Jalkapallo pelikirjapelinä

[joks11]

Takakierto ei vaan nykyfutiksessa ole kovinkaan toimiva tai ylipäätään käytetty ratkaisu 2vs1-tilanteissa (tila/aikarajoite),   joten itse en näkisi vaivaa asian opettamiseen. Taustanousu sitten on asia erikseen.

Joo, taustanousunahan tuo meneekin. Sellainen kierto, mitä mulle itselle opetettiin aikoinaan on aikansa elänyt.

[nozick]

Kyllä näitäkin löytyy. Olen nähnyt otteita erään nimeltä mainitsemattoman henkilön eräälle nimeltä mainitsemattomalle seuralle tekemästä pelikirjasta, jossa selkeästi määritellään, että miten sijoitutaan kun vastustajalla on pallo laidassa jne. Samaten yhdellä suurella Suomalaisella junioriseuralla on selkeä linjaus siitä, että miten ainakin 7v7 peleistä ylöspäin tulee pelata, 5v5 peleistä en tiedä koska en niitä ole nähnyt. Jokainen valitsee linjansa enkä ketään halua arvostella, mutta kun monen pelikirjajoukkueen pallonhallintapeliä on viime aikoina tullut katsottua, monella joukkueella peli perustuu siihen, että haastamisen sijaan pallo pelataan alaspäin, jotta pallo pysyy joukkueen hallussa. Monesti tämä taas johtaa siihen, että palloa pidetään hallussa omalla alueella eikä eteenpäin päästä. Toisten mielestä tuo on ihan ok ja toisten mielestä taas palloa pitäisi pelata koko ajan ylöspäin.

Minä voin mainita nimelläkin. Kirjoita googleen lepa pelikirja, niin löytyy yksi 7v7 pelikirja. Ettei nyt tule hutkittua ennen tutkimista, niin kyllähän tuollaista pelikirja-dokumenttia voi käyttää ihan järkevästikin. Jos pelikirja on vaikkapa tehty (isä)valmentajien opintomateriaaliksi, että ymmärtäisivät suunnilleen miltä peli voisi näyttää, mikäli pelaajat sijoittuvat kentällä oikein?

[Superjunnukoutsi]

Mainittakoon nyt ensialkuun, että Pussikaljalla on hyvä pointti, vaikka se näyttää monelta ohi menevän. Ajatelkaapa hetken nimimerkin kirjoittavan vaikka kärjistettyjä esimerkkejä absoluuttisten totuuksien sijasta.

Epäilisin tuon "itse oivaltamisen" tehokkuuden olevan enemmänkin tilastollista harhaa sikäli, että siinä päästään tehokkaasti eroon "oman pelikirjansa" opettavista valmentajista. Ketjussa mainittu opitun soveltaminen eri tilanteissa vaikuttaisi olevan se juttu johon omalla oivaltamisella pyritään.

Mietin tuossa yhtenä päivänä, että kuinka hämmentäviltä nuo kentän laidalta huudetut ohjeet mahtavat (pikku) junnuista kuulostaa; "syötelkää enemmän", "älä driblaa", "hakekaa paikkaa", "liiku tyhjään tilaan" ja niin edelleen, kun varmaan puolillakaan ei ole käsitystä mitä ohjeet tarkoittavat, saati sitten miten niitä toteutetaan sen hetken pelitilanteessa. Ja noin muutoinkin olen huomannut, että tekniikkaharjoittelu on paljon motivoituneempaa kun tekniikalle osoitetaan jokin konkreettinen hyöty.

Ja kokonaan oma juttunsa on sitten pelaajan luonne; oivaltamisesta ei ole mitään hyötyä jos pelaaja on (liian) kuuliainen eikä uskalla omin päin lähteä kokeilemaan jotain itse oivaltamaansa.

[Sope]

Täytyy askarrella kotona joku saatanan iso olkiukko, johon saa purkaa turhautumista viestien lukemisesta.

Eikö itse oivaltaminen ole opitun soveltamista? Luuletko, että seison kentän reunalta ja kyselen pelaajalta, että "arvaapa miten se sisäsyrjäsyöttö tehdään? No ei noin. Arvaa uudestaan." Kyllä se on lähinnä sitä: "Mitä teit tuossa tilanteessa? Miksi se meni pieleen? Mitä muuta olisi voinut tehdä?" Turha tuollaista on kysellä, jos ei pelaajalla ole hallussa ne vaihtoehdot.

Tuon tyyliset huudot on kyllä perseestä ja ihan tyhjänpäiväisiä, mutta en taas ymmärrä mitä tekemistä niillä on minkään aikaisemmin keskustellun kanssa. Ja luuletko ettei pelaajille anneta konkreettista palautetta suorituksista ja osoiteta hyötyä?

Joo, onhan se vaikeaa kannustaa oivaltamaan, jos pelaaja ei uskalla yrittää, mutta siksi juuri treeneistä ja peleistä pitääkin tehdä sellaisia, että ne kannustavat yrittämään.

[Superjunnukoutsi]

Eikö itse oivaltaminen ole opitun soveltamista? Luuletko, että seison kentän reunalta ja kyselen pelaajalta, että "arvaapa miten se sisäsyrjäsyöttö tehdään? No ei noin. Arvaa uudestaan." Kyllä se on lähinnä sitä: "Mitä teit tuossa tilanteessa? Miksi se meni pieleen? Mitä muuta olisi voinut tehdä?" Turha tuollaista on kysellä, jos ei pelaajalla ole hallussa ne vaihtoehdot.

