Mombasa
Paikalla
Suosikkijoukkue: Homovitun huutaminen
|
|
Vastaus #225 : 01.03.2020 klo 01:27:29 |
|
Parisen viikkoa minulla on ollut jo erikoinen ongelma Palloliiton nettisivujen kautta. Sivut eivät toimi kotini WiFi-yhteydellä. Sen sijaan puhelimen netillä ja kodin ulkopuolella sivut toimivat ihan moitteetta. Minkään muun sivuston kanssa ei ole ollut samanlaisia ongelmia. Myöskin Taso toimii kuten pitää. Mikäköhän tähän voisi olla syynä? Rasittavaa, että joudun joka kerta kikkailemaan netin kanssa tai menemään puhelimella selaamaan sarjojen sarjataulukoita yms. varsinkin, kun sivut eivät ole ihan puhelinystävällisyyden huippua. Onkos muilla ollut samanlaisia ongelmia? Vika varmaan löytyy omasta päästä, mutta olisi kiva tietää, mikä ongelmia aiheuttaa. Ennen ovat sivut toimineet ihan tavalliseen tapaan.
|
|
|
|
Forsti
Poissa
|
|
Vastaus #226 : 01.03.2020 klo 23:54:25 |
|
Futsal-ottelussa annettiin ulosajo kotijoukkueen pelaajalle, mutta pöytäkirjaan ulosajo on merkitty vierailijan pelaajalle. Mistähän löytää tiedon, että miten tiedon voisi korjata oikeaksi? Eihän tuolla muuten ole kauheasti väliä, mutta on ikävää, jos pelaaja missaa ensi kauden ensimmäisen pelin väärin merkityn kortin vuoksi.
Merkintä on kyllä sinänsä huvittava, että mukamas ulosajettu pelaaja teki myöhemmin ottelussa maalin, joka on merkitty pöytäkirjaan oikein.
|
|
|
|
Vanda
Poissa
|
|
Vastaus #227 : 02.03.2020 klo 00:17:59 |

Ota yhteys oman alueesi kilpailuhenkilöstöön. Yhteystiedot
|
|
|
|
Forsti
Poissa
|
|
Vastaus #228 : 02.03.2020 klo 00:35:00 |
|
Kiitos paljon!
|
|
|
|
tre guru
Poissa
Suosikkijoukkue: Metsäkansan Kanto, Nakhon Sawan FC
|
|
Vastaus #229 : 14.06.2020 klo 07:11:56 |
|
Ennen löytyi esim tampereen piirin sivuilta kalenteri josta sai kaikki piirin päivän pelit listattuna halutulta päivältä. Löytyykö enää mitenkään?
|
|
|
|
Vanda
Poissa
|
|
Vastaus #230 : 14.06.2020 klo 11:07:46 |
|
Ennen löytyi esim tampereen piirin sivuilta kalenteri josta sai kaikki piirin päivän pelit listattuna halutulta päivältä. Löytyykö enää mitenkään?
Ei ainakaan piirin, kun niitä ei enää ole edes alueina olemassa. Mutta tulospalveluarkistosta löytyy ainakin kentittäin, kenttäalueittain ja kaupungittain/kunnittain. Toki tuohon tulee kaikki pelit samalla listalle, päivämäärästä riippumatta. Tuo voisi ainakin suodattaa pois menneet pelit. Tulospalvelussa saa sitten kaikista tietyn päivän peleistä listan, mutta se on taas valtakunnallinen. Olisiko alueellinen kalenteri hyvä, vai onko sekin liian laaja alue? Kentät
|
|
|
|
tre guru
Poissa
Suosikkijoukkue: Metsäkansan Kanto, Nakhon Sawan FC
|
|
Vastaus #231 : 14.06.2020 klo 11:16:12 |
|
Alueellinenkin olis juu hyvä. Kiitos tuosta kentät linkistä, saa siitäkin helpommin haettua mitä tänään lähellä pelataan kuin koko valtakunnan kalenterista.
|
|
|
|
Manfred Fandango
Poissa
|
|
Vastaus #232 : 10.08.2020 klo 22:14:15 |
|
Jos kaikki eivät ole huomanneet, niin mainittakoon, että Liiton myynti- ja markkinointijohtajana aloitti uusi mies tämän kuun alussa ja markkinoinnissa on myös uusi nainen puikoissa. En tiedä, olivatko nettisivut miten merkittävässä roolissa näiden vaihdosten osalta, mutta jotain on ainakin tapahtunut.
Jokos kohta saa käydä holvaamassa näiden ihmisten toimistohuoneiden ikkunat ihmispaskalla? Mitään ei ole edelleenkään tapahtunut. On kyllä upeaa miten Palloliitto ja Veikkausliiga kamppailevat tiukasti maan surkeimpien nettisivujen tittelistä ja molemmilla on ollut jo vuosikausia aikaa tilata edes perustason käytettävyysparannuksia noihin järkyttäviin räpellyksiin. Minkäänlaista ymmärrystä omista ydintehtävistä ei selvästikään ole.
|
|
|
|
RTS
Poissa
|
|
Vastaus #233 : 11.08.2020 klo 16:10:51 |
|
Minkäänlaista ymmärrystä omista ydintehtävistä ei selvästikään ole.
