulla. Kerrostaloja ja takseja siellä ei ollut ollenkaan. Joku vanha pikkubussi toimitti pimeän taksin virkaa ja hyvin näytti asiakkaita olevan. Matkustaminen sillä oli todella halpaa. Fabio tuntui hyvin viihtyvän siellä. Sitä hän korosti, että siellä on niin turvallista elää Rion jälkeen.
Fabiolla on yksi maailman suurimmista aitojen pelipaitojen kokoelmista. Tällä hetkellä paitoja on koossa jotain 890 ja kaikilla paidoilla on pelattu. Vuosien aikana olen vienyt hänelle yli 60 paitaa Suomesta. Tälläkin kertaa vaihdoimme paitoja, tosin nyt hän ei ollut ehtinyt panostamaan paitojen keräilyyn hirveästi, koska vuoden aikana hänen elämässään oli tapahtunut suuria muutoksia. Paitakokoelmasta on enemmän juttua aiemmissa matkakertomuksissani. Omasta paitakokoelmastani löytyy kuvat täältä
http://www.facebook.com/media/set/?set=a.1935242416141.114857.1094734507&type=3&l=9ee9acfa00 Perjantaiaamuna menimme käymään paikallisella radioasemalla, missä Fabio teki jotain ennakkojuttua viikonlopun matsista yhdessä toimittajan kanssa. Toimittaja aloitti ohjelman ja puhui jotakin Fabiosta ja meikäläisestä. Sitten hän pyysi minua sanomaan kuuntelijoille ”hyvää huomenta” suomen kielellä. Myöhemmin Fabio kertoi minulle, että toimittaja oli kertonut ihmisille minun tulleen Suomesta SJB:aan ja tulevan myös seuraamaan ottelua. Fabion mukaan ulkolainen turisti on harvinainen vieras siellä.
Fabio antamassa kommenttejaan radioon tulevasta ottelusta
Studion pöydällä oli aamun sanomalehti ja urheilusivuja hallinnut uutinen oli varsin surullinen. Vasco da Gamassa pelannut 14-vuotias poika oli kuollut ja syynä oli ilmeisesti ravinnon puute. Tapahtumasta oli paljon juttua ja kuvia.
Fabion kanssa puhuimme myös maajoukkueen nykytilasta. ”Meillä on hyviä pelaajia, mutta ei hyvää joukkuetta. Pelaajat ajattelevat liian paljon rahaa. Maajoukkueessa on myös outoja pelaajia kuten Hulk Portosta. Vain harvat tietävät hänet täällä” totesi tämä paikallisen futiksen kävelevä tietopankki.
Iltapäivällä vietimme aikaa stadionilla, Fabion hoidellessa työasioitaan. Siellä pelattiin joku veteraanien ystävyysottelu SJB:n ja Flamengon välillä. Stadionilla tapasin myös kaksi kaupungin ex-tähtipelajaa, Atletico Madridissa maaleja pommittaneen Jorge Senan sekä Portugalissa Benfican paidassa pelanneen Cesarin. Cesarin ansiolistalla on myös maali Libertadoresin finaalissa Penarolia vastaan vuonna 1983.
Sao Joao da Barran takavuosien tähtipelaajat
Lauantaina menimme valmennusryhmään kuuluvan Renanin kyydissä 30 kilometrin päähän Camposiin. Edessä oli Rion osavaltion mestaruussarjan eli Cariocan II-divisioonan ottelu Goytacaz-Sao Joao da Barra. Siinä vaiheessa SJB oli sarjan kärkijoukkueita ja seuran menestys on iso asia paikallisille ihmisille. Tosin pelaajista vain osa asuu SJB:ssa. Varsin moni asuu isommassa kaupungissa Camposissa ja osa jopa Riossa asti. Monet pelaajat ovat pelanneet aiemmin isommissa seuroissa, mutta ovat nyt tulleet pelaamaan viimeiset vuotensa kotikaupungin seuraan. Joukkueen tähtipelaaja Rondinelli on pelannut Portugalissa ja toppari Allan on esiintynyt Ruotsin kentillä. Kysyin pelaajien palkkauksesta, niin Fabio kertoi heidän saavan n. 2-3000 e/kk.
Kotijoukkue Goytacaz on Rion alueen viidenneksi suosituin seura heti neljän Rio de Janeiron suurseuran jälkeen. Yleisöä kertyi stadionille kuitenkin aika vähän kaupungin koko huomioon ottaen. Itse seurasin peliä ylhäällä lehdistökatsomossa. Kuulostaa hienolta, mutta itse asiassa lehdistökatsomo oli neljän neliön koppi, missä oli vain betoninen pöytätaso, pistorasia ja lamppu katossa. Varsin karu paikka. Ennen peliä Fabio lähti kentälle ottamaan kuvia. Hän antoi minulle ohjeet, että jos joku tulee, sanot vain ”jornalista Finlandes”. Ketään ei tullut kyselemään, mutta olisi siinä varmaan kysyjä ihmetellyt vastauksen kuultuaan, että mikä ihmeen äijä tänne on eksynyt.
Fabion kehuma Rondinelli näytti pelissä taitonsa antamalla kaksi maaliin johtanutta syöttöä. Vähän Litmasen tapainen pelimies, ovelia syöttöjä eikä ”kouhota” päättömästi kentällä. Lopulta SJB korjasi pisteet 1-2 voitollaan ja jatkoi sarjan kärjessä.
Sao Joao da Barra taistelee noususta Rion alueen I-divisioonaan
Vaellus kohti Argentiinaa alkaa, edessä 2900 km linja-autolla
Maanantaina oli aika jättää SJB taakse ja lähteä kohti Etelä-Brasiliaa. SJB osoittautui varsin leppoisaksi ja mukavaksi paikaksi. Itse pidän enemmän tällaisista pienemmistä aidoista paikoista, kuin karuista suurkaupungeista. Ensin menin ”vanhoja jälkiäni” Camposiin ja sieltä Rioon. Jo ennen lähtöä SJB:aan olin ostanut lipun yöbussiin välille Rio-Curitiba. Kaupunkien välimatka on 850 km. Muutaman tunnin Rion ”liniksellä” odoteltuani nousin yöbussiin. Näissä yöbusseissa on istumapaikkoja paljon vähemmän, kuin normaaleissa linja-autoissa. Penkkejä on vain kolme rivissään ja lähes makuuasentoon kääntyvät penkit vievät paljon tilaa. Moni olisi ottanut lennon Montevideoon tai Buenos Airesiin. Se olisi ollut paljon nopeampi, helpompi ja turvallisempi vaihtoehto, mutta minä en hetkeäkään edes ajatellut tällaista vaihtoehtoa. Monta hienoa juttua olisi jäänyt näkemättä ja kokematta lentämällä.
