FutisForumin TSG (taktiikat, pelitavat jne.)

[Josef K.]

Fifalla ja Uefallahan on aina arvokisoissa Technical Study Group (TSG), jossa johtavat valmentajat sun muut analysoivat kisojen taktisia trendejä. Nyt myös FF2:lla on omansa, ja tässä otsikossa siis keskustellaan kisojen eri pelitavoista.

Onhan tästä ollut jo aiemminkin puhetta. Kuka haastaa menestyksellä standardiksi nousseen syöttöpelailun, jonka Espanja on jalostanut äärimmilleen? Nyt Roy ja Englanti tekee sen. Aika paljon parempi haastaja kuin joku (vitun) Norja. Pitäisikö avata topic "Battle of Football tactics, nyt se nähdään"? Edellisellä kerralla vastaava topic päätyi brittifantastien selvään voittoon, kun Shefki alisti.

Aloitan vastaamalla kysymykseen: ei kukaan. Siis ainakaan noin niin kuin varsinaisesti.

Nykyinen espanjalainen pelitapa ei ole mikään taktinen innovaatio, vaan se perustuu pelaajamateriaalin laatuun. Espanjalainen pelaajakoulutus on onnistunut viemään putkestaan ulos tulevien pelaajien tekniset ja pelinluvulliset ominaisuudet niin pitkälle, että noin pelaaminen on mahdollista.

Käsittääkseni tuo filosofia on ollut Epsanjassa perustana viimeistään siitä lähtien, kun Cruijff valmensi Barcan Dream Teamia 1990-luvun alussa. Tuolloin kuitenkin vielä joku-vitun-Salinas osoittautui täydelliseksi tussuksi maajoukkuetasolla ilman M. Laudrupia, Stoitshkovia, Romariota ja kumppaneita. Vasta 1980-luvulla syntyneet ovat pystyneet sitä tosissaan pelaamaan.

Chelsean CL-voiton myötä nousi taas esiin kysymys, ovatko puolustavat taktiikat tulossa muotiin. Sama kysymys nousi kuitenkiin esiin jo Kreikan EM-voiton myötä - eivät tulleet, vaan juurikin barcelonalais-espanjalainen-pelitapa dominoi 2010-luvun vaihteessa.

[Tresjoli]

Aina ollut sellanen näppituntuma että jalkapallotaktiikoissa on tietty kierto, jossa maailman parhaat joukkueet ovat vuorotellen aloitteellisia ja kyttääviä. Tietenkin taktiikoissa tapahtuu myös jatkuvaa evoluutiota, ne ovat tavallaan vastauksien etsimistä suosittujen pelitapojen esittämiin kysymyksiin.

Kolmen topparin taktiikka taitaa nyt tehdä tuloaan (Napoli, Barcelona, Wigan). Saa nähdä pelaako joku sellaisella kisoissa.

[Kratos]

Kolmen topparin taktiikka taitaa nyt tehdä tuloaan (Napoli, Barcelona, Wigan). Saa nähdä pelaako joku sellaisella kisoissa.

Italia?

[Tresjoli]

Italia?

Prandelli on viime viikot vähän arponu mediassa pelaako neljän vai kolmen alakerralla. Villisti veikkaan että tulee käyttämään kumpaakin kisoissa. Italialla on tapana muuttua ja hioutua kisojen edetessä.

[Josef K.]

Kuten Sivurajatapaus jo Italian otsikossa pohdiskeli, kolmen miehen alakerrat katosivat osin sen myötä, kun katosi kahden puhtaan kärjen pelikin, kahta varmistavaa pelaajaahan ei tarvita. Yhden sentterin peli on edelleen melkeinpä standardi kovilla joukkueilla, joten tuo ei paluuta selitä.

Onko nykyinen kolmen alakerran roolijako sitten erilainen kuin ennen? Pelaavatko esimerkiksi laidin toppari ja wingback selkeästi vastustajan laituri-pakki-kaksikkoa vastaan? Ennen muinoinhan kolmen puolustuksessa oli yleensä selkeästi kaksi miesvartioijaa ja yksi varmistaja, libero.

[Tresjoli]

Onko nykyinen kolmen alakerran roolijako sitten erilainen kuin ennen? Pelaavatko esimerkiksi laidin toppari ja wingback selkeästi vastustajan laituri-pakki-kaksikkoa vastaan? Ennen muinoinhan kolmen puolustuksessa oli yleensä selkeästi kaksi miesvartioijaa ja yksi varmistaja, libero.

Näinhän se tuntuu toimivan edelleen. Keskimmäinen toppari on kahden kärjen taktiikkaa vastaan varmistava pelaaja kahden muun takana ja yhden kärjen + kymppipaikan taktiikkaa vastaan nousee näiden yläpuolelle ottamaan kymppipaikalta tilaa pois.

Paljon riippuu tietenkin vastustajan pelitavasta.

[Josef K.]

