Prandelli99
Poissa
Suosikkijoukkue: Bianconeri, Azzurri
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
: 10.06.2012 klo 00:09:17 |
|
Tänään nähdään ottelu, joka on todella suuri C-lohkon puolesta, sillä uskon voittajan vievän koko lohkon. Tietenkin tasapeli on myös mahdollinen. Lähtökohdat: Otteluun lähdetään mielenkiintoisista lähtökohdista. Maat kohtasivat vuoden 2008 EM-puolivälierissä, joissa Espanja vei niukasti voiton rangaistuspotkukilpailun turvin. Viimeisin kohtaaminen on viime elokuulta. Silloin Italia vei ottelun luvuin 2-1. Molemmilla joukkueilla on ollut loukkaantumishuolia. Italian luottopakki Andrea Barzagli on sivussa ottelusta pohjevamman takia ja saattaa missata koko alkulohkon. Espanjan puolelta ainakin laitapuolustaja Alvaro Arbeloalla sekä laituri Jesus Navasilla on ollut jonkinlaisia loukkaantumishuolia. Espanjan viimeinen harjoitusottelu ennen kisoja päättyi Kiinaa vastaan Espanjan voittoon luvuin 1-0. Italia puolestaan otti takkiin ja huolella Venäjältä luvuin 0-3. Avauskokoonpanot: Espanja: Casillas Ramos Pique Arbeloa Alba Alonso Busquets Xavi Silva Iniesta Fabregas Italia: Buffon Bonucci De Rossi Chiellini Maggio Giaccherini Marchisio Pirlo Motta Cassano Balotelli Tulosveikkaus: Italialle 0-1
|
|
« Viimeksi muokattu: 10.06.2012 klo 17:10:25 kirjoittanut Prandelli99 »
|
|
|
|
|
Sheriffi8
Poissa
Suosikkijoukkue: \o/ _o_ HUUUUUU HUUUUUU _o_ \o/
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #1 : 10.06.2012 klo 00:19:18 |
|
Yksi niistä harvoista kisapeleistä, minkä voisi vaikka missata ja todennäköisesti olisi vaan parempi niin ![Ylos](http://futisforum2.org/Smileys/original/thumbup.gif) . Mutta jos nyt tästä vastenmielisyyden sopasta haluaa jotain pointteja esiin kaivaa, niin Espanjan hyökkäyspeli on mielenkiintoista seurattavaa. Ei Villaa, onko symppis-Torres avauksessa ja minkälaista jälkeä tulee? Myös Balotellia on varmaan ihan kiva seurailla, sillä jotain kujeita on varmasti mielessä. Veikataan 0-0, vaikka Kroatian fanina toisen joukkueen reilu tappio olisi varmaankin kaikista paras tulos.
|
|
|
|
bunga bunga
Paikalla
Suosikkijoukkue: Maakuntien Suomi, tekonurmet
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #2 : 10.06.2012 klo 00:37:18 |
|
Cassano Balotelli-kärkiparille kyllä ![:D](http://futisforum2.org/Smileys/original/grin.gif) Sinänsä erikoista että moniin pelaajiin jotka seurajoukkueissa kuuluvat yllämainitun "vastenmielisyyden sopan" reseptiin suhtautuu suht. objektiivisesti aina arvokisoissa.. Zidane ja Real Madrid vs. Zidane ja Ranska esimerkkinä. Los Galacticos-sekamelskan seasta suvereeniksi ja inspiroivaksi keskikentän maestroksi. Toki oli tätä myös seurajoukkuetasolla mutta puna(tmv)lasien läpi sitä oli joskus vaikeampi hahmottaa..
|
|
« Viimeksi muokattu: 10.06.2012 klo 00:40:13 kirjoittanut bison »
|
|
|
|
|
Vanderlay
Poissa
Suosikkijoukkue: Oranje, Πειρατικό, Сборная
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #3 : 10.06.2012 klo 08:18:40 |
|
Italia voittaa 2-0. Maalit tekee Balotelli ja Cassano rankkarista. Villan ja Puyolin puuttuminen näkyy varmasti Espanjan pelissä.
|
|
|
|
lörskä
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #4 : 10.06.2012 klo 09:41:20 |
|
Tätä on odotettu ![Tuoppi](http://futisforum2.org/Smileys/original/tuoppi.gif) Mielenkiintoista kyllä nähdä Italian muodostelma, josta on riittänyt spekulointia jo kyllästymiseen asti! Veikkaan, Balotelli ratkaisee jollain roskamaalilla lisäajalla, ja poistuu sen jälkeen kentältä, kun Iniesta heittää häntä banaanilla.
|
|
|
|
hombre
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #5 : 10.06.2012 klo 10:09:48 |
|
Eiköhän tässä sulassa sovussa himmailla tasuri, 0-0 tai 1-1.