Käyttäjäystävällisten nettisivujen luominen ei välttämättä ole luokiteltu Palloliiton toiminta-ajatuksen ydintehtäviin. Olen kuitenkin sivuston käytettävyyden tasosta kanssasi yleisesti samaa mieltä.
|
|
|
|
Triangelikostaja
Poissa
|
|
Vastaus #234 : 11.08.2020 klo 18:46:52 |
|
Muistaakseni jääkiekkoliitolla on myös ihan umpisurkeat sivut käyttää, eli sinällään tasoitusta tuolla Palloliitto ei varmaankaan anna.
|
|
|
|
Benediktus
Poissa
|
|
Vastaus #235 : 12.08.2020 klo 16:33:26 |
|
Muistaakseni jääkiekkoliitolla on myös ihan umpisurkeat sivut käyttää, eli sinällään tasoitusta tuolla Palloliitto ei varmaankaan anna.
Onhan kiekkoliigalla ollut omat vaikeutensa nettisivujen kanssa, mutta nykyisellään ovat Veikkausliigaan verrattuna aivan eri tasolla.
|
|
|
|
EiKinosta
Poissa
|
|
Vastaus #236 : 21.08.2020 klo 16:20:57 |
|
https://www.palloliitto.fi/tulospalvelukysely-2020Tuosta pääsee tulospalvelukyselyyn. Jotenkin ei yllätä, että jopa tuo kysely on toteutettu aivan paskasti. Kun menet kyselyyn niin valitset kahdesta väittämästä aina toisen, sen mukaan mikä on mielestäsi pahempi puute nykyisessä palvelussa. Väitteet saattavat olla - ja useimmiten ovatkin - keskenään täysin toisiinsa liittymättömiä. Lisäksi vastaukset ovat täynnä kirjoitusvirheitä eivätkä ole johdonmukaisia, johtunee siitä että alhaalta löytyy "lisää oma vastausvaihtoehto" -painike, ja kaikki vastausvaihtoehdot ovat käyttäjien sinne syöttämiä.
|
|
|
|
Thalian
Poissa
|
|
Vastaus #237 : 21.08.2020 klo 17:26:44 |
|
https://www.palloliitto.fi/tulospalvelukysely-2020Tuosta pääsee tulospalvelukyselyyn. Jotenkin ei yllätä, että jopa tuo kysely on toteutettu aivan paskasti. Kun menet kyselyyn niin valitset kahdesta väittämästä aina toisen, sen mukaan mikä on mielestäsi pahempi puute nykyisessä palvelussa. Väitteet saattavat olla - ja useimmiten ovatkin - keskenään täysin toisiinsa liittymättömiä. Lisäksi vastaukset ovat täynnä kirjoitusvirheitä eivätkä ole johdonmukaisia, johtunee siitä että alhaalta löytyy "lisää oma vastausvaihtoehto" -painike, ja kaikki vastausvaihtoehdot ovat käyttäjien sinne syöttämiä. Tuo kysely on siis tehty siten, että on kerätty palautetta ja niistä palautteista arvotaan aina kaksi, joista vastaaja saa valita hänen mielestään paremman/tärkeämmän. Systeemi on ihan toimiva ja antaa ihan hyvää kuvaa siitä, että mitä kannattaa lähteä kehittämään, jos vastaajia on tarpeeksi. Toivottavasti siis mahdollisimman moni käy napsuttelemassa nuo kyselyt läpi.
|
|
|
|
vamarihe
Poissa
|
|
Vastaus #238 : 21.08.2020 klo 19:45:12 |
|
Tuo kysely on siis tehty siten, että on kerätty palautetta ja niistä palautteista arvotaan aina kaksi, joista vastaaja saa valita hänen mielestään paremman/tärkeämmän. Systeemi on ihan toimiva ja antaa ihan hyvää kuvaa siitä, että mitä kannattaa lähteä kehittämään, jos vastaajia on tarpeeksi. Toivottavasti siis mahdollisimman moni käy napsuttelemassa nuo kyselyt läpi.
Tässä on vaan se ongelma, että kysely pakottaa valitsemaan jomman kumman ominaisuuden vaikkei itse pitäisi kumpaakaan tärkeänä. Osa ehdotuksista kun oli sellaisia joita en edes kunnolla ymmärtänyt tai liittyivät palvelun osiin joita en käytä ja joista en sen takia osaa mielipidettä sanoa. Eikä siinä näyttänyt olevan mitään ohitusmahdollisuutta, että pääsisi eteenpäin valitsematta kumpaakaan?
|
|
|
|
Thalian
Poissa
|
|
Vastaus #239 : 22.08.2020 klo 12:09:02 |
|
Tässä on vaan se ongelma, että kysely pakottaa valitsemaan jomman kumman ominaisuuden vaikkei itse pitäisi kumpaakaan tärkeänä. Osa ehdotuksista kun oli sellaisia joita en edes kunnolla ymmärtänyt tai liittyivät palvelun osiin joita en käytä ja joista en sen takia osaa mielipidettä sanoa. Eikä siinä näyttänyt olevan mitään ohitusmahdollisuutta, että pääsisi eteenpäin valitsematta kumpaakaan?
