murdock
Poissa
|
|
Vastaus #725 : 17.06.2012 klo 13:45:20 |
|
Ainoa oikea tapa on katsoa molemmat matsit yhtäaikaa. Toisen ottelun tilanne saattaa vaikuttaa toisen ottelun joukkueiden pelaamiseen melko dramaattisestikin, joten melkoisen typerää yrittää pysyä pimennossa toisen ottelun tilanteesta.
|
|
|
|
Ulkopuolinen
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Inter
|
|
Vastaus #726 : 17.06.2012 klo 13:59:45 |
|
Näköjään on täysin kuolleena syntynyt toive katsoa molemmat päällekkäiset pelit peräkkäin tietämättä toisen lopputulosta. Matti Härkönen varsinkin selosti enemmän Puola-Tshekki - ottelua enemmän kuin omaa peliänsä, Ennekari sentään "tyytyi" vain pariin mainintaan (missä on pari liikaa). Lopulta oli pakko laittaa äänet pois, että jännitys edes vähän säilyisi. Täysin turhaa touhua, kun halukkaat saavat sekunnissa tietää toisen pelin tilanteen vaikka kääntämällä kanavaa, ja jos ei edes tajua jalkapallomatematiikan alkeita, niin vielä sitäkin turhempaa.
Tätä on muistaakseni käytetty jossain aiemmissa kisoissa. Silloin on päädytty siihen, että selostaja yrittää vielä ottelun loputtuakin olla arvoituksellinen toisen ottelun suhteen, kun samaan aikaan joukkueiden ja kannattajien reaktioita seuratessa katsojalle sen lopputulos on jo päivänselvä.
|
|
|
|
Kapteeni
Poissa
Suosikkijoukkue: JJK, Hibernian
|
|
Vastaus #727 : 17.06.2012 klo 14:31:09 |
|
jos löydän toisen antennijohdon, niin tänään mennään kahdella telsulla HH:kin oli sitä mieltä, että ilman muuta kun kerran selostajat torpedoivat toisen ottelun tuloksen joka tapauksessa.
|
|
|
|
JiiPee
Poissa
|
|
Vastaus #728 : 17.06.2012 klo 15:09:42 |
|
Ainoa oikea tapa on katsoa molemmat matsit yhtäaikaa. Toisen ottelun tilanne saattaa vaikuttaa toisen ottelun joukkueiden pelaamiseen melko dramaattisestikin, joten melkoisen typerää yrittää pysyä pimennossa toisen ottelun tilanteesta.
No eipä siinä kyllä mitään typerää ole. Eilen oli vain erittäin marginaalisesti hyödyllistä tietää Puola-Tshekki - ottelun kulusta, Venäjä tarvitsi maalia kaikissa muissa paitsi tasapelitilanteessa, eikä siinäkään tapauksessa olisi mitenkään voinut luottaa tasapelin pysyvyyteen, koska Puolan olisi kannattanut hakea maalia hinnalla millä hyvänsä joka tapauksessa. Idiootti-Härkönen nyt vain vahtasi toisella silmällä livescorea niin tiiviisti ettei edes tiennyt mitä joukkueita omassa pelissä pelasi ("Kroatia") ja alkoi suorastaan huutamaan kun Tshekki teki maalin. Koska selostajilla ei minkäänlaista tilannetajua ole, niin toki jatkossa yhtäaikaa molemmat pelit seurantaan, ei noita järkeä ole peräkkäin katsoa. Onhan siinä toki omat puolensa niinkin, sitä vain tekisi mieli keskittyä kunnolla yhteen otteluun kerrallaan.
|
|
|
|
ihimine
Poissa
|
|
Vastaus #729 : 17.06.2012 klo 15:10:49 |
|
Eilinen oli aika jännä katsoa molempia pelejä samaan aikaan, kun vastassa molemmilla kentillä olivat punaiset ja valkoiset.
|
|
|
|
kharpo
Poissa
Suosikkijoukkue: Орден Феникса
|
|
Vastaus #730 : 17.06.2012 klo 15:50:03 |
|
Hienoa toimintaa yleltä, että näitä matseja voi katella jälkikäteen kokonaan areenasta, eilinen kun meni aika pitkälti pämppäämiseen, niin jäi suurin osa matseista näkemättä. Sunnuntai-iltapäivä mennyt varsin mukavasti kun katsellut molemmat matsit.
|
|
|
|
bjorn
Poissa
|
|
Vastaus #731 : 17.06.2012 klo 16:22:32 |
|
Hienoa toimintaa yleltä, että näitä matseja voi katella jälkikäteen kokonaan areenasta, eilinen kun meni aika pitkälti pämppäämiseen, niin jäi suurin osa matseista näkemättä. Sunnuntai-iltapäivä mennyt varsin mukavasti kun katsellut molemmat matsit.
Tsekki-Puola http://areena.yle.fi/tv/1548018Kreikka-Venäjä http://areena.yle.fi/tv/1548050 e. perskule luin ei voi. nevermind ja siinä matsit jos joku muu haluaa katsoa.
|
|
|
|
quiquilija
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi
|
|
Vastaus #732 : 17.06.2012 klo 17:56:23 |
|
Omasta digiboxistani löytyy PIP-toiminto (kuva kuvassa), mikä toimi eilen mainiosti. Ensin isolle ruudulle Tsekki-Puola ja alakulmaan pieneen ruutuun Kreikka-Venäjä. Molempien otteluiden tapahtumia pystyi seuraamaan yhtäaikaa, ja kun Kreikka teki maalin, oli helppo siirtyä toiselle kanavalle katsomaan maalikiimaa. Kuten myös ottelun loppuhetket toisen ottelun jo päätyttyä.
|
|
|
|
Le Garçon Formidable
Poissa
Suosikkijoukkue: MHSC
|
|
Vastaus #733 : 17.06.2012 klo 18:04:09 |
|
Eilinen oli aika jännä katsoa molempia pelejä samaan aikaan, kun vastassa molemmilla kentillä olivat punaiset ja valkoiset.