Käytävän toisella puolella istui vanhempi pariskunta, jotain kasikymppisiä mutta vireitä ihmisiä ja mies osasi puhua ihan hyvin englantia. Kuultuaan että olen Suomesta, hän yllätti minut kertomalla, että pitää Sibeliuksen musiikista. Toivoin, että hän ei ala kyselemään mitään Sibeliuksesta, jotta oma tietämättömyyteni ei tule esille.Näytin heille sitten valokuvia Mäntästä. Nämä valokuvat ovat tosi hyvä tapa saada juttua aikaan paikallisten ihmisten kanssa. Joissakin kuvissani on sama paikka kuvattuna kesällä ja talvella. Tämä aina herättää paljon puhetta ja kiinnostusta. Yhdessä kuvassa seisoskelen MS-Charterin Scanian vieressä. Tämän kuvan ollessa esillä bussiyhtiön mies kiersi autoa lävitse. Uusi tuttavuuteni selitti hänelle, että kyydissä on suomalainen bussikuski ja näytti kuvaa hänelle. Hän otti kuvan ja kysyi, että saako käydä näyttämässä sitä. Annoin suostumukseni siihen. Vähän ajan päästä bussinkuljettaja tuli palauttamaan kuvaa ja toivotti tervetulleeksi edustamansa yhtiön matkalle. Hienoa käytöstä kollegaa kohtaan, 10 pistettä hänelle.
Aamulla olin perillä Curitibassa ja ensi töikseni ostin seuraavalle päivälle lipun erääseen pieneen kylään. Tarkoituksenani oli tutustua taas vähän erilaiseen paikkaan. Hostellin tietokoneella aloin sitten etsimään jotain majapaikka sieltä, mutta ei löytynyt oikein yhtään mitään. Aloin miettimään asiaa tarkemmin ja en halunnut ottaa sitä riskiä, että ei löydy mitään majapaikkaa ja yö painaa päälle. Kerran minulle on käynyt sillä lailla, mutta silloin pääsin kaverini suhteiden avulla nukkumaan rautakaupan takahuoneeseen, mikä oli tosi hyvä paikka yöpyä. Uskokaa tai älkää.
Hostellissa asui eräs brasilialainen kaveri. Puhuin hänelle aikomuksestani lähteä vaihtamaan lippua. Hän sanoi, että voisi lähteä mukaan ja hoitaa homman. Olin tosi tyytyväinen tästä tarjouksesta. Menimme yhdessä ”linikselle” ja kaveri sai vaihdettua lippuni. Seuraavaksi pysähdyspaikaksi valitsin Lagesin. Tässä oli taas hyvä esimerkki paikallisten ihmisten avuliaisuudesta ja ystävällisyydestä.
Lagesista löysin pienen hotellin heti linja-autoaseman vierestä. Vietin siellä vain vajaan vuorokauden ja jatkoin matkaani kohti Caxias do Sul:a. Sieltä olin varannut hostellin ennakkoon. Sinne pääseminen ei ollut vain niin yksinkertaista. Olin kirjoittanut osoitteen lapulle, jota näytin taksinkuljettajalle. Kolme ensimmäistä taksia ei tiennyt tätä paikkaa, eivätkä suostuneet ottamaan minua kyytiin. Vasta neljännessä autossa oli navigaattori ja tällä pääsin sitten haluamaani paikkaan.
Hostelli oli hieman sivummassa ja sillä alueella ei ollut oikein yhtään mitään. Siellä piti viettää kaksi yötä, mutta aamulla tein päätöksen lähteä jatkamaan matkaa Porto Alegreen. Tässä hostellissa ei ollut poikkeuksellisesti nettiä käytettävissä. Soitin kaverilleni Suomeen ja hän löysi majapaikan minulle seuraavaksi yöksi. Tämä hostelli olikin ihan hyvä paikka, mutta lähdin sieltä pois ensimmäisen yön jälkeen, koska olin jo aiemmin varannut seuraavat yöt eri paikasta. Poislähtiessäni ”respan” tyttö sanoi, ”tervetuloa takaisin jos et viihdy siellä”. Lupasin tehdä niin, mutta en aikonut kuitenkaan palata. Olin kuitenkin väärässä.
Tästä toisesta hostellista muiden käyttäjien kommentit netissä eivät olleet kauhean lupaavia, mutta olin valinnut sen hyvän sijainnin vuoksi. Olisi pitänyt vain uskoa muiden arvioita. Heti sisäänkirjautuessa tuli pientä väittelyä, koska hinta ei ollut se, mitä Hostel world oli ilmoittanut. Tummat tytöt ”respassa” olivat niin peloittavan oloisia, että eihän heiltä uskaltanut edes kysyä mitään. Jotenkin koko paikka oli vähemmän viihtyisän oloinen. Illalla muutaman kaljan jälkeen sain idean, kävelempä kysymään edellisestä paikasta, olisiko siellä tilaa vielä pariksi yöksi. Menin sinne ja sain myönteisen vastauksen. Niimpä sitten sunnuntaiaamuna talsin rinkkani kanssa takaisin sinne. Tässä hostellissa henkilökunta oli tosi mukavaa ja siellä tutustuin mukaviin matkailijoihin myös. Hostellissa oli töissä kaksi heppua, joista toinen oli Internacionalin fani ja toinen kannatti Gremiota. Ylpeänä näytin heille paitakokoelmaani facebook-sivuiltani, molempien seurojen paidat sattuivat löytymään sieltä.