Oikeastaan se oivaltaminen on ainakin pikkujunnuissa sitä, että harjoitellaan jokin "tötsäharjoitus", ensin liike ilman palloa, sitten pallon kanssa ja lopulta peli. Harjoitukset toki hyviä ja rakenne sinänsä oikein toimiva, mutta sitten kun tulee sen pelin aika, tehty harjoitus usein unohtuu kun "tötsäharjoituksessa" ei sitä pelitilannetta tuoda esiin. Viime turnauksessa neuvoin kentän laidalta yhdelle pojalle kolmella sanalla kuinka pelaa pallottomana itsensä vapaaksi vartioivasta kaverista; meni päähän heti. Pelien välissä käytiin sama homma lävitse koko joukkueen kesken tötsäharjoituksena, eikä kukaan sitä siitä oppinut -> konkreettinen hyöty ja homman toimiminen käytännössä tuotti ahaa-elämyksen, kun sen hyödyn puute jätti vähän kylmäksi.

Disklaimerina; joku parempi valmentaja olisi varmasti saanut asian perille tötsäharjoituksenakin.

Pointti kuitenkin on siinä, että se itse oivaltaminen on nykyohjeistuksella ehkäpä liikaa lasten itsensä vastuulla ja liian vähän valmentajan vastuulla.
Tuo kysely ja ratkaisuiden tekeminen kentällä ovat mielestäni tietysti oikeita metodeja, mutta harjoitteista oivaltaminen monesti liian kaukana käytännöstä.

Tuon tyyliset huudot on kyllä perseestä ja ihan tyhjänpäiväisiä, mutta en taas ymmärrä mitä tekemistä niillä on minkään aikaisemmin keskustellun kanssa. Ja luuletko ettei pelaajille anneta konkreettista palautetta suorituksista ja osoiteta hyötyä?

Oikeastaan se kappale oli osittain ohi aiheen, mutta liittyi sikäli, että ne ovat näitä tavallisia kentän laidalta kuuluvia huutoja valmentajilta, jotka valmentavat "oman oivalluksen" kautta. Ihan ensimmäinen juttu ennen ensimmäistäkään huutoa on se, että pitäisi olla selvillä mitä sillä huudolla tarkoitetaan, mitä muuta voi tehdä ja tekeekö pelaaja jotain väärin kun kerran neuvoja annetaan.

Noin muutoin, tuo neuvojen huutelu on pääsääntöisesti tehotonta.

Joo, onhan se vaikeaa kannustaa oivaltamaan, jos pelaaja ei uskalla yrittää, mutta siksi juuri treeneistä ja peleistä pitääkin tehdä sellaisia, että ne kannustavat yrittämään.

Ilman muuta. Ajattelin tuossa sitä, että yllättävän moni tarvitsee "luvan" (esimerkkitilanteen; näinkin saa tehdä), että ryhtyvät soveltamaan oivaltamiaan asioita käytännössä. Jokainen ajokortin omaava pystyy käsittämään, että "jos ei sitä erikseen ole kielletty", mutta lasten maailmassa asiat eivät samoin toimi.

[Johnny99]

En esimerkiksi ole ollenkaan varma, että jalkapallopiireihinkin rantautunut konstruktivistinen oppimistapa olisi se ainoa tie autuuteen.

Niin kuin kaikki muutkin opetukseen liittyvät paradigmat, myös konstruktivismi on saanut paljon kritiikkiä. Käsittääkseni yksi keskeisimmistä ongelmista on lasten valmius käsitteiden käyttöön. Toinen lapsi on siihen huomattavasti valmiimpi kuin toinen.

Menisikö tiede eteenpäin, jos tiedemiesten tulisi ensin opetella ratkaisemaan omatoimisesti samat ongelmat, jotka näiden opettajat ovat ratkaisseet jo aiemmin? Todennäköisesti ainakin edistys olisi melko hidasta ja perustuisi vain evoluutioon. Tiede kehittyy siksi, että edeltäjien oivaltamat asiat omaksutaan nopeasti, jotta yksilön elinkaaressa jää aikaa oivaltaa itse jotain uutta, mikä vie tiedettä eteenpäin.

Heh. Konditionaalin voi poistaa, tulevat tiedemiehet nimittäin opettelevat ensin ratkaisemaan omatoimisesti ne samat ongelmat (eivät toki kaikkia). Kotona ja koulussa. Ne jotka eivät pääse näitä omatoimisesti ratkomaan ovat harvemmin tulevaisuuden tiedemiehiä.

[Sope]

Oikeastaan se oivaltaminen on ainakin pikkujunnuissa sitä, että harjoitellaan jokin "tötsäharjoitus", ensin liike ilman palloa, sitten pallon kanssa ja lopulta peli.

Pointti kuitenkin on siinä, että se itse oivaltaminen on nykyohjeistuksella ehkäpä liikaa lasten itsensä vastuulla ja liian vähän valmentajan vastuulla.

Oikeastaan se kappale oli osittain ohi aiheen, mutta liittyi sikäli, että ne ovat näitä tavallisia kentän laidalta kuuluvia huutoja valmentajilta, jotka valmentavat "oman oivalluksen" kautta.

Mistä helvetistä näitä "faktoja" oikein revitään?

[rukkanen]

Mitä. Vittua. Nyt. Taas.