Joo, kysymysten moderointi olisi pitänyt olla tiukempaa. Lisäksi ohitus olisi voinut olla plussaa.
|
|
|
|
Stürmer
Poissa
Suosikkijoukkue: YJPKKÄ & Suomen naiset.
|
|
Vastaus #240 : 22.08.2020 klo 14:04:27 |
|
Joka kerralla tulee eri kysymykset
|
|
|
|
Thalian
Poissa
|
|
Vastaus #241 : 22.08.2020 klo 15:44:54 |
|
Joka kerralla tulee eri kysymykset Siis totta kai tulee. Tuo arpoo annetuista palautteista aina kaksi ja kysyy niistä, että kumpi on parempi.
|
|
|
|
Kalza
Poissa
Suosikkijoukkue: FC HotLips Turku, VCF, AAC-OAF
|
|
Vastaus #242 : 22.08.2020 klo 16:44:43 |
|
Palloliiton tulospalvelukysely täysi farssi. On helvetin raskas ja paska kysely.
|
|
|
|
Väliinpudottaja
Poissa
|
|
Vastaus #243 : 27.08.2020 klo 09:15:56 |
|
Koska uusi tulospalvelu on tulossa, jos kaikki menee hyvin niin ehkä about 2025(?), niin jo nyt nykyisillä sivuilla voidaan lopettaa se vähäinenkin tilastopäivitys vai mikä siellä taas maksaa? Seuraamistani sarjoista Ykkosen pelikieltoja ei näkojään ole jaksettu päivittää ainakaan pariin kierrokseen ja nyt myos Veikkausliigan pelikiellot ja varoitukset näkyvät jääneen päivitystä vaille. Vitun hyvin te vedätte taas, palloliitto. :keskari: :naamis: :keskari:
|
|
|
|
Tagman
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Jazz
|
|
Vastaus #244 : 04.10.2020 klo 13:19:16 |
|
Oli joku hevon vitun kysely parantamistarpeista. Mihin helvettiin nyt sitten on hukattu tulospalvelusta maalintekijät? Esim P15 ykkönen. Ei löydy ottelun tapahtumia. Vai onko turkulaisten syy? Sekään ei olisi yllätys! Kiitos ja anteeksi...
|
|
|
|
Velmu
Poissa
|
|
Vastaus #245 : 04.10.2020 klo 13:21:07 |
|
Oli joku hevon vitun kysely parantamistarpeista. Mihin helvettiin nyt sitten on hukattu tulospalvelusta maalintekijät? Esim P15 ykkönen. Ei löydy ottelun tapahtumia. Vai onko turkulaisten syy? Sekään ei olisi yllätys! Kiitos ja anteeksi...
Järjestelmässä on eilisestä asti ollut ainakin jotain häikkää että kaikki pöytäkirjat eivät ole näkyneet ja maalintekijöitä on puuttunut. Tiedä sitten liittyisikö tuohon
|
|
|
|
Trabantin vääntynyt mäntä
Poissa
Suosikkijoukkue: Gnistanin Asiantuntijakatsomo, Las Vegas Raiders
|
|
Vastaus #246 : 08.03.2021 klo 17:50:56 |
|
|
|
|
|
Stürmer
Poissa
Suosikkijoukkue: YJPKKÄ & Suomen naiset.
|
|
Vastaus #247 : 08.03.2021 klo 22:13:54 |
|
Uusi tulospalvelu hemmottelee käyttäjiä uusilla ominaisuuksilla: ”Meille ei riittänyt, että teemme vain paremman”
Parashan on hyvän pahin vihollinen. Pelottaa jo valmiiksi. Tekijät kuitenkin uskaltaneet laittaa nimensä näkyviin, joten varovaiseen toiveikkuuteen saattaisi olla edellytyksiä: Tulospalvelua mukana tekemässä
Genero Sentinel Software
|
|
|
|
RTS
Poissa
|
|
Vastaus #248 : 14.03.2021 klo 17:12:26 |
|
Uusi tulospalvelu hemmottelee käyttäjiä uusilla ominaisuuksilla: ”Meille ei riittänyt, että teemme vain paremman”
Parashan on hyvän pahin vihollinen. Pelottaa jo valmiiksi. Tekijät kuitenkin uskaltaneet laittaa nimensä näkyviin, joten varovaiseen toiveikkuuteen saattaisi olla edellytyksiä: Tulospalvelua mukana tekemässä
Genero Sentinel Software
Eli sama firma joka on Torneopalin takana. Perusosaaminen ainakin kunnossa.
|
|
|
|
newilled
Poissa
|
|
Vastaus #249 : 15.03.2021 klo 15:15:25 |
|
Tulospalvelu avattu ja täytyy sanoa että hyvältä ja toimivalta näyttää ainakin ensivaikutelmalta!
|
|
|
|
|
|