Hostellin seinällä oli maailman kartta, johonka matkailijat olivat nuppineuloilla merkanneet kotikaupunkinsa. Minusta tuli kaikkien aikojen toiseksi pohjoisin vieras. Joku oululainen oli siellä yöpynyt aiemmin. Eräällä torilla näin mielenkiintoisen maailman kartan. Suomesta siihen oli merkattu Helsinki, Kristiinankaupunki, Kajaani ja jotain muita paikkoja. Turku, Espoo ja Tampere eivät olleet yltäneet tähän kartalle.
Porto Alegren seurojen fanimyymälät ovat vierekkäin linja-autoasemalla
Internacional-Pelotas tulevalla kisastadionilla
Helteisenä lauantaipäivänä, mittarissa oli jotain 35 astetta, tein ”pienen” päiväkävelyn hostellista Internacionalin stadionille. Kartassa se näytti lyhyeltä väliltä, mutta 45 minuuttia siinä meni ja pari pulloa vettä hupeni helposti. Halusin mennä katsomaan ottelua hyvältä paikalta. Piirsin vihkooni epämääräisen stadionin pohjakartan ja näytin ”järkkärille”, että haluan lipun tänne. Hän ohjasi minut oikealle lipunmyyntiluukulle. Siellä koin sitten yllätyksen. Lipunmyyjä sanoi jotakin, josta ymmärsin vain sanan ”identidade”. Hän halusi nähdä minun henkilöllisyyspaperit. Sitä ei ollut ikinä tapahtunut ja olen sentään useamman matsin katsellut siinä maassa. Onneksi rahapussista löytyi nuhruinen passin kopio ja se kelpasi heille. Siihen tuli toinenkin tyttö ihmettelemään sitä ja he olivat vähän sen oloisia, että ”voiko tälle miehelle myydä lippua”. Sain kuitenkin lipun kouraani ja lähdin etsimään sisäänpääsyä.
Lipun saamisessa oli pieniä ongelmia
Stadionilla ymmärsin, miksi he myivät vähän epäröiden lipun minulle. Voi olla, että olen väärässäkin, mutta uskon itse ainakin omaan teoriaani. Siinä osassa katsomoa, mihinkä minun lippuni oikeutti menemään, kaikki penkit olivat nimettyjä. Ilmeisesti ne olivat kausikorttipaikkoja seuran jäsenille. Itse istuin ”Tiago Faccion” paikalle. Kyseistä herraa ei tämä ottelu kiinnostanut, joten sain pitää paikkani loppuun asti. Tyhjiä penkkejä oli siellä todella paljon. Lipunmyyjät tiesivät, että tämä ottelu ei vedä yleisöä ja sillä he uskalsivat myydä minulle lipun tänne kausikorttilaisten paikoille.
Kyseessä oli Rio Grande do Sul-osavaltion mestaruussarjan kamppailu kahden aivan eri tasoisen joukkueen välillä. Internacional on todellinen huippujoukkue, joka on voittanut seurajoukkueiden MM:n 2006 lyömällä Barcelonan finaalissa ja on taas mukana taistelemassa Etelä-Amerikan mestaruudesta. Pelotas puolestaan on paljon pienempi seura läheisestä Pelotas:n kaupungista.
Beira Rio-stadion on yksi tulevien MM-kisojen näyttämöjä. Vielä se ei ole siinä kunnossa, että kisat voisivat alkaa. Osasta stadionia puuttuvat vielä istuimet, pelkkiä betonihyllyjähän FIFA ei hyväksy. Yksi kulmaus oli vasta rakenteilla. Stadionin kapasiteetti on tällä hetkellä 58.306 ja tässä ottelussa oli paikalla vain 2128 katsojaa. Tunnelma ei nyt noussut kovin korkealle isolla stadionilla.
Vielä on vähän rakentamista ennen MM-kisoja
Itse olisin halunnut nähdä kotijoukkueen tähtihyökkääjän Leandro Damiaon pelaavan. Hänellä, kuten muutamalla muullakin avauksen pelaajalla oli lepopäivä tällä kertaa. Ilmeisesti heitä säästeltiin viikolla pelattuun kuumaan paikalliskamppailuun Gremiota vastaan. Valioliigasta (Manc C,Everton) tuttu kärkimes Jo iski kaksi maalia ja johdatti Internacionalin 3-1 voittoon.
Brasilialainen erikoisuus, aikalisä jalkapallossa
Karnevaaleja vaikea kuvailla sanoin
Viikonloppu minkä vietin Porto Alegressa oli karnevaaliviikonloppu. Tosin niillä nurkilla, missä minä pyörin, se ei mitenkään näkynyt. Hostellin televisiosta sen sijaan seurasimme Rion karnevaaleja. Sitä mielikuvituksen käyttöä, värejä ja vähäpukeisia naisia oli mukava katsella, mutta todella vaikea kuvailla sanoin. Nostan kädet pystyyn, en kerta kaikkiaan pysty siihen.
Sunnuntaina lähdin kahden muun yksinäisen matkailijan, Atletico Mineiron kannattajan Carinen ja puolalaisen Piotrekin kanssa pienelle risteilylle. Se oli hyvä päivä kulkea linja-autoilla, sillä se oli joku ilmaispäivä. Piotrek osoittautui kovaksi futismieheksi, jonka suosikkiseura on Varsovan Legia. Omaksi suosikkiseurakseni kerroin V-divarissa pelaavan Mäntän Valon. Sitä hän vähän ihmetteli, eikä ollut ensimmäinen. Siitä hänelle täytyy nostaa hattua, että hän otti rohkeasti puheeksi Suomen hienon 1-3 vierasvoiton Puolasta vuonna 2005. Suomalaisista pelaajista hän tunsi vain kaksikon Litmanen&Hyypiä. He ovat kyllä ulkomailla tunnettavuudessaan aivan omassa luokassaan suomalaispelaajista.
Tiistaina oli taas aika jatkaa matkaa eteenpäin. Seuraavaksi pysähdyspaikaksi valitsin ihan summassa Camaquan. Se oli tiistaina aivan kuollut kaupunki, lähes kaikki kaupat olivat kiinni, ruokapaikkaa oli vaikea löytää ja ihmisiä näkyi kaduilla hyvin vähän. Täällä yövyin hotellissa, koska näissä pienissä paikoissa ei ole hostelleja tarjolla. Yhden hengen huoneen sai kuitenkin halvalla. Camaqua ei ole turistikaupunki ja se näkyi kyllä hinnoissa. Illalla söin hampurilaispaikassa ihan sopuhintaan. O,5 l mehupullo, iso munahampurilainen, 0,5 l olut ja jogurtti maksoivat 12.20r eli 5.42 euroa.