"Itse oivaltaminen liikaa lasten itsensä vastuulla"

Olen ehkä tuonut tätä oivaltamaan ohjaamista turhankin yksipuolisesti esiin siihen nähden, millaista oma toimintani junnujen parissa todellisuudessa on, mutta tärkeimpänä ohjenuorana pidän kyllä sitä, että kaikkiin teoria-asioihin löydetään vastaukset oman ajattelun kautta. Tämä ei TIETENKÄÄN (jos nyt joku ei tätä vielä tähän mennessä ole älynnyt niin morjes) merkitse sitä, että pelaajia ei ollenkaan autettaisi siinä ajatustyössä. Päinvastoin: kyselytekniikalla opettaminenhan vaatii tietyllä tavalla jopa enemmän oppijan tukemista kuin pelkkä valmiiksi pureskellun tiedon esittäminen. Pitää olla valmiiksi hahmoteltuna monia eri kysymys–vastausketjuja, joiden kautta haluttuun vastaukseen voidaan päätyä. Siltikään lähes aina joku pelaajista onnistuu yllättämään lähestymällä asiaa täysin toisesta näkökulmasta kuin mihin itse oli valmistautunut. Ja joo, kyllä sanon joskus ihan suoria ohjeita (etenkin sellaisille pelaajille, joille asioiden pähkäily ei tule niin luonnostaan), mutta ehdottomasti pääosin kyselyn kautta. En väitä, että tämä on ainoa oikea tapa, mutta väitän, että tämän ketjun (ja muutenkin valmennuspuolen ketjujen) perusteella aivan helvetin monella on täysin väärä kuva siitä, mitä tällä "omalla oivaltamisella" oikeasti tarkoitetaan.

[Pussikalja]

Onneksi jalkapallo ei ole tiedettä, vaan ihan urheilun yksinkertaista insinööritason arkista pakerrusta. Ei tarvitse jo keksittyä ymmärtää ja keksiä uutta tiedettä, kunhan osaa palikoita hyödyntää...

Jotenkin tuntuu, että porukka katsoo valmennusta liian läheltä, näkemättä koko kuvaa. Ei tajuta sitä, että nappulaikäisten kentän koko ja pelaajamäärät mahdollistaa menestystä ihan silkalla kovalla juoksulla ja suoraviivaisella pelillä(kin), mutta silti pelaajia pitäisi opastaa sen pelin suuntaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Mitä enemmän oppia sen lopullisen aikuisten jalkapallon kannalta juniorivuosina saa oppia pelaajille syötettyä, sen paremmat mahdollisuudet junnuilla on peliaikaa lopulta voittaa.

Liian monta fyysisesti ja taidollisesti lahjakasta pelaajaa ollaan onnistuttu pilaamaan, kun ollaan unohdettu opettaa se itse jalkapallo. Ja liian usein ollaan onnistuttu sössimään se kaikkein lahjakkain, nopea, rohkea hyökkääjän alku, joka ei ole oppinut sijoittumaan, ei kuljettamaan palloa suojatulla puolella, ei laukomaan nopeasti, kun junnuissa ei tarvinnut. Maaleja on tullut kiitettävästi ihan pelkällä nopeudellakin. Sen opetus on jäänyt liian usein aikuisjoukkueen pelikavereiden tehtäväksi, vaikka junnunahan se pitäisi opettaa valmentajien toimesta. Ja jos se opetus jää aikuisuuteen, on uran huippu lähes väistämättä kansallista tasoa.

On ihan järkevää opastaa hyökkääjälle etsimään oikeaa mahdollista järkevää prässinhetkeä, vaikka nappuloissa se käytännössä on toimiva ratkaisu koko ajan. Oikeassa jalkapallossa kentän koko, peliaika ja joukkueen välimatkat eivät kuitenkaan oikein järjetöntä säntäilyä suosi. Kannusta aktiiviseksi, mutta anna vihjeet milloin hyökkääjän kannattaa tehdä rajusti töitä puolustamisen eteen, milloin sijoittua ja levätä, että on paukut hyökätä jäljellä. Ohjatkaa ison kentän vaatimusten mukaisesti, ei tämän hetken pienpelien menestyksen ehdoilla. Sama pätee kaikkeen jalkapallossa. Anna liirata ja ohitella, mutta opeta, että ennen pallon saamista ja kuljetuksen aikana on nostettava pää ja nähtävä syöttöpaikat. Pää alhaalla nappulana pärjää, ei enää aikuisten peleissä. Koko ajan kaikessa tekemisessä pitää taustalla häämöttää se ison kentän jalkapallo ja sen edun mukaisesti pelaajia pitää kouluttaa.

[Tsidane]

Ja liian usein ollaan onnistuttu sössimään se kaikkein lahjakkain, nopea, rohkea hyökkääjän alku, joka ei ole oppinut sijoittumaan, ei kuljettamaan palloa suojatulla puolella, ei laukomaan nopeasti, kun junnuissa ei tarvinnut. Maaleja on tullut kiitettävästi ihan pelkällä nopeudellakin.

Tässäpä se iso ongelma just onkin. Vertaisryhmäharjoittelu! Nimenomaan, eihän se fyysisesti ylivertainen pelaaja oivalla oikeita asioita, jos pelissä on ylivertainen "väärinkin" pelaamalla. Vaikka alueiden pikkuseuroja sieppaisikin, niin lahjakkaat pelaajat pitää saada aikaisessa vaiheessa ohjattua tasoiseensa harjoitteluun. Tai miksei joku pikkuseurakin voisi tässä asiassa kunnostautua, kentällä on kyllä vielä tilaa.

Anna liirata ja ohitella, mutta opeta, että ennen pallon saamista ja kuljetuksen aikana on nostettava pää ja nähtävä syöttöpaikat. Pää alhaalla nappulana pärjää, ei enää aikuisten peleissä.