Itse en ole vielä oikein päässyt mukaan tähän kolmen miehen alakerran paluuseen, joten en osaa selittää sen taustaa. Yksi yksinkertainen selitys on tietysti se, että varsinkin jos molemmat laitapakit ovat vahvasti nousevia, sille saadaan ekstravarmistus, mitä voi nähdä esimerkiksi Scolarin Brasilian (Cafu, Roberto Carlos) aikanaan ja nykyään Barcelonan (Alves erityisesti) tämän käytön takana.

Kiinnostavaa tämä Italian formaatin arpominen (4-3-1-2 vai 3-5-2). Serie A:ssa on kai viime kausina ollut aika vahva trendi pelata - ja myös menestyä - 4-3-1-2 -formaatilla. Sillä on tullut menestystä kotiliigassa, mutta Euroopassa on pärjätty huonommin. Yksi selitys on ollut se, että 4-3-1-2:sta puuttuu leveys, ja kun Euroopassa on tullut vastaan laitapelin osaava joukkue (esim. Milanilla Tottenham), niin on tullut turpiin.

Serie A:ssa on ilmeisesti ollut nousevana trendinä myös siirtyminen 3 miehen alakertaan (esim. Juve, Napoli, Udinese). Tämä on ehkä osittain ollut vastaus 4-3-1-2:een: 3:n alakerta jättää keskuspuolustukseen yhden varamiehen kahta hyökkääjää vastaan, ja 3-5-2:n tai 3-4-3:n laitapeliä on myrkkyä 4-3-1-2:n kapeudelle. Näillä taktiikoilla on siis pystytty vastaamaan kotiliigan haasteisiin. (Kolmen miehen alakertahan hävisi aikoinaan mainstream-taktiikoista osin siksi, että kärjessä peluutettiin usein enää yhtä miestä, jolloin ei ollut järkeä roikottaa keskuspuolustuksessa kolmea miestä vartioimassa yhtä.)

Miten nämä Italian vaihtoehdot sitten mahtaisivat toimia EM-kisoissa? 4-3-1-2 varmaan saadaan edelleen pallonhallinta omalle joukkueelle useimmissa otteluissa. Mutta kääntyykö hallinta laadukkaiksi maalintekopaikoiksi keskeltä puskemalla? Ja miten vastataan vastustajan laitapeliin?

3-5-2 taas saattaa toimia Serie A:ssa, mutta mitenköhän on EM-kisoissa? Siellä aika harva laatujoukkue pelaa kahdella kärjellä, joten toppareista yksi joutuisi enimmäkseen kaivelemaan muniaan. Tosin alkulohkossa Irlannilla ja Kroatialla saattaisi olla 2 kärkeä, jolloin 3-5-2 voisi onnistuakin. Mutta tuskin enää pudotuspeleissä.

Näiden puhtaiden "numeropelien" valossa 3-5-2 ei vaikuta parhaalta mahdolliselta vastaukselta näille edelleen valtaapitäville 4-3-3/4-5-1/4-2-3-1-sukuisille muodostelmille. Yksi heikkous on juuri tuo, että siinä on yleensä kolme topparia pelaamassa vain yhtä kärkeä vastaan. Toki tilanne vähän muuttuu, jos yksi toppari siirtyykin kymppipaikkaa kohti, kuten Tresjoli kuvasi, mutta mitäs jos vastustajan kymppi hakeekin palloa alempaa tai liikkuu laidoilla, seuraako se toppari sitä, vai seisoskeleeko se sitten vain siinä tyhjässä "reiässä" aluetta merkkaamassa. Toinen heikkous on se, että siinä jää laidoille lähtökohtaisesti 1-2-tilanne, vaikka monien huippujoukkueiden hyökkäyspeli perustuu vahvasti erinomaisiin pakki-laituri-pareihin. Ilmeisesti keskikentän pohjan pelaajien pitäisi sitten tulla omaa wingbackia tukemaan, se vaatii kyllä heiltä kovaa pelinlukua ja liikkumista, erityisesti jos pallo vaihtaa nopeasti puolta. Tuosta jää myös heti keskustaan 2-3-alivoima. Toinen vaihtoehto on se, että ainakin toinen hyökkääjä seuraakin pakkia (mutta koska numerosarjat kuvaavat puolustusryhmityksiä, eihän se sitten enää mikään oikea hyökkääjä ole). Sitten on tämä 3-4-3 juuri vahvoilla laitahyökkääjillä, jotka merkkaavat pakkeja, mutta siinäkin keskikentän keskusta on alivoimainen.

Tuo 3-5-2 oli aikanaan toimiva muodostelma juuri vanhaa kunnon 4-4-2:ta vastaan, sillä siinä saatiin kriittisimmille alueille eli oman puolustuksen ja keskikentän keskustaan 3-2-tilanne. Laidoille jäi toki taas 1-2, mutta männä aikoina laitapakkien hyökkäyspeli ei ollut sitä tasoa mitä nykyään, ja laituritkin kai pysyttelivät lähinnä kaistoillaan ja syöttelivät palloa keskemmälle.

