Jalkapallo pelikirjapelinä

[Felitto]

Kysymykseen, miksi ei puhuttaisi, minusta pelikirja sanana kertoo nimenomaan joukkueen taktiikan, ryhmityksen ja pelitavan eikä enää ulotu harjoitteiden sisältöön. Minusta mikä tahansa hyvä kokonaisuus on rajattu, keskittyy aiheeseensa eikä lipsu sen ulkopuolelle.Treenit, millä tavoitteeseen pyritään, kerrotaan sitten harjoitussuunnitelmassa, kausisuunnitelmassa tai vastaavassa. Toki näillä on hyvässä joukkueessa selvä yhteys, mutta minä ajattelen, että kyseessä on kaksi eri asiaa.

Hmmm...vähän samaan tapaan kuin vaikka jalkaväen joukkueelle kuvataan taktiikka ja toimintatapa eri tilanteisiin. Ei siinäkään enää kerrota, miten kasarmilla harjoitellaan. Kirja keskittyy nimenomaan siihen, miten tilanteessa toimitaan, ei siihen, miten niitä tilanteita harjoitellaan.

Tähän haluaisin sanoa että ensinäkin ihan hyväksyttävä ja järkeenkäypä selitys. Mutta eriän kuitenkin. Mielestäni pelikirja ei ole kokonaisuus jos siihen ei laiteta vähintään harjoitusmuotoja mukaan. Yksittäiset harjoitteet kuitenkin ovat turhan tarkkaa puuhaa.

Tähän vasta-argumenttina itselleni kuitenkin sanoisin että yksittäisten valmentajien pelikirja ei voi ollakkaan muuta kuin pelitavan kuvaaminen ja itse haluaisin pelikirja käytännön toteutuvan seura/organisaatio tasolla niin että valmentajan pitää sopeutua ympäristöön. Muun muassa tämän takia olen sitä mieltä että pelikirjan pitäisi sisältää sekä pelitapa ja nappulasta asti suunniteltu tie edustusjoukkueeseen harjoitusmuotojen muodossa. Esimerkiksi Hongalla on siinä mielessä (tai ainakin oli) hyvä pelikirja käytäntö että junnuista asti paneudutaan pienpeleihin ja enemmän teknisiin aspekteihin jotta pelaajat sitten vanhempina sopeutuvat edustusjoukkueen "wanna-be-tika-taka" pelitapaan paremmin. On tietenkin AIVAN eri asia onko tämä nyt se oikea pelitapa ja oikea tapa suunnitella se tie sille pelitavalle.

Toinen asia siihen että miksi pelikirjan pitäisi sisältää tie edustusjoukkueen pelitapaan on se mielestäni se että seuroilla pitäisi olla selvä tapa saada myös osaavia NUORIA pelaajia edustusjoukkueeseen. PERIAATTEESSA mikään joukkue ei voi vain ostamalla selvitä pidemmällä aikavälillä.

Kuten englanniksi sanotaan; my two cents to the discussion.

[Felitto]

Niin, ja vielä se että jos harjoittelun suunnittelu menee yksittäisen joukkueen valmentajan mukaan, ei välttämättä jatkuvuutta saada seuraan, tai kutsuttakoon progressiiviseksi harjoitteluksi.

Tai sitten toinen ajattelutapa olisi harjoittelukirja-idean lanseeraaminen. Elikkä seuran suunniteltu tie sinne edustusjoukkueeseen, erillään pelikirja termistä mutta kuitenkin niin että molemmat erilliset "teokset"/"ajattelumaailmat" perustuisivat toisiinsa. Tässä taas tietenkin se ongelma että pitäisi kuitenkin tässä oletetussa harjoittelukirjassa ottaa esille pelikirja koska se on pelikirjan pelitapaan tähtäävä suunnitelma.

Ja viimeinen kommentti; en miellä pelaajia nappuloiksi tai roboteiksi ja rohkaisen itsekkin luovuutta ja omaa ajattelumaailman kehitystä, mutta jotta saataisiin joku tolkku junioritoiminnan ja edustusjoukkueen yhteistyöhön, on pakko olla jonkin asteinen suunnitelma siihen miten pelaajia kasvatetaan seuran "hyödyksi", elikkä edustusjoukkueen pelitapaan sopeutuvammaksi pelaajaksi.

[Sope]

Tuo on jotenkin hassu ajatus, johon olen ennenkin törmännyt, että pelikirja tai suunniteltu taktiikka ja kuviot kitkisivät luovuutta. Itse olen oikeastaan täysin vastakkaisella kannalla: pelikirja ja sovitut taktiset kuviot mahdollistavat luovuuden. Kun tietää mitä pelikaverien pitäisi tehdä tietyissä tilanteissa, voi valita myös sen luovan ratkaisun.

Tiivistetysti: en usko, että useampi pelaaja voi olla yhtä aikaa luova, vaan pallollisen pelaajan luovuuden mahdollistamiseksi tulee pallottomien tehdä sovittuja ratkaisuja. Muuten tulee herkästi (etenkin junnuilla) sellaisia "Mainio ajatus laittaa läpisyöttö linjan taakse, mutta tulinkin vastaan hakemaan palloa."

[OneFour]

Tuo on jotenkin hassu ajatus, johon olen ennenkin törmännyt, että pelikirja tai suunniteltu taktiikka ja kuviot kitkisivät luovuutta. Itse olen oikeastaan täysin vastakkaisella kannalla: pelikirja ja sovitut taktiset kuviot mahdollistavat luovuuden. Kun tietää mitä pelikaverien pitäisi tehdä tietyissä tilanteissa, voi valita myös sen luovan ratkaisun.

Tiivistetysti: en usko, että useampi pelaaja voi olla yhtä aikaa luova, vaan pallollisen pelaajan luovuuden mahdollistamiseksi tulee pallottomien tehdä sovittuja ratkaisuja. Muuten tulee herkästi (etenkin junnuilla) sellaisia "Mainio ajatus laittaa läpisyöttö linjan taakse, mutta tulinkin vastaan hakemaan palloa."