Ei nappulanakaan pärjää, ainakaan hyvin, jos pelaa pää alhaalla. Miten voi suunnata ensimmäisen kosketuksen järkevästi, jos ei pelaa pää ylhäällä? Miten voi valita kuljetussuunnan jos ei pelaa pää ylhäällä? Miten voi valita kummalta puolelta kannattaa ohittaa, jos ei pelaa pää ylhäällä? Jos nappula oppii nuo tekemään, niin syöttöpaikat löytyy myöhemmin ihan itsestään, kun kentän havainnointi on kunnossa.

[2012]

Käsittääkseni juniorit eivät tarvitse mitään "pelikirjaa" samassa muodossa kuin joku Mönchengladbach.

VAIHTOEHTOJA KATUJALKAPALLOLLE

Vuonna 1985 aloin yhdessä sen ajan KNVB:n (Hollannin kuninkaallinen jalkapalloliitto) teknisen henkilökunnan kanssa rakentaa perustyötä niille välttämättömille vaihtoehdoille, joita tarvitaan katujalkapalloilmiön valitettavan vähentymisen vuoksi. Silloin katufutista ei vielä tunnustettu ihanteelliseksi oppimisprosessiksi.

Tämä tapahtui, kun aikuiset itse tulivat mukaan ja nuorten kasvatusjärjestelmä sai struktuurinsa. Se oli yritykseen ja erehdykseen perustuvaa kehitystä, ja tehtiin monia virheitä harhakäsitysten vallassa. Kuitenkin vain aikuisilla oli mahdollisuus kehittää vaihtoehtoja katufutiksen oppimisprosessille. Se tapahtui hyvää tarkoittaen. Alussa ei oikein oivallettu luonnollisen oppimisprosessin eli katufutiksen normeja ja arvoja.

Vuodesta 1985 lähtien Hollanti on omaksunut edelläkävijän roolin näiden vaihtoehtojen etsimisessä. Pohja luotiin tuona vuonna säännöllisten kokoontumisten kautta. Kaikki kansallisen tason miehistöjen valmentajat – siis myös nuorisomaajoukkueiden valmentajat – tulivat viikoittain Zeistiin (KNVB:n päämajaan) keskustelemaan jalkapallon tulevaisuudesta. Näistä kokouksista syntyi into parantaa nuorisojalkapalloa ja siten jalkapalloa kokonaisuudessaan. Katufutis oli lähtökohtana.

Vaihtoehtoja etsittäessä tultiin hyvin tärkeään johtopäätökseen: havaittiin valtava ero ”treeniajassa”. Katufutista pelattiin joka päivä, usein monta tuntia päivässä, joskus jopa 25 tuntia viikossa. Tämän tilalle tuli järjestelmällinen yhdenmukainen treeni ja jokaviikkoinen peli seuran hoteissa.

Amatööriseuroissa kävi niin, että varsinkin nuorimmat nuorisopalaajat saivat vain kaksi tuntia treeniaikaa viikossa. Aiemmin 25 tuntia viikossa edusti luonnollista oppimisprosessia kadulla. Nyt vain kaksi tuntia viikossa seuran hoteissa... ”Mission impossible' eli 'mahdoton tehtävä' niin sanoakseni.

Minun nuoruudessani piti olla 12-vuotias voidakseen liittyä jalkapalloseuraan. Välillä 6-12 vuotta me kuitenkin saimme mahdollisuuden mahdollisimman optimaaliseen kehittymiseen pelaamalla kadulla. Tästä ei ole epäilystäkään. Itse asiassa oma kokemukseni on, että ikäkaudella 12-18 en oppinut yksilöllisesti paljoakaan ollessani seuran jäsen. Kerran viikossa saatu organisoitu treenaus ei tuonut paljonkaan lisäarvoa.

Meidän onneksemme kadulla, niityillä ja rannalla pelaamamme jalkapallo kehitti meitä edelleen. Opimme kuitenkin jotain pelaamalla 11 vastaan 11 –pelaajan sarjapelejä, jotka olivat meille uusi kokemus. Ne olivat monipuolisempia, koska mukana oli todellisten pelien ainekset. ”Joukkuepeli” oli tärkeämmässä osassa.

Kun katufutis hävisi yhä enemmän, se jätti nuorille pelaajille vain 1-2 tuntia treeniaikaa. He treenasivat ohjaajinaan aikuiset, joilta ymmärrettävästi puuttui jalkapallon ja valmennuksen tuntemusta. Vuodesta 1985 lähtien opintoryhmämme tämän vuoksi etsi vaihtoehtoja, jotta seurat saisivat maksimitehot irti kahden tunnin treeneistä.

Tämä merkitsi käytännössä vuosien mittaista tutkimusta ja valmennusleirien järjestämistä nuorimpien ikäryhmille. Teorian ja käytännön yhdistelmä tuotti useita tärkeitä oivalluksia nuorten valmennukseen 6-12-vuotiaiden ikäryhmässä. Tässä on sattumanvaraisia poimintoja:

Valmennuksessa on enimmäkseen käytettävä harjoituspelejä, aivan kuin katujalkapallossa. Tässä harjoitusmuodossa on oleellista taas kerran pelata todellista jalkapalloa. Tämä kehittää teknisten, taktisten, fyysisten ja mentaalisten ominaisuuksien yhdistelmän. Ei siis kannata enää järjestää erillistä tekniikan ja fysiikan harjoitusta treenien ’pääruokalajina’.

