Sheriffi8
Poissa
Suosikkijoukkue: \o/ _o_ HUUUUUU HUUUUUU _o_ \o/
|
|
Vastaus #300 : 20.07.2012 klo 12:21:26 |
|
En tajua miten tämä on muka hyvä arpa, mielestäni yksi paskimmista vaihtoehdoista klubille.
Täällä foorumillakin, missä asiantuntemuksen pitäisi sijaita, sumusaarten joukkueita pidetään jotenkin ihmeellisinä. Ei se mikään ManU nyt kuitenkaan ole, vaan täysin voitettavissa oleva nippu. Toivotaan nyt vaan, että toimistolla ei aleta rasvaamaan anusta ja ottelujärjestys säilyy. Vieraissa on hyvä alottaa.
|
|
|
|
Meteli
Poissa
|
|
Vastaus #301 : 20.07.2012 klo 12:23:18 |
|
Voitettavissa
|
|
|
|
Moe
|
|
Moe
Vastaus #302 : 20.07.2012 klo 12:23:32 |
|
Klubi oli lähellä pudottaa Celticin joitakin vuosia sitten, kun siellä vielä oli Larsson, Stilian Petrov ja kumppanit pelailemassa sekä Martin O'Neill penkin päässä.
Klubilla taisi tuolloin itselläänkin olla hieman kovempi nippu kuin nykyään. 2000-luvun alkupuolen Lupiin ei olisi mitkään Okkoset mahtuneet. Maalissakin oli tuolloin vähän eri tason kaveri kuin Wallen, jonka vire on raporttien mukaan tällä kaudella ollut vielä entistäkin heikompi. Vaikea uskoa myöskään Mäkelän tai Pohjanpalon menestykseen skottien lädipuolustuslinjan puristuksessa. Pallollisessa pelissä Klubi lienee kuitenkin lädejä edellä, mutta eipä siitäkään taida juuri hyötyä olla, kun fyysiset sikaniskat ratkaisevat otteluparin jo kotonaan.
|
|
|
|
Energetik
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomifutis
|
|
Vastaus #303 : 20.07.2012 klo 12:24:03 |
|
Mitä muita joukkueita HJK olis voinu saada vastaan?
|
|
|
|
Knossos
|
|
Knossos
Vastaus #304 : 20.07.2012 klo 12:24:33 |
|
En tajua miten tämä on muka hyvä arpa, mielestäni yksi paskimmista vaihtoehdoista klubille.
Toiseksi paras arpa HJK:lle. Celtic ei ole lähelläkään takavuosien loistoaan ja kulkenut viime vuosina eurokentillä tappiosta tappioon. Nimi Celtic tuntuu vain jostain syystä hämäävän monia. Basel, Partizan ja Dinamo olisivat kaikki olleet paria luokkaa kovempia vastuksia. Partizan ja Dinamo vielä kaiken lisäksi todettu liian koviksi viime vuosien keskinäisissä peleissä.
|
|
|
|
BlyzR
|
|
BlyzR
Vastaus #305 : 20.07.2012 klo 12:25:14 |
|
Klubilla taisi tuolloin itselläänkin olla hieman kovempi nippu kuin nykyään. 2000-luvun alkupuolen Lupiin ei olisi mitkään Okkoset mahtuneet. Maalissakin oli tuolloin vähän eri tason kaveri kuin Wallen, jonka vire on raporttien mukaan tällä kaudella ollut vielä entistäkin heikompi. Vaikea uskoa myöskään Mäkelän tai Pohjanpalon menestykseen skottien lädipuolustuslinjan puristuksessa. Pallollisessa pelissä Klubi lienee kuitenkin lädejä edellä, mutta eipä siitäkään taida juuri hyötyä olla, kun fyysiset sikaniskat ratkaisevat otteluparin jo kotonaan.
Niin no jos katselit viime kaudella pelejä niin huomasit varmaan Wallenin olleen liigan paras veskari, ja pitäneen klubia pystyssä parissa kiperässä europelissä.
|
|
|
|
Nyrre
Poissa
Suosikkijoukkue: Север Мурманск
|
|
Vastaus #306 : 20.07.2012 klo 12:25:28 |
|
Huutonaurua kaikille, jonka mielestä tämä oli paha arpa. Celtichan on järkyttävä europuppeli ja Skotlannin liiga nykyisessä uefa-rankingissa Suomen kanssa samoissa. Viidestä vaihtoehdosta ehkä jopa Zilinaa parempi vaihtoehto. HJK on vaikeuksissa vain siinä tapauksessa, että Glasgow'ssa keksitään aikakone ja Celtic saa 15 vuoden takaisen ryhmänsä kasaan.