Jalkapallo on jo lähtökohtaisesti peli jota pelataan jonkinlaisen suunnitelman mukaisesti. Se kuinka yksityiskohtaista se on, riippuu pelaajien iästä ja taitotasosta. On pelkkää hurskastelua väittää, että oma joukkue pelaa puhtaalla pelaajien intuitiolla ja pelaajien kehityksen kannalta on tärkeää antaa pelaajan itse oivaltaa asiat. Osittain tämä toki pitää paikkansa, mutta oli pelikirja tai -systeemi mikä hyvänsä, jalkapallossa on tietyt peruslainalaisuudet jotka pelaajien tulee tietää, jotta he voivat peliä pelata ja näide n opetteleminen pitää aloittaa mahdollisimman pienenä. En ole mikään Kemppisen opetuslapsi, mutta kyllä Kemppisellä on enemmän järkeä ajattelussaan kuin Kaihlamolla väittäessään, että pelaajien taktinen valmentaminen tulee aloittaa pienestä pitäen, jos halutaan kouluttaa pelaajia jotka vanhempana pystyvät automaattiseti tunnistamaan erilaiset ongelmienratkaisumallit ja tätä kautta ratkaisemaan pelissä vastaan tulevat pelikäsitykselliset ongelmat mahdollisimman nopeasti. Esimerkiksi puolustaminen ei ole pelkästään agressiivista prässäämistä ja henkilökohataisesti en anna suurtakaan painoarvoa agressiiviselle prässäämiselle, vaan tärkeämpää on, että pelaaja tietää, että miten missäkin osaa kentää pelaajan tulee puolustaa: peliasento, sijoittuminen, taklaaminen, ohjaaminen, peittäminen vai pallon riistäminen jne. Pelaajan sekä taktisen että pelitaidoillisen kehittämisen kannalta nämä ovat tärkeämpiä asioita kuin agressiivinen prässääminen jonka jokinen osaa ilman minkäänlaista harjoittelua. Agressiivisella prässillä taatusti voitetaan pelejä, mutta ei sillä pelaajia kehitetä. On suorastaan huvittavaa, että tälläkin hoetaan sitä, että pelaajien pitää treenata 10000 tuntia tai jotain sinneppäin taitoa, jotta asian todella oppii, mutta vastaavasti pelikäsityksellisiä asioita ei tarvitse treenata, koska ne tappavat luovuutta. Loogiselta tuntuisi, että noita pelikäsityksellisiä asioita pitää myös treenata 10000 jotain jotta tuosta 10000 taitoon käytetystä jostakin olisi jotakin hyötyä.

Henkilökohtaisesti kehoitan kaikkia opettamaan pelaajille myös pelin taktisia asioita. Tämä ei tarkoita tiukkaa pelikirjaan sitoutumista, vaan sitä, että harjoituksissa opetetaan enemmän tai vähemmän tietoisesti pelitaktiikkaa ja peleissä taas katsotaan, että kuinka hyvin pelaajat pystyvät näitä toteuttamaan ilman, että valmentaja näitä asioita pelin aikana pelaajille huutaa. Pelin jälkeen ja pelin jälkeisissä treeneissä peleissä tulleita ongelmakohtia taas pitää treenata jotta pelaajat vähitellen oppivat tunnistamaan oikeat toimintatavat. Eli siinä mielessä Kaihlamo on oikeassa, että mitään tiukkaa pelisysteemiä ei pienille pelaajille kannata antaa, vaan pelaajien pitää itse pelissä oivaltaa, mutta jotta tähän oivaltamiseen on edes teoreettisesti mahdollisuutta, pitää pelaajille jonkilaiset eväät oivaltamiseen antaa.

[Kaihlamo]

Tuo on jotenkin hassu ajatus, johon olen ennenkin törmännyt, että pelikirja tai suunniteltu taktiikka ja kuviot kitkisivät luovuutta. Itse olen oikeastaan täysin vastakkaisella kannalla: pelikirja ja sovitut taktiset kuviot mahdollistavat luovuuden. Kun tietää mitä pelikaverien pitäisi tehdä tietyissä tilanteissa, voi valita myös sen luovan ratkaisun.

Tiivistetysti: en usko, että useampi pelaaja voi olla yhtä aikaa luova, vaan pallollisen pelaajan luovuuden mahdollistamiseksi tulee pallottomien tehdä sovittuja ratkaisuja. Muuten tulee herkästi (etenkin junnuilla) sellaisia "Mainio ajatus laittaa läpisyöttö linjan taakse, mutta tulinkin vastaan hakemaan palloa."

Mitä on luovuus jalkapallossa? Ja miten tämä näkyy esim. sinun valmentamassa ryhmässä? Päätätkö sinä valmentajana jo ennen peliä, että ainoastaan sinun luomasi taktiset kuviot ovat juuri niitä "luovia" ratkaisuja kentällä tarjoavia vai voiko pelaaja olla vieläkin "luovempi" ja tehdä jonkun sellaisen ratkaisun, jota ette ole erikseen harjoitelleet tai sopineet "taktiikkapalaverissa". Minkälaisen palautteen annat tälläisen ratkaisun jälkeen? Tämä siis nappuloissa, kun tiedän että niitä valmennat. Junnuista eli yli 12-vuotiaista en ole itse ainakaan puhunut sanaakaan.

[Pussikalja]

Pelikirja oisi ihan jees, muttei seurakohtaisesti vaan pelin selkärangan luomiseksi. Pelaajat vaihtaa kuitenkin seuroja, mutta itse peli ei taktiikasta ja ryhmityksestä riippumatta juuri muutu. Toisten kanssa on helpompi pelata kuin toisten ja se johtuu siitä, että toiset osaa paremmin reagoida pelialueen, vastustajan ja omien muiden pelaajien liikkumiseen ja valita sen fiksun ja yleensä helpoimman vaihtoehdon olla pelattavana. Peliä voi pelata myös hyvillä napakoilla perussyötöillä tehokkaasti, jos pelaajat osaavat liikkua suhteessa toisiinsa.

Pelikirja vaaditaan mielestäni pöllöliitolta, koska iso osa energiasta hukataan väärien mallien poisoppimiseen, uuden jalostavan opin sijasta. Jos pikkujunnuaika vietetään vain luovana yksilönä vapaasti kentällä itseään toteuttaen, ikäluokissa 12-15 käytetään aika sitten siihen, että se pää nousisi ylös pallosta ja opetetaan huomioimaan niin omat kuin vastustajat. Jalkapalloa pitää viedä eteenpäin kokonaisuutena ja yksi ainakin yhtä tärkeä elementti kuin taito, on sijoittuminen suhteessa muihin. Ei sitä voi unohtaa ekoja vuosia ja jättää sitä sitten vanhempien ikäluokkien valkkujen hoidettavaksi.

On tullut hieman sellainen tunne, että pikkujunnuja ja isompia ei valmenneta johdonmukaisesti, vaan homma jakaantuu ja ei tue aina toisiaan. Saattaapi olla jopa selitys siihen, että peli on meillä jäykkää, vaikeaa ja hidasta.
Jos jokin malli suorittaa on iskostunut selkärankaan, voidaan se toki poisopettaa, mutta uusi malli tuppaa jäämään pinnalliseksi, sinne ajattelutasolle. Jos joudut esim pallottoman juoksun ajattelemaan automaation sijasta, on liike jo lähtökohtaisesti hitusen myöhässä. Ja kiireessä se selkärankaratkaisu aina esille ponnahtaa. Ehkä tämä meidän pelaamisesta näkyy, esim hyvän vastaiskun putkiaivoratkaisuina, jolloin maltti ei riitä nähdä omia, ei vastustajia.