Seuran hoteissa järjestettävien hyvin harvojen treenien ei saa antaa koostua sellaisista aktiviteeteista, joista on vähän tai ei ollenkaan apua todellisissa jalkapallotilanteissa: näihin kuuluvat esimerkiksi juoksuharjoitukset, koordinaation treenaaminen, erilliset pyrähdysharjoitukset tai yksilölliset tekniikat vastustajan ohittamiseksi, juoksutekniikka ja loputtomat pallonkuljetus- ja jallitteluharjoitukset. Se on häpeällistä arvokkaan harjoitusajan tuhlaamista.

Sitä paitsi nämä harjoitusmuodot eivät inspiroi eivätkä motivoi, koska niillä ei saada yhteyttä todellisiin jalkapalloentusiasteihin – siihen mitä he odottavat jalkapallopeliltä, olivatpa he kuinka nuoria tahansa.

Treeneissä pelaajien tulee jatkuvasti kohdata harjoitteita, jotka sisältävät todelliseen peliin kuuluvia osioita, jotta 4v4, 7v7 ja 11v11 –peleissä tarvittavia taitoja voidaan kehittää. Tietysti pallonhallintataitoja (kuoletus ja vastaanotto) - syöttö, kuljetus, vastustajan kiertämisessä tarvittavat liikkeet, laukaisut ja puskut - kehitetään. Niitä kuitenkin kehitetään vain keinona ratkaista pelissä eteentulevia ongelmia. Kyseessä on siis funktionaalinen kehittyminen.

Hyvä nuorisotreenari pystyy tarjoamaan ryhmälleen monia peruspelitilanteita (5v2, 4v2, 6v3 jne.), jotka liittyvät kaikenlaisiin monimutkaisiin jalkapallopelin tilanteisiin: yksinkertaisista monimutkaisiin kuvioihin – variaatioita on lähes loputtomasti. Valmentajan pitäisi tunnistaa uudet otolliset treenaushetket ja hänellä pitäisi olla taitoa näiden muotojen käyttämiseen. Hänen täytyy myös pystyä varomaan ’ylitreenausta’. Mitä paremmin nuorisotreenari valmentaa ja ottaa huomioon ryhmän saavuttaman jalkapallollisen kypsyysasteen, sitä paremmin hän pystyy herättämään peruspelit eloon ja työskentelemään tehokkaammin! Ajanpuutteen vuoksi tehokas työskentely on hyvin tärkeä lähtökohta.

Valmennushetkien tunnistaminen ja sopivien valmennushuomioiden antaminen vaatii opetettavan asian hyvää hallintaa. Valitettavasti tämä on ongelma monille hyvää tarkoittaville vapaaehtoisille, esimerkiksi vanhemmille, joilla ei ole mitään nuorisovalmentajan tarvitsemaa koulutusta. He turvautuvat sellaisiin treeniaktiviteetteihin, jotka saavat lapset pysymään kiltteinä ja työn touhussa, mutta jotka eivät ole kovin tehokkaita jalkapallon oppimisprosessin osia. Tämä aktiviteettivetäjien ryhmä olisi varmaankin enemmän hyödyksi, jos he pitäisivät puolen tunnin ’harjoituspelin’ sen sijaan että panisivat lapset pujottelemaan pallon kanssa keilojen välistä yhtä pitkän ajan.

Seuran hoteissa treenataan vain kaksi tuntia, joten on tarvetta kehittää tämän lisäksi nuorten tekniikkaa. Nuorille pelaajille on annettava ’kotiläksyjä’ osana treenausta, ja nämä läksyt on voitava testata seuraavien harkkojen lämmittelyn aikana.

Kilpailutilanteenomaisen ottelun 4v4 (6-8-vuotiaat), 7v7 (8-10-vuotiaat), 11v11 (11-vuotiaat ja vanhemmat) täytyy olla – kuten aikuisten pelaajienkin kohdalla – lähteenä seuraavan treenin aiheeksi. Tärkeimmät tekniikan asiat ovat lähtökohtina lämmittelylle ja kotitehtäville.

Must-asia on, että valmentajat ovat erikoiskoulutettuja nuorten parissa toimimiseen. Vanhempien ja joukkueenjohtajien täytyy mahdollisuuksiensa mukaan olla kiinnostuneita optimaalisesta nuorten koulutuksesta. Tämä on tavallisesti edellytyksenä onnistuneelle ’kotiläksyjen’ tekemiselle ja se parantaa mahdollisuuksia siihen, että nuorten pelaajien sallitaan pelata sellaisen ilmapiirin vallitessa, joka sopii heidän ikäluokalleen.

Ihanteellinen motivaatio usein tapahtuvaan pelaamiseen ja haluun tulla paremmaksi pelaajaksi on puhdas nautinto. Oikea ilmapiiri sallii lasten olla avoimia ja kehittää luonnettaan edellyttäen, että hyvät puitteet on luotu.

Yleisesti voidaan sanoa, että on vain muutamia (huippu)lahjakkuuksia. Nuorten treenarit työskentelevät siksi useammin sellaisten pelaajien kanssa, joilla on rajalliset lahjat kyetäkseen oppimaan hyviksi pelaajiksi tietylle pelipaikalle. Tästä lähtien näitä pelaajia kutsuttakoon nimellä ’puurtajalahjakkuus’!