Lajin ihan oikeissa asiantuntijapiireissä 3-6-1:tä pidettiin jossain vaiheessa tulevaisuuden formaattina, sen pitäisi sopia erityisen hyvin pallonhallintapeliin. Se ei ole kuitenkaan yleistynyt huipputasolla, syynä ehkä juuri vahva laitojen hyökkäyspeli vastustajien puolelta.

Jonkun Barcan voisi toki kuvata pelanneen vaikka 3-7-0, mutta vaikka menestyjät ovat suunnannäyttäjiä ja niitä matkitaan, katalaanit eivät ehkä ole paras esimerkki tähän. Mikään muu joukkue ei pysty puolustus- ja hyökkäyspelin sekä pallonhallinnan suhteen niin "epäsuhtaiseen" peliin vastustajaan nähden, että kukaan voisi heitä suoraan kopioida.

[Tresjoli]

Itse en ole vielä oikein päässyt mukaan tähän kolmen miehen alakerran paluuseen, joten en osaa selittää sen taustaa. Yksi yksinkertainen selitys on tietysti se, että varsinkin jos molemmat laitapakit ovat vahvasti nousevia, sille saadaan ekstravarmistus, mitä voi nähdä esimerkiksi Scolarin Brasilian (Cafu, Roberto Carlos) aikanaan ja nykyään Barcelonan (Alves erityisesti) tämän käytön takana.

Varmistuksen lisäksi kysymys on pelin avaamisesta. Kolme keskuspuolustajaa luo miesylivoiman omassa päässä joka helpottaa lyhyen avauksen pelaamista.

Riskejähän tähän pelitapaan liittyy. Napoli esimerkiksi jätti viime kaudella puolustaessaan laidoille valtavia määriä tilaa, joka myös koitui varsinkin Chelsea-otteluparissa lopulta sen kohtaloksi. Päästessään pelaamaan yhden miehen ylivoimalla boksissa on kuitenkin hyvin mahdollista että paljon kaksinkamppailuja voittavat puolustajat selvittävät keskitykset, varsinkin jos vastustajalla ei ole voimakasta pääpelaajaa.

Kuten sanottua, paljon riippuu vastustajan pelitavasta. Kolmen topparin linja on ehkä hyödyllisimmillään vastustajan pelatessa kapeasti, kuten Sivurajatapaus huomauttaa. En pidä mitenkään mahdottomana että Prandelli muuttaa pelitapaansa vastustajan mukaan.

[Panze]

Jos mietitään esimerkiksi Barcelonan kautta tuota kolmen linjaa, niin todellisuudessa Barcan peli ei muutu hirveästi, koska se yleensä pitää palloa valtaosan ottelusta. Mikäli Barcalla on 2 topparia, nämä levittävät laidoille, jolloin Bus keskikentän pohjalta täyttää keskustan, mutta jos pelataan kolmella topparilla, keskimmäinen toppari hoitaa tavallaan tämän avaajan roolin. Bilbaohan pelaa tai pelasi ainakin ManUa vastaan hieman samalla tavalla, kun Martinez oli topparina enemmänkin pelintekijä kuin puolustaja, nousten keskikentän pohjalle usein, kun joukkueella oli pallo. Napolilla sen sijaan kolme topparia on enemmänkin puolustajia ja Napoli perustaa pelinsä nopeisiin vastahyökkäyksiin, jossa pallo pyritään saada mahdollisimman nopeasti yläkolmikolle.

[Josef K.]

ZonalMarkingilla pohdiskeltiin, että jos joukkue puolustaa voimaakkasti lähellä omaan rangaistusaluetta, nämä "numeropelit" alkavat menettää merkitystään, mikä tietysti käy järkeen. Tuolloin kolmannen topparin ottaminen mukaan juuri esimerkiksi pääpalloja voittamaan on kannattavaa. Tiedä sitten, sopiiko tuo juuri mainittuun Napoliin.

Barcelonan peli taitaa olla ainakin paperilla puolustusvoittoisempaa kolmella puolustajalla pelatessa kuin neljällä, koska kentälle tulee yksi puolustava pelaaja lisää (Mascherano, Pique, Puyol; Alves, Adriano; Busquets vrt. Alves, Puyol, Pique, Adriano; Busquets). Eiköhän tuossa joka tapauksessa ole taustalla juuri sitä, että annetaan laitapelaajille selkeästi hyökkäävämmät roolit ja toppareille varmistavat, nähtiinhän Barcan laidoilla sellaistakin kaksikkoa kuin Alves-Cuenca.

Tuo Barcelona-Chelsea oli muuten hyvä esimerkki siitä, mikä heikkous vain yhden laitapelaajan käyttämisellä voi olla myös hyökkäysuuntaan, ainakin mikäli vastustaja puolustaa voimakkaasti. Chelsea pääsi merkkaamaan nuo Barcan laitapelaajat omilla laitureillaan, jolloin koko puolustusnelikko pääsi usein kaventamaan boksin sisään. Tuolla oli iso merkitys siihen, että Chelsean keskustan sumputuspeli onnistui sen verran, että se meni loppuotteluun ja lopulta voitti koko kilpailun.