[joks11]

Pelikirja oisi ihan jees, muttei seurakohtaisesti vaan pelin selkärangan luomiseksi. Pelaajat vaihtaa kuitenkin seuroja, mutta itse peli ei taktiikasta ja ryhmityksestä riippumatta juuri muutu. Toisten kanssa on helpompi pelata kuin toisten ja se johtuu siitä, että toiset osaa paremmin reagoida pelialueen, vastustajan ja omien muiden pelaajien liikkumiseen ja valita sen fiksun ja yleensä helpoimman vaihtoehdon olla pelattavana. Peliä voi pelata myös hyvillä napakoilla perussyötöillä tehokkaasti, jos pelaajat osaavat liikkua suhteessa toisiinsa.

Pelikirja vaaditaan mielestäni pöllöliitolta, koska iso osa energiasta hukataan väärien mallien poisoppimiseen, uuden jalostavan opin sijasta. Jos pikkujunnuaika vietetään vain luovana yksilönä vapaasti kentällä itseään toteuttaen, ikäluokissa 12-15 käytetään aika sitten siihen, että se pää nousisi ylös pallosta ja opetetaan huomioimaan niin omat kuin vastustajat. Jalkapalloa pitää viedä eteenpäin kokonaisuutena ja yksi ainakin yhtä tärkeä elementti kuin taito, on sijoittuminen suhteessa muihin. Ei sitä voi unohtaa ekoja vuosia ja jättää sitä sitten vanhempien ikäluokkien valkkujen hoidettavaksi.

On tullut hieman sellainen tunne, että pikkujunnuja ja isompia ei valmenneta johdonmukaisesti, vaan homma jakaantuu ja ei tue aina toisiaan. Saattaapi olla jopa selitys siihen, että peli on meillä jäykkää, vaikeaa ja hidasta.
Jos jokin malli suorittaa on iskostunut selkärankaan, voidaan se toki poisopettaa, mutta uusi malli tuppaa jäämään pinnalliseksi, sinne ajattelutasolle. Jos joudut esim pallottoman juoksun ajattelemaan automaation sijasta, on liike jo lähtökohtaisesti hitusen myöhässä. Ja kiireessä se selkärankaratkaisu aina esille ponnahtaa. Ehkä tämä meidän pelaamisesta näkyy, esim hyvän vastaiskun putkiaivoratkaisuina, jolloin maltti ei riitä nähdä omia, ei vastustajia.

Muuten aika pitkälti sama, mutta boldattuun vahva eri. Luova pelaaja ei ole sama kuin itsekäs ja muuta kenttää näkemättä pelaava pelaaja. Ehkä jossain täysin sekalaisessa ryhmässä pelaava taitava pelaaja voisi olla tällainen(miksi syöttää jos pallo on todennäköisemmin omilla kun en syötä?). Tasaisessa ryhmässä pelaajat oppivat aika nopeasti miten pallon liikuttaminen avaa erilaisia mahdollisuuksia. Vaatii tietty valmentajaltakin pientä panosta.

[Jortsukka]

1On suorastaan huvittavaa, että tälläkin hoetaan sitä, että pelaajien pitää treenata 10000 tuntia tai jotain sinneppäin taitoa, jotta asian todella oppii, mutta vastaavasti pelikäsityksellisiä asioita ei tarvitse treenata, koska ne tappavat luovuutta. Loogiselta tuntuisi, että noita pelikäsityksellisiä asioita pitää myös treenata 10000 jotain jotta tuosta 10000 taitoon käytetystä jostakin olisi jotakin hyötyä.

Kuka on tälläistä väittänyt? Itse näen että nuorimpien ikäluokkien pelikäsitystä avartaa jo huomattavasti se että osataan analysoida mihin suuntaan pitäisi pallon kanssa liikkua. Seuraava askel on sitten mihin suuntaan pallon pitäisi liikkua sekä liikunko itse sinne pallon kanssa vai ehkä toiseen suuntaan.

Sen sijaan jos 7-vuotiaalle sanotaan että "kun saat pallon syötät sen Petelle, kun Pete saat pallon syötät Arille ja Arska kun saat pallon vetäset täysiä" niin onko se opettanut pelikäsitystä? Tai vaihtoehtoisesti jos huudat tuon kentän laidalta niin avartaako se pelikäsitystä. Mielestäni paljon enemmän avartaa se kun sanot "kun saat pallon pidä se itselläsi, katso missä on tyhjä tila ja lähde kuljettamaan sinne". Sitten vuoden päästä voit sanoa "kun saat pallon, pidä se, nosta katse irti pallosta ja katso missä on tyhjä tila ja olisiko siellä oma kaveri vapaana vai ei".

[Sope]

Mitä on luovuus jalkapallossa? Ja miten tämä näkyy esim. sinun valmentamassa ryhmässä? Päätätkö sinä valmentajana jo ennen peliä, että ainoastaan sinun luomasi taktiset kuviot ovat juuri niitä "luovia" ratkaisuja kentällä tarjoavia vai voiko pelaaja olla vieläkin "luovempi" ja tehdä jonkun sellaisen ratkaisun, jota ette ole erikseen harjoitelleet tai sopineet "taktiikkapalaverissa". Minkälaisen palautteen annat tälläisen ratkaisun jälkeen? Tämä siis nappuloissa, kun tiedän että niitä valmennat. Junnuista eli yli 12-vuotiaista en ole itse ainakaan puhunut sanaakaan.

En muistaakseni viitannut sinun viestiisi, mutta vastataan kuitenkin.

1 Luovuudesta) Hyvä kysymys. Meinasin vastata, että kyky valita oikea ratkaisu oikeassa tilanteessa oikeaan aikaan, vaikka se olisikin yllätyksellinen, mutta käytännössähän tuo on pelikäsityksen kuvaus. Voisiko olla jopa niin, että luovuus jalkapallossa on lähes sama asia kuin pelikäsitys?

2 Miten näkyy minun valmentamassani ryhmässä) Pallottomien pelaajien liikkuessa suunnilleen pelin kulun mukaan tulee pallolliselta pelaajalta joskus hyviä ja "yllättäviä" ratkaisuja

3 Päätänkö ennen peliä) Kyllä. Tosin en kovin monia asioita. Esimerkki yksinkertaisesta jutusta: on sovittu, että pelaajat tulevat hakemaan maalivahdin avausta leveältä alhaalta. Kun maalivahti tietää tämän, on hänellä mahdollisuus tehdä useita ratkaisuja, joista luova ratkaisu voisi olla esimerkiksi pitkä heitto vapaaksi jääneelle ylimmälle pelaajalle (jos maalivahti jaksaa heittää sinne asti). Tämä ei ole mahdollista, jos kaikki pelaajat jäävät sumppuun yhteen kohtaan odottamaan avausta, mikä on varsin yleistä pienemmillä. Emme siis harjoittele tai sovi mitään luovia ratkaisuja, vaan sovimme miten pelaajat oletetusti sijoittuvat missäkin tilanteessa.

