lepa
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
: 09.06.2012 klo 00:23:32 |
|
Lauantai-illan huumaa on ilmassa, kun iloisen futiksen suurlähettiläät kohtaavat tässä B-lohkon avausottelussa. Hollanti ja Tanska mittailivat voimiaan jo MM-kisoissa ja tuolloin Hollanti oli parempi numeroin 2-0. Myös tuolloin ottelu oli joukkueiden avauspeli turnauksessa. Molemmilla miehistöt ovat säilyneet yllättävänkin hyvin samanlaisina parin vuoden aikana. Todennäköisesti 15 samaa pelaajaa on illalla avauksessa kuin kaksi vuotta sitten.
Hollanti lähtee turnaukseen paljon epävarmemmissa oloissa kuin kaksi vuotta sitten. Avainpelaajien kaudet seurajoukkueissaan ovat sujuneet pääosin mollivoittoisissa tunnelmissa. Kahdella kaverilla on sentään kulkenut, mutta epäonnekseen miehet pelaavat samalla pelipaikalla. Puolustuksessa päänvaivaa aiheuttaa kadonneen vasemman puolustajan metsästys. Pelillisesti Hollannin pitää saada peliään nopeammaksi, jotta palloa ei jäädä hinkkaamaan keskikentän pohjalle.
Hollannin todennäköinen kokoonpano:
Van Persie
Afellay – Sneijder – Robben
De Jong – Van Bommel
Willems – Vlaar – Heitinga – Van der Wiel
Stekelenburg
Penkiltä löytyy ratkaisuvoimaa Huntelaarin, van der Vaartin ja Kuytin muodossa, jos peli ei muuten lähde kulkemaan. Viime päivinä kysymysmerkkejä on ollut lähinnä puolustuslinjassa. Joris Mathijsen ei pysty pelaamaan, mutta jää ryhmään tulevia otteluita varten. Ron Vlaar pelasi hyvin harjoitusotteluissa ja on nousemassa nyt avaukseen Mathijsenin tilalle. Vasemman laitapakin paikalle ollaan laittamassa 18-vuotias Jetro Willems, joka pelatessaan kirjoittaa EM-kisahistoriaa. Enzo Scifo pyyhitään ennätyskirjoista pois ja Willems on jatkossa nuorin EM-kisapelaaja, jos kentällä esiintyy.
Tanskaa voidaan pitää Hollannin reservijoukkueena. Sen verran laajaa on kokemus Hollannista tanskalaisten keskudessa. Morten Olsen on ollut ikuisuuden maajoukkueen valmentajana ja tuntee hollantilaisen jalkapallon hyvin Ajax-vuosiltaan. Pelaajistakin kymmenellä on historiaa Eredivisiestä. Viime hetken takaisku joukkueelle on Niki Zimlingin loukkaantuminen harjoituksissa. Ykkösmaalivahti Thomas Sörensen joutui jättäytymään jo ennen kisoja syrjään. Tosin Tanskalle Schmeichelin kutsuminen hiekkarannalta kisoihin on osoittautunut ennenkin kullanarvoiseksi.
Tanskan todennäköinen kokoonpano:
Bendtner
Krohn-Dehli – Eriksen – Rommedahl
Kvist – C. Poulsen
S. Poulsen – Agger – Kjaer – Jacobsen
Andersen
Kjaerin vire on saanut arvostelua ja Andreas Bjelland kärkkyy omaa tilaisuuttaan. Vasen laitapakki Simon Poulsen oli kovasti sitä mieltä, että Robben joutuu juoksemaan hänen perässään ennemmin kuin toisin päin. Christian Erikseniä on hehkutettu jo melkoisesti ja nyt on aika antaa näyttöjä siitä, että nousu Euroopan huippujen joukkoon on tapahtumassa. Tanska on tuomittu monissa veikkauksissa lohkon heikoimmaksi, mutta se korvaa muilla avuilla pelaajien taitotason puutteet ja on vaarallinen joukkue.