Tuosta Busquetsin roolista vielä sen verran, että ainakin jo Brasilian Mauro Silva pelasi vähän samantyyppisessä roolissa vuoden 1994 MM-kisoissa. Tuolloinkin laitapakit Jorginho ja Branco nousivat vahvasti, Dunga oli sitten siinä Silvan yläpuolella pelintekijänä.

e: Joka tapauksessahan ryhmittyminen hyökätessä jonkinlaiseen 3-1- tai 3-2-alaformaattiin puolustuspäässä on melkeinpä standardi. Neljällä pelatessa joko toinen pakki varmistaa ja kaventaa toisen noustessa tai molempien noustessa ankkuri putoaa alemmas, kolmella pelatessa nuo pääasiassa jäävätkin itse alas. Siihen eteen lyödään yleensä sitten yksi keskikenttäpelaaja erittäin varmistavaan rooliin, jolloin hän voi tarvittaessa katkaista vastahyökkäyksen taktisella rikkeelläkin, jotkut haluavat pallon alle aina toisenkin puolustavan keskikenttäpelaajan.

[SirLoser]

Ai tänne osioon oli piilotettu tällainenkin ketju.

Näiden puhtaiden "numeropelien" valossa 3-5-2 ei vaikuta parhaalta mahdolliselta vastaukselta näille edelleen valtaapitäville 4-3-3/4-5-1/4-2-3-1-sukuisille muodostelmille. Yksi heikkous on juuri tuo, että siinä on yleensä kolme topparia pelaamassa vain yhtä kärkeä vastaan. Toki tilanne vähän muuttuu, jos yksi toppari siirtyykin kymppipaikkaa kohti, kuten Tresjoli kuvasi, mutta mitäs jos vastustajan kymppi hakeekin palloa alempaa tai liikkuu laidoilla, seuraako se toppari sitä, vai seisoskeleeko se sitten vain siinä tyhjässä "reiässä" aluetta merkkaamassa.

Ei vaan kympille tulevat pystysyötöt pelataan kolmen linjan systeemeissä useimmiten kuten aivan normaalisti linjassa aluetta pelataan, eli syötön lähtiessä tulemaan kohti vastustajan kymppiä se toppari prässää kenen alueelle se tulee. Viereinen toppari varmistaa ja kolmas tukee ja vartioi vastustajan sentteriä. Mitään miesvartiointia vastustajan kympille ei siis laiteta.

Näin siis pystysuoraan puolustuslinjan ja keskikentän väliin tulevien syöttöjen kanssa, mitä tässä ilmeisesti haettiin. Kun pallo pelataan puolustuskolmanneksen laidalle, niin merkkaus taas muuttuu.

Toinen heikkous on se, että siinä jää laidoille lähtökohtaisesti 1-2-tilanne, vaikka monien huippujoukkueiden hyökkäyspeli perustuu vahvasti erinomaisiin pakki-laituri-pareihin. Ilmeisesti keskikentän pohjan pelaajien pitäisi sitten tulla omaa wingbackia tukemaan, se vaatii kyllä heiltä kovaa pelinlukua ja liikkumista, erityisesti jos pallo vaihtaa nopeasti puolta. Tuosta jää myös heti keskustaan 2-3-alivoima. Toinen vaihtoehto on se, että ainakin toinen hyökkääjä seuraakin pakkia (mutta koska numerosarjat kuvaavat puolustusryhmityksiä, eihän se sitten enää mikään oikea hyökkääjä ole). Sitten on tämä 3-4-3 juuri vahvoilla laitahyökkääjillä, jotka merkkaavat pakkeja, mutta siinäkin keskikentän keskusta on alivoimainen.

Kolmas vaihtoehto, eli se loogisin ja se eniten käytetty on tietenkin, että puolustuskolmanneksella wing-back merkkaa vastustajan nousevaa laitapuolustajaa ja painollisen puolen toppari vastustajan laituria. Tällöin keskustaan jää toppareille vielä 2vs1-tilanne vastustajan sentteriä vastaan, keskikentän pohjapelaajien ei tarvitse liikkua laidalle, jolloin muoto pysyy ja keskusta on koko ajan tukossa, sekä saadaan puolustettua painollista laitaa vielä kahdella puolustusorientoituneella pelaajalla (painollinen toppari + wing-back) verrattuna systeemeihin, joissa hyökkäävän laitakärjen roolina on seurata vastustajan laitapakin nousut.

Onhan toki kolmen topparin systeemit parempia kahta sentteriä vastaan pelatessa, mutta luulen että juuri em. syy on ainakin yksi suurehko tekijä kolmen topparin systeemien yleistymiseen. Eli nykyään kun laidan hyökkäyspelaaminen on korostunut erinomaisten laitakärkien ja hyökkäysvoimaisten laitapakkien vuoksi, niin laidalle on saatu näitä vastaan puolustamaan kaksi luontaisesti puolustusvoittoista pelaajaa.

