Räkänokka haukkumassa täällä Jollea vaikkei edes saanut kunnolla tukea. Sysipaska keskikenttä, hjk:n huono peli kulminoitui sirkuspelle Savageen.
Alun puppelointiEri Savagesta. Sama Jollesta. Ekan puoliajan alun puppeloinnin taustalla oli se, ettei Väyrynen ottanut peliä haltuun ja Schuller & Perovuo menivät vastustajan taakse piiloon. Lahdella tai Lindströmillä kenkä ilmeisesti puristi. Ristipallot Savagelle oli ainoa 'varma' ase joka toimi edes jollain tapaa. Aina tuntui, että jotain voi tapahtua kun Savage sai pallon.
Perovuo ja VäyrynenEnsimmäisen puoliajan jälkeen mietin mikä on Perovuon idea. Toisella puoliajalla paransi selvästi ja syötöt alkoivat mennä omille ja muutamia riistojakin tuli. Luuleeko se olevansa Sergio Busquets? Pitäisi melko paljon parantaa sitä pallotonta peliä ennen kuin voi edes Tim Sparvin kanssa puhua miehestä samassa lauseessa. Onko Väykkä pelannut klubissa tuota Perovuon roolia? Uskoisin, että pelaisi paremmin. Mikä siinä vastustajien takaa esiin tulemisessa ja kolmioiden tekemisessä on niin vaikeaa?
Ihan kuin Väyryseltä puuttuisi eye of the tiger: kun ekan puoliajan vetopaikka tuli, otteet olivat jotenkin hapuilevia ja epävarmoja. Kun kentällä oli tilaa edetä pallon kanssa, ei mies sitä kyllin kiimaisesti käyttänyt.
MannströmMannström yritti pelata Johanssonin majusta tuttua wide striker -roolia, mutta palloja juoksuihin keskelle ei ainakaan toisella puoliajalla tainnut kertaakaan tulla. Melko vähän sai toisella puoliajalla palloja ylipäänsä, vaikka oli usein vapaana ihan rajassa kiinni.
PohjanpaloJolle pelasi kypsästi ja antoi useita peliä fiksusti avaavia syöttöjä keskialueella. Toki sen olisi ehkä pitänyt pysyä vaan enemmän piikissä, mutta jos keskikenttä tekee katoamistempun, pakkohan siinä on jotain yrittää tehdä. Monta kertaa sai peliä tehtyä laidalle, mutta koska oli keskialueella ei itse ehtinyt kunnolla boksiin. Ehkä yksi harhasyöttö.
VaihdotZenelillä tai Sadikilla ei ollut tälle pelille mitään annettavaa. Sadik tarjosi lisäsyyn pelata persroiskintaa. Meinasivat pelata hienon seinän boksin rajalla, mutta Boratin louhikko pilasi rakentelun.
RematchJos uudestaan pelattaisiin järjestäisin yläkutosen näin:
Pelvas
Savage Pohjanpalo Mannström
Väyrynen Schüller/Perovuo
Pelvas on tuolla, koska sen täytyy olla parempi kuin Sadik. Pohjanpalo alempana, koska teki pallolla fiksuja asioita. Perovuo tai Schüller ensimmäisen puoliajan sankaritekojen ansiosta ulkona.
CelticCelticillä linjat todella tiiviisti lähekkäin eikä tiloja osattu kunnolla etsiä. Tuota puolustuspeliä voisi majunkin pojat katsoa videolta. Ensimmäisellä puoliajalla todella ylhäältä prässäävät pubiammattilaiset aiheuttivat pelonhetkiä klubin alakertaan.
VieraskannattajatLaulaminen alkoi kiinnostaa vasta kun tekivät maalin. Tämä vitutti.
LopputulosAina tätä samaa. Semmonen tunne jäi, että tästä olisi voinut voittokin tulla, mutta kun tarkemmin miettii niin kaukanahan se oli. "Ammattilaiset pistää paikoista sisään"
Turistit"Onks toi Schüller suomalainen?"
edit: Savagelle kehut.