Jäämme odottelemaan mielenkiintoista ottelua. Ratkaisijaksi sopisi hyvin Wesley Sneijder, joka viettää tänään 28-vuotissynttäreitään. Hollanti pelaa oransseissa paidoissa. Ottelun tuomitsee slovenialainen Damir Skomina (35v.).
|
|
|
|
Kovalski
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #1 : 09.06.2012 klo 08:35:38 |
|
Toivotaan että sympaattinen Tanska pystyy haastamaan puukengät. Tuskin tuloksellisesti, mutta pelillisesti ainakin ![Ylos](http://futisforum2.org/Smileys/original/thumbup.gif)
|
|
|
|
Panze
Poissa
Suosikkijoukkue: Manchester United, Huuhkajat
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #2 : 09.06.2012 klo 09:13:24 |
|
Tanska voi pelata melko paineettomasti tässä lohkossa, kun taas Hollannilla on alusta asti melkoisen messevät paineet. Odotan kuitenkin, että Hollanti hoitaa mallikkaasti ottelun, tulos: 3-1, maalit tekee Robben, Afellay ja Huntelaar tullessaan vaihdosta kentälle, sekä Tanskalta super-Nikke
|
|
|
|
lepa
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #3 : 09.06.2012 klo 10:01:24 |
|
Bert van Marwijkillakin on tänään juhlaottelu, kun mies istuu 50. kerran Oranjen penkin päässä. Oranje-koutsien pisimpien pestien listalla van Marwijk on sijalla 5, mutta kisojen aikana mies nousee mahdollisesti jopa jaetulle kakkossijalle. Alkulohkon viimeisessä ottelussa tavoitetaan Marco van Basten (52 ottelua), mahdollisessa puolivälierässä Rinus Michels (53) ja mahdollisessa finaalissa Dick Advocaat (55). Listaykkönen on Bob Glendenning 87 ottelullaan. ![](http://img195.imageshack.us/img195/9536/c1bc061bf4e34e88b236c41.jpg) Dirk Kuyt on ollut luottosotilas ollen vain kolmesti poissa van Marwijkin alaisuudessa. Klaas-Jan Huntelaar on ollut tehokkain maalintekijä näissä otteluissa. Van Marwijkin alaisuudessa Hollanti on tehnyt avausmaalin 38 kertaa 49 ottelussa. Voittoon avausmaalin tekeminen on johtanut 32 kertaa.
|
|
|
|
NousevaLaaka
Poissa
Suosikkijoukkue: Alasarjat
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #4 : 09.06.2012 klo 10:01:51 |
|
Kaikki vedot kaatuu, jos Hollanti häviää. Veikkaisin 4-1 Hollannille. ![Ylos](http://futisforum2.org/Smileys/original/thumbup.gif)
|
|
|
|
ackaz
Poissa
Suosikkijoukkue: Tapiola
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #5 : 09.06.2012 klo 10:25:30 |
|
Luotan Tanskaan. ![Ylos](http://futisforum2.org/Smileys/original/thumbup.gif) Tasurihan tämä on.
|
|
|
|
Zilch
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #6 : 09.06.2012 klo 10:44:05 |
|
Osaako kukaan sanoa, missä voi lyödä vetoa siitä, montako pelaajaa Hollannilla on ottelun päättyessä kentällä?
|
|
|
|
García
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #7 : 09.06.2012 klo 10:53:41 |
|
Toivotaan Tanskan yltämistä tasapeliin, se toisi entistä enemmän jännitystä tuohon valmiiksi kovaan lohkoon. Hollannin puolustukseen kannattaa Tanskan antaa painetta ja prässiä oikein olan takaa. Heikolta tuo puolustus paperilla näyttää, mutta katsotaan sitten kun matsi alkaa.
|
|
« Viimeksi muokattu: 09.06.2012 klo 14:51:21 kirjoittanut García »
|
|
|
|
|
Kratos
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #8 : 09.06.2012 klo 11:45:56 |
|
Eikös Vlaarin tilalla voi olla Boumakin, vai olenko hakoteillä?