Keskiviikkona kaupunki oli kuin uudestisyntynyt, huomattavasti vilkkaampi, mutta minä jatkoin kuitenkin matkaani Pelotasiin. Sinne saavuttuani minulla oli kahdeksan tuntia aikaa ennen yöbussin lähtöä. Painelin heti bussiyhtiön koppiin lippua ostamaan. Siellä oli hyvin ystävällinen palvelu. Sain jättää rinkkani sinne odotusajaksi. Kulutin ajan käymällä kaupungilla, lukemalla kirjaa ja katselemalla futista. Televisiosta oli tarjolla Vasco-Botafogo ja Internacional-Porto Alegre. Puolen yön aikaan pääsin viimeinkin taas tien päälle ja suuntana oli Montevideo Uruguayssa. Matkaa 560 km. Matka meni hyvin nukkuessa, mitä nyt rajalla tultiin herättämään. Paikallisilta matkustajilta oli kerätty passit pois ja autoemäntä hoiti niiden leimauksen. Minun ”gringona” sen sijaan piti lähteä henkilökohtaisesti hakemaan leimat passiin.
Espanjan kieliselle alueelle meno jännitti kieltämättä hieman. Portugalin sanoja osaan sen verran, että saan hankittua majapaikan, bussiliput ja ruokalistoistakin ymmärrän jotain. Hirveästi en osaa, mutta kuitenkin sen verran, että se auttaa Brasiliassa elämisessä. Ennen Uruguayn rajan ylittämistä osasin espanjaa vain ”terve, kiitos ja olut”. Niillä sanoilla saa ”kännin” kohteliaasti, mutta siihen se sitten jääkin. Nyt on hyvä sanoa, että turhaan jännitin. Hyvin siellä selvisi englannilla.
Samassa sarjassa kovin erilaiset puitteet
Montevideossa majoittauduin Independica aukiolla sijainneeseen hostelliin. Siitä oli hyvin lyhyt matka vanhaan kaupunkiin, missä tuli käveltyä jonkin verran. Lauantaina siellä oli kirpputori ja silmäni osuivat vanhaan futislehteen. Selailin sitä ja yllättäen sieltä löytyi puoli sivua juttua Veikkausliigastakin. Heinäkuussa 2009 Haka johti sarjaa, TPS oli toisena ja Helsinki kolmantena tasapisteissä Mariehamnin kanssa. Tämä asia selittyy sillä, että ”Supermatch” lehti on samannimisen vedonlyöntitoimiston julkaisu. Kesäaikaan huippusarjojen ollessa tauolla, kohteista on pulaa ja siellä oli Suomen pelien ohella kohteina Ruotsin ja Norjan matseja. Muut kohteet olivat E-Amerikasta
Viikonloppuna oli tarjolla kaksi mestaruussarjan matsia, mutta puitteet olivat kovin erilaiset. Lauantaina ajelin taksilla (6e/suunta) hieman keskustasta sivussa olevalle Parque Federico Omar Saroldi stadionille. Siellä oli tarjolla ottelu River Plate-Liverpool. Ostin lipun (5e) ja huomasin päätyneeni Liverpoolin kannattajien sekaan. Sinnehän minä sulauduin sinisessä t-paidassani erittäin hyvin. Tämä Liverpool ei ollut mikään ”Reds” vaan he pelasivat sinisissä paidoissa. Ihmettelin kun pienessä fanikatsomossa oli kahdella hepulla punaiset paidat, mutta heidän kääntyessään huomasin, että nehän olivat tämän kuuluisamman Liverpoolin paitoja. Ilmeisesti he tuntevat jotain hengen heimolaisuutta brittijoukkuetta kohtaan.
Liverpoolin fanit vauhdissa
Tämä ”stadion” oli eräänlainen puistokenttä. Pääkatsomossa oli peräti 20 penkkiriviä, mutta takasuoralla oli vain kahdeksan riviä. Päädyissä oli nurmikkorinteet ja niihin oli upotettu muutamat rivit. Vedonlyöntikertoimien perusteella River Plate oli ennakkosuosikki, mutta Liverpool otti ansaitusti 1-3 voiton. Tätä juttua kirjoittaessani katsoin sarjataulukkoa ja Liverpool näytti johtavan sarjaa.
Uruguayn mestaruussarjaa Liverpool-River Plate
Seuraavana päivänä matkailin bussilla kuuluisalle Centenario-stadionille, missä Uruguay voitti vuonna 1930 kautta aikojen ensimmäiset MM-kilpailut. Nyt olin sitten aivan erilaisissa ympyröissä. Kyseessä oli paikalliskamppailu Defensor Sporting-Nacional. Paikalliskamppailujahan Montevideossa pelataan melkoinen määrä kauden aikana. Sarjan kuudestatoista joukkueesta vain Cerro Largo tulee pääkaupungin ulkopuolelta! Tässä matsissa huippujoukkue Nacional oli selkeä voittajaehdokas. Jo stadionin ulkopuolella oli havaittavissa, että nyt on kyseessä ”iso ottelu” verrattuna eilisen päivän koitokseen. Se oli minulle uusi kokemus, että muutama kaveri kävi pummaamassa pesoja lippua varten. Vastaavaan ilmiöön en ole koskaan törmännyt Brasilian stadioneilla.