Ottelut muistuttivat muutenkin kuin väriensä perusteella 1910-luvun lopun tapahtumia täällä ja idemmässä.
|
|
|
|
Kapteeni
Poissa
Suosikkijoukkue: JJK, Hibernian
|
|
Vastaus #734 : 17.06.2012 klo 19:05:36 |
|
Nonih, nyt on kaksi töllöä vieretysten odottamassa. Saapa nähdä, tuleeko hommasta mitään (tajuaako peliä kunnolla). Muutenkin olen täysi amatööri koko fudiksen suhteen, mutta hupaisaa kokeilla.
Portugali-Hollantia olen ajatellut preferoida, jos x2 osoittautuu liian hankalaksi tsapluunaksi.
|
|
|
|
Try-Pastilli
Poissa
|
|
Vastaus #735 : 17.06.2012 klo 20:24:12 |
|
Itse ajattelin kuunnella Hollanti matsin ja katsoa Saksan matsin.
|
|
|
|
ihimine
Poissa
|
|
Vastaus #736 : 17.06.2012 klo 20:34:49 |
|
Sipilällä tuottaa vaikeuksia sanoa kahta lausetta katsomatta välillä paperista, että mikä oli asia. Vaivasi jo viimeksi, mutta tuo alku oli surkea. Riihilahti eka kertaa studiossa. Onnistuminen seurantaan.
|
|
|
|
Seitan
Poissa
Suosikkijoukkue: KTP
|
|
Vastaus #737 : 17.06.2012 klo 20:35:18 |
|
Riihilahti Vain tapsa puuttuu. Malinen
|
|
|
|
kapteeni kosmos
Poissa
|
|
Vastaus #738 : 17.06.2012 klo 20:40:35 |
|
Vittu tota Riihilahtea. Vituttaa jo pelkästään sen naaman näkeminen. Johtuneeko siitä, että on niin usein samoissa fotoissa neiti Stubbin kanssa, et mun päässä noi 2 on jo periaatteessa yksi ja sama ihminen....
|
|
|
|
Kirkkoherra
Poissa
Suosikkijoukkue: Jeesuksen saunavuoro
|
|
Vastaus #739 : 17.06.2012 klo 20:42:29 |
|
Miksei Sammy Väisästä ole päästetty selostamaan yhtään ottelua? On sentään YLE:n parhaimmistoa.
|
|
|
|
Try-Pastilli
Poissa
|
|
Vastaus #740 : 17.06.2012 klo 20:45:11 |
|
Miksei Sammy Väisästä ole päästetty selostamaan yhtään ottelua? On sentään YLE:n parhaimmistoa.
Selostaa radiossa.
|
|
|
|
|
ihimine
Poissa
|
|
Vastaus #742 : 17.06.2012 klo 21:43:25 |
|
Riihilahti jatkoon! Litmasen kanssa loput matsit Suominen isäntänä.
|
|
|
|
Heiska
Poissa
Suosikkijoukkue: REMOULADE
|
|
Vastaus #743 : 17.06.2012 klo 21:44:42 |
|
Miksei Sammy Väisästä ole päästetty selostamaan yhtään ottelua? On sentään YLE:n parhaimmistoa.
Mitä vittua nyt taas?
|
|
|
|
FutisForum nimimerkki
Poissa
|
|
Vastaus #744 : 17.06.2012 klo 21:47:08 |
|
Pöljän näköistä YLE HD:llä kun studio-osuus klippeineen tulee tavallisella tuhnulaadulla. Vai silmissäkö vika?
|
|
|
|
Jyrä
Poissa
Suosikkijoukkue: geru
|
|
Vastaus #745 : 17.06.2012 klo 22:33:51 |
|
Mikä vimma juuselalla ja ennekarilla on vähän väliä valittaa pelin viihdyttävyydestä? On kyllä harvinaisen rasittavaa kuunneltavaa.
|
|
|
|
murdock
Poissa
|
|
Vastaus #746 : 17.06.2012 klo 22:35:13 |
|
Järkyttävää katsojan aliarvioimista nämä Ennekarin (?) nepelaavähetulsapeli-jutut. Yhtään huonoa tai "tylsää" peliä näissä kisoissa ei ole ollut (ehkä Epsanija-Irkut), jos jotain jalkapallosta ymmärtää.
|
|
|
|
Savon keisari
Poissa
|
|
Vastaus #747 : 17.06.2012 klo 22:43:34 |
|
Toivottavasti Riihilahtea nähdään jatkossakin. Hyvä esiintyjä, hyvä ulosanti.
|
|
|
|
Juffi
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Oulu, PK-37
|
|
Vastaus #748 : 17.06.2012 klo 22:49:28 |
|
Ennekarille ei saatana näytä kelpaavan mikään. Joka matsista löytyy jotakin valittamista, yleensä peli on tylsää tai jotain vastaavaa.
|
|
|
|
JayOJay
Poissa
Suosikkijoukkue: Huonot nimimerkit, kuvaajat, Huuhkajat & SMJK
|
|
Vastaus #749 : 17.06.2012 klo 22:49:40 |
|
Malinen ja Espanjan hiplailutyyli
|
|
|
|
|
|