|
|
|
|
Chingón
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #6 : 10.06.2012 klo 10:22:20 |
|
De Rossi peliä tekevänä topparina ![Ylos](http://futisforum2.org/Smileys/original/thumbup.gif)
|
|
|
|
makmana
Paikalla
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #7 : 10.06.2012 klo 10:33:12 |
|
De Rossin paikalle ![:o](http://futisforum2.org/Smileys/original/shocked.gif) Manolot tämän tulee hoitamaan, 2,3-1, Alba tulee olemaan huikea vaspana!
|
|
|
|
päätykatsomo
Paikalla
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #8 : 10.06.2012 klo 10:55:05 |
|
Espanja vie 2-0. Balotelli tulee ottamaan punaisen jo ensimmäisellä puoliajalla.
|
|
|
|
Tumba
Poissa
Suosikkijoukkue: Shoplifters of the world united
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #9 : 10.06.2012 klo 11:29:12 |
|
Barzaglin loukkaantuminen on iso isku, mutta mahdollinen kolmen topparin linja periaattessa voi sopia hyvinkin De Rosille. Italian puolustus pystyy pysäyttämään Espanjan helvetin tehottoman pyörittelyn. Pique-Ramos ei todellakaan vakuuta toppariparina, pelaavat etäällä toisistaan ja lähtevät vaeltelemaan ympäri kenttää. Alba ja Arbeloa ovat Espanjan huonoimmat pelaajat, mutta samalla taktiikan osalta ne tärkeimmät, koska Iniesta ja Silva kaventavat paljon ja Italia tulee tukkimaan keskustan.
Pirlon nerous yhdistettynä Mario Balotelliin tuo Italialle voiton.
|
|
|
|
Maksimi
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #10 : 10.06.2012 klo 11:32:55 |
|
Kiintoisa peli tulossa. Veikkaan pelin piirtyvän historiankirjoihin suunnilleen näin:
Torresille paikkoja tulee ns. vitusti, vaan ei saa palloa sisään niin mistään ja Balotelli ei toisessa päässä saa ensimmäisellä puoliskolla mitään aikaan, ihan vain sen takia, ettei Italia saa palloa Espanjan alueelle, maalintekosektorille. Espanja tekee yhden, kulmurista Ramos puskee pallon pömpeliin ensimmäisellä puoliskolla. Toisella sitten Balotelli jyrätään boksissa kumoon rankkarin arvoisesti - Italialle 1-1 a'la Balotelli itse. Viimeisillä minuuteilla sitten Ramos-Pique perseilee omassa boksissa, menettää pallon Balotellille ja Mario ei jätä tilaisuutta käyttämättä. 1-2 Italialle loppulukemat.
|
|
|
|
Ryu
Poissa
Suosikkijoukkue: IVFC, Ac Oulu, Arsenal
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #11 : 10.06.2012 klo 11:35:04 |
|
Veikkaan Italian tukistavan kylläisiä manoloja tänään urakalla. 3-0 Makarooneille, Cassanolle pari häkkiä. ![:)](http://futisforum2.org/Smileys/original/smiley.gif) Sitten mä heräsin, mut ainahan saa toivoa.
|
|
|
|
Tilastomestari
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #12 : 10.06.2012 klo 12:14:16 |
|
Pelaakohan Italia puolustusvoittoista, ehkä vähän tylsääkin catenacciota, kun taas Espanja pelaa iloista hyökkäysvoittoista peliä. Mitä mieltä on studio ja selostajat? ![:o](http://futisforum2.org/Smileys/original/shocked.gif)
|
|
|
|
Mystinen metsätyömies
Poissa
Suosikkijoukkue: Taide, tiede ja rikollisuus.
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #13 : 10.06.2012 klo 12:15:44 |
|
Kattava ennakko luettavissa epilepsialiiton sivuilla. Sieltä löytyy myös tulosveikkaus ja itse uskon Italian voittavan 18:lla kaatumisella Espanjan 11:a vastaan. Paukkuja varmasti säästellään pudotuspelivaiheeseen, jossa totutusti tosikompuroinnit alkavat profiilipyllähtelijöiden ottaessa hoipertelevaa rooliaan.
|
|
|
|
straiter
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Rotkäppchen Sektkellerei Freyburg
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #14 : 10.06.2012 klo 12:34:23 |
|
Kattava ennakko luettavissa epilepsialiiton sivuilla. Sieltä löytyy myös tulosveikkaus ja itse uskon Italian voittavan 18:lla kaatumisella Espanjan 11:a vastaan. Paukkuja varmasti säästellään pudotuspelivaiheeseen, jossa totutusti tosikompuroinnit alkavat profiilipyllähtelijöiden ottaessa hoipertelevaa rooliaan.
Klassinen Pepet vastaan Pipit.
|
|
|
|
Smacker
Poissa
Suosikkijoukkue: True Norwegian Black Metal
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #15 : 10.06.2012 klo 12:35:46 |
|
Kattava ennakko luettavissa epilepsialiiton sivuilla. Sieltä löytyy myös tulosveikkaus ja itse uskon Italian voittavan 18:lla kaatumisella Espanjan 11:a vastaan. Paukkuja varmasti säästellään pudotuspelivaiheeseen, jossa totutusti tosikompuroinnit alkavat profiilipyllähtelijöiden ottaessa hoipertelevaa rooliaan.