4 Millainen palaute) Tottakai positiivinen.

5 Nappuloista) On totta ettet puhunutkaan junnuista, mutta enpä vastannutkaan erityisesti sinulle.

Tämä kaikki liittyy lähinnä siihen, että olen monta kertaa nähnyt peleissä (sekä junnujen että aikuisten) kuinka esimerkiksi laitalinkki nousee maalille ja keskittää sokkona maalille, mutta ketään ei ole siellä päinkään mihin pallo tulee. Joissain peleissä jopa se linkki on ollut ainoa pelaaja, joka on noussut ylös. Tottakai se on huono ratkaisu linkiltä keskittää sokkona, mutta muut pelaajat eivät anna hänelle useita ratkaisumalleja tilanteeseen.

Omakohtainen kokemus: Menin valmentamaan erään alemman divarin porukan ensimmäistä peliä kesken kauden, ja halusin vain nähdä kuinka he pelaavat. Tiesin, että he pelaavat 4-4-2 lähinnä laitojen kautta, joten otin puheeksi linkkien ja kärkien kanssa kuinka kärjet menevät tilanteisiin, joissa linkki nousee laidasta. Vanhemman ja kokeneemman kärjen sanoin "tilanteen mukaan". Käytännössä siinä pelissä molemmat kärjet menivät aina yhtä aikaa etutolpalle tai pilkun kohdalle tai mihin sattuu. Keskitykset menivät yli kärjistä tai heidän väliinsä, koska kärjet olivat "tilanteen mukaan" aivan muualla kuin mihin linkki keskitti. Jos he olisivat esimerkiksi menneet aina jääräpäisesti niin, että etummainen kärki etutolppaa kohti ja takimmainen pilkun kohdalle takatolpalle, olisi linkki voinut keskittää kummalle tahansa, leikata itse sisään tai tehdä jotain muuta luovaa. Tähän jos olisi vielä yhdistänyt toiseen aaltoon nousevan keskikenttäpelaajan, olisi se mahdollistanut linkille vielä enemmän ratkaisuja.

[Felitto]

Vs: Jalkapallo pelikirjapelinä
« Vastaus #53 : tänään kello 06:57:02 »
Tuo on jotenkin hassu ajatus, johon olen ennenkin törmännyt, että pelikirja tai suunniteltu taktiikka ja kuviot kitkisivät luovuutta. Itse olen oikeastaan täysin vastakkaisella kannalla: pelikirja ja sovitut taktiset kuviot mahdollistavat luovuuden. Kun tietää mitä pelikaverien pitäisi tehdä tietyissä tilanteissa, voi valita myös sen luovan ratkaisun.

En tiedä oliko nimenomaan minulle suunnattu mutta tästä olen samaa mieltä ja ehkä aikaisemmassa postissa tuli ilmaistua väärin asia, että luovuus olisi jotain erillistä pelitavan/pelikirjan suhteen.

Olen itse sellainen "peruspeli ennen kaikkea" asenteinen valmentaja. Tällä tarkoitan siis että aikaisemminkin keskustelijoiden mainitsemat peruslainalaisuudet ovat pakko olla kunnossa omassa joukkueessa ennen kuin alan mitään isompaa pelisuunnitelmaa laatimaan (riippumatta iästä). Esimerkkeinä ovat asioita jotka eivät suomalaisessa jalkapalloilussa jostain kumman syystä löydy niin paljon kuin pitäisi, kuten kierto kun pallollinen laidassa, tuki puolustuksessa, ristipalloja ei vaarallisella alueella laiteta ja mikä tärkein ominaisuus jalkapallossa (taktisia taitoja lukuun ottamatta); asenne että tämä on minun palloni joka ikisessä tilanteessa. Lista itsessään on tietenkin pidempi, mutta luultavasti tuli asia selväksi.

Liiton tason pelikirja olisi Suomen kaltaiselle maalle ehkä se järkevin ratkaisu mutta kun tämä on taas sellainen "kaunis idea" josta ei luultavasti kuitenkaan tulisi mitään, puhumattakaan siitä että lähtisikö ketään. Toisaalta sitten tämä jättää kotimaisen kilpailun pienempään rooliin, varsinkin kun asiat muutenkin ovat mitä ovat. Oma lähtökohtani pysyy samana, eli seuratason pelikirjat ynnä muut kirjat ja ajatusmaailmat, jotta pystytään brändäämään seuraa omalla halutulla tavalla. Eihän kaikki kaupatkaan ole samoja, eikä kukaan niin luultavasti haluakkaan, tarkoittaen parempaa valikoimaa asiakkaalle kilpailun takia.

[Kaihlamo]

Pätkitään vähän selvennykseksi:

Jalkapallo on jo lähtökohtaisesti peli jota pelataan jonkinlaisen suunnitelman mukaisesti. Se kuinka yksityiskohtaista se on, riippuu pelaajien iästä ja taitotasosta. On pelkkää hurskastelua väittää, että oma joukkue pelaa puhtaalla pelaajien intuitiolla ja pelaajien kehityksen kannalta on tärkeää antaa pelaajan itse oivaltaa asiat. Osittain tämä toki pitää paikkansa, mutta oli pelikirja tai -systeemi mikä hyvänsä, jalkapallossa on tietyt peruslainalaisuudet jotka pelaajien tulee tietää, jotta he voivat peliä pelata ja näide n opetteleminen pitää aloittaa mahdollisimman pienenä.

Totta kai tietyt peruslainalaisuudet on pelissä olemassa ja näiden asioiden oppiminen harjoituksissa kuuluu juuri niiden työkalujen antamiseen, jotka helpottavat pelissä pelaajien ratkaisuiden tekemistä.

En ole mikään Kemppisen opetuslapsi, mutta kyllä Kemppisellä on enemmän järkeä ajattelussaan kuin Kaihlamolla väittäessään, että pelaajien taktinen valmentaminen tulee aloittaa pienestä pitäen, jos halutaan kouluttaa pelaajia jotka vanhempana pystyvät automaattiseti tunnistamaan erilaiset ongelmienratkaisumallit ja tätä kautta ratkaisemaan pelissä vastaan tulevat pelikäsitykselliset ongelmat mahdollisimman nopeasti.