|
|
|
|
Ryu
Poissa
Suosikkijoukkue: IVFC, Ac Oulu, Arsenal
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #9 : 09.06.2012 klo 11:48:01 |
|
Rommedahl vs Willems tulee kyllä olemaan mielenkiintoinen taistelupari. Nopea rutinoitunut laituri vs em-kisojen kaikkien aikojen nuorin pelimies, riittääkö taso? Edit: Ai niin, se veikkaus: 3-0 Hollannille, Van Persien, Robben ja oma maali kulmatilenteessa Vlaarin puskun jälkeen ![Ylos](http://futisforum2.org/Smileys/original/thumbup.gif)
|
|
|
|
Bulebule
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #10 : 09.06.2012 klo 11:50:56 |
|
Hollannin hyökkäysvoima on liikaa Tanskalle tässä pelissä. Joukkue tekee vähintään kolme maalia, joista van Persie kaksi. Ei Tanskakaan jää ilman maalia, sillä Rommedahl iskee lohdutusmaalin.
|
|
|
|
Prandelli99
Poissa
Suosikkijoukkue: Bianconeri, Azzurri
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #11 : 09.06.2012 klo 11:56:28 |
|
Hollantihan tietenkin lähtee otteluun suosikkina. Joukkueella kuitenkin pieniä huolia, kun Mathijsen on loukkaantuneena sivussa, joka on paha menetys Hollannille.
Mielenkiinnolla seuraan Hollannin todella nuorta Willemsiä sekä Tanskan superlupausta Erikseniä.
Toivotaan, että Tanska antaa Hollannille kunnon vastauksen, mutta veikkaan Hollannin voittoa. 3-1 tai 4-1.
|
|
|
|
Neowulf
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #12 : 09.06.2012 klo 12:06:40 |
|
... montako pelaajaa Hollannilla on ottelun päättyessä kentällä?
Ei yhtään. Mulkku van Bommel kuulee ääniä ja johdattaa prinsessalauman kentältä.
|
|
|
|
Harmaja
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #13 : 09.06.2012 klo 12:33:53 |
|
Kuten jo aiemmin totesin niin Hollanti-fanin näkökulmasta on harmi että Tanska tulee nyt vastaan sillä Tanska on kisojen kenties sympaattisin joukkue ja oma kakkossuosikkini, eli vastustajana Tanska ei sytytä yhtään ![Alas](http://futisforum2.org/Smileys/original/thumbdown.gif) Mutta kunhan saadaan tämä ottelu alta pois niin sitten meitä Hollanti-faneja aletaan hemmotella oikein kunnolla; ensin Saksa ja sitten Portugali. Vielä kun puolivälieriin päästäisiin ja siellä tulisi vastaan Venäjä, niin olisi aivan täydellistä.
|
|
|
|
lepa
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #14 : 09.06.2012 klo 13:04:00 |
|
Eikös Vlaarin tilalla voi olla Boumakin, vai olenko hakoteillä?
Voisi toki, mutta eilenkin viimeisissä harjoituksissa Vlaar oli Heitingan parina, joten odotukset ovat Vlaarin avauspaikassa.
|
|
|
|
Panze
Poissa
Suosikkijoukkue: Manchester United, Huuhkajat
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #15 : 09.06.2012 klo 13:13:10 |
|
Mutta kunhan saadaan tämä ottelu alta pois niin sitten meitä Hollanti-faneja aletaan hemmotella oikein kunnolla; ensin Saksa ja sitten Portugali. Vielä kun puolivälieriin päästäisiin ja siellä tulisi vastaan Venäjä, niin olisi aivan täydellistä.
Itse taas toivon, että Hollanti painaa täydellä kaasulla lohkon voittoon ja näin välttää Venäjän puolivälierässä, eilen itänaapuri näytti todella vaaralliselta ja juuri tuollaiset nopeat vastahyökkäykset olisi myrkkyä, erityisesti toppariparille
|
|
|
|
Harmaja
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #16 : 09.06.2012 klo 13:45:38 |
|
Itse taas toivon, että Hollanti painaa täydellä kaasulla lohkon voittoon ja näin välttää Venäjän puolivälierässä
Siis ottelun jännittävyyden kannalta Venäjä olisi paras vastustaja. Eikä vähiten EM 2008 kohtaamisen takia.
