Wanha futaaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Jag ser rött...
|
|
Vastaus #900 : 20.06.2012 klo 14:59:08 |
|
Mixun analyysi Tshekki-Portugali-ottelusta oli varsin vakuuttava " " "No siis tämä Ronaldohan on nyt herännyt oikeaan aikaan Portugalin kannalta, teki kaksi maalia edellisessä pelissä. Mutta ei nyt lytätä Tshekkiä, Tshekki on hyvä joukkue." Mixu oli pelaajana kovaotteinen runnoja, niinkuin oli jo faijansa Matti "Roto" Paatelainenkin. (Roto muuten aikanaan teki mielenkiintoisen "Suomen ennätyksen", eli ampui maaottelussa Stadikalla metrin päässä maalista 5 metriä yli:-)) Ehkä Mixun ihannepelityyli on tästä johdannainen. Eikä, totuuden nimessä, ollut Riihilahtikaan juuri muuta kuin armottomasti taisteleva ja varsin keskinkertaisella tekniikalla varustettu sarjajyrä. Jonka mies muuten itsekin auliisti myöntää ja heittää siitä huumoriakin, josta hänelle toki isot pisteet. Mixu ei kuitenkaan ole samalla lailla huumorimies tai itsekritiikin hienoon taitoon tutustunut kuin AR. Jollain tavalla tuntuu siltä, että Riihilahti osaa silti arvostaa teknistä taitoa ja "kaunista " fudista, selvästi enemmän kuin Mixu, joka tuntuu ihailevan suoraviivaisia rynnijäjengejä. Mixun unelmaloppuottelu olisi kaiketi ollut Irlanti vs. Englanti:-)) No, maailmaan mahtuu erilaisia näkemyksiä jalkapallosta, ei siinä mitään. Sehän on myös toisaalta eräs lajin hienous.
|
|
|
|
meh
Poissa
|
|
Vastaus #901 : 20.06.2012 klo 16:29:36 |
|
Muurinen on mielestäni ollut selkeästi studiossa vierailleista valmentajista paras. Löytyy sekä asiantuntemusta että kykyä ilmaista se. Ihannemiehitys vois olla Muurinen, Litmanen ja Tapsa studiossa sekä Riihilahti sitten kommentaattorina pelin aikana.
|
|
|
|
Chad
Poissa
|
|
Vastaus #902 : 20.06.2012 klo 16:53:55 |
|
|
|
|
|
GaLi
Poissa
|
|
Vastaus #903 : 20.06.2012 klo 17:46:22 |
|
Tähän ei voi todeta muuta kuin: Lyytikäinen, nikkiä kehiin! Erityismaininta kendo-Seppäsen dissaamiselle
|
|
|
|
el_capitan
Poissa
Suosikkijoukkue: Tunnelmaa huonontava elämysmatkailijamieshuora
|
|
Vastaus #904 : 21.06.2012 klo 08:07:48 |
|
Tämän voisi mahduttaa tähän topiciin : http://m.hs.fi/inf/infomo?site=hstxt&view=news_kotimaa_child&feed%3Aa=hs.fi&feed%3Ac=news&feed%3Ai=1305575665392Eli kyntösonnin asiantuntevuus ottelutuloksista pieksi Mixun ja Arhinmäen. Uutisen parasta antia oli maatilanisännän lause "Sitten se on jo muutaman vuoden panna kuksinut noita lehmiä ja tehnyt ihan hyvää jälkeläisjälkeä. Hieno mies, hieno mies kaikin tavoin." - Mitä ei voi sanoa varsinkaan Arhinmäestä. Tuskin Mixukaan on kova kuksimaan.
|
|
|
|
ActionJackson
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK + filmaajat
|
|
Vastaus #905 : 21.06.2012 klo 11:57:45 |
|
Onko kukaan vielä jättänyt Ylen lähetyksen ja katsonut Eurosportin lähetyksiä päiviä myöhemmin? Kesti hetki tajuta, että sieltäkin tulee pelejä varmaan puoli viikkoa myöhässä. Ilmeisesti vielä koko ottelu?
Näyttää Eurosportilla olevan jokin makasiini, mikä tulee ilmeisesti päivittäin? Aikamoista mongerrusta omiin korviini. Hyvä jos selvää saa.
|
|
|
|
Smaug
Poissa
Suosikkijoukkue: Kampuksen Dynamo, futsal, Suomi-majut, erotuomarit
|
|
Vastaus #906 : 21.06.2012 klo 18:55:25 |
|
|
|
|
|
huihai
Poissa
|
|
Vastaus #907 : 21.06.2012 klo 19:47:52 |
|
Martti ja Erkka tänään studiossa... Äh, ehkä en sano heistä enää mitään.