Kummat taktiset asiat - yksilö- vai joukkuetaktiset asiat? Kenties nappuloissa jo pelipaikkakohtaistataktiikkaa?  Eikö juuri boldatun vuoksi ole tärkeintä pienestä asti oppia tunnistamaan tilanteet ja ongelmat kentällä mahdollisimman itsenäisesti sen sijasta, että pyritään kaikki asiat opettamaan jonkun tietyn taktiikan kautta. Taktiikoissa ja sitovissa pelitavoissa kun on oikeasti se ongelma, että näillä pyritään rajoittamaan pelin sisällä tapahtuvia asioita halutunlaisiksi - riippuen toki siitä millainen taktiikka/pelitapa on - jolloin myös lasten ajatusmaailma ja näkökulma peliä kohtaan kapenee valmentajan haluaamaan suuntaan. Tällöin myös herkästi tullaan siihen lopputulemaan, että pelaajista ja pelaajien ratkaisuista tulee homogeenisiä. Mä en halua valmentajana sitä, vaan haluan että jokainen pelaaja on myös oma yksilönsä. Ja heidän tekemänsä ratkaisut ovat omanlaisiaan kuvastaen vahvasti pelaajien omaa persoonaa ja omia vahvuuksia.

Esimerkiksi puolustaminen ei ole pelkästään agressiivista prässäämistä ja henkilökohataisesti en anna suurtakaan painoarvoa agressiiviselle prässäämiselle, vaan tärkeämpää on, että pelaaja tietää, että miten missäkin osaa kentää pelaajan tulee puolustaa: peliasento, sijoittuminen, taklaaminen, ohjaaminen, peittäminen vai pallon riistäminen jne.

Missä vaiheessa ajattelit opettaa agressiivisen prässäämisen, jollei siihen oikeasti panosteta nappuloissa? Aggressiivinen prässääminen tai puolustaminen kun ei poissulje muiden puolustamiseen liittyvien asioiden opettelua. Ainoat asiat mitä en nappuloissa pelaajien kanssa käy läpi on hidastaminen ja vetäytyminen. Me ei peruutella vaan puolustetaan voimakkaasti eteenpäin aina kun mahdollista.

Pelaajan sekä taktisen että pelitaidoillisen kehittämisen kannalta nämä ovat tärkeämpiä asioita kuin agressiivinen prässääminen jonka jokinen osaa ilman minkäänlaista harjoittelua. Agressiivisella prässillä taatusti voitetaan pelejä, mutta ei sillä pelaajia kehitetä.

Miksi näin? Eikö juuri aggressiivinen prässi harjoituksissa pakoita hyökkäävät pelaajat pelaamaan aina nopeasti? Peleissä saman palveluksen saa vastustaja.

Joo olen törmännyt juuri tuohon ajatusmaailmaan aika useasti - "me kehitetään pelaajia" tuntuu olevan yleisin fraasi mitä kuulee pelikentällä valmentajien suusta. Ihme ja kumma nämä joukkueet pelaavat yleensä juuri valmentajan luomaa passiivista robottifutista. Kaiken lisäksi pelaamisesta on unohdettu eräs erittäin tärkeä osa-alue - unohtaminen varsinkin pääkaupunkiseudulla tuntuu olevan aika yleistä - nimittäin fysiikka. Ilmeisesti taitolajihössötys, jota Palloliitto toimijoineen etunenässä on viime aikoina ajanut läpi vahvasti järjestömaailmassa on tarttunut myös valmentajiin kun sen verran suuri yllätys on aina nappulapuolella se, että fyysisyys on iso osa pelaajakehitystä. Taitolaji tottakai, mutta taidolla ei tee pätkääkään jos ei ole fyysisesti valmis pelaamaan lajia. Ja tässä asiassa aggressiivinen prässääminen/puolustaminen (tahto, räjähtävyys, kaksinkamppailuvoima, taklaukset, vartalon käyttö riistoissa, reagointi jne) on erittäin tärkeässä roolissa - varsinkin tilanteenvaihdoissa pelin sisällä. Ja tämä myös tukee erittäin vahvasti pallollista pelaamista ja sen oppimista - joka kuitenkin kai on se tärkein juttu nappuloissa, vai? Itse kummaksun yllättävn usein vastaan tulevaan ajattelumalliin, jossa nappulajalkapallosta on tehty laji missä on hyökkäysvuorot jolloin puolustavan joukkueen pitää toimia jonkun "aikuispallon" sääntöjen mukaan vain vastustajan maalintekoyrityksiä estäen. "Riistä, taklaa, halua se pallo omalle joukkueelle!"

On suorastaan huvittavaa, että tälläkin hoetaan sitä, että pelaajien pitää treenata 10000 tuntia tai jotain sinneppäin taitoa, jotta asian todella oppii, mutta vastaavasti pelikäsityksellisiä asioita ei tarvitse treenata, koska ne tappavat luovuutta. Loogiselta tuntuisi, että noita pelikäsityksellisiä asioita pitää myös treenata 10000 jotain jotta tuosta 10000 taitoon käytetystä jostakin olisi jotakin hyötyä.

Pelikäsityksellisiä asioita ei tarvitse treenata? Eikai kukaan tätä mieltä ole ollut. Omista harjoituksista nykyään 60-70% (aika usein jopa 100%) on pelaamista tai pelaamiseen rinnastettavia harjoituksia (höynä eri säännöin esim. tälläistä). Siis harjoitteita, joissa pelaaja ei esimerkiksi etukäteen tiedä mistä suunnasta pallo seuraavaksi tulee, mistä suunnasta ja miltä etäisyydeltä vastustaja tulee prässäämään ja mihin pallo jatketaan. Eli ei kysymys ole pelkästään teknisten asioiden harjoittamisesta vaan hyvin pitkälti pelikäsityksen kehittämiseen liittyvistä asioista. Mutta sen sijaan, että harjoituksella pyrittäisiin toteuttamaan jotain ennalta sovittua kuviota jonka valmentaja on luovuudessaan päättänyt, pyrin siihen että harjoitteissa opittaisiin tekemään itsenäisesti tilanteen vaatimia hyviä ratkaisuja perustuen kaikkeen mahdolliseen informaatioon jota pelaajan on mahdollista kerätä nostamalla katseen ylös kentän pinnasta. Ja kaikki tämä joudutaan myös harjoituksissa tekemään nopeasti, koska agressiivinen puolustus.

Nämä siis puhtaasti nappulapuolella. Eli edelleenkään en puhu yli 12-vuotiaista pelaajista.

[Pussikalja]

Muuten aika pitkälti sama, mutta boldattuun vahva eri. Luova pelaaja ei ole sama kuin itsekäs ja muuta kenttää näkemättä pelaava pelaaja. Ehkä jossain täysin sekalaisessa ryhmässä pelaava taitava pelaaja voisi olla tällainen(miksi syöttää jos pallo on todennäköisemmin omilla kun en syötä?). Tasaisessa ryhmässä pelaajat oppivat aika nopeasti miten pallon liikuttaminen avaa erilaisia mahdollisuuksia. Vaatii tietty valmentajaltakin pientä panosta.

No, huono esimerkki, kieltämättä. Luovuus vaatii kaikkien vaihtoehtojen huomioimisen ja niistä välillä hieman yllättävän valinnan. Esim Litti ei välttämättä ohittanut edes joka pelissä, mutta luova pelaaja kieltämättä. Ronaldo muuttui luovaksi, kun kuskauksen lisäksi reperttuaariin alkoi löytyä myös loistosyötöt.