|
|
|
|
päätykatsomo
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #17 : 09.06.2012 klo 13:52:49 |
|
Kyllähän Hollanti tulee tästä matsista voiton ottamaan, mutta mitenkään helposti se ei tule tapahtumaan. Veikataan, että päättyy 2-1. Tanska saa otteluun sensaatiomaisen alun ja siirtyy johtoon jo 5 minuutin pelin jälkeen. Hollanti tulee olemaan hetken aikaa jo pienessä paniikissa ennenkuin saa pelinsä kulkemaan. Mitä pidemmälle peli etenee niin sitä enemmän Hollanti pääsee niskan päälle. Toiselle puoliskolle mennään kuitenkin Tanskan 1-0 johdossa. Noin 60 minuutin kohdalla Hollanti vihdoin saa tasoituksen aikaan. Tanska puolustaa ottelun loppuun asti pirun hyvin ja antaa kaikkensa, mutta silti Hollanti onnistuu viimeisen 5 minuutin aikana tekemään johtomaalin kulmapotkun jälkiflipperistä.
|
|
|
|
Panze
Poissa
Suosikkijoukkue: Manchester United, Huuhkajat
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #18 : 09.06.2012 klo 14:00:53 |
|
Siis ottelun jännittävyyden kannalta Venäjä olisi paras vastustaja. Eikä vähiten EM 2008 kohtaamisen takia.
Joo, toki näin, pelinähän tuo olisi varmasti huikea ja jännittävä
|
|
|
|
Billy the Badger
Poissa
Suosikkijoukkue: ФК «Вітрила» Сілтавуоренранта
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #19 : 09.06.2012 klo 14:11:33 |
|
Kummankin puolella, ehkä Tanska vetää vähän enemmän altavastaajana mutta toisaalta Hollannin mahdollisuudet ovat muuten paremmat. Viisi maalia nähdään.
|
|
|
|
BlueForce
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampereen futiksen väärin ymmärretty ylpeys RIP
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #20 : 09.06.2012 klo 14:25:11 |
|
Hollanti on toinen inhokeistani näissä kisoissa, joten luonnollisesti olen vahvasti juuttien kelkassa! Ei Erikseniä ole turhaan hehkutettu, kyseessä on aivan ilmiömäinen pelaaja ja voi nostaa Tanskan pelin aivan uudelle tasolle. Jos pojan kantti kestää, niin luulen että Tanskalla on jopa saumoja jatkoon tästä lohkosta! ![Ylos](http://futisforum2.org/Smileys/original/thumbup.gif) Tänään hollannin kävelevät ihmiskyrvät Robbenin johdolla joutuvat tyytymään 1-1 tasuriin!
|
|
|
|
Tilastomestari
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #21 : 09.06.2012 klo 14:29:02 |
|
Eilen veikkasin tulosvedossa molemmat ottelut oikein ja voittoa 150 euroa. Saa nähdä miten tänään käy.
|
|
|
|
Panze
Poissa
Suosikkijoukkue: Manchester United, Huuhkajat
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #22 : 09.06.2012 klo 14:31:46 |
|
Eilen veikkasin tulosvedossa molemmat ottelut oikein ja voittoa 150 euroa. Saa nähdä miten tänään käy.
Itsellä olisi akuuttia rahavajetta kassassa, olisiko heittää vinkkiä?
|
|
|
|
bredi
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #23 : 09.06.2012 klo 14:45:28 |
|
Itsellä olisi akuuttia rahavajetta kassassa, olisiko heittää vinkkiä?
Overia molempiin. Mielenkiinnolla odotan miten Eriksen vastaa huutoon, superjunnu on kuitenkin nostettu jo ennen kisoja suurimmaksi läpimurroksi ja taitaa olla pelipaikaltaan Tanskan hyökkäyspelin tärkein palanen. Toivon dominointia ![Ylos](http://futisforum2.org/Smileys/original/thumbup.gif)
|
|
|
|
Janzguasd
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #24 : 09.06.2012 klo 14:57:43 |
|
Luulen että tulee vauhdikas ja värikäs peli. Tanska on tänään dynamiittia ja taistelee tasurin 2-2.
|
|
|
|
|
|