Mutta missä Kunkku?! Ei ole vähään aikaan ollut. Alkaa olla jo (tosi) ikävä
|
|
|
|
Sergei Analtov
Poissa
Suosikkijoukkue: ACO
|
|
Vastaus #908 : 21.06.2012 klo 21:35:50 |
|
Antti Enne-Kari, vittu sä oot huono
|
|
|
|
FC Dinamo Bucuresti
Poissa
|
|
Vastaus #909 : 21.06.2012 klo 21:47:33 |
|
Botoxilla ei mitään annettavaa studioon. pelkkiä itsestäänselvyyksiä ja asioita jotka 5v hermannikin ymmärtää kun katsoo peliä. Huksista vittuun jne...
|
|
|
|
Totaalvoetbal
Poissa
Suosikkijoukkue: Sex on the pitch with Antti Muurinen
|
|
Vastaus #910 : 21.06.2012 klo 22:00:07 |
|
Ennekarilla taas hiekkaa pimpissä. Vittu miten rasittavan kuuloista kitinää läpi ottelun.
|
|
|
|
Joey
Poissa
Suosikkijoukkue: Kuopion Palloseura
|
|
Vastaus #911 : 21.06.2012 klo 22:41:40 |
|
Viimeksi Mara puhui Contrasta, nyt Consentraosta
|
|
|
|
|
mokkulapoika
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomen maajoukkueet, HJK
|
|
Vastaus #913 : 21.06.2012 klo 23:24:22 |
|
Ennekarilla taas hiekkaa pimpissä. Vittu miten rasittavan kuuloista kitinää läpi ottelun.
Tuo on kyllä todella paska selostaja. Juusela vaikuttaa virtuoosimaiselta tähän pelleen verrattuna.
|
|
|
|
mokkulapoika
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomen maajoukkueet, HJK
|
|
Vastaus #914 : 21.06.2012 klo 23:30:03 |
|
Botoxilla ei mitään annettavaa studioon. pelkkiä itsestäänselvyyksiä ja asioita jotka 5v hermannikin ymmärtää kun katsoo peliä. Huksista vittuun jne...
Mun mielestä paras kommenti oli, että laitapeli meni Portugalille "selkeästi 1-0".
|
|
|
|
mokkulapoika
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomen maajoukkueet, HJK
|
|
Vastaus #915 : 21.06.2012 klo 23:43:50 |
|
Klo 23:47:45 nähtiin taas huikeaa Tapio Suomisen dominointia. Ennen tätä hän vilkaise etukameraan antaakseen vinkin että tällä kuvataan. Tämän jälkeen ohjaaja kuitenkin ottaa käyttöön kauemman, Suomisesta katsottuna oikeanpuoleisen kameran ilmeisesti nöyryyttääkseen tätä. Mitä tapahtuu seuraavaksi, on rautaisen ammattilaisen uskomatonta tilannetajua ja karismaa. Ohjaaja VAIHTAA TAKAISIN etukameraan jättäen typertyneen Suomisen tuijottamaan väärään suuntaan. Nahkatapsa, kokemuksen tuomalla rutiinilla ei hätkähdä vaan sekunti tästä hän siirtää katseensa nerokkaasti papereihin, hieman venyttäen sanojaan miellyttävällä äänellä, aivan kuin lukien paperista muistiinpanoja. Tästä noin sekunnin jälkeen Suominen jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut, katsoen ruudun läpi suoraan lähetystä seuraavaa katsojaa silmiin. Normaalikatsoja ei tätä tietystikään huomannut kiitos Tapion ammattitaidon ja karisman, mutta kaltaiselleni kokeneelle seuraajalle ja ensisijaisesti Nahkis-fanina tämä hetki oli tällä kertaa studion ja Suomisen parasta antia - katastrofi josta selvitään ammattitaidon turvin 110% tehokkuudella.
Voin vain kuvitella mikä tilanne olisi ollut, jos penkillä olisi istunut mininahkis.
|
|
|
|
veikkausliiga-perCreB
Poissa
|
|
Vastaus #916 : 22.06.2012 klo 02:52:32 |
|
Ei vittu tää Ennekari Helvetin hienoo että kyseinen idiootti on rahdattu paikan päälle loputtomia tilastojaan lukemaan. Spontaaneja ja hallitsemattomia repeilyjä ku mitä ihmeellisempää tilastoa pukkaa toisensa perään Välillä tulee mietittyä että onko kaveri tosissaan vai voiko kyse olla esim. itsensä parodioinnista, mutta ei, kyl se vaan taitaa saatana pokalle vetää. Loput 30% selostuksesta sitten vielä yhdentekevämpää diibadaabaa raivostuttavalla kimityksellä tottakai. Jjjja kerrrrataanpa tähän väliin joukkueiden matkat tähän otteluun. Mä en kestä.