Menin heti ensimmäiselle lippuluukulle ostoaikeissa, mutta minulle ei myyty lippua. Jotain myyjä selitti, mutta en ymmärtänyt siitä yhtään mitään. Espanja kieli ei ole todellakaan meikäläisen vahvuuksia. Siinä sitten seisoskeli joku mies kuvallinen nimilappu rintamuksella roikkuen ja yritin kysyä häneltä neuvoja. Samalla paikalle tuli Nacionalin fanipaita päällään joku ”äijän ruipelo”, joka alkoi nyppimään minua hihasta. Hän alkoi höpöttämään Penarolista ja samalla asia valkeni minulle. Minulla oli päälläni kelta-musta Ilveksen jääkiekkojoukkueen t-paita ja Nacionalin päävastustajalla Penarolilla on samat värit. Luojan kiitos, ettei minulle myyty lippua Nacionalin fanikatsomoon. Vähän hermostuin tähän hihasta nyppijään ja ärähdin hänelle ”nao Penarol” ja heti perään puhtaalla Suomen kielellä ”se on Tampereen Ilveksen jääkiekkojoukkueen paita”. Äijä alkoi katselemaan ihmetellen. Se siinä on koomista, että tämä fanipaitainen äijä tuli pikkaisen väärälle miehelle irvailemaan. Meikäläisen kaapista löytyy aito Nacionalin pelipaita, jota pidän vähän erilaisessa arvossa kuin fanipaitoja.
Siirryin noin 15 metriä eteenpäin ja menin koittamaan taas lipunostoa. Nyt tärppäsi, sain lipun takasuoralle, minne halusinkin mennä. Siellä minun paitani ei haitannut ketään. Nimellisesti tämä oli Defensor Sportingin kotiottelu, mutta kentällä pelaajat kokivat varmasti olevansa vierasottelussa. Heidän kannattajansa olivat yhdessä kulmauksessa ja varsinaiseen faniryhmään kuului muutama kymmenen henkeä. Koko toinen pääty oli puolestaan täynnä Nacionalin kannattajia ja se myös näkyi sekä kuului. Jos olisin sinne joutunut, niin he olisivat varmasti repineet paitani. Ilves-paidan käyttöä puoltaa se, että siinä lukee rinnassa Finland. Se usein aiheuttaa mielenkiintoa paikallisissa ihmisissä ja sen avulla pääsee jutun syrjästä kiinni.
Uruguayssa monilla katsojilla on tapana nauttia mate-teetä matsin aikana. Heillä on mukanaan pieni pakki, mistä löytyy termospullo sekä metallisella pillillä varustettu teellä täytetty metallimuki. Mukiin kaadetaan vettä ja sitten he alkavat imemään sitä
.
Täällä pelattiin ensimmäiset MM-kisat
Suurseura Nacional sai lopulta olla tyytyväinen, että sai edes yhden pisteen tästä matsista. DS pelasi ennakkoluulottomasti ja meni 2-1 johtoon 84.minuutilla. Peliä oli käyty jo 91 minuuttia, kun Nacional onnistui tasoittamaan matsin. Matsin jälkeen katsoin parhaaksi häipyä nopeasti paikalta ettei joku tasapelistä suivaantunut Nacional-fani ala hyppimään silmille.
Punta del Este ja Colonia del Sacramento
Montevideon hostellissa tapasin pitkästä aikaa myös suomalaisia matkailijoita. Tosin tämä nuoripari opiskeli Buenos Airesissa, joten he eivät tulleet hirveän kaukaa. Heidän kanssaan tuli kierreltyä kaupungilla. Maanantaina tein päivän mittaisen retken Punta del Esteen, mitä sanotaan E-Amerikan Rivieraksi. Olihan se hienoa seutua. Erittäin suosittu lomailupaikka naapurimaiden asukkaillekin. Tiistaina oli sitten aika lähteä Montevideosta kohti Colonia del Sacramentoa. Ennen lähtöä kävin vielä tutustumassa Centenario Stadionilla sijainneeseen Uruguayn jalkapallomuseoon. Museota kiertäessä tuli hieman kateellinen olo, ihmisiä vähemmän kuin Suomessa mutta maalla on hieno historia jalkapallossa ja viimeisten suurkisojen (MM 4. ja Etelä-Amerikan mestari) perusteella se voidaan lukea nykypäivänä aivan terävimpään kärkeen.
Ilveksen paita herätti ärtymystä Nacionalin faneissa
Paljon on pelikengät muuttuneet 88 vuoden aikana
Uruguaylla on pieneksi maaksi loistokas historia futiksessa
Colonia del Sacramentossa mielenkiinnon kohteena oli vanha kaupunki, mutta se oli aika nopeasti kierrelty läpi. Iltasella menin hostellin lähellä sijainneeseen baariin kaljalle. Muita asiakkaita tässä ”kippolassa” ei sitten ollutkaan, mutta ihan hyvin aikani kului siellä. Jos ei erikseen pyytänyt, niin aina kaljaa tilatessa pöytään tuli litran pullo.Tarjoilijatyttö Daniela oli Argentiinan puolelta,kuten muukin henkilökunta ja hänellä oli aikaa jutella meikäläisen kanssa. Oli mukava tyttö. Hän oli porukasta ainoa englannin kielen taitoinen. Kun baarin omistaja kuuli, että olen futismiehiä, niin hän innostui heti. Äijä haki takahuoneesta läppärinsä ja näytti pätkiä suosikkiseuransa River Platen matsista. Siinä mun pisteet nousivat, kun muistin monta pelaajaa Argentiinan vuoden 1978 maailmanmestarijoukkueesta. Tästä saan kiittää purkkakuvia, joita kerättiin sinä kesänä. Tutustuttuani porukkaan hain valokuvani ja niiden parissa meni jonkin aikaa. Kuva, missä tukkirekka menee jäätiellä herätti vähän ihmetystä. Se oli ihan mukava ilta, vaikka olinkin baarin ainoa asiakas. Baareissa, missä on valkoiset pöytäliinat ja mustiin pukeutuneet miestarjoilijat ei olo ole koskaan niin kotoisa, kuin täällä oli.
Kohti Argentiinaa
Keskiviikkona kaverini Jarno soitti, että he ovat ”Niekon” kanssa laskeutuneet Buenos Airesiin. Sovimme, että torstaina tavataan. Seuraavana aamuna lähdin käppäilemään kohti Colonian uutta lauttaterminaalia. Havainnoin heti, että tuuli kävi melko kovasti. Colonian ja Buenos Airesin väliä liikennöi kolme eri yhtiötä. Tämä on vähän sama kuin menisi Helsingistä Viroon. Ostin lipun halvimpaan lauttaan.