Tietystihän se muissakin systeemeissä onnistuu, kuten opettamalla Eto'o laitapakiksi jne. mutta kuitenkin.

[Josef K.]

Kolmas vaihtoehto, eli se loogisin ja se eniten käytetty on tietenkin, että puolustuskolmanneksella wing-back merkkaa vastustajan nousevaa laitapuolustajaa ja painollisen puolen toppari vastustajan laituria.

No noin minäkin sitä aluksi ounastelin, sain vain Tresjolin viestistä sen kuvan, että nykyäänkin topparikolmikko keskittyisi keskustan puolustamiseen.

Yleiskommenttina sen verran, että nykyään usein, jos joku, varsinkin vähän yllättävämpi joukkue, menestyy vieläpä "velhomaisen" valmentajan johdolla, alkavat puheet siitä, että kaveri on suunnilleen keksinyt kylmäfuusion tai vähintään hakaneulan uudestaan. Todellisuudessa on kenties lähinnä kaivettu vanha, joskus vanhentuneeksikin tuomittu, konsepti hyllystä, ja sitten saatu se toimimaan ja palvelemaan joukkueen vahvuuksia.

Jalkapallo on jo sen verran pitkälle pelkästään tutkittu ja numeroiksi pilkottu peli, että mitään mullistavaa uutta on vaikea keksiä. Mikä ylipäätään on viimeisin iso innovaatio, sacchilainen aluepeli vai? Koko lajihistoriaa peilaten yllättävän kauanhan meni pelkästään siinä, ennen kuin joku tajusi, että joukkueessa pitää itse asiassa olla enemmän puolustus- kuin hyökkäysorientuneita pelaajia. Nykyään pelimuodostelmat ja pelipaikkaroolit ovat hyvin pitkälle standaridisoituneet.

Tuosta ensimmäisestä kappaleesta on hyvä esimerkki se vanha ja tuttu EM-Kreikka, Rehhagelhan vain otti miesvartiointi- ja liberopelin käyttöön sekä ennen kaikkea sai sen joukkueensa kanssa toimimaan. Saksa oli kuitenkin voittanut saman kilpailun omalla 3-5-2-libero-mallillaan vielä vuonna 1996, joten ihan poikavuosien muistikirjojen päältä ei Otonkaan tarvinnut pölyjä pyyhkiä. Silti saattoi kuulla puheita, että nyt on viisastenkivi hyökkäävien joukkueiden pysäyttämiseen löytynyt, vähän kuin Interin ja Chelseankin kohdalla. Rehakles sopii sikälikin hyvin tähän keskusteluun, että hänhän valmensi Kreikkaa juuri "numeropelien" kautta, mieshän vaihteli pelitapaa vastustajan mukaan, hakien yleensä juuri yhden miehen ylivoimaa puolustuksen keskustaan ja sitten vaikka 2-2-tilanteita vahvoja laitoja vastaan tai 3-3-tilannetta keskikentälle.

Joskus kuulee puhuttavan myös Barcelonan mullistavasta prässipelistä, toteutus voi sitä olla, idea ei. Kyllähän kovan ja korkean prässin edut on tiedetty jo ajat sitten, systemaattinen toteutus vain on harvinaista kuluttavuuden takia. Myös siitä, että pallo kannattaa riistää mahdollisimman lähellä vastustajan maalia, ovat olleet perillä jo aikanaan vaikkapa Charles Hughesin ja Drillon kaltaiset hahmot, jotka yleensä liitetään Guardiolan kanssa "vähän erityyppiseen" pelityyliin. Tai sitten joku bielsalainen ajokoiraprässi, no toimiihan se, jos sen saa toimimaan, pisteet siitä miehelle.

[Jinete]

Käsittääkseni tuo filosofia on ollut Epsanjassa perustana viimeistään siitä lähtien, kun Cruijff valmensi Barcan Dream Teamia 1990-luvun alussa. Tuolloin kuitenkin vielä joku-vitun-Salinas osoittautui täydelliseksi tussuksi maajoukkuetasolla ilman M. Laudrupia, Stoitshkovia, Romariota ja kumppaneita. Vasta 1980-luvulla syntyneet ovat pystyneet sitä tosissaan pelaamaan.

1992 - 1998 La Rojan valmentaja oli Javier Clemente ja vaikka pelaajat eivät enää koostuneetkaan Athleticin jaloillepotkijoista, ei ainakaan maajoukkueen pelifilosofiaa voi verrata Dream Teamiin, eikä esimerkiksi Guardiola edes mahtunut joukkueeseen useampaan otteeseen. Vielä nykyäänkin Clemente on kritisoinut suureen ääneen Guardiolan Barcelonan pelityyliä.

70-luvulla syntyneitä tikitakaajia olisi kuitenkin ollut sen verran, että Espanja olisi jo 90-luvulla voinut niin halutessaan pelata tosissaan niinkin. Mutta eipä tainneet Guerrero, Guardiola ja Luis Enrique mahtua kertaakaan samaan kokoonpanoon.

