Miltäs Pyhärannan otteet ovat näyttäneet? Voiko sanoa rehellisesti, että pystyy haastamaan Iiskolan ykkösvahdin tittelistä.
Toisin kuin näköjään luulet niin täällä on tapana lukea toisten viestejä.
Eli aika hyvältä näyttää, joskin Iiskolakin on aika hyvässä vireessä. Pyhäranta on tosiaan kärsinyt loukkaantumisista ja on maalivahdiksi nuori, mutta ainakin eilen oli hyvä.
Uusista pelaajista Pyhäranta napsi kaiken napsittavissa olevan.
Samaten kannattaisi olettaa, että 99% MyPan kannattajista osaa lukea sivuston MyPa.fi-uutisia, jotka linkitetään myös Facebookiin.
Samaa paskaahan se keskusta oli koko viime kauden: kaksikko, josta toinen oli aina Dave/Kaipio/Säx-tason mikkihiiri. Aika paljon oli kiinni laiturien prässäyskyvystä (keskiverto-Veikkausliigakeskikentän tekninen taso kuitenkin on niin heikko, että hyvätempoisella prässillä tasoero saadaan kurottua kiinni) ja puolustuslinjan sijoittumisesta. Yli vuoden on kaivattu vahvistusta, eikä siinä paikalle ole tainnut käydä testissäkään kukaan huomioimisen arvoinen...
Viime vuonna kävi testissä Joni Korhonen, joka oli ennakko-odotuksissa ihan pelimies, mutta samoin kuin helttaletti-Ahonen niin ei se Ykkösessä loistaminen riitä välttämättä liigassa pitkälle.
Isompi kysymys on sitten, että millä taktiikalla lähdetään sillä viime kaudella nähtiin variaatioin:
Sihvola
Raili Anttilainen Williams
Eilen aloitettiin:
Salmikivi
Okafor Sihvola Anttilainen
Toisen jakson loppu vedettiin:
Sihvola
Pampula Anttilainen Kaipio
Sihvola tekee töitä isolla säteellä ja on sen takia helposti poissa maalintekosektorista. Sihvola ja Anttilainen ovat pelanneet piiloysiä/alasvedettyä hyökkääjää, jossa hommassa Anttilainen on tavallaan parempi kun pystyy jakamaan palloa kärjelle tai laidoille.
Toke siis on pyörittänyt ja pyörittää yläkerran nelikkoa melkoisesti (ja toivottavasti palettiin saadaan myös se Oksanen...). Prässin osalta tuossa ei ole kamalasti ongelmaa, mutta ratkaisupaikkojen hakeminen ja viimeistely voivat olla ongelmallisia. Gela on perusvarma ja -hyvä box-to-box -pelaaja, mutta ei pysty hallitsemaan keskikenttää ja temparamenttisena napsii lappuja. Dave on toki kehittynyt, mutta edelleen sama koheltaja, joka napsii lappuja ja ei saa varmasti yli viiden metrin syöttöä omille. Kaipio taas kaipaisi terävyyttä enemmän, että 4-3-3 asetelmassa voisi napata kymppipaikan.
Loppukausi antoi toki viitteitä, että Heinonen on todella lupaava pelaaja, mutta nuorena kasvanut pituutta ja treenannut, niin nyt selkä vaivana ja sitä kautta voi valmistautuminen kauteen kärsiä pitkään. Eikä Heinonenkaan ole vastaus keskikentän ongelmaan vaan enemmänkin sellainen Sparv-tyyppinen ankkuri, joka voi avata peliä alhaalta.
Toivottavasti siis laitureiden lisäksi kokeiltaisiin myös oikeita keskikenttäpelaajia.