Pidän hollannin futiksesta. Vaikea uskoa, että he eivät opettaisi liikkumaan jo ihan pienestä pitäen siten, että ne syöttösuunnat sivuille, ylös ja alas, eivät muodostuisi ryhmityksessä ihan alusta asti. On riittävästi puuhaa ohjata ne välimatkat ja ajoitukset kohdilleen pienkentiltä isolle kentälle, saati aloittaa koko homma ihan alusta 12-13 vuotiaille. Se, että pelissä on runko, ei taatusti luovuutta syö, vaan mahdollistaa sen. Se runko mahdollistaa myös pelipaikkakohtaisten nyanssien ohjeistuksen, kun on runko mihin peli rakentuu. Ja luovuuden yksi hienoimmista malleista on pelitilanteen mukaisen reagoinnin myötä ryhmityksen muutokset, jolloin sen pelipaikkakohtaisen osaamisen lisäksi täytyy kyetä hyviin ratkaisuihin myös muilla pelipaikoilla. Siihen runkoon kun vielä saa itseluottamuksen ja taidon yksilöille, on mahdollista pelata ja pelissä pärjätä.

[OneFour]

Pätkitään vähän selvennykseksi:

Joo olen törmännyt juuri tuohon ajatusmaailmaan aika useasti - "me kehitetään pelaajia" tuntuu olevan yleisin fraasi mitä kuulee pelikentällä valmentajien suusta. Ihme ja kumma nämä joukkueet pelaavat yleensä juuri valmentajan luomaa passiivista robottifutista. Kaiken lisäksi pelaamisesta on unohdettu eräs erittäin tärkeä osa-alue - unohtaminen varsinkin pääkaupunkiseudulla tuntuu olevan aika yleistä - nimittäin fysiikka. Ilmeisesti taitolajihössötys, jota Palloliitto toimijoineen etunenässä on viime aikoina ajanut läpi vahvasti järjestömaailmassa on tarttunut myös valmentajiin kun sen verran suuri yllätys on aina nappulapuolella se, että fyysisyys on iso osa pelaajakehitystä. Taitolaji tottakai, mutta taidolla ei tee pätkääkään jos ei ole fyysisesti valmis pelaamaan lajia. Ja tässä asiassa aggressiivinen prässääminen/puolustaminen (tahto, räjähtävyys, kaksinkamppailuvoima, taklaukset, vartalon käyttö riistoissa, reagointi jne) on erittäin tärkeässä roolissa - varsinkin tilanteenvaihdoissa pelin sisällä. Ja tämä myös tukee erittäin vahvasti pallollista pelaamista ja sen oppimista - joka kuitenkin kai on se tärkein juttu nappuloissa, vai? Itse kummaksun yllättävn usein vastaan tulevaan ajattelumalliin, jossa nappulajalkapallosta on tehty laji missä on hyökkäysvuorot jolloin puolustavan joukkueen pitää toimia jonkun "aikuispallon" sääntöjen mukaan vain vastustajan maalintekoyrityksiä estäen. "Riistä, taklaa, halua se pallo omalle joukkueelle!"
 

Ei agressiivisessa prässäämisessä ole mitään vikaa silloin kun agressiivinen prässääminen ei ole ainoastaan keino voittaa pelejä muuten heikolla pelaajamateriaalilla. Pahimmillaan se on sitä, että 3-5 pelaajaa juoksee kohti pallollista pelaajaa ja riiston jälkeen pallo pelataan joukkueen ainoalle pallollisesti taitavalle pelaajalle, jonka tehtävänä on mättää palloa maaliin. Surkuhupaisimmissa tapauksissa joihin olen törmännyt agressiivisella prässillä on palloa pidetty vastustajan alueella, mutta koska joukkue lähinnä koostuu keskinkertaisista pelaajista, prässin jälkeen ainoa suunta johon palloa on pystytty pelaamaan on alaspäin, jossa palloa on liikuteltu laidasta laitaan vailla minkäänlaista kykyä luomaan maalipaikkoja. Näissä tapauksissa prässäämisestä on ollut hyötyä ainoastaan joukkueelle jota on prässätty ja joka agressiivisessa prässissä silti yrittää rakentaa peliä alakerran kautta. Toki voin olla väärässä, mutta allekirjoittaneen näkemyksen mukaan agressiivinen prässi kehittää pelaajia, varsinkin keskikentän sellaisia, yhtä paljon kuin pitkän pallon vetäminen kärjille.

Mutta ymmärrän kyllä tuon fyysisen puolen, sillä sen puutetta olen itsekkin yrittänyt pelaajien kohdalla parantaa. Henkilökohtaisesti olen kuitenkin lähtenyt siitä, että opetan pelaajille pelipaikkakohtaisten 1v1 tilanteiden kautta eli vaikka prässättään joukkueena ja välillä agressiivisesti, lähtökohtana on kuitenkin se, että miten milläkin pelipaikalla tulee prässätä ja puolustaa. Loppujen lopuksi prässääminen on sitä, että yksi pelaaja pyrkii prässillä johonkin lopputulokseen ja se taas riippuu joukkueen taktiikasta ja siitä missä prässätään. Siinä tapauksessa, että prässääminen on pelkää ryntäilyä pelkkä pallonriisto tavoitteena, se ei pelaajan kehityksen kannalta ole järkevää. Aina ei kannata riistää tai taklata ja tämä on sellainen asia jota ei agressiivisella prässäämisellä prässäämisen vuoksi opita.

[Kaihlamo]

Minkä ikäisistä pelaajista sä puhut? Jos nappuloista niin itse näen aikalailla eritavalla asiat.

[OneFour]

Minkä ikäisistä pelaajista sä puhut? Jos nappuloista niin itse näen aikalailla eritavalla asiat.

En puhu nappuloista tai 5v5 peleistä ja niissä agressiivinen prässi on ymmärrettävää.

[Fred]

Hieno topic ja hyvää keskustelua!

Itseä on jo pidemmän aikaa askarruttanut se, kuinka paljon Euroopan todelliset huippujoukkueet "suunnittelevat" hyökkäyspeliä. Pohtiminen lähti kunnolla liikkeelle viime keväänä, kun luin jostain netin syövereistä Ringin haastattelun, jossa mies kertoi Mönchengladbachin harjoittelusta. Haastattelussa Ring kertoi, että joukkue harjoittelee taktisia asioita monia tunteja joka viikko, ja että joukkueen hyökkäyspeli on superorganisoitua. Tätä hän avasi kertomalla, että joukkueella on sovittuna syötöt riistosta aina maalipaikkaan asti. Tämä meni Ringin mukaan vielä niin pitkälle, että eri puolilla kenttää ratkaisumallit ja pelaajien liikkeet ja syötöt olivat erilaisia.