Ovien auettua väkijoukko lähti virtaamaan kohti laituria. Huomasin, että välistä aina silloin tällöin joku poimittiin toiselle käytävälle. Minut ohjattiin myös tänne vähemmistön sekaan. Nopeasti oivalsin asian. Tämä lautta, mihinkä minä olin ostanut lipun, oli paljon tätä toista pienempi. Isoissa aalloissa pieni lautta keinui melkoisesti. Minulle tuli kyllä mieleen että joutuuko sitä näkemään aamupalansa vielä toistamiseen. Henkilökunta jakoi oksennuspusseja, mutta minulle asti niitä ei riittänyt. Seurasin kateellisena, kun meidät ohittanut isompi lautta näytti menevän hyvin tasaisesti. No, tästäkin koittelemuksesta selvisin ”kuivin jaloin”, eikä se edes tehnyt tiukkaa.
Merimatkan aikana tuli muistot lapsuudesta mieleen. Tosiaan kesällä -78 ostimme velipojan kanssa innokkaasti purukumia, jotta saatiin kuvia MM-kisojen keräilykansioon. Lukuisien vaihtokauppojen jälkeen kansio tuli täyteen. Muistan vieläkin, että Real Madridin puolustaja Pirri oli se viimeinen pelaaja. Kuvien ansiosta muistan kaikki kisakaupungitkin vielä. Kansio on yhä tallessa. Silloin pikkupoikana ei tullut mieleenkään, että vielä jonain päivänä tulisin katselemaan futista Buenos Airesissa. Silloin se oli vain maa jossain ”jossain kaukana etelässä”.
Matkani meni kokonaisuudessaan ihan hyvin, mitään isoa katastrofia ei sattunut. Pieniä takaiskujahan tulee aina, mutta jos niitä alkaa pelkäämään tai niistä masentuu, niin kannattaa sitten pysytellä vain kotikulmilla. Toinen päivä ”Bairesissa” ei mennyt ihan putkeen.
Olin kavereideni kanssa kiertoajelubussilla liikkeellä. Minun piti sitten lähteä taksilla kesken matkan omalle hostellille, koska olin menossa River Platen matsiin. Minulla oli pussissa vain 100 peson (n. 17e) raha. Tiesin, että se voi olla taksiin liian iso, mutta pojillakaan ei ollut viiskymppistä. Taksikuski ohjasi minut takapenkille, vaikka olin eteen menossa. Myöhemmin tajusin, että tämä oli ”taktinen veto” häneltä. Matkan aikana hän kyseli jotain huonolla englannillaan ja yritti luoda sellaista ”mukavan miehen” kuvaa. Matkan hinta oli 50 pesoa ja annoin hänelle satasen. Kaveri otti sen vastaan ja antoi melkein saman tien takaisin. Oli liian iso raha ja pyysi menemään hostelliin rikkomaan. Hetihän työntekijä huomasi ”respassa”, että se on väärennetty raha. Menin takaisin ulos ja yllätys, yllätys, taksia ei näkynyt missään. Saatanan huijari vaihtoi näppärästi aidon rahan väärennettyyn ja sai näin tuplahinnan matkasta. Siksi hän minut takapenkille ohjasi, että pystyi pimennossa vaihtamaan rahan. Ei se nyt iso tappio ollut, mutta oma hölmöys ”söi miestä”. Sikäli meni hyvin ,että tämä oli ainoa taksikuskin kusetus koko reissun aikana. Ainakin Brasiliassa he ovat hyvin herkkiä yrittämään kaikenlaisia huijauksia.
Porto Alegressa tapaamani Piotrek oli myös tullut Bairesiin. Kävelin hänen majapaikkaansa ja lähdimme metrolla kohti River Platen stadionia. Tämä maineikas seurahan pelaa nyt II-divisioonassa. Kärkiottelussa vastustajana oli Quilmes ja väkeä näytti olevan kovasti liikkeellä. Etsimme ja kyselimme lipunmyyntiä, mutta sitä ei löytynyt. Siinä oli joku tarkastuspiste ja kaikilla näytti olevan joku kortti kädessä. Ilmeisesti se oli seuran jäsenkortti. Kontrolli ei ollut kyllä kovin tarkka , koska Piotrek meni läpi Puolan henkilökortilla ja minä vilautin passin kopiotani. Tämänkään jälkeen ei tullut vastaan mitään lipunmyyntiluukkua vaan toinen tarkastuspiste. Siinä oli muistaakseni jo kone, mihin kortti piti syöttää. Me ei kuitenkaan lähdetty edes yrittämään sisälle. Menimme pettyneinä baariin, katselimme pelin siellä ja joimme olutta. Se vähän lohdutti, että peli päättyi maalittomana. Se oli ensimmäinen kerta elämässäni, että en saanut lippua jalkapallo-otteluun. Hyvin se ilta meni kuitenkin Piotrekin kanssa höpötellessä.
Tämän lähemmäksi ei päästy River Platen stadionia
San Lorenzo-Boca Juniors, meno kuin villissä lännessä
Sunnuntaina lähdin kavereideni kanssa katsomaan ottelua San Lorenzo-Boca Juniors. Jarno ja ”Nieko” eivät olleet aiemmin käyneet futispelissä E-Amerikassa ja heidän kohdalleen osui heti hyvin värikäs tapahtuma. Vaikka itselläni on nyt jonkun verran kokemusta näistä hommista, niin nyt tuli meikäläisellekin kyllä uusia juttuja. Tulimme taksilla metroasemalta stadionille ja meno oli siellä kuin villissä lännessä aikanaan.
Taksin edestä kurvasi stadionin eteen kaksi jotain tosifanien linja-autoa. Vanhoihin 45 hengen paikallisbusseihin oli änkeytynyt varmaan 80 henkeä sisälle. Osa oli yläkroppa ulkona ikkunoista ja soihtu kädessä. Yksi hurjapää seisoi etukulmalla puskurin päällä! Nämä autot eivät olleet kyllä missään linjaliikenteessä. Pari pommia tietysti kuului asiaan. Oman säväyksensä toi vielä slummisto, mikä alkoi heti stadionin vierestä. Kaverit tunnusti jälkeenpäin ajatelleensa, että mihinkä he ovat oikein joutuneet. Uskon kyllä hyvin tämän tuntemuksen.