Suurin ryhmä on viihtymisensä ja virkistyksen vuoksi pelaavat. Sosiaalisesta näkökulmasta tämä on tärkein ryhmä. Aktiivijalkapalloilijan uransa jälkeen heistä tulee erotuomareita, linjamiehiä, vapaaehtoisia, hallitusten ja huoltojoukkojen jäseniä. He ovat korvaamattomia jokaisessa seurassa. Seurojen kannattaa siis pitää huolta siitä, että varsinkin nykyään säilytetään hyvä ilmapiiri. Vanhemmat nuorisopelaajat on otettava mukaan toimintaan, erityisesti seuran urheiluharrastuksiin.
Liikuntaurheiluna jalkapallo on tärkeää tässä maailmassa, jossa ihmiset yhä passiivisemmin harjoittavat fyysisiä aktiviteetteja.
Kaikille näille ’virkistyspelaajille’ nuorin ikäryhmä luo pohjan ainutlaatuiselle ilmapiirille, joka säilyy aina heidän muistoissaan, valitsivatpa he myöhemmin minkä suunnan tahansa. Sama pätee minuunkin: muistoni katufutiksesta ovat unohtumattomat.

Viidentoista vuoden aikana olemme saavuttaneet valtavia rakenteellisia edistysaskeleita Hollannin nuorisojalkapallossa. Silti nopeasti muuttuvat yhteiskunnalliset olosuhteet edellyttävät, että olemme jatkuvasti avoimia muutoksille ja uusille vaihtoehdoille.

[Ricardo Leite]

Huoh...

[Superjunnukoutsi]

Mistä helvetistä näitä "faktoja" oikein revitään?

Esimerkiksi Palloliiton ohjeista ja noilta nappulavalmentajakursseilta?

Mitä. Vittua. Nyt. Taas.

"Itse oivaltaminen liikaa lasten itsensä vastuulla"

Olen ehkä tuonut tätä oivaltamaan ohjaamista turhankin yksipuolisesti esiin siihen nähden, millaista oma toimintani junnujen parissa todellisuudessa on, mutta tärkeimpänä ohjenuorana pidän kyllä sitä, että kaikkiin teoria-asioihin löydetään vastaukset oman ajattelun kautta. Tämä ei TIETENKÄÄN (jos nyt joku ei tätä vielä tähän mennessä ole älynnyt niin morjes) merkitse sitä, että pelaajia ei ollenkaan autettaisi siinä ajatustyössä. Päinvastoin: kyselytekniikalla opettaminenhan vaatii tietyllä tavalla jopa enemmän oppijan tukemista kuin pelkkä valmiiksi pureskellun tiedon esittäminen. Pitää olla valmiiksi hahmoteltuna monia eri kysymys–vastausketjuja, joiden kautta haluttuun vastaukseen voidaan päätyä. Siltikään lähes aina joku pelaajista onnistuu yllättämään lähestymällä asiaa täysin toisesta näkökulmasta kuin mihin itse oli valmistautunut. Ja joo, kyllä sanon joskus ihan suoria ohjeita (etenkin sellaisille pelaajille, joille asioiden pähkäily ei tule niin luonnostaan), mutta ehdottomasti pääosin kyselyn kautta. En väitä, että tämä on ainoa oikea tapa, mutta väitän, että tämän ketjun (ja muutenkin valmennuspuolen ketjujen) perusteella aivan helvetin monella on täysin väärä kuva siitä, mitä tällä "omalla oivaltamisella" oikeasti tarkoitetaan.

Kommenttini ei ollut sinulle kohdistettu, vaan yleisluonteinen kritiikki omaan oivallukseen perustuvaan valmentamiseen.

Kannatan toki itsekin tuota omaa oivaltamista, esimerkiksi kysymysten ja vastausten kautta pääsee hyviin tuloksiin, mutta jossain vaiheessa ne harjoitukset eivät näytä enää kääntyvän pelikentälle, kun ollaan löydetty (tietyn ikäryhmän tietyssä vaiheessa) toimiva pelitapa, eikä sitten huvita harjoitella jotain "hyödytöntä", saati sitten kokeilla sitä kentällä (tai jos huvittaakin, niin pelatessa tehdään vain sitä vanhaa "hauskaa"). Tai sitten luonteen puolesta ei ajauduta tilanteeseen jossa joutuisi käyttämään sitä harjoiteltua juttua ja oivallukset jäävät tekemättä. Jossain välissä sitä joutuu ainakin tiettyjä asioita näyttämään kentällä kädestä pitäen.

Ongelmahan ei sinänsä ole omassa oivaltamisessa, vaan ehkä pikemminkin siinä ettei se puutu oppimisen esteenä oleviin juurisyihin tai siinä, että kokematon valmentaja luottaa siihen, että näin ne oppii.

Ja voihan olla, että korostan tässä liikaa "pelkästään" omaan oivaltamiseen perustuvaa valmennusta, mutta kriittinen suhtautuminen on siitä hyvä asia, että se auttaa tunnistamaan puutteita ja ongelmia, ja ennen kaikkea puuttumaan niihin (ajoissa).

[joks11]

Öö. Oivaltamaan auttaminen on ihan hyvä piirre valmentajalta. Ei kai kenelläkään tarkoitus ole, että "tehdään tässä reenejä ny, saa lapset sit ite keksiä mihin tää liittyy"

[kezzzman]

En halua vähätellä mitään, mielenkiintoista tekstiä, mutta eikö täällä ole nappuloille ja junioreille jo omat topicit? Tämä pelikirja-keskustelu jää nyt vähän jalkoihin.

[Pussikalja]

En halua vähätellä mitään, mielenkiintoista tekstiä, mutta eikö täällä ole nappuloille ja junioreille jo omat topicit? Tämä pelikirja-keskustelu jää nyt vähän jalkoihin.

No, hyvä. Pelikirja tarvitaan. Ja miksi? Esimerkiksi siksi, että takakierto on vanhanaikainen ja ei sovellu nykyjalkapalloon 2 vs 1 tilanteiden ratkaisuksi ja se on taustanousu ja ei kerkiä, kun nyky peli on niin nopee....