Mönchengladbachin hyökkäyspeli kuullostaa näin ollen jääkiekkomaisen organisoidulta, joka on itselleni vierasta. Omaan kokemusta pelaamisesta ja harjoittelusta aikuisten tasolla Suomen kentillä 3.divisioonasta liigaan asti, eikä missään joukkueessani hyökkäyspeli ole ollut kovinkaan organisoitua. Toki joukkueissa on lähes aina sovittu pelinavaamisen perjaatteet, mutta yksittäisten tilanteiden sopimiseen en ole ennen törmännyt. Mitä lähemmäs maalia on menty, sen vähemmän on sovittuja ratkaisumalleja ollut käytössä.

Mönchengladbachin hyökkäyspelin organisointi herätti itselleni heti kysymyksen siitä, suunnittelevatko muutkin huippujoukkueet hyökkäyspeliään näin tarkasti, vai onko joukkue poikkeus. Jos hyökkäyspelin tarkat ratkaisumallit ovat yleinen tapa, niin silloin Suomessa ollaan kyllä pahasti taktisesti jäljessä kaikilla tasoilla.

Onko Mönchengladbach -mainen suunnittelu siis tavallista huipputasolla? Vai tapahtuuko sitä myös Suomessa? Tässä tapauksessa mulle olis osunut aika huono joukko valmentajia. Paljon olisi muutakin juttua topiciin liittyen, mutta pistetään joku toinen kerta.

[Keijo K. Kojootti]

Onko Mönchengladbach -mainen suunnittelu siis tavallista huipputasolla? Vai tapahtuuko sitä myös Suomessa? Tässä tapauksessa mulle olis osunut aika huono joukko valmentajia. Paljon olisi muutakin juttua topiciin liittyen, mutta pistetään joku toinen kerta.

Kyllä tässä asiassa ollaan valovuosia Suomessa jäljessä. Uskaltaisin väittää että Mönchen ei ole mikään poikkeus vaan kyllä muissakin Euroopan huippujoukkueissa pelikirja on suurilta osin melko pitkälti kiveen hakattu.

[13ergkamp]

Onko Mönchengladbach -mainen suunnittelu siis tavallista huipputasolla? Vai tapahtuuko sitä myös Suomessa? Tässä tapauksessa mulle olis osunut aika huono joukko valmentajia. Paljon olisi muutakin juttua topiciin liittyen, mutta pistetään joku toinen kerta.

En ole mikään asiantuntija koska kv. jalkapalloa tulee seurattua tosi vähän, mutta jonkun Barcan pelin satuin tsämppärissä katsomaan ja selkeästi funtsittuja hyökkäyskuvioita siellä oli nähtävissä. Räikeimpänä sellainen, että hyökkäyksen painottomalla laidalla oli kaksi pelaajaa venaamassa (seisoskelemassa) n. 2 metrin etäisyydellä toisistaan. Sinne keskitettiin, ja nämä kaksi pääsivät tulemaan yhtä (kaventanutta) laitapakkia vastaan. Tuollaista ei varmaan montaa kertaa pelissä pysty heittämään, mutta huvitti nähdä tuolla tasolla jotain noin yksinkertaista ja toimivaa.

[Mersault]

Aiheesta löytyy ainakin englannin kielistä kirjallisuutta, josta löytyy perusteet hyökkäyspelaamiselle erilaisilla pelisysteemeillä. Se, että miten joukkue taas hyökkää riippuu käytettävästä pelisysteemistä, vastustajan pelisysteemistä, omasta pelaajamateriaalista, vastustajan pelaajamateriaalista, kentän koosta, onko kenttä märkä tai kuiva, sataako vettä vai onko helle, hyökätäänkö järjestelmällisesti, hyökätäänkö taktisella vastahyökkäyksellä, hyökättänkö riiston jälkeen nopealla vastahyökkäyksellä, rakennetaanko hyökkäystä järjestelmällisesti, perustuuko pelinkakentelu taktisiin vastahyökkäyksiin, perustuuko pelinrakentelu nopeisiin vastahyökkäyksiin vai onko pelinrakentelu edellisten sekoitus, prässätäänkö ylhäältä, prässätäänkö alhaalta, onko vastustajan puolustuslinjan takana tilaa vai onko vastustajan linja vetäytynyt...

Tuossa oli muutama asia jotka poimin eräästä kirjasta jossa on taktisesti analysoitu hyökkäyspelaamista. Ainakin tuon kirjan pohjalta voipi olettaa, että hyökkäyspelaamista suunnitellaan isoimmissa seuroissa tarkasti eikä pelkästään heitetä pelaajia kentälle ja manata, että miksi se ei syöttäny tuonne tai jotakin vastaavaa. Ja jos sattuu omistmaan jonkun tietokoneelle tarkoitetun taktiikkaohjelman, ainakin joistakin niistä löytyy pelipaikkakohtaiset valikot joihin voi sijoitella vastustajan kyseisen paikan pelaajat ja omat pelaajat ja luoda animaation siitä, että miten esimerkiksi vastustajan tietty pelaaja liikkuu ja miten pallo kannattaa kyseisessä tilanteessa riistää ja sen jälkeen hyökätä.

[Lenko]

Aiheesta löytyy ainakin englannin kielistä kirjallisuutta, josta löytyy perusteet hyökkäyspelaamiselle erilaisilla pelisysteemeillä.

Kerro muutama tutustumisen arvoinen. Olen sokkona tilannut pari, jotka ovat olleet täysin turhia opuksia.

[Fred]

Kyllä tässä asiassa ollaan valovuosia Suomessa jäljessä. Uskaltaisin väittää että Mönchen ei ole mikään poikkeus vaan kyllä muissakin Euroopan huippujoukkueissa pelikirja on suurilta osin melko pitkälti kiveen hakattu.

Itsekin olen alkanut tätä epäilemään. Suomessa osataan jo melko hyvin organisoida ja roolittaa puolustusta, mutta hyökkäyspelissä mennään aina liigatasolle asti aika lailla asenteella "luovuutta kehiin vaan".

Luovuuden ja tarkan hyökkäystrategian välille luotu ristiriita on mielestäni täysin absurdi. Vaikka joukkue pelaisikin hyökkäyspeliä tarkan suunnitelman ja kuvioiden mukaan, niin se ei ikinä mielestäni tarkoita sitä, etteikö luovuudelle olisi tilaa. Vaikka tilanteet olisi sovittu kuinka tarkasti, niin aina luova pelaaja selviytyy niistä paremmin kuin ei luova. Jalkapallossa tilanteet eivät kuitenkaan ikinä ole identtisiä, jolloin luovuutta tarvitaan siihen, miten kunkin tilanteen ratkaisua pitää nopeasti muuttaa. Tästä on hyvänä esimerkkinä Mönchengladbachin (Dortmundin) Reus, joka viime kaudella pelasi erittäin luovaa kymppipaikan peliä, vaikka joukkueella olikin erittäin tarkasti hiottu hyökkäyspelikirja.