|
|
|
|
PeeAa
Poissa
Suosikkijoukkue: tupakoivat jalkapalloilijat
|
|
Vastaus #917 : 22.06.2012 klo 04:18:25 |
|
Ennekari siis selostaa tämän vuoden finaalin. Aika hyvin on ylen arvokisafinaaliselostajat vaihdellu viime vuosina. 2012: Ennekari 2010: Juusela 2008: Lehtinen 2006: Suominen 2004: Suominen? 2002: Hänninen 2000: Suominen 1994-1998: Mertaranta Pedataanko tässä Härköselle 2014 kisojen finaaliselostusta?
|
|
|
|
turkoosi
Poissa
|
|
Vastaus #918 : 22.06.2012 klo 10:35:37 |
|
Ennekari siis selostaa tämän vuoden finaalin. Aika hyvin on ylen arvokisafinaaliselostajat vaihdellu viime vuosina. 2012: Ennekari 2010: Juusela 2008: Lehtinen 2006: Suominen 2004: Suominen? 2002: Hänninen 2000: Suominen 1994-1998: Mertaranta Pedataanko tässä Härköselle 2014 kisojen finaaliselostusta? Jarmo Lehtinen takas
|
|
|
|
|
ex_SOllie
Poissa
|
|
Vastaus #920 : 22.06.2012 klo 18:03:53 |
|
Ei vittu tää Ennekari
Helvetin hienoo että kyseinen idiootti on rahdattu paikan päälle loputtomia tilastojaan lukemaan. Spontaaneja ja hallitsemattomia repeilyjä ku mitä ihmeellisempää tilastoa pukkaa toisensa perään Välillä tulee mietittyä että onko kaveri tosissaan vai voiko kyse olla esim. itsensä parodioinnista, mutta ei, kyl se vaan taitaa saatana pokalle vetää.
Loput 30% selostuksesta sitten vielä yhdentekevämpää diibadaabaa raivostuttavalla kimityksellä tottakai.
Jjjja kerrrrataanpa tähän väliin joukkueiden matkat tähän otteluun. Mä en kestä.
Eilen Ennekari korosti jotain tilastollista havaintoa suunnilleen näin: "Portugali etenee EM-välieriin ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen!" Yllättävää, että neljän vuoden välein järjestettävissä kisoissa tulee tällaisia katkoja. Ennekari sinänsä kunnostautui näissä järjettömissä vuosianalyyseissa jo 2010...vrt. "Brasilia ei käsittämättömästi ole pystynyt kaatamaan Sveitsiä MM-kisojen alkulohkopeleissä 80 vuoteen!" Kokonaisuudessaan joku voisi tehdä kulttuuriteon kokoamalla Ennekarin puisevimmat tilastoväläytykset youtube-klippiin. Nämä vuosijutut sinänsä vain pisara meressä, mutta kertoo toimittajan syvään juurtuneesta historiallisesta näkemyksettömyydestä. Ylen selostajien dissaamisessa sinänsä oma viehätyksensä, ei tämä niin vakavaa ole . Joka tapauksessa 2010 MM-kisojen perusteella voi todeta: 1. Hyvä, että Sammy Väisänen ei enää juuri näissä hommissa (tosin onhan Sammy saattanut kehittyä tässä välissä . 2. Missä on Kimmo Porttila?
|
|
« Viimeksi muokattu: 22.06.2012 klo 18:16:45 kirjoittanut ex_SOllie »
|
|
|
|
|
huihai
Poissa
|
|
Vastaus #921 : 22.06.2012 klo 19:49:31 |
|
2. Missä on Kimmo Porttila?
Maikkarilla Mara ja Erkka jatkaa tänään studiossa. Valoja tauluun YLE!
|
|
|
|
Zorbas
Poissa
Suosikkijoukkue: Veikkausliigajoukkueet, joilla olosuhteet kunnossa
|
|
Vastaus #922 : 22.06.2012 klo 20:26:15 |
|
Siis ihan oikeastiko Yle HD näyttää Juhannusjunaa (Ainutkertainen 13 tunnin suora lähetys junasta, Helsingistä Rovaniemelle) ja Saksa - Kreikka -EM-puolivälieräottelu lähetetään sd:nä? " "
|
|
|
|
Byellow
Poissa
|
|
Vastaus #923 : 22.06.2012 klo 20:32:07 |
|
Siis ihan oikeastiko Yle HD näyttää Juhannusjunaa (Ainutkertainen 13 tunnin suora lähetys junasta, Helsingistä Rovaniemelle) ja Saksa - Kreikka -EM-puolivälieräottelu lähetetään sd:nä? " " Samaa olin tulossa itkemään. Mukava katsoa tätä paskaa kuvaa, kun on ehtinyt jo tottua HD kuvaan :keskari:
|
|
|
|
|
|
|