Pitäisi päästä valmennuksessa sellaiselle tasolle, että se takakierto, taustanousu tai vaikkapa nimeltään takapillu, on systemaattinen pelaajan perusoppeihin kuuluva perusosaamisjuoksu rakentaa alueellinen ylivoima ja 2 vs. 1 tilanne joka puolelle kenttää tilaisuuden tullen. Oli sitten kyse kahden pelaajan välisestä, tai kuten jalkapallossa useinmiten kolmannen kanssapelaajan pelinluvun myötä, rakennetusta ylivoimatilanteesta.

"Takapillu" on yksi pelin perusta kaikissa pallopeleissä, myös niissä futista pienemmällä alueella ja nopeammassa temmossa pelattavissa lajeissa, kuten kiekko tai koris. Jos sitä(kään) ei hallitse, voi laitapakin tilalle kentälle sijoittaa vaikkapa paikallisbussin, joka tikittää samaa linjaa samassa aikataulussa säästä, vuodenajasta tai vuorokaudenajasta riippumatta. Se juoksee pystyyn samaa reittiä samalla tavalla vaikkapa 15 vuotta...

Siksi pelikirja, ohjeistus, raami systemaattiselle valmennukselle tarvitaan, että peliaikaa siunautuu nykyisille junioreille tulevaisuudessa, bussien tai junien sijasta...

Olinpa muuten ilkijä, tosin aika suoraan täällä on tännepäinkin osattu v...lla. Enkä tarkoita lainattua viestiä...

[Kaihlamo]

Herra joka toitottaa joka välissä pelaajien kehittämistä 11v11 -peliin opettaakin nyt sitten itse asioita, joita tehdään nykyään pelkästään junnufutiksessa (ja nyt puhutaan huippujalkapallon näkökulmasta).  Kerrassaan loogista Koska viimeksi olet takakiertoa nähnyt tehtävän huippufutiksessa?  Ja varsinkin 2v1-tilanteissa?

[Pussikalja]

Coentrao (niinkö se kirjoitetaan?) taisi juosta sen suurimpaan osaan Ronaldon kuljetuksiin, luodakseen 1 vs 1 tilanteen sijaan 2 vs 1 :n kisoissa, jotta ohitus onnistuisi. Huomasitko Kaihlamo? Ja lopetetaan pään aukominen, kun se ei asiaa edistä...

[Kaihlamo]

Coentrao (niinkö se kirjoitetaan?) taisi juosta sen suurimpaan osaan Ronaldon kuljetuksiin, luodakseen 1 vs 1 tilanteen sijaan 2 vs 1 :n kisoissa, jotta ohitus onnistuisi. Huomasitko Kaihlamo? Ja lopetetaan pään aukominen, kun se ei asiaa edistä...

Taustanousu ei ole sama asia vieläkään kuin takakierto. Totta helvetissä taustanousu kuuluu nykyfutikseen  - ja aika tärkeä osa sitä onkin. Mutta ristiinjuoksuja pallollisen takaa ei kyllä ehdi tekemään, jos meinaa jotain hyötyä juoksusta tilanteen kannalta saada. Saat toki vapaasti olla eri mieltä tästäkin jos haluat

[Pussikalja]

No, laiturit kiertää keskeltä pystyyn, pakit laiturin ohi pystyyn, kk:t kärjen takaa pystyyn jne. Ei ne tosiaan niin selkeitä ole, kuin ei mikään 2vs.1 tai 3 vs. 2 treenikentällä peliin rinnastettuna. Mutta edes se, ettei juoksullaan peitä pallollisen syöttösuuntaa eteenpäin, on ihan hyvä tajuta, vaikka joskus se on juuri se oikea ratkaisu.

Tyypimmisillään takakierto näkyy laiturin pakin ja "topparin" välistä kärjelle pistettynä syöttönä kuudentoista etukulman puolelle ja juoksuna laidasta maalille. Lähes mahdoton puolustaa, jos ajoitukset natsaa kärjen käännölle maalille. Ihan samat elementit on koriksessa ja kiekon kulmapelissä, mut ne pitää vaan ajoittaa kohdilleen. Pelien perustaa, väitän...

E: linja korjattu toppariksi... Ja muutenkin laitapelin ihan perusjuttuja, perustuen toiseen pallopelien perus sääntöön, "älä juokse syötön perään, vaan sivulle". Kun yleensä pyritään hyökkäämään, niin joku kiertohan se pystysyötön jälkeen aika luonnollinen juoksu on, kun eteenpäinkin pitäisi edetä, vai mitä? Ihan samoin keskikentän pohja juoksee painopisteen vaihdon kautta kierron taakse, keskikenttä paikkaa laiturin kavennuksen jne... Peli on täynnä kiertoja ja kun nykyjalkapallossa puhdasta kärkeä ei aina käytetä, ne vain lisääntyvät vastaantulon ja pystyjuoksujen myötä. Raiteita pitkin ei pelaa kuin suomen majun laiturit ja pakit...Jotta ei mene saivarteluksi, kutsuttakoon kaikkija nousuja tästä lähtien takapilluiksi. Pääasia, että ne juostaan...

[Kaihlamo]

Sori nyt en ihan saanut kiinni ajatusta takakierron ja kirjoittamasi tekstin välillä.

[Ricardo Leite]

Kyl Kaihlamo on oikeassa. Klassisia takakiertoja ei futiksessa huipputasolla enää tehdä kuin aniharvoin. Eikä itsellenikään tulisi mieleenkään sellaista alkaa opettaa. Taustanousu on toki takakierron serkku, vaan kuitenkin ihan eri asia. Klassisimmillaan taka kierto on kun laitapelaaja leikkaa sisään ja pelaaja keskiakselilta kiertää tämän takaa laitaan. Ei nykyfutiksessa tällaiseen ole aikaa, eikä oikeastaan tarvettakaan.