[Tresjoli]

No noin minäkin sitä aluksi ounastelin, sain vain Tresjolin viestistä sen kuvan, että nykyäänkin topparikolmikko keskittyisi keskustan puolustamiseen.

Vähän huonosti ilmaisin, en toki tätä tarkoittanut. Luonnollisesti laitimmaiset topparit lähtevät estämään miesylivoiman syntymistä laidalle ja "libero" nousee/laskee ottamaan tämän paikan. Yritin kuvata lähinnä sitä miten pelaajat staattisessa lähtötilanteessa sijoittuvat.

Onhan toki kolmen topparin systeemit parempia kahta sentteriä vastaan pelatessa, mutta luulen että juuri em. syy on ainakin yksi suurehko tekijä kolmen topparin systeemien yleistymiseen. Eli nykyään kun laidan hyökkäyspelaaminen on korostunut erinomaisten laitakärkien ja hyökkäysvoimaisten laitapakkien vuoksi, niin laidalle on saatu näitä vastaan puolustamaan kaksi luontaisesti puolustusvoittoista pelaajaa.

Väitän silti että näiden uusien kolmen topparin systeemien wing-backit ovat lähtökohtaisesti hyökkääviä pelaajia ja puolustaessa pelitapa keskittyy enemmänkin keskustan miehittämiseen. Eli se on enemmänkin suunniteltu joukkueita vastaan jotka eivät ole vahvoja laitapelissä.

Vähän tuosta Napolin pelitavasta:

http://www.zonalmarking.net/2011/11/23/napoli-2-1-manchester-city-tactics/

[SirLoser]

Väitän silti että näiden uusien kolmen topparin systeemien wing-backit ovat lähtökohtaisesti hyökkääviä pelaajia ja puolustaessa pelitapa keskittyy enemmänkin keskustan miehittämiseen. Eli se on enemmänkin suunniteltu joukkueita vastaan jotka eivät ole vahvoja laitapelissä.

Toki wing-backit ovat usein suhteellisen hyökkääviä pelaajia, mutta suhteessa jonkun 4-2-3-1/4-3-3:n hyökkäävä laitakärki + hyökkäävä laitapakki -yhdistelmään wing-back + toppari ovat puolustavia pelaajia. Omassa hyökkäyspelissä wing-backia tukemaan laidalle saadaaan taas tarvittaessa silti hyökkäysorientoitunut pelaaja kuten vaikkapa Napolilla Lavezzi ja Hamsik.

Juu, on toki "suunniteltu" tai toimii paremmin keskustapainotteisia systeemejä ja etenkin kahta keskushyökkääjää vastaan. Toisaalta oikeastaan kaikki systeemit toimivat parhaiten, jos vastustaja ei käytä leveyttä. Laidan puolustaminen ei ole ollut kuitenkaan mikään este kolmen topparin systeemien uudelle tulemiselle ja luulen, että aiemmassa viestissäni kerrotut asiat ovat yksi syy siihen.

Ja edelleen kuten aiemmin sanoin, voihan laidan puolustamisen hoitaa muillakin systeemeillä usealla tavalla niin, että sinne saadaan puolustusorientoituneet pelaajat. Helposti sinne samalle laidalle voi vaikkapa laittaa esimerkiksi kaksi hyökkäävää laitapuolustajaa kuten Chelsea CL-finaalissa (Cole + Bertrand) tai Valencia useasti (Mathieu + Alba). Usein siellä laidassa on kuitenkin joku Marcelo + C. Ronaldo tai vastaava puolustamassa vastustajan vastaavia hyökkäysorientoituneita pelaajia vastaan.

[Sivurajatapaus]

Zonal Markingissa maailman parhaat (?) kisaennakot joukkueista: http://www.zonalmarking.net/

[Josef K.]

Pitikin juuri nostella ylös!

Little variety in shape

Tactical interest at the World Cup came from non-European sides: Brazil’s lopsided shape, Chile’s 3-3-1-3, North Korea’s 5-1-2-1-1, New Zealand’s 3-4-3, Uruguay’s various systems, the USA’s 4-2-2-2, Mexico’s 3-4-3 / 4-3-3.

Unless Italy spring a surprise, there probably won’t be any three-man defences. We’re also looking to Italy for the only real chance of a 4-3-1-2. Every other country will play a back four, a central striker, two wide players and a combination of three central midfielders, in some format. It’s 4-4-2, 4-4-1-1, 4-3-3 and 4-2-3-1. Any side that is brave enough to try something different may prosper.

Näin siis ZM:n yleispohdinnoissa, ja näinhän se on, tosin myös tuo viimeinen lause kannattaa huomata.

Nyt kuulemma jopa itse Il Trap suunnittelee brittihenkisestä 4-4-2:sta luopumista, kun Unkaria vastaan oli ollut ongelmia heidän viiden miehen keskikenttäänsä vastaan. Yksi hyökkääjä pois ja keskikenttä tilalle siis, heittääkö italialaisvelho sitten vain Robbienhon enemmän kymppipaikalle 4-4-1-1:ssä, yksittäinen kärki ei taida paras paikka Keanelle olla, mutta ei ole vaihtopenkkikään.