Jalkapallossa suunnitelmallista hyökkäyspeliä käytetään joka tapauksessa vähemmän kuin muissa palloilulajeissa. Esimerkiksi koripallossa joukkueen pelintekijä päättää hyökkäyksen alussa, mikä kuvio tehdään, ja minne heittopaikkaa yritetään luoda. Jalkapallolla voisi olla muilta pallopeleiltä paljon opittavaa, sillä sovitut hyökkäyskuviot luovat hyökkääjille todella paljon etua puolustajiin nähden. Sovitussa hyökkäyskuviossa hyökkääjä aina tietää puolustajaa ennen mihin pallo on tulossa, jolloin puolustaja on aina askeleen jäljessä. Toki jalkapallon suurempi pelaajamäärä vaikeuttaa tarkkojen hyökkäyskuvioiden organisointia, mutta lopulta jokaisessa kuviossa on mukana vain 4-5 pelaajaa, jolloin kuvioiden toteuttaminen ei pitäisi olla sen vaikeampaa.

[2012]

Hieno topic ja hyvää keskustelua!
Itseä on jo pidemmän aikaa askarruttanut se, kuinka paljon Euroopan todelliset huippujoukkueet "suunnittelevat" hyökkäyspeliä. Pohtiminen lähti kunnolla liikkeelle viime keväänä, kun luin jostain netin syövereistä Ringin haastattelun, jossa mies kertoi Mönchengladbachin harjoittelusta. Haastattelussa Ring kertoi, että joukkue harjoittelee taktisia asioita monia tunteja joka viikko, ja että joukkueen hyökkäyspeli on superorganisoitua.

Luovuuden ja tarkan hyökkäystrategian välille luotu ristiriita on mielestäni täysin absurdi. Vaikka joukkue pelaisikin hyökkäyspeliä tarkan suunnitelman ja kuvioiden mukaan, niin se ei ikinä mielestäni tarkoita sitä, etteikö luovuudelle olisi tilaa.

Kyllä tässä asiassa ollaan valovuosia Suomessa jäljessä. Uskaltaisin väittää että Mönchen ei ole mikään poikkeus vaan kyllä muissakin Euroopan huippujoukkueissa pelikirja on suurilta osin melko pitkälti kiveen hakattu.

Mönchengladbachin hyökkäyspeli kuullostaa näin ollen jääkiekkomaisen organisoidulta, joka on itselleni vierasta.

NYT OLLAAN ASIAN YTIMESSÄ!

Käsittääkseni Hollantilaisen jalkapallon nousu maailman elittiin alkoi, kun organisoivat pelin Rinus Michelsin johdolla. Tätä ennen taktinen ymmärrys oli Hollannissa lapsenkengissä.

Asiata on selitetty mm. Suomalaisen jalkapallon vallankumous -sivustolla http://vilquri.arkku.net/jalkapallo/ .

Kuten yllä mainitaan, niin kaikki (esim. hyökkääminen) on pilkun tarkasti etukäteen miettitty. Ja näitä asioita harjoitellaan sitten "tarkasti oikeata peliä simuloivissa 'otteluissa'".

Kun lukee sivuston artikkelit läpi, niin siinä tullaan juuri samaan johtopäätökseen, kuten yllä mainitaan "hyökkäyspelikin on organisoitu, jokaiseen syöttöön ja jokaiseen pelaajan liikeeseen asti." Ja näitä sitten vielä käytännössä harjoitellaan oikeita otteluita simuloivissa harjoituksissa (toistan.) Toki tämä ei tarkoita, etteikö pelaajien luovuudellekin olisi tilaa, mutta tietyt "liikennesäännöt" on tarkasti mietitty.

Yksi tärkeä pointti on pelaajien kasvattaminen 5-20 vuoteen siten, että nämä käyvät läpi taktisen, mentaalisen ja teknisen koulun, jolloin pelaajista tulee luovia ja itsenäisiin päätöksiin kentällä pystyviä. Kaiken takana on kuitenkin SYSTEEMI. SYSTEEMI.

Itse asiassa, kun tuon tajuaa, niin se on järisyttävä mullistus koko suomalaiseen jalkapalloon.

Asiasta siis lisää http://vilquri.arkku.net/jalkapallo/.

[Mersault]

Minkä ikäisistä pelaajista sä puhut? Jos nappuloista niin itse näen aikalailla eritavalla asiat.

Tuosta prässistä vielä. Nuo 5v5 ja 7v7 pelit ovat allekirjoittaneelle mennyttä aikaa eikä siihen aikaan kun itse aloittelin valmennushommat noita 5v5 pelejä juurikaan pelattu vaan pelit oli suoraan 7v7 pelejä, joten muutaman päivän ajan on tullut tuota mietittyä ja silkasta mielenkiinnosta kiinnostaisi kuulla tuosta prässäämisestä enemmän. Eli onko noiden nappuloiden prässääminen koko joukkueen prässiä vai kenties futsaltyyppistä lähin mies prässää ja muut muut sijoittuvat niin, että pystyvät heti prässäämään pelaajaa jolle syötetään?

[Siperia]

Jalkapallossa tilanteet eivät kuitenkaan ikinä ole identtisiä, jolloin luovuutta tarvitaan siihen, miten kunkin tilanteen ratkaisua pitää nopeasti muuttaa. .

Ehkä vähän asiayhteydestä irroitettu, mutta kyllähän tilanteet loppupeleissä ovat aika identtisiä. Toki muuttujia löytyy mutta sekä hyökkäys- että pulustuspelissä moni tilanne toistuu useita kertoja. Luovuus on ehkä vähän väärä sana kuvaamaan tiettyjä pelaajia. Enemmänkin havainnointikyky tai hahmottaminen ovat sellaisia. http://www.youtube.com/watch?v=GNpniO665-E Onko tämä luovuutta vai "luovuutta"? Ennen syöttöä Guti on jo nähnyt tilanteen, Zidane jäämässä vapaaksi. Mahdollisuus läpisyöttöön on. Rintamasuunta vain on huono eikä aikaa ole kääntyä joten kantapäällä syöttö. Moni olisi varmaankin tehnyt jotain muuta, mutta Guti näki ja hahmoitti tilanteen ja käytti ainoaa mahdollista syöttöä.

[Tsidane]

Eli onko noiden nappuloiden prässääminen koko joukkueen prässiä vai kenties futsaltyyppistä lähin mies prässää ja muut muut sijoittuvat niin, että pystyvät heti prässäämään pelaajaa jolle syötetään?

Mun mielipide on, että ehdottomasti lähin mies pallolliseen kiinni aina, muulla ei ole niin väliä. Organisoitu joukkueena prässääminen ei kuulu nappuloille. Puolustamisen ensisijainen tarkoitus nappulapeleissä on pakottaa vastustaja (treeneissä omat pelaajat) tekemään ratkaisut nopeasti.