Tilan ja ajan vähenemisen lisäksi oleellinen osa klassisen takakierron katoamisella on miesvartioinnista aluepuolustukseen siirtymisellä.

[Messi]

Kyl Kaihlamo on oikeassa. Klassisia takakiertoja ei futiksessa huipputasolla enää tehdä kuin aniharvoin. Eikä itsellenikään tulisi mieleenkään sellaista alkaa opettaa. Taustanousu on toki takakierron serkku, vaan kuitenkin ihan eri asia. Klassisimmillaan taka kierto on kun laitapelaaja leikkaa sisään ja pelaaja keskiakselilta kiertää tämän takaa laitaan. Ei nykyfutiksessa tällaiseen ole aikaa, eikä oikeastaan tarvettakaan.

Tilan ja ajan vähenemisen lisäksi oleellinen osa klassisen takakierron katoamisella on miesvartioinnista aluepuolustukseen siirtymisellä.

1. Lihavointiin sama.
2. Kursivoituihin kohtiin haluaisin hieman lisätietoa. Tämähän on se mantra mitä palloliiton kursseilla kuulee.
3. Itse olen henk. koht. sitä mieltä että jos joukkueen pelitapaan kuuluu esim. keskikentän keskustan pelaajien vapaa liikkuminen kentällä, niin takaakierto on oiva ase murtaa vastustajan puolustuslinja mainitsemallasi tavalla. Tai vähintäänkin se sekoittaa vastustajan puolustuslinjaa. Aina ei nimittäin se pakki sieltä jaksa tehdä niitä taustanousuja, jolloin tuollainen keskikentän keskustan pelaajan takaakierto voisi olla hyväkin ratkaisu.
4. Kyseinen takaakierto toimii vallan mainiosti puhdasta aluepuolustuspeliä vastaan. Sillä saadaan helpostikin luotua 1. keskityspaikka takaakiertävälle, 2. tilaa palloa kuljettavalle.
Mutta kuten sanoin, haluaisin hieman perusteluja sille miksi takaakierto todellisuudessa on "pannassa". Itse olen sen havainnut yhä toimivaksi keinoksi sekoittaa vastustajan pakkaa, vaikka palloliiton kursseilla toista sanotaankin.

[Ricardo Leite]

3. Itse olen henk. koht. sitä mieltä että jos joukkueen pelitapaan kuuluu esim. keskikentän keskustan pelaajien vapaa liikkuminen kentällä, niin takaakierto on oiva ase murtaa vastustajan puolustuslinja mainitsemallasi tavalla. Tai vähintäänkin se sekoittaa vastustajan puolustuslinjaa. Aina ei nimittäin se pakki sieltä jaksa tehdä niitä taustanousuja, jolloin tuollainen keskikentän keskustan pelaajan takaakierto voisi olla hyväkin ratkaisu.

Tähän on nyt sanottava kylmästi, että mikäli pelitapaan kuuluu keskikentän keskustan pelaajien vapaa liikkuminen kentällä, on muoto ja puolustusvalmius mahdoton säilyttää ja joukkueen pelitapa on jo itsessään valmistautumista häviämään.

Omien kokemusteni mukaan Suomen Kakkonen on se taso, jossa peli on sen verran nopeaa, että takakierto keskiakselilta on käyttökelvoton ratkaisumalli menestyksekkään ja tarkoituksenmukaisen 2 vs. 1 -tilanteen luomiseksi. Toki aina löytyy yksittäisiä tilanteita, joissa se on mahdollista, mutta se menee sitten ainakin pelikirjakeskustelun ulkopuolelle.

[Pussikalja]

Älä RL harhaudu ajattelemaan takakiertoa, ristiinjuoksua vain 2 vs. 1 tilanteen maalintekoharjoitteena, tai laiturin takaa kiertona. Mieti, kuinka pienessä tilassa 2 vs.2, 2 vs. 3 tai mikä tahansa tasa tai puolustuksen etu muutetaan hetkeksi pallollisen 2 vs. 1 tilanteeksi. Tätähän sillä haetaan, kuinka luodaan 2 vs.1, ei sen ratkaisua. Mitä pienempi tila, sen yleisemmin käytössä. Liikutko leveälle vai ristiin, riippuu pallollisen ekan tatsin suunnasta, esim 2 vs. 2 tilanteessa.

Raiteita pitkin liikkuva 2vs2 on helppo puolustaa, kun ei vaadi muutosta puolustusasennossa ei ekalta tai varmistavalta pelaajalta. Ei vaikka pelaajat levittäisivät. Ristijuoksu/takakierto pakottaa puolustuksen valinnan eteen ja peli on niitä täynnä, useinmiten kahden pallottoman pelaajan toimesta. Jollain se pitää pikkulapsille esitellä, yhtenä konstina pakissa. Ja ihan varmasti sellainen junnu joka juoksun osaa, on kurko pienpeleissä myös nappuloissa. Eriasia huomaako valkku, miksi se niin kurko on.

Pelaavatko huippujoukkueiden pelaajat kurinalaisesti ja staattisesti vain omaa paikkaansa? Jos eivät ja pelipaikat vaihtuvat tilanteiden myötä, kuinka se tapahtuu, kun takakiertoja ja ristiinjuoksuja ei ehdi kiivaassa vauhdissa tehdä? Vaihtuuko ne vain etelä-pohjoisakselin suunnassa?