Suomen jalkapallomaajoukkue testaa Israelin taidot
16.07.2012 13:16
Suomi kohtaa jalkapallomaaottelussa Israelin ensi vuoden helmikuussa. Ottelu pelataan 6. helmikuuta Israelissa, mutta paikkakunta vahvistetaan myöhemmin.
Suomen ja Israelin A-maajoukkueet ovat kohdanneet aiemmin neljästi. Niistä kaksi on päättynyt Suomen voittoon, yksi Israelille ja kerran on pelattu maaliton tasapeli.
Ensimmäinen peli oli vuonna 1966 Helsingissä, jolloin Israel voitti 3–0. Tuorein on elokuulta 2008 Tampereella, jolloin Suomi oli vahvempi 2–0. Maalit ovat Suomelle 5–4.
MTV3 - STT
Vajaata neljää sataa näyttäisi olevan lennot Tel Aviviin enempää etsimättä. Tuskin tulee mentyä, mutta mistä näistä tietää.