Kun näistä 3-5-2:n ja 4-3-1-2:n tavoista puolustaa on ollut puhetta, pitäähän sekin muistaa, että niissä on yksinkertaisesti yksi puolustava pelaaja vähemmän, sikäli kun siellä ne puhtaat hyökkääjät on, eikä näille anneta erityisohjeita vaikka pakkien seuraamiseen. Näissä valtamuodostelmissa kuitenkin yhdeksän pelaajan käyttäminen puolustamisessa on yleisintä, eihän kaikkien nyt pallon alle tarvitse aina pudota, mutta 2-2-tilanteet laidoilla ja 3-3-tilanne keskikentän keskustassa ovat ne perustat kuitenkin.

Juuri noiden tilanteiden perusteella on aika helppo ymmärtää miksi tällainen variaatioden puute muodostelmissa sopii varsinkin koville joukkueille, juuri tuon kaltaisissa tilanteissa parempien joukkueiden paremmat pelaajat ovat vahvoilla. Vähän heikommat taas tyytyvät peilaamaan, kun silloin ei ainakaan alivoimaa jää minnekään. Tietysti viimeiselle kolmannekselle mentäessä, varsinkin jos toinen kovasti puolustaa, siellä on usein vaikka 9 pelaajaa 5-6 vastaan, jolloin puolustavalla joukkueella on jo varsin selvä miesylivoima ja formaatit alkavat menettää merkitystään.

[Josef K.]

Voisi vähän pohtia vaihtojen merkitystä jalkapallossa ja arvokisoissa erityisesti.

Forumillakin kenties liian mustavalkoisesti aina pohditaan sitä, kuka on avauksessa ja kuka penkillä, unohtaen se, että myös vaihdoilla on oma merkityksensä asiaan. Totta kai avauksen pelaajille tulee keskimäärin isompi rooli, mutta myös vaihtopelaajia saa ja pitää hyödyntää. Vaihtomiehillä on usein isokin rooli pelejä ratkottaessa, EM-historiastakin tulevat heti mieleen Bierhoffin maalit vuoden 1996 finaalissa sekä Wiltordin maali ja Trezeguet'n maali Piresin syötöstä vuonna 2000.

Esimerkiksi paljon puhutulle Huntelaarille on varmasti suunniteltu iso rooli juuri tässä mielessä van Marwijkin papereissa. Lisäksi keskusteltu Hunterin ja van Persien oleminen kentällä samaan aikaan lienee BvM:llä variaationa esimerkiksi tilanteisiin, joissa haetaan voitto- tai tasoitusmaalia.

Tuoreen voiman lisäksi vaihdoilla tunnetusti haetaan taktisia muutoksia. Tappio- ja johtoasemien puolustavien pelaajien vaihdot hyökkääviin ja toisin päin ovat toki tiedossa, samoin reagoiminen vastustajaan. Lisäksi vaihtoja voi käyttää hyökkäyksen painopisteen muuttamiseen. Kahden vuoden takainen Espanja oli tästä hyvä esimerkki, kun Fabregasin, Pedron ja Navasin kaltaiset pelaajat toivat suoraviivaisuutta sen jälkeen, kun vastustajaa oli jo tunnin verran hieromalla uuvutettu. Klassinen esimerkki on tietysti pitkien pallojen kohde boksiin lopun tappioasemassa.

Sitten on näitä juttuja, että "mitä tuokin pelaaja kisaryhmässä tekee". Kyseessä voi kuitenkin olla vaikka valmentajan täsmävalinta "puoli tuntia lopusta" -rooliin johonkin tiettyyn tilanteeseen. Kun kaikkia 20 kenttäpelaajaa harva edes käyttää, noillekin on paikkansa, ja vaikka jollain muulla olisi parempi liigakausi alla, hänestä ei välttämättä vastaavanlaiseen rooliin olisi, eikä näin ehkä kuitenkaan pelaisi minuuttiakaan.

Tämä tuli oikeastaan eilen mieleen, kun ihmettelin jo etukäteen, miksei Advocaat tuota Kerzakov-Pav-vaihtoa jo tee. Ei siksi, että Kerzakovia piti "rangaista" paikkojen tuhlailusta (toki näkihän sen, ettei osu mistään), vaan siksi, että kaveri oli aika puhki jo - ja tilanne suorastaan huusi vaihtohyökkääjää pelaamaan jahdatessaan tilaa jättävää ja väsynyttä puolustusta vastaan. Yksi-plus-yksi tehothan se Pavi sitten tekikin, maali oli vielä aika klassinen pirteän ja nälkäisen miehen sooloilu.

[Tresjoli]

Voisi vähän pohtia vaihtojen merkitystä jalkapallossa ja arvokisoissa erityisesti.