Lippuluukut olivat kiinni, vaikka me oltiin hyvissä ajoin paikalla. Meille kerrottiin joku ”avenue”, mistä saisi lippuja. Otimme ensimmäisen taksin ja kerroimme kuskille tämän osoitteen. Hän heti tiesi meidän ongelman ja alkoi kauppaamaan lippuja. Se kyllä tuntui kovin epäilyttävältä. Lipuissa oli juokseva numerointi ja se hieman edes herätti luottamusta. Yli 20-vuotta kirjapainoalalla ollut ”Nieko” sanoi, että juoksevan numeroinnin teko ei ole ihan yksinkertaista. Päätimme ottaa kukin 100 peson (17e) riskin ja kuski heitti sitten meidät stadionin toiselle puolelle.
Siellä odotti elämäni pisin jono, mitta oli jotain 200 m. Osa porukkaa käveli keskelle jonoa kylmän viileästi, mutta meidän itsesuojeluvaisto sanoi, että on parasta mennä jonon hännille. Siinä vaiheessa oli tunti aikaa pelin alkuun. Pikku hiljaa lähestyimme porttia, mistä ”järkkärit” aina päästivät pienen lauman kerrallaan eteenpäin. Välillä tunteet kuumenivat jonossa, kun ”pinnareita” koitti mennä jonon etupäähän. Matsin alkuun oli enää aikaa viisi minuuttia, kun porukka alkoi huutamaan ”viittä minuuttia” jonossa. Lopulta he päästivät koko loppuporukan ryntäämään stadionille. Porteilla, missä liput olisi pitänyt tarkistaa oli hallitsematon kaaos. Itse en halunnut testauttaa lippuni oikeellisuutta vaan pujahdin sisälle kaaoksen turvin ja Jarno teki samoin. ”Niekolta” otettiin lippu pois ja kyllä hänkin sisälle pääsi.
Toisen pään sisääntuloaukolla oli niin paljon väkeä, että pelistä ei nähnyt juuri mitään, puhumattakaan katsomoon pääsemisestä. Vaihdoimme toiseen päätyyn ja sieltä saimme tosi hyvät paikat maaliviivan linjalta. Tosin aivan niitä paikkoja emme saaneet pitää loppuun asti. Maalin takana olivat Boca Juniorsin kannattajat ja totta kai välissä oli aita sekä poliiseja molemmin puolin aitaa. Tapahtumat alkoivat toisen jakson puolivälissä. Joku odottavasta tappiosta suivaantunut kotijoukkueen fani heitti vesipullon Bocan fanien sekaan. Stadionilla ei ollut varsinaisia kuppi-istuimia, muovinen istuin vain ”persuuksen” alle. Puolin ja toisin fanit repivät näitä istuimia irti ja heittelivät ikääkuin frisbeetä. Tavoitteena oli osua ”vihollista” päähän. ”Nieko” jutteli fiksujen fanien kanssa ja he kertoivat tämän olevan ihan normaalia. Poliisit eivät jääneet toimettomaksi. He muodostivat ketjun molemmin puolin ja alkoivat ”työntämään” faneja kauemmaksi toisistaan. Me jouduimme vähän siirtymään, vaikka emme olleet missään vaara vyöhykkeellä. Tässä vaiheessa meikäläinenkin oli näkynyt televisiossa. Itse en sitä nähnyt, mutta kaverit olivat havainneet sen illan futislähetyksessä, kun siirryin muutaman metrin keskemmälle.
Katsomoa täytyi välillä "jäähdyttää"
Lopussa tunteet kuumeni ja penkit alkoivat lennellä
Pelin jälkeen tuli taas uusi kokemus, mihinkä en ole koskaan törmännyt Brasiliassa. Stadionilta ei lähdettykään niin vain pois. Ulosmenoaukolla oli poliisien ketju ja piti odottaa puoli tuntia, jotta Bocan fanit pääsevät alta pois. Sitä en tiedä, onko tämä Argentiinassa kuinka yleinen käytäntö vai johtuiko se vain ottelun aikaisista tapahtumista. Siinä odottaessa joitain ihmisiä alkoi kiinnostamaan, että mistä päin ”valkoiset miehet” ovat. Juttu siirtyi sitten suomalaiseen futikseen. Eräs kaveri alkoi muistelemaan suomalaisia pelaajia ja muisti ensimmäisenä Steve McManamanin (Englannin maajoukkuepelaaja)! Ihmiset olivat kyllä ihan ystävällisiä. Eräs nainen valisti meitä, ”älkää kävelkö täällä, ottakaa taksi ja menkää sillä pois”. Ja niin myös teimme.
Reissuni huikein matsi oli sitten edessä seuraavaksi. Erään foorumistin kautta sain tietoa, että Boca Juniorsin peleihin ei saa lippuja stadionilta. Niimpä otimme sitten homman varman päälle. Jarnon ja Niekon majapaikassa oli tarjolla matkoja tähän matsiin. Olihan se tietysti vähän hintava paketti, mutta nyt ei ollut vaihtoehtoja ja tällaisia matseja kuten Boca Juniors-Fluminense Libertadores cupissa ei ole tarjolla joka päivä.
La Bomboneran pääkatsomo
Matkan järjestäjä tuli hakemaan meidät pikkubussilla ja menimme muutaman muun futisfanin kanssa heidän ”VIP-tiloihinsa”. Matkan aikana hän puhui tulevasta ohjelmasta ja mainitsi sana ”dinner”. Päivällinen tällaisella matkalla, se heti särähti meikäläisen korvassa, mutta en viitsinyt kysyä mitään tarkennusta.