Kaveri hoipertelee mystisesti 80-luvulla, rehdin mällisissä lädi-shortseissa! " ![Ylos](http://futisforum2.org/Smileys/original/thumbup.gif) "
|
|
|
|
Chingón
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #16 : 10.06.2012 klo 12:53:32 |
|
5 tuntia vielä...De Rossi taisi pelata topparia nelisen kertaa Roman paidassa kuluvalla kaudella? Eka peli Juvea vastaan oli todella hyvä ja muut not so much. Saa nähdä miten tänään käy. Torreksenhan se pimentää täysin, mutta Llorente voi ilmatilassa olla todella kova pala. Torresin sattuessa ajautumaan laidalle, Chiellini koputtelee nenällään spanskia muutamaan otteeseen.
|
|
|
|
Ihmiskyrpä
Poissa
Suosikkijoukkue: Vasenjalkaisten pelaajien ylivoima
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #17 : 10.06.2012 klo 13:08:25 |
|
Manolot vie 3-1. Ramos, Silva ja Iniesta tekee häkit. Balo tekee yhden.
|
|
|
|
grasso
Poissa
Suosikkijoukkue: Markku
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #18 : 10.06.2012 klo 13:09:38 |
|
On kyllä mielenkiintoiset lähtökohdat. Eniten kiinnostaa nähdä miten De Rossi suorituu topparina ja miten Balotelli vastaa kaikkiin ennakko-odotuksiin. Mahtavaa nähdä Cassano kentällä ja odotan erittäin pirteää esitystä. Espanjan puolelta Torresin otteet lienevät omalta osaltani suurimman suurennuslasin alla. Azzurrien bandwagonissa niinkuin koko turnauksen muutenkin.
|
|
|
|
Fotboll
Poissa
Suosikkijoukkue: Aleksi
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #19 : 10.06.2012 klo 13:29:32 |
|
|
|
|
|
Zorbas
Poissa
Suosikkijoukkue: Veikkausliigajoukkueet, joilla olosuhteet kunnossa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #20 : 10.06.2012 klo 13:39:08 |
|
Kattava ennakko luettavissa epilepsialiiton sivuilla. Sieltä löytyy myös tulosveikkaus ja itse uskon Italian voittavan 18:lla kaatumisella Espanjan 11:a vastaan. Paukkuja varmasti säästellään pudotuspelivaiheeseen, jossa totutusti tosikompuroinnit alkavat profiilipyllähtelijöiden ottaessa hoipertelevaa rooliaan. Muuten melko osuvaa, mutta 18-11? Kai nyt sentään jotain 38-31?
|
|
|
|
jjonez
Poissa
Suosikkijoukkue: Kunited
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #21 : 10.06.2012 klo 13:44:09 |
|
En olisi ikinä uskonut että joskus näkisin Italian sympaattisempana joukkueena.
|
|
|
|
Quup
Poissa
Suosikkijoukkue: AC Milan
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #22 : 10.06.2012 klo 13:50:55 |
|
Cassanon ylivoima vie mielenkiinnon. 2+1, Balotellille se maali tuosta Cassanon syötöstä. Italialle 3-0 ![8)](http://futisforum2.org/Smileys/original/cool.gif)
|
|
|
|
Spox
Poissa
Suosikkijoukkue: Aduriz ja Betis
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #23 : 10.06.2012 klo 13:53:29 |
|
Ei pysty millään käsittämään miten nallipyssy-Torres on avauksessa Leijona-Llorenten sijaan. Toivottavasti Del Mursu näkee vielä valon ja tajuaa laittaa sen paremman Fernando Torreksen kentälle.
|
|
|
|
Jääskraba
Poissa
Suosikkijoukkue: kaikki jotka pärjää
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #24 : 10.06.2012 klo 14:03:28 |
|
Ei pysty millään käsittämään miten nallipyssy-Torres on avauksessa Leijona-Llorenten sijaan. Toivottavasti Del Mursu näkee vielä valon ja tajuaa laittaa sen paremman Fernando Torreksen kentälle.
Se on hyvä vihtomaan? Omasta mielestänikin täysin käsittämätön valinta, mutta huippuvalmentajillakin on suosikkeja, joiden valintaa avaukseen ei moni muu pysty ymmärtämään (mm. Löw ja Poldi). Torres lienee kuitenkin vakuuttanut reeneissä tai sitten vain saunassa. Itse odotan innolla peliä siltä kannalta, miten pelaavampi Italia (pallonhallintaan enemmän pyrkivä) näkyy tässä matsissa absoluuttista maailmankärkeä vastaan. Muutama vuosi sitten olisin haukotellut jo etukäteen pelin ennalta-arvattavalla tylsyydellä Espanjan ollessa murskaavasti parempi, mutta nyt on pientä toivoa myös aktiivisesti pelaavasta Italiasta.
|
|
|
|
|
|