Olen aina pitänyt vähän kummallisena sekä median että pelaajien pakkomielteistä avauskokoonpanon paikan glorifiointia. Itse jos valmentaisin, hommaisin varmasti jotain huonokuntoisia mutta nopeita tai taitavia pelaajia kentälle laitettavaksi viimeisen puolituntisen ajaksi. Viimeinen puolituntinenhan korostuu selvästi kun lasketaan milloin suurin osa maaleista syntyy.

Tietenkin myös erilaiset vaihtoehdot ja taktiikan muuttaminen vaihdoilla on mielenkiintoinen tapa valmentaa. Palloa pitävillä joukkueilla tulisi mielestäni olla aina heittää yksi torni kentälle ja yksi nopea laituri tuomaan kentälle leveyttä.

Kisojen mielenkiintoisinta antia taktisesti on tähän mennessä ollut Venäjä - Tshekki. Varsinkin Tshekin laitapuolustajien sijoittumista tuossa ottelussa ja ajatusta sen takana olisi mielenkiintoista tutkia.

[Josef K.]

Varsinkin Tshekin laitapuolustajien sijoittumista tuossa ottelussa ja ajatusta sen takana olisi mielenkiintoista tutkia.

"Erittäin positiivista peliä"?

Esimerkiksi paljon puhutulle Huntelaarille on varmasti suunniteltu iso rooli juuri tässä mielessä van Marwijkin papereissa. Lisäksi keskusteltu Hunterin ja van Persien oleminen kentällä samaan aikaan lienee BvM:llä variaationa esimerkiksi tilanteisiin, joissa haetaan voitto- tai tasoitusmaalia.

Tämähän toteutuikin eilen, samoin toinen puhuttu juttu eli van der Vaartin pelaaminen keskikentän keskustassa. Ei vain onnistunut.

Any side that is brave enough to try something different may prosper.

Tänään sitten ensimmäistä kertaa nähdään vähän vaihtelua ja kunnon "formation battle", kuten ZM ilmaisisi, sikäli kun Italia 3-5-2:lla lähtee.

Tuosta yllä olevasta lainauksesta tuli mieleen De Rossin pelaaminen topparina, sikäli kun näin nyt tapahtuu, saa nähdä, miten äijien käy.

[Tresjoli]

"Erittäin positiivista peliä"?

Luulen että ajatuksena oli ettei Venäjän pelissä ole leveyttä, joten laitapakit voivat valua keskelle toppareiden eteen ottamaan tilan pois "taskusta". Haluan kuitenkin nähdä vielä toisen Tshekin pelin ennenkuin uskallan sanoa varmuudella. Sinänsä hommahan kosahti aivan täydellisesti Kerzhakovin ja Shirokovin erityisesti käyttäessä tuon laidoille jääneen tilan hyväkseen. Harmi ettei Hübschman ollut avauksessa.

Tänään sitten ensimmäistä kertaa nähdään vähän vaihtelua ja kunnon "formation battle", kuten ZM ilmaisisi, sikäli kun Italia 3-5-2:lla lähtee.

Tuosta yllä olevasta lainauksesta tuli mieleen De Rossin pelaaminen topparina, sikäli kun näin nyt tapahtuu, saa nähdä, miten äijien käy.

Taktisesti äärimmäisen mielenkiintoinen peli. Veikkaanpa että Espanja on vaikeuksissa ellei avaa puhtaalla laiturilla.

EDIT: Suositellaanpas nyt täälläkin FourFourTwon ilmaiseksi tarjoamaa Stats Zone Euro 2012-sovellusta. Kaikki syötöt, kaksinkamppailut, katkot ja kaikki muukin äärimmäisen helppokäyttöisesti ja kätevästi:

Stats Zone Euro 2012

[Veslagas]

EDIT: Suositellaanpas nyt täälläkin FourFourTwon ilmaiseksi tarjoamaa Stats Zone Euro 2012-sovellusta. Kaikki syötöt, kaksinkamppailut, katkot ja kaikki muukin äärimmäisen helppokäyttöisesti ja kätevästi:

Stats Zone Euro 2012

Mahtaako androidille löytyä mitään vastaavaa sovellusta?

[Tresjoli]

No nyt vasta mielenkiintoiseksi meni. Espanja ilman kärkeä Italian kolmea topparia vastaan!

[Panze]

No nyt vasta mielenkiintoiseksi meni. Espanja ilman kärkeä Italian kolmea topparia vastaan!

Joo, ottelun jälkeen ollaan asian suhteen viisaampia, mutta jotenkin erikoinen ratkaisu. Tässä pelissä vaihtopelaajilla on todennäkösesti merkittävä rooli, voisi kuvitella, että ottelun lopussa joku kärki tulee ratkaisemaan pelin.

[HÄI]

No nyt vasta mielenkiintoiseksi meni. Espanja ilman kärkeä Italian kolmea topparia vastaan!

Eikös siellä Torres ole? Vai katsoinko arvioituja (arvattuja) kokoonpanoja?

e: jaa, näköjään katsoin.