Sama. Kertoo taas jotain foorumistien tietämyksestä. Ehdottomasti suotuinen arpa.
|
|
|
|
Lätkis
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS, CAS
|
|
Vastaus #307 : 20.07.2012 klo 12:25:44 |
|
Moni antaa Celticin statuksen seurana vaikuttaa liian paljon. Tottakai se on ennakkosuosikki tässä parissa, mutta ei mikään mörkö, joka ei olisi kaadettavissa. Paineet ovat järkyttävät Celtic-leirissä viime vuosien pupeltamisien vuoksi.
|
|
|
|
Dede
Poissa
|
|
Vastaus #308 : 20.07.2012 klo 12:26:21 |
|
Milloin tulee tieto, kumpana päivänä (31.7. vai 1.8.) ensimmäinen osaottelu pelataan?
|
|
|
|
Dimes
Poissa
|
|
Vastaus #309 : 20.07.2012 klo 12:27:03 |
|
14.30 Europa League?
|
|
|
|
|
Okan Sakset
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves
|
|
Vastaus #311 : 20.07.2012 klo 12:27:44 |
|
Ihan ok.
Näistä mitä oli mahdollista saada niin varmaankin se toiseksi paras vaihtoehto Zilinan jälkeen - eikä slovakitkaan mikään turha porukka ole. Olisi ollut tylsää pelataa Dynamoa tai Partizania vastaan.
|
|
|
|
murdock
Poissa
|
|
Vastaus #312 : 20.07.2012 klo 12:28:21 |
|
Klubilla taisi tuolloin itselläänkin olla hieman kovempi nippu kuin nykyään. 2000-luvun alkupuolen Lupiin ei olisi mitkään Okkoset mahtuneet. Maalissakin oli tuolloin vähän eri tason kaveri kuin Wallen, jonka vire on raporttien mukaan tällä kaudella ollut vielä entistäkin heikompi. Vaikea uskoa myöskään Mäkelän tai Pohjanpalon menestykseen skottien lädipuolustuslinjan puristuksessa. Pallollisessa pelissä Klubi lienee kuitenkin lädejä edellä, mutta eipä siitäkään taida juuri hyötyä olla, kun fyysiset sikaniskat ratkaisevat otteluparin jo kotonaan.
Tuossa HJK-Celtic -matsin kokoonpanot. Kauden 00/01 UEFA Cup -karsintaa. Celtic voitti kotona 2-0, HJK kotona 2-0 ja Chris Sutton teki jatkoajalla maalin 117. minuutilla. HJK Helsinki: Vieander; Turpeinen, Nylund, Yeremenko, Kallio, Roiha, Saarinen, Heikkinen, Hakanpaa, Kuivasto, Kopteff. Celtic: Gould; Boyd, McNamara, Valgaeren, Larsson, Sutton, Berkovic, Lambert, Petta, Petrov, Mjallby. http://www.guardian.co.uk/football/2000/sep/29/uefa.sport
|
|
|
|
numero viisi
Poissa
|
|
Vastaus #313 : 20.07.2012 klo 12:29:04 |
|
Ei kai kukaan nyt oikeasti pelkää jotain vitun skotteja?
|
|
|
|
Perviikka
Poissa
Suosikkijoukkue: KieHa
|
|
Vastaus #314 : 20.07.2012 klo 12:30:22 |
|
Mitä muita joukkueita HJK olis voinu saada vastaan?
Baselin,Partizanin,Dynamon tai Zilinan
|
|
|
|
Pahan ilman lintu
Poissa
Suosikkijoukkue: RvP&Wayne > Cole&Yorke
|
|
Vastaus #315 : 20.07.2012 klo 12:30:27 |
|
Täällä otetaan ilomielin jalluvetoja vastaan HJK+3 tulosparille. Siis HJK:n täytyy voittaa ottelu tuolla kolmen tasoituksella.