Menimme lähelle stadionia ja meidät ohjattiin isohkoon autotalliin. Siellä kyllä kaadettiin auliisti olutta mukeihin, mutta ”päivällinen” oli köyhääkin köyhempi hampurilainen. Pitää ottaa huomioon, että nyt oltiin La Bocan kaupunginosassa ja se ei todellakaan ole mitään edes keskiluokkaista aluetta. Vessa oli sitten alueen tason mukainen. Ei se minua haitannut, kyllä minä pystyin pyttyyn lorottelemaan. Sääliksi kävi vain reissussa mukana olleita naisihmisiä. Rengas oli nurkassa pystyssä ja kaikki tarvitsevat saivat ottaa sen sieltä. Vessa ei nyt muutenkaan ollut niitä matkani siisteimpiä. Jos Suomessa joku matkailuyritys veisi asiakkaansa vastaaviin tiloihin niin kyllä tulisi sanomista. Jossainhan se aika piti kuluttaa, koska meidät noudettiin jo klo 18.30 ja matsi alkoi klo 22.15.
Menin sisälle Rubenin jäsenkortilla
Tuntia ennen matsin alkua aloimme siirtymään ”La Bomboneralle”. Jo matkan aikana meille oli jaettu seuran jäsenkortit, luonnollisesti jonkun toisen henkilön nimellä ja kuvalla varustettuna. Kahdesta tarkistuspisteestä sillä kuitenkin pääsi lävitse. Meidän paikat olivat ”yllättäen” maalin takana. Stadion oli sikäli tuttu, että olimme käyneet jo aiemmin siellä ja Boca Juniorsin museossa tutustumiskierroksella. Museosta löytyi esim.yhdeltä seinältä kaikkien seurassa pelanneiden kuvat ja paljon muutakin siellä oli esitteillä.
Boca Juniorsilla on käymisen arvoinen museo stadionin alakerrassa
Kaikkien seurassa pelanneiden kuvat löytyivät seinältä. Maradona, Caniggia, Riquelme, Palermo...
Fanit pitivät alusta alkaen hyvää menoa päällä, mutta jo 10.minuutilla stadion osittain hiljeni hetkeksi. Fred puski vieraat 0-1 johtoon. Seuralegenda Juan Roman Riquelme järjesteli ja Somoza iski tasoitusmaalin heti tauon jälkeen. Riquelmen syötöt olivat välillä todella hyviä ja pallo pysyi hyvin jalassa. Pelin ratkaisu nähtiin 55. minuutilla. Fluminense lähti nopeaan vastahyökkäykseen ja poikittaissyötöstä Deco latasi suoraan 1-2 voittomaalin. Fanit eivät kuitenkaan hylänneet omiaan, laulu raikui vielä matsin jälkeenkin. Taas saimme odottaa ainakin puolisen tuntia, ennen kuin pääsimme poistumaan katsomosta.
Boca Juniors-Fluminense Libertadores cupia
Tästä vapaapotkusta Boca juoni 1-1 tasoituksen
Loppuaika Koillis-Brasiliassa
Matsin jälkeisenä päivänä tuli eron aika kavereista. He lähtivät nyt puolestaan Uruguayn puolelle ja minä lentelin Montevideon kautta Rio de Janeiroon yhdeksi yöksi. Meille kaikille jäi hyvin positiivinen kuva Buenos Airesista. Siellä oli paljon nähtävää kuten Recoletan hautausmaa, Hard Rock cafe, Palermon eläintarha, San Telmon markkinat, La Bocan alue, Tigren suistoalue ja paljon muuta. Riossa tuli juopoteltua vanhassa kantapaikassani Cafe Bar Garibaldissa. Se on paikallisten ihmisten pieni ja karu juottola, mutta sinne on aina kotoisa mennä. Jos siitä illalla ohi kävelee niin kyllä sieltä yleensä aina jonkun käsi heilahtaa tervehdykseen. Vaikka Rio on miljoonakaupunki, niin tässä baarissa elämän meno on ihan samanlaista kuin jossain peräkylän kuppilassa Suomessa. Samat ihmiset pyörivät siinä illasta toiseen, tarjoilijat tuntevat luultavasti kaikki asiakkaansa nimeltä ja turisteja sinne ei eksy. Se ero siinä on Suomeen, että kaljaa saa ostettua myös mukaan. Jos tuoppi on kesken, kun ilta päättyy, sieltä annetaan kertakäyttömuki ja kaljan saa juoda näin loppuun kadulla.
Seuraavana aamuna lensin sitten Recifeen ja sieltä matka jatkui vanhaan tuttuun Joao Pessoaan. Siellä tuli käytyä katsomassa Glorian ja hänen serkkunsa miehen Rosenvalin kanssa Paraiban osavaltiosarjan paikallismatsi Botafogo(siis ei Riosta, vaan Joao Pessoasta)-Centro Sportivo Paraibano.
Isolla stadionilla oli katsojia jotain 1-1500 henkeä. Ihmettelin vähäistä väkimäärää, koska kaupunki on kuitenkin aika iso. Rosenval sanoi, että vastustajan ollessa naapurikaupungista Campina Grandesta porukkaa on paljon enemmän. Matsin voitti Botafogo 4-1.
Botafogo-Centro Sportivo Paraibano ei suuremmin vetänyt yleisöä
Tästä osavaltiosta ei ole yhtään seuraa kahdessa ylimmässä valtakunnallisessa sarjassa. Ajattelin, että futiksen taso ei ole kovin korkea täällä, mutta myöhemmin illalla katsellessani televiosta matsia ajatukseni hieman muuttuivat. Brasilian cupissa Treze Campina Grandesta pelasi toistamiseen Rion Botafogon kanssa tasan 1-1. Vasta ”rankkarikisassa” huippujoukkue Botafogo ratkaisi jatkopaikan.
Matkan anti oli kuusi ottelua Brasiliassa, sekä kaksi Uruguayssa ja Argentiinassa. Joku voi ajatella, että matka oli pelkkää futista, mutta kyllä seitsemään viikkoon mahtui paljon muutakin. Itselleni matka oli eräänlainen testi, kuinka selviän yksin huonolla kielitaidollani. Tämän reissun jälkeen ei enää tarvitse stressata itseään sillä, että löytyykö reissukaveria vai ei. Ainahan se on mukavampi, halvempi ja helpompi kierrellä kaverin kanssa, mutta jatkossa voin kyllä lähteä yksin uudelleenkin. Yksin matkaamisessakin on omat hyvät puolensa, voi mennä mihin huvittaa, ei tarvitse miettiä toisen tuntemuksia ja tutustuu paremmin uusiin ihmisiin.