Luulisi löytyvän vapaaehtoisia kun täällä tuota arpaonnea niin kiitellään.
|
|
|
|
kokistuoppi
Poissa
Suosikkijoukkue: #HindenburgtheOligarchy
|
|
Vastaus #316 : 20.07.2012 klo 12:30:59 |
|
Se toinen Glasgown jäteistähän kompuroi Malmölle viime kaudella. Muutenkin skottiliigan taso on pudonnut helevetisti.
|
|
|
|
barbarian
Poissa
|
|
Vastaus #317 : 20.07.2012 klo 12:31:13 |
|
Aika kova itseluottamus täällä porukalla. No, mikäs siinä. Eihän tässä ollut tarjolla ehkä suhteellisen pahaa Zilinaa lukuunottamatta kuin todella kovia arpoja, joten vaikka Celtic olisi saatavilla olleista vaihtoehdoista helpoimmasta päästä, ei tästä mitään helppoa paria ole tiedossa. HJK:lla kuitenkin ihan mojovat mahdollisuudet jatkoon, vaikka kyllähän Celtic tässä aivan selkeänä suosikkina on. e. Vähän alusta, mutta moneltas EL-arvonta?
|
|
|
|
Laitalinkki
Paikalla
|
|
Vastaus #318 : 20.07.2012 klo 12:31:24 |
|
Tuossa HJK-Celtic -matsin kokoonpanot. Kauden 00/01 UEFA Cup -karsintaa. Celtic voitti kotona 2-0, HJK kotona 2-0 ja Chris Sutton teki jatkoajalla maalin 117. minuutilla. HJK Helsinki: Vieander; Turpeinen, Nylund, Yeremenko, Kallio, Roiha, Saarinen, Heikkinen, Hakanpaa, Kuivasto, Kopteff. Celtic: Gould; Boyd, McNamara, Valgaeren, Larsson, Sutton, Berkovic, Lambert, Petta, Petrov, Mjallby. http://www.guardian.co.uk/football/2000/sep/29/uefa.sportHakanpää nyt varsinkin veren maku suussa sitä revanssia hakemaan!
|
|
|
|
Carsten Tancker
Poissa
Suosikkijoukkue: Vaasan Palloseura
|
|
Vastaus #319 : 20.07.2012 klo 12:31:27 |
|
Niin no jos katselit viime kaudella pelejä niin huomasit varmaan Wallenin olleen liigan paras veskari, ja pitäneen klubia pystyssä parissa kiperässä europelissä.
Ville Wallen liigan paras veskari? huutonaurua Helppoa se on pelata liigan parhaan joukkueen/puolustuksen veskarina. Näistä europelien urotöistä mihin muut liigaveskarit eivät olisi pystyneet kaipaan lisätietoja. Muista liigan veskareista esim. Tomer Chencinski myytiin ulkomaille. En usko kovin monen ulkomaisen joukkueen olleen Wallenista kiinnostunut.
|
|
|
|
1x2
Poissa
|
|
Vastaus #320 : 20.07.2012 klo 12:31:47 |
|
Klubilla taisi tuolloin itselläänkin olla hieman kovempi nippu kuin nykyään.
HJK Helsinki: Viander; Turpeinen, Nylund, Yeremenko, Kallio, Roiha, Saarinen, Heikkinen, Hakanpaa, Kuivasto, Kopteff. http://www.guardian.co.uk/football/2000/sep/29/uefa.sportOli vahva muistikuva että Jensen olisi pelannut tuossa ottelussa, mutta taisi tulla Klubiin vasta seuraavan vuonna. Ilmeisesti sekoitan HJK-Parma peliin. edit: hidas. Ilola oli ilmeisesti vaihteeksi loukkaantuneena kun ei pelannut tuossa pelissä.
|
|
|
|
McAlpine
Poissa
Suosikkijoukkue: InterTurku
|
|
Vastaus #321 : 20.07.2012 klo 12:32:01 |
|
Happy with the draw. Finnish league is crap, and Celtic should win over Helsinki 10 out of 10 times. The are simply not good enough, and thats fact. If we mess that up, then we really don't deserve to go through. Skottiforumistit eivät nähtävästi ole kovin harmissaan tästä arvasta.... e. toivotaan myös joukkueelle tämänkaltaista asennetta niin hyvä tulee.
|
|
|
|
Ossivie
Poissa
|
|
Vastaus #322 : 20.07.2012 klo 12:32:36 |
|
14.30 Europa League?
jo vain
|
|
|
|
Knossos
|
|
Knossos
Vastaus #323 : 20.07.2012 klo 12:32:52 |
|
Luulisi löytyvän vapaaehtoisia kun täällä tuota arpaonnea niin kiitellään.
Mihin järjestykseen itse olisit rankannut mahdolliset vastustajat?
|
|
|
|
Kovalski
Poissa
|
|
Vastaus #324 : 20.07.2012 klo 12:33:30 |
|
Skottiforumistit eivät nähtävästi ole kovin harmissaan tästä arvasta....
Aina parempi vaan että ovat valmiiksi takki auki ja ottavat turpaan kotipelissään
|
|
|
|
|
|